Ihailen sinua ja olen todennut, että olet kehittynyt hyvin paljon mm. puheen selkeydessä ja asioiden ilmaisussa.
Sinulla on erittäin kaunis hymy, minkä vuoksi ihmettelen, miksi aina puheenvuorosi jälkeen peität hymysi ja muutut aivan toisen näköiseksi. Julkisuuden ihmisen kannattaa kiinnittää huomiota myös tällaisiin asioihin.
Pystyt varmaan korjaamaan tuon pienen mainitsemani asian, josta ei varmaankaan ole sinulle haittaa, vaan päinvastoin. Poliitikko on tavallaan jo nykyisin melkein kuin näyttelijä, jonka on pakko kiinnittää huomiota tällaisiin visuaalisiin seikkoihin. En tarkoita, että Eduskunta olisi mikään teatteri, mutta julkisuutta saattaa olla enemmän kuin näyttelijällä.
Olen esittänyt tämän vilpittömällä mielellä enkä usko että mainitsemani seikka vaikuttaa mitenkään asioiden hoitoon, mutta katsojiin ja äänestäjiin saattaa vaikuttaa pienetkin ulkoiset asiat.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos isä
Jutta