KEPU ja Kiviniemen joukkiot; sensurointi keskustelupalstalla ei totuutta ja uutisia muuksi muuta! Vaikka nyt siltä vaikuttaa olette poistattaneet kaikki lähes kaiken kritiikin siihen suuntaan!? Miksi?
Kerran vielä;>
Jalasjärven kunnan omistama aikuiskoulutus keskus JAKK* on saanut kunnan talouden kriisiin!
Juuri tulikin uutinen JAKK vähentää useita kymmeniä henkilöitä koulukeskuksen palveluksesta joista osa Jalasjärvellä, ja kun toimintaa on muuallakin maassa myös näissä kohteissa.
Nyt uusin käänne on jo odotettukin Opetushallitus on tullut tulokseen väärinkäytöstä valtion tukirahojen kohdentamisessa ja vaatii takaisinmaksua 31.-miljoonan euron verran vuosien 2005-2008 aikana toteutettuijen n. 4000 oppisopimuskoulutuksen määrärahoista!
Paikallinen JP-Kunnallissanomat kertoo asiasta nyt vihdoin (7.6.-10) oikein sanankääntein mm. kuntalaisille! Aikaisemmin keväällä ko. kunnanjohtaja ja koulukeskuksen rehtori väistelivät kinkkiset kysymykset TV.n ajankohtaistoimitukselle! Mutta nyt ollaan pakon edessä, kuntaministeriä myöten!
Koulutus on ollut pääsääntöisesti ollut logistiikan ja raskaan liikenteen 'perus-oppisopimus'-koulutusta, joihin on tietojen mukaan osallistunut paljon jo valmiita ammattiosaajia ja yrittäjiä jotka 'täydennyskoulutuksen' nimikkeellä ovat saaneet hyötyä koulutuksesta perusteettomasti yms. eli käytännössä kustannuksitta!
Opetushallitus vaatii myös kunnan oikeuksien peruuttamista ammatillisessa koulutuksessa!
Kunnanjohtaja Juntunen on asioista toista mieltä uutisoidaan, ja hänestä "asia on kesken ja jää odotamaan Opetusministeriön kantaa jolle ovat tehneet yksilöidyt perustelut asiassa".
(Kunnanjohtaja Esko Juntunen onkin ollut hakeutumassa muualle kuntien-ja kaupunkien johtoon siinä onnistumatta).
Mutta kaikki ei lankea pelkästään Kepu-politiikaan tältäosin; kun muistetaan kuka esim. oli työvoimaministerinä Vanhasen 1.-hallituksessa, ja suorastaan peitteli vastaavissa koulutuspoliittisissa väärinkäytösten julkituloissa ensinnäkin ministeriötään ja stoppasi asioista valittaneen yksityisen henkilön ihan käsittämättömästi itse vastuuseen 'muka koututtajan loukkaamisen yms.' siis täysin absurdiksi ja päinvastaiseksi asiat muuttaen! Kyseinen ministerihän oli ko. aikana TARJA FILATOV, Sdp! SIIS SDP!!! Työväen puolueko?
Mutta kuten muistetaan kansanedustaja ja nyk. kuntaministeri Mari Kiviniemi on ollut mm. juuri kyseisenä aikana ent. kotikuntansa (Jalasjärvi) JAKK'in hallituksessa, (hän myös oli kirjoilla paikkakunnalla ja nostanut Helsingissä perheineen asuvana myös kulu-ja asumistaan korvaukset kahdella paikakkunnalla 10-vuoden ajan!). -
Jää nähtäväksi miten tämä nyt kommentoi kiihkeässä Kepun puoluevaalien kynnyksellä asiaan joka vaikuttaa myös tuleviin aikoihin ja toimintaan jos tulisi valituksi nyt valtakunnalliseen hallitusvastuuseen!
( Ei näytä pitävän 'ikävien asioitten esiinottamisesta, jotka julkista tietoa,- kun täällä mm. poistattaa keskusteluja, onko vaara liian lähellä?)
Kuntahan ei voi mennä konkurssiin, mutta vastavassa tapauksessa Aldultalle kävi näin vast'ikään! Kyllä kuntaministeri auttaa asiassa jos ehtii vaalityöltään?
www.jp-kunnallissanomat.fi

Vastaukset 8
Vanhimmat
Juu niin on, todella huomattavan montakin - lähinnä kriittistä kunatministeriä ja tämän toimintaa kriittisemmin seuraavaavaa kantaa, siis Kiviniemestä jne. (mm. Jakk- keskustelun avausta ja sen linkkiä on poistettu pyydetty 'asiattomana poistettavaksi'!??)
Pöyristyttävää, jos sama linja ko. naikkosella jatkusi maan johdossa hallitustasolla?!
Eikö nainen osaa erottaa kritiikistä omaa toimintaansa, ja sen kautta tehdä suunnanmuutoksi, sehän asiallisen mieliåiteen tarkoituskin on, EIKÖ KIVINIEMI YMMÄRRÄ NÄIN YKSINKERTAISTA ASIAA?
Mutta kyllä Kepu nyt on aivan alinoteerattu muutenkin, eihän uskottava puoluetoiminta VOI OLLA TÄLLÄISTÄ MISSÄ HE NYT RYPEVÄT USEAMMAN VUODEN AJAN!
Maaseudun ym.- kannattajat ovat aivan hämmentyneitä, ja pettynietä- mutta mitä tehdä jos ei valinnanvaraa ole, kuin Kokoomus?
"Mutta kuten muistetaan kansanedustaja ja nyk. kuntaministeri Mari Kiviniemi on ollut mm. juuri kyseisenä aikana ent. kotikuntansa (Jalasjärvi) JAKK'in hallituksessa, (hän myös oli kirjoilla paikkakunnalla ja nostanut Helsingissä perheineen asuvana myös kulu-ja asumistaan korvaukset kahdella paikakkunnalla 10-vuoden ajan!). "
Valheella on lyhyet jäljet ja siksi koko jutulta menee uskottavuus. Kiviniemi ei ollut JAKK:n luottamuselimissä 2005-2008. Kysymys kuuluukin eikö kirjoittaja ole selvillä edes perusasioista vai valehteleeko hän tietoisesti. Kerro?
No jos mutta on väärää tietoa se on oikaistava, mutta tuossahan tuo nyt tuli jos se rauhoittaa mieltänne?en julkisuus ko. kuntalaisten puolesta! Ja sehän on esillä jatkossa jos ko. onaedun tavoittelija pääsee sitä
Mutta ei se kepu-politiikasta elävän kunnan taloutta pelasta!
Hävettää helvetisti moinen kun joutuvat kalliin hinnan nyt mksamaan kepuloinnista! Mukana ministerin veli ja muut 'itsekkäät', einkai erotella maksajiakaan?!
Kuntalaisten puolesta joilla ei osaa ei arpaa - siihen mistä nyt 31 milj. euroa on revittävä! Lahjoittaako Kepu vihdoin poiskin omastaan tyhjänpäiväistestä ja pakoilevasta puoluetuestaan, vai kerääkö nekin vähät mitä kansalla vielä on tyystin pois! Verot!? Itse-tärkeä maatalousministerikin!
Joka helvetin Kepu-ministeri on aivan kuin toiselta planeetalta ja vastuun pakoilijoita sitä ette voi kiistää!
Mutta muista hyvä vouhottaja ja kepulaisten maineen puhdistaja netti-sivuilla, et siinä onnistu vaikka miten vouhkaat! Helvetti että nyt kuohuttaa! Joten pidä pienempää leipäläpeä sinäkin hoilaaja! Tämä ei politiikkanne pelasta jos nostaakaan täällä mitä puhutaan, pimeetä ja rikollista on hommanne siitä ei päästä! Onneksi kansan edun nimissä yksi hölönne paljasti koko pimityspolitiikkanne ytimen, ja sehän jatkuu!
Kyllä se mitä kannattajanne odottaa ja muutos alkaa ihan käytännön töistänne ja esim. pyytämällä kansalta ja jäseniltänne anteeksi!
Siinä on sullakin meuhkaajalla netissä mutta ennkaikkea kentällä kansan parissa paljon enemmän tehtävää!
Luottamus on mennyt oli nimenne kuka tahansa! JA HELVETTI MIELIPITEET OVAT VAPAATA JA DEMOKRAATTISTA, PALJON ON SIVUILLA SELVÄÄ PASKAA MUTTA jos vouka puuttuisit niihin tekisit miehen työn siivoamalla omaa pesää!(Kivipieni mikä lienet!)
Ei uskottavuus mene teidän huutamisen mukana. Kelkkatehdas on todennäköisesti pahin örvelys, mistä toivottavasti tulee asialliset seuraamukset. Muuten jutut ovat jo nyt kuivuneet kasaan.
Kysehän on lähinnä vasemmiston (SDP) huudosta eli kuolonkorahtelusta. Puheenjohtajan avut jäävät pepun esittelyyn verkkosukissa ja puoluesihteeri repii rakkaudentuskissaan saranoita ovista kannattajien kuolessa vanhuuteen.
Muuten mitä sukulaiset asiaan kuuluevat. Minunkin sukulaiseni on SAK:ssa luottamusmiehenä, eikä suvussani silti ole mielenterveysongelmia enemmälti.
Kunnianloukkaus ja tutkintapyyntö! Se on selvää! SDP:n johtoa kohtaan!
En kanntata ketään tässä järjestelmässä, kaikki ovat yhtä ryvettyneitä kuka missäkin, mutta nyt tämä lähtee!
Tätä pyysit!
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2190459&pos=hl-ko-1
Mari Kiviniemi väistelee liukkaasti vastuutaan JAKK:n rötöksistä. Hänen johtokunnassa ollessaan ei ollut väärinkäytöksiä. Kiviniemi unohtaa mainita, että hänen varapuheenjohtajakaudellaan luotiin JAKK:n laajentumisstrategia ja pääarkkitehdiksi mainitaan usein juuri Kiviniemi. Sen verran totta Kiviniemen lausumissa lienee, että hän ei tieten tahtoen johtanut JAKK:ia rötöstelyyn, mutta hyvät kalkkiviivat hän niille piirteli. Taas löytyy vanha totuus: Ahneella on p-kainen loppu!
Ja olen itsekin yriyttänyt esittää asian kjuuri näin, ettei 'rahoitus voi missään kulkea jälkijunassa' jo tapahtuneseen ja toteutuneseen koulutukseen ja sen suunniteluun nähden! Kiitos tämä hyvä pointti muistaa!
Mutta miksi ei tule esiin, vasta kun mahd. 'nainen on vastuullisena ministerinä hallituksessa', - joten riepottulu jatkunee... saamme nähdä Kepussa nim. omaan!