Televisio-ohjelmassa "Persona non grata" haastateltuna ollut Anneli Jäätteenmäki kertoi, että ulkoministeriön hallintojohtaja oli ns. Grossmann-muistiosta todennut, etteivät edes kansanedustajat saaneet sitä käsiteltäväkseen. Eli toisin sanoen: Suomen saama kutsu USA:n sotakoalition kokoukseen ja Suomen osallistuminen olivat niin salaisia asioita, ettei niitä olisi Jäättenmäelle annettu kuten ulkoministeri Tuomioja mm. oikeudenkäynnissä antoi kiertäen kaartaen ymmärtää.
Jäätteenmäen haastattelusta kävi hyvin selvällä tavalla ilmi se kuvio, joka Suomen Irak-politiikan ympärille oli kutoutunut. Lipponen oli tehnyt todella raskaan virheen, ja asia oli jo demokraattisen systeemin pelastamisen vuoksi syytä paljastaa kansalaisille.
Haastattelua seuraava puolueisiin sitoutumaton kansalainen joutui ihmettelemään vain yhtä seikkaa: miten on mahdollista, että Keskusta jätti Jäätteenmäen niin yksin - että isännät ja emännätkin luikkivat kuin koirat häntä koipien välissä pakoon, kun demarijohdosta alkoi tulla painetta Jäätteenmäen henkilöä kohtaan. Miksi tähän mentiin mukaan - todellakin: pettääkö kepu aina, myös itsensä?
Keskustan menettely Jäätteenmäkeä kohtaan osoittaa mitä alhaisinta moraalia ja käsittämättömän pelkurimaista poliittista otetta. Ei pidetty kiinni siitä mikä olisi ollut oikein, vaan jokainen päätyi pakosalle pelastamaan omaa nahkaansa. Naurettavaa porukkaa. Ei mitään eroa demareihin tai varsinkaan Lipposeen.
Mutta Jäätteenmäen esiintyminen oli nyt niin varmaa - ja asiallisestihan hän päivä päivältä näyttää olleen enemmän oikeassa - että mitä todennäköisimmin hän tulee saamaan europarlamenttivaaleissa äänivyöryn. Siihen ei todellakaan Keskustalla ole mitään ansiota. Keskustan pitäisi käpertyä häpeään jokaisesta äänestä jotka Jäätteenmäki tulee saamaan.
Jäätteenmäen haastattelusta kävi hyvin selvällä tavalla ilmi se kuvio, joka Suomen Irak-politiikan ympärille oli kutoutunut. Lipponen oli tehnyt todella raskaan virheen, ja asia oli jo demokraattisen systeemin pelastamisen vuoksi syytä paljastaa kansalaisille.
Haastattelua seuraava puolueisiin sitoutumaton kansalainen joutui ihmettelemään vain yhtä seikkaa: miten on mahdollista, että Keskusta jätti Jäätteenmäen niin yksin - että isännät ja emännätkin luikkivat kuin koirat häntä koipien välissä pakoon, kun demarijohdosta alkoi tulla painetta Jäätteenmäen henkilöä kohtaan. Miksi tähän mentiin mukaan - todellakin: pettääkö kepu aina, myös itsensä?
Keskustan menettely Jäätteenmäkeä kohtaan osoittaa mitä alhaisinta moraalia ja käsittämättömän pelkurimaista poliittista otetta. Ei pidetty kiinni siitä mikä olisi ollut oikein, vaan jokainen päätyi pakosalle pelastamaan omaa nahkaansa. Naurettavaa porukkaa. Ei mitään eroa demareihin tai varsinkaan Lipposeen.
Mutta Jäätteenmäen esiintyminen oli nyt niin varmaa - ja asiallisestihan hän päivä päivältä näyttää olleen enemmän oikeassa - että mitä todennäköisimmin hän tulee saamaan europarlamenttivaaleissa äänivyöryn. Siihen ei todellakaan Keskustalla ole mitään ansiota. Keskustan pitäisi käpertyä häpeään jokaisesta äänestä jotka Jäätteenmäki tulee saamaan.
Vastaukset 200
Vanhimmat
Ja nimimerkistä päätellen Jäätteeenmäen itsensä kirjoittama.
Jäätteenmäen vihjailut mistään salailuista eivät perustu todellisuuteen, vaan siihen, että hän halusi vaalikampanjassaan luoda Lipposesta mielikuvan Bushia mielistelevänä sotahulluna ja onnistui siinä, niin kuin sinäkin todeksi osoitat.
Se, ettei Jäätteenmäen vihjailuissa ollut mitään totta takana tulee puolsetaan todistetuksi sillä, että keskusta - oma puolue - jätti todellakin hänet välittömästi yksin, kun ilmeni, ettei Jäätteenmäki aio perua vaalivääristelyjään, kun demarit sitä vaativat, vaan jatkoi vihjailujaan koko sen ajan, kun asia oli tietovuotojen poliisitutkinnan vuoksi mediassa esillä ja Jäätteenmäkeä haastateltiin.
Hyvä Anneli !!!!
demaripaska valuu kaduille ja toreille
kun demarien omiin puntteihin ei enää mahdu...
Kunnes kansa huomaa, että
keisarilla ei todellakaan ollut vaatteita,
eikä sen paremmin aatteita...
-------------------------------------------------
http://www.state.gov/p/eur/rls/prsrl/2002/15754.htm
White House Press Release
Office of the Press Secretary
Washington, DC
December 4, 2002
Visit of Prime Minister Paavo Lipponen of Finland
President Bush will welcome Prime Minister Paavo Lipponen of Finland to Washington on December 9. Finland is a good friend of the United States and an active supporter in the global war on terrorism. The President and Prime Minister Lipponen will discuss a number of key issues of mutual interest.
Minuun ei pure tuo niin monesti veisattu virsi tai apologinen liturgia siitä "ettei Lipponen ole Bushia mielistellyt sotahullu". Minuun se ei pure siksi, että olen tuntenut Lipposen kauemmin kuin esim. Jäätteenmäki, ja minusta Lipponen on aina ollut kyyninen vahvempiaan nuoleskeleva valtapoliitikko.
Se taas, "ettei Jäätteenmäen vihjailuissa ollut mitään totta takana" ei ensinnäkään pidä paikkaansa - on todella sinisilmäistä ja typerää väittää niin - ja toisekseen, se ei mitenkään, toistan: ei mitenkään tule todistetuksi sillä että hänen oma puolueensa hylkäsi hänet. Mikään ei sido näitä kahta ilmiötä välttämättä mitenkään yhteen.
Jäätteenmäen paljastukset Irak-politiikasta ovat yksi asia, se miten hän itse kompuroi omissa sanoissaan toinen asia, ja se miten häneen eri tahoilla reagoitiin myös kokonaan eri asia. Jos joku jostain syystä liittää nämä yhteen ja käyttää yhtä ilmiötä toisen todistuksena, se on todellakin, toistan: todella huonoa päättelyä.
Tuollaisia yhteyksiä tietenkin näkevät sellaiset, joilla on jonkin poliittisen värin mukaiset silmälasit silmillään, ja linsseihin liimattu tuollaisia johtolankoja. Äänestäjäkuntaa nuo ideologiset todistelutarpeet eivät hetkauta, vaan Jäätteenmäki tulee saamaan ansaitsemansa äänivyöryn. Demokratia puhuu.
Uskosi on vahvempi kuin tosiasioiden ymmärryskykysi.
Minuun ei pure tuo niin monesti veisattu virsi tai apologinen liturgia siitä "ettei Lipponen ole Bushia mielistellyt sotahullu". Minuun se ei pure siksi, että olen tuntenut Lipposen kauemmin kuin esim. Jäätteenmäki, ja minusta Lipponen on aina ollut kyyninen vahvempiaan nuoleskeleva valtapoliitikko.
------------------------
Jos sinulla on mielikuva Lipposesta mielistelevänä sotahulluna, niin se on sinun mielikuvasi lipposesta.
Mutta se, että Jäätteenmäki yritti sellaista mielikuvaa ruokkia sillä aineistolla jota hän käytti ei taas perustunut mihinkään TOSIASIOIHIN siinä AINEISTOSSA. - Tässä siis on kaksi eri asiaa: Mielikuvat Tosiasiat
Se taas, "ettei Jäätteenmäen vihjailuissa ollut mitään totta takana" ei ensinnäkään pidä paikkaansa - on todella sinisilmäistä ja typerää väittää niin - ja toisekseen, se ei mitenkään, toistan: ei mitenkään tule todistetuksi sillä että hänen oma puolueensa hylkäsi hänet. Mikään ei sido näitä kahta ilmiötä välttämättä mitenkään yhteen.
----------------------
Mikään Jäätteenmäen käyttämästä aineistosta ei millään tavalla osoittanut, että Lipponen olisi joulukuussa 2002 luvannut Bushille mitään, mikä olisi ollut Suomen ulkopolitiikan vastaista - ei yksikään dokumentti. Tämä on niin kiistaton fakta, että sitä ei ainakaan tähän mennessä ole kukaan missään kumonnut.
Nimittäin, jos Lipponen olisi toiminut Suomen ulkopolitiikan vastaisesti, niin keskusta olisi seissyt Jäätteenmäen tukena yksimielisesti ja Lipponen olisi ollut oikeudessa eikä Jäätteenmäki. - Näin on, jos puhutaan tosiasioista ja siitä, että päministeri ylittäisi valtuutensa niin kuin Jäätteenmäki vihjaili. Se on nimittäin valtakunnanoikeuden paikka, jos se pitää paikkansa!
Jäätteenmäen paljastukset Irak-politiikasta ovat yksi asia, se miten hän itse kompuroi omissa sanoissaan toinen asia, ja se miten häneen eri tahoilla reagoitiin myös kokonaan eri asia. Jos joku jostain syystä liittää nämä yhteen ja käyttää yhtä ilmiötä toisen todistuksena, se on todellakin, toistan: todella huonoa päättelyä.
------------------
Paljastukset jäivät mielikuvatason vihjailuiksi ja sellaisina perättömiksi, minkä Lisäksi Jäätteenmäki kompuroi sanoissaan ja sekoili puheissaan, mistä kaikesta seurasi luottamuksen menetys, kun uskottavuus katosi.
Minusta ei ole lainkaan huonoa päättelyä kyseenalaistaa Jäätteenmäen väitteet nimenomaan sillä, että jos niissä olisi ollut totta takana, niin miten helvetissä Suomen suurimmaksi noussut puolue muka alistuisi demareiden painostukseen ja uhraisi totuuden paljastajan vain yhden punamulta-hallituspohjan säilyttämisen vuoksi?
En ikinä pysty hyväksymään, että keskusta rakastaisi demareita niin yksimielisesti, että oikein tehnyt ja totta puhunut Jäätteenmäki uhrattaisi, että väärin tehnyt ja valtuutensa ylittänyt Lipponen voitaisi pelastaa.
Se on täysin mahdotonta minun mielestäni, eikö sinunkin mielestäsi?
Tuollaisia yhteyksiä tietenkin näkevät sellaiset, joilla on jonkin poliittisen värin mukaiset silmälasit silmillään, ja linsseihin liimattu tuollaisia johtolankoja. Äänestäjäkuntaa nuo ideologiset todistelutarpeet eivät hetkauta, vaan Jäätteenmäki tulee saamaan ansaitsemansa äänivyöryn. Demokratia puhuu.
------------------
Minusta on täysin naurettavaa ja ala-arvoista ryhtyä kiistämään tosiasioita sillä, että leimaat kirjoittajan motioivit värillisillä silmälaseilla tms.
Oma viestisi nimittäin paljastaa, että sinulla itselläsi on sellainen asenne Lipposta kohtaan, joka vaikuttaa siihen, miten haluat valikoida ja tulkita tosiasioita: et löytääksesi totuuden, vaan tuomitaksesi Lipposen.
Jos väität, että valkoinen talo ei tiedä mitä se tiedottaa, niin kuka helvetti osaa paremmin kertoa valkoisen talon mielipiteestä kuin valkoisen talon tiedotukset...
Mitä helvettiä Lipponen menee aukomaan päätään ja haukkomaan henkeä sellaisessa paikassa, missä puhutaan asiaa ja oletetaan puhujien olevan puheidensa takana.
Vielä kaiken lisäksi Lipposella ei ollut minkäänlaista hallituksen tai eduskunnan hyväksyntää liittää Suomea minkäänlaiseen Irakin vastaiseen koalitioon.
Jos tälläiset selvät asiat eivät ole ymmärrettäviä, niin mikäs sitten ?
kyllä tarkoittaa kyllä ja ei tarkoittaa ei.
Joko Lipponen liitti Suomen Irakin vastaiseen sotakoalitioon tai sitten ei.
Jos Lipponen ei ole mainittut sanallakaan Suomen liittymisestä Irakin vastaiseen sotakoalitioon Valkoisen talon vierailulla, niin silloihan
valkoinen talo ei olisi julkaissut tälläisiä tiedotetta, eikä myöskään Suomen olisi kutsuttu briefing tilaisuuteen, josta puuttuivat Irakin invaasiota vastustaneet Ranska, Saksa ja Ruotsi..
Tälläiset kiistämättömiä tosiasioita ei voi sivuuttaa olankohautuksella.
Yksinkertaista: Jos Lipponen ei ollut liittänyt Suomen Irakin vastaiseen sotakoalitioon, niin silloin Suomen edustusta ei olisi pitänut olla kutsuttuna myöskään sotakoalition kannattajien briefing tilaisuuteen.
TOTTA VAI EI ?
Kestääkö punasossupersreikä kerrankin myöntää, että Lipponen munasi rankimman mukaan...
Ei valkoinen talo oe koskaan tiedottanut mitään Suomen liittymisistä mihinkään Irakin vastaiseen sotakoalitioon eikä Suomea ole sellaisen koalition jäsenenä kutsuttu mihinkään kokouksiinkaan.
Sun kannattaisi ottaa asioista ihan viileästi selvää ja eritellä faktoja hieman neutraalimmin - ihan ilman omaa mielikuvitusta - ja palata sitten asiaan.
Sun kannattaa myöskin tutustua Suomen ulkopolitiikkaan sillä se ei ole sellaista, että ollaan muka jonkun puolella, jos ei olla vastustajien puolella. ts. se, ettei Suomi ollut saksan ja ranskan mukana vastustamassa USAa on ihan täysin Suomen ulkopolitiikan mukaista eikä merkitse sitä, että silloin Suomi olisi muka tukemassa USAa, kun se ei ollut ilmoittautunut vastustajien leiriin.
Tämä on ihan avainasioita. Opettele se ensimmäiseksi, niin ymmärrät muut asiat sittenb helpommin.
Äläkä koko ajan ajattele Lipposta - en minäkään ajattele.
Tuhannesti näillä palstoilla toistetut torjuntaliikkeesi eivät oikein vakuuta. Ne ovat todellakin vain sellaisia kytkentöjä sinun päässäsi, ja niissä ilmenee sinun todistelutarpeesi. Saat toki nimittää omia käsitteellistyksiäsi "tosiasioiksi", mutta tosiasiaksi jää ettemme vieläkään tiedä totuutta näistä jutuista. Se ettei kellään ole "sitovia" todisteita esitettäväksi Lipposta vastaan - niin että hänet esim. voitaisiin vetää mainitsemaasi valtakunnanoikeuten - ei tarkoita, että meidän pitäisi tyytyä saatavilla olevaan tietoon ja lopettaa kyseleminen. Se sopii ehkä sinulle, minua se ei tyydytä.
>> En ikinä pysty hyväksymään, että keskusta rakastaisi demareita niin yksimielisesti, että oikein tehnyt ja totta puhunut Jäätteenmäki uhrattaisi, että väärin tehnyt ja valtuutensa ylittänyt Lipponen voitaisi pelastaa.
Tuo on kokonaan sinun omaa järkeilyäsi, ihan tyypillistä, tuhannesti toistettua kuten sanoin. Maailma vain ei ole sellainen että se tyhjenisi siihen mitä sinä jaksat käsittää ja mitä et. Ehkä sinun on mahdotonta tajuta miten rajallinen kuvittelukykysi on.
Tulkintasi ovat niin kiinniliimautuneita ja käsitteet joita käytät hämäävät sinua niin totaalisesti että et tosiaan käsitä kuinka käpertynyttä on päättely:
>> Oma viestisi nimittäin paljastaa, että sinulla itselläsi on sellainen asenne Lipposta kohtaan, joka vaikuttaa siihen, miten haluat valikoida ja tulkita tosiasioita: et löytääksesi totuuden, vaan tuomitaksesi Lipposen.
Ei se nimittäin mitään paljasta kellekään muulle kuin sinulle. Asenteeni Lipposta kohtaan ei ole tyhjästä syntynyt, eikä sinulla ole mitään edellytyksiä mitätöidä kykyjäni arvioida Lipposta niiden ominaisuuksien suhteen joita täälläkin on vedetty esiin. "Asenteeni" olemassaolo ei tarkoita mitään tiettyä. Tai se voi tarkoittaa mitä tahansa: esimerkiksi sitä että minulla on paremmat mahdollisuudet arvioida Lipposta kuin jollakin toisella.
Merkityssokeutta, huonoa, suorastaan ala-arvoista päättelyä, käsittämätöntä tosiasioiden kiertämistä ja ideologisesti värittyneitä mielikuvia. Ensiksi tiedonfilosofian oppitunnille, sitten ideologisten suttuisuuksien pesulaan, sitten käsitteellinen korttipakka uusiksi - ja sitten kanssasi ehkä voi päästä vuorovaikutukseen jankuttamisen sijasta.
Lainausta
Minusta ei ole lainkaan huonoa päättelyä kyseenalaistaa Jäätteenmäen väitteet nimenomaan sillä, että jos niissä olisi ollut totta takana, niin miten helvetissä Suomen suurimmaksi noussut puolue muka alistuisi demareiden painostukseen ja uhraisi totuuden paljastajan vain yhden punamulta-hallituspohjan säilyttämisen vuoksi?
En ikinä pysty hyväksymään, että keskusta rakastaisi demareita niin yksimielisesti, että oikein tehnyt ja totta puhunut Jäätteenmäki uhrattaisi, että väärin tehnyt ja valtuutensa ylittänyt Lipponen voitaisi pelastaa.
Se on täysin mahdotonta minun mielestäni, eikö sinunkin mielestäsi?
----------------------------------
Miksi Lipposta ei niitattu heti ???
Ensinnäkin tietoa ei ollut käytettävissä, eikä vielä ollut selvinnyt miten verinen Irakin invaasiosta tulee loppujen lopuksi.
Jäätteenmäki oli täysin oikealla asialla pitäessään Suomen erossa suurvaltapolitiikan kiistoista Irakin suhteen.
Mitä taas tulee Lipposeen, niin Sonerassakaan täysin kyvyntöntä toimitustjohtajaa ei voitu siirtää välittömästi pois tehtävistään, koska sellainen temppu olisi ajanut Soneran UMTS sekoiluiden paineessa täyteen sekaannukseen ja luultavasti lopulta konkurssiin..
Sen sijaan Hintikka siirsi taitavasti kaiken tarvittavan tietämyksen sopimuksista ja muista Relanderilta pois ennen kuin juppi sai kenkää..
Nykyään Relanderi perää menettyä kunniaansa ja tuskin ikinä tulee enää nousemaan yhdenkään merkittävän suuryrityksen johtotehtäviin Sonera maineensa vuoksi..
Tästä syystä Jäätteenmäen oli kohdattava puolimielinen sotahullu Lipponen yksinään, koska Lipposen jäljiltä parlamentarismistä jää jäljelle vain repalaiset vaatteet ja vertavuotavat ruumin aukot....niin tehokkaasti tämä söpö setä raiskaa kaiken mitä käsiinsä saa..
Lipposen tekemisistä on aivan riittävästi olemassa tietoa, mutta sen sijaan että Lipposta pyrittäisiin rankaisemaan, olisi paljon parempaa yhteiskunnan resurssien käyttöä estää Lipposta tekemästä enempää vahinkoa ...
Tästä syystä Suomen talouden huippusuhdanteen aikaisilla verohelpotuksilla lamaan ajanut Liikanen pitää ehdottomasti pitää kaukana Suomen Pankista.
Ja Lipponen kaukana Euroopan Unionin huippuviroista.
Nämä kaksi aatteen sokaisemaan söpöä setää on parempi sijoittaa sellaisiin tehtäviin missä mitään merkittäviä vahinkoja Suomen kansan taloudelle ja
imagolle ei pääse syntymään.
Mutta kun demarien värisuora vaan toimii valtiona valtiossa SAK-SDP turvin välittämättä perustuslaista, hallitusmuodosta, ulkopolitiikan linjauksista ja talouden lainalaisuuksista, niin ainoaksi mahdollisuudeksi jää palauttaa Suomen tasavaltaan lainmukainen ja parlamentaristinen hallintotapa, vaikka se sitten vaatisi lisää näytösluonteisia oikeudenkäyntejä, joissa oikeus punnitsee yhteiskunnallista kehitystä, viimekädessä hovioikeudessa...
Näin, koska yhteiskunta kehitys on joutunut saavutettujen etujen vangiksi kaikin mahdollisin tavoin ja yritykset siirtyvät pois Suomesta enenevissä määrin..
Ehkä vallankumous tulee lopulta, mutta ei punaisten vaan kansan suorittama parlamentaristisen järjestelmän uudistus.
Eikä vallankumous tule ase kädessä punalippujen rytinällä kuten vappumarssit vaatimaan omaisuuden tasajakoa,
-vaan vallankumous tulee rauhallisesti ja hiljaisesti kuten pystymetsien työtä pelkäämättömät ihmiset vaatimaan lainmukaista ja moraalisesti kestävää toimimista kaikilla yhteiskunnan aloilla, jottei kukaan joka yrittää itsestään huolta pitää, koskaan rangaistaisi tästä yritteliäisyydestä enempää kuin ketään sellaista, jolta tuo yritteliäisyys kokonaan puuttuu aatteelisen asennevamman takia.
Valoisa vaihtoehto vie tulevaisuuteen.
Ei pelkästään siksi,
että se on tarpeen,
vaan myös siksi,
että kansa itse haluaa turvata tulevaisuuden,
jossa nykyiset ja tulevat sukupolvet
voivat elää elämisen arvoista elämää
maassa, joka on puolustamisen arvoinen
kaikkina muinakin päivinä kuin 16.12, ympäri vuorokauden,
kaikissa oloissa
kaikin tavoin
-KIITOS-
Olet tainnut itse nyt pitää sormea persiessä ja suuhusi sitä siirtäessä todeta sen maistuvan hyvältä.
Yritä nyt hyvä idiootti ymmärtää mitä kirjoitat,
äläkä punasossuta paskaa ilmiselvästä asiasta.
-----------------------------
Lainausta edellisesta
Suomea ole sellaisen koalition jäsenenä kutsuttu mihinkään kokouksiinkaan.
Sun kannattaisi ottaa asioista ihan viileästi selvää ja eritellä faktoja hieman neutraalimmin - ihan ilman omaa mielikuvitusta - ja palata sitten asiaan.
-------------------------------------------------
Jos Suomea ei ole kutsuttu sotakoalition jäsenenä tuohon briefing tilaisuuten, johon vain sotakoalition jäseniä kutsuttiin, niin miksi Suomi oli siellä, jos Suomi ei kuulunut sotakoalitioon ??
Suomi joko oli tuossa sotakoalition briefing tilaisuudessa tai sitten ei ollut.
TOTTA VAI EI ?
Kaikki tuohon briefing kokoukseen kutsutut olivat selkeästi määritelty sotakoalitioon kuuluviksi, tästä on ihan turha väittää muuta.
Se, että Suomi oli kutsuttu ja mukanan tuossa briefin tilaisuudessa todistaa, että Lipponen oli Valkoisessa talossa saanut aikaan käsityksen, että Suomi kuuluu Irakin sotakoalitioon.
Yhdysvallat ei varmasti olisi kutsunut Suomea tuohon briefing tilaisuuteen, ellei Yhdysvalloilla olisi ollut sellaista käsitystä, että Suomi kuuluu Irakin sotakoalitioon.
Ruotsi ei ollut siellä, Ranska ei ollut siellä, Saksa ei ollut siellä. Mutta Suomi oli.
TÄMÄ ON NIIN HELVETIN YKSINKERTAINEN ASIA, ETTEI SITÄ VOI MUUKSI VÄITTÄÄ. LIPPONEN MUNASI JA SUOMI TULI LIITETYKSI IRAKIN SOTAKOALITIOON.
TÄMÄ ON TOTTA.
ei ansaitse kyllä sekään täysiä pisteitä. WTC:n
terrori-iskusta oli joulukuussa 2002 jo 15 kuukautta aikaa ja Irakin sodan alkamiseen 3 kk
aikaa. Valkoisella talolla oli tuohon aikaan
kova kiire saada liittolaisia mukaan Irakin sota-
retkeensä ja ilmeisesti Lipposen epämääräiset
puheet aiheuttivat vähintään jonkinlaisia väärin-
käsitysten syntymisiä mm.puheet osallistumisesta
Irakin jälleenrakentamiseen,rauhanturvaaminen ja
mistä lieneet tuolloin oli puhettakaan. Ja pitää
muistaa,että tuolla Irakissa on nyt tällä het-
kellä sotilaita useista kymmenistä maista,tosin
tänään Honduras ja Taimaa ilmoittivat Espanjan
ohella joukkojensa pois vetämisestä sieltä.
Fazit:
Jenkeistä katsottuna ei välttämättä olisi ollut
kummoinen asia,jos Suomi olisi osallistunut parin
sadan sotilaan voimin Irakin rauhanturvaamiseen
muiden 60 koalitioon kuuluvan maan tavoin. Ja vastapalveluksena jenkit olisivat taanneet Suomen teollisuudelle projekteja Irakin jälleenrakentamisessa(tätähän Lipponenkin
varmaan halusi).
Suomi toimii vain ja ainoastaan rauhanturvaoperaatioissa ja muissakin humanitäärisen avun operaatioissa YK:n kautta.
Näin on eduskunta säätänyt ja tätä on hallituksen noudatettava.
Sitä joko noudatetaan tai ei noudateta.
Se on niin yksinkertaista kuin asia voi olla.
Taloudellisesti olisi tietysti ollut kiinnostavaa päästä saaliinjaolle Yhdysvaltain vanavedessä.
Eikä kukaan kiellä Lipposta lähtemästä Irakiin niin monta samanmielistä mukanaan kuin haluaa. Mutta ilman Suomen tasavallan mandaattia ja virallista hyväksyntää.
Kyllä Lipposen ja kumppaneiden teot varmaan aikanaan tulisivat punnittavaksi kansainvälisessä sotarikostuomioistuimessa Haagissa....
Sikäli mikäli heitä ei olisi palautettu sinkkipakaasissa takaisin lähtömaahansa....
Joulukuun 2002 tapahtumia ja Jäätteenmäen ja
keskustan vaalikampanjaa tulisi tarkastella
kahtena eri tapahtumana - puhumattakaan nyt
Jäätteenmäen Irak-oikeudenkäynnistä,joka oli
pelkästään puhdasta juridiikkaa.
Tavallaan sääli,että Lipposen toimien objektiivi-nen tarkastelu peittyi tämän Jäätteenmäen Irak-
kompuroinnin alle. Väite,ettei Jäätteenmäen
vihjailuissa ollut mitään totta takana on mieles-
täni liioittelua.
"Suomi toimii vain ja ainoastaan rauhanturvaoperaatioissa ja muissakin humanitäärisen avun operaatioissa YK:n kautta. "
Lakien muuttaminen käy Suomessa hetkessä ja lakeja voidaan myös tulkita monella tavoin.
Kansa valitsee edustajansa kansaedustuslaitokseen vaaleilla.
Eduskunta käyttää Suomessa korkeinta lainsäädäntövaltaa.
Eduskunnassa rauhanturvalain muuttaminen varmasti kiinnostaa kansalaisia...
Lakia voidaan tulkita tasan yhdellä tavalla,
sillä tavalla miten laki on lakikirjaa kirjoitettu.
Jos laki ja eduskunnan päätös yksiselitteisesti asettaa rauhanturvatoiminnan toimintaedellytyksessä toimimisen YK:n kautta, niin siinä ei ole väärintulkinnan vaihtoehtoja...
Vai pystyykö millään ilveellä joku todistamaan, että YK:n päätoimisto ja Valkoinen talo Yhdysvalloissa ovat sama asia...???
tuossa muuten netistä tempaistua
----------------------------------------
Irakissa ei olisi kyse mistään rauhanturvaamisesta, vaan YK:n peruskirjaa rikkoneen laittoman miehittäjän avustamisesta tilanteessa, jossa miehitystä - ja myös miehittäjien auttajia - vastaan on käytännössä käynnissä sissisota. Tämä täysin riippumatta siitä, onnistuuko USA saamaan YK:n valtuutuksen apupoikien lähettämiselle vai ei.
-------------------------------------------
Lipposen tekemiset rauhanturvalain pohjalta ovat tarkastelun alla, joten varmaan kuulemme lähiaikoina, mitä tuleman pitää...
Olisiko Lipponen yksin voinut lähettää suomalaisia
Irakiin sotimaan vai mikä elin tekee päätökset
Suomessa????
Tähän oleelliseen kysymykseen haluaisin vastauksen
todella tietävältä taholta. Lakipykälistä linkkejä ja vastaavia!
en kuulunut jakelun piiriin `? ne tulivat minulle yllätyksenä? näin sanoi lakiakin opiskellut luihu-anneli jätteenmäki!!!
"näin sanoi lakiakin opiskellut luihu-anneli jätteenmäki!!!"
Anneli J. ei ole vain "opiskellut lakiakin". Hän on koulutukseltaan VARATUOMARI. Siis juristin loppututkinnon omaava henkilö.
Demarit eivät osaa lukea ja uutisten seuraaminenkin tuottaa suuria vaikeuksia. Annetaan nyt heidän idolinsa Paavo Lipposen tehdä näyttävä poliittinen mahalasku. Eiköhän tämän jälkeen lehdistökin herää totuuteen ja ala etsimään syitä miksi Paavo ei tule valituksi edes EU:n vessavahdiksi.
Onneksi Suomi ei ole niiden maiden joukossa jotka tulevat häntä koipien välissä Irakista, näitä maitahan on Espanja,Honduras ja dominikaaninen tasavalta. Tästä saamme varauksetta kiittää Anneli Jäätteenmäkeä.
Onhan Suomi lähettänyt Irakiin humanitaarista apua, vaikkei se olekaan YK:n johtama projekti. Ainakin oikeushammaslääkäri Helena Ranta on antanut apuaan vainajien tunnistamisessa.
Onhan Suomi lähettänyt Irakiin humanitaarista apua, vaikkei se olekaan YK:n johtama projekti. Ainakin oikeushammaslääkäri Helena Ranta on antanut apuaan vainajien tunnistamisessa.
Etkös nyt millään saa päähäsi, ettei sen paremmin Paavo, Anneli, Matti, Tarja tai kukaan muukaan yksin pysty lähettämään suomalaisia joukkoja mihinkään päin maailmaa sotimaan???
Sen päätöksen tekee yksinomaa Suomen Eduskunta, johon ainakin toistaiseksi kuuluu laskevasta suosiosta riippumatta myös Keskustan edustajat. Lisäksi kyseistä päätöstä ei saataisi aikaan edes pelkillä hallituspuolueiden äänillä.
Lopeta siis turha vouhotus Paavon mahdollisuuksista ja Annelin "muka-pelastuksista". Ei voi pelastaa mahdottomalta.
Alamme jo ihan kaivata aateveljesi (aateisäsi) Timon juttuja, niissä oli sentään vouhkaamisen lisäksi asiaakin, ainakin joskus.
Anneli on oikeustieteen kandidaatti, minkä lisäksi hän on istunut käräjät ja saanut siten varatuomarin arvon.
Anneli on perusteellinen, hän istui käräjät uudestaan...
Jos Lipposen housuissa olisi ollut joku keskustalainen niin ei olisi mitään vaikeuksia demareilla ymmärtää tämä asia. Kun kysymyksessä on Paavo Lipponen joka SÖSSI, niin tätä eivät demarit uskalla tunnustaa.
Lipposen SÖSSIMINEN paljastuu viimeistään siinä vaiheessa kun hän häntä koipien välissä huomaa, ettei EU:n huippuvirat olleet häntä varten. Tämän jälkeen lehdistökin herää "Lippos-huumastaan" ja alkaa selvittämään mistä mahdollisesti Paavon huono EU-menestys johtui. Yhtenä pääsyynä tullaan esittämään Lipposen SÖSSIMINEN usa:n vierailulla.
usa:n vierailullaan, että hän on yhtäkuin Suomen eduskunta. Puheillaan hän antoi isännilleen ymmärtää, että hänellä on valtuudet niihin kannanottoihin,jotka hän esitti George W Bushille. Tässä keskustelussa on moneen kertaan esitetty mitä Lipponen lupasi ja mitä ei.
Koita sinäkin ymmärtää, että Lipponen SÖSSI ja pahemman kerran.
tuo pitää paikkansa.
Tuli vähän hutaisten ilmaistua tutkinto/arvonimike -asia.
Tutkinto: Oikeustieteen kandidaatti
Arvonimitys: Varatuomari
Arvo saatu käräjäauskuntoinnin kautta.
"Varatuomarin (varat., VT) arvon antaa hovioikeus oikeustieteen kandidaatille, joka on täyttänyt tuomioistuinharjoittelua koskevat vaatimukset. Varatuomarin arvo edustaa yliopistokoulutuksesta erillään olevaa lisäpätevyyttä, jota arvostetaan monilla lakimiesaloilla."
tämän ketjun pelle.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/arkisto.shtml?2003/06/172202
Kuvittelet jonkun sotakoalition kokoontuneen. Milloin ja missä? Keitä oli mukana? Mitä asioita käsiteltiin?
Ota nyt ukko ensin selvää asioista ennen kuin alat tuohon sävyyn nimitellä muita kirjoittajia, sillä sinun höpinöissäsi ei ole sanaakaan totta, koska Suomea ei ole koskaan kutsuttu minkäänlaisen sotakoalition yhteenkään kokoukseen ja jos muuta väität valehtelet kuin sika.
muuttuneet matkan-varrella? Kannattaisi kysellä Eskon mietteitä tämän päivän valossa. Vaalien kannalta Irak-kortilla oli todella suuri merkitys, sillä näet varmistui, ettei Paavo Lipponen ole Suomen hallituksen johdossa.
Kovasti ihmetyttää, kun te demarit nostatte Ahon tässä asiassa jalustalle, muutoin kyllä olette toivottaneet Esko Ahon hornan tuuttiin.
Olethan jo kuullut Ville Itälän Paavo Lipposesta antamat mairittelevat lausumat?
ole onnellinen omassa uskossasi.
Minä olen huomannut Itälän sanoneen vain sen, että Lipposella ole demarina mahdollisuuksia. Miten hän on arvioinut Lipposta ja hänen osaamistaan.
Löytyy sekä "kunnioitettavia vihollisia" että "halveksittavia vihollisia".
Et ole muuten vastaillut mitenkään muualla jutuissa olleeseen asialliseen tietoon, ettei yksi henkilö, olkoon hän kuka tahansa, voi viedä Suomea eikä sen joukkoja sotaan, kuten itse yrität väittää.
"Mitä sössötät, sossu idiotti".
http://www.kaleva.fi/cf/juttu.cfm?j=336978
Enpä ole moista selittelyn kukkasta ennen päässyt lukemaankaan. Mutta peölkkää mielikuvitusta tyhjiä vaitteitä ja väitteiden toistoa, ei yhtään faktaa ainoankaan väitteen tukena.
No, jos faktoja olisi ollut, niin Lipponen olisi ollut nahkurin orsilla jo vuoden, koska Suomen suurin puolue, keskusta, olisi hänet sinne ilolla nostanut. Suomen ehdokas EY:n komission puheenjohtajaksi olisi keskustalainen ja Suomen Pankin pääjohtajaksikin nimettäisi nyt keskustalainen.
Kaikki tämä olisi jo tapahtunut, jos yhdelläkään Jäätteenmnäen väitteellä Lipposesta olisi ollut pienintäkään pohjaa tosiasioissa.
Mutta mikäs keppulinreppanoiden on seliutellessä, kun oman puolueenmatelu Lipposen edessä hävettää niin, sttä Lipposta on pakko hutkia vaikka kuinka pienillä eväillä, kun ei perkele muutakaan syytä keksi vaikka mielikuvitus kääntäisi olemattoman aivot kolmeen kertaan nurin kerran päivässä 13 kuukauden ajan.
Minä uskon, että sinua vituttaa Lipponen, mutta älä viitti enää toistaa itsesäsi, sillä en enää vastaa.
ja neuvottelut G.W. Bushin kanssa hyväksyivät:
1. Tasavallan presidentti
2. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta
3. Ulkoministeriö
Kaikkien kanta:
Paavo Lipponen toimi täysin Suomen virallisen ulkopoliittisen linjan mukaisesti.
Mitä muuta KEPUlistit vielä vaativat valehtelija-Annelin EU-vaalikampanjan pönkitykseksi?
asiaan?
Kommentoin vähän:
Valkoisella talolla oli tuohon aikaan
kova kiire saada liittolaisia mukaan Irakin sota-
retkeensä ja ilmeisesti Lipposen epämääräiset
puheet aiheuttivat vähintään jonkinlaisia väärin-
käsitysten syntymisiä mm.puheet osallistumisesta
Irakin jälleenrakentamiseen,rauhanturvaaminen ja
mistä lieneet tuolloin oli puhettakaan.
-------------------
Eivät ne aiheuttaneet mitään väärinkäsityksiä. Tyuo myytti elää sitkeästi näillä keskustelupalstoilla ja viikkolehtien lööpeissäkin aina kun jotain asiaan osallista haastatellaan. Tosiasia on, että USA tiesi ihan tarkkaan, ettei Suomi tue muita kuin YK:n hyväksymiä toimenpiteitä ei voimatoimissa eikä myöskään jälleenrakennuksessa. Tästä (ettei epäselvyyksiä ollut eikä syntynyt) löytyy dokumenttia vaikka millä mitalla.
Fazit:
Jenkeistä katsottuna ei välttämättä olisi ollut
kummoinen asia,jos Suomi olisi osallistunut parin
sadan sotilaan voimin Irakin rauhanturvaamiseen
muiden 60 koalitioon kuuluvan maan tavoin. Ja vastapalveluksena jenkit olisivat taanneet Suomen teollisuudelle projekteja Irakin jälleenrakentamisessa(tätähän Lipponenkin
varmaan halusi).
----------------------
Ei Lipponen tuota halunnut, koska Suomi oli ja on sitoutunut vain YK:n mandaatilla tapahtuvaan toimintaan, minkä Lipponen keskusteluissaan teki Bushille selväksi, koska myös USA oli tuolloin 9.12.2002 samalla linjalla Suomen kanssa päätettyään yrittää saisiko se YK:n turvaneuvoston hyväksymään hyökkäysaikeensa, joista Bush oli viimeisimpien tietojen mukaan päättänyt jo syksyllä 2001, eli yli vuotta aiemmin.
Mutta olennaista on, että juuri keskustelun aikana Suomen ja USA:n linja suhteessa sodan aloittamiseen oli identtinen. asia viesään YK:n päätettäväksi.
Hämminkihän aiheutettiin vasta 3-4 kuukautta myöhemmin, jolloin USA oli saanut nenilleen, muodostanut sotakoalitionsa ja lähtenyt sotimaan ilman YK:n mandaattia. Tähän koalitioon Jäätteenmäki yritti hämäyksellään kytkeä Lipposen ja Bushin keskustelumuistion, joka koski ihan toista aikaa ja ihan toista "koalitio"-tilannetta.
todistaa, kuinka LOISTAVA Anneli on. Siitähän on koko keskustelussa kysymys. Olet vaan itse yrittänyt siirtää keskustelua Lippos-suuntaan. Miksiköhän?
Et siis ymmärtänyt, mitä kirjoitin: Suomea ei ole koskaan kutsuttu minkään sotakoalition mihinkään kokoukseen eikä suomi ole koskaan osallistunut minkään sotakoalition kokoukseen.
Jos joku muuta väittää niin kertokoon milloin sotakoalitio kokoontui, keitä muita sotakoalitioon kuului ja mistä asioista sotakoalitio kokouksessaan päätti.
Sanon edelleen, että kaikki tuon suuntaiset kirjoitukset ovat täyttä paskaa, koska yhtään faktaa ei ole mahdollista löytää minkään sotakoalitiokokouksen tueksi, koska sellaista ei todellakaan ole koskaan pidetty.
todisti, miten Anneli J. juristina väärensi KEPUn työvaliokunnan kokouspöytäkirjan kokouksen kulkua vastaamattomaksi.
Tuossa humanitaarisessa avussa on kyse on kansainvälisen Punaisen Ristin toiminnasta.
Ja silloin kun lääkäreitä lähetetään johonkin maahan niitä lähetetään tarpeesen, auttamaan kärsiviä eikä silloin aseteta avun ehdoksi, että sodan piti olla YK:n hyväksymä tai avun antamiselle pitää saada YK:vetoinen johto ennen kuin apua suostutaan antamaan.
Mitä tuota meille jankkaat. Kyllä me (=suomen kansa) sen tiedämme. Näin tiesi hallituskin, mutta ikävä kyllä paavo sitä ei tajunnut, että hänellä ei ikävä kyllä ollut valtuuksia. Mutta kyllä luultavasti nyt tietää!
Siis paavo leikki "valistunutta" itsevaltiasta vieraillessaa Bushin luona ja antoi ymmärtää, että hänellä on kansan antama valtuutus! Samalla vierailulla hän avasi kampanjansa pääministeriksi ja oli valinnut tämän tilaisuuden. Hesari ja iltis uutisoi isoilla kuvilla verraten annelin vaatimatonta avausta. Kuvat oli asetettu rinnakkain, jolla haluttiin viestittää, kuka on "johtaja".
osaa lukea näin selvää tekstiä,kuin mitä kirjoitat.
Ei ole olemassa mitään Jäätteenmäen vihjailuja Irak-asiassa, vaan on olemassa Jäätteenmäen kaukoviisaus mihin Irakin sota pahimmillaan johtaa. Tästä on näyttö Irakissa. Onneksi Suomi ei ole niiden maiden joukossa,Espanja, Honduras ja Dominikaaninen tsavalta, jotka tulevat häntä koipien välissä Irakista.
Paavo tai Anneli moiseen.
Et ole muuten vastaillut mitenkään muualla jutuissa olleeseen asialliseen tietoon, ettei yksi henkilö, olkoon hän kuka tahansa, voi viedä Suomea eikä sen joukkoja sotaan, kuten itse yrität väittää.
"Hämminkihän aiheutettiin vasta 3-4 kuukautta myöhemmin, jolloin USA oli saanut nenilleen, muodostanut sotakoalitionsa ja lähtenyt sotimaan ilman YK:n mandaattia. Tähän koalitioon Jäätteenmäki yritti hämäyksellään kytkeä Lipposen ja Bushin keskustelumuistion, joka koski ihan toista aikaa ja ihan toista "koalitio"-tilannetta."
------------------------------
Hämminki paljastui 3 - 4 kuukautta myöhemmin, kun salaiset keskustelumuistiot tulivat julki.
Kuinkahan kauan jaksat puolustella Lipposen vaalikampanjassaan tekemiä tyrimisiä, jossa hän pani peliin koko Suomen ulkopoliittisen uskottavuuden?
Vallanpitäjien oli vaan hyväksyttävä se tosiasia, että kansa (=suomen) sanoo sanansa. Ja näin tulee aina tekemään, jos sille annetaan siihen tilaisuus! Hyvä Anneli, seisomme rinnallasi!
Siis paskatalikolta jäi listaltaan pois se oleellinen: Suomen kansa, joka on puhunut ja puhuu edelleen...
Takkulan ja Väyrysen kisa: Kumpi on Suomen Yrjö Jyrinkoski?
...
Suomen kansa hyväksyy toimenpiteet, jotka maan ylimmät valtioelimet ovat todenneet täysin asiallisiksi.
Sen sijaan en usko Suomen kansan hyväksyvän Anneli Jäätteenmäen törkeää valehtelua ja muuta konstailua, jonka avulla A.J. saavutti KEPUn silloisena puheenjohtajana KEPUlle varsin kyseenalaisen vaalivoiton.
Näin se menee.
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/arkisto.shtml?2003/06/172202
Olet täysin kykenemätön oikaisemaan, kun et ymmärrä sitä, että maliskuussa julkitulleet keskustelumuistiot eivät voineet koskea maaliskuussa ollutta sotakoalitiota, koska muistiot oli kirjoitettu jo joulukuussa.
Mikä tässä ei mene perille?
ja kuinka helvetin kauan jaksat jankuttaa minun muka puolustavan Lipposta, kun en sitä teeö. Onko sinun keppananreppanan aivosi jo niin Bush-maisesti kalkkeutunut, että kuvittelet minun puolustavan lipposta jos olen kommentoin Jäätteenmäen tekemisiä.
Juuri tuollainen amerikkalainen "olet joko puolellamme tai olet meitä vastaan" -ajattelu on teissä keppulinreppanoissa yksi syy, miksen teitä koskaan tule äänestämään, koska maailma ja politiikka ei ole ikinä tuollaista joko/tai -simmpelihommaa niin kuin siniun viestisi antavat ymmärtää, Unto Ruoste.
Olet inttämisen mestari, joka elää omassa mielikuvitusmaailmassaan. Asiat USA:n ja Irakin suhteen olivat aivan OK. siihen saakka, kun suuri idolisi 'puhunniintottakuinosaan-Anneli alkoi sotkea niitä.
Jäätteenmäen sotkeminen aiheutti sen, että Suomen oli tarkennettava kantansa USA:lle.
Pääministeri Jäätteenmäen johtamalla hallituksella ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia hoitaa ulkopoliittisia asioita tuon asiakirjavuodon jälkeen. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin vaihtaa pääministeri. Tämän tajusi Keskustan eduskuntaryhmäkin.
...sinua en pysty vakuuttamaan, enkä näitä oikaisujani sinulle kirjoitakaan, vaan muille lukijoille, jotta eivät vain erehtyisi uskomaan tuota "mantraasi".
"Olet täysin kykenemätön oikaisemaan, kun et ymmärrä sitä, että maliskuussa julkitulleet keskustelumuistiot eivät voineet koskea maaliskuussa ollutta sotakoalitiota, koska muistiot oli kirjoitettu jo joulukuussa."
---------------------------------------
Valitettavasti ei ole koskaan ollutkaan muuta Irakin vastaista koalitiota kuin se yksi ja ainoa, sama joulukuussa ja sama maaliskuussa ja sama tänä päivänäkin. Jotkut ovat löyhemmässä, joku on jo lähtemässäkin (Espanja).
Maaliskuussa, kun pommit jo putoilivat Bagdadiin, lähetettiin Mikko Valtasaari USA:n kertomaan, ettei Suomi ehkä olekaan niin innokkaasti koalitiossa mukana, kuin Lipponen meni lupaamaan joulukuussa.
"Mikä tässä ei mene perille?"
----------------------------
Ei mikään, sinun jutuistasi.
"ja kuinka helvetin kauan jaksat jankuttaa minun muka puolustavan Lipposta, kun en sitä teeö. Onko sinun keppananreppanan aivosi jo niin Bush-maisesti kalkkeutunut, että kuvittelet minun puolustavan lipposta jos olen kommentoin Jäätteenmäen tekemisiä."
--------------------------------
Äläs nyt, sinähän jopa vääristelet ulkoministeriön salaisia keskustelumuistioita, pestessäsi Lipposta puhtaaksi Bush-keskustelutyrimisistä.
"Juuri tuollainen amerikkalainen "olet joko puolellamme tai olet meitä vastaan" -ajattelu on teissä keppulinreppanoissa yksi syy, miksen teitä koskaan tule äänestämään, koska maailma ja politiikka ei ole ikinä tuollaista joko/tai -simmpelihommaa niin kuin siniun viestisi antavat ymmärtää, Unto Ruoste. "
--------------------------------
Ei ole tuosta kyse! Kyse on vain yksinkertaisesti siitä, että Lipponen matkusti Amerikkaan vaalikampanjansa takia näyttääkseen äänestäjille, kuinka hyvää pataa hän on maailman johtajien kanssa.
Surkeinta siinä oli se, että Lipponen pani peliin Suomen ulkopoliittisen uskottavuuden.
Se ettet tule koskaan äänestämään kepua, alkaa tuntua uskottavalta, siksi moneen kertaan sen olet toistanut. Mutta ei hätää, ei kepu siinä mitään menetä, vai oletko sittenkin äänestänyt aiemmin kepua?
Tämähän oli juuri Anneli Jäätteenmäen pointti Irakgatessa. Paavo Lipponen lupasi Bushille humanitaarista apua, vaikka sotatoimille ei ollut YK:n hyväksyntää. YK:n hyväksyntää ei edelleenkään ole ja Suomi on lähettänyt humanitaarista apua Irakille, mm. oikeuslääkäri Helena Rannan työryhmineen.
Valitettavasti ei ole koskaan ollutkaan muuta Irakin vastaista koalitiota kuin se yksi ja ainoa, sama joulukuussa ja sama maaliskuussa ja sama tänä päivänäkin.
-----------------------------
Tuo on täydellisesti vääristelty näkemys. Riippuen asiasta USA:n kanssa kuului yhteen eri tilaineissa ihan eri maita. Suomi esim. kuuluu edelleen terrorisminvastaiseen koalitioon ja kuului joulukuussa 2002 yhdessä USAn kanssa siihen koalitioon, joka oli hakemassa asiaan YK:n päätöstä.
Tosiasia siis on, että se sotakoalitio, johon Jäätteenmäki vihjaili Lipposen meidät liitäneen, todella syntyi vasta sen jälkeen, kun USA sai YK:ssa nenilleen ja päätti lähteä sotimaan ilman lupaa.
Elle tätä asiaa usko, niin olet joko tyhmä tai Lipposvihassasi pelkästään vääristelynhaluinen, kuten Jäätteenmäki.
Edellinen fakta huomion ottaen, loppu viestistäsi on täyttä satua, jolla et ole tarkoittanutkaan olemaan mitään tekemistä totuuden kanssa.
>>> Riippuen asiasta USA:n kanssa kuului yhteen eri tilaineissa ihan eri maita. Suomi esim. kuuluu edelleen terrorisminvastaiseen koalitioon ja kuului joulukuussa 2002 yhdessä USAn kanssa siihen koalitioon, joka oli hakemassa asiaan YK:n päätöstä.
>>> Tosiasia siis on, että se sotakoalitio, johon Jäätteenmäki vihjaili Lipposen meidät liitäneen, todella syntyi vasta sen jälkeen, kun USA sai YK:ssa nenilleen ja päätti lähteä sotimaan ilman lupaa.
Hohoijaa. Ho-ho-hoijaa. Kenet ajattelit saada tästä käsitekikkailustasi ja ihan ikiomasta tulkinnastasi vakuuttuneeksi? Stand-up -koomikkojen yhdistyksen? Lipposen Ystävät Ry:n? Lasse Lehtinen -historiakirjoitus & Valitut Palat Co:n?
Al-Qaidan?
Ei jokaiseen "tietoon" tarvi vastata. Kysymyksiin yleensä vastataan, jos katsotaan tarpeelliseksi. Opettelehan näitä perusasioita ja mieluummin muualla kuin täällä, jossa käymme asiallista keskustelua keskustan harjoittamasta politiikasta ja ilmiöistä, joka annelistamme näyttää syntyneen. Taidetaan jo puhua instituutiosta?
"Taidetaan jo puhua instituutiosta?"
Valehteluinstituutio.
Oma kansallinen keskustelumme on niin sisäänlämpiävää ja kokoonkäpertynyttä, että juuri tuollaisia "pystyisikö Paavo muka viemään Suomen sotaan" -kysymyksiäkin voidaan esittää.
Meille riittää näköjään, jos itse pystymme määrittelemään omat tarkoituksemme ja tekemisemme niin että ne meitä itseämme tyydyttävällä tavalla näyttäisivät olevan "ulkopolitiikkamme virallisen linjan" mukaisia... jne.
Omaa sielunrauhaa tavoiteltaessa sopiikin sulkea silmät maailmalta.
Tosiasiassa Irak-konfliktissa on USA:n lisäksi USA:a vihaava osapuoli. Tai mahdollisesti lukemattomia USA:a vihaavia osapuolia.
Me tulemme vedetyksi konfliktiin mukaan, jos annamme itsestämme USA.n vihoillisten silmissä sellaisen kuvan, että tuemme USA:a ja Bushia. Se riittää valtuutukseksi näille tahoille sille, että myös meidän maamme voi joutua iskujen kohteeksi.
Meidän ei tarvitse lähettää edes innosta hihkuvia usa-fanejamme taistelemaan Irakiin USA:n rinnalla - sotatoimialue tällaisessa konfliktissa ei ole siellä, vaan se on kaikkialla maailmassa.
Siksi Lipposen moka on niin paha. Kukaan, joka olisi edes asiallisesti perehtynyt USA:n olemassaolleisiin ulkopoliittisiin ohjelmajulistuksiin, joissa se varaa itselleen omankädenoikeuden toimia tarpeen vaatiessa ilman YK:a oman "johtajuutensa" ja muodostamansa "samanmielisten valtioiden koalition" avulla, ei minkään järjen nimissä olisi voinut tehdä sellaista emämunausta, jonka Lipponen teki.
Ja Bush kiitti kauniisti liittymisestä koalitioon. Tämä kiitos = sodanjulistus USA:n vihollisten silmissä.
tuli KEPU-PASKAA jälleen tuutin täydeltä.
No olisko Kääriäisen pitänyt pysyä Suomen
maankamaralla,ettei tulis vääriä käsityksiä?
... ja lue myös tuo avauskirjoitus.
Tuskin Keskustaa on rajummin tällä palstalla arvosteltu. Ja aiheesta, mielestäni. Keskusta on puolueena viimeistään Jäättenmäki-tapauksen yhteydessä osoittanut täydellisen moraalisen alamittaisuutensa.
Jäätteenmäki herätti kysymyksen Suomen Irak-politiikasta ja sohaisi kusiaispesään. Se oli kansakunnan onni. Minä muun muassa, kaikkea muuta kuin kepulaisena, olen hyvin kiitollinen siitä ettemme ajatuneet ajopuun tavoin USA:n kylkeen. Liian pitkälle ehkä jo valtiolaivamme päästettiin.
Keskustapuoleessa on nyt vain häpeileviä luimistelijoita. Menneisyydestä löytyy Aho, joka möi Suomen amerikkalaisille lainakauppiaille, ja löytyy Juhantaloa ym. moraalittomia miehiä. Sama on tilanne demareillakin: Lipponen ei ole ainoa alamittainen, löytyy Sundqvistia ja muuta konnaa. Tämä ei kuitenbkaan ole Irak-politiikan suhteen relevanttia. Suomen ulkopolitiikka on asia, joka koskettaa koko kansaa, ei vain kahden keskinäistä paikallisotteluaan käyvän puolueen kannattajia.
Liian sisäänlämpiävät ovat näkymämme. Pitäisi pystyä edes ulkopolitiikkaa hoitaessa ajattelemaan asioita sen toimikentän puitteissa jolla pelataan. Sitä Lipponen ei kertakaikkiaan osannut tehdä. En tiedä, onko hänen siirtämisensä ulos poliittisesta valtakeskittymästä tarpeeksi, vai onko taholtamme tarpeen vielä jokin selvempi signaali, jotta kaikki maailmassa uskoisivat ettei Lipponen = Suomen kansa.
siloinhan Kääriäisen ystävällinen vierailu Pentagonissa olisi ollut erittäin vaarallinen. Samoin sitä olisivat sitten olleet Vanhasen positiiviset sanat USA:sta. Itse kyllä olen sitä mieltä, että ei tässä kokonaan voida terroristien armoille heittäytyä.
kertoisi meille mitä tällaiset yhteydenotot tarkoittavat? Mihin on sitouduttu, missä ollaan yhä mukana?
pysty vastaamaan, niin josko jukkapekka tällä omalla vain hänelle ja kaltaisilleen tarkoitetuilla sivuilla vastaisi tuohon, että pystyykö yksi ihminen puolueesta riippumatta viemään Suoalaisia sotilaita sotimaan ulkomaille?
Tuo teidän "asiallinen" keskustelu tuppaa olemaan erittäin yksisilmäistä Anneli juu, Paavo ei keskustelua.
Varmaan et katso myöskään tarpeelliseksi ottaa kantaa Hannu Takkulan rehelliseen esiintuloon näissä ympyröissä.
eivät demarit ymmärrä. Paavo Lippönen sössi oikein kunnolla.
Tällaista asetta käytettiin viimevaaleissa!
Ahon mukaan linja ei ollut muutunut!
Terrorismin uhallakin yritettiin kerätä ääniä omaan pussiin!
Otsikossa kaikki.
kalasteli valehtelija Lipponen.
näkynyt käräjäoikeuden käytävillä kuten siellä näkyi eräs ex-pääministeri tässä vähän aikaa sitten.
Mahdatko Mikko muistaa tämän ex-pääministerin nimeä?
Eipä ole tosiaankaan Lipposta valtakunnanoikeuteen maanpetoksesta haastettu. Eikä haasteta. Bush nimittäin tuskin tulisi todistajaksi.
Sehän todistaa ettei Lipponen mihinkään syyllistynytkään?
Käräjäoikeuden päätös taas Jäätteenmäen syyttömyydestä ei todistane mitään?
Hohoijaa.
täytyypi lähteä OLVILLE jos vaikka Kääriäinen tarjoais!
"Käräjäoikeuden päätös taas Jäätteenmäen syyttömyydestä ei todistane mitään?"
totesi päätöksessään, että se ei luota A. Jäätteenmäen kertomukseen, mutta niiden rikosten tunnusmerkistöt, joista A. Jäätteenmäkeä syytettiin, eivät käräjäoikeuden mielestä täyttyneet.
Käräjäoikeus siis oli myöskin sitä mieltä, että A. Jäätteenmäki valehteli. Tämänhän toki kaikki tietävät.
Soita UM:aan tai Hesarin ulkomaantoimitukseen jos et usko, mitä edellä luki.
Kysy toimittajilta, jotka tuota sanaa päivittäin käytetään, miten koalitio määritellään, jos se yleensä voidaan määritellä yksiselitteisesti eri aikoina.
Se, että sinä tempaat koalitiolle jostain määritelmän ja ilmoitat sen olevan ainoa ja oikea, jota kaikki maailman eri medioiden ja kaikkien maailman eri toimijoiden poliittiset puheet ovat aina täsmällisesti sen sisältöisenä tarkoittaneet - on ihan silkkaa paskaa, niin kuin itse hyvin tiedä, mutta intät raukka saman toistoa, kun ei sinulla ole yhtään tosiasiaa kusetuksesi tueksi.
ovat yksi myytti, joka kannattaisi ajatella kunnolla läpi.
Terroristit eivät ole Euroopalta kiristäneet satojen miljardien lunnaita tai vaatineet Suomelta sataatuhatta sinisilmäistä neitsyttä lepyyttelijöikseen. Osaman vaatimus oli että islamilainen maailma jätettäisiin rauhaan.
Eli siis, ettei USA:n oikeudettomaan sotaan liityttäisi.
Espanja teki vetäytymispäätöksen. Suomen virallisessa ulkopolitiikassa USA:n väkivallankäytön ei-hyväksyttävyys todettiin ääneen esimmäisen kerran täsmälleen UTVA:n kokouksessa 7.3.2003, heti seuraavana päivänä sen jälkeen kun Anneli Jäätteenmäki oli nostanut Suomen Irak-politiikan pöydälle MTV-3:n vaalitentissä.
Vaaleista on kulunut jo yli vuoden, sinunkin olisi jo korkein aika hyväksyä vaalin tulos. Jos et pian ala hyväksymään vaalitulosta, niin minäkin alan epäilemään demareiden saavuttamaa "kyseenalaista" kakkostilaa. Valehtelihan Paavo Lipponen mm elintarvikevirastosta "törkeästi" Suomen kansalle.
Näin se menee.
Käräjäoikeus ei sanonut Jäätteenmäen valehdelleen. Eikä puhuneen totta. Eikä sanonut että Manninen puhuisi totta. Tai valehtelisi. Kas, kun käräjäoikeus ei ota tällaisiin asioihin kantaa. Sen sijaan se perustaa päätöksensä johonkin, ja tässä tapauksessa se perusti Jäätteenmäkeä koskevan päätöksensä Mannisen kertomukseen. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Mannisen kertomusta pidettäisiin luotettavampana, silti Jäätteenmäen teot eivät täyttäisi rikoksen tunnusmerkistöä.
Asioita on helppo sotkea. Ja vaarmasti houkuttelevaa, jos niin haluaakin tehdä. Kysymys: huijaako sillä enää muita kuin itseään?
voi olla että minä vastaan ja kerron sinulle mistä sana koalitio on peräisin ja mitä se tarkoittaa.
Vaan kauanko kannettu vesi kaivossa pysyy?
"Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä, että vaikka Mannisen kertomusta pidettäisiin luotettavampana, silti Jäätteenmäen teot eivät täyttäisi rikoksen tunnusmerkistöä."
Nimenomaan käräjäoikeus totesi, että se ei luota Jäätteenmäen kertomukseen. Tämähän on
SUOMEKSI SANOTTUNA, että
käräjäoikeuden mielestä Anneli Jäätteenmäki
VALEHTELI!!
Näin tietenkin tapahtuikin.
Aivan eri asia on se, täyttääkö valehtelu ja jutun kokonaistosiseikasto tietyn rikoksen tunnusmerkistön. Käräjäoikeuden mielestä ei täyttänyt.
Keskeistä on se, että Anneli Jäätteenmäki on koko ajan kiistänyt valehdelleensa. Nyt myöskin käräjäoikeus KAIKKIEN MUIDEN TAVOIN otti kantaa asiaan ja päätyi siihen, että Anneli Jäätteenmäki VALEHTELI prosessin aikana.
MOT.
käräjäoikeus. Kyseinen laitos on perustettu kaikkia suomalaisia varten. Valitettavasti joillakin on sellainen käsitys, että kaikki jotka käräjäoikeuksien lattioita kuluttavat olisivat jotenkin rikollisia. Mm ulkoministeri Tuomioja piipahti kyseisessä paikassa ja en siinä mitään paheksuttavaa nähnyt.
Paavo Lipposen tekemiset/sanomiset tullaankin mahdollisesti ratkaisemaan valtakunnan-oikeudessa, joten se onkin täysin toinen juttu.
ei näytä kuuluvan edes käräjäoikeuden päätöksen kunnioittaminen. Olkoonkin, että päätös on lainvoimainen.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000003094792
lienee kuitenkin Jäätteenmäen suusta se, kun hän diplomaattisesti pyöritteli suustaan hallitusneuvottelujen loppuvaiheessa: "On Lipposta toki pyydetty mukaan, toki, toki..."
Siinä vaiheessa taisi jo olla Haloselta tiukka ukaasi, ettei hän tulisi nimittämään hallitusta jossa Paavo istuisi.
Niin että valehteluahan se politiikanteko paljolti on yltä ja alta.
Mitä käräjäoikeuteen tulee, se ei todellakaan ota kantaa syytettyjen kertomusten totuusarvoon. Se vain perustaa päätöksensä valitsemaansa kehykseen, ja tämä on todellakin juridista, tapauskohtaista harkintaa, ei totuuden etsimistä tavanomaisessa mielessä. Siksi suomeksi sanottuna käräjäoikeus ei siis päättänyt Jäätteenmäen sen enempää kuin Mannisenkaan kertomusten todenperäisyydestä.
Lipposenkin kohdalla luultavasti jokin totuuskomission tapainen menettely olisi kansan kannalta parempi kuin oikeudenkäynti, joka perustuu siihen, että syylliseksi epäilty saa valehdella itseään suojellakseen niin paljon kuin haluaa.
Kansainvälinen Punainen Risti on YK:iin verrattava toimija. Ei sen pyynnöstä toimiminen riko Suomen ulkopolitiikkaa vaikkei samalle asialle olisi erikseen erillistä YK:n mandaattia.
Kyllä minä tiedän, mitä koalitio merkitsee, johan siitä edellä ja muuallakin tässä ketjussa on tuotu esiin useita selkeitä kirjoituksia.
Kun sinä intät, että koalitio- sanalla olisi muka vain yksi ja sama merkitys, jota samaa määritelmää olisivat tarkoittaneet muka kaikki, jotka tuota sanaa käyttävät, niin sen harhaisempi et voisi mielikuvituksessasi olla.
Tuskin tätäkään tajuat, mutta heitän valaisevan esimerkin analogisesti ihan muualta:
Jos määrittelisin, mikä on aikakauslehti-ilmoitus ja sinä sanoisit, että se on Pohjolan kokosivu Suomen Kuvalehdessä, niin vastauksesi mahtuu määritelmän sisään, mutta ei tarkoita, että aina kun käytetään termiä aikakauslehti-ilmoitus tarkoitettaisi tuota Pohjolan kokosivua Suomen Kuvalehdessä.
Selvenikö?
Toisin sanoen koalitio tarkoittaa aina sitä, mikä sisältö sille kulloinkin määritellään, joten et voi ottaa yhtä USA:n lausumaa koalition sisältöä ja sanoa, että kaikki koalitio-sanat, joita on mediassa ja keskusteluissa eri aikoina ja eri yhteyksissä käytetty tarkoittavat täsmällisesti tuota yhtä koalitiota.
Ei se poju sentään noin ole.
kuitenkin. Tai etsi vaikkapa netistä, USA:n Kansallisen turvallisuuden strategia on täysin julkinen ohjelmapaperi, jonka sivuilla määrittyy ihan täsmällisesti se mitä sanoilla "johtajuus" ja "koalitio" tarkoitetaan.
http://www.whitehouse.gov/nsc/nss.html
Johtajuus tai koalitio -käsitteiden sisältö ei sinulle selviä valitettavasti Pohjolan ilmoituksista eikä Suomen Kuvalehdestä eikä edes Lasse Lehtisen työnantajasta Valituista Paloista, vaan se selviää sinulle ihan tuosta samasta USA:n virallisesta ohjelmapaperista, josta se selviää kaikille muillekin maailman kansoille ja kansalaisille.
Selvenikö?
Toisin sanoen koalitio tarkoittaa aina ja kaikille sitä, mikä sisältö sille on annettu siellä missä sana on otettu osaksi virallista USA:n ulkopoliittista doktriinia. Sitä ei missään maailmassa määritellä minkään paikallistason puolueottelun ehdoilla, eikä sitä määrittele yksi yhdellä tavalla yhteen aikaan ja toinen toisella tavalla toiseen aikaan. Vain sinä olet tässä jutussa täysin pihalla ja sekaisin. Sinuä hämää se että sanaa käytetään meillä keskusteluissa ja uutisoinneissa sekavasti, ja siitä sinä sitten haluatkin tehdä totuuden! Totuuden siksi että niin sinusta Lipposen ei olisi tarvinnut tietää mitä sana koalitio Bushin suussa tarkoittaa.
Kun olet soittanut vaikkapa Hesarin ulkomaantoimitukseen, YLE:lle ja ulkoministeriöön, soita vaikka Ruotsiin, Saksasta ja Englannista löytyy laatulehtiä joista muuten päivittäin kannattaa seurata Irakin tilanteen kehittymistä - ja soita vaikka al-qaidalle. Kysy kaikilta mitä USA:n koalitio tarkoittaa. Yllätyt. He eivät ehkä vastaakaan, että se tarkoittaa erään suomi24-palstan jääräpäisen sananselittäjän kehittelemää kepu - demarit paikallisottelussa lippospuolustustarkoituksissa käyttökelpoista monitulkintamallia akselilla yksi sun toinen koalitio eri aikoina koskien eri asioita ja valtioita mutta ei missään nimessä sitä mikä lukee USA:n turvallisuusohjelmassa ja mihin liittymisestä Bush Lipposta kiitti.
Piti siis ruveta inttämään taas, kun et kykene vastaamaan siihen, mitä edellä kirjoitettiin.
Minä en enää intä, sillä kaikki asian kuuluva on jo edellä sanottu. Jos et siitä ymmärrä, niin kyse on ilmeisesti enemmän halun kuin kyvyn puutteesta, sillä tuon selkeämmin en osaa asiaa enää selvittää ja minulla on sentään 35 vuoden aikuiskouluttajan kokemus.
Pidä siis ainut määritelmäsi, mutta sillä nyt ei vaan ole totuuden kanssa mitään tekemistä muualla kuin omassa päässäsi
Sääliksi kyllä käy noita kouluttamiasi.
Aika traagista.
Oletkos useinkin käyttänyt Pohjolan ilmoitusta ja Suomen kuvalehteä analogisena havaintomateriaalina päähänpinttymiäsi selittäessäsi? Ja ihmetellyt kun ei viestisi mene perille? Vaikka ihan selkeästi asian esität?
Pidä ihmeessä kaikki omat määritelmäsi eri koalitioista. keksi niille vaikka selvyyden vuoksi ihan ikiomat nimetkin, mutta sillä nyt ei vaan ole totuuden kanssa mitään tekemistä muualla kuin omassa päässäsi.
Laitoin tuon kouluttajatäkyn ihan tahallani, että pääsisit sanomaan niin hyvin kuin vain osaat itse asian vierestä, josta sulla ei siis ole sanottavaa, kun ilmeisesti koulutus on tehonnut.
Väite Lipposen valehtelusta on silkka vale.
Tässä on, miten asiat kulkivat:
Lipponen ja Berlusconi sopivat periaatteesta, miten elintarvikevirasto jaetaan ja sopivat siitä, että asia viedään kummankin maan parlamentin ja EU:n hyväksyttäväksi.
Tämän faktan on jokainen voinut lukea mediasta.
Lipponen tiedotti asiasta, ja se oltiin valmiit hyväksymään. Tiedottaessaan Lipponen toi esiin kaiken mitä hyväksymisvaiheita vielä edellyettiin ennen kuin asia olisi selvä.
Tästä löytyy faktaa mm. Hesarista.
EU tiedotti asiasta ja ilmoitti, että se ei aseta esteitä Suomen ja Italian sopimalle jaolle.
Italian parlamentti ja parman kaupunki tyrmäsivät Berlusconin sopiman menettelyn eivätkä hyväksyneet sitä
Nämä faktat on jokainen voinut lukea mediasta.
Kun siis joku em. faktat tietäen väittää Lipposen valehdelleen, ei kyseessä ole mikään muu kuin patologisen lipposvihan tuottama kepu-paska.
Juttusi alkavat olla sellaista mielikuvitustasoa, että ellet mee hoitoon, niin paa ainakin konees kii ja mee ulos, muuten jonain päivänä ovellasi on valkotakkisia noutajia.
A-piste
TV1 perjantaina 2. huhtikuuta 2004 kello 21.00
Uusinta maanantaina 5. huhtikuuta 2004 kello 16.00
TUOMIOJA JA KOALITIOIDEN IHMEELLINEN MAAILMA
Toimittaja: Juha Ristamäki
Poliisille luovuttamassaan muistiossa Manninen kirjoittaa näin: "ilmoitan Anneli Jäätteenmäelle faksilla, että Helsingistä saamiensa ohjeiden mukaisesti suurlähettiläs Valtasaari vielä varmistaa Yhdysvaltain ulkoministeriöstä, että Suomi ei ole mukana Irakin koalitiossa, josta mainitaan ulkoministeri Colin Powellin puheessa. Ilmoitan, että tieto perustuu Washingtonista tulleeseen salasanomaan".
Favorin kommentoi näin: "WASB-011, koko asiakirja ja jopa sen olemassaolo on salaista. Tältä osin ei haluta kertoa edes sitä, että Suomi on ollut mukana tällaisessa tapahtumassa. Esimerkiksi Ruotsin ei haluta tietävän tällaista, koska siitä saattaa olla haittaa Suomen ja Ruotsin välisille suhteille".
Me halusimme tietää myös, miksi vielä sodan aloituspäivänä Washingtonin suurlähettiläämme piti selvittää, mihin koalitioon Suomi oikein kuului?
Tuomioja yllättää heti:
Miksi sitten Suomen suhdetta Yhdysvaltojen johtamaan Irak-koalitioon piti selvitellä vielä samaan aikaan, kun Bagdadia jo pommitettiin?
Tuomiojan mukaan vielä tuolloin Yhdysvalloilla saattoi olla käsitys, että Suomi on mukana sotakoalitiossa. Siksi suurlähettiläs Valtasaari vielä lähetettiin oikomaan asiaa.
Jos Yhdysvallat halusi, ehkä vahingossa, mutta ehkä myöskin tilanteessa osoittaakseen, että heillä on mahdollisimman laaja kannatus, vähän tulkita väärin, niin oli tarpeen tällainen varmistus tehdä.
Tuomioja antaa siis ymmärtää, että Yhdysvallat olisi sijoittanut Suomen sotakoalitioon vastoin Suomen tahtoa. Kotimaassa niin Lipposen kuin Tuomiojankin suulla vakuutettiin Suomen aseman olevan selvä, mutta samaan aikaa asiaa setvittiin Washingtonissa.
sokea on kun ei enää tajua elävänsä vain omien korviensa välissä.
Sulle on käyny sillee. Mut eiks toi tekniikka oo kehittyny iha mahtavasti, että voi helpottaa elämäänsä ja osallistua kaikin tavoin yhteisiin juttuihin.
Mut taas ajattelen, että kun oot tollee päässy oman pääs vankilasta, niin sehän on just sitä, että näkee muutakin kuin vain sen oman itsensä ja sehän on hyvä juttu.
Minusta sinä, vaikka olisitkin näkövammainen, niin voit antaa paljon enemmän toisille ihmisille kuin me ns. näkevät, jotka juuri saatamme olla niitä sokeita.
Jaksamista vaan sinulle, toivottelee Irma
kovasti helpottaa ihan kaikenlaisten vammaisten elämää. Pian saamme varmaan jonkinlaiset koalitioaivot, joilla voimme liittyä milloin mihinkin koulutusohjelmaan, joista ammennamme suurta viisautta lippaan.
Suuri haaveeni on joskus vielä päästä Lasse Lehtisen Haluatko miljonääriksi -ohjelmaan, ja kymmenen euron kysymyksen kohdalla kilauttaa kaverilleni kouluttajalle, jolta kysyn puhelimessa: Mikä taas olikaan se koalitio?
Lipponen ei tehnyt mitään "väärän" mielikuvan oikaisemiseksi, vaan oli itsestään yhtä ylpeä kuin Väinö Tannerista ja Tali-Ihantalastakin.
Halonen ja Tuomioja joutuivat heräämään ja selittelemään asioita parhain päin liittoutumattomuudeksi, kun Lipponen oli jo puhunut "omaansa suuremmalla maitomäärällä" Yhdysvalloissa, vaikkei ulkopolitiikka toki kuulukaan pääministerille, vaan ulkopoliittiselle johdolle, tasavallan presidentille ja ulkoasiainministerille.
kannattaa lukea muitakin lehtiä kuin Keskisuo-
malaista js Ilkkaa!Itse luen Ilkkaa ja muita
sanomalehtiä ja kyllä samasta asiasta saadaan
monta eri näkökulmaa!kai se totuus on jonkimmoinen keskiarvo noista!Aikonaan kun Liikanen oli tulossa komissaariksi,Ilkka
tyrmäsi sen ,ei voi tulla koska on sosialisti.
Toisin kuitenkin kävi!
että Paavo sössi ja sillä sipuli.
Voisinko hienotunteisesti tiedustella sinulta, millaisen terveyskylpylä-loman olisit valmis kustantamaan minulle? Olen aika vaativainen ihminen ja minulle ei kelpaa kuin paras ja mieluimmin kallein.
... esimerkiksi sellainen legendaariseksi muodostunut, Tony Blairin hallituksesta eronneen ympäristöministeri Michael Meacherin kirjoittama artikkeli "This war on terrorism is bogus" eli Sota terrorismia vastaan on humpuukia, joka on julkaistu The Guardian -lehdessä 6.9.2003
http://www.guardian.co.uk/comment/story/0,3604,1036571,00.html
kannattaa kaikkien lukea. Aikanaan artikkeli herätti tavattomasti maailmanlaajaa kohua, ja sitä pidettiin salaliittoteoriana ja hörhöilynä. Nyt sen näkemys näyttää pitävältä, pätevältä ja päivä päivältä järkeenkäyvemmältä.
Suomalaista Irak-politiikkaa koskeva keskustelu on ollut niin kotikutoista ja sisäänlämpiävää, ettei asian oikeita mittasuhteita ole meillä esim. valtalehdistössä tarvinnut ollenkaan ottaa esille. Suomalaisille on riittänyt oma pieni myrskymme vesilasissa. On sallittu ja jopa ruokittu keskustelua esim. vain suomalaiseen tarkoitukseen - tarkoitushakuiseen Lipposen puolusteluun - kehittyneillä ikiomilla "koalitio"-käsitteillä ilman pyrkimystäkään kytkeä omaa kansallista keskusteluamme niihin alkuperäisiin yhteyksiin joista todellisuudessa kuitenkin on ollut kyse.
Kuinka moni suomalainen vieläkään tietää mitä USA:n virallisessa Kansallisen turvallisuuden strategiaohjelmassa (syyskuu 2002) mainutut, koko maailmaa kohahduttaneet termit "johtajuus" ja "koalitio" oikein tarkoittavat? -- Meillä on lähinnä suojeltu Lipposta, ja sen seurauksena kansan silmät on suojattu siltä mistä koko muu maailma on puhunut ja selvillä.
Jos kuitenkin haluaa paremmin tutustua niihin kuvioihin, joista USA:n Irak-hyökkäyksessä todellisuudessa on kyse, ja mihin Lipponen oikeastaan oli Suomea liittämässä mukaan, kannattaa aloittaa vaikkapa Meacherin artkeli lukemalla. Siitä löytyy netissä myös sellaisia toimiteltuja versioita, joihin on lisätty päivitettyjä linkkejä niiden asioiden nykytilaan, jotka artikkelissa mainitaan.
Kirjoituksesi on täysi satu ja täyttä hölyn-pölyä.
Vaivautuisit menemään kotimaisten TV-yhtiöiden uutisarkistoihin ja katsomaan kuvanauhalta mitä Paavo Lipponen leukaili elintarvikevirastosta.
Kun printtimedia käsittelee asioita laajasti dokumentoiden ja taustoita yksityiskohtaisesti selvittäen, sinä jätät sen sivuun ja kuittaat saduksi ja hölynpölyksi, jos sattuu olemaan niin, että tv-uutisiin poimittu muutaman sekunnin insertti Lipposen haastattelun jostain osasta ei sattunut sisältämään oman mielikuvituksesi vastaista tietoa.
Kirjoitteluasi seurattuani olen tullut johtopäätökseen, että sinä et pyri missään asiassa tuomaan esiin sitä, miten asiat oikeasti tapahtuivat.
Tavoitteesi on ilmeisesti vain jauhaa paskaa ajankuluksesi ja väittää asioista ihan mitä tahansa päähäsi milloinkin pälkähtää.
Tapasi todistella muistuttaa kommunistien väittelytapaa 60-luvulla. Hekin keräsivät kaikenlaista julkista aineistoa omien selittelyjensä tueksi ja antoivat keskeisille käsitteille omat määritelmänsä, mikä sai kaiken näyttämään uskottavalta, ellei perehtynyt siihen, että käsitteen määrittely oli poimittu Marxilaisesta dialktiikasta.
Osoitat yhtä sitkeää tyyliä jatkuvasti toistamalla sitä, että johtajuus- ja koalitio-termeillä voisi muka olla joku yksi ja tietty, eksakti määritelmä, jota näillä sanoilla muka olisi aina kaikissa yhteysksissa tarkoitettu.
Tyuo on täysin "marxilaista" manipulointitekniikkaa, jonka tavoite on muokata mielipiteitä ja muuttaa asenteita, mutta ei koskaan - siis ei koskaan - selvittää sitä, mikä asiassa on totuus, koska ei se marxilaisillekaan sopinut
Termit "johtajuus" ja "koalitio" ovat peräisin USA:n syyskuussa 2002 julkistamasta virallisesta Kansallisen turvallisuuden strategiaohjelmasta, jonka teksti sanasta sanaan löytyy esim. osoitteessa
http://www.whitehouse.gov/nsc/nss.html
Siitä miten sinä haluat käsitteitä käyttää tai selität niitä eri yhteyksissä käytetyn minulla ei ole käsitystä, enkä todellakaan aio edes sellaista muodostaa. Ko. käsitteillä on vain yksi lähtökohtainen sisältö ja tulkinta, se yksi ja ainoa, joka oli myös Lipposen ainoa mahdollinen tapa käsittää termit joulukuussa 2002, jos hän siis olisi yleensä mitään käsittänyt.
olen väittänyt, että Suomen joukkoja olisi joku ollut viemässä Irakin sotaan?
Voisitko ystävällisesti mainita kirjoituksen otsikon jotta voin tarkistaa asian? Palaan tähän kysymykseen heti kunhan tuo pyytämäni asia on tarkistettu.
palaa taaksepäin ja lue edellinen viesti uudelleen. Jos pari kertaa ei riitä sen ymmärtämiseen, niin lue vielä neljä tai viis kertaa lisää. jos sekään ei auta, niin sitten on asiat pahalla mallilla.
Katselin mielenkiinnolla myös ohjelman, kiitos vaan, että tulee uusintoja. Olin reissun päällä enkä päässyt seuraamaan. Minä kiinnitin myös samoihin asioihin huomiota kuin sinäkin, että puolue (kepu) ei ollut kyllä ajan tasalla, jos emme me kansalaisetkaan.
Jotain herkkävaistoisena ihmisenä myös aistin siitä, että anneli ei ole viimeistä sanaansa tässä asiassa sanonut eikä ehkä halua sanoakaan. Tulevaisuudessa jää paljon tutkittavaa suomalaisesta poliittisesta kulttuurista näinä "vaaran vuosina". Ilmapiiri on jäänyt kyllä suomalaisessa politiikassa jonnekin kylmän sodan ajoille.
Mielenkiintoinen oli myös haastattelussa kerrottu Kuusamon vierailu, jossa Rukalla koko hotelliravintola nousee seisaalleen, kun rivikansanedustaja astuu saliin. Ikäänkuin koko Kuusamo syyllisyydessään ja häpeissään halusi pyytää anteeksi tuhlaajapoikansa Ervastin toimintaa ja hänen ajojahtiaan ensimmäistä tasavaltamme naispääministeriä kohtaan.
Annelille voimia edelleen uusissa tehtävissä ja luultavasti hänen kannatuksensa tulevaisuudessa ei todellakaan ole kepuisäntien varassa. Se minulle ainakin tämäniltaisen TV-ohjelman aikana selvisi!
Ei kumminkaan pidä unohtaa, että Anneli menetti kaikkien luottamuksen OMAN valehtelunsa takia. Ei vaikka kuinka söpösti kujersi PNG:ssa.
Anneli ei söpösti kujerra siskoseni Alma. Kujerratko sinä tuolla tavalla? Timo Seppänen kujersi ja oikeastaan edusti sitä ns. feministipuolta. Enkä tätä sano Annelia mollatakseni, vaan juuri siksi, että hänen kontrolli pitää. Juuri tuollaista pohjalaista vaimoa olisin pojallenikin toivonut. Nimittäin kävi molemmille hieman köpelösti. No ei siitä sen enempää...
Niin ja kiva Alma, että olet myös keskustelussa mukana. Täällä meitä on taas näköjään muitakin tyttöjä. Me olemme ilmeisesti aikamoisia yökyöpeleitä?
Kysyn vaan, että oliko se ite Anneli, ku kirjoitti tähän sen alustussuunvuoron? Onks teil tapana, et joutuu sit koko nimensä laittaa, jos avaa keskustelun?
Mä en ainaskaan kyl mielellään laita koko nimee. Vaik en mä nyt sit tiedä sama kai se.
Kysy vaan..
Pysyykö teillä matot lattialla pitämättä.
Jäätteenmäki kertoo pohjalaiseen tyyliin omalla nimellään julkisesti sen mitä kertoman pitää.
Ne jotka täällä käyvät taistelua Suomen valoisamman tulevaisuuden puolesta, ovat niitä, joita ei pelota käydä punakoneistoa vastaan vaikka koivuhaloilla teleketjuja katkomaan.
Punailluusion harhassa unohdamme ensin jalot periaatteet, sitten jäämme saavutettujen etujen varaan roikkumaan punaparatiisin pilvilinnoihin ja viimeissä vaiheessa käymme jo niin laiskoiksi, ettemme edes viitsi kirjoittaa rakasta äidinkielemmen sanoja kokonaisina, vaan tyydymme puolittaisiin heittoihin löysällä ranteella, jolloin jokaisella vedolla tulee mieleen ruotsalainen viisaus, että puolella kansalaisista on ainuassa omassa työkalussa, jota ei voida tuomita valtion omaisuudeksi, päässä laajennus, ettei satu vahingossa työtapaturmaan ja lipsahda nyrkkinyyrikki omaan silmään..
Tälläisiä epämääräisiä kielikuvia olemisen sietämättömästä keveydestä tuotetaan katkosuomella, josta kohta ei saa selvää kukaan mikäli saavutettuja etuja ylläpitävä huippukorkea rankaisuluontoinen verotus vielä suuremmissä määrin leikkaa kaikista kansalaisten tuotoksista oman osuutensa, josta kirjoituksesi olisi elävä esimerkki.
menetti meidän kaikkien luottamuksen törkeällä valehtelullaan.
Ei käräjäoikeuskaan hyväsynyt Annelin kertomusta päätöksensä perusteluksi. Mannisen täysin erilainen kertomus oli luotettavampi.
Kaiken lisäksi Anneli poliitikkona halusi esittää tämän oman kertomuksensa istunnon televisioidussa osassa, vaikka hän lainoppineena kyllä tietää, että kertomuksen oikea esittämisajankohta on siinä istunnon osassa, kun ollaan itse asiassa kuultavana.
Aikamoista menoa ja meininkiä - luottamusta etsivältä poliitikolta.
Hän siis tasan ja tarkkaan tiesi, mihin laittomuuden paskakasaan hän näppinsä työnsi alkaessaan käyttää aikanaan vaaliaseena Manniselta saamiaan ja SALAISEKSI JULISTETTUJA asiakirjoja.
Toiminta oli siis häikäilemättömän harkittua.
Jos mainitun teon tekijä olisi ollut KEPUn kansanedustaja, maanviljelija Teppo Talikko Ylikiimingistä, niin asiassa olisi lieventäviä asianhaaroja. Sen sijaan kun JURISTI ryhtyy moiseen puuhaan, niin vilpin käyttö vaaliaseena salaisten asiakirjojen avulla on ehdottoman raskauttavaa.
Harvinaisen suurta häikäilemättömyyttä osoitti myöskin Anneli J:n käyttäytyminen aikanaan eduskunnan puhujapöntössä, kun silloisen pääministerin luottamuksesta keskusteltiin eduskunnassa.
Anneli J. toisti kahteen kertaan "Minä en ole pyytänyt mitään asiakirjoja. Ne tulivat minulle yllätyksenä."
Ensimmäisen kerran jälkeen sali kohahti valtavasti ja salista kuului kaikista suunnista (= kaikista puolueista) huutoja. Tämän jälkeen KEPUn "totuuden torvi" Anneli J. toisti saman lauseen uudelleen.
Voiko Suomi valita EU-parlamenttiin maatamme edustamaan naisen ja juristin, joka pystyi hoitamaan vastuullista pääministerin tehtävää ensimmäisenä naisena maassamme vain n. 2 kuukautta. Tämän jälkeen hänen piti erota, koska luottamus häneen oli kadonnut sekä OMILTA että kaikilta muilta.
Voiko Suomi valita?
...
kovin paljon herättänyt,niillä elintarvikevirasto valheillaan.
En muista niin TÖRKEÄSTI VALEHDELLUTTA henkilöä Suomen historiassa, joka kehtasi sellaisella luottamuspaikalla valehdella kaikkia päin näköä.
Tämän teki siis Anneli Jäätteenmäki.
http://www.kaleva.fi/cf/juttu.cfm?j=336978
http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa/arkisto.shtml?2003/06/172202
Oh,kuinka ruusunpunaisin lasein toiset osaavat edelleenkin katsella omaa anneliaan.
Annelista suorastaan henki ulos tyttömäinen epävarmuus; hän ei pystynyt pysymään eleettömänä esitettäessä nauhoituksia, vastaukset olivat usein hyvin töksäytteleviä ja vältteleviä, vaikka haastattelija käytti varmaan lempeintä kyselytyyliään.
Katsottuani ohjelman rauhoittelin itseäni siitä että Suomi selvisi noin onnettomasta pääministeristä niinkin äkkiä.
valehtelija.
Kiitos ja kannatus viestin kirjoittajalle. Sait jo monta jatkajaa ja joitakin asiallisia kommenttejakin alotukseesi. Ylipäätään näyttää demareille tulleen kova hätä Jäätteenmäen vakuuttavan esiintymisen vuoksi - kommenttien laadusta päätellen.
'Persona non gratan' toimittaja sai itse asiassa aina varautuneesta Jäätteenmäestä hämmästyttävän paljon irti. Se, ettei J. ole koskaan ollut eliitin suosiossa, kävi hyvin ilmi, kuin myös hänen sinisilmäinen hyväuskoisuutensa. Politiikka ei ensisijaisesti näytä olevan hurskasta yhteisten asioitten hoitamista vaan vallantavoittelua.
Täydellinen nimi: Jäätteenmäki, Anneli Tuulikki
Puhelin: (09) 432 3072
Sähköposti: [email protected]
Ammatti / arvo: varatuomari
Valtioneuvoston jäsenyydet
Pääministeri: pääministeri (Jäätteenmäki) 17.04.2003 - 23.06.2003
Huom. Toimikauden pituus!
--------------------------------
Lähde: www.eduskunta.fi/Edustajat eduskuntaryhmittäin/Keskustan eduskuntaryhmä/Jäätteenmäki, Anneli
Jäätteenmäkihän päätti ko. haastattelun kuin naulan kantaan toteamalla, että hän kokee voitokseen sen, ettei kahdessa kuukaudessa ehdi ihmiseen keräytyä sellaista vallanhalun rasitetta, joka kahdeksassa vuodessa näyttää kerääntyvän.
Kun henkilö valitaan pääministeriksi, niin hän pyrkii yleensä hoitamaan tehtävää ainakin yhden vaalikauden, ehkäpä pidempäänkin.
Anneli "päätti" lopettaa hieman yli 2 kuukauteen. Tällä "vetäytymisellä" Anneli teki historiaa Suomessa.
Kaikki ovet olisivat olleet avoinna Suomen ensimmäiselle naispääministerille, mutta...
otsikossa kaikki
että silmät pysyvät auki kuin että vallan kabinettien ovet pysyisivät auki. Salailu- ja sisäpiiripolitikointiin liittyy aina tuo vaara, että lopuksi etäännytään kansasta ja mennään sanomaan jollekin Bushille Valkoisen talon pihamaalla: "Suomen kansa tukee politiikkaanne."
Ja mahdollisesti vielä pahempaakin. Mennään myymään oma maa oman vallanhalun tunnossa. Liitetään se osaksi USA:n julistaman ulkopoliittisen opin mukaista, vastoin kansainvälistä oikeutta ja YK:n peruskirjaa toimivaa, USA:n omaan "johtajuuteen" perustuvaa "samanmielisten valtioiden koalitiota".
että Annelin J:n pääministerikausi typistyi vähän yli 2 kuukauteen.
Mihin Suomi olisi joutunut, jos se olisi kestänyt vaikkapa vuoden tahi enemmän??!!
Maan kannalta tietysti olennaista oli se että Lipposen tyräys saatiin keskustelun piiriin, ja omaa ulkopoliittista linjaamme tarkistettiin.
Sitähän me emme tiedä, mihin kaikkeen maa oli jo sidottu. Esim. irakilaisdiplomaatit karkoitettiin Pentagonin ohjeiden mukaan vielä sodan aattona, ja vielä hyökkäyspäivänä lähetettiin Suomen amerikansuurlähettiläs Valtasaari asialle tarkistamaan USA:n ulkoministeriöltä ettei Suomi vain enää kuulunut koalitiomaiden listalle.
Suomessa on eletty Jäätteenmäen ja Lipposen kaksinkamppailun kiihkossa, ja pienen maan omat poliittiset vesilasimyrskyt ovat muuranneet omat silmämme niin täyteen omia liemiämme, ettemme oikein tajua miten isoihin kuvioihin typerästi hekotteleva Lipponen oli Suomen sovittamassa. USA:n vihollisten kannalta jo se, että Suomea kiitettiin USA:n koalitioon liittymisestä ja se että Suomi sai kutsun ja osallistui koalition kokoukseen, riittävät kertomaan että Irak-politiikassamme olemme USA:lle "samanmielisiä" valtioita.
Tällaista vaikutelmaan Suomesta ei olisi pitänyt antaa, eikä taitavampi ja vähemmän vallahimoinen poliitikko olisi sitä antanutkaan.
Miksi kirjoitat palstalle täyttä SOOPAA?
Suomi-laiva olisi jo uponnut, jos se Pohjanmaan luihistelija olisi saanut olla yhtään pidempään pääministerinä.
Se on jämpti niin. Onneksi tajusivat hyvän sään aikana itte Kepussakin asian.
muuta kuin "Paskatalikko".
Kirjoitus "Tehtävä" nimim "suoritettu" on täyttä asiaa jokainen rivi.
sinä ja "Tehtävä" "suoritettu" olette jakaneet tasan hattunne alle sen materiaalin, jota minä talikoin.
Kummallekin riitti runsaasti.
Vai täyttä asiaa. Ei siinä muuta ollut kuin esimerkki siitä, miten lipposangsti sokeuttaa näkemästä mikä on totta, kun luja usko ajaa inttämään omia mielikuvia tosisioiksi.
Kun tämä näyttää ko. vesselin kohdalla toistuvan viikosta toiseen, niin kyseessä alka olla hoitoa kaipaava akuutti lipposaddiktio.
TULEE PÄÄTTYMÄÄN PAAVO LIPPOSEN LOISTAVAAN POLIITTISEEN MAHALASKUUN.
PAAVO LIPPONEN KRUUNASI POLIITTISEN TULEVAISUUTENSA SÖSSIMÄLLÄ, NIIN ITALIASSA, USA;SSA KUIN KAIKKIALLA MISSÄ HÄN VAIN LIIKKUI. JOPA RUOTSIN PÄÄMINISTERI GÖRAN PERSSONKIN OIVALSI, ETTEI PAAVOA VOI AJATELLAKAAN EU:HUN.
pelle hermostua?
Noin tapahtukoon. Tosi on.
Laitoin vain yhden tulevaisuus-näkymän, joka on väistämätön tosiasia. Minä en todellakaan hermostu paavon mahalaskusta, mutta itselläsi saattaa tilanne olla toinen.
Se ei minusta saa pelleä jos minulla on hyvä vaisto ja voin hyvissä ajoin tuoda näkemykseni sinunkin pällisteltäväksesi.
*nauraa*
veikkaukseni eduksi.
yhden viestin eläimellinen karjuminen kielii selvästä hermostumisesta.
Samaa kielii tämä *nauraa* teennäinen nauru. Taitaa olla pahat paikat Mikko-pojulla...
kepu matossa selällään demareiden alla. tekee mitä demarit haluaa, heittää oman puheenjohtajansa helvettiin, ettei Lipposta tervii syyttää oikeudessa.
Voi vittu, että on kiva olla kepulainen ja aina oikeassa, kun demarit on aina väärässä, vaikkei sitä kukaan tuloksista näkisiään: kepu demarit, 0-100. Haahaahaa
antamaasi toista ääntä ei hyväksytä lopullisessa äänten-laskennassa.
*nauraa*
Puolustusministeri Kääriäinen on käynyt sotakoalition kokouksessa. Mitähän salaista siellä on taas sovittu?
näissä fanaatikoissa on se, että he eivät usko tekstiensä voimaan, vaan pitää vielä kehua itseään.
Kannattaisi muistella myös sitä, että Annelista ei ollut kansakunnan tärkeiden saappaiden täyttäjäksi vaikka muuten ihan pätevä muissa tehtävissä onkin.
Mikä olikaan se Suomen etu, jonka Kalli mainitsi Annelin eron yhteydessä?
t:jarmo
Suomen etu on se, että keskusta pysyy hallituksessa ja tekee niin kuin SAK/SDP määrää.
Mielipiteeseen yhtyy myös SAK/SDP.
se, että Lipponen köröttelee nykyään poliittisella sivuraiteella.
Kyllä siellä sivuraiteella on ihan muita. Luepa Annelin ihailijan Esko Seppäsen ajatuksia tämän aamun Kansan Uutisista.
Vanhanen toteuttaa Lipposen politiikkaa ihan joka asiassa, jopa SP:n nimityksissä ja nyt näkyvimmin ulkopolitiikassa, kun on lähtenyt puhumaan keskustaa Nato-jäsenyyden takse Lipposen ohjeiden mukaan.
Lipponen johtaa puhemiehen pallilta eduskuntaa, demareiden puheenjohtajhana SDP:ta sekä Kalliomäen ja Heinäluoman pelisääntöjen kautta myös keskustan ministeri- ja eduskuntaryhmiä, jotka noudattavat SDP:n puoluekuria joka asiassa.
että myös vastustajat ovat auttaneet siinä, että kepulaiset fundamentalistit, kuten nyt Mikko Bernhard (viittaako nimi siihen, että hän on Annelin edessä kuin bernhardilaiskoira), kiihdyttävät itsensä yhä suurempaan raivoon. Tämä ketju saattaa olla kaikilta osin ennätyksellisen pitkä tällä saitilla. Jäätteenmäkihän voidaan nostaa pelastusenkeliksi, kun hän ei osallistu pragmaattiseen politiikan tekoon. Jäätteenmäki tekee virheen hyväksyessään tämän roolin. Ei tällaisilla henkilöillä ole paluuta hallituspolitiikkaan. En nyt muuten sano sitäkään, että Paavo Lipposen käytös vaalien jälkeen on ollut kunniakasta. Paavo Lipposella on vielä paljon vaikutusvaltaa, mutta sehän ei hänelle riitä. Uskoisin, että hänenkin uransa Suomen hallituksessa on ohi. Mutta saiteilla he vielä näyttävät vaikuttavan.
pysyy vielä pitkään tällä palstalla.
tuo mikko ei ole ottanut nimimerkkiään berhandilaiskoiralta. Se olisi nimittäin suuri loukkaus kyseistä koirarotua kohtaan. Berhandilaiset kun tunnetusti eivät pahemmin hauku.Hänen räksätyksensä muita kuin Annelia kohtaan aiheuttaisi koiranomistajille asunnon ottamisen taloyhtiön haltuun kaupunkiolosuhteissa. Maaseudulla se vielä jotenkin menee. Naapurit luulevat vaan haukun olevan naapurin kissalle.
Mitä muka Anneli on valehdellut. Paska puhetta.
Anneli valehdellut, ei, ei, ei. Eikä puolueen pöytäkirjoja korjailtu ei, ei, ei. Anneli vaan puhui niin totta kuin osasi.
Voiko joku olla noin tyhmä ihminen kuin nimimerkki Inkeri?
haukkumiseen kun aloit haukkumaan minua joka otan hyvinkin säyseästi osaa tähän keskusteluun?
Se että muutamin sanakäänten arvostelen idoliasi Paavo Lipposta, kuuluu minun oikeuksiini sananvapauden nimissä.
Räksytä rauhassa. Ei sua kukaan vakavasti ota.
Sultahan puuttuu suhteellisuudentaju muun tajun lisäksi!Paavo ei ole minun eikä monen muunkaan minkään asteinen idoli, mutta sinä olet häntä joka vaiheessa kaikin mahdollisin tavoin mollaamassa. Voisin hyvin kuvitella, että jopa napajäätiköiden sulaminenkin johtuu mielestäsi Paavosta, mutta onneksi Anneli ehtii estämään sulamisen. Mahdatko koskaan lukea omia juttujasi edes jälkikäteen, etukäteisitsekritiikki ainakin puuttuu.
Mikon mielestä myöskin
1) I ja II maailmansota
2) Hamasin perustaminen
3) Vietnamin sota
4) Laika-koiran lennätys avaruudessa
5) Kuuban kriisi
6) Ns. yöpakkaskausi.
Paljoon on yksi mies kerennyt.
Terveisin bernhardilainen.
kehuakkin. Hyvin on hoitanut hommansa kun saa perheelleen tilaautot ja helvetin kalliit vip-palvelut lentokentällä. Eikä huonosti suju ystävien oopperamatkatkaan, yksityiskoneella veronmaksajien piikkiin näitäkin harrastetaan.
Hyvä Paavo.
märkä uni on päästä kusemaan Paavon savijaloille.
ANNELI JÄÄTTEENMÄKI: Eipä siihen ole paljon lisäämistä!!
Syystä vai syyttä?
"Keskustan menettely Jäätteenmäkeä kohtaan osoittaa ploliittista moraalittomuutta,jne."
Jäätteenmäen pääministeriys päättyi silloin vielä arvostetun presidentinkanslian perustuslakiasiantuntija Mannisen julkiseen väitteeseen, että Pääministeri oli yllyttänyt häntä rikolliseen toimintaan.
Siis salaiseksi katsottujen asiakirjojen vuodattamiseen.
Jäätteenmäki teki siinä tilanteessa ainoan oikeaksi katsomansa ratkaisun ja erosi pääministerin tahtävistä.
Kukaan ei siinä tilanteessa pystynyt varmuudella sanomaan, Jäätteenmäkeä ja Mannista lukuunottamatta, mikä oli totuus.
Jos puolueella olisi ollut varma tieto tulevasta oikeuden päätöksestä olisi tilanne ollut toinen.
Nyt senJääteenmäen vapauttavan päätöksen tietänet sinäkin.
Jäätteenmäen suosio nousee kohisten.
Mutta lausuntojaan muunnellut, "kostaja" Manninen alenee arvossaan siihen kastiin mihin kuuluukin.
Anneli ei valehtelijasta muuksi muutu, vaikka voissa paistettais!
Viestisi on täsmälleen ja tismalleen oikea. Demarit kautta maan ovat aikapäiviä unohtaneet sen tosiasian, että Anneli Jäätteenmäkeä syytettiin Helsingin käräjäoikeudessa "yllytyksestä ja avunannosta". Molemmat syytteet hylättiin ja päätös on saanut lainvoiman. Tämä päätös oli demareiden mielestä väärä, vaikkakin sen antoi puolueeton oikeuslaitoksemme.
millään tavalla anna vastausta valehtelu-kysymykseen. Yllytys ja avunantohan siinä vain käsiteltiin vapauttavasti. Päinvastoin varsin selvästi annettiin ymmärtää totuudesta poiketun, mutta näytönpuutteessa ei voinut tuomita.
on todettu tässä ketjussa moneen kertaan.
Ilmeisesti kuitenkin Mikko B:n pää on umpiluuta ja aidolla lehmänpaskalla vahvasti vuorattu, joten sinne ei mene sisään mikään muu kuin KEPUPASKA.
Mitä näyttöä sinulla sitten asiasta on esittää. Ei yhtään mitään, niin kuin sepustuksestasi selviää.
Manninen tyytyi oikeuden päätökseen.Huomasi kai, että perusteeton valehteleminen ei oikeuden edessä auta.
Totta kai Manninen olisi jatkanut oikeusprosessia, jos oikeuden päätös ei hänen mielestään olisi perustunut tosiseikastoon. Olihan kysymyksessä hänen kunniansa ja maineensa.
Näillä saiteilla "papukaijojen" toverituomi-istuin jatkaa kojotustaan kuukaudesta toiseen.
Kirjoituksesi on täysi vale, enempää vale se ei voisi mitenkään olla.
Aivan jokainen demarien lausunto oikeuden päätöksestä on ollut, että he ovat oikeuden päätökseen täysin tyytyväisiä. Siis ihan jokainen, Lipposen lausuntoa myöden.
Nyt olisi kuule poju jo aika lopettaa noin tökerö kusetus, koska tuollaisesta jää aina kiinni housut ikävästi kintuissa.
Jäätteenmäkeä syytettiin yllytyksestä tai vaihtoehtoisesti avunannosta. Näihin syytteisiin ei löytynyt riittävää näyttöä. Jäätteenmäen tosin todettiin tutkinta-aineiston perusteella pyytäneen Manniselta tietoja, vaikka Jäätteenmäki pyytämisen itse kiisti, mutta tuo pyyntö ei täyttänyt yllytyksen eikä rikollisen avunannon tunnusmerkkejä. Näillä perusteilla syytteet hylättiin eikä kukaan osapuoli valittanut päätöksestä - ei syytetty eikä syyttäjäkään.
Mutta "totuudesta poikkeamisesta" Jäätteenmäkeä ei ole koskaan oikeudessa syytetty, koska se ei ole rikos ja sellaista ei oikeuskaan ole siis koskaan käsitellyt eikä Jäätteenmäkeä myöskään sellaisesta syytteestä vapautettu.
tällä palstalla? Kehotan sinua lukemaan näitä kymmeniä tuhansia viestejä joissa käsitellään ns Irak-oikeudenkäynnin päätöstä. Niistä saat oivan kuvan kuinka tyytyväisiä demarit ovat olleet Anneli Jäätteenmäen vapauttavaan tuomioon.
Viihtyisiä lukuhetkiä.
Kirjoitit edellä Jäätteenmäen syytteistä: - "Molemmat syytteet hylättiin ja päätös on saanut lainvoiman. Tämä päätös oli demareiden mielestä väärä, vaikkakin sen antoi puolueeton oikeuslaitoksemme."
Tuo siis esiin yksikin sitaatti, jossa kuka tahansa SDP:n jäsen olisi sanonut jotain sellaista, joka oikeuttaisi valehtelusi.
on tässä määrällisesti valtaisassa mutta jokseenkin tunnetasoiseen ja Jäätteenmäki-haukkumiseen keskittyvässä keskustelussa kiinnitetty tuohon avauskirjoituksessa mainittuun olennaiseen seikkaan, että ulkoministeriön hallintojohtaja totesi Grossmann-muistion niin salaiseksi, ettei sitä olisi annettu edes kansanedustajien käyttöön.
Tämä kertoo jotain siitä millaisten asioiden kanssa oltiin tekemisissä.
Oli syytä salata jotain perusteellisesti. Edes kansan valtuuttamia edustajia ei Grossmann-muistiosta pitänyt tehdä tietoisiksi. Moniko ihminen valtakunnassa siis jakoi sen salaisuuden, että Suomi oli saanut kutsun USA:n sotakoalition kokoukseen ja noudatti kutsua?
Ei kovin moni. Kyse oli korkean tason salailu- ja sisäpiiripolitiikasta. Mitään asiallisia salaisuuksia USA:n liittolaiseksi heittäytymisessä ei sinänsä ole - se on asia johon ei liity mitään valtiollisia tai kaupallisia salaisuuksia - päinvastoin: USA oli ensimmäisenä halukas julkistamaan kaikkien liittolaistensa ja kannattajiensa nimet. Mutta jostain syystä meillä tämä koalitioon liittymisen asia oli sellainen että se täytyi ehdottomasti pitää salassa. Jopa kansanedustajilta.
Kysymyksiä nousee esiin. Miten tällainen tilanne, tällainen kuvio ylipäänsä voi olla mahdollinen?
Jääkö jäljelle muita selityksiä kuin että jokin oli jossain vaiheessa mennyt pieleen, eli ulkopolitiikassamme oli syntynyt tulenarka tilanne. Siksi ketään ylimääräistä ei saanut tehdä tietoiseksi siitä, että Grossmannin informaatiotilaisuuteen osallistuttiin. Tämä olisi ollut selvä merkki liittolaissuhteen olemassaolosta - ja missähän tällainen epäterve ja epätoivottu koalitioon liittyminen olisi tapahtunut, ellei nuoleskeluneuvotteluissa Lipposen ja Bushin välillä?
Kokonaiskuva Suomen Irak-politiikasta selviää vähitellen. Tuo Jäättenmäen kertoma pieni yksityiskohta panee erään palasen paikoilleen. Samaan aikaan tapahtumat Irakissa päivittäin antavat meille muistutuksen siitä, miten hyvä oli, että Suomen Irak-politiikassa aivan ilmeisesti vallinnutta epäselvyyttä ryhdyttiin Jäätteenmäen esittämien kysymysten jälkeen rukkaamaan selvemmille vesille.
Olipa Annelin aloittaman keskustelun hieno päätös tämä viimeinen viesti. Tuntuu tietysti tyhmältä pilata noin hyvä lopetus, mutta haluan kiittää kaikkia teitä. Luin kaikki viestit läpi ja KIITOS ANNELILLE ja kaikille keskusteluun osallistuneille -Orvokki Vantaalta
Selvemmin asiaa ei voi kirjoittaa. Kirjoittamasi jokainen lause kuvaa oikein tilanteen jossa Suomi oli maalis-huhtikuussa 2003. Kuittaan kirjoituksesi jokaisen sanan.
Mutta ! Huomaatko, ettei tämä Jäätteenmäen parjauskomppania tule ollenkaan urputtamaan sinulle kirjoituksesi sisällöstä? Tästä voidaan tehdä johtopäätös, että nämä hyväkkäät antavat "aika vähän huomiota" tosiasioille.
Ilo on myös minun puolellani kiittää Orvokkia Vantaalta. Sinulla on ollut melkoinen urakka lukea nämä kaikki viestit, mutta toden totta mainitsemasi viimeinen viesti kuittaa lyhykäisyydessään koko keskustelu-ketjun. Kirjoituksessa "aika vähän huomiota" on kaikki palikat paikallaan ja siinä ei jää mikään epäselväksi.
Hyvää päivän jatkoa Orvokille
...
minusta on aika omituista, että mies kiittelee omia kirjoituksiaan.
onko paniikki noin paha, kun olet yksinäsi sekoiluinesi tässä asiassa?
keskustelu-taitosi ole kovinkaan korkeakurssista. Tarkastin vastauksseni "aika vähän huomiota" enkä huomannut että olisin mitenkään korostanut omia kirjoituksiani.
Sinunkin olisi syytä laittaa peliin kaikki poliittinen osaamisesi ja alkaa vänkäämään tuon nimimerkki "huomiota"kanssa. Tuskin hän jää keskustelussa väittelemään poliittisen osaamisesi lempilapsesta"valehtelee, valehteli,valehtelija" jne. Jos sinulla on jotain erimielisyyksiä mainitun kirjoituksen johdosta niin vastaapa ystävällisesti hänelle. Jos et pysty sisäistämään mainittua kirjoitusta, niin siirryppä huu-haa palstalle, siellä on sinulle sopivaa jutun-juurta.
Tuskin sinä ensimmäistä kertaa sekoilet.
Olipa hieno tunne päästä ihan otsikkoon. Olin otettu ja iloinen, kun näin osoitit inhimillisen piirteesi. En itse asiassa juuri ehdi päiväsaikaan vierailla täällä keskustelupalstalla. Käyn toki lounastauolla samalla kun tsekkaan siviilipostini silloin tällöin keskustan sivuilla. Luin toki niin kuin mainitsinkin ja juuri mainitsemasi viestin sekä tietysti asianmukaiset kommenttisi luen kaikki riippumatta aiheesta.
Minulle on muodostunut näinkin lyhyen ajan kuluessa muutama muukin suosikki ja arvostan ennen kaikkea juuri teitä omilla nimillänne esiintyviä. Yksi suosikkini on Oiva Härkönen. Timo Ristimäki kertoo minulle asioiden laidan ilman tunnevirityksiä. Jorma Laitinen kuuluu mun rankingiin, vaikka joskus sortuu inttämiseenkin.
Tuntuu jännittävältä seurata toisaalta pitkiä ketjuja, mutta vaatii sisua käydä kaikki ennakkoluulottomasti läpi. Mieheni, joka ei tiedä tästä uudesta harrastuksestani, saattaisi olla jopa mustasukkainen. En tiedä, voi olla vähän minulla itsetunnon puutetta. Toki hän on keskustalainen ja minulle tuli sekin oikeastaan yllätyksenä vasta viime eduskuntavaalien aikana. Olimme nimittäin monissa Annelin tilaisuuksissa ja todella iloisia vaalien tuloksesta.
Vaalituloksella oli parisuhteeseemmekin selvästi piristävä vaikutus. Tunsimme molemmat nuortuneemme varmaan parikymmentä vuotta ja sen vuoksi vuoden takaiset tapahtumat annelin ero ja oikeudenkäynti oli raskasta aikaa.
Minä uskalsin oikeastaan muutaman kerran jopa laittamaan viestinkin ja minua kannusti pari tyttökirjoittajaa esim. Terttu, Kerttu, Irma ja olisiko ollut joku muukin. Ajattelin, että jostain se on Terttukin aloittanut! Siispä niin minäkin Orvokki.
Lopuksi vähän mielikuvista. Pari viikkoa sitten tapasin erään ihmisen livenä, johon olin tutustunut netissä ihan toisessa keskusteluryhmässä ja minulle tuli outo olo. Toisaalta halusin tavata tuon ihmisen, joka loistavalla tyylillään oli hurmannut minut, mutta kun sitten tapasin (ei mitkään sovitut treffit)hänet, oli pettymys valtava. Se kuva, jonka olin hänestä luonut, ei vastannut todellisuutta.
Itse en halua antaa kenellekään mitään seksuaalisia fantasioita, vaikka siihen minulla olisi ehkä jonkin verran kykyjäkin. En nimittäin ole mikään eilisen teeren... No kypsässä iässä ja huolehdin ulkonäöstäni ei rasvaprosentteja kuin sen verran mitä naiselliseen habitukseen kuuluu. Harrastan liikuntaa ja käyn paljon tanssimassa ja voi olla, että teitä joitakin poikia olisin - ainakin pk-seudulla asuvia - tanssittanut.
No tulipa pitkä stoori, mutta oli pakko vähän saada paineita ulos! Kai te tiedätte, jotka olette vakkareita, melkein kai jotkut asuvat täällä.
Mukavaa päivän jatkoa Mikolle ja kumppaneille toivottelee Orvokki Vantaalta.
Enpä ollut aikasemmin kauhean innokas Annelifani, mutta tämän keskustelun tuloksena vastareaktiona noille punapipertäjille, jotka eivät tahdo ymmärtää selvää suomenkieltä voin vakuuttaa äänestäväni ANNELIA seuraavissa vaaleissa.
Varmasti olisi parempiakin ehdokkaita, mutta jos tämä on ainoa tapa saada suuri osa ihmisitä uskomaan sitä, mikä on totta, niin olen valmis ääneni uhraamaan.
Näyttää muuten siltä, että tämä sosialistinen kateusyhteiskunta on taantumassa taloudellisesti, kun muu maailma jyllää. (EU:lla samoja oireita suuremmassa mittakaavassa)
että tottakai minäkin Annelia äänestän. Must tuntu, että jäi se kertomatta. Terveisiä ja hyvää yötä kaikille, mä oon aika väsy. Pitkä työpäivä takana.
Mun mielipide on, että miten voi olla noin kylmä ja tunteeton ja vailla kaikkea inhimillisyyttä oleva ihminen, kuten tuo jätteenmäki!!!?
Aina, kun kysyttiin jotain tunnepuolesta tai jotenkin vaan sivuttiin raakaa politiikkaa, niin Anneli oli kykenemätön vastaamaan / arvioimaan asiaa...
Onhan Anneli kumminkin Suomen pitkäaikaisen ja rehellisin nais- pääministeri :D
Eiköhän meillä näitä alleen kusevia ja pillittäviä poliitikkoja ole jo ollut vähän enemmän kuin lääkäri määrää? Jos tunteita aletaan selittelemään ja analysoimaan, niin se kertoo enemmän tunnekylmyydestä. Niin kauan, kun olen annelin tuntenut ja tämä tarkoittaa sitä, että olen monia kertoja hänet tavannut - tulen vakuuttuneeksi nimenomaan juuri päinvastaisesta, mitä väität. Tunteminen on eri asia, kuin tunteista puhuminen!
Hän on tavallisen kansalaisen asialla; ottaa huomioon kaikki, antaa lohtua, mutta ei yhdy valitusvirsiisi ja yksi häneltä kyllä puuttuu! - Nimittäin hän ei ole kaunainen eikä jää tuleen makaamaan. Tämä tarkoittaa sitä, että hän ei yritä muuttaa pakonomaisesti menneisyyden tosiasioita toisiksi. Hänellä ei ole siihen syytä, koska niin kuin hän pohjalaisittain siteeraa lapuan sanontaa: "OIKEUS SE ON JOKA VOITTAA!"
Ja tämän tulee historia osoittamaan: Kuka valehteli, mitä valehteli, missä valehteli, miksi valehteli ja MITEN VALEHTELI? Ja kenen/keiden kanssa valehteli?
Ja lopuksi vaikka tälle päivälle:
"Siemen, jonka tänään kylvät, ei tuota satoa ennen huomista. Siitä syystä et ole yhtä kuin tämänhetkiset saavutuksesi. Tämänhetkisistä saavutuksistasi näkyy, millainen olet ollut."
-James A. Ray-
voivat äänestää Anneli Jäätteenmäen EU-parlamenttiin.
"Eivät ihmiset ole kiinnostuneita totuudesta, vaan he vihaavat sitä. Valheita he rakastavat ja valehtijan ympärillä he pyörivät niin kuin kärpäset hunajakakussa."
"Ja voi kunka makeaa se onkaan.."
Näin Mika Valtari Sinuhe Egyptiläisen esipuheessa.
Ensin oli aika ennen vaaleja.Demokratiaan kai kuuluu keskustella myöskin ulkopolitiikasta, kun pääministeri on yksi toimija siinä asiassa.
"Mahtimies" Lipponen putosi vaaleissa pääministerin pallilta ja sai siipeensä vamman.
Sitten tuli vaalien jälkeinen ajan jakso jota leimasi Lipposen saama vamma siipeensä.
Syyllisen etsimiseksi katkera siipirikko lupasi kääntää kaikki kivet ja kannot.
Tämä jakso päättyi, kun pääministeriä kohtaan esitettiin julkinen väite rikollisesta toiminnasta.Pääministeri joutui pyytämään eroa tehtävästään.
Loppunäytöksessä annettiin oikeuden vapauttava päätös pääministerille, mutta valehteleva vuotaja sai sakot.
Johtavat politikot ovat asennoituneet maltilla uuteen tilanteeseen, mutta nämä hurahtaneet ja vähä-älyiset papukaijat näillä saiteilla eivät saa"neulaansa" ylös urautuneesta savikiekosta.
"Valehtelija, valehtelija", kaikuu samanlaisena monotonisena huutona, kuin työreformi, työreformi viisi vuotta sitten.
ääni lisää Jäätteenmäelle?
Vatii erinomaista luonnetta säilyttää oma uskonsa tosiasioita vastaan. Olet onnistunut siinä esimerkillisellä tavalla.
pidät itseäsi valehtelijana, niin itsehän äänesi annat.
Anneli Jäätteenmäki todettiin valehtelijaksi
1) käräjäoikeuden
2) Suomen kansan
3) oman Keskustapuolueen
toimesta.
Törkeän valehtelun ja juristille täysin sopimattoman käyttäytymisen (salaisten asiakirjojen käyttö vaaliaseena) vuoksi Anneli Jäätteenmäen virkakausi Suomen ensimmäisenä naispääministerinä kesti vain runsaat 2 kuukautta.
Muistakaa tämä tulevissa EU-vaaleissa!!
Lue vähän ylempänä otsikolla "papukaijat ulvovat" oleva teksti.
Uskon että se, mitä Jäätteenmäki sanoi on totta, koska ei hän varmaan voinut pyytää jotain tiettyä paperia jos ei ole nähnyt sitä.
Asiat ei sanoilla selviä, se nähtiin jo Lipposen ja Arja Alhon asia yhteydessä, totuus ei selvinny silti ei kenenkään tarvinnut valhdella.
Jupakka johtunee siitä että pääministerille ennakkoon tilattu loistoauto meni väärälle käyttäjälle.
Niin kauan olet omissa liemissäsi, kun et katso itseesi. Katso peiliin, mutta älä syytä peiliä, jos naamasi on vino.
Ja kun kompuroit omiin jalkoihisi, niin kuin tulet tekemään hamaan loppuun, - älä sano sitä Kohtaloksi. Sido omat kengännauhasi.
Maailmaa et voi kirjoittaa puhtaaksi:
kivitaulut murenevat, ja totuudet ovat soraa
vaeltajan anturoissa:
pysyvää on kirjoitus hiekassa pakoveden aikaan,
tulkitsematon, jalanjäljet päättyvät rantaan.
Valvot mädäntyvän papyruksen valossa
ja kuuntelet hiekan suhua särkyneen tuntilasin sisällä, poishuuhtoutuvaa aikaa, ja portaat vievät veden alle...
Olkoon meidän kaikkien ehdokas seuraavissa EU-vaaleissa REHELLINEN henkilö!