Isäni äidin perintö on riitaisa jakamaton pesä. Isän äiti kuoli vuonna 2003. Pesään liittyy lisäksi isän isän perintö joka on jätetty jakamatta papan aikoinaan kuollessa 70-luvulla.
Olen osallisena perinnössä. Pyysin isäni kanssa pesänjakajan tekemään pakkojaon pesälle, koska sopua ei viiden vuoden yrittämisen jälkeen ollut syntynyt.
Pesänjakaja ryhtyi kuitenkin yrittämään sopujakoa. Isäni veljineen riiteli ja räyhäsi niinkuin aiemminkin, ja sopua ei syntynyt.
Nyt pesä on ollut jakajalla vuodesta 2008. Kun soitan ja kyselen asiasta, jakaja kertoo että hänellä on ollut kovasti kiireitä, tai syyttelee isääni ja isän veljiä. Hän ei kuulemma voi tehdä jakoa koska häntä harmittaa niin paljon se riitely.
Haluaisin perinnönjaon valmiiksi. Pesänjakaja vihjailee siitä miten hänen kanssaan pitäisi olla hyvissä väleissä, enkä uskalla painostaa. En myöskään tiedä, onko jotain laillisia rajoja sille, miten kauan pesänjakaja (joka on siis lakimies) saa odotella ennen kuin ryhtyy jakoa tekemään. Isäni ja yksi veljistä ovat melko vakavasti sairaita, ja olisi hyvä saada jako valmiiksi ennen kuin joku heistä kuolee ja sitten on kolminkertaiset selvittämättömät perinnönjaot.
Mihin ihmeen toimiin tässä pitää ryhtyä, jotta asia tulee joskus valmiiksi?
Pesä jakajalla kolmatta vuotta - missä kulkee raja?
39
9811
Vastaukset
- 14
""Pyysin isäni kanssa pesänjakajan tekemään pakkojaon pesälle, koska sopua ei viiden vuoden yrittämisen jälkeen ollut syntynyt.""
Sanavalintojesi mukaan tämä lakimies taitaa olla teidän osakkaiden palkkaama lakimies, joka ei todellakaan voi tehdä muuta kuin kaikkien osakkaiden hyväksymän sovintojaon.
Toimitusjaon (pakkojako) voi tehdä osakkaan hakemuksesta käräjäoikeuden tehtävään määräämä pesänselvittäjä/-jakaja. Exsaktia aikarajaa ei ole olemassa myöskään toimitusjaon tekemiselle. Jakajan osoittautuessa vitkastelijaksi, niin vaihtoa pitää kaikkien osakkaiden yksimielisinä vaatia käräjäoikeudelta.- Kohta epätoivoinen
Anteeksi epäselvyys, kyseessä on siis tosiaan käräjäoikeuden määräyksellä päätetty pesänjakaja.
- ..................po
ja lähettää viestin viejät Asianajajan koti ovelle kyselemään asiaa. Kyllä asiat etenee.
- joku vaan
Joss on niin hölmö ett menee päästämään lakimiehet pesään käsiksi niin homma voi kestää kahdeksankin vuotta ja menee yksiön hinta kustannuksina.
Usein tavallisen kansan kuolinpesät putsataan kokonaankin, jako loppuu kun koko omaisuus on käytetty jakokustannuksiin. - MArkku Ahdeoja
Tilanteesi on hyvin tyypillinen.
Asianajajat rahastavat kuolinpesillä. He vetoavat kiireisiin ja jokainen yhteydenottosi laskutetaan. Pesänselsittäjän vaihtoa voi yrittää, mutta sekin kestää lyhimmillään pari vuotta.
Esimerkkinä Aksel ja RAuha Jokinen kp. Riita alkoi 2004 ja pesänselvittäjäksi määrättiin asianajaja Jari Niinistö vuonna 2005. Tähän mennessä JAri Niinistö on laskuttanut pesältä yli 50 000 euroa.
Hän myös teki sopuratkaisun, jota kukaan ei ollut vaatinut. Nyt käydään oikeutta jakokirjasta. Pesästä on kadoksissa 2,1 miljoonaa euroa. Pesänselvittäjää on yritetty vaihtaa. Se ei onistu. Rikosilmoituksia on kymmenittäin ja rikoksista epäiltyjä useita. Myös poliisit ovat söhlänneet homman.
Oikeuksia pitää vaatia, mutta suoraan sanottuna sinulla on monia vuosia edessä ja olette vasta alussa.
Suomalainen oikeuskäytäntö on kuolinpesien kohdalla erityisen heikko.
Voit lukea enempi esimerkkiä sivuiltani http//markkuahdeoja.blogit.fi
Siellä on valokuvia ja dokumentteja.
Yksilitteistä ratkaisua ei ole. Pesänselvittäjä pitää pesän riidassa niin kauan kunnes ei ole rahaa jaettavaksi.
Sopimusmenettely on paras ratkaisu jos siihen päästään. - AK 33
Viisainta olisi ettei perintöjä jäisi eli jokaisen pitää käyttää omaisuutensa eläessään tai lahjoittaa sitä pikkuhiljaa pois. Omaisuus rahaksi ja sitten rahat kädestä käteen ja johan riidoista päästäisiin. Itse olen ollut eräässä kuolinpesässä valtuutetun asemassa ja nyt on menossa kolmastoista vuosi eikä laillista jakoa ole aikaan saatu. Pesänselvittäjä järjesteli riitoja ja oikeudenkäynnit kestävät vain vuodesta toiseen.
Uutisissa oli juttua varatuomari pesänjakajan pesän varojen kavalluksesta. Jyväskylässä tapahtunut, mutta kuka oli tuo VT ? Pitäisi tietää, että osaa varoa moista rosvoa.- pään pyörittäjä
Suomen laki on ihan juuri niin epärehellinen kun sen laatijat, eli ahneet ihmiset. Laki ja oikeus ovat siten kaiksi ihan eri asiaa. Lakimiehet pääsevät nyhtämään pesän tyhjäksi niin halutessaan . Mikään ei tule suojelemaan pesän osakkaita. Miksihän näin on? Miksi tämä sallitaan. Siihen ns.pesänjakaja epäkohtaan ei puutu edes ns. politiikot ja kansanedustajat. Miksi? Ketään ei kiinnosta, valvonta huonoa koska laki huono.
- ainoatie
pään pyörittäjä kirjoitti:
Suomen laki on ihan juuri niin epärehellinen kun sen laatijat, eli ahneet ihmiset. Laki ja oikeus ovat siten kaiksi ihan eri asiaa. Lakimiehet pääsevät nyhtämään pesän tyhjäksi niin halutessaan . Mikään ei tule suojelemaan pesän osakkaita. Miksihän näin on? Miksi tämä sallitaan. Siihen ns.pesänjakaja epäkohtaan ei puutu edes ns. politiikot ja kansanedustajat. Miksi? Ketään ei kiinnosta, valvonta huonoa koska laki huono.
Perintökaari on mielestäni aika selvää tekstiä. Jos noudatetaan lakia ja löytää REHELLISEN lakimiehen, niin kuolinpesät voidaan jakaa nopeasti, aivan kuten perintökaari edellyttää. Pitäisi välttää pesän joutumista pesänselvittäjän hallintaa ja jos on vättämtöntä, niin valita sitten pesänjakaja eri henkilö pesää jakamaan.
- köri
ainoatie kirjoitti:
Perintökaari on mielestäni aika selvää tekstiä. Jos noudatetaan lakia ja löytää REHELLISEN lakimiehen, niin kuolinpesät voidaan jakaa nopeasti, aivan kuten perintökaari edellyttää. Pitäisi välttää pesän joutumista pesänselvittäjän hallintaa ja jos on vättämtöntä, niin valita sitten pesänjakaja eri henkilö pesää jakamaan.
Pesänjakajaksi on valittu lakimies. Pesä riidaton. Rahat lakimiehen tilillä, hän vaan vetkuttelee eikä jaa pesää tai tee mitään muuta kuin vetkuttelle. Mikä neuvoksi? Aikaa kulunut jo lähemmäs kolme vuotta. Jos otat yhteyttä hän vain ilmoittaa kiirettään ja tulee, rahat tulee ensi viikolla. Niitä ensi viikoja on sitten ollut tosi monta. Tämä lakimies ei kuulu asianajajaliittoon. Kun esittää että vaihdetaan miestä niin vastaus siitä vaan mutta silloin pesään ei jää mitään jaettavaa, tulee se niin kalliiksi. On uhkaus,vastaus. Nyt jo laskuttanut pesää yli 8000,-€ Pesän suuruus muutaman kymmenentuhatta. Testamentin saajia muutama. Tälläistä peliä meillä suomessa lain turvin. Emmekä ole varmaankaan ainoa pesä. Huuhaatouhua taitaa olla kaikki ns.lakimiesten touhut. Kun heihin muka turvaa. Ilmeisesti tarkoitus ei ole koskaan tilittää muuta kuin tyhjä pesä.
- Lakimies ??
köri kirjoitti:
Pesänjakajaksi on valittu lakimies. Pesä riidaton. Rahat lakimiehen tilillä, hän vaan vetkuttelee eikä jaa pesää tai tee mitään muuta kuin vetkuttelle. Mikä neuvoksi? Aikaa kulunut jo lähemmäs kolme vuotta. Jos otat yhteyttä hän vain ilmoittaa kiirettään ja tulee, rahat tulee ensi viikolla. Niitä ensi viikoja on sitten ollut tosi monta. Tämä lakimies ei kuulu asianajajaliittoon. Kun esittää että vaihdetaan miestä niin vastaus siitä vaan mutta silloin pesään ei jää mitään jaettavaa, tulee se niin kalliiksi. On uhkaus,vastaus. Nyt jo laskuttanut pesää yli 8000,-€ Pesän suuruus muutaman kymmenentuhatta. Testamentin saajia muutama. Tälläistä peliä meillä suomessa lain turvin. Emmekä ole varmaankaan ainoa pesä. Huuhaatouhua taitaa olla kaikki ns.lakimiesten touhut. Kun heihin muka turvaa. Ilmeisesti tarkoitus ei ole koskaan tilittää muuta kuin tyhjä pesä.
Miksei asianajaja joita valvotaan pikkaisen paremmin.
- köri
Lakimies ?? kirjoitti:
Miksei asianajaja joita valvotaan pikkaisen paremmin.
Siinäpä juuri sattui suuri virhe asiaa tuntemattomalle alun pesänhoitajalle. Siirsi pesänjaon muka ammatti-ihmiselle ko.lakimiehelle ja hänen lakitoimistolleen Helsingissä.
- joku vaan
köri kirjoitti:
Siinäpä juuri sattui suuri virhe asiaa tuntemattomalle alun pesänhoitajalle. Siirsi pesänjaon muka ammatti-ihmiselle ko.lakimiehelle ja hänen lakitoimistolleen Helsingissä.
Asianajajia tai lakitoimistoja ei pidä päästää sekaantumaan mihinkään kuolinpesään, se tulee tosi kalliiksi.
Harmi että nykyisen lainsäädännön mukaan yhdelläkin suvusta löytyvällä hullulla on oikeus nostaa suuri riita ja viivyttää asioita vuosikausia.
Toki muulla suvulla on erittäin hyvät mahdollisuudet ottaa kyseiseltä hullulta rahat pois ja varautua tulevaan, mutta kiusallista on. - Heir
Lakimies ?? kirjoitti:
Miksei asianajaja joita valvotaan pikkaisen paremmin.
Asianajajaliiton Valvontalautakunta olisi valvova viranomainen mutta ei tuomioistuin. Esimerkiksi pesänselvitystä koskevassa (AsiaNr:28815) Valvontalautakunta (mukana myös Ahti Saarenpää) ei ottanut edes kantaa kantelijan esittämiin pesänselvityksessä. Asianajajan valehtelun tutkimisesta Valvontalautakunta kieltäytyi, koska he eivät katsoneet olevan toimivaltaisia tässä muka henkilötodistelua vaativassa asiassa. Valvontalautakunta määräsi asiakirjat salaisiksi.
- Lawetorder
pään pyörittäjä kirjoitti:
Suomen laki on ihan juuri niin epärehellinen kun sen laatijat, eli ahneet ihmiset. Laki ja oikeus ovat siten kaiksi ihan eri asiaa. Lakimiehet pääsevät nyhtämään pesän tyhjäksi niin halutessaan . Mikään ei tule suojelemaan pesän osakkaita. Miksihän näin on? Miksi tämä sallitaan. Siihen ns.pesänjakaja epäkohtaan ei puutu edes ns. politiikot ja kansanedustajat. Miksi? Ketään ei kiinnosta, valvonta huonoa koska laki huono.
Johtuisikohan siitä, että tällä hetkellä kansanedustajina on 20 asianajajaa, muina vaalikausina vaihtelevasti, mutta aina vähintään se kymmenen ja lobbaavat omaa asiaansa, eli ovat aina valiokuntien puheenjohtajia eli johdattelevat muka asiantuntemuksellaan.
Kuuluisin ja maanpetokseen aikoinaan syyllistynyt (ei ole tuomittu) oli perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.
Onhan täälläkin noita (ovat ainakin niin esittäytyneet) varmaan pyöriny, mutta aika usein niille on menny jauhot suuhun.
- OttoÄärinkusetusta
Otto Ääri, AA Tsto Juridicus Oy:
Teen tästä sarjan kirjoituksia, joilla voi kuka tahansa arvioida sitä, miten AA ... itse kertonut "tehneensä näitä juttuja yli 15 vuotta" voi olla täysin kykenemätön työhönsä ja aiheuttaa vain vahinkoa.
1. Fakta:
Vaadin ja pyysin Ottoa jo syksyllä 2014 laittamaan kuolinpesän laskut e-laskuiksi, että ko. korkeakorkoiselta tililtä ei menisi palvelumaksuja OP:ltä a' 5 € / kpl.
Väitti tyhmyyttään, että hänen pitäisi lähteä Lopelle saakka muuttamaan laskut e-laskuiksi !
OP:n konttori olisi ollut alle 500 m:n päässä, mutta ei 3 vuoteen edes vaivautunut soittamaan ja kysymään.
Pitäisikö Asianajajankin jo tulla 2000-luvulle, ei varmaan kykene ! ?
Töppäilyn vuoksi palvelumaksuja on mennyt 3,5 vuoteen kohta 2.000 €.....viime syksynä näyttää vihdoin syttyneen lamppu pään päällä, parin tonnin vahingon jälkeen.
AA Liitto ei näe vahinkoa tapahtuneen....
Nooh! Ottohan lain mukaan maksaa aiheuttamansa vahingot, jotka vuoden päästä ovat lähellä 400.000 €.
JATKUU... huolimattomuuksilla ja KP sitten ulosOttoon....- Anonyymi
Ääri on täysin huijari lakimiehen puvussa.Junaillut jo useammin kiinteistön,osakkeen päämiehelleen ennen perinnönjakoa.Ei vastaa puheluihin.Ei tiedä koskaan kyseessä olevasta asiasta,jos sattuu puh.vastaamaan.
En suosittele kun huijareille jotka tuntuvat tässä maassa pärjäävän,hänet ottamaan lakimieheksi.
- Pössö
Raja kulkee siinä.kunnes kuollinpesä on tyhjä.
Perillisten ei tarvitse maksaa vainajan velkoja,joten asianajajat joutuvat perimään loput Valtiolta. - Äärikusettaakohta4vuotta
Panen vielä uudelleen lisää:
Otto Ääri ei edes enää vastaa puhelimeen, pannut mailinsa jäihin; korvausvaatimukset AA Otto Ääri / AA Tsto Juridicus oY ovat jo pitkälti yli 400.000 €.
AA Aappo Salo edelleen suojelee kavriaan.
Eli kun kohta on aikaa, laitan nuo Äärin tekoset pankkiin, jossa kaikki voivat tutustua AsianAjajaan Otto Ääri Aa Tsto Juridicus Oy, jolle kävely ja purkan syönti yhtä aikaa lienee mahdotonta.- Anonyymi
Hah hah,hyvä kommentti!
- Kohtapääsemmeeroon
Olen tänään laittanut lähialueen Käräjäoikeuksiin kirjeen, jossa olen pyytänyt kaikki keissit tiedokseni, joissa AA Otto Ääri on tekemisissä.
Vaatimus on perusteltu Äärin tekosilla.
Odotamme. - Ostettutodistus
Minun vanhempieni Kp.jako kestänyt 3vuotta jakaja käräjäoikeuden kautta haettu ei vastaa välttmättä edes sp.asioiden hoito kestää saattaa mennä puolivuottakin ennenkuin saa mitään hoidettua että ihmettelen missä nämä asianajajat on koulutettu,eivät ymmärrä asioita joita tavallinenkin maallikko ymmärtää-
- Ottokusettaa
AA Otto Ääri / AA tsto Jurikukkeli Oy on nyt kupannut viikon päästä neljä vuotta.
Olisi voinut tehdä hommat loppuun 2014 loppuun mennessä Ei ole kykyjä, ei halua.
Pesän tileitä on nyt maksettu 32.000 € tarpeettomia laskuja, viimeisen vuoden aikana kahta lukuuottamatta on Lindorffin perimiä. Nuo laskut ovat minun maksamia.
Otto pannaan vielä maksamaan keinolla millä hyvänsä, maksamatta ei selviä.
Vahingot ovat jo yli 500.000 €.
- 4vuottaja32000myöhemmin
Voitte kaikki jo onnitella!
Nyt AA Otto Ääliö on ollut Vantaan KäO:n määräämänä selvittäjänä yli 4 vuotta!!!!
Mitä on tehnyt, ei siis mitään. Pankkitileiltä on hävinnyt > 32.000€ sitten 01/2015 täysin tarpeettomia laskuja ja lahjoittanut velipojalle rahaa, kun tämä ei viitsi käydä töissä.
Vanhempien loma-asunto on velipojalle annettuna 4 vuodessa mädäntynyt ja arvoton ja Caterpillar kunnossa.
Ääliö on antanut velipojalle kaiken irtaimiston, tarpeiston ja antiikin yms.
Faijan auto mätäni velipojan vuokrakasarmin pihalle perärärry myynnyt jo 2014, Ääliö antoi velipojan hoitoon.
Eläköön Suomen oikeusvaltio!!!!! - Joosa
Tuota tuota. Onko täällä kokemuksia Otto Äären toiminnasta kovin laajalti? Faija kuoli viime vuonna ja toiminta näyttää kovin hitaalta. Ei vastaa puhelimeen.
- Anonyymi
Aa Otto Ääri Juridicus Oy on syyllistynyt mm. Törkeään perättömään lausumaan viranomaiselle antaessaan valheellisia todisteita ja tietoa AA liitolle.
Murto ja varkaus.
Törkeä perätön lausuma Vantaan Käräjäoikeudessa monta kertaa.
Törkeä vahingonteko ja kavallukset, yli 500.000€.
Kunnianloukkaukset.
Hakkaamisella uhkaamiset.
Väittää että kuolinpesien omaisuudet kuuluvatkin hänelle.
Kaikista todistajat.
AA liitto ei tee mitään, vaikka rikokset ovat selkeät ja murrosta on videokin.
AA liitto = Suomen rikollisten suojelujärjestö.
Pankaa sana kiertämään.
Voi ottaa yhteyttä.
[email protected]
- Kiusantekoa
Samoja kokemuksia täälläkin tuosta Otosta. Teki täysin virheellisen ja myös todella runsaasti kirjoitusvirheitä sisältäneen "selvityksen" aivan kuin kännissä olisi tehty hutaisten. Ei ollut juurikaan missään yhteydessä/tavoitettavissa, mutta palkka tietysti juoksee vaikka olisi näkymätön tai vaikka hoitaisi työt baarista käsin. Aloitti myös suosimisen tässäkin asiassa, eli rupesi siirtelemään muiden ohitse suuria summia rahoja (jotka piti olla tallessa, ei jaettavina) rikolliselle sukulaiselle joka ei käy työssä vaan lusmuilee ja elää Oton siirtämillä rahoilla matkustaen ja ostellen autoja yms. mukavaa ja samalla huijaten kaikkia. Tehtyään virheitä Otto ei ole ollut tavoitettavissa eli haihtuu kuin tuuleen. Aion ilmoittaa poliisille, sillä en edes tiedä onko otto ottanut rahoja vai jakanut yhdelle lusmu osakkaalle muiden ohitse, selvitys puuttuu. Hän ei noudata edes testamentin määräyksiä, hän tekee mitä huvittaa/minkä kokee oman etunsa mukaiseksi. Testamentissa oli selkeitä määräyksiä rahojen käytöstä ja silti niitä on jaeltu ympäriinsä yhdelle lusmulle muiden ohi. Ilmeisesti Otto ja myös osakas lusmu luulivat ettei kukaan saisi ikinä tietää tästä mitään, mutta ovelana ja tarkkaavaisena selvitin kyllä asian ja puuttuvia summia.
- Anonyymi
Ääliö on laskuttanut pesää, ei mitään selvitystä mistä ja maksanut kolmannen osapuolen laskuja kuolinpesän tililtä.
Ääliö laskutus saattaisi olla muutaman satkun...varmaan jo toista kymmentä tuhatta mennyt äijän taskuun, mitään selitystä ei ole tullut.
Jättänyt kaikki laskut maksamatta ja maksettu vasta perintäfirmojen ja ulosoton kautta.
Jättänyt kiinteistövakuutukset maksamatta ja taloissa ei ole vakuutusturvaa.
Äijälle purkansyönti ja kävely lienee liian vaikeaa.
Bytheway.
Minulla on Ääliön viesti, jossa myöntää avoimesti olevansa alkoholistikin.
Kirjoittakaa ja ottakaa yhteyttä.
- Anonyymi
Onko tällä henkilöllä vielä luvat toimia lakimiehenä? Jos on niin, miten se mahtaa olla mahdollista?
- Anonyymi
Otto Ääri hoitanut erästä asiaa vuodesta 2013. Rahoja oli myös kadonnut pankkitililtä noin 4500 €. Väittää että piti palkata toinen asianajaja toisesta maasta. Ei käyttänyt kuolinpesän tilillä olevia rahoja kuolinpesän velkaan, vaan velkoja velkoi kuolinpesään kuuluvaa velkaa perillisiltö ulosoton kautta,jotka saivat kelakorvausta. Ei ole tehnyt edes perukirjaa.
- Anonyymi
AA Otto Ääri on kaupannut isämme kuolinpesän hoitoa nyt 6 vuotta tekemättä yhtään mitään.
Laskuttanut 6200€ vuosi, vaikka ei ole siis tehnyt yhtään mitäönn, lakut laitoin aikoinaan e-ladkuiksi.
05.12.2018 hän murtautui vanhempiemme kiinteistöön väittäen olevansa ko. Pesä selvittäjä.
Äijä on niin tyhmä, ettei huumeissaan tajunnut olevansa vain isänne puolesta, äidillämme ei ko. ajankohtana ollut Pesä selvittäjää.
Joskin hänen duuninsa loppui jo keväällä 2016 otettuaan tehtäviensä lopuksi KäO: päätöksen mukaiset varat.
Otto on myöntänyt olevansa alkkis.
Ottakaa yhteyttä. Ko. Ääliö on kuuluisa rikollinen, olen jo löytänyt vastaavaa, mutta on syytä lopettaa AA:n törkeät petokset, joka on kavaltanut jo yli 30.000 € tekemättä mitään.
Asianajoliitto ei tee mitään.
Laitan asap Faceen videon, jossa Ääliö murtautui ja varasti kaverinsa kanssa tonnin kamerat.
Otto : Joudui. Korjaamaan sun ja kaveri vahinkoja 2000€ ja lisättynä tonnin kameroiden arasta unen.
Maksakko ko laskun 06.12.2018 heti.
Ottaa yhteyttä Timo Metsänen 0400 221155 - Anonyymi
Nyt Otto Ääri kupannut isämme kuolinpesä 6 vuotta ja pankkitileitä Otto on ottanut itselleen yli 40.000 ekee, eikä suostu antamaan mitään selvitystä.
Huomioiden, että ko. Rajoita puolet on äitini.
Nyt Otto on yllyttänyt vähä-älyista Seppoa, ja Seppo kertoi Ääliö käskeneen häntä murtautumaan KPn taloon.
Vahingot taas useita tonneja.
Kuka haluaa nähdä, Ääliö on taas maksanut omia laskuaan KPn tililtä.
Viimeisin Ääliön homma oli kokous 03.11.2014 , 3,3h ei vastaa puhelimeen, ei maileihin, uhannut hakkaamisella, jos ei saa koko KPn omaisuutta.
Lisätietoja 0400 221155- Anonyymi
tee asialle jotain,rikosilmoitus voisi auttaa tai pane toinen lakimies asialle joka painostaa ottoa tekemään perinnönjaon.
kantelu otosta voisi myös tuoda tuloksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tee asialle jotain,rikosilmoitus voisi auttaa tai pane toinen lakimies asialle joka painostaa ottoa tekemään perinnönjaon.
kantelu otosta voisi myös tuoda tuloksia.Lawetti voisi alkaa avustaan Ottoa.....kyllä sitten oikeus voittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
tee asialle jotain,rikosilmoitus voisi auttaa tai pane toinen lakimies asialle joka painostaa ottoa tekemään perinnönjaon.
kantelu otosta voisi myös tuoda tuloksia.Juhani voitko jelppiä?
- Anonyymi
Hei,minulla ihan sama tilanne.Vastapuoli muuttanut asumaan jo,jakamattoman pesän kiinteistöön Espoossa.Asia ei etene millään tavalla,vaikka pesänjakaja määrätty jo 2018.Ja tämä pesänjakaja on käräjäoikeuden määräämä ,juurikin riitaisuuden takia.Mitä voin tehdä seuraavaksi.Rikosilmoitus,kantelu oikeusasiamiehelle mm.on aikomuksena.
Kuinka Suomessa tällaiset huijarijuristit saavat toimia,ihan kenenkään puuttumatta heidän toimintaan tai lähinnä toimimattomuuteen ja asian tahalliseen viivyttelyyn?- Anonyymi
Jos kyseinen henkilö käyttää nimikettä asianajaja niin hän kuuluu asianajajaliittoon, jonne voi tehdä kantelun maksutta. Tällöin häneltä pyydetään vastaus esittämiisi moitteisiin ja sinulle varataan mahdollisuus lausua hänen vastauksensa johdosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos kyseinen henkilö käyttää nimikettä asianajaja niin hän kuuluu asianajajaliittoon, jonne voi tehdä kantelun maksutta. Tällöin häneltä pyydetään vastaus esittämiisi moitteisiin ja sinulle varataan mahdollisuus lausua hänen vastauksensa johdosta.
Joutuuko pesänjakaja korvausvelvolliseksi, jos osottautuu, että on toiminut väärin?
Mitäpä se auttaa, jos kantelee asianajajaliittoon, mutta siellä vain antavat varoituksen?
Epäilen että asianajajaliitto on kuitenkin asianajajan puolella.
"Ei korppi toisen korpin silmää noki", vai miten se sananlasku menee? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joutuuko pesänjakaja korvausvelvolliseksi, jos osottautuu, että on toiminut väärin?
Mitäpä se auttaa, jos kantelee asianajajaliittoon, mutta siellä vain antavat varoituksen?
Epäilen että asianajajaliitto on kuitenkin asianajajan puolella.
"Ei korppi toisen korpin silmää noki", vai miten se sananlasku menee?Kantelusta voi seurata asianajajalle enintään liitosta erottaminen tai seuraamusmaksu, mikä on aika harvinaista, joten sinänsä tuo ei paljon auta, mutta riittävän monta varoitusta voi myös johtaa erottamiseen, joten varoitus saisi häneen ainakin vauhtia. Joka tapauksessa hän joutuu selittelemään tekemisiään ja ottamaan kantaa esittämiisi moitteisiin, mistä saat hyvää todistusaineistoa jos hän todellakin on toiminut väärin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kantelusta voi seurata asianajajalle enintään liitosta erottaminen tai seuraamusmaksu, mikä on aika harvinaista, joten sinänsä tuo ei paljon auta, mutta riittävän monta varoitusta voi myös johtaa erottamiseen, joten varoitus saisi häneen ainakin vauhtia. Joka tapauksessa hän joutuu selittelemään tekemisiään ja ottamaan kantaa esittämiisi moitteisiin, mistä saat hyvää todistusaineistoa jos hän todellakin on toiminut väärin.
Hah hah.
Suomen Asianajajaliitto tunnetaan myös Suomen RikollistenSuojelu RY.
Kantelin siitä, että AA Otto Ääliö on putsannut KP:ltä tileiltä lähes 40.000€ tililleen.
Suomen RikollistenSuojelu RY totesi, että AA ei valehtele.
Jos joku ei usko Ääliön kavalluksia, voin lähettää tiliotteet.
Äijä kusettaa laittamalla kaikki perintäfirmojen kautta, että tuotteista ei saa selvää.
Eli nyt on vireillä vapauttaminen .
Jos joku haluaa itselleen oikeutta, tulee todistajakseni ja saa siitä palkkion ja saa oman juttunsa joskus eteenpäin .
[email protected]
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1145925Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta324037- 823342
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182976Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2522034Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?881994- 1431775
Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui421763Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881559