Tervehdys!
Rikkooko pikavippiyritys EGE jotain lakia mahdollisesti seuraavassa tapauksessa. Kun otan yritykseltä pikavipin enkä pysty sitä maksamaan eräpäivään mennessä, Ege tekee automaattisesti eräpäivän siirron. Tämän siirron kustannuksia ei kuitenkaan lisätä suoraan pääomaan vaan siitä tehdään oma erillinen laskunsa. Kaikkia Egeltä otettuja lainoja laskuttaa Flexcash ja tällaisessa tapauksessa asiakkaalla on siis kaksi erillistä laskua hoidettavana, alkuperäinen lasku sekä eräpäivänsiirtolasku. Kummastakin tulee koko ajan lisää kuluja ja näin ollen vipin kokonaiskustannukset nousevat todella korkeaksi. Perintälaki sanoo:
"Esimerkiksi samaan velkasuhteeseen perustuvan saatavan osittaminen perintävaiheessa useaksi eri saatavaksi on hyvän perintätavan vastaista. Useampieräisen maksusuunnitelman tekeminen on toki aina mahdollista. Selkeästi hyvää perintätapaa rikkoo menettely, jossa saman velkojan saatavia peritään samalta velalliselta esimerkiksi puhelinperintänä yhdellä kertaa ja kuitenkin jokaisesta yksittäisestä saatavasta peritään erillinen kulu."
Kysehän ei varsinaisesta perinnstä tuossa esimerkissäni ole, mutta mitä mieltä olette toimintavasta?
Lisäksi lakutustusta hoitava Flexcash ei noudata esim. maksuvaatimuksissa 14 päivän huomatusaikaa, vaan eräpäivä on n. 10 päivää vaatimuksen päiväämisestä. Perintälaki sanoo:
"Velalliselle on varattava huomautusten esittämistä varten kohtuullinen, vähintään 14 päivän aika maksuvaatimuksen antamisesta tai lähettämisestä.."
Kommentteja? Olisiko mahdollista kovistella näillä perusteilla?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse itselleni vastaten.
Otin yhteyttä kuluttajavirastoon ja he olivat heti ihmeissään yllämainituista toimista. Kumpikin noista esimerkeistä on hyvän perintatavan vastaista sekä myös suoraan perintälaissa ilmoittuja ohjeita ja kehoittivat minua ottamaan yhteyttä kuluttajariitalautakuntaan asian eteenpäin viemiseksi. Lupasin näin tehdä. Otin myös itse yhteyttä FlexCashiin (Egessä on soittopyyntö) ja kun kuulivat perusteluni, lupailivat palauttaa rahoja takaisin, kunhan vain laitan heille tiedot sähköpostitse.
Summasummarum.
En vielä tiedä tarkkaan kuinka toimin. Minulla on ollut useita tällaisia velkasuhteita viimeisen vuoden aikana kyseisiin puljuihin (Ege toimii myös mm. A-Vippinä) eikä enää aivan kaikki kirjeet tallessa. Iso osa kuitenkin ja niistäkin tulee aikamoinen summa. Muille näiden asioiden kanssa painiskeleville sanoisin, että älkää suoriltakäsin uskoko kaikkea mitä teiltä tullaan vaatimaan! Itsekin olin alkuun liian sinisilmäinen. Olkaa tarkkoina ja pitäkää oikeuksistanne kiinni!