Terveisiä vaan Ipulle kepun puoluekokousesta Lahdesta. Itsenäisyyspuolue olisi mahtunut suurhallin tuulikaappiin :) Tapasin kaverin Alajärveltä ja kysyin tunteeko hän Antti Pesosta. Joo, hän sanoi, "Don Quijote".
Don Quijote
Mike M.
10163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
sillä Don Quiote on maailman yksi klassikoista ja Miquel Cervantes silloin maailman kuuluisimpia kirjailijoita. Pesonen toimii, kuten Don Quiote, siis taistelee Suomen puolesta vaikka tuulimyllyjä vastaan ja osoittaa esimerkkiä, kuten ritari Don Quiote, että ei saa antaa periksi.
Hieno vertaus ja kyllä varmasti miellyttää puheenjohtaja Antti Pesosta ja IPU:a.
Kiitos kirjoittajalle.
osoittavat,että "tonkki hotte" oli yksinkertainen, suhteellisen tymä ja itsepäinen ukko,
jos ipu haluaa verrata johtajaansa "tonkkiin" olkaa hyvä
Tuostakin näkee kuinka pihalla kepussa ollaan. Pesonen taistelee tuulimyllyjen puolesta eikä niitä vastaan kuten kepun johto ja Don Quijote.
Kun politiikka on maalle katastrofaalista, ei auta vaikka olisi viisi suurhallia täynnä kepulaisia kokoustamassa.
vasemalla seisoo tuulimylly sdp, vas.liitto
keskellä kepus, kd, rkp
oikealla kok
sekasin siellä täällä vihr, pSS
näitä valtapuolueita vastaan taistelee pohjanmaan pesonen, vartti-tonkki, hakalehdon mattelinperijä
siin käy mies tuulimyllyjä vastaan taisteluun, apuunaan "tyhmänoloiset" juoksupojat "sankko-pankot"
ja totuuden torvet (hih hih) anteeksi huvittaa porukka joka on omasta mielestä oikeassa,
mutta kansa on toista mieltä eikä äänesta ipuleita
mutta saduissa ja tarinoissa on kaikki totta ja on hienoa, että olette niissä mukana
ja myöskin annetaan äänestäjien päättää. Hauskinta kirjoituksessasi on PS: n laittaminen valtapuolueiden listaan, mitä valtaa persut käyttävät, jos ei oteta mukaan Örnin baarin valtaa kipata kiljua nupin tyrvööksiin. Minun mielestä muut puolueet ovat olleet vallassa ja hallituksessakin aina välillä, mutta ei persut, joten eiköhän tämä väite ole juuri Prinsessa Soinin satuja. vai oliko se persprinssi.
mut mä luulen et toi kaveri tarkoittaa sitä, että peruSSuomalaisilla on eduskunta- edustus
mä luulen et toi ipuli puolue on meinaan ilman kansanedustajia ja mä luule et pysyykin
mut on hienoo et ootte mukana
mä kävin toss juttelee ipulilaisten kans sellattiis vaaliteltassa
joku aikaa sitten
mut ei siit huvista mitään palkintoo saannut
jot näillä eväilla
vatsa tunkio hotti oikkein tupla /tripla loikkari taistelloo tuulipyllyjä vastaan
no vanhat mummot suattaa ukko-ruassuu uskoo mutta naarattaa sitten kun pSS viep
oman ukkosa arkatian mäjelle
ja ipu poijat suap tuntee jotta tyhjät ol hualarit kaverilla
yrittävät jallittaa kaikkia, ketkä liikkuu mukaan marjametsiin oikein persuus-hengessä.
Ans kattoo, kun tulee muutama persuillekin tuttu vaaleihin mukaan, niin miten suu pannaan.
Ja Masahan taitaa tiedon julkistamisen, heh, heh.
Joten piä tunkkis....
tundralla ei ou niin pöhellöö ei ainakkaa alakuasukasta joka ipu tahi pSSää iänestäs
tanan jurttiperse.