polkupyöräily kiellettävä kävelykadulla

äiti ja lapset

polkupyörät aiheuttavat vaaratilanteita kävelykadulla koko ajan. Eikö Turku voisi kieltää pyöräilyn kävelykadulla kuten esimerkiksi Tukholma, Kööpenhamina, Örebro, Nyköping ja monet muuta kaupungit. Ei ole liikaa vaadittu jos taluttaa muutama sata metriä ja antaa jalankulkijoille turvallisen ympäristön.

61

647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lähistöllä asuva

      Sieltä kävelykadulta vois kyllä kieltää monta muutakin asiaa, erityisesti feissarit ja penkeillä möykkäävät puliukot.Taitaa sitäpaitsi ne sun lapset aiheuttaa enemmän vaaratilanteita holtittomalla toikkaroinnillaan ja poukkoilemisellaan, joten mitäs jos kiellettäisiinkin kävelykadulta lapset?

      • samat säännöt

        Etenkin äiskät hyökkäysvunuineen ovat käsittämättömän suuri riski, missä ikinä liikkuvatkaan! Luulisi äiskien näkevän ja kuulevan ympärilleen ja turvaavansa itsensä ja muksunksa ypäröiviltä uhilta liikkumalla itse varaa aiheuttamatta, mutta ei! Ei mennään kuin maailman valloittajat ja navat keskeltä, meiningillä että muut alta pois MINÄ tulen - MINÄ ja MUKSUNI! MUUT alta POIS!

    • todellisuutta

      Tai sitten voisi harkita sitä, että kävelykadulle tehtäisiin pyöräkaistat?

      • liikenneopisto ja aj

        pyöräilijät eivät ilmeisesti tunne liikennesääntöjä kun soittavat kävelykadulla ja pihakadulla (itäinen rantakatu myös kirjaston edustan asfalttiosuus) kilikelloa. Sääntöjen mukaan jalankulkijan ei tarvitse väistää pyöräilijää kävelykadulla eikä pihakaduilla.

      • Äly hoi!
        liikenneopisto ja aj kirjoitti:

        Todellakin pitäisi pyöräilijöiden rohkaistua käyttämään enemmän kilikelloa!

        Ei se aina tarkoita, että VÄISTÄ!

        Vaan että, huomaa täältä tullaan! Älä pompi poikittain, vaan jatka linjallasi suoraan eteenpäin!

        Kili-kili on ennakkovaroitus, että ei sitten pelästy pyöräilijää, kun hän on kohdalla, kun jo ennakkoon tietää pyöräilijän lähestyvän!

        Et taida itse koskaan fillaroida, jos et tätä tajua!

      • kaupunkieläjä

        Mitä hyötyä tuosta olis? Siellä ne jalankulkijat koheltais pitkin poikin pyöräilykaistoja, siinä missä muuallakin Turussa. Ja sama valitus jatkuisi miten _pyöräilijät_ aiheuttaa vaaratilanteita _pyöräilykaistalla_ hengaileville äideille, lapsille ja muille puolisokeille luupäille, jotka eivät tunnista pyöräilykaistaa eivätkä tajua muun maailman olemassaoloa muutenkaan.

        Muuttakaa herranjestas maalle, jos ette pärjää normaalin kaupunkiliikenteen keskellä!

      • Anonyymi
        liikenneopisto ja aj kirjoitti:

        pyöräilijät eivät ilmeisesti tunne liikennesääntöjä kun soittavat kävelykadulla ja pihakadulla (itäinen rantakatu myös kirjaston edustan asfalttiosuus) kilikelloa. Sääntöjen mukaan jalankulkijan ei tarvitse väistää pyöräilijää kävelykadulla eikä pihakaduilla.

        no totta kai pyöräilijät ei tunne liikennesääntöjä ku kirjaimellisesti niitä ei tarvi ostata ku hommaa pyörän mitä helvettiä sä kuvittelet retardi

    • Kuin mikä

      Ongelmaan on olemassa helppo ratkaisu, joka poistaa kaikki mainitut ongelmat: poistetaan kävelykadut.

    • ruikuti ruik taas

      Jos polkupyörät aiheuttavat kävelykadulla vaaratilanteita KOKO AJAN, niin miksen ole yhtäkään vaaratilannetta nähnyt/kokenut, vaikka viimeiset 5 vuotta olen kävellyt kyseistä katua pitkin lähes päivittäin? Äiti ja lapset kattoo nyt vaan peiliin ja pohtii että kuka niitä vaaratilanteita oikeasti aiheuttaa, vai aiheuttaako todellisuudessa kukaan.

      • ihme käytöstä

        Siinä on todellinen riski, missä ikinä liikkuvat! Kuin maailman valtiaat mennään juuri siitä mistä itse huvittaa, täysin muista piittaamatta!

    • thatstrue

      pyöräily kävelyteillä pitäisi kyllä kieltää!

      • Pyöräilevä kävelijä.

        Tosi typeriä ovat kävelijät esim. Itäisellä rantakadulla juoppolaivojen kohdalla. Ovat kuin eivät tietäisi, että asfaltoitu osuus on pyöräilijöille ja laatoitettu osa kävelijöille. Itse soitan kilikelloa myös muualla kävelijöille, jotka eivät tajua siirtyä kävelijöille tarkoitetulle katuosalle, mm. Vähätorilla, jossa pyörätie on asfaltoitu.
        Yliopistonkadulla pitää olla vaan sopuisaa yhdessäoloa pyöräilijöiden ja kävelijöiden sekamelskassa. Ei siellä vaaratilanteita ole ollut.
        Ratkaisu tähän pulmatilanteeseen on keksitty jo yli sata vuotta sitten, jolloin tuli voimaan oikeanpuoleinen liikenne. Tiellä liikkuvat hakeutuvat aina kulkemaan oikealle reunalle. Näin asia toimii.

      • pyöräilijät?
        Pyöräilevä kävelijä. kirjoitti:

        Kävelijät voisivat pitää silmänsä auki kun kävelevät kävelykadulla. Sapettaa kun hiljalleen ajelee pyörällä kävelykadulla niin vastaan kävelee nuorehko business-nainen joka katsoo vain 1m päähän nenästään. Samoin tekevät monet monet muut, joten syy ei ole pelkästään pyöräilijöiden.
        Pitäisikö samalla kieltää kulku kaikilta henkilöiltä kävelykadulla?

      • ajokortti on
        pyöräilijät? kirjoitti:

        Kävelijät voisivat pitää silmänsä auki kun kävelevät kävelykadulla. Sapettaa kun hiljalleen ajelee pyörällä kävelykadulla niin vastaan kävelee nuorehko business-nainen joka katsoo vain 1m päähän nenästään. Samoin tekevät monet monet muut, joten syy ei ole pelkästään pyöräilijöiden.
        Pitäisikö samalla kieltää kulku kaikilta henkilöiltä kävelykadulla?

        Vähätorin asfaltoituosuus on samanlaista pihakatua kuin muukin osa torista eli fillaristi väistää jalankulkijaa. TIEDOKSI FILLARISTEILLE NOUDATTAKAA SÄÄNTÖJÄ

      • yxkaks
        ajokortti on kirjoitti:

        Vähätorin asfaltoituosuus on samanlaista pihakatua kuin muukin osa torista eli fillaristi väistää jalankulkijaa. TIEDOKSI FILLARISTEILLE NOUDATTAKAA SÄÄNTÖJÄ

        jos pyöräilijä ajaa jalankulkijan päälle pihakadulla, hän maksaa. Kaikki kulut. Myös mahdolliset sairaseläkkeet.

        On aivan samantekevää, miten jalankulkija on kävellyt ennen onnettomuutta. Ja pihakadulta tuleva väistää kaikkea muuta liikennettä, kuten kirjaston edessä vasemmalle kääntyvää eli eteen tulevaa autoa. Jos ei väistä ja tulee vahinkoa, pyöräilijä maksaa taas.

        Jos ei jaksa maksaa, vakuutusyhtiö on kova perimään. Ja kauan....

      • Anonyymi

        myös jokirannassa vanhemmat lapsineen koska ei ne seuraa muuta liikennettä ja koirien ulkoiluttajat veisivät ne rakit puistoon.

    • Curriculum vitae

      Pyörällä kuljetaan nykyään jopa töihin! Se on hyvä asia. Jos töitä ei tehdä, ei äitiyspäivärahojakaan makseta. Eikä saada uusia työmatkapyöräilijöitä.

      • .

        .

      • punainen kypärä
        . kirjoitti:

        .

        pyöräily lisää terveyttä ja on edullista. En kuitenkaan ymmärrä miksi kävelykadulla pitäisi saada pyöräillä kun siellä tosiaankin on turvatonta sekä kävelijöille, että pyöräilijöille. Vaikka itse pyöräilen vuoden ympäri kannatan pyöräilyn kieltämistä kävelykadulla.

