Moikka,
olen jo jonkin aikaa lukenut tämän palstan keskusteluja ja päätimpä nyt sitten viimein laittaa tänne viestiäkin ja jakaa oman tarinani. Eli ikää löytyy nyt 21-vuotta ja bulimiaa on tullut sairastettua kokonaiset 3-vuotta. En ole koskaan ollut mikää lihava, mutta olen aina ollut perso kaikille herkuille ja bulimianikin alkoi siitä, että halusin laihduttaa nopeasti muutaman kilon, kutenkaan luopumatta suklaasta ja muista herkuista. Ensiksi en kokemutkaan olevani mitenkään sairas, ajattelin vaan, että kun olen oksentamalla saavuttanut tavoitteeni ja laihtunut muutaman kilon niin sitten lopetan oksentamisen. Lopettaminen ei kuitenkaan onnistunutkaan niin helposti, kun olin ajatellut. Tunsin aina hirveää ahdistusta syötyäni jotain herkkuja ja sitten oli aina pakko päästä oksentamaan. Myös painon tarkkailusta tuli pakonomaista ja heti jos painoa tuli vähänkin lisää niin ahdistuin ja aloin oksentamaan useammin. Pahimmillaan oksensin useita kertoja päivässä, välillä taas saatoin olla jopa pari kuukauttakin oksentamatta. Koin bulimian helpoimmaksi tavaksi olla samaan aikaan hoikka ja kuitenkin nauttia herkuista.
En ole koskaan paljastunut sairauttani kenellekkään eikä kukaan ainakaan tietääksini ole saanut sairauttani selville. Sairaudesta parantumistani haitaakin suuresti se, että äitini ja muut päivittelevät aina sitä, kuinka hoikka olen ja he tyrkyttävät aina kaikkia herkkuja. Esimerkiksi kun olen käymässä porukoitteni luona, he ovat aina ostaneet suklaa ja muita herkkuja minua varten, vaikka olenkin sanunut etten halua mitään. Herkuista kieltäytyminen on sitten tosi vaikeaa.
Nyt olen taas kerran päättänyt parantua lopullisesti tästä ahdistavasta sairaudesta ja yhden kuukauden olenkin jo ollut oksentamatta. Olo tuntuu jo paljon paremmalta ja terveemmältä. Kasvoista on jo turvotus alkanut kadota, hampaat näyttävät jo hieman valkoisemmilta, punoitus on kadonnut silmistä ja mikä parasta olo tuntuu paljon pirteämmältä, kun aikaisemmin.
Välillä olen vieläkin sortunut syömään kokonaisen suklaalevyn ja vanhasta ruuanahmis tavasta eroon pääsy tuntuu välillä todella vaikealta. Olen kuitenkin päättänyt, että vaikka mikä on en aio enää oksentaa. Mielummin vaikka lihon muutaman kilon, kun oksennan. Tiedän ettei bulimiasta eroon pääsy tule olemaan helppoa ja bulimia tulee varmaan aina olemaan tavalla tai toisella olemaan osa elämääni, vaikka siitä onnistuisinkin paranemaan. Parhaiten parenemista on auttanut se, että en ole käynyt vaa´alla enkä siis tiedä olenko lihonut ja jos olen niin kuinka paljon. Elän päivä kerrallallaan ja yritän parhaani mukaan päästä eroon bulimista ja elää taas tervettä elämää.
Bulimia on ahdistava sairaus eikä siitä paraneminen ole todellakaan helppoa, tsemppiä kaikille bulimikoille ja onnea paranemiseen :)
olen jo jonkin aikaa lukenut tämän palstan keskusteluja ja päätimpä nyt sitten viimein laittaa tänne viestiäkin ja jakaa oman tarinani. Eli ikää löytyy nyt 21-vuotta ja bulimiaa on tullut sairastettua kokonaiset 3-vuotta. En ole koskaan ollut mikää lihava, mutta olen aina ollut perso kaikille herkuille ja bulimianikin alkoi siitä, että halusin laihduttaa nopeasti muutaman kilon, kutenkaan luopumatta suklaasta ja muista herkuista. Ensiksi en kokemutkaan olevani mitenkään sairas, ajattelin vaan, että kun olen oksentamalla saavuttanut tavoitteeni ja laihtunut muutaman kilon niin sitten lopetan oksentamisen. Lopettaminen ei kuitenkaan onnistunutkaan niin helposti, kun olin ajatellut. Tunsin aina hirveää ahdistusta syötyäni jotain herkkuja ja sitten oli aina pakko päästä oksentamaan. Myös painon tarkkailusta tuli pakonomaista ja heti jos painoa tuli vähänkin lisää niin ahdistuin ja aloin oksentamaan useammin. Pahimmillaan oksensin useita kertoja päivässä, välillä taas saatoin olla jopa pari kuukauttakin oksentamatta. Koin bulimian helpoimmaksi tavaksi olla samaan aikaan hoikka ja kuitenkin nauttia herkuista.
En ole koskaan paljastunut sairauttani kenellekkään eikä kukaan ainakaan tietääksini ole saanut sairauttani selville. Sairaudesta parantumistani haitaakin suuresti se, että äitini ja muut päivittelevät aina sitä, kuinka hoikka olen ja he tyrkyttävät aina kaikkia herkkuja. Esimerkiksi kun olen käymässä porukoitteni luona, he ovat aina ostaneet suklaa ja muita herkkuja minua varten, vaikka olenkin sanunut etten halua mitään. Herkuista kieltäytyminen on sitten tosi vaikeaa.
Nyt olen taas kerran päättänyt parantua lopullisesti tästä ahdistavasta sairaudesta ja yhden kuukauden olenkin jo ollut oksentamatta. Olo tuntuu jo paljon paremmalta ja terveemmältä. Kasvoista on jo turvotus alkanut kadota, hampaat näyttävät jo hieman valkoisemmilta, punoitus on kadonnut silmistä ja mikä parasta olo tuntuu paljon pirteämmältä, kun aikaisemmin.
Välillä olen vieläkin sortunut syömään kokonaisen suklaalevyn ja vanhasta ruuanahmis tavasta eroon pääsy tuntuu välillä todella vaikealta. Olen kuitenkin päättänyt, että vaikka mikä on en aio enää oksentaa. Mielummin vaikka lihon muutaman kilon, kun oksennan. Tiedän ettei bulimiasta eroon pääsy tule olemaan helppoa ja bulimia tulee varmaan aina olemaan tavalla tai toisella olemaan osa elämääni, vaikka siitä onnistuisinkin paranemaan. Parhaiten parenemista on auttanut se, että en ole käynyt vaa´alla enkä siis tiedä olenko lihonut ja jos olen niin kuinka paljon. Elän päivä kerrallallaan ja yritän parhaani mukaan päästä eroon bulimista ja elää taas tervettä elämää.
Bulimia on ahdistava sairaus eikä siitä paraneminen ole todellakaan helppoa, tsemppiä kaikille bulimikoille ja onnea paranemiseen :)
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.