kauppa

Henkilö ostaa vanhan, 1950- luvulta peräisin olevan kesämökin. Edellinen omistaja on remontoimut mökkiä. Talon seinästä löytyy kuitenkin vielä kosteusvaurio.Vaurion kunnostamiseksi ehdotetaan seinän uusimista ja kivijalan kengitystä. Kuka vastaa näinkin vanhan mökin ( edullinen n. 50.000e) virheen korjaamisesta?Voidaanko olettaa, että myyjä vastaa kaikesta vai voidaanko olettaa, että vanhan mökin ostoon kuuluu riskinsä? Miten olisi viisainta menetellä?
4374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Myyjä vastaa, jos viasta ei ole merkintää kauppakirjassa.

Äänestä

Ei ole kuluttajansuojan piiriin kuuluva asia.

Äänestä

Riippuu, mitä mökin kunnosta on voinut olettaa. Kiinteistökaupasta ja sen virhevastuusta säädetään Maakaaressa (http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1995/19950540).

17 § Laatuvirhe

Kiinteistössä on laatuvirhe, jos:

1) kiinteistö ei ominaisuuksiltaan ole sellainen kuin on sovittu;

2) myyjä on ennen kaupan tekemistä antanut ostajalle virheellisen tai harhaanjohtavan tiedon kiinteistön pinta-alasta, rakennusten kunnosta tai rakenteista taikka muusta kiinteistön laatua koskevasta ominaisuudesta ja annetun tiedon voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan;

3) myyjä on ennen kaupan tekemistä jättänyt ilmoittamatta ostajalle sellaisesta tyypillisesti myydyn kaltaisen kiinteistön käyttöön tai arvoon vaikuttavasta 2 kohdassa tarkoitetusta ominaisuudesta, josta myyjä tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, ja laiminlyönnin voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan;

4) myyjä on ennen kaupan tekemistä jättänyt oikaisematta havaitsemansa ostajan virheellisen käsityksen jostakin kiinteistön ominaisuudesta, joka vaikuttaa kiinteistön soveltumiseen aiottuun käyttöön; tai

5) kiinteistö salaisen virheen vuoksi poikkeaa laadultaan merkittävästi siitä, mitä myydyn kaltaiselta kiinteistöltä voidaan kauppahinta ja muut olosuhteet huomioon ottaen perustellusti edellyttää.

Ostajalla on virheen perusteella oikeus hinnanalennukseen tai, jos virhe on olennainen, oikeus purkaa kauppa. Ostajalla on lisäksi 1 momentin 1–4 kohdassa tarkoitetun virheen perusteella oikeus saada korvaus vahingostaan.

Äänestä
  • Niin jos ostaa vanhan niin eihän se uusi ole, kyllä jämpti on niin..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sattuipas kirjoitti:

Henkilö ostaa vanhan, 1950- luvulta peräisin olevan kesämökin. Edellinen omistaja on remontoimut mökkiä. Talon seinästä löytyy kuitenkin vielä kosteusvaurio.Vaurion kunnostamiseksi ehdotetaan seinän uusimista ja kivijalan kengitystä. Kuka vastaa näinkin vanhan mökin ( edullinen n. 50.000e) virheen korjaamisesta?Voidaanko olettaa, että myyjä vastaa kaikesta vai voidaanko olettaa, että vanhan mökin ostoon kuuluu riskinsä? Miten olisi viisainta menetellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu