Varokaa hämäystä

pakkoruotsiasiassa ! Ennen vaaleja Kokoomuksen ehdokkaat yleensä aina kertovat olevansa pakkoruotsia vastaan tai ainakin antavat myönteisluontoisia lausuntoja pakkoruotsin poistamisen tarpeelisuudesta tai sanovat erilaisia vältteleviä sanoja. Vaalien mentyä ohi samat henkilöt kertovat selkeästi, ettei pakkoruotsia voi muka poistaa, kun asia on sanottu perustuslaissa. Näin on minulle sanonut edellinen opetusministeri kasvotusten ja eräs pakkoruotsia ennen edellisiä vaaleja lausunnoissaan muka vastustanut kansanedustaja. Vaalien jälkeen emme tule kuulemaan Kokoomuksen valituilta sanaakaan pakkoruotsin poistamiseksi, jollemme vaikuta niin selkeästi vaalitulokseen, ettei Kokoomukselle jää mitään mahdollisuutta jarruttaa poistoa. Kokoomus käyttää suomenkielisten äänet heitä itseään vastaan kieliasiassa. Kokoomuksen toiminta on törkeyden huippuja. Siis ensi vaaleissa nuoret älykkäät ehdokkaat eduskuntaan Kokoomuksesta tai sitten äänet Perussuomalaisille, jotka oikeasti ovat pakkoruotsia poistamassa. Pois RKP:n kanssa "verkostoituneet" hyvä veli edustajat. Heidän aikansa on ollut ohi jo pitkään.
277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

koulujen pakkoruotsista yhtään mitään. Perustuslakiin vetoavat osoittavat, etteivät he tunne lakia lainkaan tai hämäävät keskustelijaa tarkoituksella. Kumpikin ominaisuus vaaliehdokkaassa on sellainen, joka estää ääneni saamisen.

Äänestä
  • 10% totta ja 90% pelkkää paskaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


horizon in sight kirjoitti:

pakkoruotsiasiassa ! Ennen vaaleja Kokoomuksen ehdokkaat yleensä aina kertovat olevansa pakkoruotsia vastaan tai ainakin antavat myönteisluontoisia lausuntoja pakkoruotsin poistamisen tarpeelisuudesta tai sanovat erilaisia vältteleviä sanoja. Vaalien mentyä ohi samat henkilöt kertovat selkeästi, ettei pakkoruotsia voi muka poistaa, kun asia on sanottu perustuslaissa. Näin on minulle sanonut edellinen opetusministeri kasvotusten ja eräs pakkoruotsia ennen edellisiä vaaleja lausunnoissaan muka vastustanut kansanedustaja. Vaalien jälkeen emme tule kuulemaan Kokoomuksen valituilta sanaakaan pakkoruotsin poistamiseksi, jollemme vaikuta niin selkeästi vaalitulokseen, ettei Kokoomukselle jää mitään mahdollisuutta jarruttaa poistoa. Kokoomus käyttää suomenkielisten äänet heitä itseään vastaan kieliasiassa. Kokoomuksen toiminta on törkeyden huippuja. Siis ensi vaaleissa nuoret älykkäät ehdokkaat eduskuntaan Kokoomuksesta tai sitten äänet Perussuomalaisille, jotka oikeasti ovat pakkoruotsia poistamassa. Pois RKP:n kanssa "verkostoituneet" hyvä veli edustajat. Heidän aikansa on ollut ohi jo pitkään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu