Peli pariskunnille. Valaiskaa maakuuhuone kynttilöillä. Jos talosta löytyy latex-lakana, niin levittäkää se sängylle. Ja vielä tarvitaan noppa. Kaatakaa toisillenne lasit viiniä (tai muuta juomaa) ja jättäkää lasit sängyn viereen. Menkää makaamaan sängylle. Peli voi alkaa.
Heittäkää vuorotellen noppaa. Suuremman luvun saanut on voittaja ja saa ottaa kulauksen lasista. Häviäjä aloittaa toteuttamalla alla olevasta listassa kuvatun ensimmäisen tehtävän naisen/miehen tason I-listalta. Nainen siis naisen listalta ja toisin päin. Tasolta toiselle siirrytään kun edellisen tason omat tehtävät on tehty (pelaajat voivat olla siis eri tasoilla samaan aikaan).
Tehtävät on laadittu niin, että ”peli kovenee” tasojen myötä ja alla on vain esimerkkejä muutamista kohdan tehtävistä. Jos haluaa pitkän esileikin, niin kohtien tehtävän määriä voi lisätä vaikka neljään. Taas nopeampi peli onnistuu siirtymällä heti tasolta toiselle yhden tehtävän jälkeen. Tehtävissä on sellaisia, joita toteutetaan toiselle ja toiset taas sellaisia, että ne tehdään itselleen. Muutamalla alla kuvattuja esimerkkitehtäviä toisen tehtäväksi voi tehtäviä kopioida tasoille lisää. Jokeritehtävän voit käyttää missä tahansa vaiheessa peliä. Tässä pelissä kaikki voittavat.
Naisen tasot ja tehtävät:
I-taso:
1. Tiedät hänen pitävän siitä, että makuhuoneessa on seksikäs tunnelma. Tee jotakin, joka lisää makuhuoneen seksikästä tunnelmaa.
2. Tiedät hänen pitävän siitä, että pukeudut seksikkäästi. Valitse kolme sellaista asustetta, jota tiedät kiihottavan häntä ja pue ne yllesi.
II-taso:
1. Tiedät hänen pitävän kiihkeästä suutelemisesta suulle. Suutele häntä kiihkeästi suulle tavalla joista uskot hänen nauttivan eniten.
2. Tiedät hänen pitävän siitä, että esittelet hänelle omia sukupuolielimiäsi. Tee se tavalla, jonka uskota saavan hänet kiihottumaan.
III-taso:
1. Tiedät hänen pitävän siitä, että hyväilet omia sukupuolielimiäsi. Tee se tavalla, jonka uskota saavan hänet haluamaan rakastella kanssasi välittömästi.
2. Tiedät hänen pitävän peniksensä ja kiveksiensä suutelemisesta, nuolemisesta ja imemisestä. Tee se hänelle tavalla, joka saat hänen hengityksensä tihenemään.
IV-taso:
1. Tiedät hänen pitävän seksileluista. Anna hänelle valitsemasi seksilelu ja pyydä häntä tekemään sillä sinulle tai itselleen jotakin kumpaakin kiihottavaa.
2. Tiedät hänen pitävän siitä, että hän saa tehdä seksileluilla sitä mikä sinusta tuntuu hyvältä. Pyydä siis häntä valitsemaan jokin väline ja tekemään sillä sitä mitä sinä nyt eniten haluat.
V-taso:
1. Tiedät hänen pitävän siitä, että tyydytät itsesi hänen katsellessaan. Menen sellaiseen asentoon ja tyydytä itseäsi niin, että hän voisi saada orgasmin sinua katsellessasi. Voit halutessasi käyttää seksileluja.
2. Rakastelkaa viidessä eri asennossa, jotka sinä saat valita. Saat määrä ajankohdan milloin asentoa vaihdetaan. Viimeisen asennon jälkeen tyydytät itse itsesi ja sen jälkeen pyydä häntä tyydyttämään itsensä sinun päällesi haluamaasi paikkaan.
Jokeri:
1. Pyydä häntä tekemään yksi seksiin liittyvä asia, jota et ole koskaan uskaltanut häneltä pyytää.
Miehen tasot ja tehtävät:
I-taso:
1. Tiedät hänen pitävän hieronnasta. Ota hierontaöljyä käsiisi ja hiero häntä hellästi paikoista, joista uskot hänen tarvitsevan hierontaa.
2. Tiedät hänen pitävän rintojen hyväilystä. Hyväile häntä rinnoista ja rintojen alueelta niin, että saat hänen hengityksensä tihenemään.
II-taso:
1. Tiedät hänen pitävän mahansa, reisiensä ja pillun ympäristön suukottelusta ja nuolemisesta. Tee se hänelle niin, että hän alkaa hitaasti kiemurtelemaan kiihkosta.
2. Tiedät hänen pitävän siitä, että nuolet jotakin hänen rinnoiltaan ja mahastaan. Ota valitsemaasi ainetta ja hiero sitä hänen rintoihinsa ja mahaansa ja nuole se sitten antaumuksella pois.
III-taso:
1. Tiedät hänen pitävän siitä, että hän ei näe mitä teet hänelle. Pyydä häntä menemään konttausasentoon ja nuole hänen takapuolensa ja pillunsa aivan märäksi.
2. Tiedät hänen pitävän kiltoriksensa suutelemisesta ja nuolemisesta. Tee se hänelle tavalla, joka saat hänen hengityksensä tihenemään.
IV-taso:
1. Tiedät hänen pitävän siitä, että hän istuu sinun naamallesi ja nuolet häntä. Pyydä häntä istumaan kasvoillesi rennosti ja nuolet häntä jokaisesta paikasta.
2. Tiedät hänen pitävän siitä, että hierot ja hyväilet häntä joka paikasta samalla kun nuolet häntä pillusta. Kiihota häntä lähelle orgasmia tällä tavalla.
V-taso:
1. Tiedät hänen pitävän siitä, että rakastelet häntä mahdollisimman lähellä itseäsi. Mene sellaiseen asentoon ja rakastele häntä siinä asennossa niin kauan kuin pystyt olemaan laukeamatta.
2. Rakastele hänen kanssaan kuudessa eri asennossa. Sinä saat määrät asennot ja ajankohdan milloin asentoa vaihdetaan. Pyri mahdollisimman pitkään suoritukseen.
Jokeri:
1. Kysy häneltä yksi seksiin liittyvä asia, jonka haluaisit tietää, mutta et ole koskaan uskaltanut kysyä.
Seksipeli
Leikkijä
0
3238
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2633281Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell201819Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.241485- 811324
- 1371028
- 81974
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.61778Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86726Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.60658Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗50616