Aurinko paistaa palkansaajille, ensiksi päästiin köyhien ja duunareiden ykkösvihaajasta Hyssälästä, olen pahoillani kelan työntekijöiden puolesta, mutta onhan parempi että suhteellisen pieni osa kansasta kärsii kuin koko kansa joutuis sitä ihmistä sietämään. Toinenhan on tietenkin Vanhasen poistuminen parrasvaloista, vaikka samanlaisen itseään täynnä olevan kyykyttäjän kansa saa tilalle.
Tästä on hyvä jatkaa.
Tästä on hyvä jatkaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kaikille ampujille, reserviläisille ja metsästäjille hoplofobian ylipapin Matti Vanhasen poismeno on kuitenkin plussaa kurkulle puolueesta riippumatta. Vanhasesta on tehtävä varoittava esimerkki tyyliin "näin käy sällille joka meille rupee".