2011 ennuste 15% - 15% Kepu - Persut

.

Väyrysen jälkeen 1991 Keskustan korpiavelluksen etapeista tähän päivään...:
**************************************************************************************

Väyrynen syyllistyi omienkin sanojensa mukaan pahaan virheeseen vuonna 1990 luopumulla puheenjohtajuudesta Esko Ahon hyväksi. Nyt todetaan että Väyrysen puheenjohtajuus jää puolueen historiaan sen uudistustumisen ja voimien kasvun parhaana ajanjaksona. Väyrynen eheytti puolueen voimatekijäksi sen käytännössä kahtia repineen tohtoreiden sodan jäljiltä. Tuolloin Paavopn valinnassa 1980 päättyi Karjalaisen ja Virlaisen korkeimman vallan aika, joka Väyrynen sitten nosti ennen kokemattooman vaalimenestukseen vuodelle 1991.
Sitten Esko Aho toi puolueen johtoon päästyään mukanaan ikävän käytännön, kahdella pakalla pelaamisen tavan. Hän petti Väyrysen ja puolueen ryhdyttyään vastoin puolueen etua sosialisti Mauno Koiviston kanslistiksi edistäen auliisti tämän pääasiaoita, kansainvälisten sosialistien EU:n laajuisen super-tuponvoiman kokoamisessa ja SAK-SDP:n punakoneen vallan kasvua. Aho ajoikin Koiviston ohjauksessa pääministerinä Keskustalle ja sittemmin koko maalle tuhoisaksi osoittautuneen EU-sopimuksen. Väyrynen vastusti sopimusta panemalla poliitisen uransa peliin. Vaikka pahimmat EU-fanaatikot joutuvat nyt myöntämään Väyrysen olleen tuolloin 1994 EU-äänetyksen aattona ainoa poliitikkomme joka pani kaiken peliin maan ja kansan hyväksi, eivät häntä asiasta kiitä eivätkä kunnioita edes puolueen omat kellokkaat, sillä heillle omat saavutetut edut käyvät kaiken vastuullisen todellisen toiminnan edelle, kuten nyt Marin ja hänen läheisikseen nousseen mikkihiirikorhon laadusta voidaan vain todeta!

Anneli Jäätteenmäki nosti 2003 Keskustan imagoa ja todellisen Alkio-UKK:n linjan kunioitusta esiin, mutta joutui sitten omiensa taklaamana nöyrtymään sosialistien surmanloukkoon, kun Paavo Lipponen kosti Annelille vaalitappionsa. Lipponen ohjasi pakkotoimin tahdottoman Keskustan sivureaiteille komentamalla koko eduskuntaryhmän kyykkyyn ja määräämällä uudeksi pääministeriksi Matti Vanhasen. Samalla Lipponen pakotti Keskustan järjestämään YPK:n parhaaseen heinäaikaan ja laittoi sille sanat suuhun; Kremlin malliin, kun kokous nöyrästi sossua totellen sai nimetä vain yhden ehdokkaan Matti Vanhasen puheenjohtaehdokkaaksi.

Tuossa valinnassa pääsi Keskustan ryhmähuoneeseen sisään todella pahan taudin siemen, joka nosti päälle toisen vaihteen Esko Ahon alkuun panemalle, puoluetta repiville ristiriidoille ja kahdella palakka pelaamisen ansalle. Siellä Timo Kallin valtakunnassa tauti on muhinut ja kasvanut nyttemmin lähes elämää suuremmaksi vaivaksi puolueelle ja myös maalle ja kansalle.

( siirto jutusta 10.6.2010)
CK:
...Nyt tulevan viikonlopun aikana Lahdessa on paljon pelissä siksikin, että tautia ei voi parentaa laastarilla, ei hyssyttelyllä saatikka ylevillä Alkio-UKK:n nimiin vetoavilla juhlapuheilla. Hygienian hoidon ajat ovat ohi; Vain karu leikkaus ja taudin juuriminen saattaa pelastaa Keskustan suuruuden.

Hoito alkaa tosiasioitten tunnustramisella ja riitävillä henkilövahdoksilla!

Tällä sakilla, tällä politiikalla jatkettaessa on puolueella maaliskuussa 2011 täysi työ vääntää kättä Persujen kanssa kolmannesta sijasta; kauhuskenaario - joskin näin jatkettaessa ansaittu - ennekoi ikävästä kisasta: 15 % - 15 % -asemesta Soinin porukan kanssa.. Jos tähän joudutaan, ei se olisi ensimmäinen kerta eikä syyllisiä tarvitse etsiä ryhmähuoneen ja Apollon ulkopuolelta!

***

Nyt, 15.6. tiedämme että vaihdoksia tuli, mutta Vanhasen lähin jarru nousikin puheenjohjaksi, joten sama sorto jatkuu. En tässä ryhdy laajempiin yhteenvetoihin, sillä Vanhasen taustajoukoista ja Mari Kiviniemen valinnasta on sanottu jo paljon toisaalla. Selvältä näyttää, että jos ei mitään todella poikkeavaa tapahdu, johtaa Keskustan hajaannus puolueen syvemmälle kuin se olisi Pekkarisen tai Väyrysen valinnalla joutunut.
Siksi puoluekokouksen pääasioihin kuulunut Jarmo Korhosen kaato yhdistettynä Kiviniemen valintaan saattaa johtaa Keskustan ja Persujen kilpailu todella veriseksi taisteluksi kolmanneksi suurimman puolueen asemasta vaaleissa 2011. Alussa mainitut 15 % - 15 % -kannauksen arvioit ovat tietenkin vain suuntaa antavia arvioita, mutta uskoakseni ne kannattaa painaa visusti mieleen.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
36575
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

17.10.-94 IS:
”- Ei sitä selvänä voi pitää. Jäsenyyden toteutuminen ei ole varmaa tämän tuloksen valossa, Väyrynen puolestaan protestoi.”
- - -
- Jos Ruotsin kansa sanoo ei, eduskunta hylkää jäsenyyden. Jos Ruotsi sanoo kyllä, eduskunta ehkä hyväksyy Suomen EU-jäsenyyden, kuului Väyrysen huikein analyysi.”

”He sanovat (kansanedustajista) EU:lle ei:
kepu:
Aittoniemi Sulo
Koistinen Annikki
Röntynen Kalle
Vihriälä Jukka
Viljanen Pekka
Vuorensola Markku
Väyrynen Pavo
- - -
komm:
Astala Heli
Laakso Jaakko
Laine Ensio
Tennilä Esko-Juhani”

17.10.-94 IL:
- - -
”Kansa vastaisi kyllä hänen vimmatusta vastustamisestaan huolimatta. Hän kiersi maata ristiin rastiin kuin presidentinvaalien alla, myi ei-rintamerkkejä muovikassistaan ja teki sitä, mitä hän parhaiten osaa: puhui ja puhui ja puhui... missä tahansa milloin vain.”
- - -
”Kun presidentti Martti Ahtisaari puhuu tvssä, että vaalitulos sitoo presidenttiä ja eduskuntaa, Väyrynen vänkää heti vastaan:
- Ei tietenkään sido. Tämähän oli neuvoa antava kansanäänestys.
- Äänestän joka tapauksessa eduskunnassa vastaan.”
- - -
”Joudut tämän jälkeen hakemaan luottamuksen entistä enemmän kansan keskuudesta.
- Niin voi sanoa, että olen entistä enemmän riippuvainen kansan luottamukseta, mutta uskon, että sitä on.
- Itse asiassa olen varma, että toimintani tässä kysymyksessä on vain lujittanut kansan uskoa itseeni.”
- - -
”Etkö todella pelkää, että tappio merkitsee poliittista tuhoasi?
Väyrynen:
-En tuhoutunut, vaan päinvastoin he, jotka ajoivat tämän ratkaisun läpi, ovat vielä vaikeuksissa.
-Ihmiset ovat jo ensi vuonna pettyneitä ja vihaisia, kun EU-jäsenyyden haitat näkyvät ja he suuntaavat vihansa tämän hankkeen läpi ajajiin.”

Äänestä

Lasket nyt Väyrysen ansioiksi paljon sellaista mihin Väyrysellä ei ollut mitään osaa eikä arpaa.

Itse asiassa Keskustan kannatus oli vielä 1987 vaaleissa vain 17,6 %:n luokkaa, siis samaa tasoa kuin Väyrysen aloittaessa 1980, ja puolue taapersi kaukana 23-24 %:n kannatuksen saaneista Kokoomuksesta ja demareista. Väyrysen toiminta Sorsan hallituksessa oli omiaan heikentämään kansan luottamusta Kepuun, ja Väyrysen henkilökohtaisesti mm. salaisilla sopimuksilla sössimät välit Koivistoon sysäsivät Kepun oppositioon. Kun Holkerin hallitus lukittui Koiviston väärän talousopin orjalliseen noudattamiseen, tarjosi oppositio-Kepulle mahdollisuuden kasvaa, niinpä 1991 se sai sen kuulun veret seisauttaneen vaalimenestyksen - Esko Ahon johtaessa puoluetta ja nousi hallitusvastuuseen demarien paetessa oppositioon.

Väyrynen siis ei saanut puolueen kannatusta nousuun, tahtopolitiikallaan sai kyllä itselleen paljon vastustajia, niin paljon että on sen jälkeen ollut enemmän tai vähemmän sivuraiteella politiikassamme.

Ahon työ Kepun saamiseksi EU sopimuksen taakse taitaa olla se joka sinua hiertää. Sinulle ei kelpaa kuin EU vatainen Väyrynen puolueen johtoon. EU:ssa olemme ja pysymme, joten nyky-Kepunkin pitää toimia sen mukaan. Turhanpäinen EU vastaisuus ei auta Suomea yhtään, nyt on pelattava niillä korteilla jotka meillä on käytettävissä.

Äänestä
  • Aloittaja

    .. et edes luo juttua kuin oman tietosi kautta.
    Vastaan vain yhteen osaan:
    Sanot: EU-vastaisuus..
    Etkö oikein bonimaju'?
    EI Väyrynen eikä enin osan kansaa vastustanut EU-liittoa vaan suurta sitä kusetusta joka silloin meni väkisin ja pimeessä sovittuna läpi, - sitä tavatonta kiirettä, ja varmuudella sinunkin pakko myöntää - MEILLE ERITTÄIN EPÄEDULLISTA SOPIMUSTA, viakka olisimme omalla aikataululle saaneet kunon ehdot.

    Väyrynen ei vastustanut silloin 1994 EU:ta - olihan hän ollut mukana alussa sitä neuvoettelemassa - vaan nimen omaan sitä onnetonat sopimusta jollaiseksi Koiviston ja Kok -tahdolla se oli väännetty hänen lähedttyään 1993 UM:sta.., - ja jonka tuhoisan laadun nyt joutuvat innoikkaimmat EU-funnytkin myöntämään.

    Ahosta totean vain sen että törkeä kysetus kuuluu sun mielestäsi puolueenjohtajan repurtuaariin?

    Seppo Hietanen

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    Ei se sopimus muuksi muutu vaikka Väyrynen ja Hietanen kiukettelevat hamaan maailman tappiin.

    EU sopimus on tuonut meille paljon hyvää, ennenkaikkea vakauden ja alhaisen korkotason muodossa. 15 vuotta saimme nauttia EU jäsenyyden hyvistä puolista, nyt joudumme kurkistamaan myös sitä huonoa puolta, mutta siinäkin taitaa käydä niin, että esim. Kreikka-kriisi muodostuukin Suomelle siunaukseksi. Euro kun devalvoituu Kreikan huolien seurauksena niin dollariin kuin Ruotsin ruplaan nähden, ja meidän vientiteollisuuden kilpailukyky siis paranee.

    Toki EMU kriteereistä tiukasti kiinnipitäminen silloin aikanaan sai tyhmyyttään isoja valuuttaluottoja ottaneet kuseen, mutta tavallinen kansa on hyötynyt talouden vahvasta kasvusta.

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    .. et edes luo juttua kuin oman tietosi kautta.
    Vastaan vain yhteen osaan:
    Sanot: EU-vastaisuus..
    Etkö oikein bonimaju'?
    EI Väyrynen eikä enin osan kansaa vastustanut EU-liittoa vaan suurta sitä kusetusta joka silloin meni väkisin ja pimeessä sovittuna läpi, - sitä tavatonta kiirettä, ja varmuudella sinunkin pakko myöntää - MEILLE ERITTÄIN EPÄEDULLISTA SOPIMUSTA, viakka olisimme omalla aikataululle saaneet kunon ehdot.

    Väyrynen ei vastustanut silloin 1994 EU:ta - olihan hän ollut mukana alussa sitä neuvoettelemassa - vaan nimen omaan sitä onnetonat sopimusta jollaiseksi Koiviston ja Kok -tahdolla se oli väännetty hänen lähedttyään 1993 UM:sta.., - ja jonka tuhoisan laadun nyt joutuvat innoikkaimmat EU-funnytkin myöntämään.

    Ahosta totean vain sen että törkeä kysetus kuuluu sun mielestäsi puolueenjohtajan repurtuaariin?

    Seppo Hietanen

    ”Kansa vastaisi kyllä hänen vimmatusta vastustamisestaan huolimatta. Hän kiersi maata ristiin rastiin kuin presidentinvaalien alla, myi ei-rintamerkkejä muovikassistaan ja teki sitä, mitä hän parhaiten osaa: puhui ja puhui ja puhui... missä tahansa milloin vain.”
    - - -
    ”Kun presidentti Martti Ahtisaari puhuu tvssä, että vaalitulos sitoo presidenttiä ja eduskuntaa, Väyrynen vänkää heti vastaan:
    - Ei tietenkään sido. Tämähän oli neuvoa antava kansanäänestys.
    - Äänestän joka tapauksessa eduskunnassa vastaan.”

    Äänestä

  • usko pois kirjoitti:

    Ei se sopimus muuksi muutu vaikka Väyrynen ja Hietanen kiukettelevat hamaan maailman tappiin.

    EU sopimus on tuonut meille paljon hyvää, ennenkaikkea vakauden ja alhaisen korkotason muodossa. 15 vuotta saimme nauttia EU jäsenyyden hyvistä puolista, nyt joudumme kurkistamaan myös sitä huonoa puolta, mutta siinäkin taitaa käydä niin, että esim. Kreikka-kriisi muodostuukin Suomelle siunaukseksi. Euro kun devalvoituu Kreikan huolien seurauksena niin dollariin kuin Ruotsin ruplaan nähden, ja meidän vientiteollisuuden kilpailukyky siis paranee.

    Toki EMU kriteereistä tiukasti kiinnipitäminen silloin aikanaan sai tyhmyyttään isoja valuuttaluottoja ottaneet kuseen, mutta tavallinen kansa on hyötynyt talouden vahvasta kasvusta.

    ..ja:

    "yxsäri: Et viitsisi hölmöillä, ainakaan näin julkisesti:

    Sellutonni / sen tuottaminen on heikoilla kantimilla, jossa nykytasossaan eivät muutamat taalat merkitse yhtään mitään. Kun hinta ylittää 600 taalaa tonnilta, ollaan vasta alueella josta sä nyt hehkutat.
    Euron kurssin nousuun luottavat teeikäiset lapselliset intoilijat:
    Että...: Euro nousee ohi US-taalan samoina aikoina kuin ay-lehmät lentävät.
    kerimäki st
    > > > yxsäri: Et viitsisi hölmöillä, ainakaan näin julkisesti: Euron kurssin nousuun luottavat teeikäiset
    > > > lapselliset intoilijat: Että...: Euro nousee ohi US-taalan samoina aikoina kuin ay-lehmät lentävät.
    > > Palataan tähän...
    > Jos sä tarkoitat asiaan palaamisella sitä Euro-juhlan päivää, jolloin Euro ohittaa US-taalan, niin sitten tässä käyvät juttujen välit pitkiksi.., ei kait koskaan.."

    Äänestä

  • Aloittaja

    usko pois kirjoitti:

    Ei se sopimus muuksi muutu vaikka Väyrynen ja Hietanen kiukettelevat hamaan maailman tappiin.

    EU sopimus on tuonut meille paljon hyvää, ennenkaikkea vakauden ja alhaisen korkotason muodossa. 15 vuotta saimme nauttia EU jäsenyyden hyvistä puolista, nyt joudumme kurkistamaan myös sitä huonoa puolta, mutta siinäkin taitaa käydä niin, että esim. Kreikka-kriisi muodostuukin Suomelle siunaukseksi. Euro kun devalvoituu Kreikan huolien seurauksena niin dollariin kuin Ruotsin ruplaan nähden, ja meidän vientiteollisuuden kilpailukyky siis paranee.

    Toki EMU kriteereistä tiukasti kiinnipitäminen silloin aikanaan sai tyhmyyttään isoja valuuttaluottoja ottaneet kuseen, mutta tavallinen kansa on hyötynyt talouden vahvasta kasvusta.

    .
    Nimettömänä rehentely on alkeelista; - ennen muuta se kertoo faktaa rehentelijästä ja vie pohjan pois sunkin jutultasi.

    Miten muuten ihan alkeelliset tavat natsais'; Sopisko että yrittäisin arvostella ja veetuilla teemaa, et niinkään kirjoittajaa?

    Äläkä puhu skeidaa; - Eihän täällä kukaan kiukuttele; faktoille ei vain voi mitään: EU on väkisin bygattu teräksen ja hiilen liitosta virattomaksi jääneitten poliittisten raakkien utopia ja pyhä lehmä, jonka ufoottisuus on jokaisen EU-maan keskiluokalle, pien -ja PK-yritystoiminnalle myrkkyä. Sossujen utopiat ja kv-ryöstöbusineksen pääasiat toimivat, mutta suurin osa EU:n yleisöstä elää laskelvilla suhdanteilla täysin tietoisena siitä että EU kokonaisuutena edustaa auringonlaskun maailmankolkkaa, jonka ohi pyyhkivät niin Kiina, Intia kuin laajat muutkin kaukoidän alueet..

    Teikäläisiä EU-fanaattisia rehentelijöitä ja suuruudenhulluja ei tarvitse olla koossas montaakaan, kun paska alkaa jo lentämään. Kerro ihan omin sanoin miten mm Espanja, Port.. ja Italia ikinä maksavat osuuksiaan Kreikan tukiaisista, tais' olla jotain 28 mrd euroa yhteensä?

    Seppo Hietanen

    Äänestä

  • Aloittaja

    sanot:

    ...Itse asiassa Keskustan kannatus oli vielä 1987 vaaleissa vain 17,6 %:n luokkaa, siis samaa tasoa kuin Väyrysen aloittaessa 1980, ja puolue taapersi kaukana 23-24 %:n kannatuksen saaneista Kokoomuksesta ja demareista. Väyrysen toiminta Sorsan hallituksessa oli omiaan heikentämään kansan luottamusta Kepuun, ja Väyrysen henkilökohtaisesti mm. salaisilla sopimuksilla sössimät välit Koivistoon sysäsivät Kepun oppositioon....
    *
    ..Kokoomus ei saanut tuolloin 23-24 %.., mutta nousi ohi Keskustan, - sossut laskivat, hävisivät eniten!

    Vuoden 1983 vaaleissa Keskusta oli SDP:n jälkeen toisena. Hallitusta johti sitten K. Sorsa ja Väyrynen toimi ulkoministerinä.
    Keskusta sai 1987 vaaleissa pahasti rökkiin hallitusvastuustaan - samoin kuin sossutkin - ja Kokoomus nousi ohi Keskustan kakkoseksi.
    Tuolloin hallituskoalitiota kaavanneet Suominen - Väyrynen - Taxell tarjosivat alkuperäisissä kaavailuissa Väyryselle sovittua pääministerin paikkaa Harri Holkerille. Se ei kuitenkaan sir'ille kelvannut, mutta punikkiyhteistyö kyllä kelpasi.

    Kokoomus oli silloin sisältä ns. paskana, sillä HH tuli SP:sta ja käveli yli puheenjohtaja Ilkka Suomisen, mennen tullen, vaikka oli itse nostanut tämän sisäänhuudolla puolueen johtoon 1980.
    Holkerin omituisen toiminnan syynä oli pienen piirin etenevä, pakkomielteen omainen EU-valmistelu, jonka hosumalla pilatun kummajaisten salaisista vedoista ei varsinkaan Koivisto halunnut Paavo Väyrysen tietävän mitään. Siksi Keskusta ja Väyrynen taklattiin ulos, törkyisellä tempulla.

    Kannattaa muistaa että tuolla "Väyrysen vuosikymmenellä" 1980 -luvulla Koiviston saama perusteeton kansansuosio ja SAK:n kautta SDP:lle solutettu, ulkoparlamentaariksesi ryöstäytynyt ylivalta toimi suurimman osan kymmenlukua myös Keskustaa vastaan.
    Selvä merkki Väyrysen työn toimivuudesta saatiin kuntavaaleissa 1988, jolloin Hki-piirin uusi pätevä toiminnanjohtaja Tiina Loikkanen ja Helsinkiin muuttanut Väyrynen nostivat Keskustan valtuustoon, aikaisemman yhden paikan nelinkertaistaen. Se ei syntynyt tyhjästä. Se enteili Keskustalle voittoa 1991 vaaleissa kuten sitten kävikin toteen. Siitä asti ovat Keskustan kannatusluvut pysytelleen 20% paikkeilla, usein reilusti sen yli, ja puolue suurimpana.

    SH

    Äänestä

  • Aloittaja

    usko pois kirjoitti:

    Ei se sopimus muuksi muutu vaikka Väyrynen ja Hietanen kiukettelevat hamaan maailman tappiin.

    EU sopimus on tuonut meille paljon hyvää, ennenkaikkea vakauden ja alhaisen korkotason muodossa. 15 vuotta saimme nauttia EU jäsenyyden hyvistä puolista, nyt joudumme kurkistamaan myös sitä huonoa puolta, mutta siinäkin taitaa käydä niin, että esim. Kreikka-kriisi muodostuukin Suomelle siunaukseksi. Euro kun devalvoituu Kreikan huolien seurauksena niin dollariin kuin Ruotsin ruplaan nähden, ja meidän vientiteollisuuden kilpailukyky siis paranee.

    Toki EMU kriteereistä tiukasti kiinnipitäminen silloin aikanaan sai tyhmyyttään isoja valuuttaluottoja ottaneet kuseen, mutta tavallinen kansa on hyötynyt talouden vahvasta kasvusta.

    en usko sua # usko pois#

    Sanot: .....Toki EMU kriteereistä tiukasti kiinnipitäminen silloin aikanaan sai tyhmyyttään isoja valuuttaluottoja ottaneet kuseen, mutta tavallinen kansa on hyötynyt talouden vahvasta kasvusta. .....

    Mitä mahdat tarkoittaa:." tyhmyyttään isoja valuuttoja ottaneet.:" ??

    **
    Ilmeisesti et tiedä tuosta wahvamarkka-Maunon ajasta ja pelistä mitään? Tyhmyyttään, tai tieten ja tarkoituksella vedätti Koivisto valuuttaa maahan, tuo kaikkeen puuttuva todellinen "maan isä"!
    Koiviston idolin Eduard Pernsteinin oppien mukaan maan talous piti saada tiettyyn kuntoon, siitä syystä Koivisto toimi.
    Hän itse jopa sanoi vuonna 1985 eräässä haastattelussa, että Suomessa on noin 100.000 yritystä liikaa!!
    Aivan tuota määrää yrityksiä ei Wahvamarkka onnistunut kaadattamaan tempuillaan, mutta merkitävimpänä vaikuttajana Mauni Wahvamarkan junailut toimivat kun maahan saatiin kasinopeli, kaaos ja tuho käyntiin 1990 alussa.

    Rahaa tyrkyttivät pankit ja jopa Suomen Pankki, joka itsekin lainasi valuuttaa siten, että 1999 EMU-varaumaan päästäksemme oli valtion muutettava 670.000.000.000 mk:n, siis 670 mrd markan arvosta valuuttaa Suomen markoiksi. EU:ssa edellytettiin että valuuttaluottoja ei saa olla kun rahaliittoon ryhdytään.
    Ihan vaan sulle tiedoksi: - valtio käytti tuolloin järjestekeyn aikana 1997-1999 tuota valuuttamuunninta pakon edessä tehdessään valuutena eläkevakuuttajien vapaata voimaa tuon 670 mrd markan, siis silloin noin 110 mrd euron määrällä..!
    .. Joka vakuus on edelleen kiinni valtiolla, - ei suinkaan siten vapaana sijoitettavana pääomana elävakuuttajilla, kuten siitä annetaan ymmärtää.

    Seppo Hietanen

    Äänestä

Ei Väyrynen "luopunut puheenjohtajuudesta Esko Ahon hyväksi", vaan oman presidenttiehdokkuutensa hyväksi. Eikä Väyrynen "eheyttänyt puoluetta" miksikään voimatekijäksi, kun kannatusjasvun takana oli ollut Veikko Vennamon vetäytyminen politiikasta ja SMP:n hajoaminen. Kepu sai karkulaisensa takaisin, kun SMP kuihtui riitoihinsa ja olisi saanut ne ilman Väyrystäkin.

Nyt, kun kepu on taas ollut hallituksessa pitkän oppositiojakson jälkeen, vuoto valuu Soinin suuntaan ihan niin kuin se ennen valui SMP:hen isä-Vennamon ja Poutiaisen supliikkien vuoksi. Väyrynen ei ole muuta kuin Kekkosen esiin nostamapelinappula, jolle kasvoi Kekkosen varjossa elämää suuremmat luulot itsestään.

Esko Aho ryhtyi uuden parlamentarismin mukaiseksi pääministeriksi ja presidentin mieheksi, koska hän sai valtaa vain Koviston tuella. keskustahan oli revetä kahtia ja kokoomus inhosi Ahoa, joka myllytti kokoomuksta hallituksessaan täysin estoitta. SDP:n ja SAKL:n Aho suututti kukkoilemalla mediassa ennen neuvotteluja ikään kuin neuvottelut olisivat turhia ja tarkoitetut vain hänen jo tekemiensä päätösten linjaamiseen. Ahon vertaista ylimielisyyttä on politiikassa sen jälkeen esiintynyt vain Heinäluoman suunnasta.

Jäätteenmäestä olet eniten harhateillä. Anneli konttasi Hagiksen torilla pyytämässä Ihalaiselta lupaa, että SAK hyväksyisi keskustan, jotta lipponen heittäisi kokoomuksen ulos ja ottaisi kepun tilalle. Ei heittänyt eikä ottanut. Sitten Jäätteenmäki erehtyi rakentamaan valhekampanjansa Lipposesta ja jäi kiinni valehtelusta eduskunnan edessä, minkä jälkeen kepukaan ei enää kehdannut häntä tukea. Lipposen "kosto vaalitappiosta" on täyttä paskaa, koska ei kepu koskaan nöyrtyisi demareiden edessä, jos Jäätteenmäestä olisi ollut pääministeriksi. Sekoilu omissa puheissa ja jatkuva valehtelu mediassa veivät Jäätteenmäen uskottavuuden kepussakin.

Se kehitys, mikä maailmalla, Euroopassa ja Suomessa on tapahtunut viimeisen 20 vuoiden aikana alkaa näyttää toteen, ettei keskustalle ole politiikassa tilaa, jos se aikoo olla samaan aikaan keskustaliberaali hyvinvointiyhteiskunnan takuupuolue ja maaseudun syrjäkylien aluetukipuolue. Kokoomus hoitaa noiusta tehtävistä ensimmäisen kepua paremmin ja SMP:n seuraaja, persut, osaavat olla uskottavampia maaseudun punaniskojen etujen ajajia kuin keskenään sekoilevat kepulaiset.

Äänestä
  • Aloittaja

    Jaba:

    **Ei Väyrynen "luopunut puheenjohtajuudesta Esko Ahon hyväksi", vaan oman presidenttiehdokkuutensa hyväksi. Eikä Väyrynen "eheyttänyt puoluetta" miksikään voimatekijäksi, kun kannatusjasvun takana oli ollut Veikko Vennamon vetäytyminen politiikasta ja SMP:n hajoaminen. Kepu sai karkulaisensa takaisin, kun SMP kuihtui riitoihinsa ja olisi saanut ne ilman Väyrystäkin.

    ***

    Kyllä se vain oli niin että Väyrynen jätti sovinnolla asemat Esko Aholle, koska puolueen sisäisessä skenaariossa näin sovittiin. Mikäs helevetin poliitikko se olisi ollut jos olisi terveenä kundina, vajaat 26 v. jättänyt kaiken ilman mitään suunitelmaa?
    Puheenjohtajuus jäi ja siitä hyödyn sai EA. Jos luopumista - siirtoa haluat kutsua joksikin muuksi niin mikä ette..!(?)
    Vennamon luovutus...? Katsopa lukuja vuoden 2007 vaaleista ja sitten 1991; - Ja kerro sitten missä vaiheessa VV luopui!

    Yleensä voitto lueteaan sen pj:n ansioihin jonka aikana perusduunit on tehty.
    Vaikkapa näin: Jos Keksusta nyt pomppaa plussalle ja Marista tulee PM 2011 huhtikuussa, niin sillion tilin tekee Mari..
    Vuoden 1991 vaaleissa suurimman avun Keskusta sai Koivisto-HH:n aiheuttaman laman ja kaaoksen vaikujtuksesta. Väyrysen osuus 1980 sirpaleian olleen KEskustan eheyttäjänä ei poistu faktoista millään väittämällä.

    Tuskin kukaan on eri mieltä siitä että kansallisen edun - ja mitä varmimmin myös EU:n edun - kannalta olisi meillä ollut sata hyvää syytä panna EU-neukkarit uusin puihin ja pitää edes välttävästi huolta itsestämme..

    Muihin huonolla hapella syntyneisiin juttuihisi koetan vastata, - kunhan tästä tähellisemmältä kerkiän..

    Seppo Hietanen

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_7173133 kirjoitti:

    vaan toi piti oikasta,,

    Me nyt vaan nähdään politiikka hiukka eri tavalla. Suurin ero on ehkä siinä, että sinä haet tapahtumiin syyllisiä ja minä koetan pelkästään selvittää itselleni, mitä oikeastaan tapahtui.

    Väyrynen nääs nosti Ahon seuraajakseen siksi, että pääsisi paremmin keskittymään presidenttitiehensä. Se, että Väyrysellä olisi ollut mitään merkitystä keskustan kannatusprosentteihin on kuvittelua, kun katsot kepun prosenttien rinnalla SMP:n, persujen ja vasureiden prosentteja, sillä sieltähän kepu sai kannatuslisänsä 80- ja 90-luvuilla, tai menetti sinne kannatustaan niin kuin nytkin tapahtuu.

    Se, että Pekkarisen ja Kiviniemen tilanne oli niinkin tasainen kuin oli, kertoo, että kepussa on kaksi eriseuraista ryhmää, kun taas se, että Korhonen hävisi Laaniselle murskaluvuin, kertoo sen, että vanhoista ketkujen konsteista halutaan poäästä eroon.

    Se, mitä Väyrynen sai ääniä, kertookin jo kaiken siitä, mitä keskustan kenttä ajattelee Paavosta, joka ei vieläkään ole huomannut, että aika ajoi hänestä ohi jo 25 vuotta sitten.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Transit_mies kirjoitti:

    ..sulla on omat mielipiteesi, enkä mä missään tapauksessa ryhdy jatkamaan tätä kinaa, sillä esim KEskustan hajaannus 1979/80 mennessä oli faktaa, siinä mukana erinäisiä aiheita sekä samaa faktaa myös se että Väyrynen pelasti sillion käytännössä hajallaolleen puolueen.
    Vain tämä sanottuna.. Muun sössääminen olisi tässä tilanteessa patti, - suunnilleen samalla tasolla kuin se että sun mielestä sir H. Holkeri oli mes paikallaan, timanti Kokoomusjohtaja, kun hänestä vallitsee toisella laidalla mielipide hänen olleen maamme pääministereistä ehkä tuhoisin, joskin Lipposesta sanotaan samaa.
    Väännetään kättä muista aiheista jossain vaiheessa

    t Seppo Hietanen

    ..ennusti Heimo Linna 1994.

    Loput 1 19 persustivat "City"-reunustan.. :)

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    ..sulla on omat mielipiteesi, enkä mä missään tapauksessa ryhdy jatkamaan tätä kinaa, sillä esim KEskustan hajaannus 1979/80 mennessä oli faktaa, siinä mukana erinäisiä aiheita sekä samaa faktaa myös se että Väyrynen pelasti sillion käytännössä hajallaolleen puolueen.
    Vain tämä sanottuna.. Muun sössääminen olisi tässä tilanteessa patti, - suunnilleen samalla tasolla kuin se että sun mielestä sir H. Holkeri oli mes paikallaan, timanti Kokoomusjohtaja, kun hänestä vallitsee toisella laidalla mielipide hänen olleen maamme pääministereistä ehkä tuhoisin, joskin Lipposesta sanotaan samaa.
    Väännetään kättä muista aiheista jossain vaiheessa

    t Seppo Hietanen

    Itse asiassa en ole koskaan osannut noteerata koleerista Holkeria kovinkaan korkealle niin kuin en Suomista enkä Niinistöäkään, joista Niinistö toki on ollut ehdottomasti pätevin. Salolaisesta en puhu, koska tunnen hänet liian hyvin ja Katainen on jo omilla linjoiullaan ja näyttää hallitsevan ne hyvin. Minä kun olen ollut ei-sosialistinen uudistusliberaali ja markkinahenkinen koko ikäni.

    Äänestä

Kyykkykeput tulee vielä hämmästymään keskustan n 15% ja jopa reilusti tuo alle olevaa tulosta. Kiviniemen valinta oli valtava virhe ja sitä maksetaan taas pitkään ja hartaasti. Valitettavasti Kiviniemi on pikkukuntapoliitikko ja niillä eväillä ei keskustan kannatus tule kasvamaan. Väyrysellä oli selvät visiot siitä, mitä suomen pitäisi tehdä, nyt saatiin lillukan varsiin sotkeutuva ´isännän tyttö` lapsellisine haihatuksineen. Marihan osoitti jo yhteystyökyvyttömyytensä Jarmo Korhosen suhteen ja Seppo on jälleen oikeassa siinä, että Kiviniemen valinta tarkoittaa keskustan jakaantumisen vauhdittumista.
Sääliksi käy keskustan syviä rivejä ja oikeita alkiolaisia, kauas ollaan juuristamme päästy ja näköjään kauemmaksi joudutaan.
Häpeäkseni myönnän, että edellisellä kerralla äänestin Vanhasta, mutta Kiviniemeä en. Tyhmä saa olla, mutta virheistä pitää oppia.

Äänestä
  • Jos jotkut Hietasen tapaiset jakautuvat muualle niin entä sitten? Se olisi vain hyvä asia. Guut Bai Seppo. Älä tule takaisin.

    Muuten rivit tiivistyvät uuden hyvän puheenjohtajan myötä. Hyvä Mari

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kyseleväinen kirjoitti:

    Jos jotkut Hietasen tapaiset jakautuvat muualle niin entä sitten? Se olisi vain hyvä asia. Guut Bai Seppo. Älä tule takaisin.

    Muuten rivit tiivistyvät uuden hyvän puheenjohtajan myötä. Hyvä Mari

    -...säälittävä vitsi ja Keskustalle todella karun ikävä herätys Vanhanen - Ruususen ym.. unien jälkeen niitäkin ikävämpään totuuteen! Keskustan kilpailijoille Mari on paras mahdollinen valinta, tuo Keskustan syväsukelluksen varmistaja.

    Kun sinä pieni ihminen - nimeähän sulla ei edes ole (?) - jatkat sieltä Apollon veskistä pientä piiperrystäsi Marin puffaajana, niin mitäs jos kaivaisit nyt esiin Keskustan vaalitulokset:
    Lukaisepa tästä

    Eduskunta 2003 - ja 2007 / Helsingin piiri
    Kunta.... 2004 - ja 2008 / Helsingin piiri

    Nuo lahjomattomat luvut kertovat sun "idolistasi finanssinero Marin" selvemmin ja runsaimmin kuin olisi ollut tarpeellista todellisen poliitisen aseman ymmärtäjille. Friidu on pyörinyt Hki-piirissä pian kymmenen vuotta, ja vedättänyt täällä esikunnakseen suojatyöpaikkalaisten tasoisia hissukoita, joiden kanssa on yhteisvoimin pudottanut Hki-Keskustan pohjille;

    Eduskuntavaaleissa pudotusta - 50 % paikoissa 03 - 07 / 2 - 1 = 1 paikka,
    Kuntavaaleissa pudotusta..... - 25 % paikoissa 04 - 08 / 4 - 1 = 3 paikkaa

    Eikö puheenjohtajaksi valittavalta olisi todellakin pitänyt edellyttää toisen tyyppisiä näyttöjä?

    2007 ehdokas Merja Vanhanen ja 50/50 mahdolisuuksilla Juha Väätäinen olisivat nousseet eduskuntaan, mutta Mari ja piirin agentit - Varila Vimpari (?) - torppasivat KD:n tarjouksen vaalíliittosta, karkealla valheella...: " - emme atrvitse teitä, sillä Anneli Jäätteenmäki tulee piiriin veturiksi... "... tai umpimielistä tyhmyyttä näin osoittaen, ja niin silloin vanhavan KD:n Pekka Reinikaisen ym.., noin 10.000 KD-äänen yhteistyö jäi pois, ja Hki-Keskusta putosi paikoissa tuon - 50 %.

    JOS Marin asemassa olisi ollut hiemankaan pelisilmää omaava järkipolitiitikko, olisi Keskusta vähintäin säilyttänyt asemansa 2 paikassa Merja Vanhasen varmalla nousulla, sekä sitten Juha Väätäisen tod.näk. nousulla nostanut Hki-piirin paikkalukua 2 + 1 = 3. tasolle!
    Todettakoon että KD:n yhteistyöehdokkuuden salaaminen kaikkineen monen muun kampituksen ohessa salattiin tyystin Jarmo Korhoselta, ja silloin uudelta järjestöpäälliköltä, tietenkin Marin ohjauksessa. Arveltaa on että Korhonen olisi puuttunut asiaan Keskustalle ja maallekin onneksi. Mutta kun ei niin.

    Ennen kuin sä pikku kyykkijä sieltä wc.n nurkasta seuraavan kerran ryhdyt pissimään omille kengillesi, niin tutustu toki faktoihin ja vedä myssy silmillesi, ja pidä pieni kärsäsi jo kiinni.

    Meinaakko, että Väyrynen olisi nostanut Kepun kannatuksen Helsingissä paremmaksi?

    Älä vaan sano, että kyllä, koska sen jälkeen en enää osaa millään pitää sinua viisaana.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Transit_mies kirjoitti:

    Meinaakko, että Väyrynen olisi nostanut Kepun kannatuksen Helsingissä paremmaksi?

    Älä vaan sano, että kyllä, koska sen jälkeen en enää osaa millään pitää sinua viisaana.

    .

    ..pahimmillaan taakaksi.
    En viitti kaivaa tähän kunta -ym vaalitilastoja, mutta muutaman luvun muistan ulkoa:

    Hki:
    Kunta 1973 / 1.. Ilkka Hakalehto tuli piirin PJ:si, siis kaikkien aikojen 1. Kepu stadin valtuustoon.
    kunta 1976 / 3.. Hakalehdon vedolla, jonka jälkeen tri-sota rikkoi tuon alun..
    kunta 1984 / 1.. Hki-lestadiolaisten äänillä, Ilkan työ mureni, eikä piirissä ollut vaaleihin edes tekijää..
    kunta 1988 / 4.. kolmen lisäys oli Väyrysyn ja Tiina Loikkasen hyvän yhteistyön tulos...
    ..
    kunta 2004 / 4..ennallaan, Mari mukaan Hki, -Valtava satsaus Jäätteenmäkeen ed. e-k. 03 vaaleissa meni hukkaan riitojen vuoksi; katso alempaa e-vaalit...
    kunta 2008 / 3.. Marin vedolla, - 1 paikka, paluu 1976 -Hakalehdon tasolle

    Edusk. 1991 / 1.. Väyrysen taustatyön vedolla Olli Rehn.. ( Väyrynen oli Uudellam. sai yli 30.000 ääntä)
    edusk. 1995 / 1.. Aho tuli keulimaan, pudotti Rehnin
    edusk. 1999 / .. en muista ulkoo, enkä viitti hakee tilastoista...
    edusk. 2003 / 2.. Annelin noste, veti perässään Salovaaran Kepu, n. 27.000 ääntä, Annelin osuus 17.000!!
    edusk. 2007 / 1.. Marin vedolla menetettiin toinen, - 1, viite edelliseen juttuun..

    Tässä suuntia, joista voi päätellä Väyrysen olleen merkkipaikalla Keskustan stadiin tulon kanssa. Hän on ollut toistaiseksi ainoa puheenjohtaja joka on pannut itsensä peliin Helsingissä kuntavaaleissa.
    ..JA saattaa sellaiseksi jäädäkin, sillä Marin pesti on katkolla kesäkuussa 2012, - ellei putoa jo ennen sitä esim. JAKK -kohuun joka nousee jo 2 kk:n päästä elokuussa ---- , jolloin seuraavat kuntavaalit ovat ( 2012).

    Silloin lienee pressavaaleihin tyrkyllä Keskustastan kovalla pyryllä A. Jääteenmäki. Ja kun Keskusta ei tietenkään - ei älyä-halua-riitelee - , voi mennä kimppaan Kokoomuksen kanssa varmistamaan porv.pessan Sauli Niinistön läpimenoa ekalla kiepillä, niin jostain saattavat punikit taas kehittää omia koukkuujaan ja nostavat ylös esim. Erkki Liikasen, tai sitten jonkun Elannon takapihan vanhan leipälaatikon, kuten tapahui syksyllä 1999, ja joka johti kohtalokkaisiin seurauksiin. Silloin puolestaan Saulus ynnä Kok-akkalauma valkkasi mieluimmin bi-lepakon kuin Kepun Aho..!

    Näin voi hyvinkin käydä 2012, Kepujen kostovuorona!

    Noinhan historia kertoo, mutta siitäkö sinä vedät trendin myös tulevaan ja olet ihan aikuisen oikeasti vakuuttunut, että paluu Väyryseen olisi kepun pelastus Helsingissä?

    En viitti heittää vinoa huulta, vaikka mieli tekisi, mutta ihmettelen todella kovasti logiikkaasi.

    Väyrynen ei enää tällä vuosituhannella pelasta kepun kannatusta yhtään missään, vaikka hänellä olisi sinun vahva uskosi tukenaan, sori vaan, Seppo.

    ..olisi tarvittu todella kovaa valtiomiestä; Ei karua tytönhupakkoa Maria. Väyrnen ja Pekkarinen, kumpi vain olisi maan edun kannalta pitänyt nostaa tähän hätään.

    Marin osuus vain vauhdittaa Keskustan pudotusta; - 2011 vaaleissa Kok. voimistuu, sossut mieluimmin putoaa,.Soinin Persut saattavat jopa ohittaa Keskustan..

    Ei mun juttuni Väyrysen osuudessa ole mitään pelastajan roolia ollut edes esillä; TOKI: Pahan hädän ja nyt edessä olevan pudotuksen jarruttajana olisi hän ehdoton!
    Nykyinen puolueen ja maan tilanne on vain niin stanan tolkuttamasti eri asennossa kuin karun kusetuksen kohteeksi joutunut hurmosliike vahvistettuna tuulta haistavan Annelin keulinalla & Keksustan naisten työnnöllä, tuotti valinnaksi.

    Keskustan puoiluekokousväki tajusi mielestäni aika hyvin, ettei Väyrysestä enää ole puolueen kannatuksen nostsjaksi. Paavo kun jakaa mielipiteet liian vahvasti puolesta ja vastaan, ja vastaan on moninkertaisesti enemmän kuin puolesta.

    Pekkarinen olisi ollut yhden puoluekokousvälin puheenjohtaja niin kuin Keskisuomalaisen Laatikainen radiossa perusteli. Pekkarinen olisi siis vetänyt vaalit niin, että kenttäväki olisi ollut joten kuten yhtenäinen ja samalla pelannut aikaa sille, että puolue ennättää etsiä pidempiaikaisen puheenjohtajansa.

    Toisaalta samassa haastattelussa Ilkan kari Hokkanen perusteli kiviniemen valintaa sillä, että nuorennusleikkaus on tehtävä nyt, koska liikkuvat äänestäjät eivät innostu sellaisesta menneen ajan konkarista kuin Pekkarinen on.

    Sinäkin muuten olet oikeassa siinä, että Kiviniemen valinta johtaa siihen, ettei kepun löysien kannattajien valuminen persuihin pysähdy, vaan jatkuu.

    Äänestä

  • Aloittaja

    UPDATE_7173133 kirjoitti:

    -...säälittävä vitsi ja Keskustalle todella karun ikävä herätys Vanhanen - Ruususen ym.. unien jälkeen niitäkin ikävämpään totuuteen! Keskustan kilpailijoille Mari on paras mahdollinen valinta, tuo Keskustan syväsukelluksen varmistaja.

    Kun sinä pieni ihminen - nimeähän sulla ei edes ole (?) - jatkat sieltä Apollon veskistä pientä piiperrystäsi Marin puffaajana, niin mitäs jos kaivaisit nyt esiin Keskustan vaalitulokset:
    Lukaisepa tästä

    Eduskunta 2003 - ja 2007 / Helsingin piiri
    Kunta.... 2004 - ja 2008 / Helsingin piiri

    Nuo lahjomattomat luvut kertovat sun "idolistasi finanssinero Marin" selvemmin ja runsaimmin kuin olisi ollut tarpeellista todellisen poliitisen aseman ymmärtäjille. Friidu on pyörinyt Hki-piirissä pian kymmenen vuotta, ja vedättänyt täällä esikunnakseen suojatyöpaikkalaisten tasoisia hissukoita, joiden kanssa on yhteisvoimin pudottanut Hki-Keskustan pohjille;

    Eduskuntavaaleissa pudotusta - 50 % paikoissa 03 - 07 / 2 - 1 = 1 paikka,
    Kuntavaaleissa pudotusta..... - 25 % paikoissa 04 - 08 / 4 - 1 = 3 paikkaa

    Eikö puheenjohtajaksi valittavalta olisi todellakin pitänyt edellyttää toisen tyyppisiä näyttöjä?

    2007 ehdokas Merja Vanhanen ja 50/50 mahdolisuuksilla Juha Väätäinen olisivat nousseet eduskuntaan, mutta Mari ja piirin agentit - Varila Vimpari (?) - torppasivat KD:n tarjouksen vaalíliittosta, karkealla valheella...: " - emme atrvitse teitä, sillä Anneli Jäätteenmäki tulee piiriin veturiksi... "... tai umpimielistä tyhmyyttä näin osoittaen, ja niin silloin vanhavan KD:n Pekka Reinikaisen ym.., noin 10.000 KD-äänen yhteistyö jäi pois, ja Hki-Keskusta putosi paikoissa tuon - 50 %.

    JOS Marin asemassa olisi ollut hiemankaan pelisilmää omaava järkipolitiitikko, olisi Keskusta vähintäin säilyttänyt asemansa 2 paikassa Merja Vanhasen varmalla nousulla, sekä sitten Juha Väätäisen tod.näk. nousulla nostanut Hki-piirin paikkalukua 2 + 1 = 3. tasolle!
    Todettakoon että KD:n yhteistyöehdokkuuden salaaminen kaikkineen monen muun kampituksen ohessa salattiin tyystin Jarmo Korhoselta, ja silloin uudelta järjestöpäälliköltä, tietenkin Marin ohjauksessa. Arveltaa on että Korhonen olisi puuttunut asiaan Keskustalle ja maallekin onneksi. Mutta kun ei niin.

    Ennen kuin sä pikku kyykkijä sieltä wc.n nurkasta seuraavan kerran ryhdyt pissimään omille kengillesi, niin tutustu toki faktoihin ja vedä myssy silmillesi, ja pidä pieni kärsäsi jo kiinni.

    Seppo Hietanen
    "kerimäki st"
    CITY-Keskusta

    .

    Viite tuossa yllä olevaan aiheeseen vaalituloksista Keskusta HKi-piirin alueella:

    "Suljetun lippäänestyksen vaaleissa toteutuu demokratiastamme jäljellä oleva osa; Äänetyksen tuloksessa ei ole niinkään väliä siinä ketkä ovat äänestäneet, vaan ja ainoastaan siinä, kuinka paljon ääniä kukin ehdokas ja heidän kauttaan edustamansa puolue on ääniä saanut.

    Ääniä ei siis PUNNITA, vaan demokratian mukaisesti ne vai LASKETAAN!

    Marin politiikan tulokset voidaan todeta yhdellä vilkaisulla edellisen jutun vaalitilatoista,

    Sen mukaan sitten itse kukin vastailee, tähänkin juttuun, ja kertoo oman ymmärryksensä laadusta ja rajoista. Muutamat pusikosta kyykkivät minikeppulit sylkevät esiin pienen mielensä rajoja ja todistavat samalla Marin laadusta seuraavaa: Vain osaamattoman typyn tapoihin kuuluu kerätä ympärilleen saman tyyppisiä pelkureita, tässä aiheessa todettuna kyykkykepuja, itse kukin hiestä ties minkä metäsmatkan takaa ja ties minkä värisen tamman sahran aisoiosta ( ts. henkiseltä tilaltaan vuoteen 1901 jääneinä ) stadiin poliitisen suojatyöpaikan turvaan päässeitä pikkuisia pelkureita.

    Ihan oikeasti. Kipaseppa terveyskeskuksessa hakemassa rauhoittavia.

    Äänestä

  • Aloittaja

    Kyseleväinen kirjoitti:

    Ihan oikeasti. Kipaseppa terveyskeskuksessa hakemassa rauhoittavia.

    .
    .. - vaikka Marin esikunnassa on useita suojatöissä käyviä bundelta tuulleita entisiä nuorkepuja, niin tuskin Mari tai läheisensä noin alhaalla silti ovat. Mitä ilmeisimmin Sinä pieni ihminen edustat tälle saitille tyypillistä perushäirikköä, mieleltään jossain määrin järkkynyttä tai ainakin rajatilassaan kärsivää kansalaista, joka vihaa kaikkia mahdollisia auktoriteettejä muistuttavaa, mm. omalla nimellään kirjoittavia debatin kävijöitä. Sellainen kun olisi sinulle kaikin tavoin mahdotonta, ja jolle asialle et mitään sielusi tilassa ja siitä johtuvassa vaikeassa asemassasi kykene vaikuttamaan.

    Terapia on ältämätön ja aina tarpeellinen hoitomuoto, joten jatka vain hyvä ihminen samaa linjaasi. Tuskin vakavammin edes häiritset ketään, eikä saitille kuolaaminen usein toistauvan ilmiönä, - sinun ja kohtalotovereittesi toistaessa päivästä päivään itseään - liiemalti haittaa aika ajoion esiin nousevaa asiakirjoittelun alkua.

    Ihmisveljenä tietenkin valitan kohtaloasi, ja saittilaisena voin toki toivottaa sinulle kivutonta ja tuskatonta päivän jatkoa, sekä vastakin menestystä sinulle näemmä ainoaksi jääneessä, mt-oireilulle tärkeässä terapiassa, saitille kuseskelussa.

    t Seppo Hietanen

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    .

    ..pahimmillaan taakaksi.
    En viitti kaivaa tähän kunta -ym vaalitilastoja, mutta muutaman luvun muistan ulkoa:

    Hki:
    Kunta 1973 / 1.. Ilkka Hakalehto tuli piirin PJ:si, siis kaikkien aikojen 1. Kepu stadin valtuustoon.
    kunta 1976 / 3.. Hakalehdon vedolla, jonka jälkeen tri-sota rikkoi tuon alun..
    kunta 1984 / 1.. Hki-lestadiolaisten äänillä, Ilkan työ mureni, eikä piirissä ollut vaaleihin edes tekijää..
    kunta 1988 / 4.. kolmen lisäys oli Väyrysyn ja Tiina Loikkasen hyvän yhteistyön tulos...
    ..
    kunta 2004 / 4..ennallaan, Mari mukaan Hki, -Valtava satsaus Jäätteenmäkeen ed. e-k. 03 vaaleissa meni hukkaan riitojen vuoksi; katso alempaa e-vaalit...
    kunta 2008 / 3.. Marin vedolla, - 1 paikka, paluu 1976 -Hakalehdon tasolle

    Edusk. 1991 / 1.. Väyrysen taustatyön vedolla Olli Rehn.. ( Väyrynen oli Uudellam. sai yli 30.000 ääntä)
    edusk. 1995 / 1.. Aho tuli keulimaan, pudotti Rehnin
    edusk. 1999 / .. en muista ulkoo, enkä viitti hakee tilastoista...
    edusk. 2003 / 2.. Annelin noste, veti perässään Salovaaran Kepu, n. 27.000 ääntä, Annelin osuus 17.000!!
    edusk. 2007 / 1.. Marin vedolla menetettiin toinen, - 1, viite edelliseen juttuun..

    Tässä suuntia, joista voi päätellä Väyrysen olleen merkkipaikalla Keskustan stadiin tulon kanssa. Hän on ollut toistaiseksi ainoa puheenjohtaja joka on pannut itsensä peliin Helsingissä kuntavaaleissa.
    ..JA saattaa sellaiseksi jäädäkin, sillä Marin pesti on katkolla kesäkuussa 2012, - ellei putoa jo ennen sitä esim. JAKK -kohuun joka nousee jo 2 kk:n päästä elokuussa ---- , jolloin seuraavat kuntavaalit ovat ( 2012).

    Silloin lienee pressavaaleihin tyrkyllä Keskustastan kovalla pyryllä A. Jääteenmäki. Ja kun Keskusta ei tietenkään - ei älyä-halua-riitelee - , voi mennä kimppaan Kokoomuksen kanssa varmistamaan porv.pessan Sauli Niinistön läpimenoa ekalla kiepillä, niin jostain saattavat punikit taas kehittää omia koukkuujaan ja nostavat ylös esim. Erkki Liikasen, tai sitten jonkun Elannon takapihan vanhan leipälaatikon, kuten tapahui syksyllä 1999, ja joka johti kohtalokkaisiin seurauksiin. Silloin puolestaan Saulus ynnä Kok-akkalauma valkkasi mieluimmin bi-lepakon kuin Kepun Aho..!

    Näin voi hyvinkin käydä 2012, Kepujen kostovuorona!

    Seppo Hietanen

    1 19

    Äänestä

  • UPDATE_7173133 kirjoitti:

    .
    .. - vaikka Marin esikunnassa on useita suojatöissä käyviä bundelta tuulleita entisiä nuorkepuja, niin tuskin Mari tai läheisensä noin alhaalla silti ovat. Mitä ilmeisimmin Sinä pieni ihminen edustat tälle saitille tyypillistä perushäirikköä, mieleltään jossain määrin järkkynyttä tai ainakin rajatilassaan kärsivää kansalaista, joka vihaa kaikkia mahdollisia auktoriteettejä muistuttavaa, mm. omalla nimellään kirjoittavia debatin kävijöitä. Sellainen kun olisi sinulle kaikin tavoin mahdotonta, ja jolle asialle et mitään sielusi tilassa ja siitä johtuvassa vaikeassa asemassasi kykene vaikuttamaan.

    Terapia on ältämätön ja aina tarpeellinen hoitomuoto, joten jatka vain hyvä ihminen samaa linjaasi. Tuskin vakavammin edes häiritset ketään, eikä saitille kuolaaminen usein toistauvan ilmiönä, - sinun ja kohtalotovereittesi toistaessa päivästä päivään itseään - liiemalti haittaa aika ajoion esiin nousevaa asiakirjoittelun alkua.

    Ihmisveljenä tietenkin valitan kohtaloasi, ja saittilaisena voin toki toivottaa sinulle kivutonta ja tuskatonta päivän jatkoa, sekä vastakin menestystä sinulle näemmä ainoaksi jääneessä, mt-oireilulle tärkeässä terapiassa, saitille kuseskelussa.

    t Seppo Hietanen

    Marin porukoissa juuri onkin tuon tasoisia hölmöläisiä. Mari on saman taustavoiman apulainen kuin Vanhanenkin. Sukari, Kakkonen ja monet muuta pistävät lusikkaansa kepusoppaan edelleen. Mari on marionetti kuten kuten oli Matti ministerinä ja kuten ovat monet muut keput edelleenkin.

    Äänestä

Rehellisyys maan perii! Seppo on keskustan todellisuus!

Äänestä

Kepulaisten kannatus alkaa lähestymään muiden sivistyneiden länsimaiden tasoa, mutta 15% on aivan yläkanttiin!

Äänestä

suoraan turpeaan agraarikommunistin pläsiin!

Äänestä

Miksi vitussa näitä hulluja kirjoituksia ei kuskata Ämmänsuon kaatopaikalle. Joku punikki aina kiusallaan näitä tonkii näkyviin.

Äänestä

Missä vika?
..muutakin asiaa?
pelkkä veeee on syvältä.

Äänestä

Sinuun sopii aika hyvin luonnehdinta joka on tehty Esko-Juhani Tennilästä.

On poliitikko joka osannut olla suurimmaksi osaksi väärässä koko pitkän edustajakauden.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_7173133 kirjoitti:

.

Väyrysen jälkeen 1991 Keskustan korpiavelluksen etapeista tähän päivään...:
**************************************************************************************

Väyrynen syyllistyi omienkin sanojensa mukaan pahaan virheeseen vuonna 1990 luopumulla puheenjohtajuudesta Esko Ahon hyväksi. Nyt todetaan että Väyrysen puheenjohtajuus jää puolueen historiaan sen uudistustumisen ja voimien kasvun parhaana ajanjaksona. Väyrynen eheytti puolueen voimatekijäksi sen käytännössä kahtia repineen tohtoreiden sodan jäljiltä. Tuolloin Paavopn valinnassa 1980 päättyi Karjalaisen ja Virlaisen korkeimman vallan aika, joka Väyrynen sitten nosti ennen kokemattooman vaalimenestukseen vuodelle 1991.
Sitten Esko Aho toi puolueen johtoon päästyään mukanaan ikävän käytännön, kahdella pakalla pelaamisen tavan. Hän petti Väyrysen ja puolueen ryhdyttyään vastoin puolueen etua sosialisti Mauno Koiviston kanslistiksi edistäen auliisti tämän pääasiaoita, kansainvälisten sosialistien EU:n laajuisen super-tuponvoiman kokoamisessa ja SAK-SDP:n punakoneen vallan kasvua. Aho ajoikin Koiviston ohjauksessa pääministerinä Keskustalle ja sittemmin koko maalle tuhoisaksi osoittautuneen EU-sopimuksen. Väyrynen vastusti sopimusta panemalla poliitisen uransa peliin. Vaikka pahimmat EU-fanaatikot joutuvat nyt myöntämään Väyrysen olleen tuolloin 1994 EU-äänetyksen aattona ainoa poliitikkomme joka pani kaiken peliin maan ja kansan hyväksi, eivät häntä asiasta kiitä eivätkä kunnioita edes puolueen omat kellokkaat, sillä heillle omat saavutetut edut käyvät kaiken vastuullisen todellisen toiminnan edelle, kuten nyt Marin ja hänen läheisikseen nousseen mikkihiirikorhon laadusta voidaan vain todeta!

Anneli Jäätteenmäki nosti 2003 Keskustan imagoa ja todellisen Alkio-UKK:n linjan kunioitusta esiin, mutta joutui sitten omiensa taklaamana nöyrtymään sosialistien surmanloukkoon, kun Paavo Lipponen kosti Annelille vaalitappionsa. Lipponen ohjasi pakkotoimin tahdottoman Keskustan sivureaiteille komentamalla koko eduskuntaryhmän kyykkyyn ja määräämällä uudeksi pääministeriksi Matti Vanhasen. Samalla Lipponen pakotti Keskustan järjestämään YPK:n parhaaseen heinäaikaan ja laittoi sille sanat suuhun; Kremlin malliin, kun kokous nöyrästi sossua totellen sai nimetä vain yhden ehdokkaan Matti Vanhasen puheenjohtaehdokkaaksi.

Tuossa valinnassa pääsi Keskustan ryhmähuoneeseen sisään todella pahan taudin siemen, joka nosti päälle toisen vaihteen Esko Ahon alkuun panemalle, puoluetta repiville ristiriidoille ja kahdella palakka pelaamisen ansalle. Siellä Timo Kallin valtakunnassa tauti on muhinut ja kasvanut nyttemmin lähes elämää suuremmaksi vaivaksi puolueelle ja myös maalle ja kansalle.

( siirto jutusta 10.6.2010)
CK:
...Nyt tulevan viikonlopun aikana Lahdessa on paljon pelissä siksikin, että tautia ei voi parentaa laastarilla, ei hyssyttelyllä saatikka ylevillä Alkio-UKK:n nimiin vetoavilla juhlapuheilla. Hygienian hoidon ajat ovat ohi; Vain karu leikkaus ja taudin juuriminen saattaa pelastaa Keskustan suuruuden.

Hoito alkaa tosiasioitten tunnustramisella ja riitävillä henkilövahdoksilla!

Tällä sakilla, tällä politiikalla jatkettaessa on puolueella maaliskuussa 2011 täysi työ vääntää kättä Persujen kanssa kolmannesta sijasta; kauhuskenaario - joskin näin jatkettaessa ansaittu - ennekoi ikävästä kisasta: 15 % - 15 % -asemesta Soinin porukan kanssa.. Jos tähän joudutaan, ei se olisi ensimmäinen kerta eikä syyllisiä tarvitse etsiä ryhmähuoneen ja Apollon ulkopuolelta!

***

Nyt, 15.6. tiedämme että vaihdoksia tuli, mutta Vanhasen lähin jarru nousikin puheenjohjaksi, joten sama sorto jatkuu. En tässä ryhdy laajempiin yhteenvetoihin, sillä Vanhasen taustajoukoista ja Mari Kiviniemen valinnasta on sanottu jo paljon toisaalla. Selvältä näyttää, että jos ei mitään todella poikkeavaa tapahdu, johtaa Keskustan hajaannus puolueen syvemmälle kuin se olisi Pekkarisen tai Väyrysen valinnalla joutunut.
Siksi puoluekokouksen pääasioihin kuulunut Jarmo Korhosen kaato yhdistettynä Kiviniemen valintaan saattaa johtaa Keskustan ja Persujen kilpailu todella veriseksi taisteluksi kolmanneksi suurimman puolueen asemasta vaaleissa 2011. Alussa mainitut 15 % - 15 % -kannauksen arvioit ovat tietenkin vain suuntaa antavia arvioita, mutta uskoakseni ne kannattaa painaa visusti mieleen.

Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu