Forssan Lehti Maanantai 14. kesäkuuta 2010

"LUKIJAN ÄÄNI

Limunmyyntiä diktatuurilla

Mielenkiinnolla ja hieman ihmetellen olen seuranut kuinka esim. Laitilan Wirvoitusjuomatehda flirttailee kommunismin kanssa. On Che Guevaran kuvaa mainoksissa, suuria mainoksia kommunistilehti Voimassa ja muuta.
Kuitenkin on niin, että kommunismi oli ehkä 1900-luvun suurin yksittäinen ennenaikaisten kuolemien aiheuttaja. Erityisesti Suomen näkökulmasta tarkasteltuna Adolf Hitler ja hänen edustamansa aate, kansallissosialismi, oli pienempi paha kuin kommunismi.
Raadollinen uhrien lukumäärän vertailu on yksi tapa laittaa pahuutta järjestykseen. Kansallissosialismin uhrit voidaan mitata miljoonissa, kun taas kommunismin uhrit on mitattava sadoissa miljoonissa. Siitä huomimatta ei vaikkapa Faffen-SS limonadia taida kukaan myydä.
On se niin, että jos meillä jostain syystä elettäisiin voimalaisten ja cheguevaarojen ihannevaltiossa, muistuttaisi elämämme pohjoiskorealaisten arkea, ja siellä ei paljoa yksityistä limonadin valmistusta tunneta.
Toki on niin, että vapaassa maassa jokainen myy tuotettaan haluamallaan tavalla, mutta on myös niin, että matrkkinataloudessa kuluttaja äänestää ostamalla.

Kim Lindblom"

On selvää, ettei Lahteen kannata tarjota tekstiä, jossa vilisee virheitä eikä sitä ole oikoluettu. Suoli24 tarjoaa mahdollisuuden ilmaista itseään FL:n levikkiä laajemmin...

Näennäisdemokratia ja riistokapitalismi yhteen soppii

Mielenkiinnolla ja ihmetellen luin Kim Jong-il:n (ups) kriittisen julistuksen kommunismista, joka tarjoiltiin ohimennen mainutun nuorekkaan rebeljohtajan kuvalla varustetun limupullon varjolla.
Tavallisesti aatteet ovat tappaneet ihmisiä runsain massoin tai suurempana suruna tuhonneet Äitimaan runsasta povea. Che Guevara edusti varmasti kommunismia joka ilmenee vain ja ainoastaan kuten pohjoiskoreassa, onhan vain yhdenlaista sosialismia kun asiaa tarkastelee riistokapitalistin näkökulmasta. Ihmiset ja heidän tulkintansa aatteista tekevät pahaa, aivan kuten esimerkkinä riistokapitalismi suuresta maailmanlaajuisesta hädästä. Ihmiset ja Äitimaa eivät ainoastaan kuole, vaan heidät orjuutetaan kitumaan meidän kulutustottumuksiemme alttarilla.
Niin, on vain myös yhdenlaista demokratiaa ja kapitalismia. Riistokapitalismissa ei tarvita kapitalistisikojen kasvojen kuvia, sillä ne eivät edusta kuluttajille muuta kuin tuhoa.
Erilaiset symbolit tarkoittavat eri aatteen edustajille eri asioita, Che on keski-ikäiselle kerskakuluttajalle täydellinen saatana. Kun samaiset kasvot edustavat hillitysti kuluttaville ihmisille aivan jotain muuta esim. periksiantamattomuutta.
Onhan se niin, että näennäisdemokraattisen riistokapitalistisessa valtiossamme ihmiset näytetään samanarvoisina, jossa yrityksillä on valta riisstää haluamaansa tahoa. Esimerkkinä nuorisolle markkinoitavat alkoholijuomat. Alkoholiton ja alkoholipitoinen juoma lähes identtisissä tölkissä. Mutta eihän riistokapitalistien flirtissä alle 18 vuotiaille ole mitää väärää, kun alkoholi ei ole aate.
Ei tippa tapa, eikä kapitalistisen koneiston röyhkeä tapa hyödyntää kaikkea sitä jolla saadaan tuotteita myytyä mahdollisimman suurien voittojen maksimoimiseksi haittoista välittämättä, eihän?. ;)

Enemmän valtaa kapitalisteille
0466
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

riistäjille enemmän kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu