AMK-opinnot ja perheen taloudellinen pärjääminen??

Millaisilla tuloilla olette lähteneet opiskelemaan amk:hon? Itse olen työskennellyt 10v toimistohommissa ja nyt pari viimeisintä vuotta olen miettinyt alan vaihtoa. Mieli haikailee terveysalalle ja olenkin kartutellut opintopisteitä avoimen ammattikorkeakoulun opinnoilla. Mutta, se ainainen päänvaiva, raha ja taloudellinen pärjääminen opintojen aikana mietityttää. Perheessä on kolme lasta ja tietysti asuntolainat painaa päälle, mies työskentelee insinöörin hommissa, joista käteen jää noin 2500e kuussa. Joten perheelliset ja mielellään pieni- ja keskituloiset, laittakaapa vinkkejä ja omia kokemuksianne, miten olette opiskeluajan pärjänneet.
81139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Elokuun alusta lähtien työhistoriaa omaava aikuinen saa opiskellessaan johonkin uuteen tutkintoon tai täydentäessään opintojaan opintotuen samansuuruisena kuin ansiosidonnainen päiväraha olisi. Tarkemmat edellytykset selviävät koulutusrahaston sivuilta www.koulutusrahasto.fi. Tukea maksetaan max 18 kk.

Vakituisessa työsuhteessa oleva saa opintovapaata max 2 vuotta niin että työsuhde säilyy. Työnantajan on se pääsääntöisesti aina myönnettävä. Työsuhde pitää siis säilyttää vaikka siihen ei olisikaan tarkoitus milloinkaan palata. Vain tällöin saa oikeuden Koulutusrahaston maksamaan tukeen. Koulutusrahaston tuella selviää jo pari vuotta, jos vaikka saa lukukausien väliin kesätöitä. Tämän jälkeen (jos ei siis palaa entiseen työsuhteeseensa) on käytössä samat tuet kuin muillakin täysipäiväisillä opiskelijoilla eli opintoraha ja opintolaina.

Olen itse 2 vuoden opintovapaalla ja tulot toki laskivat roimasti, mutta on tämä tosi mukavaa 25 vuoden työssäolon jälkeen. Yritän saada kandidaatin tutkinnon pääsääntöisesti suoritetuksi ja mietin sitten palaanko vanhaan vai irtisanoudunko.

Äänestä
  • En olekaan käynyt pitkiin aikoihin koulutusrahaston sivuilla enkä tiennyt ko. uudistuksesta. Laskurin mukaan saisin ihan mukavan summan opintotukea, joten eihän tää nyt niin kauhea pudotus olisikaan! Olipa hyvä että olit ajan tasalla tässä asiassa, kiitos kovasti!

    Äänestä

Itse pari v sitten opiskelun yhteydessä myös otin opintovapaata. 3 lasta ja mies, kuten sinulla. Hyvin meni siitä huolimatta! Menoja karsittiin, ylimääräiset riennot vedettiin minimiin ja kaupasta keräsin aleruuat kassiin :) Siis en varastanut kuitenkaan, heh. Lisäksi heitin satunnaisesti keikkaa opiskeluaikana joten niistä kertyi sitten hieman lisää eli vajetta ei jäänyt loppujen lopuksi kuukautta kohden kuin pari, kolmestaa. Kyllä senverta pystyy tiristämään, jos oikein haluaa. Moni sinnittelee huomattavasti pienemmillä tuloilla ja silti pärjää. On vain tingittävä ehkä hieman siitä mukavuudesta :)

Äänestä

Olen n. 30 v tradenomi. Opiskelin kaupallista-alaa vanhempien kehoituksesta. Olen itse haaveillut aina terveydenhoitajan, sairaanhoitajan, lääkärin ammateista. Optikon työkin kiinnostaa.

Lisäksi tuntuu ettei minulle ole edes vahvuuksia kaupallisella alalla. Olen huono äidinkielessä, kielissä yleensäkin sekä minulle tulee myymisestä huono omatunto. Olen aina ollut liikunnallinen, vilkas, sosiaalinen ja pidin koulussa mm. matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta sekä ihmisiin liittyvästä biologiasta, kaloja ja kasveja kylläkin vihasin. Tietokoneella en ole viihtynyt vapaa-ajalla koskaan, töissäkin niskat ovat aina ihan jumissa.

Kävin tosiaan valintakokeissa ja haaveena olisi mennä opiskelemaan terveydenhoitajaksi. Mietityttää kanssa tuo miten sen neljä vuotta pärjää pienillä tuloilla kun nyt tekee tuo 2500 euron kanssa jo tiukkaa ja miten sitten aikanaan työllistyy. Lisäksi nyt on niin huono aika ettei tiedä saako kesätöitä edes helpolla ja kun lisäksi on vielä iältään vanhempi! Toisaalta nyt tai ei koskaan. Kai sitä tarvii lainaa ottaa jos ei muuten pärjää.

Äänestä
  • tavalla jo nyt!
    Et tarvitse kolmea-neljää talvitakkia, yksi riittää, samoin talvikengissä. Vaatteita ei tarvitse ostaa joka viikko, ei edes joka kuukausi.
    Koulussa ei kukaan huomaa onko sulla vanha vaate, koska eivät ole sua tunteneet ennen.
    Koulussa saa lämpimän ruuan edullisesti, aikuinen ei tarvitse illalla rankkaa ruokaa>säästöä siis.
    Myy kaik ylimääräinen "roina" saat siitä' käteistä.
    Kirjat saat kirjastosta, het laitat varaukseen kun saat kirjalistan.
    Ei se niin kamalaa ole, vaikka ois vähemmän rahaa.
    Kulutuksen mukaan...niin ja ei ne suuret trulot vaan pienet menot, tinkiä voi påuhelinlaskuissakin, liiat lehdet pois jnejne...kyl osaat!

    Äänestä

  • aunemaar kirjoitti:

    tavalla jo nyt!

    Työssä ollessani kulutin paljon enemmän. Nyt mietin tosi tarkkaan, mitä hankin ja olen myös alkanut olla ruokaostoksissa tarkempi. Kun olen ollut niin pitkään työelämässä olen saanut hankituksi kaikki tarpeelliset vaatteet ja ulkoiluasusteet, jalkineet jne. Kun on yliopistolla siellä ei tarvitse kokastella vaatteilla kuten ehkä työpaikalla - mullakin roikkuu monet jakkupuvut vaatekaapissa :). Sitäpaitsi kyllä sitä jaksaa venyttää penniä kun se auttaa tavoittelemaan itselle tärkeitä asioita.

    Äänestä

  • Aikuisoppilas kirjoitti:

    Itse toimistotöissä pukeudun aina viimisin päälle muodikkaasti ja mulla on joka viikko uudet muotivaatteet ja vielä merkkivaatteita! Olenkin yrittänyt lopettaa tuhlaamisen siis ihan muista syistäkin vaatekaappi on täynnä eikä jokaista vaatetta tule edes käytettyä ja lisäksi se on ihan älytöntä viettää viikonloput vaatekaupoissa!

    Äänestä

Mulla suunnitelmissa sama. Olen yo-merkonomi ja istun vastaanoton kassalla. En tod halua loppuelämääni sitä vaan olen ajatellut lähteä AMK:n terveydenhuoltoalaa tai rtg-hoitajaksi opiskelemaan, siis jos jotenkin pääsen. Opintovapaata hakisin, mutta meillä on hirveästi velkaa, vasta rakennettu talo, 2 pientä lasta, joista toinen aloittaa onneksi koulun vuoden päästä jolloin hoitokulut tippuvat. tuota ajankohtaa harkitsen, haluan vaan tietää, MILLÄ selviää...???

Äänestä

Kommentoi aloitusta

marmay kirjoitti:

Millaisilla tuloilla olette lähteneet opiskelemaan amk:hon? Itse olen työskennellyt 10v toimistohommissa ja nyt pari viimeisintä vuotta olen miettinyt alan vaihtoa. Mieli haikailee terveysalalle ja olenkin kartutellut opintopisteitä avoimen ammattikorkeakoulun opinnoilla. Mutta, se ainainen päänvaiva, raha ja taloudellinen pärjääminen opintojen aikana mietityttää. Perheessä on kolme lasta ja tietysti asuntolainat painaa päälle, mies työskentelee insinöörin hommissa, joista käteen jää noin 2500e kuussa. Joten perheelliset ja mielellään pieni- ja keskituloiset, laittakaapa vinkkejä ja omia kokemuksianne, miten olette opiskeluajan pärjänneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu