Tilanne se, että meillä on avioeroprosessi meneillään. En ole vielä ehtinyt muuttaa lasten kanssa tästä pois, mutta muutaman viikon sisällä. Elatus yms. jutut on hoidettuna ja ero on sopuisa. Minulla on myös uusi mies, joka on muuttamassa saman katon alle minun ja lasten kanssa. Mieheni hyväksyy tämän uuden suhteen.
Mutta nyt sitten miehellä syöpäkontrollissa epäily uusimisesta. Sairasti 2006 Hodgkinin taudi, joka hoidettiin 6kk sytostaattihoidoilla. Ensimmäisen 3vuotta kontrollit oli 4kk välein ja nyt viime kesästä lähtien ne on olleet 6kk välein. Eilen otetuissa varjoainekuvissa näkyi rintarangan alueella jotain muutosta. Lääkäri oli sanonut, että hyvin todenäköisesti kyseessä hyvälaatuinen muutos, mutta voi myös olla pahalaatuistakin. PET-kuvaus tehdään 2-3viikon sisällä ja siitä viikon kuluttua tulevat tulokset.
Mies on aivan hajalla. Minä taas olen jotenkin... tyhjä. Elämäni on jo muualla ja minulla on uusi rakkaus. En aio muuttaa kauaksi eli tässä lähellä olen ja tukena tietysti, jos nyt tosiaan syöpä olisi uusinut. En tiedä mitä ajatella. En usko, että missään tapauksessa olisi oikein jäädä tähän lasten kanssa vain säälistä ja velvollisuudentunnosta. Se ei palvelisi ketään ja minä en henkisesti missään nimessä jaksaisi sitä. Muistelen millaista oli kahden pienen lapsen kanssa aikoinaan olla täällä kotona ja hissutella lapsia että mies sai levätä hoitojen jälkeen. Silloin sen kuitenkin jaksoi, kun rakasti, mutta nyt kun se rakkaus on kuollut niin...
Onko kokemusta tuosta Hodgkinin taudista. Miten todennäköisesti tässä nyt on väärä hälytys? Entä mitä mietitte tästä muusta kuviosta?
Mutta nyt sitten miehellä syöpäkontrollissa epäily uusimisesta. Sairasti 2006 Hodgkinin taudi, joka hoidettiin 6kk sytostaattihoidoilla. Ensimmäisen 3vuotta kontrollit oli 4kk välein ja nyt viime kesästä lähtien ne on olleet 6kk välein. Eilen otetuissa varjoainekuvissa näkyi rintarangan alueella jotain muutosta. Lääkäri oli sanonut, että hyvin todenäköisesti kyseessä hyvälaatuinen muutos, mutta voi myös olla pahalaatuistakin. PET-kuvaus tehdään 2-3viikon sisällä ja siitä viikon kuluttua tulevat tulokset.
Mies on aivan hajalla. Minä taas olen jotenkin... tyhjä. Elämäni on jo muualla ja minulla on uusi rakkaus. En aio muuttaa kauaksi eli tässä lähellä olen ja tukena tietysti, jos nyt tosiaan syöpä olisi uusinut. En tiedä mitä ajatella. En usko, että missään tapauksessa olisi oikein jäädä tähän lasten kanssa vain säälistä ja velvollisuudentunnosta. Se ei palvelisi ketään ja minä en henkisesti missään nimessä jaksaisi sitä. Muistelen millaista oli kahden pienen lapsen kanssa aikoinaan olla täällä kotona ja hissutella lapsia että mies sai levätä hoitojen jälkeen. Silloin sen kuitenkin jaksoi, kun rakasti, mutta nyt kun se rakkaus on kuollut niin...
Onko kokemusta tuosta Hodgkinin taudista. Miten todennäköisesti tässä nyt on väärä hälytys? Entä mitä mietitte tästä muusta kuviosta?
Vastaukset 6
Vanhimmat
missään tapauksessa olisi oikein ketään kohtaan jäädä siihen säälistä ja/tai velvollisuudentunnosta, siinä olet ihan oikeassa.
Toivon mukaan kyseessä on vaaraton muutos.
Hei!
Olen itse aikalailla samassa tilanteessa, mutta eri osapuolena. Itselläni todettiin hiljattain syöpä, ja täysin "puuntakaa" puolisoni ilmoitti muutama päivä kiireellisen leikkauksen jälkeen haluavansa eron, ja sain samalla tietää uudesta suhteesta (yhteistä liittoa meillä takana noin 10 vuotta, enkä osannut aavistaa mitään).
Fiilikset olivat sanoinkuvaamattomat.
En tuomitse sinua millään tavalla, ja kerronkin vain omia kokemuksia. Itse jouduin olemaan toisen "armoilla" kaksi viikkoa leikkauksen jälkeen, en voinut käydä kaupassa, ajaa autoa jne. Näiden parin viikon jälkeen teimme päätöksen talon myynnistä, ja omat tuntemukset vaihtelivat täydellisestä vihasta katkeruuteen, itsesääliin, ja helpotukseen.
Kunnes.
Lääkäri soitti, syöpä on levinnyt. Uusi hoitojakso, talo myynnissä, itse en tulevaisuudesta tiedä mitään muuta kuin että joudun taas nielemään kaikki omat tunteeni, ja toivomaan ettei kukaan osta taloa juuri nyt. Enhän taaskaan edes autoa voi ajaa, miten ja minne minä muuttaisin? saanko edes lainaa enää? Voinko käydä töissä tämän jälkeen? Selviänkö edes?
Parin viikon päästä tulee taas uudet tulokset. Mieliala vaihtelee tunneittan. Aamulla saattaa viiteentoista minuttiin mahtua itkua, raivoa, hetken tilannekomiikkaa, ja mustaa huumoria. Lohduttomina hetkinä vaivun synkkyyteen, kun tajuan että olen menettänyt terveyteni, puolisoni, kotini, turvapaikkani ja ennen kaikkea sen luottamuksen ja täyden tuen jota juuri nyt niin kovin tarvitsisin.
Ihmeen paljon sitä ihminen jaksaa kantaa. Ja pystyn kuvittelemaan itseni myös puolisoni tilanteeseen. En tosin tiedä miten itse toimisin.
Meidän tilanteemme on sikäli kuitenkin siis eri, että meillä ero oli jo vireillä, kun tämä uusiminen tuli ilmi. Itse syöpä ei siis todellakaan ole syy eroomme. Mies sairasti syövän 2006 ja nyt toivon mukaan tämä on väärä hälytys eikä se ole uusinut. Pelko on kuitenkin kova.
Mutta me siis olemme tässä jo järjestelleet kaikkia asioita ja muuttopäivä vain on epäselvä, koska en tiedä vielä asunnosta. Mies onneksi pystyy asumaan tässä varmasti, vaikka tauti olisikin uusinut. Asuimmehan tässä viimeksikin, kun tauti uusi ja silloinkin minä olin hoitovapaalla eli käytännössä tuloton. Mies meidän elämise ja asumisen on maksanut aina, myös silloin sairastaessa.
Mutta raskasta on ja monella tavalla.
Hei!
Jaksamisia sinulle!
Tilanne on tosiaa eri, ja jotenkin jäin illalla pohtimaan tilannettasi.
Säälistä en itsekkään jäisi, mutta jos teillä on hyvät välit edelleen, niin varmasti toinen osapuoli arvostaisi sitä että säilyisi luotettava kuuntelija ja tukihenkilö. Ilman sitoumuksia. Itselläni ehkä pahin kolaus oli se, etten ole kovin hyvä kertomaan murheistani kuin muutamille erittäin luotettaville ystäville, ja nyt se tärkein heistä on lähdössä pois, mutta toivon silti että välimme tulevat säilymään hyvinä.
Yritin mieltää itseni tilanteeseesi, ja täytyy sanoa, että todennäköisesti itse etsisin asunnon ja lähtisin. Pysyisin ystävänä. Varmasti jossain vaiheessa olisin katkeroitunut jos olisin muuttanut suunnitelmani ja jäänyt.
Toivon parasta ettei miehen syöpä olisi uusiutunut, vaan pääsisitte kaikki nauttimaan kesästä.
teille kaikille tällaisessa elämän tilanteessa,ratkaisut on tehtävä puolin ja toisin ja aina se satuttaa monia ihmisiä.
Minäkin olen kokenut samaa,puolisoni löysi uuden 10.avioliitto vuoden jälkeen,minä ja 3.lasta jäimme tänne kotiin ,puoliso muutti kaupunkiin uuden rakkaansa luo.
Elin lasten ehdoilla ,nautimme luonnosta ja meillä on lemmikkejä,kolme kissaa,kolme koiraa,lampaita,kanoja ja kaksi hevosta.Maalais maisema,luonto ympärillä,kasvimaa,perunamaa,kaiken tämän ex-puolisoni vaihtoi tähän uuteen rakkauteensa kaupungissa.
Sitten minäkin tapasin miehen,johon rakastuin,hänellä on samat elämän arvot kuin minulla.Hänellä on kaksi lasta ,hän on leski,vaimo kuoli syöpään 3.vuotta ennen kuin me tapasimme.
Menimme naimisiin ja kun olimme olleet naimisissa muutaman kuukauden,minä sairastuin samaan syöpään,mihin hänen entinen vaimonsa ja lapsiensa äiti on kuollut.
halauksia sinulle , uskotaan että näiden koettelemusten jälkeen sinulle lapsinesi ja yhdessa uuden puolisosi ja hänen lapsiensa kera koettaa onnellinen aika.
Tuntuu uskomattomalta että sairastut juuri silloin,kun kaikki on hyvin elämässäsi raskaan ajan jälkeen,.En osaa pukea sanoiksi sitä,minkä haluan sanoa,mutta toivon,että osaat lukea tämän niin,että haluan tukea sinua ja ottaa kädestä kiinni.Ystävyydellä Toukokuu-10:))