Sinikeltainen silmä!

"Tällä palstalla jotkut kirjoittajat väittävät ihan kirkkain silmin, että RKP on palkannut väkeä kirjoittamaan Suomi24-keskustelupalstalle"

Onhan näitä pakkoruotsin puolustajia palkattu ruotsittuneen Ylen toimittajakuntaankin sen verran runsaasti, ettei olisi mikään ihme, ettei niitä olisi riittänyt myös Suomi24-keskustelupalstoille.

Folktinget, tämä Sfp:n alajärjestö on vahvasti mukana jokaisella keskustelupalstalla, missä aiheena on vähänkin ruotsalaisuuteen viittaavia aiheita, kuten pakkoruotsi jne.

Kun seuraa eri sanomalehtien myönteisiä kirjoituksia Ruotsista, ruotsalaisuudesta tai ruotsinkielisistä kunnista Ahvenanmaata myöten, niin on helppo havaita, että ne ovat yleensä saman toimittajan kirjoittamia. Melkein jokaisesta Suomessa ilmestyvästä sanomalahdestä löytyy ainakin yksi tälläinen toimittaja.

Säätiörahaa riittä. Seppo Heikinheimon mukaan Hesarin toimittajan tilille kolahti 30 000 markkaa, eli 5000 euroa, jos lehteen kirjoitti myönteisen jutun suomenruotsalaisista. Tuskin Rkp ja Folktinget ovat muuttaneet hyväksi koettuja toimintatapojaan.
2122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olet aivan oikeassa. Nettisvekot vain yrittävät peitellä isäntiensä toimia.

Äänestä

"Seppo Heikinheimon mukaan Hesarin toimittajan tilille kolahti 30 000 markkaa, eli 5000 euroa, jos lehteen kirjoitti myönteisen jutun suomenruotsalaisista."

Onko tämä tosiaan ollut mahdollista, jos on ollut, niin miksei se olisi sitä myös tänään?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pascal Pusikos kirjoitti:

"Tällä palstalla jotkut kirjoittajat väittävät ihan kirkkain silmin, että RKP on palkannut väkeä kirjoittamaan Suomi24-keskustelupalstalle"

Onhan näitä pakkoruotsin puolustajia palkattu ruotsittuneen Ylen toimittajakuntaankin sen verran runsaasti, ettei olisi mikään ihme, ettei niitä olisi riittänyt myös Suomi24-keskustelupalstoille.

Folktinget, tämä Sfp:n alajärjestö on vahvasti mukana jokaisella keskustelupalstalla, missä aiheena on vähänkin ruotsalaisuuteen viittaavia aiheita, kuten pakkoruotsi jne.

Kun seuraa eri sanomalehtien myönteisiä kirjoituksia Ruotsista, ruotsalaisuudesta tai ruotsinkielisistä kunnista Ahvenanmaata myöten, niin on helppo havaita, että ne ovat yleensä saman toimittajan kirjoittamia. Melkein jokaisesta Suomessa ilmestyvästä sanomalahdestä löytyy ainakin yksi tälläinen toimittaja.

Säätiörahaa riittä. Seppo Heikinheimon mukaan Hesarin toimittajan tilille kolahti 30 000 markkaa, eli 5000 euroa, jos lehteen kirjoitti myönteisen jutun suomenruotsalaisista. Tuskin Rkp ja Folktinget ovat muuttaneet hyväksi koettuja toimintatapojaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu