Mitä kun on yksinäinen läheisten keskellä?

Sana yksinäinen kuulostaa niin typerältä minun tapauksessani, mutta toisaalta se on niin totta. Minulla on ystäviä, kaksi todella rakasta ja hyvää ystävää, joille voin avautua kaikesta. On perhe, jonka jäsenten kanssa minulla on hyvät välit. En tällä hetkellä elä parisuhteessa, mutta elin jokunen aika sitten ja olin siinäkin yksin.

Jotenkin aina jään vain yksin. Kun kerron tunteistani, niitä vähätellään. Se nyt vain on kuulemma sellaista. Perhe kerääntyy keskenään jonnekin ja jotenkin tuntuu etten aina mahdu mukaan. He eivät aina ymmärrä minua. Samoin ystävien kanssa. Eristäydyn helposti muista ja muut unohtavat läsnäoloni.
Parisuhteessa mieheni ei voinut ymmärtää, miksi tunsin oloni yksinäiseksi, kun hän viiletti ystäviensä kanssa.

Kaipaan läheisyyttä niin, että sattuu. Haluan jonkun ihmisen. Vain yhen, jolle olen kaikki kaikessa. Jolle olen se ykkönen, joka haluaa olla minun kanssani aina. Joka ottaa minut syliini ja pitää minua niin kauan sylissä, kun minulla on hyvä olla ja minä tekisin sen kaiken hänelle myös, koska haluan tehdä niin. Haluan ihmisen, joka kohtaa kanssani maailman haasteet. Jonka kanssa jakaa elämä.

Perheeni haluaa aina jäädä paikoilleen. He eivät halua lähetä kanssani minnekään. Olen kulkenut ja mennyt yksin. Minulle on ilo, jos edes saunaan saan siskostani tai äidistäni seuraa.
Ystävien kanssa jokainen keskittää huomionsa puolisoonsa ja jättää minut olemaan.

Yritän olla sosiaalinen ja olenkin sitä. Olen mukana keskusteluissa, aloitan niitä. Tutustun helposti ihmsisiin, mutta aina jossakin vaiheessa kaikki jättävät minut yksin.

Miten ihanaa olisikaan taas nukahtaa jonkun syliin ja herätä siitä sylistä ja tietää, että illalla saa nukahtaa samaan syliin.

Masennun siitä, että joudun kaiken kohtaamaan ja tekemään yksin. Että en pääse jakamaan kokemiani riemuja välittömästi toisen kanssa. Ja kun puhun tästä asiasta muille, he sanovat, että se nyt on normaalia ja elämää ja sen jälkeen puhuvat kuinka ovat viettäneet taas kaiken aikansa puolisonsa kanssa.

En edes tiedä mikä tämän viestin pointti on. Ajan joka päivä autolla töihin ja aina, kun vastaan tulee rekka minun tekee mieleni kaartaa autoni rekan alle. Ja minua pelottaa, että joku päivä teen sen, vain sen takia, että olen niin saatanan kyllästynyt aina olemaan yksin kaikkien keskellä ja että minulla ei ole edes lupaa valittaa asiasta.
4323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mielenkiintoinen teksti. Muistuttaa ainakin niitä konkreettisesti yksinäisiä, että ei aina kannata kadehtia niitä, joilla näyttää olevan aina seuraa ja ystäviä. Tosin ymmärrän kyllä senkin, että kun on todella yksin, mikä tahansa inhimillinen kontakti olisi parempi kuin vallitseva olotila.

Mutta siis, miksi nykyiset suhteesi eivät tyydytä sinua? Odotatko niiltä jotain enemmän? Yhteyttä, samaa aaltopituutta? Vai vaan enemmän huomiota; että joku ilmaisi kuinka tärkeä sinä olet heille?

Minulla on vähän samanlainen tunne välillä... Tosin perhe asuu toisella paikkakunnallta ja kavereilla on usein muuta menoa, joten olen ihan konkreettisestikin yksin. Useimmilta ihmisiltä en enää odota oikeastaan mitään. Olen vain tyytyväinen saadessani olla heidän seurassaan ja työnnän omat tarpeeni (useimmiten) syrjään. Se nyt ei ole mitenkään erityisen rohkeaa, mutta minkäs teet kun, nössö mikä nössö ;) Ja jos en saa seuraa niin sitten liikun yksin. Joskus se vituttaa äärimmäisen paljon, joskun siitä voi jopa nauttia.

Vain yhden ihmisen kanssa oleminen tuottaa tunteen, että olemme toistemme vierellä "kotona". Teemme aika yksinkertaisia juttuja yhdessä, mutta se riittää. Jutunaiheet ovat aika usein samoilla raiteilla ja itsestäänkin voi puhua mitä sylki suuhun tuo. Ei tarvitse miettiä mitä toinen ajattelee ja kyllästyyköhän se minuun kohta.

Äänestä

Vittumaista touhua muiden suunnalta:/, mutta kannattaa miettiä omaa kantaa asioihin myös.
Esim jos oot hiljasempi mitä luuletkaan,vähättelet itteäs muille,... se menee vähän niin et miten itteensä ite kohtelee niin muut vastaa siihen samalla tavalla.

Äänestä
  • Nojaa. Minulla on ihan hyvä itsetunto enkä vähättele itseäni, koska en näe siihen syytä. En vain aina jaksa olla äänessä ja vaikka koittaisinkin sanoa jotain, niin usean minut jyrätään muiden puheiden alle. Edes perheeni ei aina kuuntele mitä minä sanon heille. Välillä tunnen itseni näkymättömäksi, kun kukaan ei kuule, kun puhun.

    Äänestä

  • yksin muiden keskel kirjoitti:

    Nojaa. Minulla on ihan hyvä itsetunto enkä vähättele itseäni, koska en näe siihen syytä. En vain aina jaksa olla äänessä ja vaikka koittaisinkin sanoa jotain, niin usean minut jyrätään muiden puheiden alle. Edes perheeni ei aina kuuntele mitä minä sanon heille. Välillä tunnen itseni näkymättömäksi, kun kukaan ei kuule, kun puhun.

    no mutta mun sukulaiset HAUKOTTELEE kun mä puhun. Vielä pahempi.. hmh.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksin muiden keskel kirjoitti:

Sana yksinäinen kuulostaa niin typerältä minun tapauksessani, mutta toisaalta se on niin totta. Minulla on ystäviä, kaksi todella rakasta ja hyvää ystävää, joille voin avautua kaikesta. On perhe, jonka jäsenten kanssa minulla on hyvät välit. En tällä hetkellä elä parisuhteessa, mutta elin jokunen aika sitten ja olin siinäkin yksin.

Jotenkin aina jään vain yksin. Kun kerron tunteistani, niitä vähätellään. Se nyt vain on kuulemma sellaista. Perhe kerääntyy keskenään jonnekin ja jotenkin tuntuu etten aina mahdu mukaan. He eivät aina ymmärrä minua. Samoin ystävien kanssa. Eristäydyn helposti muista ja muut unohtavat läsnäoloni.
Parisuhteessa mieheni ei voinut ymmärtää, miksi tunsin oloni yksinäiseksi, kun hän viiletti ystäviensä kanssa.

Kaipaan läheisyyttä niin, että sattuu. Haluan jonkun ihmisen. Vain yhen, jolle olen kaikki kaikessa. Jolle olen se ykkönen, joka haluaa olla minun kanssani aina. Joka ottaa minut syliini ja pitää minua niin kauan sylissä, kun minulla on hyvä olla ja minä tekisin sen kaiken hänelle myös, koska haluan tehdä niin. Haluan ihmisen, joka kohtaa kanssani maailman haasteet. Jonka kanssa jakaa elämä.

Perheeni haluaa aina jäädä paikoilleen. He eivät halua lähetä kanssani minnekään. Olen kulkenut ja mennyt yksin. Minulle on ilo, jos edes saunaan saan siskostani tai äidistäni seuraa.
Ystävien kanssa jokainen keskittää huomionsa puolisoonsa ja jättää minut olemaan.

Yritän olla sosiaalinen ja olenkin sitä. Olen mukana keskusteluissa, aloitan niitä. Tutustun helposti ihmsisiin, mutta aina jossakin vaiheessa kaikki jättävät minut yksin.

Miten ihanaa olisikaan taas nukahtaa jonkun syliin ja herätä siitä sylistä ja tietää, että illalla saa nukahtaa samaan syliin.

Masennun siitä, että joudun kaiken kohtaamaan ja tekemään yksin. Että en pääse jakamaan kokemiani riemuja välittömästi toisen kanssa. Ja kun puhun tästä asiasta muille, he sanovat, että se nyt on normaalia ja elämää ja sen jälkeen puhuvat kuinka ovat viettäneet taas kaiken aikansa puolisonsa kanssa.

En edes tiedä mikä tämän viestin pointti on. Ajan joka päivä autolla töihin ja aina, kun vastaan tulee rekka minun tekee mieleni kaartaa autoni rekan alle. Ja minua pelottaa, että joku päivä teen sen, vain sen takia, että olen niin saatanan kyllästynyt aina olemaan yksin kaikkien keskellä ja että minulla ei ole edes lupaa valittaa asiasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu