Uskaltaisin väittää, että ilman seksuaalisuutta masennusta ja ahdistuneisuutta olisi merkittävästi vähemmän. Ainakin nuorten depikset johtuvat mielestäni pääasiassa seksuaalisuudesta. En osaa tarkemmin selittää sen merkitystä kaikkien kohdalla. Onhan paljon kauniita nuoria naisia, joilla on seksielämä, mutta silti he ovat ahdistuneita ja masentuneita. Miksi näin? Onko seksuaalisuutta jotenkin vaikea hyväksyä osaksi ihmisen tervettä elämää tai ehkä he pelkäävät, eivät siis luota kumppaniinsa.
Näkemykseni olen muodostanut hyvin pitkälti viimeisten vajaan 20 vuoden aikana, jolloin olen ollut sukukypsä. Lapsena tätä ahdistuneisuutta ei ollut, mutta se alkoi voimistua vuosien myötä. Seksuaalisuuden toteutumattomuus aiheuttaa ahdistusta. Taustalla on vaikea estynyt persoonallisuus, josta seuraa yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Mies on liian heikko kyetäkseen harjoittamaan seksiä irtosuhteissa. Vakituista suhdetta taasen ei ole mahdollista tavoittaa kun on vaikeasti ujo. Naiset eivät lähesty kun ei täytä tiettyjä vaatimuksia. Maksullisiin naisiin ei ole suuremmin intoa mennä, koska ei halua maksaa ja sitten vaan lähteä. Kun haluaisi olla jonkun lähellä ja kokea tunnetta, josta on vain haaveillut.
Tukahdutettu/toteutumaton seksuaalisuus aiheuttaa masennusta, uskon myös monen psykologin olevan samaa mieltä. Seksuulisuus on siis merkittävässä asemassa mielenterveyden häiriöiden muodostumisessa. Tätä ajatusta vahvistaa sekin, että hyvät masennuslääkkeet auttavat depressioon, mutta samalla myös libido heikkenee. Tästä voi siis tehdä johtopäätöksen, että kärsimme masennuksesta ja ahdistuksesta siksi, kun me olemme seksuaalisesti tarvitsevia ja se tekee meistä heikon.
Näkemykseni olen muodostanut hyvin pitkälti viimeisten vajaan 20 vuoden aikana, jolloin olen ollut sukukypsä. Lapsena tätä ahdistuneisuutta ei ollut, mutta se alkoi voimistua vuosien myötä. Seksuaalisuuden toteutumattomuus aiheuttaa ahdistusta. Taustalla on vaikea estynyt persoonallisuus, josta seuraa yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Mies on liian heikko kyetäkseen harjoittamaan seksiä irtosuhteissa. Vakituista suhdetta taasen ei ole mahdollista tavoittaa kun on vaikeasti ujo. Naiset eivät lähesty kun ei täytä tiettyjä vaatimuksia. Maksullisiin naisiin ei ole suuremmin intoa mennä, koska ei halua maksaa ja sitten vaan lähteä. Kun haluaisi olla jonkun lähellä ja kokea tunnetta, josta on vain haaveillut.
Tukahdutettu/toteutumaton seksuaalisuus aiheuttaa masennusta, uskon myös monen psykologin olevan samaa mieltä. Seksuulisuus on siis merkittävässä asemassa mielenterveyden häiriöiden muodostumisessa. Tätä ajatusta vahvistaa sekin, että hyvät masennuslääkkeet auttavat depressioon, mutta samalla myös libido heikkenee. Tästä voi siis tehdä johtopäätöksen, että kärsimme masennuksesta ja ahdistuksesta siksi, kun me olemme seksuaalisesti tarvitsevia ja se tekee meistä heikon.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Otsikko itsessään on epätosi kärjistys, mutta et kyllä taida kovin kaukana totuudesta olla.
Ehei, mä olen taas niitä harrastanut kun olen heikko, tai jos on kaikenlisäksi sitoutumiskyvytön.. vai mitähän tolla tarkoittaa jos sanoo olevansa tai että mies on liian heikko irtosuhteisiin, missä mielessä? Kyllä se seksuaalisuus on silleen iso juttu. Jos vertaa vaikka siihen että jos ihminen ei juo vettä niin alkaa heikottamaan, kait seksuaalisuuskin on ihmisen perustarve, saada lämpöä rakkautta ja seksiä, mutta terveellä tavalla?
näkökulma! Osittain ainakin ahdistukseni johtuu juuri ns toteutumattomasta seksuaalisuudesta! Siitä, ettei sitä voi toteuttaa tarvitsemallaan tavalla, jos nyt näin voi sanoa. Ja syy tietynlaiseen seksuaaliseen käyttäytymiseen tulee varhaisesta lapsuuden kokomuksista ja siis jo sieltä alkaen.
Kerro lisää ajatuksiasi!
Lapsuuden ensimmäisistä vuosista rakentuu pohja kaikelle. Myös terve tai vääristynyt sukupuolinen rakenne ja kehitys. Kuten vanha kansa sanoi; ihminen syö, juo ja nai. Freud; terve ihminen rakastaa ja tekee työtä.
Tyydyttävästä sex-elämästä ihminen saa voimaa ja jaksamista. Jos sitä ei ole niin kyllä ihminen aika heikoilla on itsensä kanssa. Voidaan tietysti diagnisoida ahdistuneisuudeksi ja masennukseksi, syödä urakalla lääkkeitä ja rikastuttaa lääkeyrityksiä. Ja lopputulos; voida huonosti.
Parempi ottaa riskejä; rakastaa ja pettyä kuin olla rakastamatta. Käyttää lääkkeeisiin mnevät rahat itsensä hoitamiseen; kampaaja, vaatteet, kosmetologi, kuntosali = voida kohtuullisen hyvin.
Muistaakseni Freud ekassa teoriassaan väitti, että ahdistuneisuus tulee kokonaan tukahdutetusta seksuaalisuudesta. Kuitenkin myöhemmin uskoi siihen muidenkin asioiden vaikuttavan.
On totta, että terve ihminen kykenee rakastamaan ja tekemään työtä. Itse olen sairas, kuten lääkärinikin minulle sanoi. Enhän kykene rakastamaan ja töitäkin on aika vähän. Rakkaudettomuus tekee minusta heikon ja heikentää myös jaksamistani ja selviytymistä työelämässä. Onneksi kuitenkin psyykenlääkkeiden kirjo on miltei ehtymätön, joten selvitymista voidaan jatkaa aina jonkin matkaa. Tiedän, että yksinäisyyden ahdistavuus tuhoaa minut, mutta lääkkeillä tuhoa voidaan siirtää tuonnemmaksi.
Onneksi olen kuitenkin päässyt psykoterapiaan ja onneksi on hyvät/edulliset lääkkeet. Lääkitykseni maksaa noin kympin kuussa. Palkoilla olen hankkinut ns. kodin täydeltä elektroniikkaa :D.
kuinka paljon tukea terapiaan ?
Eiku siis tukea terapiaan? :D. Joo, Kela maksaa suunnilleen 2/3 siitä taksasta. Harmittaa vaan kun elämä alkaa olla loppusuoralla ja nyt vasta pääsin terapiaan.
..ootpa hauska. Miksi "et saa"? Tai onko se juuri probleemana? Haluisit mutta et löydä/tiedä tapaa toteuttaa itseäsi seksuaalisesti?
entäs kun ihminen on seksuaalisuudestaan epävarma, tuntee toisinaan häpeää ja tarvetta peitellä omaa seksuaalista suuntautumistaan? mitä luulette tämän tekevän ihmiselle.
tai kun läheiset eivät kaikki hyväksy, ns.olemassa saa olla mutta ei näkyvillä.
tuntuu ettei minunu seksuaalisesta suuntautumisesta saa puhua julkisesti, kuin se olisi jotenkin kieroutunutta ja aina muut tuo esille sen "kun sinä nyt olet tuollanen". muuta en haluaisin kuin tuntea itseni normaaliksi ilman että kukaan katsoo kieroon.
Voin kuvitella sen aiheuttavan ahdistusta. Ehkä siitäkin olisi hyvä päästä puhumaan jonkun kanssa. Entä jos esim. homoseksuaali löytää elämänsä rakkauden ja onnen avoin näyttäminen voi olla kiellettyä? Naisparille se on hyväksyttävämpää. Näin tuossa yks ilta puistossa kun ns. lepakkopari käveli käsi kädessä hyvin onnellisen näköisenä.
Oma seksuaalisuuteni ei täysin ole tukahdutettu, kun olen seksuaalinen olento itseni kanssa. En kuitenkaan ole onnellinen, koska toivoisin löytäväni mukavan naisen, jonka kanssa voisimme kokea voimakasta seksuaalistakin kiintymystä. Irtosuhteita en hae ja parisuhde näyttää olevan rikkinäisyyteni vuoksi tavoittamattomissa. Se jos mikä ahdistaa! Mutta onneksi ne ovat vain tunteita, joita voidaan säätää (kemiallisesti, jos ei muuten kykene).
siinähän vastaatkin kysymykseeni. Voi Sua :( Kuinka rikkinäisyytesi estää Sua tutustumasta naispuoleisiin, mahdollisesti potentiaalisiin, seurustelukumppaneihin?? Mites se oli.. etsivä löytää :) ja plaa plaa.
?
Naisilla onkin helppoa kun tarvitsee vain valita kenet päästää lähelleen. Toki naisetkin joutuvat ottamaan riskejä ja pettymään, kun usein valitaankin väärä mies. Naisilla on sitten helppoa!
Jaa että kuinka rikkinäisyyteni estää minua tutustumasta naispuolisiin, potentiaalisiin seurustelukumppaneihin? Et selvästikään ymmärrä, mutta hyvä kun kysyt. Nainenhan saa olla miten rikki tahansa ja silti hänen tarvitsee vain valita sopivin ja ajaa muut pois. Toki rikkinäinen nainen helposti ajautuu myös huonoihin suhteisiin.
Mitenkähän selittäisin rikkinäisyyteni? Mies on se joka tekee aloitteen, mikäli haluaa löytää seurustelukumppanin. Ehkä vain pelkästään munankipeät naiset voivat myös iskeä kännissä miehen. Mutta jos puhutaan seurustelukumppanin löytämisestä, on vastuu täysin miehellä. Se vaatii paljon mieheltä ottaa riskejä. Naiset ovat edelleen paljon passiivisemmassa asemassa. Ehkä voidaan antaa varovaisesti merkkejä, joiden merkitystä miehen tulee punnitta ja ottaa suuria riskejä vaikka menemällä juttelemaan. Todennäköistä lienee, että nainen kertoo jo olevansa varattu tai että ei ole kiinnostunut. Henkisesti heikko ja rikkinäinen mies ei kykene ottamaan näitä riskejä. Näinhän se on luonnossakin. Esimerkiksi teeret tappelevat soitimella ja vahvimmat pääsevät parittelemaan naaraiden kanssa. Menestyvät ja vahvat geenit pääsevät jatkumaan.
Ihmisten keskuudessa ei tietenkään yleensä ole sellaista fyysistä taistelua, mutta vahvuus punnitaan rohkeudessa, kuka uskaltaa ottaa kontaktia kiinnostavaan naiseen.
Etsien löytää, mutta ehkä se vie paljon aikaa. Olen etsinyt netin treffipalveluista noin 7 vuotta.
...ehkä et vain Uskalla? Ei vaikuta kovin tehokkaalta tuo etsiminen netistä.. ? En tod ymmärrä Sua. Itseäni on esim tod helppo lähestyä ja nautin ihmisistä keillä on jotain annettavaa/sanottavaa. Vaikutat mielestäni juuri sellaiselta kuka ilmaisee itseään selkeästi ja on ikäänkuin jotain sanottavaa/on Persoona.
Tuo yleistys et naiset ovat passiivisia ja valitsevat parhaat päältä ON TÄYSIN NAURETTAVA. Mutta jos olet vain netistä etsinyt niin ymmärrän. Ehkä. >ei kokemusta siitä joten en sano mitn.
Toivotan jokatapauksessa Sulle hyvää viikonloppua ja toivon et löydät itsellesi seksuaalisen & henkisen vastineen!
"Naisilla onkin helppoa kun tarvitsee vain valita kenet päästää lähelleen."
Oliskin noin helppoa! Luuletko, että jokainen nainen saa jatkuvasti lähestymisyrityksiä miehiltä?! Asia ei todellakaan ole noin! Olen huomannut, että ainakin täällä Helsingissä vain kaikkein parhaimman näköiset ja täydellisimmät naiset saavat miehiltä huomiota. Me muut olemme aina yksin. Itsekin olen kaunis, naisellinen ja muodokas, mutta koska kroppani ei ole täydellinen (=sporttinen ja hoikka), kukaan ei tule juttelemaan esim. baarissa. Olen saanut olla yksin vuosikausia, eikä todellakaan ole tarvinnut hätistellä miehiä pois. Seksiseuraa kyllä saisin, mutta sitä en halua, vaan löytää elämänkumppanin - tai ainakin ensi alkuun aitoa välittämistä, läheisyyttä ja hellyyttä.
Yksinäisenä ja masentuneena olen harrastanut lohtusyömistä sen seurauksena, että painoa on tullut 15 kg lisää, joten nyt mahdollisuudet löytää mies ovat nollassa. En kehtaisi edes näyttää itseäni alasti kellekään. Olen jatkuvasti aloittanut uusia laihdutusyrityksiä, mutta vaikka saisin laihdutettua 5-10 kg, lihon pian takaisin korkojen kera.
Moi Yksinäinen Nainen, mitä sit siel Hesassa vielä kökötät?? Laita ilmoitus Maaseudun Tulevaisuuden Ystävää etsimässä-palstalle, tai vastaa jonkun maajussin puolisonetsimisilmoitukseen. Rakastuneena laihduttaminenkin on helpompaa, kun ajattelet nättiin hääpukuun sonnustautumista. Muita käytännön vihjeitä: täytyykö sen miehen olla komea ja nuori, vai voitko ottaa myös ei-niin-komean tai itseäsi reilusti vanhemman sulhasen, joka arvostaisi juuri sinua kiloinesi kaikkinesi? Kunhan pidät itseäsi itse tarpeeksi arvossa niin kaipa muu järjestyy. Ja lasten perässä juostessa saatat muuttua yllättävän sporttiseksikin.
Monilla lihavilla asiassa on kaksi puolta: toisaalta surraan että "kun mä oon näin läski niin oon yksin, nyyh" ja toisaalta ei USKALLETA laihduttaa pysyvästi timmeihin mittoihin, sillä silloin olisi simästä silmään kohdattava omat todelliset pelkonsa ja ongelmansa mm. oman ruumiinkuvan, seksuaalisuuden, rakkauden, seurustelun, parinmuodostuksen jne. jne. kanssa. Eli ylipaino toimii pehmeänä mutta tehokkaana suojapanssarina ulkomaailmaa kohtaan. Harrastan itsekin lohtusyömistä, ja painoindeksi vaihtelee normaalipainon ja lievän ylipainon rajoilla.
Tunnen monia äärimmäisen ihania ihmisiä (naisia), jotka eivät seurustele pullukan ulkomuotonsa takia. Joskus olen ajatellutkin että on ne miehet sitten tyhmiä, kun juoksevat niiden hoikkien, ylpeiden kaunottarien perässä aina siihen asti että pettyneinä katkeroituvat ja eristäytyvät, ja samaan aikaan moni herttainen, naisellisen pyöreä tyttö suree yksinäisyyttään. Elämä on!
Kyllä miehet lähestyvät vaikkei kaunotar olekaan, ystävällisyys ja iloisuus myös vaikuttavat siihen uskaltaako toista lähestyä vai ei. Mutta uskaltaako itse tarttua tilaisuuteen, kun muodot eivät puseron alla ole sitä mitä pitäisi vaikka muualta muotoa sopivasti löytyykin. Olen kateellinen niille naisille -pyöreille ja laihoille- joilla on rinnat. Häpeä omasta ulkonäöstä estää suhteen aloittamisen ja sen vuoksi pitää hätistella miehet ympäriltä ettei vaan joudu paljastamaan itseään ja näin jää se seksuaalisuus toteutumatta. Se on tosi surullista.
Heivaa kaikki keinomöykyt puserosi alta ja katso että kuka lähestyy sen jälkeen: se on sitten se tyyppi joka EI kuolaa "etuperseen" perään ja arvostaa kroppaasi sellaisena kuin se on.
Voit myöskin piruuttasi laittaa deitti-ilmoituksia nettiin joissa mainitset että olet pienirintainen. Näin olen itse tehnyt ja saanut kyllä ihan kivasti vastauksia. Joissakin vastauksista on erityisesti korostettu että ko. mies ei pidä valtavista rinnoista tai että pitää pienistä rinnoista.
Ahdistus (ja ylipäätänsä vahvimmat tunteet tai eniten niitä) johtuu siitä mikä on ihmisluonnossa olennaisinta. Ihmisen perustarpeet ovat nälkä, jano ja seksi. Ehkäpä siis seksuaalisuus on aika olennaista ihmisessä.
Se hallitsee paljolti teidän elämää, ja usein naamioituu myös sosiaalisiksi tai rakkaudentarpeiksi. Erityisesti miehillä on paineita kilpailussa naisista (verratkaa vaikka munasolun ympärillä kuhiseviin siittiöihin). Luonnon näkökulmasta siitä, saako mies vaimon ja ennen kaikkea LAPSIA riippuu onko hän onnistunut ihminen vai häviäjä, ja se onkin heidän ehkä tärkein elämäntehtävänsä. Kyllä siis olet oikeassa. Toinen olennainen ahdistuksen aiheuttaja on ajatteleminen. Tai en tiedä ahdistuksesta, mutta masennusta ainakin.
Seksuaalisuuden kehittyminen ja siinä ilmenevät ongelmat ovat vain yksi syy ahdistuneisuuteen. Veikkaisin että suurepmi syy ahdistuneisuushäiriön syntymiselle ovat huonosti kehittyneet sosiaalisen taidot ja itsetunnon ja omanarvontunnon vajaavaisuus, jotka sitten helposti vaikuttavat myöhemmin myös seksuaalisuuteen.
Itsetunto-ongelmien takaa taas ilmenevät perheen sisällä sekä lähiympäristössä vallinneet olosuhteet: ylisuojelevuus tai välinpitämättömyys, henkisen ja/tai fyysisen väkivallan uhka, päihteiden käyttö, perheenjäsenten väliset jännitteet ja henkilön on rooli perheen sisällä, kiusaamishistoria jne. ja näistä henkilölle iskostuneet uskomukset ja pelot. Kaikki nämä alkavat vaikeuttaa elämää silloin kun alkaa itsenäistyminen. Ei olekaan kykyjä hoitaa omia asioitaan, pyytää apua tai muodostaa toimivia ihmissuhteita, mikä vetää itsetunnon vielä alemmas.. mistä taas seuraa valitettavan usein päihteiden käyttöä, lisää ongelmia kaikilla elämän osa-alueilla.
Nuorilla naisilla on melkoiset paineet siitä millainen "pitäisi olla", mikä suomeksi meinaa että laiha ja kaunis. Nämä ulkonäköpaineet taas eivät liity pelkästään ulkonäköön vaan enemmän hyväksytyksi tulemiseen, joukkoon kuulumiseen, poika- tai tyttöystävän löytämiseen ja rakastetuksi tulemiseen. Melkein jokainen murrosikäinen tyttö saa myöskin osakseen huorittelua ja ulkonäköä haukutaan näytti sitä sitten miltä tahansa ja riippumatta siitä onko seksuaalisesti aktiivinen tai ei. Naisille ulkonäön "rupsahtaminen" on vähän sama kuin ihmisarvon menetys, eikä se johdu ihmisen omasta mielipiteestä vaan ulkopuolisesta paineesta.. tai näin minä ainakin koen
Lisäksi nuorten naisten pahoinvointi on myös yhteiskunnallinen seikka. Siihen en ota kantaa onko miehillä sen paremmin, lähinnä ongelmat ovat toisaalla. Seksuaalisuus sinänsä ei minusta aiheuta masennusta tai ahdistusta.
Seksuaalisuuden tukahtuminen aiheuttaa tottakai ongelmia itsetunnon ja yksinäisyyden kanssa. Kuitenkin on vaikea mieltää että seksuaalisuus olisi niin kovin merkittävä osa mielenterveysongelmien kehitystä. Oikeastaan tuo ajatus on melkoista Freudipotaskaa minusta. Ennemmin luulen että ongelmat jotka aiheuttavat seksuaalisuuden tukahtumisen, ovat suuremmassa roolissa.