Oli mummon synttärit, niitä piti juhlia joukolla, mutta kukaan ei soittanut, ei pyytänyt mukaan, ei sanonut mitään, juhlat oli ja meni ja minut taas unohdettiin. Ei kai ne sukulaiset enää välitä mitään. Isä ja äitikin varmaan unohtanut mut. Siellä ne muut piti hauskaa ja juhli, minä yksin kotona istun, päivät yöt tietokoneella. Ei tämä ole enää mitään elämää. Parempi kun kuolen pois, unohdettu minut on jo valmiiksi...
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos olit tietoinen juhlapäivän ajankohdasta, ehkä he olettivat sinun saapuvan omatoimisesti paikalle? Vanhemmat ihmiset harvemmin itse enää järjestävät tai juhlivat merkkipäiviään, joten tapahtumat ovat useimmiten läheisten järjestämiä, joten ehkä mummosikaan ei ymmärtänyt kutsua sinua sillä ei ollut itse järjestäjä tms.
Pitääkö sinut jonkun muun raahata mummosi syntymäpäiville? Mikset mennyt sinne itse? Tai pyytänyt tai hakenut ja vienyt jotakuta sukulaistasi sinne, kun kerta odotat samaa toisilta.
Taidat olla totuttanut itsesi tuollaiseen vääristyneeseen ajatteluun etkä edes huomaa sitä.
No ihan sama minulle olenko paikalla vai en.. Mitä väliä sillä on. Vääristynyt on ajatusmaailmani ollut kieltämättä jo pienestä asti.
Ai sinulle on ihan sama olitko siellä mummosi synttäreillä? Mutta vastahan tuossa aloituksessasi murehdit, että sinut on jotenkin unohdettu.
Ei päähäsi pälkähtänyt ajatella, että ethän sinä ole se tässä se muistettava ihminen. Mummollasihan se syntymäpäivä oli. Tuijotat vain omaan napaasi: "ihan sama minulle olenko paikalla" blaa blaa. Et ajattele, että mummosi ehkä ajatteli, ettet sitten välittänyt muistaa hänen syntymäpäiväänsä. Kaikki muut kyllä muistivat, sinä vain loistit poissaolollasi.
(Saat kyllä odottaa lopun ikäsi, jos et muuta tee kuin tietokonetta räpläät yöt päivät. Pidätkö itse yhteyttä sukulaisiisi? Et näköjään edes mummosi syntymäpäivänä. Oletko sitä väkeä, joka odottaa yhteydenpitoa muilta panematta itse tikkua ristiin suhteiden ylläpitämiseksi?).
vastaukset ovat mielestäni ehkä totta, mutta turhan jyrkkiä ja niissä syyllistetään aloittajaa, joka halusi vain kertoa omista fiiliksistä ja ehkä kuulla muitten ajatuksia / ehkä jopa tukea, tuntemaansa yksinäisyyteen?, en tiijä
Tarkoitus ei ollut syyllistää, vaan havahduttaa.
Ei ei ei, minä en ole muistettava ihminen, senkun unohtavat minut. Minä olen maailman itsekkäin ihminen niin. Oikea surkimus.
ja jos tapan itseni niin ei kenenkään enää tarvitse valittaa.
jos sä olet tosissa ,että sulla on noin paha olo, sä tarttet nyt apua. Jos mielialasi on noin maassa sun pitää ihan oikeasti mennä lääkäriin. Eri asia on jos olet nyt vain hirveän loukkaantunut ja paha mielesi johtuu siitä. Eikö kannattasi nyt ottaa yhteys sukulaisiin ja selvittää asia? Jos sä yksin pohdit synkkiä ajatuksia, niin olosi vain pahenee. Jos mielialasi on jatkuvasti matala ja koet että kukaan ei välitä ja tunnet itsesi huonoksi, sanoisin että olet sairastunut masennukseen. Silloin ehdottomasti kannattaa hakea apua. Varaat vain ajan lääkäriin ja rehellisesti ja itseäsi ja oireitasi vähättelemättä kerrot kaiken . Masentuneen kuuluu saada apua. Masennuksesta on omin voimin aika vaikea parantua. Lääkkeet ja terapia ovat hoitona parhaita masennusoireisiin. Ja muista..putken päässä on valoa..vaikka fraasilta tuntuukin niin se ei ole sitä vaan oikeasti totta.
Luuletko että en ole yrittänyt? Kolme vuotta terapiaa, viisi vuotta lääkitys päällä, osastollakin on oltu. Masennus se vaan ei muutu tai poistu. Lääkkeet turruttaa vaan mielen, ja oikea vaikutus on vähäistä. Terapiassa on lähes kaikki asiat käyty läpi, ei ole enää paljoa puhuttavaa. Kohta terapia loppuukin. Alkaa keinot tämän masennuksen kanssa olla vähissä.
Mikset esim. soita sukulaisillesi ja kysy, miksei kukaan tullut ajatelleeksi hakea sinua mummosi syntymäpäiville, ja että olisit halunnut sinne. Mikset selkeästi ilmaise asioita, tee selväksi, että koska olet psyykkisesti sairas, sinä et kykene mummosi muistamiseenkaan ilman muiden apua, niin että voisivat ottaa sen huomioon ja auttaa sinua hiukan? Kai sinä puhua osaat. Ihmisillä on omat elämänsä töineen, joten heillä on muutakin tekemistä kuin ajatella sinun elämääsi, joten mitä jos sinä edes aikasi kuluksi rakentaisit ja ylläpitäisit niitä välejä sukulaisiin, kun ei muutakaan tähdellistä tekemistä ole? Ei se ainakaan sitä masennusta pahentaisi.