Tahalllisuus - vapaus tai kuolema!

" Miten nyt sitten kävi? Puolustus nauroi ääneen. Tuomari päätyi huokailemaan."
Muistatko, oi Rolliseni, niitä entisiä hauskoja aikoja Tuusulan oikeudenkäynnin hutakoilla.

Niin ne ajat muuttuu ja nyt jo seisoit viimeisellä rannalla mukanasi vain "tahallisuuden" räkäinen kumikana. Muut verukkeet vei tuulonen. Kieltoerehdys upposi, vastikkeen saa selittää oikeustieteen tohtori, lievempi laki leijaili pois ja Hannu pitää huolen itsestään. Kuulustelupöytäkirjatkin on pian julkisia. Elämme kovia aikoja, veikkoseni.

Jäljellä olkoon siis tahallisuus.
6 § (13.6.2003/515) /Tahallisuus
"Tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä."

Teko on tuomittava vain, jos voidaan osoittaa, että se on tahallinen. Näinhän se sotahuutosi kuului?
Pidät kovin tiukasti kiinni muodollisuuksista. Syyllisen tulee siis kävellä pankin tiskille, siirtää rahaa wincapitaan ja lausua kuuluvalla äänellä kahden esteettömän todistajan kuulleen: " osallistuin tahallisesti rahankeräysrikokseen". Muu näyttö ei riitä, niinkö?

Ei se tahallisuus näin yksiniitistä ole. Luetaanpa uudestaan: " pitänyt seurauksen aiheutumista...varsin todennäköisenä". Jo ajatus siitä, että wincapitan touhu todennäköisesti on rikollista, riittää. Ja se ajatus tulee tulla päähän normaalin elämänkokemuksen perusteella. Ei sitä tarvitse huutaa ääneen kahden todistajan kuullen. Oikeus sen punnitsee mitä olisi pitänyt ymmärtää.

Niinpä asenne, että paskaako se Hannun touhu minulle kuuluu, kunhan itse saan hilloni, on tahallista rikoslain esittämässä mielessä.

Aiheet on loppu. Tahallisuudestakaan ei paljoa irtoa. Olen syvästi pahoillani puolestasi. Joko mennään kotileipoja palstalle?
47838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Nyt vasta onkin hieno ilma myydä jäätelöä .

Mene hakemaan pennoset tuuttitiskiltä pois , niin ei tarvi täälä itkeä menetettyjen rahojen perään capirollille vinoilessa .

Äänestä
  • Mikähän vinkuja tuossakin on? Jäätelöstä horisee, vaikka toinen puhuu asiaa. Tulee mieleen se plagiaatti-nillittäjä, jolla myöskään ei ole koskaan mitään asiaa.

    Äänestä

joskaan se ei ole suotavaa, mutta itse tuomionsa on kärsittävä, mitä sitten saakaan, se on korutonta totuutta.

Äänestä
  • naurunhalut häviää ja oppii arvostamaan auringon valoa.

    Äänestä

Oon syytä nauraakin kun sytäjä sekoitaa virtuaalirahan ja riihikuivan, Rihikuivaa mulla on lato täynnä kotona. BUhaahAAAAAAAAAAAAAAAAAA.

Äänestä
  • Riihikuivaa ruista vai ohraa, vai kuivia olkia?

    Äänestä

  • älänyt julista näin julkisesti, jos ei varkahat vie, niin verottaja sitten ja jäät puille paljaille, neuoksi vaan ole huutelematta, kun olet kerran tavoitteen saavuttanu.

    Äänestä

Alkaa olla aneemista. Onneksi et ole vaipunut samalle tasolle kuin bändarisi, se tosikko Kylkipatti aka Tummeli. Se laskee hulluna Paulin tuottoja taskulaskin savuten. :DDD

--

Tapauskohtainen seuraus on aiheutettu tahallaan, jos seurausta on voitu pitää varmana tai hyvin todennäköisenä. Ns. positiivisessa tahtoteoriassa tahallisuus toteutuu, jos tekijä suhtautuu hyväksyvästi mahdolliseen seuraukseen.

Positiivinen tahtoteoria on erinomainen ilmaus, mutta oikeuden vaikeasti todettavissa. WinCapitan tapauksessa asiaa voisi simuloida erinomaisesti kysymyksellä:

- "Olisitko lähtenyt toimintaan mukaan, jos olisit tiennyt, että sponsoroimasi uuden jäsenen rahat siirtyvät sinulle tai omalle sponsorillesi? "

- "Olisitko lähtenyt toimintaan mukaan, jos olisit tiennyt, että lähisukulaisesi joutuu sponsorointisi kautta oikeudellisten toimien kohteeksi?"

--

Kenenkään ei tule todistaa itseään vastaan. Jos oikeus kuitenkin pystyy todistamaan, että sponsori olisi hyväksynyt positiivisen tahtoteorian, tätä sponsoria voidaan pitää joko tahallisena toimeenpanijana tai mahdollisena tahallisena edistäjänä.

Yleisen elämänkokemuksen mukaan hyvin harva haluaa ottaa läheisimmät sukulaisensa (lapsensa, vanhempansa, sisaruksensa) tai työystävänsä mukaan rikolliseen toimintaan. Tässä asiassa on turha vedota nopeuteen pyramidipelissä - nopeat syövät hitaat ei toimi perheen sisällä.

Äänestä
  • "Eli tuotto on puolessa vuodessa 728%, paljonko tuotto on vuodessa?"

    - Jos tuotto oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 728 %, niin paljonko se oli toisella vuosipuoliskolla? Lasket ne puoliskot sitten yhteen, siitä saat tuloksen.

    Äänestä

  • "...tekijä suhtautuu hyväksyvästi mahdolliseen seuraukseen."
    Tämän mukaan poliisi kysyy: "Suhtaudutko hyväksyvästi seuraukseen". Jos epäilty kiistää, asia tutkitaan avaamalla kallo ja sondaamalla otsalohkoa. Ei tämä näin mene, että tahallisuuden selvitämiseksi on tutkittava vain ajatuksia.

    Mies menee naapuriinsa haulikko kainalossa. Naapuritalossa haulikko laukeaa ja naapuri kuolee. Jos mies menee naapuriinsa metsästyskamppeissa ja tarkoitus oli kaverinsa kanssa lähetä sorsametille, saattoipa olla onnettomuus. Jos mies menee naapuriin kuuden kaljan kumarassa saunan jälkeen ja naapurit ovat tunnetusti riidossa, tapaus on jotakin muuta. Ampujan kertomus tahallisuudesta on kummassakin tapauksessa sama: kompastuin kynnyksellä ja haulikko laukesi vahingossa.

    Tahallisuuden pohtimessa ei tutkita pelkästään sitä, mitä syytetty on sanonut vaan miten asiat oli ja mitkä syyt todennäköisesti johtivat tekoon. Ja tässä pohdinnassa oikeus käyttää normaalia elämänkokemusta ja harkintaa.

    Wincapitan suhteen positiivinen tahtoteoria osoittaa, että epärealistisia voittoja on luvassa, homma on epäilyttävää - en viitsi puhua enää Panamasta ja TB:n takahuoneesta lisää - ja voittoa tulee vielä lisää, kun hommaa lisää porukkaa jengiin. Ja koko tämä touhu on jäsentenvälistä, josta muille ei tarvitse huudella.

    Yleisen elämänkokemuksen mukaan ahneus voittaa sukurakkauden. Kun vartut ja olet osallistunut muutamaan perinnönjakotilaisuuteen, niin olet oppinut jotakin sukurakkaudesta.

    Siinä korkoa korolle laskussa olet surkeasti väärässä. Pauli kertoi sekä sijoitusajan että koron. Niillä lasketaan mitä lähtötiedoksi annetaan. En oikein ymmärtänyt, miksi halusit asiasta vänkyttää.

    Aneemista on - et sitten kuitenkaan innostua siitä kotileipomisesta?

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    "Eli tuotto on puolessa vuodessa 728%, paljonko tuotto on vuodessa?"

    - Jos tuotto oli ensimmäisellä vuosipuoliskolla 728 %, niin paljonko se oli toisella vuosipuoliskolla? Lasket ne puoliskot sitten yhteen, siitä saat tuloksen.

    Niin ja tulos ei ole 1456% vaan koko vuodelta yli 6800%. Sinä väität tulosta vääräksi, mutta kun et edes korkoa korolle -periaatetta ymmärrä, niin et osaa sitä vääräksi osoittaa :-P Olet kyllä itsekellistyvää trollilajia, mutta hupia sinusta kyllä on. Vanha verkostomarkkinoija se yrittää dervissitemppujaan ja bullshit-taktiikkaansa, mutta kun ne faktat eivät oikein tue sinua, niin kellistythän sinä

    Äänestä

  • Rautalankakauppias kirjoitti:

    "...tekijä suhtautuu hyväksyvästi mahdolliseen seuraukseen."
    Tämän mukaan poliisi kysyy: "Suhtaudutko hyväksyvästi seuraukseen". Jos epäilty kiistää, asia tutkitaan avaamalla kallo ja sondaamalla otsalohkoa. Ei tämä näin mene, että tahallisuuden selvitämiseksi on tutkittava vain ajatuksia.

    Mies menee naapuriinsa haulikko kainalossa. Naapuritalossa haulikko laukeaa ja naapuri kuolee. Jos mies menee naapuriinsa metsästyskamppeissa ja tarkoitus oli kaverinsa kanssa lähetä sorsametille, saattoipa olla onnettomuus. Jos mies menee naapuriin kuuden kaljan kumarassa saunan jälkeen ja naapurit ovat tunnetusti riidossa, tapaus on jotakin muuta. Ampujan kertomus tahallisuudesta on kummassakin tapauksessa sama: kompastuin kynnyksellä ja haulikko laukesi vahingossa.

    Tahallisuuden pohtimessa ei tutkita pelkästään sitä, mitä syytetty on sanonut vaan miten asiat oli ja mitkä syyt todennäköisesti johtivat tekoon. Ja tässä pohdinnassa oikeus käyttää normaalia elämänkokemusta ja harkintaa.

    Wincapitan suhteen positiivinen tahtoteoria osoittaa, että epärealistisia voittoja on luvassa, homma on epäilyttävää - en viitsi puhua enää Panamasta ja TB:n takahuoneesta lisää - ja voittoa tulee vielä lisää, kun hommaa lisää porukkaa jengiin. Ja koko tämä touhu on jäsentenvälistä, josta muille ei tarvitse huudella.

    Yleisen elämänkokemuksen mukaan ahneus voittaa sukurakkauden. Kun vartut ja olet osallistunut muutamaan perinnönjakotilaisuuteen, niin olet oppinut jotakin sukurakkaudesta.

    Siinä korkoa korolle laskussa olet surkeasti väärässä. Pauli kertoi sekä sijoitusajan että koron. Niillä lasketaan mitä lähtötiedoksi annetaan. En oikein ymmärtänyt, miksi halusit asiasta vänkyttää.

    Aneemista on - et sitten kuitenkaan innostua siitä kotileipomisesta?

    Eikös Pedon pummaamisen pitäisi hiukan panna ihmettelemään normaali järjellä varustettua ihmistä.

    Tulkee mukaan kansainväliseen valuuttakauppaan. Sijjoittakaahan 3.000 tonnia tilille ilman kuittia. Panostakaa 100.000 euroa niin saatte puolen vuoden päästä 300.000 euroa tuottoa ja capitaali säilyy, siellä se JYLLÄÄ aina vaan sitä uutta tuottoa.

    Ps.
    Meillä on kyllä WinClubin kassassa jo parin vuoden toiminnan jälkeen miljardi euroa kansainvälisiltä valuuttamarkkinoilta saatua tuottoa, mutta teidän peräkammarin poikien 3.000 euroa olisi tärkeä lisä valuuttakauppa kassaan jotta voidaan treidat oikein TUNTEELLA!

    Voi jeesus mitä ajattelukyvyttömiä surkimuksia.

    Äänestä

  • MILJARDI ? kirjoitti:

    ihmetelemistä, miten ihmiset uskovat touhua, mennään suoraan ojasta allikkoon, kyllä heillä on halpaa rahaa ojennella ja tämä ei mene mihkään hyväntekeväisyyteen.

    Äänestä

  • "Yleisen elämänkokemuksen mukaan hyvin harva haluaa ottaa läheisimmät sukulaisensa (lapsensa, vanhempansa, sisaruksensa) tai työystävänsä mukaan rikolliseen toimintaan."

    Tällä foorumilla oli muistaakseni juttua, kuinka Hannun lähisukua ja ystäviä oli hyvin vähäisesti Wincapitassa edustettuna. Gizmo Thaimaasta ainakin kirjoitteli siitä omalta osaltaan.

    Äänestä

  • MILJARDI ? kirjoitti:

    Eikös Pedon pummaamisen pitäisi hiukan panna ihmettelemään normaali järjellä varustettua ihmistä.

    Tulkee mukaan kansainväliseen valuuttakauppaan. Sijjoittakaahan 3.000 tonnia tilille ilman kuittia. Panostakaa 100.000 euroa niin saatte puolen vuoden päästä 300.000 euroa tuottoa ja capitaali säilyy, siellä se JYLLÄÄ aina vaan sitä uutta tuottoa.

    Ps.
    Meillä on kyllä WinClubin kassassa jo parin vuoden toiminnan jälkeen miljardi euroa kansainvälisiltä valuuttamarkkinoilta saatua tuottoa, mutta teidän peräkammarin poikien 3.000 euroa olisi tärkeä lisä valuuttakauppa kassaan jotta voidaan treidat oikein TUNTEELLA!

    Voi jeesus mitä ajattelukyvyttömiä surkimuksia.

    Se oli omana pääomana toiminnassa, eikä siitä voinut ottaa ulos talipää. Pääomaa haluttiin juuri kasvattaa, että on voimaa valuuttakaupassa. Normaalijärkinen kyllä ymmärtää, että sijoitustoimintaan tarvitaan myös omaa pääomaa. Ei se vipu tyhjästä synny, tallukka.

    Äänestä

  • Rautalankakauppias kirjoitti:

    "...tekijä suhtautuu hyväksyvästi mahdolliseen seuraukseen."
    Tämän mukaan poliisi kysyy: "Suhtaudutko hyväksyvästi seuraukseen". Jos epäilty kiistää, asia tutkitaan avaamalla kallo ja sondaamalla otsalohkoa. Ei tämä näin mene, että tahallisuuden selvitämiseksi on tutkittava vain ajatuksia.

    Mies menee naapuriinsa haulikko kainalossa. Naapuritalossa haulikko laukeaa ja naapuri kuolee. Jos mies menee naapuriinsa metsästyskamppeissa ja tarkoitus oli kaverinsa kanssa lähetä sorsametille, saattoipa olla onnettomuus. Jos mies menee naapuriin kuuden kaljan kumarassa saunan jälkeen ja naapurit ovat tunnetusti riidossa, tapaus on jotakin muuta. Ampujan kertomus tahallisuudesta on kummassakin tapauksessa sama: kompastuin kynnyksellä ja haulikko laukesi vahingossa.

    Tahallisuuden pohtimessa ei tutkita pelkästään sitä, mitä syytetty on sanonut vaan miten asiat oli ja mitkä syyt todennäköisesti johtivat tekoon. Ja tässä pohdinnassa oikeus käyttää normaalia elämänkokemusta ja harkintaa.

    Wincapitan suhteen positiivinen tahtoteoria osoittaa, että epärealistisia voittoja on luvassa, homma on epäilyttävää - en viitsi puhua enää Panamasta ja TB:n takahuoneesta lisää - ja voittoa tulee vielä lisää, kun hommaa lisää porukkaa jengiin. Ja koko tämä touhu on jäsentenvälistä, josta muille ei tarvitse huudella.

    Yleisen elämänkokemuksen mukaan ahneus voittaa sukurakkauden. Kun vartut ja olet osallistunut muutamaan perinnönjakotilaisuuteen, niin olet oppinut jotakin sukurakkaudesta.

    Siinä korkoa korolle laskussa olet surkeasti väärässä. Pauli kertoi sekä sijoitusajan että koron. Niillä lasketaan mitä lähtötiedoksi annetaan. En oikein ymmärtänyt, miksi halusit asiasta vänkyttää.

    Aneemista on - et sitten kuitenkaan innostua siitä kotileipomisesta?

    "Yleisen elämänkokemuksen mukaan ahneus voittaa sukurakkauden."

    - Niin. Varmasti sinun suvussasi asia on näin! :DDD

    "Kun vartut ja olet osallistunut muutamaan perinnönjakotilaisuuteen, niin olet oppinut jotakin sukurakkaudesta."

    - Kokeilkaa nyt päättää - kylkipattibändärisi mukaan olen 50-vuotias, josta 30 vuotta harjoittanut verkostomarkkinointia. Sinä sanot, että olen yläasteella.

    "En oikein ymmärtänyt, miksi halusit asiasta vänkyttää."

    - Jos Pauli olisi ilmoittanut, että viimeinen lotti tehtiin 7 minuutissa, ja tuotto oli 8 %:ia, mikä olisi ollut suolimuron laskema vuosituotto.

    Mitä tekemistä Paulin vuonna 2010 sanomisilla on tekemistä sen kanssa, mitä 10 000 jäsenelle luvattiin v. 2003-2008? WinCapitan sivuilla ei luvattu yhtään mitään, siellä puhuttiin FIM- tai Seligsson-tyyliin "menneisyys ei ole tae tulevasta". Sinähän länkytät aina euroborista +1 %, mutta se ei yleisen elämänkokemuksen perusteella pure.

    --

    Muistaakseni mukaan liittyneellä blogaajalla oli kauppatieteiden yliopistotutkinto - miten tavallinen asentaja olisi voinut selvittää rikollisen pyramidipelin? Oliko Wincapita muuten pyramidipeli, ja kuka sen on todennut? Mitä oikeus sanoi asiasta?

    Äänestä

  • tiesi. kirjoitti:

    "Yleisen elämänkokemuksen mukaan hyvin harva haluaa ottaa läheisimmät sukulaisensa (lapsensa, vanhempansa, sisaruksensa) tai työystävänsä mukaan rikolliseen toimintaan."

    Tällä foorumilla oli muistaakseni juttua, kuinka Hannun lähisukua ja ystäviä oli hyvin vähäisesti Wincapitassa edustettuna. Gizmo Thaimaasta ainakin kirjoitteli siitä omalta osaltaan.

    Mitä R.L. Kauppias sanoo asiaan, ettei Hannu ottanut sukuaan mukaan?

    Hannu tietenkin huolehtii jatkossa itsestään, mutta olisiko mahdollista, että jäseniä erehdytettiin? Se siitäkin tahallisuudesta silloin.

    Äänestä

  • Surkea ääliö kirjoitti:

    Se oli omana pääomana toiminnassa, eikä siitä voinut ottaa ulos talipää. Pääomaa haluttiin juuri kasvattaa, että on voimaa valuuttakaupassa. Normaalijärkinen kyllä ymmärtää, että sijoitustoimintaan tarvitaan myös omaa pääomaa. Ei se vipu tyhjästä synny, tallukka.

    Eikös sillä omalla miljardilla olisi saanut jo aikamoisen VIVUN ettei olisi tarvinnut huoltoaseman takahuoneessa puhua paskaa ja pummata vähälahjaisten 3-tonnisia kusetukseen?

    Ps.1
    Uskotko että jostakin vielä löytyy Pedon lupaama MILJARDI euroa. Miksi WinCaputin tilillä oli vain vajaa 5 miljoonaa kun WinCaputt paskakasa räjähti?

    Minne se Hande oli piiloittanut yli 995 miljoonaa euroa? Tiedätkö sinä?

    Ps.2
    Luonnollisesti rahaa oli paljon enemmän koska Pedo kertoi että tammi-kesäkuun 2007 tulos oli 300%. WinCaputin kassassa oli Pedon sijoittajille/jäsenille heinäkuussa 2007 valehteleman mukaan MILJARDI euroa.

    Ps.3
    Paskahousu Pate kertoi että WinClubin viimeisen 6-kuukauden tuotto oli klubin kaikkien aikojen paras, eli 728%. Paskahousu kertoi siis ajasta heinäkuu- joulukuu 2007. Sehän tarkoittaa että Pedon heinäkuussa 2007 kertoma 1-miljardi euroa olisi kasvanut LUUBBIN loppumetreillä ainakin 7.28 MILJARDIIN euroon. Mutta pollut ovat löäytäneet ja takavarikoineet ainoastaan vajaat 5 miljoonaa euroa.

    Ps.4
    Tiedätkö missä Hande hautoo puuttuvaa n. 7.275.000.000 euroa. NÖTTÄSEN röttelön kellarissako?

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    "Yleisen elämänkokemuksen mukaan ahneus voittaa sukurakkauden."

    - Niin. Varmasti sinun suvussasi asia on näin! :DDD

    "Kun vartut ja olet osallistunut muutamaan perinnönjakotilaisuuteen, niin olet oppinut jotakin sukurakkaudesta."

    - Kokeilkaa nyt päättää - kylkipattibändärisi mukaan olen 50-vuotias, josta 30 vuotta harjoittanut verkostomarkkinointia. Sinä sanot, että olen yläasteella.

    "En oikein ymmärtänyt, miksi halusit asiasta vänkyttää."

    - Jos Pauli olisi ilmoittanut, että viimeinen lotti tehtiin 7 minuutissa, ja tuotto oli 8 %:ia, mikä olisi ollut suolimuron laskema vuosituotto.

    Mitä tekemistä Paulin vuonna 2010 sanomisilla on tekemistä sen kanssa, mitä 10 000 jäsenelle luvattiin v. 2003-2008? WinCapitan sivuilla ei luvattu yhtään mitään, siellä puhuttiin FIM- tai Seligsson-tyyliin "menneisyys ei ole tae tulevasta". Sinähän länkytät aina euroborista +1 %, mutta se ei yleisen elämänkokemuksen perusteella pure.

    --

    Muistaakseni mukaan liittyneellä blogaajalla oli kauppatieteiden yliopistotutkinto - miten tavallinen asentaja olisi voinut selvittää rikollisen pyramidipelin? Oliko Wincapita muuten pyramidipeli, ja kuka sen on todennut? Mitä oikeus sanoi asiasta?

    "- Jos Pauli olisi ilmoittanut, että..."
    - Vaan eipä ilmoittanut. Ilmoitti selkeät puolivuotistuotot.

    "Mitä tekemistä Paulin vuonna 2010 sanomisilla on tekemistä sen kanssa, mitä 10 000 jäsenelle luvattiin v. 2003-2008? "
    - Mitä niille luvattiin? Ne saatiin mukaan.

    "Muistaakseni mukaan liittyneellä blogaajalla oli kauppatieteiden yliopistotutkinto"
    - Jäsen X oli saanut "kaupallisen alan korkeakoulutuksen." - taitaa tuloksista päätellen olla ammattikorkea. Pidätkö asentajia tyhminä?

    "Oliko Wincapita muuten pyramidipeli, ja kuka sen on todennut? Mitä oikeus sanoi asiasta? "
    Kysy KRP:sta. Oikeus sanoi "todennäköisin syin".

    ":DDD "
    Sinun pitäisi tehdä kolmoisleuallesi jotain.

    Pauli puheli TV:ssä, että tuotto oli viimeisellä puolivuotiskaudella 728%. Tässä on kaksi tietoa:
    * tuotto 728%
    * koronlaskukausi 6 kk
    En minä ymmärrä, millä muilla luvulla vuosikorkoa voisi laskea, jos sellainen halutaan laskea.
    Et sinä tästä voi luistella karkuun 7 minuutin lärvistelyllä. Sinä ystäväni olet täällä hurskaasti julistanut, että tunnustat itse ensimmäisenä erehtyneesi, jos asia sinulle osoitetaan. Ei tätä tämän selvemmin ja julkisemmin voi osoittaa.

    Jäsen-X:llä on omien puheitteinsa mukaan kauppatieteellinen koulutus. Jos koulutus suojelisi ahneudelta ei Jippiin hemmojenkaan olisi tarvinnut vankilassa istuskella. Huippuälykäs Hannukaan ei ollut turvassa ahneuden kiroilta. Älykkyys ei ole edes samaa kuin viisaus: Älykäs voi selvitä sellaisesta pinteestä, johon viisas ei edes joudu.

    Tavallisella asentajalla on yleisen elämänkokemuksen perusteella aivan sama mahdollisuus tunnistaa huijaus kuin oikeustieteen tohtorilla. Kokemus jopa näyttää, että OTT:n mahdollisuudet ovat jopa huonompia.

    " Oliko Wincapita muuten pyramidipeli, ja kuka sen on todennut?"
    Minä pidän sinua kovin nuorena, totta se on. Mistähän syystä?

    Se wincapitan vehnäjauhokauppateoria oli vekkuli juttu. Et haluaisi spekuloida raaka-ainepörssin mahdollisuuksista?

    Äänestä

  • 13+8 kirjoitti:

    "Ilmoitti selkeät puolivuotistuotot."

    - Kahdelta peräkkäiseltä jaksolta, vai? Mikä sen linkki olikaan?

    "- Mitä niille luvattiin? Ne saatiin mukaan."

    - Ja mitähän tämäkin tarkoitti?

    "Pidätkö asentajia tyhminä? "

    - Miksi pitäisin? Heillä ei kuitenkaan oleteta olevan alansa lisäksi erinomaisia tietoja myös talousalalta. Jos blogaajan kaltainen KTM on saatu mukaan toimintaan, niin miksei myös asentaja.

    "Sinun pitäisi tehdä kolmoisleuallesi jotain. "

    - Okei, tehdään. :DDDD

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    Mitä R.L. Kauppias sanoo asiaan, ettei Hannu ottanut sukuaan mukaan?

    Hannu tietenkin huolehtii jatkossa itsestään, mutta olisiko mahdollista, että jäseniä erehdytettiin? Se siitäkin tahallisuudesta silloin.

    Sanoisin, että sukulaisilla on yleistä elämänkokemusta sen verran, että eivät halunneet lähteä mukaan rikolliseen toimintaan.

    " Hannu tietenkin huolehtii jatkossa itsestään." Voi voi ja vielä kerran voi. Kerron nyt edes yksi esimerkki, jossa Hannu on osannut huolehtia itse itsestään. No se puhetilaisuus, jossa Hande joutui kylmiltään puhumaan vaikka niskaan pisti ja paniikkihäiriötä pukkasi päälle, meni jotenkin kohtuudella.

    Paskahousu Pate kertoi että WinClubin viimeisen 6-kuukauden tuotto oli klubin kaikkien aikojen paras, eli 728%.
    Paskahousu kertoi siis ajasta heinäkuu- joulukuu 2007. Sehän tarkoittaa että Pedon heinäkuussa värvättäville sijoittajille/jäsenille 2007 kertoma 1-miljardin euron valuutankauppakassa olisi kasvanut LUUBBIN loppumetreillä ainakin 8.28 MILJARDIIN euroon.

    Pollut ovat löytäneet ja takavarikoineet Englantilaisesta pankista winClubin jäämistönä ainoastaan vajaat 5 miljoonaa euroa.

    Tiedätkö missä Hande hautoo puuttuvaa n. 8.275.000.000 euroa. NÖTTÖSEN röttelön kellarissako?

    Äänestä

  • Rautalankakauppias kirjoitti:

    Pauli puheli TV:ssä, että tuotto oli viimeisellä puolivuotiskaudella 728%. Tässä on kaksi tietoa:
    * tuotto 728%
    * koronlaskukausi 6 kk
    En minä ymmärrä, millä muilla luvulla vuosikorkoa voisi laskea, jos sellainen halutaan laskea.
    Et sinä tästä voi luistella karkuun 7 minuutin lärvistelyllä. Sinä ystäväni olet täällä hurskaasti julistanut, että tunnustat itse ensimmäisenä erehtyneesi, jos asia sinulle osoitetaan. Ei tätä tämän selvemmin ja julkisemmin voi osoittaa.

    Jäsen-X:llä on omien puheitteinsa mukaan kauppatieteellinen koulutus. Jos koulutus suojelisi ahneudelta ei Jippiin hemmojenkaan olisi tarvinnut vankilassa istuskella. Huippuälykäs Hannukaan ei ollut turvassa ahneuden kiroilta. Älykkyys ei ole edes samaa kuin viisaus: Älykäs voi selvitä sellaisesta pinteestä, johon viisas ei edes joudu.

    Tavallisella asentajalla on yleisen elämänkokemuksen perusteella aivan sama mahdollisuus tunnistaa huijaus kuin oikeustieteen tohtorilla. Kokemus jopa näyttää, että OTT:n mahdollisuudet ovat jopa huonompia.

    " Oliko Wincapita muuten pyramidipeli, ja kuka sen on todennut?"
    Minä pidän sinua kovin nuorena, totta se on. Mistähän syystä?

    Se wincapitan vehnäjauhokauppateoria oli vekkuli juttu. Et haluaisi spekuloida raaka-ainepörssin mahdollisuuksista?

    "Sinä ystäväni olet täällä hurskaasti julistanut, että tunnustat itse ensimmäisenä erehtyneesi, jos asia sinulle osoitetaan. Ei tätä tämän selvemmin ja julkisemmin voi osoittaa."

    - Jos osoitat kaksi peräkkäistä puolivuotiskautta a' 728 % ja täyden uudelleensijoituksen, ja hups - tunnustan erehtyneeni. Osoitatko, vai pidänkö 7 min ja 8 % -lotin edelleen päällä?

    "Älykäs voi selvitä sellaisesta pinteestä, johon viisas ei edes joudu."

    - Sen takia täälläkään foorumilla ei ole enää yhtään täysjärkistä kuin vierailemassa.

    "Minä pidän sinua kovin nuorena, totta se on."

    - Kylkipattisi pitää minua 5-kymppisenä. Olen onnistunut profiloitumisessani loistavasti! Kiitos teille molemmille.

    "Et haluaisi spekuloida raaka-ainepörssin mahdollisuuksista? "

    - Teepä siitä kunnon avaus, niin miksipä ei. Kutsutaan kylkipattisi mukaan, niin kyllä keskustelusta saadaan taas heroiiniaddiktien temmellyskenttä.

    Äänestä

  • Rautalankakauppias kirjoitti:

    Sanoisin, että sukulaisilla on yleistä elämänkokemusta sen verran, että eivät halunneet lähteä mukaan rikolliseen toimintaan.

    " Hannu tietenkin huolehtii jatkossa itsestään." Voi voi ja vielä kerran voi. Kerron nyt edes yksi esimerkki, jossa Hannu on osannut huolehtia itse itsestään. No se puhetilaisuus, jossa Hande joutui kylmiltään puhumaan vaikka niskaan pisti ja paniikkihäiriötä pukkasi päälle, meni jotenkin kohtuudella.

    "...sukulaisilla on yleistä elämänkokemusta sen verran..."

    - Tiedät siis sen verran, että tilaisuutta heille on tarjottu. Hallelujah, Kauppias on puhunut. JÄLLEEN. Kumartakaa Mekkaan.

    "Voi voi ja vielä kerran voi. Kerron nyt edes yksi esimerkki, jossa Hannu on osannut huolehtia itse itsestään."

    - Miksi minun pitäisi olla erityisen kiinnostunut Hannun pärjäämisestä? Hannu pitää huolta itsestään, kun on soppaa ollut keittämässäkin. Minä puolustan jäseniä suolimurojen ennen aikaiselta tuomitsemiselta suolimurotuomioistumessa.

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    "Ilmoitti selkeät puolivuotistuotot."

    - Kahdelta peräkkäiseltä jaksolta, vai? Mikä sen linkki olikaan?

    "- Mitä niille luvattiin? Ne saatiin mukaan."

    - Ja mitähän tämäkin tarkoitti?

    "Pidätkö asentajia tyhminä? "

    - Miksi pitäisin? Heillä ei kuitenkaan oleteta olevan alansa lisäksi erinomaisia tietoja myös talousalalta. Jos blogaajan kaltainen KTM on saatu mukaan toimintaan, niin miksei myös asentaja.

    "Sinun pitäisi tehdä kolmoisleuallesi jotain. "

    - Okei, tehdään. :DDDD

    "- Kahdelta peräkkäiseltä jaksolta, vai? Mikä sen linkki olikaan?
    "- Ja mitähän tämäkin tarkoitti? "
    Nyt esität menestyksellisesti tyhmää.

    " ei kuitenkaan oleteta olevan alansa lisäksi erinomaisia tietoja myös talousalalta."
    Heillä oletetaan olevan tervettä järkeä aka yleistä elämänkokemusta. Erinomaisia tietoja talousalalta ei ole monilla tradenomeillakaan, saati lakimiehillä.

    Mistä tiedät, että blogaaja on KTM? Minä veikkaan tradenomia.

    ":DDDD "
    Nyt valuu paha lammikko rinnuksille. Onpa ryötän näköistä kolmoisleuan kera.
    =]

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    "Sinä ystäväni olet täällä hurskaasti julistanut, että tunnustat itse ensimmäisenä erehtyneesi, jos asia sinulle osoitetaan. Ei tätä tämän selvemmin ja julkisemmin voi osoittaa."

    - Jos osoitat kaksi peräkkäistä puolivuotiskautta a' 728 % ja täyden uudelleensijoituksen, ja hups - tunnustan erehtyneeni. Osoitatko, vai pidänkö 7 min ja 8 % -lotin edelleen päällä?

    "Älykäs voi selvitä sellaisesta pinteestä, johon viisas ei edes joudu."

    - Sen takia täälläkään foorumilla ei ole enää yhtään täysjärkistä kuin vierailemassa.

    "Minä pidän sinua kovin nuorena, totta se on."

    - Kylkipattisi pitää minua 5-kymppisenä. Olen onnistunut profiloitumisessani loistavasti! Kiitos teille molemmille.

    "Et haluaisi spekuloida raaka-ainepörssin mahdollisuuksista? "

    - Teepä siitä kunnon avaus, niin miksipä ei. Kutsutaan kylkipattisi mukaan, niin kyllä keskustelusta saadaan taas heroiiniaddiktien temmellyskenttä.

    Uskotko edelleen WinClubin kassassa olleen heinäkuussa 2007 MILJARDI euroa?

    Olisiko se pitänyt Paulin 728% tuottolupausten perusteella kasvaa joulukuun loppuun 2007 mennessä 8,28 MILJARDIIN euroon?

    Ps.
    Mikähän mahtoi olla 1.1.2008- 7.3.2008 käsittävän jakson tuotto prosentti.
    Olsiko LUUBBIN kassa ylittänyt 7.3.2008 ennen HANDEN tekemää TÖPSLAAKIN seinästärepimistä yli 10 MILJARDIA euroa?

    Mitä mieltä olet?

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    "Sinä ystäväni olet täällä hurskaasti julistanut, että tunnustat itse ensimmäisenä erehtyneesi, jos asia sinulle osoitetaan. Ei tätä tämän selvemmin ja julkisemmin voi osoittaa."

    - Jos osoitat kaksi peräkkäistä puolivuotiskautta a' 728 % ja täyden uudelleensijoituksen, ja hups - tunnustan erehtyneeni. Osoitatko, vai pidänkö 7 min ja 8 % -lotin edelleen päällä?

    "Älykäs voi selvitä sellaisesta pinteestä, johon viisas ei edes joudu."

    - Sen takia täälläkään foorumilla ei ole enää yhtään täysjärkistä kuin vierailemassa.

    "Minä pidän sinua kovin nuorena, totta se on."

    - Kylkipattisi pitää minua 5-kymppisenä. Olen onnistunut profiloitumisessani loistavasti! Kiitos teille molemmille.

    "Et haluaisi spekuloida raaka-ainepörssin mahdollisuuksista? "

    - Teepä siitä kunnon avaus, niin miksipä ei. Kutsutaan kylkipattisi mukaan, niin kyllä keskustelusta saadaan taas heroiiniaddiktien temmellyskenttä.

    "Jos osoitat kaksi peräkkäistä puolivuotiskautta a' 728 % ja täyden uudelleensijoituksen.."
    Niinpä niin - antaa olla.

    Se jauhojuttu oli koomisen hauska. Älä ota itseäsi niin kovin vakavasti. Ajttele positiivisesti.

    Äänestä

  • Rautalankakauppias kirjoitti:

    "Jos osoitat kaksi peräkkäistä puolivuotiskautta a' 728 % ja täyden uudelleensijoituksen.."
    Niinpä niin - antaa olla.

    Se jauhojuttu oli koomisen hauska. Älä ota itseäsi niin kovin vakavasti. Ajttele positiivisesti.

    "Se jauhojuttu oli koomisen hauska. Älä ota itseäsi niin kovin vakavasti."

    - En tietenkään, en ole totinen suolensoittaja. Mutta on se kylkipattisi totinen kaveri - hän puhuu heroiinista ja minä puhun anni-helenasta.

    728 % ja 200 %, niinkö se menee.

    :DDD

    Äänestä

  • PÄÄOMAA ? kirjoitti:

    Eikös sillä omalla miljardilla olisi saanut jo aikamoisen VIVUN ettei olisi tarvinnut huoltoaseman takahuoneessa puhua paskaa ja pummata vähälahjaisten 3-tonnisia kusetukseen?

    Ps.1
    Uskotko että jostakin vielä löytyy Pedon lupaama MILJARDI euroa. Miksi WinCaputin tilillä oli vain vajaa 5 miljoonaa kun WinCaputt paskakasa räjähti?

    Minne se Hande oli piiloittanut yli 995 miljoonaa euroa? Tiedätkö sinä?

    Ps.2
    Luonnollisesti rahaa oli paljon enemmän koska Pedo kertoi että tammi-kesäkuun 2007 tulos oli 300%. WinCaputin kassassa oli Pedon sijoittajille/jäsenille heinäkuussa 2007 valehteleman mukaan MILJARDI euroa.

    Ps.3
    Paskahousu Pate kertoi että WinClubin viimeisen 6-kuukauden tuotto oli klubin kaikkien aikojen paras, eli 728%. Paskahousu kertoi siis ajasta heinäkuu- joulukuu 2007. Sehän tarkoittaa että Pedon heinäkuussa 2007 kertoma 1-miljardi euroa olisi kasvanut LUUBBIN loppumetreillä ainakin 7.28 MILJARDIIN euroon. Mutta pollut ovat löäytäneet ja takavarikoineet ainoastaan vajaat 5 miljoonaa euroa.

    Ps.4
    Tiedätkö missä Hande hautoo puuttuvaa n. 7.275.000.000 euroa. NÖTTÄSEN röttelön kellarissako?

    Pääomaa tarvitaan valuuttakaupan käymiseen. Ei sitä voida heti jakaa, syödä, juoda ja nussia. Vipukauppa ei onnistu ellei ole omaa sijoitusta. EIKÖ MENE KAALIIN JO!!!
    Siksi tarvittiin sijoittajia mukaan ETTEI TARVITSE SYÖDÄ PÄÄOMAA!!"!!

    ELLEI KRP OLISI RIKOLLISESTI SULKENUT SYDEEMIÄ SEURAAVANA OLISI OLLUT VUOROSSA VOITON JAKO. Etkö ymmärrä suolistoloinen!

    ja sinulla surkea ääliö nimimerkki on juuri oikea. Niinhän ne juuri tekivät: jakoivat, nussivat ja söivät kuormasta. Sata miljoonaa sisään ja putkan sulkeuduttua löytyi enää viisi. Valuuttakauppaa oli käyty hyvä jos sadalla tonnilla. Rahat oli maaliskuussa 2008 jo jaettu, pölvästi.

    Äänestä

  • Surkea ääliö kirjoitti:

    Pääomaa tarvitaan valuuttakaupan käymiseen. Ei sitä voida heti jakaa, syödä, juoda ja nussia. Vipukauppa ei onnistu ellei ole omaa sijoitusta. EIKÖ MENE KAALIIN JO!!!
    Siksi tarvittiin sijoittajia mukaan ETTEI TARVITSE SYÖDÄ PÄÄOMAA!!"!!

    ELLEI KRP OLISI RIKOLLISESTI SULKENUT SYDEEMIÄ SEURAAVANA OLISI OLLUT VUOROSSA VOITON JAKO. Etkö ymmärrä suolistoloinen!

    olla sulla kaikki kotona?

    Suomennettuna:

    Pääomaa voi olla joko omaa pääomaa tai vierasta pääomaa. ilmeisesti yrität kertoa että tuo wituksmänin 1:sen miljardin pääoma oli vierasta pääomaa jonka "sijoittajat" olivat firmaan sijoittaneet. Missä tuo miljardi nyt sitten on jos sellainen on ollut firman kassassa, vieras pääomahan on tarkoitus maksaa takaisin sijoittajille?

    Vai tarkoitatko että se oli omaa pääomaa eli vaikkapa Hannun rahoista osakepääomaan sijoitettua tai valuuttakaupassa tehtyä voittoa joka oli jätetty firmaan, tässäkin tapauksessa olisi kiva tietää missä se miljardi on tällä hetkellä?

    Äänestä

  • Surkea ääliö kirjoitti:

    Pääomaa tarvitaan valuuttakaupan käymiseen. Ei sitä voida heti jakaa, syödä, juoda ja nussia. Vipukauppa ei onnistu ellei ole omaa sijoitusta. EIKÖ MENE KAALIIN JO!!!
    Siksi tarvittiin sijoittajia mukaan ETTEI TARVITSE SYÖDÄ PÄÄOMAA!!"!!

    ELLEI KRP OLISI RIKOLLISESTI SULKENUT SYDEEMIÄ SEURAAVANA OLISI OLLUT VUOROSSA VOITON JAKO. Etkö ymmärrä suolistoloinen!

    "Pääomaa tarvitaan valuuttakaupan käymiseen. Ei sitä voida heti jakaa, syödä, juoda ja nussia. Vipukauppa ei onnistu ellei ole omaa sijoitusta."

    Juu, ja jos sinulla on kassassa 1 000 000 000 euroa, niin sinun ihan varmasti täytyykin kerätä peräkammarinpösilöiltä 100 000 000 lisää... Keräät suosittelumarkkinoimalla kymmenesosan siitä pääomasta joka sinulla jo on, jottei sinun tarvitse "syödä pääomaa". Et kai tosissasi tuollaista uskonut? Taidat olla trolli...

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    "Yleisen elämänkokemuksen mukaan ahneus voittaa sukurakkauden."

    - Niin. Varmasti sinun suvussasi asia on näin! :DDD

    "Kun vartut ja olet osallistunut muutamaan perinnönjakotilaisuuteen, niin olet oppinut jotakin sukurakkaudesta."

    - Kokeilkaa nyt päättää - kylkipattibändärisi mukaan olen 50-vuotias, josta 30 vuotta harjoittanut verkostomarkkinointia. Sinä sanot, että olen yläasteella.

    "En oikein ymmärtänyt, miksi halusit asiasta vänkyttää."

    - Jos Pauli olisi ilmoittanut, että viimeinen lotti tehtiin 7 minuutissa, ja tuotto oli 8 %:ia, mikä olisi ollut suolimuron laskema vuosituotto.

    Mitä tekemistä Paulin vuonna 2010 sanomisilla on tekemistä sen kanssa, mitä 10 000 jäsenelle luvattiin v. 2003-2008? WinCapitan sivuilla ei luvattu yhtään mitään, siellä puhuttiin FIM- tai Seligsson-tyyliin "menneisyys ei ole tae tulevasta". Sinähän länkytät aina euroborista +1 %, mutta se ei yleisen elämänkokemuksen perusteella pure.

    --

    Muistaakseni mukaan liittyneellä blogaajalla oli kauppatieteiden yliopistotutkinto - miten tavallinen asentaja olisi voinut selvittää rikollisen pyramidipelin? Oliko Wincapita muuten pyramidipeli, ja kuka sen on todennut? Mitä oikeus sanoi asiasta?

    "Jos Pauli olisi ilmoittanut, että viimeinen lotti tehtiin 7 minuutissa, ja tuotto oli 8 %:ia, mikä olisi ollut suolimuron laskema vuosituotto. "

    Voi meidän pikku dervissiämme, kun pyörittää päänsä jo ihan pyörälle. Tyypillistä verkostomarkkinoijan bullshittiä, kun selkärankaa ei ole myöntää oelvansa väärässä.

    Jos ja jos, Paulihan ei mitään tuollaista ilmoittanut. Hän ilmoitti saaneensa 728% puolessa vuodessa tuottoa. Sen pohjalta voi laskea, että Pauli puhui vuositasolla yli 6800% tuotosta (minkä sinä väitit olevan väärin laskettu, mutta et ole parempaa laskelmaa uskaltanut laskea). Aika hyvin, kun Soros tekee valuuttakaupalla n. 30% vuodessa tuottoa. Onko uskottavaa? Voidaanko katsoa kenenkään tuottohistorialla Winkkaria markkinoineen toimineen hyvässä uskossa?

    "mitä 10 000 jäsenelle luvattiin v. 2003-2008?"

    Jaa-a. Timon videolta saamme hyvän kuvan siitä mitä jäsenille luvattiin. Timo oli hyvin tietoinen siitä, että videota kuvattiin. Tuskin on tehty Hannun tietämättä. Timo on varmaan kertonut poliisille videon taustat, ehkä saamme ne joskus kuulla.

    "WinCapitan sivuilla ei luvattu yhtään mitään,"

    Siellä kerrottiin toteutuneista kaupoista (tehtiinkö niitä edes...) ja kerrottiin tuottohistoriasta.

    ""menneisyys ei ole tae tulevasta"

    Pikkunäppärää. Onhan se selvä, että (valheellisia) menestystuloksia esitettiin jostakin syystä. Sen rinnalla tuollainen caveat ei paljoa paina.

    "Oliko Wincapita muuten pyramidipeli, ja kuka sen on todennut"

    Oli se ainakin meidän rahankeräyslaissamme olevan määritelmän mukaan. Minäkin sen voin todeta.

    "Mitä oikeus sanoi asiasta?"

    Odota ihan rauhassa, kyllä senkin aika tulee vielä.

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    "Ilmoitti selkeät puolivuotistuotot."

    - Kahdelta peräkkäiseltä jaksolta, vai? Mikä sen linkki olikaan?

    "- Mitä niille luvattiin? Ne saatiin mukaan."

    - Ja mitähän tämäkin tarkoitti?

    "Pidätkö asentajia tyhminä? "

    - Miksi pitäisin? Heillä ei kuitenkaan oleteta olevan alansa lisäksi erinomaisia tietoja myös talousalalta. Jos blogaajan kaltainen KTM on saatu mukaan toimintaan, niin miksei myös asentaja.

    "Sinun pitäisi tehdä kolmoisleuallesi jotain. "

    - Okei, tehdään. :DDDD

    "Kahdelta peräkkäiseltä jaksolta, vai? Mikä sen linkki olikaan? "

    Ei toki kahdelta peräkkäiseltä, mutta siitäkään ei ollut kyse. Kyse oli siitä, että vuositasolla Paulin ilmoittama 728% tuotto merkitsee 6800% tuottoa. Ei kukaan ole väittänyt, että Wincapita olisi jonakin 12 kk jaksona tuollaista tehnyt.

    Paulihan ilmoitti kylläkin kaikista huonoimmankin puolivuotistuoton (jotain yli 200%). Haluatko laskea mitä Paulin heikoin tuotto merkitsisi vuositasolla? Voidaan sitten pohtia kuinka uskottava se heikoinkin tuottotaso on.

    "Jos blogaajan kaltainen KTM on saatu mukaan toimintaan, "

    Ei kukaan ole voinut uskoa saavansa 728% puolivuotistuottoa valuuttakaupasta, ilman että olisi mahdottoman tyhmä, moraaliton ja/tai ahne.

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    "Sinä ystäväni olet täällä hurskaasti julistanut, että tunnustat itse ensimmäisenä erehtyneesi, jos asia sinulle osoitetaan. Ei tätä tämän selvemmin ja julkisemmin voi osoittaa."

    - Jos osoitat kaksi peräkkäistä puolivuotiskautta a' 728 % ja täyden uudelleensijoituksen, ja hups - tunnustan erehtyneeni. Osoitatko, vai pidänkö 7 min ja 8 % -lotin edelleen päällä?

    "Älykäs voi selvitä sellaisesta pinteestä, johon viisas ei edes joudu."

    - Sen takia täälläkään foorumilla ei ole enää yhtään täysjärkistä kuin vierailemassa.

    "Minä pidän sinua kovin nuorena, totta se on."

    - Kylkipattisi pitää minua 5-kymppisenä. Olen onnistunut profiloitumisessani loistavasti! Kiitos teille molemmille.

    "Et haluaisi spekuloida raaka-ainepörssin mahdollisuuksista? "

    - Teepä siitä kunnon avaus, niin miksipä ei. Kutsutaan kylkipattisi mukaan, niin kyllä keskustelusta saadaan taas heroiiniaddiktien temmellyskenttä.

    "Jos osoitat kaksi peräkkäistä puolivuotiskautta a' 728 % ja täyden uudelleensijoituksen, ja hups - tunnustan erehtyneeni. Osoitatko, vai pidänkö 7 min ja 8 % -lotin edelleen päällä? "

    Liittyykö tämä keskusteltuun jotenkin? Kerrot varmaan mielelläsi mihin. Kysehän on siitä, että Pauli väitti saaneensa parhaana puolivuotisjaksona 728% tuottoa. Paulin mainostama tuotto tarkoittaa vuositasolla 6800% tuottoa. Kukaan ei ole sanonut, että Wincapita olisi kahta tuollaista jaksoa tuottanut. Väite on ihan sinun omaa yritystäsi luikerrella irti siitä, että paljastui ettet ymmärrä korkoa korolle laskun perusteita (sinä kuvittelit, että riiittää kun ynnää korot yhteen...).

    Jos haluat, voimme toki laskea Wincapitan vuotuista tuottotasoa Paulin ilmoittaman alarajankin mukaan (200+ % puolessa vuodessa). Haluatko laskutoimituksen suorittaa ja osoittaa meille, ettet ole täysi matemaattinen tampio kuin millaiseksi olet tähän mennessä osoittautunut (toki meillä on muistissamme kompurointisi sumean logiikan maailmassa)? Voimme sen jälkeen keskustella kuinka realistisesta minimituotosta on kyse, kun muistamme että George Soros teki n. 30% vuosituottoa valuuttakaupalla.

    Äänestä

  • voi olla kirjoitti:

    "Pääomaa tarvitaan valuuttakaupan käymiseen. Ei sitä voida heti jakaa, syödä, juoda ja nussia. Vipukauppa ei onnistu ellei ole omaa sijoitusta."

    Juu, ja jos sinulla on kassassa 1 000 000 000 euroa, niin sinun ihan varmasti täytyykin kerätä peräkammarinpösilöiltä 100 000 000 lisää... Keräät suosittelumarkkinoimalla kymmenesosan siitä pääomasta joka sinulla jo on, jottei sinun tarvitse "syödä pääomaa". Et kai tosissasi tuollaista uskonut? Taidat olla trolli...

    Pitkäsen tutkimusken mukaan jso et minua uskoa, oli 10 milliä omaa pääomaa kiinni kaupoissa. Se oli jäsenten lisensirahaa ja sitä ei voinut ottaa ulos koska kaupat oli koko ajan päällä. Tätä pottia kasvatettiin koko ajan jäsenten sijoituksilla. Ei sitä saanut ulos tai kaupat olisi pysähtyneet.

    SINÄ PÖSILÖ KIRJOITA VAAN LISÄÄ NOLLIA KUN ET ASIASTA MITÄÄN TEDÄ.

    Timo sanoi, että kassassa oli 1 000 000 000. Valehteliko Timo?
    Pitkänen sanoi, että kassa oli 10 000 000, eli sadasosa Timon ilmoittamasta.
    KRP sanoo, että rahaa kerättiin 100 000 000, eli kymmenen kertaa enemmän kuin Pitkäsen mukaan siirtyi Suomen rajojen ulkopuolelle valuuttakauppaan ja kymmenesosa siitä kuin mitä Timo kertoi värvättävilleen kassassa olevan.

    Miten Pitkänen selitti loput 90 000 000, jotka eivät siirtyneet Suomen rajojen ulkopuolelle. Nehän jäivät väkisinkin siis Suomeen. Missä ne ovat nyt?

    Äänestä

  • Surkea ääliö kirjoitti:

    Se oli omana pääomana toiminnassa, eikä siitä voinut ottaa ulos talipää. Pääomaa haluttiin juuri kasvattaa, että on voimaa valuuttakaupassa. Normaalijärkinen kyllä ymmärtää, että sijoitustoimintaan tarvitaan myös omaa pääomaa. Ei se vipu tyhjästä synny, tallukka.

    "Se oli omana pääomana toiminnassa"
    "Pääomaa haluttiin juuri kasvattaa, että on voimaa valuuttakaupassa"

    Eikö se miljardin (1 000 000 000) euron pääoma kasvanut valuuttakaupalla puolessa vuodessa 728% vauhdilla? Sehän on huimaavan paljon nopeampi kasvuvauhti, kuin mitä saatiin peräkammarin surkeilta ääliöiltä kerättyä suosittelumarkkinoinnin keinoin. Eli mitä järkeä oli suosittelumarkkinoida, kun päoma kasvoi monta kertaluokkaa nopeammin ihan valuuttakaupalla?

    Äänestä

  • Capitrolli kirjoitti:

    Mitä R.L. Kauppias sanoo asiaan, ettei Hannu ottanut sukuaan mukaan?

    Hannu tietenkin huolehtii jatkossa itsestään, mutta olisiko mahdollista, että jäseniä erehdytettiin? Se siitäkin tahallisuudesta silloin.

    "olisiko mahdollista, että jäseniä erehdytettiin? "

    Madoffin tapauksessa asiakkaita ilman muuta erehdytettiin. Wincapitan tapauksessa tilannetta mutkistaa se, että markkinointikeinona oli suosittelumarkkinointi. Eli vaikka sinua oli erehdytetty, sinä itsekin värvätessäsi erehdytit muita. Sponsorit ainakin ovat siitä johdosta pulassa. Ihan kuin jos kuvittelet suosittelevasi vehnäjauhoa, mutta suositteletkin heroiinia. Pääsetkö irti vastuustasi sillä, että väität toimineesi hyvässä uskossa?

    Äänestä

  • ihan sinulle kirjoitti:

    Timo sanoi, että kassassa oli 1 000 000 000. Valehteliko Timo?
    Pitkänen sanoi, että kassa oli 10 000 000, eli sadasosa Timon ilmoittamasta.
    KRP sanoo, että rahaa kerättiin 100 000 000, eli kymmenen kertaa enemmän kuin Pitkäsen mukaan siirtyi Suomen rajojen ulkopuolelle valuuttakauppaan ja kymmenesosa siitä kuin mitä Timo kertoi värvättävilleen kassassa olevan.

    Miten Pitkänen selitti loput 90 000 000, jotka eivät siirtyneet Suomen rajojen ulkopuolelle. Nehän jäivät väkisinkin siis Suomeen. Missä ne ovat nyt?

    surkean ääliön mielikuvituksissa pääomana jota ei ole olemassa vaan se on sellaista pääomaa mitä pitää olla kun on vipu. Surkealla ääliöllä on lisäksi varma tieto että tuo pääoma oli ehkä 1 euroa tai sitten 1 mrd euroa mutta kuitenkin sellaisessa muodossa että se on näkymätöntä tai sitten sitä ei ole olemassa.

    Äänestä

  • katsoa peiliin kirjoitti:

    "Jos osoitat kaksi peräkkäistä puolivuotiskautta a' 728 % ja täyden uudelleensijoituksen, ja hups - tunnustan erehtyneeni. Osoitatko, vai pidänkö 7 min ja 8 % -lotin edelleen päällä? "

    Liittyykö tämä keskusteltuun jotenkin? Kerrot varmaan mielelläsi mihin. Kysehän on siitä, että Pauli väitti saaneensa parhaana puolivuotisjaksona 728% tuottoa. Paulin mainostama tuotto tarkoittaa vuositasolla 6800% tuottoa. Kukaan ei ole sanonut, että Wincapita olisi kahta tuollaista jaksoa tuottanut. Väite on ihan sinun omaa yritystäsi luikerrella irti siitä, että paljastui ettet ymmärrä korkoa korolle laskun perusteita (sinä kuvittelit, että riiittää kun ynnää korot yhteen...).

    Jos haluat, voimme toki laskea Wincapitan vuotuista tuottotasoa Paulin ilmoittaman alarajankin mukaan (200+ % puolessa vuodessa). Haluatko laskutoimituksen suorittaa ja osoittaa meille, ettet ole täysi matemaattinen tampio kuin millaiseksi olet tähän mennessä osoittautunut (toki meillä on muistissamme kompurointisi sumean logiikan maailmassa)? Voimme sen jälkeen keskustella kuinka realistisesta minimituotosta on kyse, kun muistamme että George Soros teki n. 30% vuosituottoa valuuttakaupalla.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9128668

    Äänestä

  • jo selväksi pelkästään vyölaukkumiehen videolla.

    "Tapauskohtainen seuraus on aiheutettu tahallaan, jos seurausta on voitu pitää varmana tai hyvin todennäköisenä."
    - Sponssi kertoi, ettei saa sijoittaa enempää kuin on varaa hävitä. > Sponssi piti varmana tai hyvin todennäköisenä tunkin rahojen katoamista taivaan tuuliin.

    Äänestä

Jos noista ei ymmärrä mikä on homman nimi niin on kumma

- On niin hyvä, että sitä saa suositellla vain kavereille
- On teknisistä syistä rekisteröity jonnekin veroparatiisiin
- Ei omaa mitään toimipaikkaa suomessa, saati sitten oikeita yhteystietoja
- Hyödyntää "uusinta innovaatiota ja nykyteknologiaa"
- Homman pyörittäjä ottaa vain pienen osan, pääosa tulee "sijoittajille". Eli omaa kultaisen sydämmen
- EI SAA MITÄÄN KUITTIA MISTÄÄN
- Ei ole mitään todisteita siitä, että raha sijoitetaan sinne minne sitä sanotaan sijoitettavan.
- Puhut valtavat voittoprosentit ja voitot
- Googlella oli erittäin helppo löytää epäilykset hyvine perusteineen

Äänestä
  • Esitit liian järkeviä pointteja, ei Vehnätrolli noihin ota kantaa.

    Äänestä

  • ota kantaa kirjoitti:

    Esitit liian järkeviä pointteja, ei Vehnätrolli noihin ota kantaa.

    Kyllä se on niin, että käräjillä kannattaa heitäytyä tyhmäksi, ei varmaan edes ole vaikeeta enimmälle osalle

    Hah hah haa eikös sillä ole asiaa ajamassa ja hoitamassa mielisairaanhoitaja, Pekkaa ja Pätkää..
    Kyllä syyttäjä ja puheenjohtaja antaa teille paljon anteeksi.

    Äänestä

  • Kesätrolli kirjoitti:

    Ei näitten winkkareiden tarvitse heittäytyä mihinkään. Ovat vaan ihan omia itteään ja hengen voima kyllä paistaa otsasta läpitten.

    Tuomari kyllä ottaa sen alentuneen syyntakeettomuuden huomioon ihan viran puolesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rautalankakauppias kirjoitti:

" Miten nyt sitten kävi? Puolustus nauroi ääneen. Tuomari päätyi huokailemaan."
Muistatko, oi Rolliseni, niitä entisiä hauskoja aikoja Tuusulan oikeudenkäynnin hutakoilla.

Niin ne ajat muuttuu ja nyt jo seisoit viimeisellä rannalla mukanasi vain "tahallisuuden" räkäinen kumikana. Muut verukkeet vei tuulonen. Kieltoerehdys upposi, vastikkeen saa selittää oikeustieteen tohtori, lievempi laki leijaili pois ja Hannu pitää huolen itsestään. Kuulustelupöytäkirjatkin on pian julkisia. Elämme kovia aikoja, veikkoseni.

Jäljellä olkoon siis tahallisuus.
6 § (13.6.2003/515) /Tahallisuus
"Tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä."

Teko on tuomittava vain, jos voidaan osoittaa, että se on tahallinen. Näinhän se sotahuutosi kuului?
Pidät kovin tiukasti kiinni muodollisuuksista. Syyllisen tulee siis kävellä pankin tiskille, siirtää rahaa wincapitaan ja lausua kuuluvalla äänellä kahden esteettömän todistajan kuulleen: " osallistuin tahallisesti rahankeräysrikokseen". Muu näyttö ei riitä, niinkö?

Ei se tahallisuus näin yksiniitistä ole. Luetaanpa uudestaan: " pitänyt seurauksen aiheutumista...varsin todennäköisenä". Jo ajatus siitä, että wincapitan touhu todennäköisesti on rikollista, riittää. Ja se ajatus tulee tulla päähän normaalin elämänkokemuksen perusteella. Ei sitä tarvitse huutaa ääneen kahden todistajan kuullen. Oikeus sen punnitsee mitä olisi pitänyt ymmärtää.

Niinpä asenne, että paskaako se Hannun touhu minulle kuuluu, kunhan itse saan hilloni, on tahallista rikoslain esittämässä mielessä.

Aiheet on loppu. Tahallisuudestakaan ei paljoa irtoa. Olen syvästi pahoillani puolestasi. Joko mennään kotileipoja palstalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu