Kansallinen Kokoomus Oy -kerho (lyhenne KKK, tunnettu myös nimellä äärikansallinen sekoomus) on Suomen huonoin eduskuntapuolue, joka perustettiin 9. joulukuuta 1918 fasistista despotismia ja nationalismia kannattaneiden puolueena. Kokoomus oli 1960-luvun loppuun asti aatteellisesti äärikonservatiivinen puolue. Tätä se on edelleen, mutta taloudellisissa kysymyksissä muoti on vienyt puoluetta uusliberalismin suuntaan. Kokoomuksen ideologinen ydin tiivistyy ajatukseen, että kaikki ovat tasa-arvoisessa asemassa perimään taloudellista ja kulttuurista pääomaa, ja rikkaille henkilöille tulisi varata oikeus tehdä aina haluamallaan tavalla, riippumatta toiminnan seurauksista. Perinteisellä oikeisto-vasemmisto-akselilla Kokoomus sijoittuu äärioikealle Italian fasistisen puolueen tapaan. Tästä huolimatta Kokoomus on omaksunut viime aikoina näennäisen vasemmistolaisia arvoja lisätäkseen kannatustaan, voidakseen sitten valtaan päästyään pettää vasemmistolaiset lupaukset (esim. sairaanhoitajien palkankorotukset).
Kokoomus on toisaalta myös trendikäs puolue. Sitä eivät kansoita ukot ja akat kuten maalaistollopuoluetta eivätkä äijät ja muijat kuten Suomen dorkapoikia vaan jäbät ja friidut. Tämä näkyy siinä, että enää yleisin syy äänestää kokoomusta tai jopa liittyä tähän nuorisopuolueeseen ei ole sen poliittinen arvopohja vaan se että kokkarit on ihan silleen jees.
Kokoomus suhtautuu Suomen porvarillisista puolueista myönteisimmin eriarvoisuuteen, kehitysmaiden riistoon, lapsityövoimaan, ihmisoikeuksien rikkomiseen, ydinvoimaan, ympäristön saastuttamiseen ja militarismiin. Kokoomus suhtautuu positiivisimmin tasaveroon ja kapitalismiin, jotka ovat toivottavia asioita, koska niiden avulla köyhätkin saavat elää haluamallaan tavalla, köyhyysrajan alapuolella. Kokoomuslaisia yhdistää tiukan naiivi ja dogmaattinen usko ikuisesti jatkuvaan kasvuun. Jatkuvan kasvun usko perustuu uskonnolliseen hurmokseen, jonka järjellinen analysointi olisi pyhäinhäväistys.
Puolueen nuorisojärjestö Kokoomusnuoret eli porvarikakarat, jotka myös teletappiporvareina tunnetaan, levittävät näitä iloisia asioita nuorison keskuudessa ja vaikuttavat asioihin bilettämällä Sedu Koskisen yökerhoissa ja valkoista jauhetta nenuihinsa tunkemalla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hiihitän