Ahdistus ja luottamuksen puute

ccherryl

Minulla on suuri ongelma, luottamuksen puute ja olen myös hirveän mustasukkainen. Mietin aina seurustellessani riitänkö,pelkään löytääkö hän paremman jos hän on paljon naisten seurassa,pelkään jos seurustelukumppani löytää paremman kuin minä ja hän särkee sydämmeni samoin pelkään myös rakastaa ja kaikki nuo asiat muuttuvat ahdistukseksi. Olin kihloissa päälle 2 vuotta kumppanini kanssa (entisen) alku meni hyvin mutta sitten minulle tuli pakko oire tutkia hänen puhelimensa,kysellä hänen tekemisiään kenen kanssa ja missä, ja epäilin häntä jatkuvasti valehtelusta jota hän kyllä tekikin ja uskon ihan vaan itteni takia etten olisi taas vetänyt mustasukkaisuus kohtauksia jos hän on ollut illan jossain tyttöseurassa. Mutta taas miettiessäni miksi hän valehteli olikohan siihen syy ja sitten saan hirveän vainoharhaisuus kohtauksen entä jos, lopulta koko tilanteeni lähti käsistä, itkin iltasin koska pelkäsin hänen pettäväni minua (joka ei todellakaan ollut totta). Sain hirveitä ahdistus itku kohtauksia hyvä että sain edes kunnolla henkeä. No se suhde loppui siihen kihlatullani ei enään ollut voimia taistella kanssani vaikka yritettiinkin monet kerrat imin häneltä vain kaikki voimat. Eron jälkeen olin vihainen itselleni,alkoholia virtas,nukuin huonosti enkä ole vieläkään kunnolla känyt ero prosessia,olen vain haudannut ne tunteet syvälle itseeni.. pitkän tauon jälkeen seurustelen jälleen toisen miehen kanssa, kun suhde eteni mietin että ahdistukseni edellisessä suhteessani johtui vain siintä ihmisestä tietysti se on helppoa laittaa kaikki huonot puolet toisen niskaan. Mutta nyt minua alkoi taas adistamaan itken iltaisin, olen hirveän riippuvainen hänestä,pelkään koko ajan että en riitä että joku haluasi jotain muuta kuin minut, miten kukaan voi haluta tälläistä ihmistä. Pelkään jokaisen naisen olevan uhka minulle. Haluaisin vain tietää mitä tehdä? olen ystävieni kanssa puhunut paljon näistä asioista mutta ei auta en luota muutenkaan kehenkään ihmiseen joten ei kavereillekkaan tule aina kaikkea kerrottua. Minua pelottaa että ajan tämänkin parisuhteen hirveään kriisiin ahdistukseni ja vainoharhaisuuteni takia. auttakaa pyydän..

2

783

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • myös mustasukkainen

      Voi sinua, olet kyllä tosi pahasti ahdistunut asiasta. Valitettavasti joudun sanomaan sinulle, että tämäkin suhteesi tulee varmasti päätymään eroon tai ainakaan siitä ei onnellista tule, jos asiaan ei tule muutosta. Täytyy ihan heti kysyä, että oletko miettinyt terapiassa käyntiä? Minusta tuntuu, että tuo on pitkä prosessi saada sinut niin luottavaiseksi, että pystyisit olemaan onnellinen, että tämä apu mitä täältä voit saada ei tule riittämään. Tiedän, että mietit, kuinka paljon poikaystäväsi kärsii sinun mustasukkaisuutesi takia, mutta eniten tuosta kyllä kärsit sinä itse! Jotta saat hyvän parisuhteen vielä, sinun tulee tehdä valtavasti töitä ja et saa antaa mustasukkaisille tunteillesi yhtään valtaa, ne vievät mennessään, usko pois. On erittäin hyvä merkki, että tunnistat nuo tunteet, muista aina hokea itsellesi kun ne tulevat mieleen, että ne eivät ole totta, ne ovat vain häirikköajatuksia, jotka yrittävät vallata mieltäsi. Eivätkä nuo tunteet tee sinusta kamalaa tai huonoa ihmistä, nuo tunteet eivät ole yhtä kuin sinä. Sinä olet paljon parempi. Tunteisiinsa on vaikea pystyä vaikuttamaan, ei sille mitään voi jos tuntuu joltain, mutta käyttäytymiseen pystyy vaikuttamaan ja siihen sinun on nyt keskityttävä ensimmäiseksi, ettet ala syyttelemään tai epäilemään poikaystävääsi ilman mitään todellista syytä. Pelkkien ärsyttävien mörkö häirikköajatusten takia, jotka ovat vain tunteita, eivät sinä eivätkä todellisuus.

      Onko sinulla mitään ajatusta mistä tuo sinun mustasukkaisuutesi juurtuu? Minulla esimerkiksi mustasukkaisuuteni johtuu hyvin pitkälti vanhasta suhteesta jossa minua petettiin ja minulle valehdeltiin paljon, lisäksi olen kasvanut perheessä, jossa toinen vanhemmista on pettänyt. Vielä kaiken kukkuraksi olen sairastanut masennusta useamman vuoden, (nyt parempaan päin) ja itsetuntoni ja -luottamukseni on hyvin heikko.

      Minua auttaa suuresti, että pystyn puhumaan asioista jonkun kanssa. Poikaystävänikin kanssa asioista jutellaan, mutta hänen on hyvin vaikea ymmärtää minua, koska hän ei ole yhtään mustasukkainen ja häntä ahdistaakin mustasukkaisuuteni hyvin paljon. Usein pelkään, että tuhoanko tämän suhteen mustasukkaisuudellani, sillä suurin vaara suhteellemme olen minä itse, ei kukaan muu! Olen myös yrittänyt terapiassa keskustella tästä, mutta häpeän tätä niin paljon, etten meinaa kehtaa aina myöntää kuinka hullu ja toivoton reppana olen. Eikä asiaa helpota yhtään että poikaystäväni on erittäin läheinen ystävä entisen tyttöystävänsä kanssa. Huonoina aikoina mustasukkaisuuteni kukkii ja parempina aikoina en mieti niitä asioita ollenkaan. Riippuu paljon siitä, kuinka hyvin suhteessani menee.

      Olisi tärkeää, että löytäisit jonkun luotettavan henkilön jonka kanssa jutella. Jonkun, joka ei tuomitse sinua ja haluaa auttaa sinua.

      Muista, että toista ihmistä ei voi omistaa, kaksi ihmistä ovat parisuhteessa aina täysin omasta tahdostaan ja voivat lähteä siitä millä hetkellä hyvänsä jos niin haluavat. Sinä et pysty sitä estämään mustasukkaisuudella. Mustasukkaisuudesta ei loppupeleissä ole mitään hyötyä, päinvastoin, se saattaa olla se asia, joka ajaa suhteen tuhoon.

      • long_way_home

        Olen yksi kappale henkilöä, jonka suhde loppui juuri tuollaiseen mustasukkaisuuteen. Tuntui, että toinen suorastaan ruokki mustasukkaisuuttani. Olin silloin tilanteessa yksin ja en osannut toimia vaan lamaannuin täysin. Nyt kun aikaa on kulunut, olen alkanut tajuamaan miten mielettömyyksiin tilanteeni ja käytökseni meni. Missään vaiheessa tilanne ei kuitenkaan mennyt väkivaltaiseksi tai muutenkaan rajuksi. SIlti esittämäni kysymykset koettiin vastapuolella niin ahdistaviksi että suhde loppui yllättäin ja äkillisesti.

        Olen tuota miettinyt ja pohdiskellut paljonkin jälkikäteen. Jälkiviisaus ei auta, mutta sanoisin että tien suunta johon olet menossa ei ole hyvä. Edellisen vastaajan kommentit kannattaa ottaa todesta.

        Ongelmiin on kuitenkin aina kaksi osapuolta, suhde vaatii kompromisseja ja se osapuoli joka toimii hieman erilailla ja aiheuttaa siten mustis fiiliksiä toiselle pitäisi olla siinä mielessä vastuussa, että selventää ja selkiyttää. Ei voida olettaa, että toinen vain taipuu ilman mitään kompromissia. Miesten ja naisten välinen ystävyys on aina ongelmallista. Se ei ole luonnollista biologisessa mielessä, eikä kovin läheistä ystävyyttä voi mielestäni olla ilman seksuaalisuutta ainakin ajatustasolla. Tiedän tämän miehenä, siksi en voisi olla naisen kanssa kovin läheinen ystävä jos seurustelisin. Tämä ihan kunnioituksesta toista kohtaan. Enkä oikein ymmärrä muutenkaan miksi haluaisin olla ystävä naisen kanssa? Tämä ihan vain heittona ilmaan. Miehet kuitenkin haluaa puhua aivan eri asioista kavereiden kanssa kuin naisten. Tästä varmaan voi olla monta mieltä ja en väitä että olisin tässä oikeassa. Ilkeästi sanottuna homojen hommaa tuo naisten kanssa kaveeraaminen :)

        Suosittelisin samoja reseptejä, terapiaa tai kokemusten kertomista jollekin luotetulle. Nämä keskustelupalstatkin auttaa :) Joskun viikonkin loma kaikesta muusta auttaa kummasti. Älä lue mustasukkaisuutta koskevaa kirjallisuutta, ne ovat minusta ahdistavia ja ruokkivat vain lisää mustasukkaisuutta. Koin erittäin ahdistavina niiden sanomaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2685
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      103
      2272
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2020
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1749
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1701
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1666
    7. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1666
    8. 92
      1593
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      129
      1467
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1284
    Aihe