Kuka lähtee mukaan yrittämään? Kerätään pieni porukka kasaan ja nyt laitetaan asiat kuntoon! En pistä pahakseni vaikka tutustuttas ja nähtäs sillon tällö tyttöjenillan merkeissä. Itse jäkkäisin mielellään kotonani sellaisen. Yritettäs löytää syitä ja ratkasuja jokaisen ongelmiin. Tahdon olla avuksi teille, luulen, että saan parhaan avun itselleni auttamalla muita. Jos tahdot tietää ajatuksestani/itsestäni enemmän ni laita mailia: [email protected]
Joka tapauksessa MINÄ LOPETAN NYT! On valtava tahto, vaikka tunnen pienen epävarmuuden kuiskailevan, mutta prkl, minähän hiljennän sen!
Kirjotin eilen hirmuisen romaanin tänne laitettavaksi, mutta en uskaltanut laittaa sitä, koska olin niin kiihtynyt ja vihainen kohtauksen jälkeen.
Rakkaat, tsempatkaa mua, puol 1 mulla on päivällisaika ja se on aina se mun kompastuskivi!
Joka tapauksessa MINÄ LOPETAN NYT! On valtava tahto, vaikka tunnen pienen epävarmuuden kuiskailevan, mutta prkl, minähän hiljennän sen!
Kirjotin eilen hirmuisen romaanin tänne laitettavaksi, mutta en uskaltanut laittaa sitä, koska olin niin kiihtynyt ja vihainen kohtauksen jälkeen.
Rakkaat, tsempatkaa mua, puol 1 mulla on päivällisaika ja se on aina se mun kompastuskivi!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onnistuin....:)) Pahin paikka tältä päivältä ohitse...loppu menee yleensä heittämällä kun raksu saapuu töistä kottii.
Tosin mulla ei ole enään bulimiaa, mutta liiallista herkkujen syöntiä en pystynyt lopettamaan bulimiasta parannuttuani, enkä niitä kaikenlaisia sääntöjä syöntiin liittyen. Yhdessä vaiheessa se meni melkeinpä bediksi, mutta sitten vähän hellitti. Liika herkkujen mättääminen aiheuttaa mulle melkeinpä samanlaista pahaa mieltä, surua, tuskaa, kuin bulimia aikoinakin. Jos mä kelpaan mukaan yrittämään terveellistä syömistä ja elämää tulen mukaan? Mä olen niin kaivannut että voisin keskustella jonkun kanssa jolla on tai ollut bulimia kokemuksistaan ja tukea. Just ihan tavata olis tosi kiva. Laitan sulle sähköpostia tässä joskus, mutta nyt en kerkiä.
Mä en taidakaan kuulua tänne kun ei mulla bulimiaa ole. En kuulu koskaan mihinkään. Olen aina yksin murheideni kanssa.
Mä olen nyt viikon ajan joka päivä päättänyt lopettaa, mutta vasta tänään oon nyt päässyt yli lounaan ahmimatta ja oksentamatta! Joka ilta oon niin vihanen ja ahmin vakuuttaen, että tämä on viimenen kerta ja nyt se loppuu. Yksin se on kuitenkin tosi tosi vaikeeta, eli ilman muuta, mä oon mukana porukkaa kasaamassa!
Täytin juuri 24-vuotta ja oon nyt reilun vuoden tämän bulimian kanssa paininut. Tahtoa paranemiseen riittää ja oon varma, että vielä onnistun!!
Oon jo ihan aikuinen nainen mutta saman sairauden kanssa painin päivättäin. Eilinen meni pieleen mutta tänään en oksenna!
Ihanaa kuulla että kohtalotovereita riittää. Tai no ei se ihanaa ole että muutkin on kokeneet tän helvetin! Puolitoista viikkoa oksentelematta. Viikonloput pahimpia. Käytiin syömässä lauantaina ja ahmin itseni ihan täyteen. Menin ravintolan vessaan ahdistuneena, eka ajatus oli taas: Miksi söin? Miksi minulla on näin huono itsekuri? En monestikaan syö täyteen koska se tunne ahdistaa minua. Jos syön täyteen itseni, yleensä ahdistun niin paljon että oksennan. Mietin oksennanko ja kun vessaan tuli joku, ahdistuin vielä enemmän koska tuntui etten saanut oksentaa rauhassa. Sitten taas järki astui kehiin. Mietin että varmasti tutut huomaa jos tulen vessasta silmät vuotaen ja naama turvonneena. Kun riittävän monta kertaa painotin itselleni että nämä ajatukset ovat sairaita niin se tilanne meni ohi mutta ahdistus oli jälleen paha syömisen jälkeen. Melkein eksyin taas vanhasta tottumuksesta ostamaan jäätelöä kaupasta mutta sain pidettyä itseni kurissa koska illalla näin tuttuja. Nukahdin ison ruokamäärän jälkeen ja olo oli ihan kauhea mutta toisaalta, enpä oksentanut. Ihme kyllä, sillä puoli vuotta sitten en olisi ollut päivääkään oksentamatta.
Sitä edellisenä viikonloppuna ahmin pari päivää ja oksentelin vaikka luulin että en ole enää tällä asteella. Ens viikonloppuna on kaverin synttärit ja oikeasti olen ihan helvetin ahdistunut niistä. Kaveri kokoajan huomauttelee että olen laiha ja sanoo että kokkailee ja leipoo ruokia sinne. Tiedän että jos en ota ruokia, hän yrittää tuputtaa ja kysyy että miksi laihdutan.. Raivostuttavaa! En ole kertonut hänelle bulimiastani ja hän ei tajua että sekin on minulle ollut voitto että olen syönyt normaalia ruokaa oksentamatta. herkkujen kohdalla en vain osaa olla oksentamatta ja monesti homma lähtee ihan lapasesta enkä osaa edes nauttia illasta sen jälkeen vaan lähden kotiin oksentamaan. Toisin kuin kaveri luulee niin en ole syömättä vaan voisin vetää varmaan koko pöydän tyhjäksi siltä seisomalta. Olen syömättä sosiaalisissa tilanteissa hallitakseni asioiden kulkua. Ja sitten juhannus, seuraava koetinkivi. Lupasin lähteä mökkeilemään porukalla ja tiedossa juomista ja grillausta. Sen nyt tietää miten käy kun juon ja monesti silloin sorrunkin ahmimaan ja oksentelemaan. Miksi en vain osaa nauttia elämästä ja kokoajan minun pitää vaan miettiä tällaisia. : ( Ja vielä etukäteenkin stressin määrä on ihan järkyttävä.
olen sairastanut nyt bulimiaa yli 2 vuotta.joskus on parempia hetkiä kun pystyn syömään normaalisti ja olemaan oksentamatta.nyt on taas ruvennu lipsumaan käsistä tä touhu.olen nyt 2 viikkoa yrittänyt lopettaa ahmimis-oksennus kierrettä mutta loppua ei vain näy.olen itse niin kyllästynyt tähän kuvioon.ruuan ajatteleminen vie multa niin paljon aikaa,samoin oksentaminen vie kaikki voimat.henkisesti on niin paha olla.olen ehdottomasti mukana lopettamisessa.!!voimia kaikille!me pystytään tähän!
Voimia teille kaikille kohtalotovereille. Mutta oikeesti, haetaan apua lääkäriltäkin, koska ite se on niiin jumalattoman vaikeeta lopettaa. Mulla on nyt 5 vuotta bulimiaa takana. On ollu pitkiäki aikoja että oon ollu "normaali". Oon syöny hienosti ja ollu oksentamatta ja suurinpiirteen ajatellu ruokaa normaalisti. Mutta se tulee AINA takas. Aina ku luulee et nyt se on, nyt se on voitettu, siellähän se nurkan takana vaanii.. Nyt on taas ollu pitkään tosi pahana ja alan taas olee niiin väsyny että.. Mä oon ottanu pikavippejä et saan hakee ruokaa jonka sit oksennan. Mä oon tuhlannu siihen niiin paljon rahaa, terveyttä, h*lvetti... Mulla on ihana mies, jota rakastan, mutta joskus näkemisen sijaan saatan valita sen et vietän "koti-illan" eli ahmin ja oksennan. Huoh..
Oikeesti voimia teille kaikki ihmiset! Me ollaan kauniita ihania fiksuja naisia, ei jäädä tähän tuskaan!!
Heissan! Mitä kaikki touhuaa näin lauantaisin? Itsehän istun kotona ja odottelen ruokakauppaan pääsyä...sieltä tarttuu matkaan terveellisyyksien lisäksi varmasti muutama huurteinen jos sitä tänään keksisi jotain elämää suurempaa taas. :)
Ja anteeksi kaikille...hävisin kun pieru saharaan! En ole unohtanut päätöstäni tai teitä, elkää peljätkö! :) Mie eilen kirjoitin äääälyttömän pitkän romaanin ihan ajatuksissani kunnes tajusin, että ei herttinen, enhän minä sitä täällä voi julkasta jos tahdon julkisesti pysyä anonyyminä. :/ Harmi, niin paljon teille pölpöttelin siinä mukavia ja vähemmän mukavia.
Oon pysynyt päätöksessäni vaikka heikkoja hetkiä on ollu. Nyt on sellainen, mut lähinnä huomaan suunnittelevani huomista sillee..no, ei kovin hehkeesti. Olen onnistunu parantamaan hirmu montaa asiaa mun elämässä ja toissapäivänä olin niin onnellinen kun lähdin juoksulenkille ekaa kertaa pariin kuukauteen, että onnenkyyneleet valui pitkin poskia. :)
Viime yönä tappelin miehen kanssa (selvinpäin...no okei tappelun tuoksinassa vetäsin yhden sidun hermoihin) enkä oikein meinaa päästä jaloilleni sen takii...parisuhde on ja on ollu tosi perseestä, mutta sydän sanoo molemmilla, että tää on oikein joten on taisteltava niiden 4 yhdessäolovuoden (
Tottakai miekin kannustan hakemaan lääkäriltä apua jos siitä kokee olevan hyötyä, mutta itse koen kaikki avun- ja onnenavaimet löytyvän omasta elämästäni, omasta tahdostani. Lääkäriä on kokeiltu jos jonkilaiseen, eikä siitäkään ole koskaan pysyvää apua tullut. Saattaapa vaikka olla, että joudun käymän tämän saman prosessin läpi tulevaisuudessa taas ja taas, mutta minkäs minä sille mahdan. Ja mitä sitä nyt murehtimaankaan. Ainoa korvaamaton apu minulle lääkäristä on ollut se saikkulappu jotta saa lepoa ja rauhaa. Lisäksi olen kieltäytynyt lähes tyystin lääkkeistä, en tahdo muuttaa itseäni lääkkeillä...minusta niiden ainoa tarkoitus on vain turruttaa tunteita, mutta ei poistaa ongelmaa...mieluummin käyn tämän tuskan läpi ja sitten joskus saan käännettyä koetun paskan vahvuudekseni, vaikkapa auttamalla muita tai jotain. Jotenkin inhoan lääkkeitä, koska minusta ihmisen kuuluu tuntea kaikilla aisteillaan...nehän on varoituksia jostain pahasta ja kertovat, että nyt pitää toimia. Ja väistämättäkin lääkkeet turruttaa myös niitä onnen ja riemun tunteita. Reagoin vahvasti molempiin sekä huonoihin, että hyviin tunteisiin enkä minä olisi minä ilman tunteitani. Niitä pitää vaan oppia käsittelemään.
Pyydän, elkää kamalan saatanallisesti kritisoiko minua ajattelutavastani, olen kohdannut sitä jo ihan mielinmäärin, eikä se mielipiteitäni/uskojani ole muuttanut...loukannut kyllä...mikäköhän siinä on, että ainakin meillä päin vahvoja mielipiteitä ja päänsä pitäviä, omasta elämästään päättäviä ihmisiä katsotaan ku hullua..? :/ Tulen varmasti ottamaan kantaa asioihin jatkossakin, mutta ne koskee vain omaa elämääni, ei muiden pidä ajatella asioita samoin. Yksi mun vahvoimmista arvoistani on se, että jokaisen pitää tehdä elämässää joka ikinen hetki just sitä mitä haluaa! Tehdä elämästään sellainen kun haluaa, meillä on vain yksi elämä eikä sitä kannata tuhlata olemalla toisten tallottavana ja käskytettävänä...
Öh tunnen itseni tyhmäksi kun alan aina saarnata..:/..ja vähän aina tuo aihekin muuttuu tuossa matkan varrella kun en osaa kirjoittaa mitään lyhyesti :)
Hei ja teistä ketkä tahtoo sen ryhmärämän toteutuvan niin kertokaa toki mulle itsestänne, odotan kovalla innolla millaisia ihmisiä teistä paljastuu, millaiset ihmiset on mun taistelutovereita.:) Ja kun saa jonkilaisen kokonaiskuvan porukasta niin varmasti alkaa ideoita syntymään minkälaista illanviettoa voitais mahdollisesti suunnitella. Kaikilla pittää olla mukava olla. :) Onko kellään mitään mielikuvia minkälainen se olisi se itselleen mieleinen?
NYT KYLLÄ LOPETAN TÄN PULPUTTAMISEN! :D Tulen illalla vielä kurkkaamaan mitä teille kuuluu.