Olenko epänormaali?! En rakastu!

Jospa sitten et vaan kertakaikkiaan ole valmis parisuhteeseen... Ehkä se sieltä muutaman vuoden päästä... Tai sit et vaan ole törmännyt siihen, joka "kolahtaa"... Mitä pahaa arjessa on? Pitäiskö koko ajan olla jotain "jännää"? Viittais siihen epävalmiuteen... Juokse juoksusi ensin, kaipa sitten tasaannut, tai sitten et, ja mietit samaa vielä kuusikymppisenä...

Voihan se ollakin tunnevammaisuutta. Minulla on sellainen tunnevamma, että pystyn tuntemaan vain "kaikki tai ei mitään"-tyylillä sekä hyvässä että pahassa. Kaikki puuttuu sieltä väliltä. On vain musta ja valkea.

Sama ongelma on minullakin. Tosin olen vasta 23-v, mutta luulisi nyt jo tässä iässä ainakin kerran rakastuneen! Mutta ei. Olen seurustellut useasti lyhyempiä pätkiä ja pisin suhteeni kesti 1,5 v. Laitoin kuitenkin tämän suhteen poikki, koska kuvittelin, että kykenisin rakastumaan johonkuhun ja halusin kokea sen kuuluisan tunteen. Ei ole onnistunut, vaikka mahdollisuuksia on ollut, eli siis pieniä ihastuksia. Rakastumiseen asti ne eivät koskaan kasvaneet.

Ehkä olen liian jalat maassa -tyyppi, joka ei vain kykene sellaiseen "järjettömyyteen" kuin rakastumiseen. Toisaalta olen kyllä jo muutaman vuoden nimittänyt itseäni tunnevammaiseksi, puoliksi leikillään ja puoliksi tosissaan.

Tietysti on myös mahdollista, että en ole vielä tavannut sitä oikeaa, mutta epäilen... Ehkä minulle ei ole sitä oikeaa! Joten miksi tuhlata aikaa etsimällä rakastumista, kun voi "tyytyä" johonkuhun, johon voi kiintyä ja joka rakastaa minua. Ehkä kiintymys aikaa myöten muuttuu tunteeksi, jota voi kutsua rakkaudeksi...

< sydämmestäni > Niinhän tuo sanonta menee, ettei sydämeen mahdu kahta ämmää...

Ehkä olet tyyppiä, jonka silmät katsastavat jo uutta naista, ennen kuin ensimmäinenkään on vielä hurmattu? Metsästäjä?

Pelkäätkö rakastua? HAluaisit, mutta ehkä torjut sen jo ennen alkua. Mieti elämääsi taaksepäin ja yritä etsiä syy, mistä rakastumisenpelkosi kumpuaa. Pelko menettämisestä? Luottamuksen puute? Onko joku pettänyt sinut lapsuudessasi?

Sinä itse olet paras vastaus ongelmaasi, löydät kyllä sen syyn sisältäsi, kun alat sitä työstää. Aikaa voi mennä, mutta kannattaa yrittää, muuten suhteesi tulevat olemaan tuhoon tuomittuja.

Mäkin ihmettelin vielä vuosi sitten et mitä se ihmeen rakastuminen on. Ajattelin kanssa et oon pelkkä tunnevammanen kuka ei kykene rakastamaan naista. Mut tänä vuonna rakastuin yhteen tyttöön meiän lukiossa aika vauhdilla tossa ennen joulua.

Mut pointti oli kuitenki se et kyl se rakkaus voi sieltä viel pamahtaa eteen yhtäkkiä. Niin kävi mullekkin. Välillä kyl toivoisin etten ois ikinä nähny tätä tyttöä..... rakastumine voi joskus tuoda myös muutaki ku iloa. Varsinki mahdollinen yksipuolinen semmonen.

Olen 26-vuotias nainen ja minulla on samainen ongelma en osaa ihastua ja rakastua.Tulee tarve juosta karkuun,käy ahdistaa pelkkä ajatus seurustelusta.Erosin 3 vuotta sitten pitkästä suhteesta,vaikuttaa varmaan tämäkin.

Hei Arttu,
tiedän aiheesta. Omakohtaista kokemusta, jonka yli pääsin. En ole ammattilainen, mutta mailaa niin tekstiä tulee varmasti =) Tälle palstalle se olisi liian paljon. [email protected]
- Emma -

Tätä voi olla vaikea myöntää, mutta kyllä rakastuminen alkaa käydä "vanhanaikaiseksi".
Ihmiset eivät enää jaksa uskoa rakkauteen kun kaikki vain eroavat ja ihastuvat koko ajan uudestaan.
Rakastumisessa on nykyään niin iso riski tulla haavoitetuksi, että täytyy olla jotenkin "yksinkertainen" jotta haluaisi ja kykenisi johonkin sellaiseen vapaaehtoisesti.
Rakkaus ei kestä, mutta himot pysyvät.
Siksi on niin helppoa elää vain himoillensa.
Itse asiassa eikös se Iso Kirja varoitellutkin tämän kaltaisesta suuntauksesta?

Itse ihastun tosi helposti, mutta rakastuminen vaatii paljon enemmän. Et sinä ole lainkaan epänormaali, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin, niin et ole vielä tavannut naista, joka veisi sinulta ns. jalat alta. Voi olla, että tapaat hänet tällä viikolla tai kenties vuosien päästä.


Itse en voisi kuvitellakaan perheen perustamista tms. jos en olisi rakastunut. Todellakaan en tyydy mihinkään keskinkertaiseen "ihan ok" -suhteeseen, ei sellainen loppupeleissä kestä.

Eksäsi katkerat syytökset sinun "tunnevammaisuudestasi" voit jättää omaan arvoonsa. Te ette sopineet yhteen ja sillä selvä, vaikka eksäsi olisi sitä vaikea käsittää.

Rakastuminen on sellainen asia, joka tulee itsestään jos on tullakseen, ei siihen itse pysty paljoakaan vaikuttamaan. Itseä ja omaa sydäntään tulisi kuunnella (niinkuin olet tehnytkin)uudessakin suhteessa. Kukapa ei haaveilisi rakastumisesta ja rakastamisesta ja perheen perustamisesta..;) Mutta siihen vaaditaan niin paljon muutakin kuin vain mukava ja hyvännäköinen ja tykättävä kumppani.

Tsemppiä ja hyvää kevään jatkoa sinulle!

Ei ollenkaan outoa olla rakastumatta. Ei ollenkaan outoa olla ihastumatta. Kiinnostumisia aina löytyy. Kiinnostumisen jälkeen voi tykätä, sitten voi rakastua tai lähteä etsimään jotain toista. Ei aina ole tarkoitus etsiä parempaa, mutta sopivampaa. Sopiva tulee sit joku päivä, antakaa minun ainakin uskoa niin. Yksinhuoltaja äiti, lapsella ei ole ollut isää koskaan, eikä äitillä suhteita moneen vuoteen (lukuunottamatta muutaman kuukauden seksi suhteita). En jaksa kuluttaa energioita rakastumiseen ja pelkään jäädä lopulta yksin, joka veisi vielä enemmän energiaa vaikkakin kasvattaisi. Kaikki kokemukset kasvattaa eikä tarvitsekaan juosta joka paikkaan, rakstua heti vaan rauhassa ajan kanssa. Neuvoni sinulle... Tapaile ihmisiä ja vaihda tyttöjä jos siltä tuntuu, älä ole liian kriittinen, kunnioita itseäsi ja valintojasi.