Kerrotaanpa tänne nyt oma juttuni. Olen tällä hetkellä 19-vuotias poika, joka taitaa kärsiä paniikkihäiriöstä ja pakko-oireista :/? Ensimmäiset "oireeni" alkoivat jo pienenä (olisko ollu 10 vanhana) kun aloin pelkäämään erilaisia sairauksia syöpiä, AIDS, sokeritautia... ja mitähän muita. Nämä oireet kuitenkin hävisivät (ainakin muistaankseni) yläasteelle mentäessä, ja minusta tuli vähän semmoinen "syrjään vetäytyvä" ja olin viikonloppuisin aika paljon yksin, mutta olin kuitenkin koululla ja nuokkarilla aika sosiaalinen tyyppi. Murrosikäni alkoi myös aika myöhään, joten silläkin saattoi olla osuutta asiaan. Muistaakseni ei juurikaan mitään oireita ollut paitsi just semmoisia, että kun lähdin kouluun, niin piti tarkistaa monia kertoja, että ovi on lukossa, vesihanat kiinni, loksan ovi on koulussa lukossa... ja jotain muuta. Yläasteella ei ollut tämän kummempaa oireilua enkä osannut niitä yhdistää vielä mitenkään mielenterveysongelmiin, vaan ajattelin niiden olevan ihan normaaleita huolellisuuden aiheita. No nyt lukio aikoina olen aika kypsä tai sillein, että olen aika sosiaalinen, ja tulen toimeen lähes tulkoon kaikkien kanssa, paitsi niiden joiden olen kuullut itsestäni puhuvan pahaa tai muuten naljailevan minulle. En ole koskaan ollut mitenkään masentunut tai muuten erikoisen oloinen. Lukio aikoina aloin kuitenkin saada "pakko-ajatuksia" eli ajatuksia joiden mukaan mm. isäni ajaisi kolarin jos en tekisi kotiläksyjä tai jotain vastaavaa. Tottakai tiedän, että tuo kolari ja kotiläksyjen tekeminen eivät ole millään tavalla yhteyksissä toisiinsa, mutta tommoisia ajatuksia alkoi tulla päähäni, että minun pitää jotain tehä, jotta jollekin ei kävisi pahasti :S. Lukio aikoina myös nämä oireet sitten lievenivät, mutta tilalle tuli semmoista, että järjestelin tavaroita mm. kaikkien kirjojen piti olla suorassa pinossa ja hammasharjojen järjestyksessä. Aloin myös jotenkin "laskeskella" asioita mm. kun laitan oven kiinni, niin minun useempia kertoja kokeilla, että ovi on lukossa, ja lasken sen ikään kuin mielessäni haluamattakin :S. Myös semmoinen aikaansaamattomuus on yleistä itselläni. Mietin myös mielessäni paljon, että mitä olen päivän aikana tehnyt ja ikään kuin kertailen päivän tapahtumia sisälläni. Lukion 3. aloin myös saamaan yhtäkkiä semmoisia ajatuksia, että "vejän jotain turpaan" tai vastaavaa, jota en todellakaan tekis, sillä olen tosi lepposa, menevä, puhelias ja kiltti :S. Lukion 3. luokalla tuli myös keskittymisvaikeuksia. No nyt lopulta kun sitten lukio loppui ja en päässyt ylioppilaaksi tai kun sain kuulla siitä etten päässyt, niin siitä joku viikko eteenpäin minulle tuli ihan yhtäkkiä jotenkin "epätodellinen olo". Tuntuu jotenkin kuin olisin vähän semmosessa "pöllyssä pääni sisältä". Tämä ei kuitenkaan näy itsestäni millään tavalla ulospäin. Olen myös nyt tämän "epätodellisen oloni" aikana huomannut, että noi pakkotoimintoni laskemiset, ärjestelyt, ja tommoiset pakkoajatukset "turpaan vedon" ajattelu tyyli ovat kadonneet tai niitä nyt ei ole ollenkaan ollut tämän olotilan aikana. Toi päivän tapahtumien muistelu on kummiskin säilynyt, tosin se oli jossain vaiheessa lukio aikana poissa.
Mitähän tässä nyt mahtaa olla?
En ole koskaan puhunut näistä asioista kellekkään, eikä kukaan tiedä, että minulla on edes tällaisia. Ne eivät todellakaan näy ulospäin, enkä minä niistä haluakaan puhua muille, sillä häpeän niitä, ja pidän itseäni yleensä nimen omaan erittäin selväjärkisenä ja paineen sietokykyisenä ihmisenä. Mitähän tämän asian kanssa kannattaisi tehdä sillä en tiedä onko fiksua mennä puhumaan psykiatrille tai psykologillekaan sillä haluaisin lähteä heinäkuussa inttiin, enkä saada mitään ns. "hullun papereita". Toinen mikä minua pelottaa tossa lääkärille menemisessä on se, että ne määrääväät minulle jotain lääkkeitä ja persoonani muuttuu niistä (masennun) tai jotain vastaavaa, sillä en halua muuttua ulkoapäin yhtään sillä minusta tykätään tälläisenä kuin minä nyt olen ja minulla on paljon kavereita. Mitenkä muutes noiden lääkkeiden ja alkoholin käyttö sillä tykkään myös käydä baareissa ja ottaa olutta kavereiden kanssa? Olen kaikin puolin ulkoisesti itseni kanssa "hyvissä väleissä", mutta en henkisesti (juuri noiden ajatusten ja olojen takia). Haluaisin kuitenkin eroon näistä pakko-ajatuksista ja nyt tosta "epätodellisesta olosta", ettei ne ainakaan pahenisi.
Kiitoksia kaikille vastanneille ja mukavaa kesää =)!
Mitähän tässä nyt mahtaa olla?
En ole koskaan puhunut näistä asioista kellekkään, eikä kukaan tiedä, että minulla on edes tällaisia. Ne eivät todellakaan näy ulospäin, enkä minä niistä haluakaan puhua muille, sillä häpeän niitä, ja pidän itseäni yleensä nimen omaan erittäin selväjärkisenä ja paineen sietokykyisenä ihmisenä. Mitähän tämän asian kanssa kannattaisi tehdä sillä en tiedä onko fiksua mennä puhumaan psykiatrille tai psykologillekaan sillä haluaisin lähteä heinäkuussa inttiin, enkä saada mitään ns. "hullun papereita". Toinen mikä minua pelottaa tossa lääkärille menemisessä on se, että ne määrääväät minulle jotain lääkkeitä ja persoonani muuttuu niistä (masennun) tai jotain vastaavaa, sillä en halua muuttua ulkoapäin yhtään sillä minusta tykätään tälläisenä kuin minä nyt olen ja minulla on paljon kavereita. Mitenkä muutes noiden lääkkeiden ja alkoholin käyttö sillä tykkään myös käydä baareissa ja ottaa olutta kavereiden kanssa? Olen kaikin puolin ulkoisesti itseni kanssa "hyvissä väleissä", mutta en henkisesti (juuri noiden ajatusten ja olojen takia). Haluaisin kuitenkin eroon näistä pakko-ajatuksista ja nyt tosta "epätodellisesta olosta", ettei ne ainakaan pahenisi.
Kiitoksia kaikille vastanneille ja mukavaa kesää =)!
Vastaukset 3
Vanhimmat
Perheessäni eräällä tädillä on ollut psykoosi ja sedällä jotain muita mielenterveysongelmia.
Itsellä oli lapsena ja nuorena aika samanlaisia noita pakko-oireita. Mulla ne hävisivät iän myötä. Ja tuttua myös nuo epätodelliset olot ja pelkää, että "menettää kontrollin", lyö jotain tai sellaista. Tuo kontrollin menettämisen pelko ja pakko-oireet ilmeisesti liittyvät juuri sellaisiin tunnollisiin ihmisiin.
Enää noi yleisimmät lääkkeet eivät taida muuttaa persoonallisuutta mitenkään.
Koita pitää kohtuus dokailussa, jos on taustaa mielenterveysongelmiin. Ite dokasin pään aika rikki kun yritin hoitaa masennusta. Puhkesi todella paha paniikki- ja ahdistushäiriö.
Noi vastaukset täällä on ollut vähän ristiriitaisia mikä oli odotettavissakin. Elikkä jotkut sanovat, että lääkäriä ja lääkkeitä pitäisi välttää viimeiseen asti, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että heti kun alkaa oirehdinta, niin ei muuta ku psykiatrille. Onko noilla häiriöilläni sit jotain yhteyttä psykoosiin, että voiko minulle tulla psykoosi, jos en mene psykologille tai psykiatrille?