      • ?!?!?!?!?
        punainen kypärä kirjoitti:

        pyöräily lisää terveyttä ja on edullista. En kuitenkaan ymmärrä miksi kävelykadulla pitäisi saada pyöräillä kun siellä tosiaankin on turvatonta sekä kävelijöille, että pyöräilijöille. Vaikka itse pyöräilen vuoden ympäri kannatan pyöräilyn kieltämistä kävelykadulla.

        Mikä on feissari??

    • jalankulkija kunkku

      33 a § (5.5.2006/343)
      Kävelykadulla ajaminen
      Kävelykadulla polkupyöräily on sallittu. Moottorikäyttöistä ajoneuvoa saa kuljettaa vain kadun varrella olevalle kiinteistölle, jollei kiinteistölle ole muuta kautta järjestetty ajokelpoista yhteyttä. Moottorikäyttöisen ajoneuvon pysäköinti ja pysäyttäminen kävelykadulla on kielletty, lukuun ottamatta huoltoajoon liittyvää pysäyttämistä silloin, kun huoltoajo on liikennemerkin mukaan sallittu.

      Ajonopeus kävelykadulla on sovitettava jalankulun mukaiseksi eikä se saa ylittää 20 km/h.

      Kävelykadulla ajoneuvon kuljettajan on annettava jalankulkijalle esteetön kulku.

      • Joo,joo!!!

        Esim. pihakadulla Läntisellä rantakadulla on pyöräily sallittu,vaan usein mahdotonta,koska katu on laidasta laitaan täynnä jalankulkijoita,fiksut ihmiset hieman tiivistävät,niin että pyöräilijätkin mahtuvat kulkemaan,mutta ei niin fiksut eivät sitä tee,vaan haukkuvat keskustelupalstoilla pyöräilijöitä.

      • ota rauhallisesti
        Joo,joo!!! kirjoitti:

        Esim. pihakadulla Läntisellä rantakadulla on pyöräily sallittu,vaan usein mahdotonta,koska katu on laidasta laitaan täynnä jalankulkijoita,fiksut ihmiset hieman tiivistävät,niin että pyöräilijätkin mahtuvat kulkemaan,mutta ei niin fiksut eivät sitä tee,vaan haukkuvat keskustelupalstoilla pyöräilijöitä.

        pyöräilijöiden pitää rytmittää ajonsa kävelijöiden tahtiin jos ovat pihakadulla. Vähän vauhtia pois ja kohteliaisuutta niin hyvää tulee

      • Molemmat joustaa!
        ota rauhallisesti kirjoitti:

        pyöräilijöiden pitää rytmittää ajonsa kävelijöiden tahtiin jos ovat pihakadulla. Vähän vauhtia pois ja kohteliaisuutta niin hyvää tulee

        Molempi parempi: kävelijät juoksee ja fillaristit heivaa vähän.

      • lapsi ja isä
        Molemmat joustaa! kirjoitti:

        Molempi parempi: kävelijät juoksee ja fillaristit heivaa vähän.

        Ovatko pyöräilijät tavallista itsekkäämpiä kun eivät jousta ja noudata liikennesääntöjä?

      • Hattu ja kävelykeppi
        lapsi ja isä kirjoitti:

        Ovatko pyöräilijät tavallista itsekkäämpiä kun eivät jousta ja noudata liikennesääntöjä?

        Luulisi äkkiseltään ajateltuna,että Turun kokoisessa kaupungissa kaikki mahtuisivat kulkemaan sekä kävelykadulla,että pihakaduilla,mutta ei,jalankulkijoiden kommentteja lukiessa tulee väkisin mieleen ahdasmielisyys ja minä,minä ajattelutapa.Ei se oikeassa oleminen normaalijärjellä varustetulla ihmisellä tarkoita sitä,että estää muiden kulkemisen,vaan sitä,että kaikki voivat kulkea mahdollisimman turvallisesti,vai olenko minä se järjetön??

      • superpyörätäti
        Hattu ja kävelykeppi kirjoitti:

        Suomessa ja Turussa pyörätiet rakennetaan jalankulkuväylille, toisin kuin Tanskassa, jossa ne tehdään ajoradoille. Tähän pitäisi päästä Suomessa. Mm. Uudenmaankadun/tien, tie 110:n pyörätie toimii kyllä aika hyvin, samoin kuin Hirvensalon-Kakskerran ja Naantalin pyörätiet, mutta keskusta-alueen pyörätiet tökkii pahasti. Torilla on pyöräparkki, mutta matka sinne on vaarallinen.

        Ennen kuin tuohon Tanskan päästään, niin pitäisi selkeyttää ohjeita. Esimerkiksi Hämeenkadulla on pyörätiet molempiin suuntiin ja minusta niistä pitäisi tehdä yksisuuntaisia. On raivoistuttavaa, kun ajetaan "väärään suuntaan" vielä kaksi rinnakkain ja oletetaan että vastaantuleva "oikeaan" suuntaan tuleva väistää. Parasta olisi ottaa Hämeenkadun ajoradoilta kummaltakin puolelta puolet pois pyörätietä varten, koska Hämeenkadun pyörätien ongelmia ovat mm. bussipysäkkien ihmiset ja puut.

        Pyöräilykuri on kyllä huonoa niillä jotka vain kesäpyöräilevät. Jalkakäytävillä ajeleminen on mihin suuntaan tahansa on tavallista. Tietysti ongelmana on sekin, kun pyörätiet loppuva kuin seinään välillä. Mutta voi suunnitella reittinsä siten , että ajelee turvallisemmin.

        Järkeä voisi kyllä myös käyttää ja minulla on myös huonoja kokemuksia itäisen jokirannan pyörätiestä, siellä kävellään kuin maailman omistajat ja jos soittaa kelloa, niin johan saa vihaisia huutoja. Kyllä sillä asvaltilla itäisellä rannalla ja Vähätorilla pitäisi olla jotain merkitystä.

        Minä en ajele kävelykadulla, koska kunnioitan kävelykatua. Parkkeeraan Stockkan nurkalle Kristiinankadulle tai torille. En aja myöskään Tuomiokirkkopuistossa.

      • ei onnistu

        Melko kova vauhti jopa fillarille!

    • Veronmaksjafillarist

      Kävelykatu on kevyenliikenteenväylä ja sinne kuuluvat myös polkupyörät.
      Pysy pentuinesi himassa, jos et suvaitse pyöräilijöitä. Kuka kaipaa kaupungilla kitiseviä ja vinkuvia jälkeläisiäsi.

      • suurin vanhainkoti =

        Turku on Suomen suurin vanhainkoti joka ei siedä lapsia. vanhukset pyöräilee jalkakäytävillä!

      • superpyörätäti

        "Kävelykatu on kevyenliikenteenväylä ja sinne kuuluvat myös polkupyörät.
        Pysy pentuinesi himassa, jos et suvaitse pyöräilijöitä. Kuka kaipaa kaupungilla kitiseviä ja vinkuvia jälkeläisiäsi. "

        Olet häpeäksi pyöräilijöille asennevammallasi. Häpeä.

      • hitaampi kiiruhtaja
        superpyörätäti kirjoitti:

        "Kävelykatu on kevyenliikenteenväylä ja sinne kuuluvat myös polkupyörät.
        Pysy pentuinesi himassa, jos et suvaitse pyöräilijöitä. Kuka kaipaa kaupungilla kitiseviä ja vinkuvia jälkeläisiäsi. "

        Olet häpeäksi pyöräilijöille asennevammallasi. Häpeä.

        kävelykatu on nimensä mukaisesti kävelijöille. pyörät pois

      • "hitaampi" tosiaan
        hitaampi kiiruhtaja kirjoitti:

        kävelykatu on nimensä mukaisesti kävelijöille. pyörät pois

        No hohhoijaa, ei ole. Vaikka sitä kutsutaankin "kävely"kaduksi niin kyseessä on silti KEVYEN LIIKENTEEN väylä, kuten joku jo aiemmin mainitsikin. Kevyt liikenne sisältää myös pyöräilijät.

        Tuleeko muuten yllätyksenä ettei sitä merimiespihviäkään tehdä merimiehistä?

      • alta pois
        "hitaampi" tosiaan kirjoitti:

        120 kg painava sokea liikennesääntöjä tietämätön pyöräilijä ei voi olla kevyttä liikennettä

      • plääh?
        alta pois kirjoitti:

        120 kg painava sokea liikennesääntöjä tietämätön pyöräilijä ei voi olla kevyttä liikennettä

        Tekisi niin mieli kirjoittaa,että entäs sitten 2-3 rinnakkain kävelevää lastenvaunuja tai rattaita työntävää 100 kg painavaa henkilöä,jotka ovat sekä sokeita,että kuuroja,onko kevyttä liikennettä tällainen.En kuitenkaan kirjoita,koska se olisi tosi ahdasmielistä ja ilkeää.Jotkut vihaa kissoja,jotkut koiria tai molempia,jotkut pyöräilijöitä,toiset taas jalankulkijoita.

      • hoh-hoh
        plääh? kirjoitti:

        Ja sitten keskustassa alkavat tölviä ja arvostella muita, kun he eivät pääse vapaasti liikkumaan, ei ole tarpeeksi tilaa.

      • tyhmiä?
        "hitaampi" tosiaan kirjoitti:

        No hohhoijaa, ei ole. Vaikka sitä kutsutaankin "kävely"kaduksi niin kyseessä on silti KEVYEN LIIKENTEEN väylä, kuten joku jo aiemmin mainitsikin. Kevyt liikenne sisältää myös pyöräilijät.

        Tuleeko muuten yllätyksenä ettei sitä merimiespihviäkään tehdä merimiehistä?

        KÄVELYkadulla liikutaan jalankulkijoiden ehdoilla, pyöräilijä varoo ja väistää. Mikä vittu tässä on niin vaikea ymmärtää?

    • köpöti köpöti

      Sen verta on törttöjä jalankulkijoita liikenteessä, että pitäisi heidätkin jotekin saada ymmärtämään jalankulkunsa arvokkuuden! Ja ymmärtämään ja kunnioittamaan myös muita liikkujia!

      • pihalle

        kävelykadun kauniit istutustelineet on täynnä niihin kytkettyjä pyöriä. Pyörät telineisiin tai ilmat pihalle fillareista.

      • Koirat pois
        pihalle kirjoitti:

        kävelykadun kauniit istutustelineet on täynnä niihin kytkettyjä pyöriä. Pyörät telineisiin tai ilmat pihalle fillareista.

        ELUKAT POIS KÄVELYKADULTA!
        Koiria ei sinne pidä tuoda.
        Kauhistaa kävellä siellä koirien joukossa.
        Elukat eivät kuulu arvokkaalle kesäiselle ja kauniille Yliopistonkadulle.

      • kaunista ja vihreää
        Koirat pois kirjoitti:

        ELUKAT POIS KÄVELYKADULTA!
        Koiria ei sinne pidä tuoda.
        Kauhistaa kävellä siellä koirien joukossa.
        Elukat eivät kuulu arvokkaalle kesäiselle ja kauniille Yliopistonkadulle.

        Miksi pitää lukita fillarit kasvitelineisiin kiinni kävelykadulla. Villit pyöräpysäköinnit rumentavat kävelykatua ja estävät pelastusajoneuvojen kulun kävelykadulla. Pois pyörät kävelykadulta, KANNATAN.

    • uusimuumioovella

      tupakointi on myöskin kielletty kävelykadulla. Tupakansavu tappaa ja juopot horjuvat kävellessään ja kaatuilevat ihmisten päälle aiheuttaen hengenvaarallisia tilanteita. Alkoholin ja huumeiden vaikutuksen alaiset siis pois kävelykadulta.

      • on sallittua

        Tupakointi on sallitua ulkona. Tupakoiva, kännykkään puhuva pyöräilijä rikkoo lakia.

    • jalat on

      Heitä keppi pinnoihin aina kun voit ja kuvaa kännykällä hilpea naamalleen meno. Iloa pitkäksi aikaa!

    • Mooses

      Itäiseltä rantatieltä ja kävelykadulta pitäisi kieltää kaikki kävelijät ja muut turhanpäiten tallailijat, nämä maailman parantajat luulevat omistavansa koko paikan ja vähät välittävät muista kulkijoista.

      jalat on voi ihan vapaasti heittää keppiä pinnoihin, jos on valmis ottamaan takaisin siitä kepistä...

    • 1930--

      pyöräilijät ovat itsekkäitä, eivät huomio ollenkaan muita kadullaliikkujia, hävetkää

    • laatta lentää

      Kielletään oksentelu keskustassa.

    • alle jäänyt

      totta puhut, puolet pyöräilijöistä on humalassa ja ajavat pitkin jalkakäytäviä ja huutelevat kävelijöille hävyttömyyksiä.

    • Virallinen valvoja

      Kuka sitä kieltoa valvoo? Onhan pyöräily jo kiellettyä jalkakäytävillä aikuisilta, mutta mitäpä se hyödyttää, kun mitään rangaistusta ei tule.

    • turvallisuus +

      valtaosa ihmisistä noudattaaa sääntöjä, joten parannus olisi huomattava nykytilanteeseen verrattuna

    • Ä. Sienestäjä

      Turun vihreät ovat vuosia kertoneet olevansa fillaristien asialla, mutta eivät ole saaneet aikaan edes kunnon pyöräparkkeja, ovatko edes todellisuudessa yrittäneet kun ei mitään tapahdu. Kuulemani mukaan jopa kaupunginhallituksen vihreitä jäseniä ajaa henkilöautolla ja taksilla kokouksiin. Se siitä vihreydestä.

    • pyöräileväopiskelija

      Turussa on pyöräilijällä todella vaikeata.
      Pyöräteitä löytyy sieltä täältä ja autot ajavat päälle.
      Etenkin talvisin pyöräily on täyttä helvettiä, kun se oikea reuna autotiellä kävelykadun vieressä on täynnä lunta. Siinähän ajat. Aivan käsittämätöntä.
      Itse olenkin tehnyt valinnan, että ajan jalkakäytävällä silloin, kun siinä on tilaa.
      Auton alle en tahdo jäädä ja niin on usein tänäkin talvena ollut käydä kun olen yrittänyt.

      Turkulaiset pyöräilijöiden vihaajat saisivat hävetä.
      Missään muualla en ole törmännyt aikuisiin ihmisiin jotka
      nimittelevät, sylkevät päin ja TÖNIVÄT KUMOON pyöräilijöitä.
      Väkivallalla on uhkailtu.

      Pyöräily on terveellistä sekä ympäristölle että itse pyöräilijälle.
      Ei pyöräilijä aja jalankulkijan päälle, ellei sitten vahingossa kun jalankulkija ei tajua kävelevänsä yhtäkkiä pyöräkaistalle silloin kun semmoinen onkin olemassa.

      Turkulaiset, hohhoijaa.
      En ihmettele ollenkaan että teillä ei ole kovinkaan hyvä maine muualla Suomessa. Antakaa ihmisten olla.

    • Haarlalainen

      Kyl se onkin kielletty, mut turkulaiset on vaan joko niin kovakallosii tai itsekkäit, et näin tapahtuu. Stockalt Louheen kävelles saa aina varoo, ettei joudu kenenkään jyräämäks!!

    • Anonyymi

      ......

      • Anonyymi

        Polkupyöräily sallittava turkulaisilta vain Turun ulokopuolella.

    • Anonyymi

      En asu turussa, onneksi. Ennen tykkäsin silti käydä keskustan alueella varsinkin. Nykyään en. Isoin syy on polkupyörät joita pelkään kuollakseni. Muutenkin entinen rauha ja viihtyvyys on kadonnut jonnekkin.

    • Anonyymi

      Polkupyöräily kävelykadulla on rasistisiin ajatuksiin verrattavissa oleva rikos

    • Anonyymi

      Minun tasapainoaistini oikealla puolella on sairauden (neuronitis vestibularis) vuoksi sammunut. Sen vuoksi joudun toisinaan ottamaan sivuaskeleita. Tänään jouduin kävelykadulla ottamaan sivuaskeleen vasemmalle pitääkseni tasapainoni. Takaani tuli pyöräilijä niin läheltä että oikeanpuoleinen sarvi tökkäsi vasempaan olkavarteeni. Olimme molemmat kaatua. En voi koko ajan vilkuilla taakseni, koska taaksekatsottuani ja käännettyäni pääni eteenpäin voin kaatua. En siis juurikaan voi varoa takaatulevia pyöriä, enkä varsinkaan sähköpotkulautoja. Tilanne on muuttunut minulle niin vaikeaksi, että joudun käyttämään sivukatuja keskustaan mennessäni. Otaksuisin, että kertomassani tilanteessa pyöräilijä olisi syyllinen. Hän ajoi liian läheltä, eikä käyttänyt soittokelloakaan. En ole vuosikausiin kuullut yhdenkään pyöräilijän käyttävän soittokelloa, vaikka se on lain mukaan pakollinen juuri sen vuoksi, että sillä voi kätevästi varoittaa jalankulkijoita. Ovatko pyöräilijät unohtaneet kellon olemassaolon vai mistä kyse?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14826
    2. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      2177
    3. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      2175
    4. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      2175
    5. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      2174
    6. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      2174
    7. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      2173
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      2173
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      2173
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      2173
    Aihe