Kylpylähotellin peruskivi muurattiin

14680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Onhan Himoksessakin rakennettu kylpylähotellin kunnallistekniikka valmiiksi vaikka ei ole alan yrittäjästä ja rakentajasta tietoakaan. Eihän tuo maksanut veronmaksajillekaan kuin 1,6 miljoonaa euroa kun oli runkojohdot rakennettu eri hintaan aikaisemmin lähiseudulle.
Kyllä Vaara tietää miten Himokseen saa yrittäjien kiusallakin veromarkkoja käytettyä. Pääasia kun vaikeutetaan vain hiihtokeskuksen yrittäjien toimintaa.
Ensi vuoden talousarvioon varataan kylpylähotellin jatkovalmisteluihin taas yli kolme miljoonaa euroa.

Äänestä
  • Kykkä Vaara tietää eli kyllä kansa tietää.

    Äänestä

  • karifani kirjoitti:

    Kykkä Vaara tietää eli kyllä kansa tietää.

    Muistutan vaan, että hiihtokeskusyrittäjä raukkamaisesti valitti kylpylän rakennusluvasta vaikka ei ollut valitusoikeutta.

    Äänestä

  • vaikeuttaa? kirjoitti:

    Muistutan vaan, että hiihtokeskusyrittäjä raukkamaisesti valitti kylpylän rakennusluvasta vaikka ei ollut valitusoikeutta.

    toisaalla ajaa viidenkymmen kerrostalon kokoista rakennusoikeutta kaupungintalolla nähtävillä olevassa länsikeskuskaavassa. Liékö menossa vena koille vai mistä löytyy rakentajat ja kaupungille kunnallistekniikka työt ?

    Äänestä

  • karppainen kirjoitti:

    toisaalla ajaa viidenkymmen kerrostalon kokoista rakennusoikeutta kaupungintalolla nähtävillä olevassa länsikeskuskaavassa. Liékö menossa vena koille vai mistä löytyy rakentajat ja kaupungille kunnallistekniikka työt ?

    Pitäskö nyt kiireesti valittaa tästä kaavasta? Sehän on ollut tapana, vaikka ei olisi valitusoikeuttakaan. On aika hirmuinen kaava, jos tuo 50 kerrostaloa pitää paikkansa? Osaisko joku selvittää tarkemmin?

    Äänestä

  • "Kyllä Vaara tietää miten Himokseen saa yrittäjien kiusallakin veromarkkoja käytettyä. Pääasia kun vaikeutetaan vain hiihtokeskuksen yrittäjien toimintaa."

    Semmoistahan se vaikeuttaminen on, kun ei anneta Länsi-Himokseenkaan rakennusoikeutta kuin viidenkymmenen kerrostalon ja rinteen kokoisen lasketteluhallin verran.

    Äänestä

Pientä näpertelyä näyttää olevan Lappeenrannan laastin lyönti laskettelukeskuksen rakennussuunnitelmiin verrattuna.

Äänestä
  • Himoksen alueelle on valtuusto hyväksynyt menoiltaan 1 500 000 000 euron talousarvion vuoteen 2015 mennessä.
    Ei löydy kaupungin kukkarosta tällaista rahamäärää.
    Ei löydy valtion kukkarosta tällaista rahamäärää.
    Ei löydy EU:n kukkarosta tällaista rahamäärää Himokseen.
    Ei löydy yrittäjiltä tällaista rahamäärää Himokseen.
    Ei löydy venälaisiltä tällaista rahamäärää Himokseen.

    Jämsän kaupungin motto: " Ei suuret suunnitelmat Jämsää halkaise eikä iso pieru p..settä".

    Kyllä Jämsän kunnallisveron maksajien rahapussit tyhjenee suursuunnitelman toteuttamiseen.

    Tulispa se uusi kaupunginjohtaja pian virkaan tänne Jämsään niin olisi toivoa järjestelmällisen rahantuhlauksen lopettamisesta Jämsässä.

    Äänestä

  • Veivät jo tuhkatkin kirjoitti:

    Himoksen alueelle on valtuusto hyväksynyt menoiltaan 1 500 000 000 euron talousarvion vuoteen 2015 mennessä.

    Ketään kotona... ei sitä vielä oo valittu.

    Odottelinkin jo sinua palstalle laskeskelemaan paljonko tekee lisää entisiin laskuihisi nämä Ojalan suunnitelmat. Sinulle ei mene millään jakeluun, että suunnitelmat on suunnitelmia ja ideat ideoita, eikä niiden esittäminen maksa mitään.

    "valtuusto hyväksynyt menoiltaan 1 500 000 000 euron talousarvion vuoteen 2015 mennessä. "

    Eihän kyseessä todellakaan ole mikään "talousarvio", jota kaupunki muka lähtisi toteuttamaan.

    Ideoitahan voi esittää vaikka 1 500 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 euron edestä, eikä se sido mihinkään.

    Eikä niitä kustannuksia toteutuvistakaan hankkeista kaupunki maksa, vaan yrittäjät. Jos hankkeita toteutuu (missä päin kaupunkia tahansa), niin kunnallistekniikan rakentamistahan se voi merkitä, koska se on kaupungin tehtäviin kuuluvaa toimintaa.

    Äänestä

  • jakeluun? kirjoitti:

    "Toisaalla valittaa toisaalla ajaa viidenkymmen kerrostalon kokoista rakennusoikeutta kaupungintalolla nähtävillä olevassa länsikeskuskaavassa. Liékö menossa vena koille vai mistä löytyy rakentajat ja kaupungille kunnallistekniikka työt ?"
    Jos rakennusoikeus olisi kaupungin, niin kaupungin tonttihinnoilla laskettuna se tekisi 17-18 miljoonaa euroa kaupungin tyhjänä ammottavaan pussiin.

    Äänestä

  • jää arvioitavaksi kirjoitti:

    perusyrittäjien nokituksesta kenellä eniten rakennusoikeutta ja kolmantena pyöränä vielä hulivili. Tulevasta rakentamisesta ei tietoakaan, virkamiehet ja päättäjät äimän käkenä, mistä on kysymys ?

    Äänestä

  • jakeluun? kirjoitti:

    Odottelinkin jo sinua palstalle laskeskelemaan paljonko tekee lisää entisiin laskuihisi nämä Ojalan suunnitelmat. Sinulle ei mene millään jakeluun, että suunnitelmat on suunnitelmia ja ideat ideoita, eikä niiden esittäminen maksa mitään.

    "valtuusto hyväksynyt menoiltaan 1 500 000 000 euron talousarvion vuoteen 2015 mennessä. "

    Eihän kyseessä todellakaan ole mikään "talousarvio", jota kaupunki muka lähtisi toteuttamaan.

    Ideoitahan voi esittää vaikka 1 500 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 000 euron edestä, eikä se sido mihinkään.

    Eikä niitä kustannuksia toteutuvistakaan hankkeista kaupunki maksa, vaan yrittäjät. Jos hankkeita toteutuu (missä päin kaupunkia tahansa), niin kunnallistekniikan rakentamistahan se voi merkitä, koska se on kaupungin tehtäviin kuuluvaa toimintaa.

    Jämsek Oy julkaisu 10.04.2008: Himoskylä 2015 - visiosta käytäntöön vaihe II.

    Tämän julkisen asiakirjan sivulla 19 on: "Himoskylä 20156 investointiohjelma 2008 - 1001 (Päivitetty 04.04.2008)
    A. Kaavoitukset, rakennusvalvonta, toiminnan kehittäminen, TEKES hankkeet yhteensä 4 150 000 euroa.
    B Investoinnit
    Jämsä/Himos tiejärjestelyt 12 000 000 euroa.
    Patajoen ruoppaus 1 000 000 euroa.
    Sisäinen katu- / tierakennus 9 000 000 euroa.
    Energialaitos 4 500 000 euroa.
    Reitistöt 1 000 000 euroa.
    Kalliotilat 25 000 000 euroa.
    Tuulivoimalapuisto 35 000 000 euroa.
    Himos Centerin kehittäminen 45 000 000 euroa.
    Patajoki Jämsän kaupunki 280 000 000 euroa.
    Patajoki (HC/Himoksen kehitysy.) 250 000 000 euroa.
    Himos Private (80 ha) 60 000 000 euroa
    J.n.e.
    Investointiohjelma yhteensä 1 189 000 000 euroa.

    Tätä hanketta on hallinnoinut Jämsek Oy.
    Ohjausryhmässä ovat toimineet:
    Pentti Asunmaa Jämsän kaupunki 9/2008 saakka
    Tapani Mattila 9/2008 alkaen
    Ulla Hagren Jämsek Oy
    Haqrri Haljala Tobermore Oy/Himoslomat
    Pirkko Lindström Jämsän kaupunki
    Pertti Paasonen alueen maanomistajat
    Veli-Pekka Päivinen Keski-Suomen liitto
    Eero Salmela alueen maanomistajat
    Hannu Weijo Jämsek Oy
    Laura Walden Jämsek Oy
    Jämsän kaupunginvaltuusto on hyväksynyt raportin toteutettavaksi.

    Jämsän kaupunki on toteuttanut raportin mukaisia investointeja miljoonien eurojen arvosta.

    Miksi asiata peitellään ja salataan Jämsän kaupungin asukkailta ?

    Äänestä

himoksella oltaisiin jo samassa tilanteessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

saimaall a kirjoitti:

http://yle.fi/alueet/etela-karjala/2010/05/kylpylahotelli_saimaan_peruskivi_muurattiin_1694710.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu