En enää tiedä kuinka moni ryhmä kamppailee Suomen kaksikielisyyden puolesta, kohdistava mutta ryhmien monilukuisuus osoittaa, että tarvetta on enemmän kuin osattiin arvatakaan. Kaikki nämä ryhmät kohdistavat huomionsa suomenkielisiin. Miksi? Jos ryhmien toivotaan löytävän hyviä ratkaisuja, niin siihen tarvitaan myös ruotsinkielisten myötävaikutusta.
Kun katselee ruotsinkielisten kirjoituksia huomaa eron poliiktikkojen puheen ja ruotsinkielisen kansan ajattelussa. Ruotsinkielisten ennakkoasenteita ja ennakkoluuloja olisikin saatava vähenemään ja heidän tietojaan suomenkielisestä Suomesta olisi lisättävä. Siinä Folktingetille ja Ahtisaaren johtamalle työryhmälle tehtäväkenttää, jos mielivät saada tuloksia aikaan! Suomea on kielirajan toisella puolellakin, mutta kuinka moni ruotsinkielinen tuntee kotimaansa koko kuvan?!
Ruotsinkielen uhkana ovat myös henkilöt jotka vilpittömästi luulevat toimivansa ruotsin hyväksi, mutta puheillaan vain pahentavat tilannetta. Tyhmät ystävät ovat vaarallisia ruotsinkielisillekin. Jos puoltavat mielipiteet osoittautuvat tyhjän arvoisiksi, niistä on vain haittaa ruotsin asemalle.
Työryhmissä tulisi miettiä, mitkä ovat ne perustelut, joita kannattaa eri asioista esittää. Esimerkiksi suomenkielisten nuorten koulutuksessa on pantava suomalaisnuorten etu ykkössijalle, ei ruotsin aseman vahvistaminen. Huonot ja puutteelliset perustelut herättävät vain torjuntaa.
Ruotsinkielisten olisi myös harkittava tapojaan. Kaunis ja miellyttävä käytös, siivo ja sivistynyt puhetapa auttaisivat heitä luomaan myönteistä kuvaa itsestään - tähän puoleen he eivät juuri ole kiinnittäneet huomiota, vahinko. Ja vielä: pääkaupunkiseudun ruotsinkieliset saisivat opetella itsekin ruotsia, jos kerran suomenkielistenkin pitäisi sitä osata.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet oikeassa. Surujen ennakkoluulot suomalaisia kohtaan ovat suuremmmat kuin päinvastoin.
Tätä tosiasiaa ei huomioida, joko tahallisesti tai tahattomasti.
"Kaikki nämä ryhmät kohdistavat huomionsa suomenkielisiin. Miksi? Jos ryhmien toivotaan löytävän hyviä ratkaisuja, niin siihen tarvitaan myös ruotsinkielisten myötävaikutusta."
Aivan luonnollista kohdistaa huomio enemmistöön ja ruotsinkielisethän toimivat itse niissä ryhmissä.