Laaninen, prkl

Aika naivia, Laaninen. Aika naivia.
Jako lampaisiin ja vuohiin.
Puolirikolliset suhmuroijat...

Ilman rakentavia parannusehdotuksia herjanheitto viihdyttää lähinnä katsojia.

Olet itse sanonut, ettei ole vaalikampanjatuen keräyskokemusta..

Miksi nakkisuoja kutsui ennenkuin kukkakäräjän päätös tuli ?
Eikä nahka kestä suolavettä ? Kenen perse lahjoitettiin Halosen halsteriin ?

Keskustan puoluesihteerin TÄYTYY pystyä toimimaan ristiriitaisessa ympäristössä puoluetoimistossa, varsinkin kannustaessa "törkeätä lievemmällä" tavalla ehdokkaita oma-aloitteisuuteen niin vaalikampanjansa organisoimisessa kuin rahoittamisessa.

Jos ehdokas ei pysty organisoimaan omaa kampanjaansa, miten on ehdokas pystyy hoitamaan kansanedustajuutta tai muuta vaalien kautta tulevaa vastuuta - menestyksellisesti niin kannattajiensa kuin kaikkien kansalaisten kannalta?

Onko Laaninen mahtanut miettiä näitä asioita norsunluutornissaan ministerien erikoisavustajana ?

Ruohonjuuritasolla tapahtunut "valaistuminen" keskustan kentän "vakavuudesta ja vastuullisuudesta" - täytenä yllätyksenä ja pyytämättä - verrattuna Laanisen havaitsemaan puolirikollisen suhmurointiin...

Pitäisi jättää turha paskanjauhaminen vähemmälle jos aikoo puoluesihteerin työssä karsia ehdokkaiden kohdalla jyvät akanoista, hoitaa vaalikampanjan kaikki osat rahoituksesta asiasisältöön ja vaalikiertueistä kentän aktivointiin.

Lopulta valinnan tekevät vaaleissa äänestäjät , eivätkä kuiskaajat norsunluutornissa..
--------------------------------------------------------------------------------------
http://yle.fi/alueet/lappi/2010/06/laaninen_keskustan_puoluetoimisto_jakoi_vakea_vuohiin_ja_lampaisiin_1741843.html

Keskustan puoluetoimisto jakoi väkeä vuohiin ja lampaisiin...
1101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sillä Korhonen lähtee kuin leppäkeihäs puouesihteerin tehtävistä, ei noin kamalaa käytöstä sallita kauaa näin fiksussa puolueessa. Vanhanen on mitä todennäköisemmin ministeri vuodenpäästä aloittavassa hallituksessa, jos ei sitä ennen ole saanut jo parempia tehtäviä, niin pätevä mies hän on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johan pomppaa.. kirjoitti:

Aika naivia, Laaninen. Aika naivia.
Jako lampaisiin ja vuohiin.
Puolirikolliset suhmuroijat...

Ilman rakentavia parannusehdotuksia herjanheitto viihdyttää lähinnä katsojia.

Olet itse sanonut, ettei ole vaalikampanjatuen keräyskokemusta..

Miksi nakkisuoja kutsui ennenkuin kukkakäräjän päätös tuli ?
Eikä nahka kestä suolavettä ? Kenen perse lahjoitettiin Halosen halsteriin ?

Keskustan puoluesihteerin TÄYTYY pystyä toimimaan ristiriitaisessa ympäristössä puoluetoimistossa, varsinkin kannustaessa "törkeätä lievemmällä" tavalla ehdokkaita oma-aloitteisuuteen niin vaalikampanjansa organisoimisessa kuin rahoittamisessa.

Jos ehdokas ei pysty organisoimaan omaa kampanjaansa, miten on ehdokas pystyy hoitamaan kansanedustajuutta tai muuta vaalien kautta tulevaa vastuuta - menestyksellisesti niin kannattajiensa kuin kaikkien kansalaisten kannalta?

Onko Laaninen mahtanut miettiä näitä asioita norsunluutornissaan ministerien erikoisavustajana ?

Ruohonjuuritasolla tapahtunut "valaistuminen" keskustan kentän "vakavuudesta ja vastuullisuudesta" - täytenä yllätyksenä ja pyytämättä - verrattuna Laanisen havaitsemaan puolirikollisen suhmurointiin...

Pitäisi jättää turha paskanjauhaminen vähemmälle jos aikoo puoluesihteerin työssä karsia ehdokkaiden kohdalla jyvät akanoista, hoitaa vaalikampanjan kaikki osat rahoituksesta asiasisältöön ja vaalikiertueistä kentän aktivointiin.

Lopulta valinnan tekevät vaaleissa äänestäjät , eivätkä kuiskaajat norsunluutornissa..
--------------------------------------------------------------------------------------
http://yle.fi/alueet/lappi/2010/06/laaninen_keskustan_puoluetoimisto_jakoi_vakea_vuohiin_ja_lampaisiin_1741843.html

Keskustan puoluetoimisto jakoi väkeä vuohiin ja lampaisiin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu