Uusi slogan on: "Kuihtuva Kuopio" nimittäin niin huonosti Kuopiolla menee. Tosiasiallisesti Kuopion seutu on muun Itä-Suomen tavoin muuttotappioaluetta, tilastoharha lievästä väestönkasvusta syntyy opiskelijoiden Kuopioon muutosta. Valmistuneet opiskelijat rientävät kuitenkin oikeisiin kasvukeskuksiin, kuten Jyväskylään, Tampereelle ja pääkaupunkiseudulle.
Lisäksi Kuopio on todellinen eläkeläisten kaupunki: kaikessa päätöksenteossa edetään eläkeläisten ehdoilla. Alatorin pitäisi olla jo valmis, mutta vasta nyt töitä aloitellaan, kiitos eläkeläisvalittajien. Asemakadulle ei saada urbaania toimistotornitaloa, kiitos eläkeläisvalittajien. Myöskin Ikean tulo on äärimmäisen epävarmaa ja saattaa vielä peruuntua, projektin alkamisesta ei ole vielä mitään varmuutta. Kuopion keskustan vähittäiskauppavalikoima on suorastaan koomisen mitätön, Sokos on tavaratalon sivutoimipiste ja Stockmann puuttuu täysin. Eikä tilanne tule paranemaan jatkossakaan, sillä mitään merkittäviä kauppakeskus yms. hankkeita ei ole suunnitteillakaan. Kuopio taantuu, nuoret muuttavat etelään, työttömyys tulee kasvamaan ja aikanaan valtion tukityöllistämistoimet (Lääkelaitos ym.) loppuvat. Siinä sitten eläkeläiset voivat rauhassa äänestää kepua ja katkeroituneet työttömät persuja kaupunginvaltuustoon.
Kuopiolle uusi slogan
43
1425
Vastaukset
- ,
olipas yltiöpessimistinen kirjoitus :)
- syynä kaikkeen
kai ne vanhukset ovat syynä myös Ikean tulon viivästymiseen, kun pahukset käyttävät vanhoja kestäviä mööpeleitä tai suosivat kotimaista ;)
- bnbn mnvck
Stockmann ei rakenna mihinkään, missä ei ole asukkaita 250 tuhatta. Sitä ei saa mitenkään millään Kuopiolaisella päätöksellä.
- Oulun seudulla
olla reilusti alle 200 tuhatta kun sinne rakensivat. Kuopio ei olisi Suomessa varmaankaan seuraava kohde vaan Jyväskylä.
- sldef
Oulun seudulla kirjoitti:
olla reilusti alle 200 tuhatta kun sinne rakensivat. Kuopio ei olisi Suomessa varmaankaan seuraava kohde vaan Jyväskylä.
31. joulukuuta 2009 Oulun seutukunnan alueella oli asukkaita yhteensä 223 073. Ja se kasvaa nopeasti. Ehkä Stockmannissa ajateltiin, että on parempi olla ajoissa paikalla.. :)
- ei ajatella
sldef kirjoitti:
31. joulukuuta 2009 Oulun seutukunnan alueella oli asukkaita yhteensä 223 073. Ja se kasvaa nopeasti. Ehkä Stockmannissa ajateltiin, että on parempi olla ajoissa paikalla.. :)
olevan Kuopion kohdalla ajoissa paikalla vaan onneksi ei ole menty sinne.
- .,-
Vantaa 204 193
Turku 178 564
Tampere 215 529
Oulu 144 154
kaikissa on stockmann, tiedoksi
- @@@@@@@@@@@
Eihän jyväskylässäkään ole mitään. Tarkista missä jyväskyläiset käyvät töissä. Pestään toisten selkiä. Jyväskylään muutetaan opiskelemaan ja muutetaan sitten pois. Jotain huuhaa aineita opetetaan Jyväskylän yliopistossa.
Jyväskylän yliopiston humanististen tieteiden tarkastelukohteena on kulttuuria ja traditioita luova, yhteisöjä muodostava ja vuorovaikutusta harjoittava ihminen.
Mitä?- siniverikko
Jyväskylän ja Kuopion ero on ainoastaan siinä, että Jyväskylä on nuorekkaampi paikka kaikin tavoin. En viihdy kummassakaan.
- kaupungit ovat
melko surkeita. Kuopiossa taidetaan vaan pestä toistensa jalkoja. Kuopion työpaikoista on vanhastaan hyvin paljon julkishallinnossa eikä täällä ole läheskään edes Jyväskylän vertaa "oikeita" tuottavia yksityissektorin työpaikkoja. Jyväskylässä on draivia paljon enemmän ja Jyväskylän seudun väkimäärä on kasvanutkin jo vuosia aina vähintään tuplasti nopeammin kuin Kuopion seutu.
- 19
siniverikko kirjoitti:
Jyväskylän ja Kuopion ero on ainoastaan siinä, että Jyväskylä on nuorekkaampi paikka kaikin tavoin. En viihdy kummassakaan.
Nuorekkaampi paikka voi kuulostaa hyvältä mutta varjopuolena tulevat sitten metelöivät, viinaa vetävät opiskelijajoukot jotka ovat päässeet irti äidin helmoista ja kuorruttavat katuja viikonloppuisin vatsansa sisällöllä.
- sitä kaikenlaiset
19 kirjoitti:
Nuorekkaampi paikka voi kuulostaa hyvältä mutta varjopuolena tulevat sitten metelöivät, viinaa vetävät opiskelijajoukot jotka ovat päässeet irti äidin helmoista ja kuorruttavat katuja viikonloppuisin vatsansa sisällöllä.
alan medisiinarit sun ravitsemustieteilijät tutkivat empiirisesti vatsansa sisällön sulamisastetta sitä kaduille levitellen. Se on sitä yliopiston tutkimustoimintaa =)
- Joutoaikaa riittää
Minkäs sille voi, että Kuopio on vankkaa Kepu-Suomea. Jos haluat jotain muuta, on Sinun muutettava Etelä-Suomeen, tänne mihin muutkin non-Kepu kannattajat.
Minusta oikein hyvä profiilin tästä "karvahattukansasta" saa seuraamalla porukoita Anttilan ala-aulassa. Siis niitä, jotka viettävät joutoaikaansa istuskellen Anttilan "ikkunalaudoilla" tai mitä lienevätkään.... - natsinaaaaaaaaa
ei muuten ollu pessimistinen teksti, oli ihan fakta. Eniten täällä osataan valittaa ja tappaa perusparannukset. minua ei nuorena kiinnosta vittuakaan joku saaristokaupunki. eikä kyllä kiinnosta se "teidän" valituskaan. kaikkia ihme rasisteja koko kaupunki täynnä. ahdasmielisyys on päivän sana. ja se on sitten pelkkä sana, joku ottaa hertsit tästäkin. hyvää kesää nuorille. Niin sanon minä.
- Mmie
Ei kai tällaisesta asiasta kenenkään tarvitse hertsiä ottaa. Enemmänkin tuntuu, että se on se "valittajapuoli", joka niitä hertsejä ottaa. Asioissa on aina parantamisen varaa, epäkohtia on hyvä tuoda ja niistä hyvä keskustella. Sen sijaan suu-vaahdossa-valittaminen ja tietentahtoinen näköalattomuus eivät edistä asioita mihinkään.
- tosivalittaja
joo. todella hyvä esimerkki on nämä anttilan ikkunalaudoilla lorvijat. on siinä viriili elämä varmaan "kyttäillä". mitä ihmettä siinä todellakin tapahtuu? ei voi kun ihmetellä.
- ////////////////
Et taida olla kuopiolainen? Anttilassa ei ole ikkunalautoja...
- Antilaa
//////////////// kirjoitti:
Et taida olla kuopiolainen? Anttilassa ei ole ikkunalautoja...
Kyllä Anttilassa on ikkunalautoja, liikkeen sisäpuolella.
- ....................
Antilaa kirjoitti:
Kyllä Anttilassa on ikkunalautoja, liikkeen sisäpuolella.
Kyllä ne on K-Market Veljmiehen ikkunalautoja. Anttila on kakkoskerroksessa. Ykköskerroksessa on ihan eri omistajan ruokakauppa.
- Antilaa
.................... kirjoitti:
Kyllä ne on K-Market Veljmiehen ikkunalautoja. Anttila on kakkoskerroksessa. Ykköskerroksessa on ihan eri omistajan ruokakauppa.
Ei ihan noinkaan. Kyllä se on Anttilan talo kaiken kaikkiaan. Kukaan ei sano sitä K-Market Veljmiehen taloksi ja moniko edes tietää moista liikettä. Mutta kun sanoo Anttilan ikkunalaudat liikkeen sisäpuolella niin johan tärppää. Usko pois tai kokeile.
- ikkunalautoja
Kyllähän on anttilassa ikkunalautoja ja siellä lorvii sakki vauvasta vaariin, siellä ne jotain ihmettelee ja kyttää ohikulkevia ihmisiä. tukkivat sen käytävän siinä. osa on varmaan ollu elämänsä siellä. säälittävää
- Anttilan aulassa
Olen samoilla linjoilla kanssasi. Välttelen yleensä tehokkaasti Anttilaa, mutta siinä on hyvä suutari,joten pari kertaa on tullut käytyä. Joskus myös kävelen siitä läpi kotimatkani - ensin Anttilan läpi ja sitten Kirjastokatua pitkin.
Eipä voi kuin ihmetellä kummastella, kuinka joillakin on aikaa ja viitseliäisyyttä notkua Anttilan sisätiloissa. Minusta tosiaan se väki on oppikirjaesimerkki kepulaisesta karvahattukansasta. Juuri niin kuopiolasit akuin olla voi. - vähän muailmalla
Anttilan aulassa kirjoitti:
Olen samoilla linjoilla kanssasi. Välttelen yleensä tehokkaasti Anttilaa, mutta siinä on hyvä suutari,joten pari kertaa on tullut käytyä. Joskus myös kävelen siitä läpi kotimatkani - ensin Anttilan läpi ja sitten Kirjastokatua pitkin.
Eipä voi kuin ihmetellä kummastella, kuinka joillakin on aikaa ja viitseliäisyyttä notkua Anttilan sisätiloissa. Minusta tosiaan se väki on oppikirjaesimerkki kepulaisesta karvahattukansasta. Juuri niin kuopiolasit akuin olla voi.niin näette joka kaupungissa väen notkuvan samalla tavalla kuin Anttilan alakerrassa. Ja taas "nuoriso" ihmettelee normaalia kaupunkilaista meininkiä. No tosin Kuopiossa väki ei ole ulkomuodoltaan kovin kaupunkilaista, vaikka edes vähän käyttäytyvät niin.
- dkjfhdfd
kuopiolaista karvahattukansaa anttilan aulassa: olen ihan samoilla linjoilla kanssasi, kepulaista maalaisjunttia siinä notkuu. sitten nämä ihmiset on niitä, jos ne näkee hieman erilaisia "immeisiä", kuin he itse ovat niin alkaa paskanjauhanta. torilta piti yks ilta häipyä kun meinasin saada turpaani, ihan vaan ulkonäköni takia.
rasisteja, ei kyllä todellakaan sytytä koko kaupunki enää.....juntit vittuilee vaikka haluaisit vaan olla rauhassa.- Levyosaston asiakas
Eiköhän tosikepulaiset käy Osulassa eli Prismassa. Mitä tulee Kuopion kepulaisuuteen, niin Kuopiohan on oikeastaan kokkari-kaupunki (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopion_kaupunginvaltuusto). Taisi viime vaaleissa vaihtua valta.
Muuten olen samaa mieltä, että Anttilan ala-aula on oikea turakaisten kokoontumispaikka, mutta olen huomannut, että joka kaupungissa on vastaavat paikat, ulkomaita myöten. - tuho osasto
Levyosaston asiakas kirjoitti:
Eiköhän tosikepulaiset käy Osulassa eli Prismassa. Mitä tulee Kuopion kepulaisuuteen, niin Kuopiohan on oikeastaan kokkari-kaupunki (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopion_kaupunginvaltuusto). Taisi viime vaaleissa vaihtua valta.
Muuten olen samaa mieltä, että Anttilan ala-aula on oikea turakaisten kokoontumispaikka, mutta olen huomannut, että joka kaupungissa on vastaavat paikat, ulkomaita myöten.no, on varmaan ulkomailla ihan samanlaista. Sääliks käy sitä sakkia, joka siinä elämänsä viettää, odottaa vaan jotakin. yrittäisivät tehdä jotain elämälleen. tietenkin ne vanhukset huilaa siellä, jos eivät jaksa liikkua. mutta niinhän niistä notkuvista nuorist tulee sitten niitä happee repiviä vanhuksia.
- Koivu ja tähti koord
Levyosaston asiakas kirjoitti:
Eiköhän tosikepulaiset käy Osulassa eli Prismassa. Mitä tulee Kuopion kepulaisuuteen, niin Kuopiohan on oikeastaan kokkari-kaupunki (http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuopion_kaupunginvaltuusto). Taisi viime vaaleissa vaihtua valta.
Muuten olen samaa mieltä, että Anttilan ala-aula on oikea turakaisten kokoontumispaikka, mutta olen huomannut, että joka kaupungissa on vastaavat paikat, ulkomaita myöten.Älä ota mainintaa "kuopiolaiset" liian kirjaimellisesti. Kuopio on oman talousalueensa keskus ja tottakai sinne tullaan ostoksille ja asioille ympäri maakuntaa, uskaltaisin arvata, että ainakin noin 50 km säteellä kaupungin keskustasta.
Kuopio varmaankin, kuten monet muut isot ja keskisuuret kaupungit on valtuustosuhteiltaan kokoomusvoittoinen, joka onkin erittäin hyvä asia keskellä "Kepu-Suomea". On erinomaista,
että tulee vaikutteita ja tietoa vähän muistakin elämisenmuodoista, kuin maatalousvaltaisesta touhuamisesta. Eipä ole tarvinnut noilta Anttilan aulassa aikaansa kuluttavilta mennä kyselemään, että mistä kunnasta ovat kotoisin, yhtä kaikki "savolaista karvahattukansaa", joiden maailmankuva on pysähtynyt koivun ja tähden sekä kotisaunan liepeille jo aikaa sitten. - mkyuhk
Koivu ja tähti koord kirjoitti:
Älä ota mainintaa "kuopiolaiset" liian kirjaimellisesti. Kuopio on oman talousalueensa keskus ja tottakai sinne tullaan ostoksille ja asioille ympäri maakuntaa, uskaltaisin arvata, että ainakin noin 50 km säteellä kaupungin keskustasta.
Kuopio varmaankin, kuten monet muut isot ja keskisuuret kaupungit on valtuustosuhteiltaan kokoomusvoittoinen, joka onkin erittäin hyvä asia keskellä "Kepu-Suomea". On erinomaista,
että tulee vaikutteita ja tietoa vähän muistakin elämisenmuodoista, kuin maatalousvaltaisesta touhuamisesta. Eipä ole tarvinnut noilta Anttilan aulassa aikaansa kuluttavilta mennä kyselemään, että mistä kunnasta ovat kotoisin, yhtä kaikki "savolaista karvahattukansaa", joiden maailmankuva on pysähtynyt koivun ja tähden sekä kotisaunan liepeille jo aikaa sitten.Eikä Kuopion, Joensuun eikä Jyväskylänkään yliopistossa teknillistä tiedekuntaa. Oulussa ja Tampereella ja Helsingissä on, ja näistä yksikään ei ole taantuva alue - päinvastoin.
- karmeelle haisee
mkyuhk kirjoitti:
Eikä Kuopion, Joensuun eikä Jyväskylänkään yliopistossa teknillistä tiedekuntaa. Oulussa ja Tampereella ja Helsingissä on, ja näistä yksikään ei ole taantuva alue - päinvastoin.
Ankara kommunismin hajuinen pieru siinä Anttilan kulmassa käryää. Joka kerta henki meinaa salpautua.
- Hömelöitä
karmeelle haisee kirjoitti:
Ankara kommunismin hajuinen pieru siinä Anttilan kulmassa käryää. Joka kerta henki meinaa salpautua.
Kaikki,siteeraten J Karjalaisen vanhaa biisiä vapaasti.Siinä kyllä on ne eläman valttikortit varsinaisesti ikkunalaudoilla.
- kjnjnjnkjnkj
karmeelle haisee kirjoitti:
Ankara kommunismin hajuinen pieru siinä Anttilan kulmassa käryää. Joka kerta henki meinaa salpautua.
Ihme valittajia täällä :D Rasistisia kaupunkeja jos etsii siis Kuopio ei todellakaan ole lähelläkään kärkeä. Savolaisia sanotaan suvaitsevaisiksi ja täällä tosiaan on todella vähän rasismia muihin kaupunkeihin verrattuna. Oulu, Kajaani, Joensuu, Mikkeli, Pori, Helsinki ja muut ovat koko ajan otsikoissa rasistisista jutuista, mutta Kuopiosta tuollaisia juttuja on ehkä kerran vuodessa. Tänä vuonna tuo Valkeisenlammen juttu. Maahanmuuttajia asuu täällä nykyään paljon, mutta ongelmia ei silti tunnu olevan oikeastaan yhtään.
Mitä tulee junttiuteen, niin sitäkin on selvästi vähemmän kuin muualla Itä-Suomessa. Olemme oikea kaupunki kepu-junttien keskellä. Totta kai täällä juntteja näkee, kun niitä tänne virtaa naapurikunnista. Varsinkin jossain Anttilassa joka on ensimmäinen ja suosituin paikka heidän keskuudessa kun kaupunkiin tulevat. Pakkoko sitä on aikaa viettää juuri siitä keskustan junttimaisimmassa paikassa jos juntit ärsyttää? Samanlaisia junttipaikkoja on Helsingin keskustassakin ja stadilaiset karttavat niitä paikkoja. Ei junttipaikoissa ole pakko olla jos ei halua. Suurin osa Kuopion keskustaa on täysin meidän cityurpojen hallussa, vain jossain tuo junttikansa nostaa päätään. Kuopiossa hyväksytään kyllä erilaisuutta, jopa noita juntteja ;) - Kalju=helppohoitaa
kjnjnjnkjnkj kirjoitti:
Ihme valittajia täällä :D Rasistisia kaupunkeja jos etsii siis Kuopio ei todellakaan ole lähelläkään kärkeä. Savolaisia sanotaan suvaitsevaisiksi ja täällä tosiaan on todella vähän rasismia muihin kaupunkeihin verrattuna. Oulu, Kajaani, Joensuu, Mikkeli, Pori, Helsinki ja muut ovat koko ajan otsikoissa rasistisista jutuista, mutta Kuopiosta tuollaisia juttuja on ehkä kerran vuodessa. Tänä vuonna tuo Valkeisenlammen juttu. Maahanmuuttajia asuu täällä nykyään paljon, mutta ongelmia ei silti tunnu olevan oikeastaan yhtään.
Mitä tulee junttiuteen, niin sitäkin on selvästi vähemmän kuin muualla Itä-Suomessa. Olemme oikea kaupunki kepu-junttien keskellä. Totta kai täällä juntteja näkee, kun niitä tänne virtaa naapurikunnista. Varsinkin jossain Anttilassa joka on ensimmäinen ja suosituin paikka heidän keskuudessa kun kaupunkiin tulevat. Pakkoko sitä on aikaa viettää juuri siitä keskustan junttimaisimmassa paikassa jos juntit ärsyttää? Samanlaisia junttipaikkoja on Helsingin keskustassakin ja stadilaiset karttavat niitä paikkoja. Ei junttipaikoissa ole pakko olla jos ei halua. Suurin osa Kuopion keskustaa on täysin meidän cityurpojen hallussa, vain jossain tuo junttikansa nostaa päätään. Kuopiossa hyväksytään kyllä erilaisuutta, jopa noita juntteja ;)Menkääpä johonkin Pohjois-Suomen kylään, kuten vaikkapa Kemiin ja olkaa vähän erilaisia. Vaikkapa ajelkaa päänne siiliksi tai kaljuksi. Johan kääntyy katseet kadulla, jopa niin, että ihmiset kävelevät toiseen suuntaan ja pää katsoo vastapäiseen suuntaan.
Tätä esiintyy Kuopiossa huomattavasti vähemmän.
- dilastooo
Toi tilastoharha on kummallinen. Jos kerran Kuopioon virtaa koko ajan 500-600 opiskeliaa vuodessa lisää ja saman verran lähtee.. Ja silti ainakin 20 vuotta on Kuopioon tullut lisää asukkaita se 500-600, hmmm.. tilastoharha???
- yks vaan
Vuosina 1990-2003 Kuopioon tuli yleensä 200-400 ihmistä enemmän kuin lähti, parina vuotena oltiin jopa miinuksen puolella (vuonna 2000 melkein 200). Vain vuonna 1991 päästin lähelle 600.
Kovimmat kasvuluvut vuodesta 1970 olivat 1970--luvun alussa (vuonna 1973 peräti yli 1000).
http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/071105151216135/$FILE/Kuopion väestöennuste 2006-2015 (-2030).pdf - yks vaan
yks vaan kirjoitti:
Vuosina 1990-2003 Kuopioon tuli yleensä 200-400 ihmistä enemmän kuin lähti, parina vuotena oltiin jopa miinuksen puolella (vuonna 2000 melkein 200). Vain vuonna 1991 päästin lähelle 600.
Kovimmat kasvuluvut vuodesta 1970 olivat 1970--luvun alussa (vuonna 1973 peräti yli 1000).
http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/071105151216135/$FILE/Kuopion väestöennuste 2006-2015 (-2030).pdfhttp://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/071105151216135/$FILE/Kuopion väestöennuste 2006-2015 (-2030).pdf
- ,lmlmklmöklmö
yks vaan kirjoitti:
http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/071105151216135/$FILE/Kuopion väestöennuste 2006-2015 (-2030).pdf
Tuo ennustehan jouti muuten jo pari vuotta sitten romukoppaan, kun huomattiin että väestö alkaa lisääntymään enemmän kuin mitä ennustettiin. tuolloin väestö taisi lisääntyä parilla sadalla per vuosi. Nyt ollaan haarukassa 600-800. Onneksi kaupunki on tähän reagoinut ja muuttanut strategiaansa, sekä lisännyt rakentamista.
- XJLFKN
yks vaan kirjoitti:
http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/071105151216135/$FILE/Kuopion väestöennuste 2006-2015 (-2030).pdf
http://www.intermin.fi/vrk/home.nsf/pages/7FE905AC58A51AEBC225724B0053D924 tuosta näet monen vuoden kehityksen kaikissa kaupunfeissa!!
- kjnbknknkjl
XJLFKN kirjoitti:
http://www.intermin.fi/vrk/home.nsf/pages/7FE905AC58A51AEBC225724B0053D924 tuosta näet monen vuoden kehityksen kaikissa kaupunfeissa!!
Joo tuolta näkee hyvin miten Kuopiossa tosiaan asukasluvun määrä on lähtenyt kasvuun ennustettua enemmän.
tam 2007-->syys 2010: asukasluku kasvanut 2153!! Aika huikeaa, kun vähän aikaa sitten ennustettiin, että kasvu tulee olemaan vain 200-300 vuodessa. - yks vaan
,lmlmklmöklmö kirjoitti:
Tuo ennustehan jouti muuten jo pari vuotta sitten romukoppaan, kun huomattiin että väestö alkaa lisääntymään enemmän kuin mitä ennustettiin. tuolloin väestö taisi lisääntyä parilla sadalla per vuosi. Nyt ollaan haarukassa 600-800. Onneksi kaupunki on tähän reagoinut ja muuttanut strategiaansa, sekä lisännyt rakentamista.
Menkää sivulle 10 siinä pdf-tiedostossa, niin siinä näette sen todellisen muuttoliikkeen Kuopioon.
- Eipäs innostuta
kjnbknknkjl kirjoitti:
Joo tuolta näkee hyvin miten Kuopiossa tosiaan asukasluvun määrä on lähtenyt kasvuun ennustettua enemmän.
tam 2007-->syys 2010: asukasluku kasvanut 2153!! Aika huikeaa, kun vähän aikaa sitten ennustettiin, että kasvu tulee olemaan vain 200-300 vuodessa.Muistathan toki kuntaliitokset? Ne lisäävät väkilukua, olematta silti muuttoliikettä tai edes väestönkasvua.
- k.alakukko
Kuopion asukasmäärän kasvu on todella tilastoharhaa, kuntaliitoksien ja syntyvyyden aiheuttamaa. Varsinainen työikäisten muuttoliike lienee poispäin mutta sehän halutaan piilottaa jonnekin tilastojen taakse...
- Köyhä matti
Itsekin muutan Kuopiosta pois Etelä-Suomeen jatkamaan opiskeluja ja töitä tekemään. En ole ikinä saanut täällä töitä mistään vaikka on koulutusta ja ammatti! Harjotteluja sun muuta paskaa kyllä riittää! Meneekö täällä jollain ihmeen suhteilla koko ajan nämä palkalliset työpaikat?
- Anonyymi
Onko se yhteinen lampunvarjostin
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3206953Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss694096- 2083135
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242887- 741942
- 1481739
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2101722Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1651550Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201538- 891428