Suomi korjaa saastaista kesäsatoa

Suomi korjaa saastaista kesäsatoa
Jumala vihaa vääryyt

Kaikkivaltiaan Jumalan ja Kristuksen sekä samalla Jumalan Pyhän Tahdon, Sanan ja Lain noudattamisen pilkkaaminen, halveksuminen ja väheksyminen sen kun yltyy Suomenmaassa kuten yleisesti läntisen kristillisyyden alueella.
Viime vuonna kiellettiin julkisten liikennevälineiden kyljissä Jumalan olemassaoloa, tänä vuonna pilkataan, halveksutaan ja väheksytään julkisesti Jumalan Pyhästä Hengestä lähtöisin olevaa Pyhää Sanaa ja Lakia eli Jumalan Pyhiä Ilmoituksia vaihtamalla niitä synninorjien saastaisiin tuotteisiin. Sekä hyljeksitään ja vainotaan Kristukseen liittyvää.
Ateistiseen, antikristilliseen, sosialistiseen/kommunistiseen/fasistiseen EU-petovaltaan ei kuulu Kristus eikä Jumala eikä näin muodoin Heistä opettaminenkaan. Se olisikin aika outoa Kristuksen ja Jumalan verivihollisilta.

Sen sijaan, että virkamiehet olisivat vihdoinkin ryhtyneet tutkimaan vanhaan ja uuteen ns. EU-valhejäsenyyteen liittyvää, omaa ja toistensa mahdollista, monien jopa ilmeistä syyllistymistä valtio- ja maanpetokseen, sotilas-, virka- ja tuomarinvalan rikkomisiin lukuisten Jumalan Sanan ja Lain rikkomusten lisäksi, nämä haluavat pitää tiukasti kiinni uskottomien väärintekijöiden väärämielisistä laeista ja karkottaa puolustuskyvyttömiä ITÄISEN KRISTILLISYYDEN kristittyjä mummoja maasta ulos vaikka henkitoreissaan. Tukenaan heillä on joukko samanlaisia raukkamaisia pelkureita, tämän päivän nimikristittyjä ja muita "amalekialaisia", jotka uskaltavat käydä yleensä vain heikompiensa kimppuun ja jotka kiljuvat nyt suu vaahdossa mummoja ulos, kun ovat saaneet siihen "ylhäältä" suorastaan luvan.
Vaan kuka heistä nousi aikanaan vastustamaan syntistä EU-jäsenyyttä sinne heitettyine miljardeine euroineen, joka on jo tuhonnut sen entisen Suomen ja ajanut sen hajaannuksen tilaan? Tai vastustivatko he yhtä innolla Haitiin woodoota harjoittaville lahjoitettuja miljoonia euroja (EU lupasi lahjoittaa 100 miljoonaa euroa) kuin kristityille mummoille annettavaa paljon pienempää hätäapua vastaan?

Suomen kansalaisten olisi syytä olla paljon enemmän huolissaan siitä, saavatko he pysyä syntiensä tähden enää tässä maassa vai karkottaako Jumala heidät täältä pois kuin vanhojen kristittyjen mummojen ulosheittämisestä. Mistä tiedätte, ettei täältä lähdekin vielä jotkut muut ulos? Venäjällä näitä karkottajia tuskin rakastetaan sen jälkeen, kun venäläinen kristitty mummo on Suomessa julkisesti osoitettu ulos heitettäväksi saastaksi. Sitä saa, mitä kylvää. Ja aika hullu on se, joka lähtee kaivelemaan verta karhun nenästä.

Viime viikkojen aikana EU-virallinen Suomen valtio tukijoineen on osoittanut kerrassaan hienoa kristillistä vieraanvaraisuutta! EU-petovallan antikristillisyys suorastaan oksentaa Kristusta ja kaikkea Kristuksesta muistuttavaa ulos. Suomessa Kristus-vihamielisyys näyttää saavuttaneen Jumalan Sanan vaihtokampanjoineen ja kristittyjen mummojen karkottamisineen jo jonkinlaisen eurooppalaisen huipentuman, kun vasta muiden eurooppalaisten väliintulo estää törkeimmät alistamiset.

Sen sijaan, että haluttaisiin miellyttää Jumalaa ja Kristusta, koko maanpiirin kuningasta, läntisessä Euroopassa osoitetaan ylitsepursuavaa ystävällisyyttä ja myötämielisyyttä Jumalan Sanaa ja Lakia ylpeästi rikkovia seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan ja suodaan heille lupa järjestää ylpeilyparaateja ikäänkuin kesän kohokohtana.

Lännen irstailijoilla on lisäksi hillitön hinku työntää keinolla millä hyvänsä saastaisia juhliaan myös Venäjälle, mutta siellä heillä on ollut vähän huonompi menestys, kun ne idän mummot yhdessä paikallisten uskovien miesten - mukana on ehkä kasakoitakin - ovat ajaneet heidät pakosalle mätine tomaatteineen ja nyrkkeineen.

Olemme nyt ajassa, jota seuraava Ilmestyskirjan kohta luontevasti kuvaa:

"Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on oikeamielinen (vanhurskas), tehköön edelleen oikeamielisyyttä (vanhurskautta), ja joka on pyhä, pyhittyköön (erottautukoon) edelleen." (Ilm.22:11)

Toivottavasti sinä, joka pidät itseäsi Jumalan ja Kristuksen palvelijana, et palvele työlläsi tai muullakaan tavalla saatanalle antautunutta EU-Suomea. Sinulle oli nimittäin varattu se toinen vaihtoehto, Kristuksen maanpäällinen ruumis eli seurakunta, Ekklesia, jolle annettiin valta hallita Kristuksen kuningaskuntaa ja alistaa uskottomat väärintekijät alleen!
68577
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 68

Vanhimmat

Suomi korjaa saastaista kesäsatoa (jatko) Tässä jokunen esimerkki - mutta vain jokunen paljon isommasta joukosta - Suomen huonosta kesäsadosta, jonka kylvämiseen ja korjaamiseen älkööt Jumalan omat osallistuko:

Raamatut vaihtuivat pornolehtiin Helsingissä
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2181720&ref=tf1

Gay Prideja pidetään kautta maailman
http://www.iltasanomat.fi/matkailu/uutinen.asp?id=2191879&pos=hl-ko-3

Uskonnonopetuksen poistaminen jakaa poliitikkojen mielipiteitä
http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2010/06/uskonnonopetuksen_poistaminen_jakaa_poliitikkojen_mielipiteita_1756942.html

Lakihanke ei estä kohuttujen isoäitien käännytystä
http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Lakihanke ei estä kohuttujen isoäitien käännytystä/1135257116766

Arkkipiispat arvostelevat mummojen käännyttämisen kiirehtimistä
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/05/arkkipiispat_arvostelevat_mummojen_kaannyttamisen_kiirehtimista_1716947.html?origin=rss

Äänestä
  • siinäpä sulla riittää pohdittavaa.
    SITÄ NIITTÄÄ, MITÄ KYLVÄÄ!!!
    Itse kukin.

    Äänestä

julistaisit niin afrikassa on silti nälkä, ihmisiä tapetaan mielivaltaisesti ja raiskataan joka minuutti.
Ja samaan aikaan siinä missä joku syntyy aavikolla kurjuuteen ja sairauksiin, kuolee 10-vuotiaana ihmisluurankona tuskissaan, tietämättä että maailmassa on samaan aikaan lukuisia ihmisiä, jotka elävät antoisan rikkaan hyvinvointielämän monennessa sukupolvessa miettien jumalan aikomuksia vatsa kylläisenä, olevinaan viisaana, samalla kun toinen ei kykene muuhun kuin kivun tukahduttamiseen ja ruohokorsien juurien etsimiseen turhaan ravinnokseen.

Luuletko eetä kaikkivaltiasta kiinnostaa mitä maan matoset pienillä aivoillaan hänestä miettivät?
Ja jos kiinnostaakiin niin kuvitteletko hänet todella niin pieneksi ja surkeaksi olennoksi että itseensä ottaisi moiset, näkemättä syitä ja vaikuttimia ihmisten takana?
Niin mittaamattoman viisas olio, ettet sinä edes pysty kuvittelemaan?

Olet sokea ja pöyhkeä julistaja.

Äänestä
  • mietittyä asiaa. Miljoonien yhä kuollessa nälkään ja sairauksiin pelkästään köyhyydestä johtuvan hoidon ja lääkityksen puutteessa, onko nyt se uskontojen suurin ongelma kohdistuuko joidenkin ihmisten sukupuolinen mielenkiinto omaan vai vastakkaiseen sukupuoleen?

    Äänestä

Olet siis sitä mieltä, että EU on perkeleestä. No aika moni muukin asia on justiinsa sieltä. Siinä olen kanssasi samaa mieltä, että vapaa-ajattelijoiden tempaus oli todella hyvä. Tekivät itsestään todellisia idiootteja. Jos heillä ei ole antaa lukevalle ihmiselle muuta evästä, kuin pornolehti, niin heikoilla ollaan. Kuvaa hyvin porukan ajattelun tasoa. Siitä mennään, mistä aita on matalin. Voi hyvin kuvitella, että tämän tempauksen takana on pari parkymppistä urhoa, joilla hormoonit hyrrää kesäntulon kunniaksi. Yleensähän vapaa-ajattelijat haluavat profiloitua korkeasti koulutetuksi kansanosaksi, joka sulkee kokonaan pois itsestään sellaisen osa-alueen, kuin tunteet. Mehtään mentiin tällä kertaa.

En tiedä auttaako keuhkoaminen näistä asioista yhtään mitään. On selvää, että näin tapahtuu. Usko ja ihmisen inhimilliset piirteet katoavat. Näin on kirjoitettu. Minkäs siinä teet? Äyskäröit yksinäsi vuotavaa venettä ja pohjaan mennään?

Äänestä
  • Ei tuollaista vitsiä tarvitse niin ryppyotsaisesti ottaa.
    Eikä järjenkäytönkään tarvitse inhimillisiä tunteita sulkea pois, esim. empatia asuu usein järjen kanssa samassa kallossa sulassa sovussa...toisinaanhan samaa ei voi sanoa vaikkapa kaikenmaailman tulikivenkatkuisista saarnaajista, jotka mukamas puhuvat jumalan suulla..

    Sokea usko, onko sekään niin hieno asia, vaikka inhimillinen piirre onkin?
    Elämä kun on tässä ja nyt, eikä ole oikeasti mitään takeita mistään muusta, joten nauttikaamme siitä niin kauan kuin sitä kestää ja pitäkäämme huolta että siitä voivat muutkin nauttia.

    Äänestä

Viime vuotiset bussien kyljissä mainostajat olivat kovin epävarmoja asiassaan; "Jumalaa ei EHKÄ ole, iloitse siis elämästä". Jos jotain mainostaa, pitäisi olla varma. Ja mitä mainostamista siinäkään olisi ollut. Mainostajien motiivi jäi mysteeriksi. Me, jotka uskomme asian olevan toisin, voime iloita elämästämme täysin rinnoin.

Äänestä
  • mutta ei tässä asiassa kukaan täysin varma voi ollakaan.
    Pointti on vain siinä mitkä ovat todennäköisyydet. Raamatun tieteellinen uskottavuus kun on harmillisen heikoissa kantimissa..

    Eikös se mainos mennyt jotenkin sitäpaitsi näin: "Jumalaa ei ltodennäköisesti ole - nauti elämästäsi"
    Erittäin asiapitoinen viesti minusta, ja näinhän joka tapauksessa useimmat meistä sisimmissään ajattelevat muutenkin..

    Äänestä

  • V Va kirjoitti:

    mutta ei tässä asiassa kukaan täysin varma voi ollakaan.

    En vain ymmärrä sitä bussimainoksen perimmäistä tarkoitusta. Enkä sitä, että nämä kaksi asiaa olisivat toinen toisensa poissulkevia, eli "jos uskot Jumalan olemassaoloon, et voi nauttia elämästä" tai päinvastoin.

    Äänestä

  • Ramon P kirjoitti:

    Kaipa se on jokin leikkisä vastaveto kaikenmaailman varmaksijulistajille ja fanaatikoille?
    Ja kukaties kasvavalle määrälle islamin edustajia..?

    Hulluudessaan se ei tietenkään voi vetää vertoja kaikkein fanaattisimmille uskontojen julistajille, jotka eivät mitenkään kykene joustamaan siitä että jumala on varmasti olemassa, vaikka mitään todisteita ei olekaan havaittavissa.
    Siksi tuo "luultavasti", ei sitä voi sen järkevämmin luvata.

    Usko voi olla elämänlaatua kohentavakin asia monelle, ja "järkevissä" rajoissa ei tosiaankaan elämästä nauttimista poissulkeva..
    Liian vakavasti uskontoonsa suhtautuvat taas sen sijaan...no, katse vain kohti muslimimaita tai pahimpia elämäänsä rajoittavia hihhuleita joita tiedät.

    Äänestä

  • V Va kirjoitti:

    mutta ei tässä asiassa kukaan täysin varma voi ollakaan.
    Pointti on vain siinä mitkä ovat todennäköisyydet. Raamatun tieteellinen uskottavuus kun on harmillisen heikoissa kantimissa..

    Eikös se mainos mennyt jotenkin sitäpaitsi näin: "Jumalaa ei ltodennäköisesti ole - nauti elämästäsi"
    Erittäin asiapitoinen viesti minusta, ja näinhän joka tapauksessa useimmat meistä sisimmissään ajattelevat muutenkin..

    LUOMINEN VAI EVOLUUTIO

    Onko se maapallon ika miljardeja vuosia - entä Ihmisen?

    Mark E. Howerter

    Sain seuraavanlaisen vastineen kirjoitukseeni koskien maapallon ika JA evoluutioteoria In Case Raamatun luomiskertomus. Ohessa otteita vastineesta:

    "Olen radikaalisti muuttanut mieltäni evoluution JA luomisen suhteen. En Ole hylännyt luomista evoluution Vuoksen, Vaan paremminkin ymmärtänyt, Etta luomiskertomukseen uskominen EI edellytä uskoa 6000-10000 vuoden ikäiseen maailmankaikkeuteen. Tiedostan, Etta Raamatun sanasta lupahakemukseen voidaan tehdä erilaisia tulkintoja, joita EI pidä ottaa kirjaimellisesti ... Vartuin hyvin vanhoillisessa baptistiperheessä JA uskoin seurakuntani opetuksen ihmiskunnan n. 6000 vuoden iästä. Pari VUOTTA sitten luin Hough Rossin kirjana "Creation ja Time" (Luominen JA Aika) JA muutin käsitystäni ... Siina käsitellään Raamatun kuvausta JA myös tieteellistä tutkimusta, joka todistaa maailmankaikkeuden iäksi 12 -15 miljardia VUOTTA ... Älkäämme antako tulkintojen maapallon 6000-vuotisesta historiasta estää meitä näkemästä järjellistä / tieteellistä totuutta. MITA enemmän tutkin, SITA enemmän havaitsen Tieteen tukevan Raamattua. Tiede selvittää Ihmisen omia, virheellisiä tulkintoja. JOS Jumala on totuus Eika Voi valehdella, miksi Han yrittäisi pettää meitä luomiskertomuksella. JOS Raamattu sanoo maapallon iäksi 6000 VUOTTA av pitää kestää KAIKKI tarkastelu ... "
    Vastauksena edellä olevaan lupahakemukseen voidaan sanoa, Etta Raamattu EI todellakaan anna Suoraan ikää maapallolle. Kuitenkin se tähdentää, Etta taivas JA maa ovat Jumalan luomistyön Tuloksia. Han EI tarvitse miljardien vuosien evoluutiota luomistyöhönsä. En myöskään Usko, Etta Tiede on täysin yksimielinen miljardien vuosien evoluutiosta. ITSE Luxembourg lupahakemukseen voidaan esittää tieteellisiä todisteita, Etta maapallon ika on alle 10000 VUOTTA. Väitän, Etta vaikka Raamattu EI mainitse maapallon ikää Suoraan, se on kuitenkin johdettavissa alle 10000 vuoden ikäiseksi.

    Ei Ole todellista tarvetta uskoa Raamatun luomiskertomuksen JA miljardien vuosien evoluution sopivan yhteen. Evoluutio JA luominen eivät Ole yhtenevät. Evoluutio perustuu "sattumaan" Ja pitkään ajanjaksoon. JOS on älyllinen Luoja sattumaa EI tarvita. JOS Jumala on Kaikkivaltias Han EI Ole sattumien hallitsema. JOS olisi toisin mitään luomista EI tapahtuisi. Kysymys on JOKO / Tai periaatteesta, näitä kahta EI voida sovittaa yhteen.

    Evoluutioteoria ELAA Tai kuolee miljardien vuosien ajanjaksoon uskomisen Mukana. Ajatus on, Etta JOS on tarpeeksi aikaa niin mika tahansa on mahdollista. Sita kuvataan mm. vertauksella, Etta JOS apinalla olisi tarpeeksi aikaa istua kirjoituskoneen ääressä, vaikkapa miljardeja vuosia, JA joka päiv JA Yö se kirjoittaisi jotakin, niin sattuman kautta, jossakin vaiheessa, syntyisi kirja.

    Eräät kristityt kirjoittajat, kuten vastineessa mainittu Tri Ross, olettavat, Etta luomisen 6 päivää (7 yhdessä lepopäivän kanssa) eivät olleet 24-tuntisia vuorokausia, Vaan 7 geologista aikakautta.

    Vaikka arvostan näitä yrityksiä Saada aikaan sopusointu Tieteen JA uskon välillä, en Usko, Etta luominen JA evoluutio lupahakemukseen voidaan rinnastaa toisiinsa. Voit uskoa toiseen, mutta niiden sekoittaminen EI Ole mahdollista. Usko evoluutioon on vaihtoehto uskolle Jumalaan. Siksi av kannattajat eivät pyri perustelemaan asiansa oikeutusta Raamatulla. Mutta Monet kristityt av sijaan haluavat yhdistää NAMA Kahdella asiaa. Hän haluavat uskoa Jumalaan, mutta heille on opetettu, Etta evoluutioteoria on todistettu Fakta. Niinpä NAMA Hyvää tarkoittavat teologit sitten pyrkivät sijoittamaan evoluution 1.Mooseksen kirjana tapahtumiin.

    Ensiksi osoitan, Etta evoluutio EI ensinkään ja sovi Raamatun kertomukseen luomisesta. Toiseksi, Etta Tiede ITSE todistaa, ettei maapallo Voi OLLA miljardeja vuosia vanha. Evoluutio EI Ole Fakta Eika Sita voida todistaa. Evoluutio on - kuten siitä sanotaankin - teoria. Teorianakaan se EI Ole Kovin Hyvä. Jopa ITSE Charles Darvin kielsi myöhemmällä iällä OMAT kirjoituksensa "nuoren miehen typerinä mietteinä".

    JOS uskomme Jumalaan, joka kykenee luomaan, pitkä ja Aika JA sattuma ovat tarpeettomia. Seitsemän 24 tunnin vuorokautta ovat täysin riittävät. Maapallon Geologiset kerrostumat eivät tarvitse muodostuakseen miljardeja vuosia, JOS uskotaan Raamatun kertomaan maailmanlaajuiseen tulvaan Nooan AIKANA. Kivikerrostumat, joista löytyy fossiileja, ovat voineet muodostua tulvan kaltaisessa katastrofissa muutamien tuntien AIKANA.

    Äänestä

  • just joo kirjoitti:

    Raamattuun uskovat kristityt, jotka ovat tulleet tulokseen, Etta evoluutio on Elämän Perusta, eivät Ole opiskelleet Raamattua, eivätkä myöskään tutustuneet riittävän hyvin evoluutiokäsitykseen. JOS niin tehdään havaitaan, Etta ne ovat yhteen sovittamattomat. Todelliset evolutionistit käsittävät Taman. Hän tietävät ainakin 25 selvää vastakohtaa luomiselle JA siksi Raamatun ilmoitus EI lainkaan ja sovi heidän ajatuksiinsa. Hyvää tarkoittavat kristityt ovat liittäneet 2Piet.3: 8 "... yksi päiv on Herran Edessä niin kuin tuhat VUOTTA JA tuhat VUOTTA niin kuin yksi päiv" väärään yhteyteen puolustellessaan Silla väitettä, Etta Jumala loi luomakunnan pitkän Ajan kuluessa Eika kuuden 24 tunnin vuorokauden AIKANA . KUN teksti luetaan asiayhteydessään se paremminkin tarkoittaa, Etta Jumala Voi tehdä päivässä av, Minka Ihminen SAA aikaan tuhannessa Tai tuhansissa vuosissa. JOS se liitetään maapallon kerrostumien syntymiseen, niin Jumala Voi tehdä vähemmässä kuin 371 päivässä (tulvan Aika) av, mihin evoluutioteoria tarvitsee miljardeja vuosia.

    Lastentarhasta Aina ylempiin koulutusasteisiin koulukirjat ovat evoluutioon uskovien humanistien kirjoittamia. Niissä evoluutio esitetään todistettuna faktana JA lapset joutuvat tehokkaan aivopesun uhreiksi. Teoria esitetään yhtä varmasti totena kuin painovoima. Ne, jotka haluavat pitää Yllà uskon Jumalaan JA Raamattuun, ovat pyrkineet jotenkin liittämään Nama Kahdella asiaa yhteen. Mutta Usko Jumalaan JA evoluutioon eivät yhdisty. Niiden välillä EI Ole mitään yhteyttä av paremmin kuin sodalla JA rauhalla. Kristitty EI Voi OLLA ateisti. Ei Ole olemassa henkilöä, joka voisi kuvata itseään "kristityksi ateistiksi". Evoluutio on ateismin Perusta.

    Heprealainen sana "Päivä" on 1Mooseksen kirjassa "Yom". Joka ainoan Kerran, KUN SANA mainitaan Raamatussa (Yli 200 kertaa), se liitetään tarkoittamaan kirjaimellista 24 tunnin ajanjaksoa, johon kuuluu päiv JA yo. Jotkut ovat esittäneet, ettei Mooseksella ollut Sanaa kuvaamaan pitkää ajanjaksoa. Siksi han käytti turhaan TÄTÄ yhtä Sanaa. Mutta 1.Moos.1: 14 tekee väitteen tyhjäksi, "Ja Jumala sanoi:" Tulkoot Valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, JA olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä JA vuosia ... "" Heprealainen sana tarkoittaen aamua Tai iltaa tarkoittaa Aina kirjaimellisesti juuri Sita. Pidemmillä ajoilla JA ajanjaksoilla on OMAT sanansa.

    Kuudennen päivän iltana Jumala katsoi kaikkea luomaansa JA totesi av hyväksi. JOS Kuusi luomisen päivää eivät olleet kirjaimellisia 24 tunnin vuoro-kausia, silloin Jumala olisi kuudennen evoluutiojakson lopulla sanonut tehneensä kaiken hyvin. Jumala olisi nähnyt KAIKKI aiemmat, väkivaltaisen ja kuoleman kärsineet JA fossiileiksi muuttuneet oliot JA pitänyt SITA hyvänä hommana. Täten Han EI olisikaan luomakuntaansa rakastava taivaallinen Isä, joka loi kaiken tarkoituksellisesti JA suunnitelmansa mukaan, Vaan paremminkin Julma kokeilija, joka istuu JA katsoo mitähän tästäkin mahtaa Tulla.

    Juutalaisuudessa päiv alkaa illalla JA sitten seuraa Aamu. 1.Moos.1: 5 "... Ja Tuli ehtoo, JA Tuli Aamu, ensimmäinen päiv. JOS luomisen Aika Oli useita miljoonien vuosien ajanjaksoja, puolet maapallosta olisi ollut päivän valaisemana miljoonien vuosien Ajan yhtäjaksoisesti JA samalla Toinen puoli pelkkää yötä. Kasvit vaativat säännöllistä päivän JA Yön vaihtelua normaalin 24 tunnin vuorokausirytmin mukaan. Ne voivat ELAA muutamia tunteja Ilmanen auringon-Valoa, mutta eivät vuosia, puhumattakaan miljoonista vuosista. KUN asioita tarkastellaan Luonnon kannalta, on selvää, Etta luominen tarkoittaa kirjaimellista Seitsemän päivän jaksoa. Eräät kasvit tarvitsevat mehiläisiä voidakseen lisääntyä. Mehiläiset puolestaan ovat riippuvaisia kasvien tuottamasta nektarista, käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa ne valmistavat hunajaksi. Mehiläiset eivät elä Ilmanen hunajaa. Niin siis kasvien elämä riippuu mehiläisistä JA mehiläisten kasveista. Sama Scope Eläin-JA kasvikunnan välillä pätee moneen muuhunkin asiaan. Kasvit luotiin kolmantena päivänä JA hyönteiset kuudentena. Kuinka kasvit saattoivat ELAA miljoonia vuosia före hyönteisten ilmaantumista?

    Muinaiset kirkkoisät JA raamatuntutkijat Aina 1800-luvulle saakka, uskoivat kirjaimellisesti Senin Mita Raamattu Se kertoo luomisesta. Nain ollen ihmeellinen Uusi teoria, joka yhdistää evoluution JA luomisen, Oli heiltä salattu. Vasta Darwinin JA Lyellin teoriat toivat siis järkeä asiaan JA nama aiemmat, vakavasti Raamattua tutkineet oppineet, olivatkin väärässä?

    Evoluutio EI mitenkään ja sovi Raamatun ajatteluun. Room5: 12 sanotaan, Etta kuolemaa EI ollut före Adamin syntiinlankeemusta. Evoluutiota EI tapahdu Ilmanen kuolemaa JA vahvempien eloonjäämistä. "Silla koska Kuolema on tullut Ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut Ihmisen kautta" 1Kor.15: 21. Evoluution mukaan Ihminen on selviytymiskykyisin Eläin, joka on pärjännyt "elä Tai kuole" ruletissa parhaiten. JOS TÄMÄ todella on se Tapa, käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa kautta Ihminen muodostui, silloin ne eläimet, jotka nykyään löydetään fossiileina, kuolivat väkivaltaisesti kauan före Adamia. Kuten Raamattu sanoo, Adamin kautta Kuolema Tuli maailmaan, JA siksi evoluutioteoria on täysin yhteen sopimaton Jumalan Sanan kanssa.

    Ainoa Tapa ajatella luomisen kuutta päivää jonakin muuna ajanjaksona, kuin kirjaimellisina 24 tunnin vuorokausina, on se, Etta Raamatun kertomusta pidetään vertauskuvallisena. Evoluution JA Raamatun yhdistäminen johtaa liberaaliteologiseen ajatteluun. Se kieltää Raamatun kirjaimellisuuden. KUN tälle tielle lähdetään joudutaan sameisiin vesiin Ilmanen pelastusvenettä.

    Evolutionistit ovat jo kauan sitten tajunneet, Etta JOS EI ollut ensimmäistä Adamia Eika syntiinlankeemusta, silloin toisen Adamin, Jeesuksen (1Kor.15 :45-50), lihaan tuleminen JA Kuolema on merkityksetön. G. Richard Bozart kirjoitti "American Atheist" Lehdessä, Etta Taistelu Elämän synnystä pitää käydä, Silla JOS Raamatun kertomus osoitetaan vääräksi, silloin av Mukana kaatuu Koko kristin-Usko. Han kehottaa evoluution kannattajia taistelemaan kovemmin luomisuskoa In Case koska "Kristillisyys taistelee olemassaolonsa puolesta." Ateistit ymmärtävät Raamatun luomiskertomuksen tärkeyden JA SEN, Etta Raamattu Puhuu siitä kirjaimellisesti. On ikävä aasia, Etta Monet aikamme kristityt eivät enää ajattele samoin.

    Adolf Hitlerin mukaan, "JOS kerrot valhetta tarpeeksi pitkään, kovaa JA usein niin ihmiset uskovat av." Han Oli oikeassa JA SE pätee myös evoluutioon. Vaikka se uhmaa tieteellisen ja tutkimuksen omia periaatteita, niin siitä huolimatta siitä on tullut kaikkein hyväksytyin selitys Elämän synnystä Maan päälle. Se, Etta joku Aasiassa suosittu JA hyväksytty, EI tarkoita Sita, Etta se olisi totuus. Muistathan, kuinka Tiede Kerran piti selviönä, Etta maapallo on maailmankaikkeuden keskus. Galileo Galilei vietti viimeiset vuotensa kotiarestissa syytettynä jumalanpilkasta, koska han Vaitti, Etta aurinko Oli maailman-Kaikkeuden keskuksessa Maan sijasta. Nykyisin pidämme silloisen tiedemaailman menettelyä typeränä JA Samaa tullaan tulevaisuudessa ajattelemaan evoluutioteoriasta.

    Tieteessä termodynamiikan Toinen laki esittää, Etta Järjestys pyrkii muuttumaan epäjärjestykseksi. Evoluutio toimii TÄTÄ Tieteen omaa lakia, In Case. Sen mukaan monimutkaisuus JA-muotoisuus syntyi yksinkertaisesta JA kehittyy edelleen. JOS se olisi Totta, niin em. perusoletus olisi Vaara. Evoluutio EI édes tarkastele sellaista kysymystä kuin Aineen alkuperä. Se talar Elämän alusta, mutta EI vastaa kysymykseen, Mista aine ITSE on peräisin. Evoluutioteoria yrittää selittää kuinka alkuräjähdys, ns. "Suuri pamaus" SAI aikaan nykyisenkaltaisen maailman-Kaikkeuden. Mutta Mista Aine Tuli, siihen evoluutio EI édes yritä löytää selitystä.

    Muutama Ajatus koskien alkuräjähdystä. On selviä, todistettavia tieteellisiä Perus-asioita, jotka puhuvat alkuräjähdystä In Case. Ajatellaanpa lapsia karusellissa. Karuselli pyörii JA lapset pyörivät Mukana samaan suuntaan. Nain tulisi-asioiden OLLA myös maailman-kaikkeudessa alkuräjähdys-teorian mukaan.

    Lähtöpisteestä laajentuvassa maailmankaikkeudessa planeettojen pitäisi kiertää keskipistettä samaan suuntaan. Mutta niin EI Ole. Aurinkomme kiertää myötäpäivään JA KAIKKI yhdeksän planeettaa vastapäivään. Kahdella planeettaa, Venus JA Uranus, kiertävät taaksepäin. Aurinkokunnassamme on 60 tunnettua kuuta. Niistä 11 pyörii taaksepäin. Naista 11: sta Neljä kulkee radallaan taaksepäin. Kahdella planeetalla on kuut, jotka kulkevat samanaikaisesti ERI suuntiin. Tri Kent E. Hovind sanoo, Etta Jumala laittoi ne kulkemaan kuten ne kulkevat, jotta alkuräjähdysteoria näyttäisi typerältä. Han sanoo myös, Etta uskoo "suureen pamaukseen", mutta Raamatun ilmoittamalla tavalla. 2Piet.3: 10 "Mutta Herran Päivä on tuleva niin kuin Varas, JA silloin taivaat katoavat pauhinalla, JA alkuaineet kuumuudesta hajoavat, JA Maa ja KAIKKI, Mita siihen on tehty, palavat. "Hovindin mukaan" suuri pamaus "tapahtuu-kaiken lopussa - EI alussa.

    Sammakoista EI Tule prinssejä. Satu on satua, silti SITA opetetaan tieteellisenä tosiasiana. Evoluution miljardien vuosien kehityskertomus on satua. JOS löydät uponneesta laivasta aarrearkun abscissa on kolikoita JA niihin lyötynä vuosilukuja, et välttämättä pysty päättelemään Laivan tarkkaa uppoamispäivää, mutta kolikoiden vuosiluvuista voit tietää ainakin Mita före se EI uponnut. Siihen Tarvitset kolikon, abscissa on nuorin vuosiluku, et vanhinta. Maapallon ikää lupahakemukseen voidaan laskea Monin ERI tavoin, mutta Scope on Sama. Nuorin Aasian tärkein, EI Vanhin.

    Maapallon väkiluku on yksi Tapa laskea maapallon ikää. Jeesuksen aikaan maapallon väkimäärä Oli turha n. 1 / 4 OSA miljardia. VUONNA 1800 ihmisiä oli siten 1 miljardi. 1930 2 miljardia, 1962 3 miljardia, 1977 4 miljardia JA 1985 5 miljardia. Ihmiskunnan lukumäärä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. On esitetty, Etta Tana päivänä Maan päällä ELAA enemmän ihmisiä, kuin Mita kaikkina historioitsija aikoina on kuolleita. JOS Ihminen olisi ollut Maan päällä miljardeja vuosia heitä pitäisi OLLA Kääntäjänä enemmän. Lukumäärä sopii täydellisesti siihen, Etta ihmisten maapallo on turha muutaman tuhat VUOTTA vanha, kuten Raamattu Se kertoo.

    Tiedetään, Etta aurinko kutistuu tietyn määrän vuodessa. Havaintoja siitä on tehty n. 300 vuoden ajalta. Vain 20 miljoonaa (EI lähelläkään 1 miljardia) VUOTTA sitten se olisi ollut niin Suuri, Etta olisi koskettanut maapalloa. Auringon Koko olisi tehnyt kaiken Elämän mahdottomaksi.

    Jokainen tähtitieteilijä tietää, Etta komeetat menettävät materiaaliaan. Niiden arvioitu elinikä on n. 10000 VUOTTA. Silti meillä on edelleen komeettoja. Luomiskertomukselle se EI Ole ongelma.

    Jupiter, Uranus JA Saturnus kylmenevät kaiken aikaa. JOS kylmenemis-vauhtia verrataan aikaan JA mennään taaksepäin, niin EI tarvitse Menna Kovin pitkälle KUN ne olivat kuumia.

    Saturnuksen Renkaat laajenevat Koko Ajan tiettyä vauhtia. JOS taas mennään ajassa taaksepäin muutama tuhat VUOTTA niin niiden suhteen EI Ole ongelmaa. Mutta JOS puhutaan miljoonista vuosista ongelmia tulee.

    Meidän kuumme etääntyy maasta n. 5 cm: n vuosivauhtia. Menemme ajassa taaksepäin muutaman tuhat VUOTTA JA ongelmia EI Ole. Mutta JOS laskemme 5 cm vuodessa JA puhumme miljoonista vuosista ongelma tulee eteen. KUN kuu on liian lähellä maata, vuorovesi-ilmiö on aivan toisenlainen kuin NYT. Kuun lähellä oleminen tuottaisi Maan päälle hyökyaallokon, joka peittäisi Koko maan ja Kahdella kertaa päivässä. (Jokainen Voi miettiä, Onko se Tri Hovind oikeassa sanoessaan, Etta Ihminen Voi hukkua turhaan Kerran).

    Kuun pinnalle kertyy tomua aivan kuin Auton tuulilasin pinnalle Polya. On laskettu, Etta tomua kertyy n. 2,5 cm 10000 vuoden AIKANA. 1954 tiedemiehet arvelivat, Etta Kuun pinnalla olisi tomua n. 130 cm: n vahvuinen kerros, koska hän "tiesivät" Kuun olevan n. 4,6 miljardia VUOTTA vanha. KUN avaruustutkimus eteni JA luotaimia lähetettiin todettiin Kuun pinnalla olevan turhaa vajaat 2,5 cm tomua. Määrä, josta Kuun ika on laskettavissa kokolailla 6000 VUOTTA vanhaksi. 20.6.1969 Neil Armstrong laskeutui ensimmäisenä ihmisenä Kuun kamaralle JA totesi, "se on kiinteä. Olivatko Raamattuun uskovat kristityt salaa käyneet imuroimassa suuren tomumäärän Kuun pinnalta, jotta evoluutioteoria EI saisi tukea?

    Maan päälle tuodut kivinäytteet tutkittiin 8 erilaisen menetelmän mukaan. KAIKKI Items antoivat selvästi erilaiset ikämääritykset. Tästä tiedemiehet tekivät johto-päätöksen, Etta Kuun ika on se, käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa hän jo ennenkin "tiesivät". Toinen toisensa kumoavissa tutkimusmenetelmissä EI ajateltu olevan vikaa.

    Maan magneettikenttä heikkenee tiettyä vauhtia. KUN ajassa mennään taaksepäin muutama tuhat VUOTTA ongelmia EI taaskaan synny. Mutta JOS asiaa ajatellaan evoluution mukaan ongelmat ovat Suuret. Magneettikenttä olisi niin Vahva, Etta kuu olisi maapallon radalla. Maan pyörimisnopeus hidastuu 11000 sekunnin osaa päivässä. Kelloihimme pitää lisätä sekunti Aina 2 1 / 2 vuoden julistamisen jälkeen. Useimmat ihmiset eivät tiedä, Etta nain tehdään Ajan suhteen. Före maa pyöri nopeammin JA SEN liike siis hidastuu tiettyä vauhtia. JOS ajattelemme av vaikutusta 6000-10000 VUOTTA sitten nopeampi pyörimisliike EI aiheuta vielä ongelmia. KUN puhutaan miljoonista vuosista olemme taas mahdottoman edessä. Maapallo pyörisi niin nopeasti, Etta mikään EI pysyisi av pinnalla. Jälleen yksi este evoluution mukaisen Elämän olemassaololle.

    Mantereet kulkeutuvat erilleen toisistaan tiettyä vauhtia. JOS maa olisi édes 14 miljoonaa VUOTTA vanha (puhumattakaan 4,6 miljardista vuodesta), maapallo olisi litteä, EI meriä EI Vuoria, eroosion Takia.

    Suolaa siirtyy meriin maaperästä tiettyä vauhtia JA Meret käyvät YHA suolaisemmiksi. Nykyinen suolaisuus edellyttää maapallon iäksi 4000-13000 VUOTTA - EI miljardeja vuosia. Mississippi-joki TUO maata 80000 tonnin tuntivauhdilla Meksikon lahteen. JOS maapallo olisi miljoonia vuosia vanha Kokon Meksikon lahti olisi jo aikoja sitten täyttynyt. Sama Scope pätee muihinkin vesistöihin.

    On tavattu öljylähteitä, joissa on VALTAVA Paine In Case Maan puristusta. Tiedemiehet myöntävät, Etta JOS Paine olisi ollut olemassa miljoonia vuosia, maaperä olisi murtunut JA Paine vuotanut ulos.

    Maapallon Vanhin puu on Metusalem Puu Kaliforniassa. Sen iäksi on laskettu 4300 VUOTTA. Ika täsmää täysin Raamatun vedenpaisumus-kertomukseen. Miksi maapallolta EI Ole tavattu vanhempia puita, JOS kasvit JA eläimet ovat olleet täällä jo miljardeja vuosia?

    Uskomme Raamattuun vahvistukseksi emme tarvitse miljoonien Tai miljardien vuosien kehityskertomusta. JOS niitä sovitetaan Raamatun yhteyteen kyseessä on aivan Uusi uskonto.

    Pilatus ja Jeesus

    Kaifaksen luota Jeesus vietiin maaherran palatsiin. Oli varhainen aamu. Juutalaiset eivät itse menneet palatsiin sisälle, etteivät saastuisi vaan voisivat syödä pääsiäisaterian. Niinpä Pilatus tuli ulos heidän luokseen ja kysyi: "Mistä te syytätte tätä miestä?" He vastasivat: "Jos hän ei olisi rikollinen, emme luovuttaisi häntä sinulle." "Pitäkää itse hänet", Pilatus sanoi, "ja tuomitkaa hänet oman lakinne mukaan." Mutta juutalaiset sanoivat: "Meidän ei ole lupa tuomita ketään kuolemaan." Näin tapahtui, jotta Jeesuksen sanat kävisivät toteen. Hän oli aiemmin ilmaissut, millainen tulisi olemaan hänen kuolemansa. Pilatus meni takaisin palatsiin, käski tuoda Jeesuksen eteensä ja kysyi häneltä: "Oletko sinä juutalaisten kuningas?" Jeesus vastasi: "Itsekö sinä niin ajattelet, vai ovatko muut sanoneet minusta niin?" Pilatus sanoi: "Olenko minä mikään juutalainen? Oma kansasi ja ylipapit sinut ovat minulle luovuttaneet. Mitä sinä olet tehnyt?" Jeesus vastasi: "Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä." "Sinä siis kuitenkin olet kuningas?" Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: "Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua." "Mitä on totuus?" kysyi Pilatus.

    (Joh. 18:28-38)

    Näin kerrotaan Johanneksen evankeliumin 18:ssa luvussa. Pontius Pilatus, roomalainen ritarisuvun mies, oli kasvanut maailmassa, joka muistutti monella tavalla meidän maailmaamme. Nykyisin ympärillämme vilisee kymmeniä, jollei satoja erilaisia uskomuksia ja maailmankatsomuksia. Samoin Pilatuksen maailmassa, Rooman maailmanvaltakunnassa, oli valtion virallisten jumaluuksien lisäksi valtava joukko valloitettujen kansojen uskontoja, salaisia mysteeriuskontoja yksityisen ihmisen iloksi ja vielä perheillä omat kotijumalansa. Eikä tämäkään vielä riittänyt. Nykyisessä kirkkoraamatussa Pilatus kysyy alkutekstin mukaisesti mitä on totuus eikä mikä on totuus niin kuin aiemmassa käännöksessä. Nimittäin Pilatuksen aikana ajattelevan ja koulutetun ihmisen suosiosta kilpailivat vielä monet filosofiset koulukunnat. Ne olivat itsessään jo kaiken kattavia maailmanselityksiä ja siis käytännössä aivan uskontoa vastaavia ilmiöitä. Niinpä väistääkseen Jeesuksen liian kohtikäyvät sanat Pilatus jää viisastelemaan totuuden filosofisella olemuksella.

    Jokainen tulee uskollaan autuaaksi...

    Onko siis ihme, jos moni myös meidän aikanamme jää ihmettelemään, mistä löytyy totuus ja miltä se näyttää kaikkien näiden kilpailevien totuuksien keskellä. Kysymys on hyvä, ja se on lupa lausua ääneen. Kunhan vain muistaa, että totuus on ja että sitä ei päätetä huutoäänestyksellä eikä edes eduskunnan päätöksellä.

    Muistatteko vielä sen Suomen Pipliaseuran mainion Tv-mainoksen muutaman vuoden takaa. Siinä oli alussa kolme kirjaa pystyssä seisomassa. Ne olivat kolme viime vuosisadan merkittävää vaikuttajateosta. Siinä oli Adolf Hitlerin "Taisteluni"-kirja, ja sitten kommunismin pääteos Karl Marxin "Pääoma", ja kolmantena Raamattu. Alussa ne seisoivat siinä kaikki pystyssä vierekkäin. Sitten alkoi tapahtua. Ensin romahti natsimarssien soidessa Hitlerin kirja tomuun. Sitten romahti kommunismin perusteos työväen marssien säestyksellä. Vain Raamattu jäi pystyyn. Lopuksi sellainen miehekäs "vain Shellistä" -tyyppinen ääni kertoi Raamatun olleen ajankohtainen kirja jo kohta 2000 vuotta.

    Jos olisit asunut Saksassa kolmekymmenluvun lopulla tai Venäjällä vaikkapa vain parikymmentä vuotta sitten, ei olisi ollut lainkaan helppo uskoa asioiden kulkevan Pipliaseuran mainoksen mukaan. Jos historiasta voi jotain oppia, niin ainakin sen, että se muotivirtaus, jota tänään toitotetaan ankarimmin totuutena, on ylihuomenna historian romukopassa. Virran mukana kulkemalla ei totuutta löydy.

    Vakavampaa mielestäni on, että nykyisin ajatellaan yhä enemmän, että vastauksella ei edes ole väliä! Toisin sanoen ajatellaan, että mikä tahansa uskonto tai maailmankatsomus on hyvä ja oikea, jos se sopii minulle! Kuinka usein olet kuullut tämän ajatuksen kiteytettynä sanoihin: "Jokainen tulee uskollaan autuaaksi"? Minä ainakin olen kuullut siteerauksen kovin moneen kertaan. Ylensä sen lausuja tahtoo sanoa, että jokaiselle sopii se totuus, se uskonto, josta hän itse pitää ja jonka hän itse on valinnut. Ja yleensä ihmiset nyökyttelevät hyväksyvästi päätään, juu niinhän se on.

    Mutta hetkinen. Jos mikä vaan valinta on hyvä, niin silloin kyse ei ole mistään kovin tärkeästä asiasta, eikö totta? Jos sitävastoin kyseessä olisi jokin ratkaisevan tärkeä kysymys, niin silloin sitä puolustettaisiin henkeen ja vereen. Meillä on oikeanpuoleinen liikenne. Ajamme siis tien oikeaa laitaa, ja silloin vastaantulijat eivät yleensä kulman takaa törmää suoraan autoomme, koska he osaavat ajaa sitä toista kaistaa, siis sitä jolla me emme aja. Mitäpä jos joku nyt sanoisikin sinulle päättäneensä siirtyä vasemmanpuoleisen liikenteen kannattajaksi ja myös ryhtyisi toteuttamaan oppiaan käytännössä, siis ajamalla vastaantulevan liikenteen kaistalla. Sanoisitko hänelle, että "jokainen tulee ajotavallaan autuaaksi". Et taitaisi sanoa. Miksi? Koska kyse on kymmenien ihmisten elämästä ja turvallisuudesta, jos joku törttöilee liikenteessä. Rautoihin moinen kaahari ja kortti pois.

    Tai entä jos joutuisit toimintaelokuvien vakiotilanteeseen: ystäväsi on suljettuna vaikkapa hissikuiluun pommin kanssa ja hänen on pian katkaistava jokin neljästä eri värisestä johdosta pommissa, muuten pommi räjähtää. Sinä olet pommieksperttinä puhelimen päässä antamassa hänelle ohjeita pommin purkamisessa. Sinä tiedät, että vain sinisen johdon katkaisemalla pommin saa vaarattomaksi. Muiden johtojen leikkaaminen räjäyttää pommin heti. Käsket käheällä äänellä ystävääsi leikkaamaan sinisen johdon, mutta hän sanookin pitävänsä enemmän punaisesta väristä ja haluaa leikata punaisen johdon. Sanotko silloin hänelle, että jokainen tulee valinnallaan autuaaksi, vai puolustatko raivokkaasti käskyä leikata oikea johto? Jos välität ystäväsi hengestä, niin totta kai karjut että sininen johto, tolvana, sininen johto!

    Tosiasiat ja arvot - länsimaisen maailman ongelma

    Miksi sitten totuudella ei tunnu nykyään olevan väliä? Miksi kaikki erilaiset uskonnot ja maailmankatsomukset tuntuvat kelpaavan meidän ajassamme, vaikka ne ovat keskenään kuinka ristiriitaisia tahansa? Parhaan vastauksen antaa pari vuotta sitten kuollut englantilainen lähetyspiispa ja ajattelija Lesslie Newbigin. Newbiginin mukaan meillä Länsimaissa on parin viimeisen vuosisadan aikana ajauduttu tilanteeseen, jossa tapa ymmärtää todellisuutta on jakautunut perustavasti kahtia: toisella puolella ovat tosiasiat ja toisella puolella arvot. Tosiasioiden lokeroon on pantu kaikki erilaiset tutkimustulokset, lähtien luonnonlaeista ja päätyen gallupien tuloksiin. Arvojen lokeroon taas kuuluu ihmisten moraalikäsitykset ja mieltymykset ja myös uskonnolliset uskomukset. Ja tässä mallissa tieteellinen totuus on yksi ja ainoa. Se on niin tärkeä asia, että siitä on oikein tarvittaessa vaikka kiistellä. Mutta arvoista sen sijaan ei kannata eikä saa kiistellä: jos joku arvostaa vaaleanpunaista sohvaa ja sinä et, niin et kai sinä mene toisen valintaa haukkumaan. Sohvan värissä ei ole yhtä perustavaa totuutta, vaan ihmisillä on - totta kai - oikeus omiin mieltymyksiinsä.

    Ja tämän takia Länsimaissamme on sopimatonta ja epäkohteliasta puhua toisen uskonnon totuudellisuudesta tai harhaantuneisuudesta. Kysymystä Jumalasta ei pidetä kysymyksenä totuudesta! Se on mielipidekysymys, makuasia ja mielipiteistä ei sovi kiistellä, eikö totta? Kysymys Jumalasta pannaan Newbiginia lainaten samaan lokeroon kuin kysymys sohvan väristä! Pahinta on, että kristityt ja kristinusko on asemansa turvatakseen monta kertaa hiljaisesti suostunut vain yhdeksi tarinaksi muiden joukossa ja yrittää ostaa olemassaolon oikeutuksensa tarjoilemalla yhteiskunnalle ensisijaisesti kristillisiä arvoja lääkkeeksi pahaan oloon.

    Tähänkö Kristus meidät kutsui? Ei! Hän sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani." (Joh. 14:6) Hän ei suostu olemaan elämämme sohvan väri tai koriste elämämme kakussa. Hän on maailman tuomari ja ainoa pelastaja. Hän on totuus - hän on todellisuus. Ei mitään vähempää.

    Vastaavasti monien alojen aivan pätevät tutkijat ovat julkisuudessa usein esillä vastaamassa kysymyksiin, joihin heidän sinänsä tieteellinen koulutuksensa ja tutkimustuloksensa eivät anna mitään pätevyyttä vastata. Tutkija voi olla hyvinkin pätevöitynyt kaukaisten galaksien tähyilyssä tai pientä pienimpien mikrobien metsästyksessä, mutta sitä kautta he eivät voi löytää aukotonta tieteellistä ratkaisua maailman syntyyn tai ihmisen tai omatunnon olemassaoloon. Kun he "asiantuntijoina" TV-studiossa panevat Jumalan viralta tai selittävät, miten kaikki on saanut alkunsa he eivät enää olekaan oman alansa arvostettuja asiantuntijoita vaan jonkin tieteellisesti todistamattoman maailmankatsomuksen apostoleja. Jossain kohtaa tutkimus on vaiennut ja uskomus ryhtynyt ääneen. Silloin kun tieteen havaintoihin perustuva maailmankuva kurottautuu yli rajojensa, siitä tulee tieteisuskoa, tieteisuskontoa. Silloin se lakkaa olemasta perustelluille väitteille rakennettua kuvausta maailmasta, ja muuttuu uskomukseksi muiden uskomusten joukossa. Kuinka niin?

    No koska luonnontieteisiin perustuvat tieteelliset menetelmät eivät voi koskaan tavoittaa Jumalaa. Jumala on kristinuskon mukaan transsendentti, toisin sanoen hän ei ole osa tätä meidän luomakuntaamme. Jumala ei ole osa universumia eikä häntä siis voi sieltä löytää. Jumala on universumin ylä- ja ulkopuolella. Tieteelliset tutkimusmenetelmämme perustuvat tämän universumin havainnointiin. Tiede voi siis puhua ylipäänsä mielekkäästi vain maailmankaikkeuden sisäpuolisista asioista. Tiede voi välineillään kurottautua kurkistamaan kaukaisimpiin galakseihin tai pienimpiin alkeishiukkasiin, mutta Jumalan persoonasta tiede ei siis voi sanoa mitään: se ei voi todistaa Jumalan olemassaoloa, muttei voi myöskään kieltää hänen olemassaoloaan.

    Otetaan esimerkki: Ajatellaan, että maailmankaikkeus on kuin suunnaton kello. Tiede voi ottaa tuon kellon osia mikroskoopin tai kaukoputken eteen tutkittavaksi. Tiede voi jopa nähdä kellon kelloksi. Kuitenkaan kellosta ei voi löytää kelloseppää. Miksei? Koska kelloseppä ei ole kellossa. Hän on jotain kelloa suurempaa ja sen ulkopuolella. Kaikki, mitä voimme hänestä sanoa on, että hän on. On järjetöntä olettaa kellon nähdessään, että se on syntynyt sattumalta, ilman työtä ja tarkoitusta. - Niin myös luomistyöstä voimme nähdä Jumalan, "kellosepän" olemassaolon, mutta emme voi löytää häntä luomakunnasta - löydämme vain hänen nimikirjaimensa.

    Jumalan kätketty todellisuus

    Jos toisaalta tieteellinen maailmankuva pyrkii vääristymään tieteisuskonnoksi, voi käydä niinkin, että jotkut haluavat vääntää kristillisen uskon tieteellisesti todistetuksi aukottomaksi järjestelmäksi, joka kaikkien pitää järkiperäisin perusteluin hyväksyä. Osittain tästä oli kyse, kun aikanaan yritettiin sorvata puhtaasti järkeen perustuvia jumalatodistuksia. Tällaiset yritykset epäonnistuvat aina. Aina jää epäilylle tilaa. Koskaan ei kristillisen uskon totuudellisuutta voi tässä ja nyt aukottomasti osoittaa.

    Tätä taustaa vasten on hyvä huomata, että Raamattu ei pyri todistamaan Jumalan olemassaoloa aukottomilla järkiperäisillä väitteillä. Raamatussa Jumalan olemassaolo on yhtä itsestään selvä lähtökohta kuin painovoima - sitä ei tarvitse yrittää perustella. Päin vastoin. Psalmista julistaa: "Hullu sanoo sydämessänsä: ‘Ei ole Jumalaa’." (Ps. 14:1) Raamatun kirjoittajilla oli takanaan vahva henkilökohtainen kokemusperäinen vakuuttuneisuus Jumalan olemassaolon todellisuudesta. Voisi sanoa, että heidän vakuuttuneisuutensa Jumalasta no niin vahva, että he katselevat kaikkea muuta maailmassa sen läpi.

    Sanoin, ettei uskon totuudellisuutta voi aukottomasti osoittaa tässä ja nyt, sillä on olemassa vastaansanomaton todistus, joka osoittaa kiistattomasti todeksi tai vääräksi kristillisen sanoman. Tämä todistus perustuu aikaan. Luukkaan evankeliumin 19:ssa luvussa, jakeissa 41-44, Jeesus itkee Jerusalemin kohtaloa. Hän valittaa, ettei kaupunki ymmärrä, missä sen turva on. Jeesus sanoo: "Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty." Jumalan todellisuus ei näy täällä täysin vastaansanomattomalla tavalla. Toki Jumalan toiminta maailmassa jättää yllin kyllin merkkejä. Näissä merkeissä on vain yksi vika: Aina jää tilaa epäilylle ja epäuskolle.

    Jumala toimii salatusti ja hiljaisesti; et voi pakottaa ketään uskomaan. Et voi pakottaa ketään näkemään. Jeesuskin sanoo Jerusalemin kaupungille: "Kunpa ymmärtäisit." Eikä Jerusalem näe eikä ymmärrä. Samassa kohdassa Jeesus myös julistaa kaupungin tuomion: "Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikon aikaasi."

    Totuus oli näiden ihmisten silmiltä kätketty. Jeesus tuomittiin ristille ja unohdettiin. Elämä jatkui kaikkialla niin kuin ennenkin. Ihmiset ostivat ja myivät, menivät naimisiin, viettivät juhlia ja uhrasivat temppelissä aivan kuten ennenkin. Jeesuksen sanat tulevasta tuhosta oli kansan keskuudessa pian autuaasti unohdettu.

    Muutamia vuosikymmeniä kului. Sitten tuli sota. Keväällä vuonna 70 roomalainen Flavius-sukuinen sotapäällikkö Titus saartoi Jerusalemin. Verisen viisi kuukautta kestäneen piirityksen jälkeen kaupunki valloitettiin, ryöstettiin ja tuhottiin. Temppeli, juutalaisen uskon sydän ja keskuspaikka poltettiin. Juutalaisten pyhät kulttiesineet kannettiin riemusaatossa Roomaan. Jos käytte Roomassa, voitte vielä tänäänkin nähdä siellä Tituksen riemukaaren. Sen kiveen on hakattu kuvia roomalaisista sotilaista kantamassa Jerusalemin temppelistä ryöstettyjä aarteita. Jeesuksen profetia toteutui. Ja näkyvällä tavalla.

    Vielä tulet näkemään

    Jeesus sanoi Jerusalemille: "Vielä tulet näkemään." Sama pätee Jumalan todellisuuden kanssa. Viime kädessä ainoa vastaansanomaton osoitus Raamatun lupausten totuudellisuudesta on odottaa, kunnes ne tulevat toteutumaan näkyvällä tavalla.

    Raamattu vertaa tätä talon rakentamiseen joko hiekalle tai kalliolle. Jeesus päättää vuorisaarnan seuraavaan kertomukseen (Mt. 7:24-27):

    "Jokainen, joka kuulee nämä sanani ja tekee niiden mukaan, on kuin järkevä mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, mutta se ei sortunut, sillä se oli rakennettu kallioperustalle. "Jokainen, joka kuulee nämä sanani mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Alkoi sataa, tulvavesi virtasi ja myrskytuuli pieksi taloa, ja se sortui, maan tasalle saakka."

    Myrskyn tullessa hiekalle rakennettu sortuu, mutta kalliolle perustettu kestää. Kannattaa kuitenkin huomata, että eron näkee vasta kun tuuli ja sade nousee. Silloin, ja vasta silloin käy ilmi, kuinka talosi on rakennettu. Hiekka voi meidän silmissämme näyttää varsinaiselta graniitilta, kun kaikki ympärillä huutavat kuorossa, että se on graniittia. Vasta todellisuus näyttää kerran, ettei se graniittia ollutkaan. Emme voi luottaa huutoäänestyksellä vahvistettuihin vaihtuviin totuuksiin. Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Vain hänen totuutensa varassa voimme kestää. Nyt ja kerran Jumalan tuomioistuimen edessä.

    Sillä kerran on tuleva se aika, jolloin kristittyjen usko osoitetaan joko todellisuudeksi tai harhaksi. Se päivä on viimeinen päivä. Se on päivä josta Raamattu sanoo:

    "Kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan kaikkien enkeliensä kanssa, hän istuutuu kirkkautensa valtaistuimelle. Kaikki kansat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista." (Mt. 25:31-32) Toistaiseksi me odotamme, mutta kerran totuus on pysyvästi kaikkien nähtävänä. Silloin ei epäilyille ja mielipiteille enää jää tilaa. Silloin kaikki on lopullisesti selvää.

    Tosin jo nyt on vankka todistus saatavissa, joka ratkaisee tämän ongelman, mutta se on henkilökohtainen, yksityisen ihmisen saama todistus. Se on Jumalan kohtaamisessa saatu: hän, joka itse kohtaa Jumalan, tietää, puhuuko Kristus Raamatussa omiaan vai onko tässä se totuus, joka ei katoa ja joka on viimeisenä päivänä kaikkien nähtävissä ja vastaansanomattomasti läsnä. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa, luvussa 7, jakeessa 17: "Joka tahtoo noudattaa (Jumalan) tahtoa, pääsee kyllä selville siitä, onko opetukseni lähtöisin Jumalasta vai puhunko omiani."

    Saman sanoo omalla tavallaan myös legendaarinen evankelista Billy Graham, kun hän toteaa: "Voin kertoa teille, että Jumala on olemassa, koska keskustelin hänen kanssaan tänä aamuna."

    Aina ei luottamus Jumalan lähestyvään valtakuntaan ole yhtä helppoa ja mutkatonta. Jumala kyllä tuntee kaikki ne vaikeudet ja vastoinkäymiset, joita nyt täällä maailmassa kohtaamme. Hän tietää, miten vaikeaa on luottaa, kun ei näe silmästä silmään. Hän tietää, miten vaikeaa on turvautua, kun niin monet ympärillä olijat eivät pidä Jumalan valtakuntaa edes totena. Jumala tietää, ja sanoo meitä autuaiksi. Johanneksen evankeliumissa ylösnoussut Jeesus nimittäin vastaa epäuskoiselle Tuomaalle: "Sinä uskoit, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe." (Jh. 20:29)

    Äänestä

  • V V V kirjoitti:

    Kaipa se on jokin leikkisä vastaveto kaikenmaailman varmaksijulistajille ja fanaatikoille?
    Ja kukaties kasvavalle määrälle islamin edustajia..?

    Hulluudessaan se ei tietenkään voi vetää vertoja kaikkein fanaattisimmille uskontojen julistajille, jotka eivät mitenkään kykene joustamaan siitä että jumala on varmasti olemassa, vaikka mitään todisteita ei olekaan havaittavissa.
    Siksi tuo "luultavasti", ei sitä voi sen järkevämmin luvata.

    Usko voi olla elämänlaatua kohentavakin asia monelle, ja "järkevissä" rajoissa ei tosiaankaan elämästä nauttimista poissulkeva..
    Liian vakavasti uskontoonsa suhtautuvat taas sen sijaan...no, katse vain kohti muslimimaita tai pahimpia elämäänsä rajoittavia hihhuleita joita tiedät.

    Osata keskustella!? (joskus aiemmin jonkun esittämä kommentti)
    Kyllä osataan!
    Uskosta vielä': eipä tuosta "sokeasta" uskosta mitään haittaakaan ole, antaa vaan varmuutta korvien väliin ja voi nauttia elämästä. On olemassa paljon jokapäiväisiä asioita silmiemme edessä, joita kukaan ei osaa selittää. Ihmisen aistit ja tiedot ovat hyvin, hyvin rajalliset, ja jos omiin havaintoihimme perustuvat havainnot olisivat ainoa "totuus" niin kovinpa olisi köyhää.

    olet siis fanaattinen uskovainen, vai täh?

    Copy-pastetan vähän:

    "Uskosta vielä': eipä tuosta "sokeasta" uskosta mitään haittaakaan ole, antaa vaan varmuutta korvien väliin ja voi nauttia elämästä."

    Vaan mihinpä sitä sitten uskoa sokeasti ilman että selvä järki haraa heti vastaan?
    Tuolla tavalla ajateltuna ei liene lopulta mitään väliä sillä mihin lopulta uskoo?

    "On olemassa paljon jokapäiväisiä asioita silmiemme edessä, joita kukaan ei osaa selittää. Ihmisen aistit ja tiedot ovat hyvin, hyvin rajalliset, ja jos omiin havaintoihimme perustuvat havainnot olisivat ainoa "totuus" niin kovinpa olisi köyhää. "

    Olet asian ytimessä, ja köyhää on hengen maailmassa, alkukantaisen ihmisen mielikuvituksen rajoittaessa ihmisten hengenelämää(raamattu, koraani yms).
    Kovin, kovin harvassa ovat ne asiat joita ei osata jollain lailla alustavasti selittää, jos siis viittaat ns. paranormaaleihin ilmiöihin..

    Äänestä

  • Vee vee kirjoitti:

    Selittämätön ilmiö: miks´leivo lennät Suomehen.... selitä se nyt ensiksi. Ei kai ole mikään paranormaali kuitenkaan? ...älä laita sitten mitään "kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää" tyyppistä vastausta.
    Tai sitten toinen kysymys: onko aurinkokuntamme iso vai pieni? Onko miljardi vuotta pitkä, vai lyhyt aika?
    Miksi kannamme huolia ja murheita ja stressaannumme ja sairastumme niistä? Mitä on henkinen hyvinvointi?
    En ole mikään fanaatikko, vaan ihan tavallinen tallaaja, joka viihtyy hyvin itsensä kanssa. Enkä tuputa kenellekään mitään, en raamattuja enkä pornolehtiä.

    Äänestä

  • just joo kirjoitti:

    LUOMINEN VAI EVOLUUTIO

    Onko se maapallon ika miljardeja vuosia - entä Ihmisen?

    Mark E. Howerter

    Sain seuraavanlaisen vastineen kirjoitukseeni koskien maapallon ika JA evoluutioteoria In Case Raamatun luomiskertomus. Ohessa otteita vastineesta:

    "Olen radikaalisti muuttanut mieltäni evoluution JA luomisen suhteen. En Ole hylännyt luomista evoluution Vuoksen, Vaan paremminkin ymmärtänyt, Etta luomiskertomukseen uskominen EI edellytä uskoa 6000-10000 vuoden ikäiseen maailmankaikkeuteen. Tiedostan, Etta Raamatun sanasta lupahakemukseen voidaan tehdä erilaisia tulkintoja, joita EI pidä ottaa kirjaimellisesti ... Vartuin hyvin vanhoillisessa baptistiperheessä JA uskoin seurakuntani opetuksen ihmiskunnan n. 6000 vuoden iästä. Pari VUOTTA sitten luin Hough Rossin kirjana "Creation ja Time" (Luominen JA Aika) JA muutin käsitystäni ... Siina käsitellään Raamatun kuvausta JA myös tieteellistä tutkimusta, joka todistaa maailmankaikkeuden iäksi 12 -15 miljardia VUOTTA ... Älkäämme antako tulkintojen maapallon 6000-vuotisesta historiasta estää meitä näkemästä järjellistä / tieteellistä totuutta. MITA enemmän tutkin, SITA enemmän havaitsen Tieteen tukevan Raamattua. Tiede selvittää Ihmisen omia, virheellisiä tulkintoja. JOS Jumala on totuus Eika Voi valehdella, miksi Han yrittäisi pettää meitä luomiskertomuksella. JOS Raamattu sanoo maapallon iäksi 6000 VUOTTA av pitää kestää KAIKKI tarkastelu ... "
    Vastauksena edellä olevaan lupahakemukseen voidaan sanoa, Etta Raamattu EI todellakaan anna Suoraan ikää maapallolle. Kuitenkin se tähdentää, Etta taivas JA maa ovat Jumalan luomistyön Tuloksia. Han EI tarvitse miljardien vuosien evoluutiota luomistyöhönsä. En myöskään Usko, Etta Tiede on täysin yksimielinen miljardien vuosien evoluutiosta. ITSE Luxembourg lupahakemukseen voidaan esittää tieteellisiä todisteita, Etta maapallon ika on alle 10000 VUOTTA. Väitän, Etta vaikka Raamattu EI mainitse maapallon ikää Suoraan, se on kuitenkin johdettavissa alle 10000 vuoden ikäiseksi.

    Ei Ole todellista tarvetta uskoa Raamatun luomiskertomuksen JA miljardien vuosien evoluution sopivan yhteen. Evoluutio JA luominen eivät Ole yhtenevät. Evoluutio perustuu "sattumaan" Ja pitkään ajanjaksoon. JOS on älyllinen Luoja sattumaa EI tarvita. JOS Jumala on Kaikkivaltias Han EI Ole sattumien hallitsema. JOS olisi toisin mitään luomista EI tapahtuisi. Kysymys on JOKO / Tai periaatteesta, näitä kahta EI voida sovittaa yhteen.

    Evoluutioteoria ELAA Tai kuolee miljardien vuosien ajanjaksoon uskomisen Mukana. Ajatus on, Etta JOS on tarpeeksi aikaa niin mika tahansa on mahdollista. Sita kuvataan mm. vertauksella, Etta JOS apinalla olisi tarpeeksi aikaa istua kirjoituskoneen ääressä, vaikkapa miljardeja vuosia, JA joka päiv JA Yö se kirjoittaisi jotakin, niin sattuman kautta, jossakin vaiheessa, syntyisi kirja.

    Eräät kristityt kirjoittajat, kuten vastineessa mainittu Tri Ross, olettavat, Etta luomisen 6 päivää (7 yhdessä lepopäivän kanssa) eivät olleet 24-tuntisia vuorokausia, Vaan 7 geologista aikakautta.

    Vaikka arvostan näitä yrityksiä Saada aikaan sopusointu Tieteen JA uskon välillä, en Usko, Etta luominen JA evoluutio lupahakemukseen voidaan rinnastaa toisiinsa. Voit uskoa toiseen, mutta niiden sekoittaminen EI Ole mahdollista. Usko evoluutioon on vaihtoehto uskolle Jumalaan. Siksi av kannattajat eivät pyri perustelemaan asiansa oikeutusta Raamatulla. Mutta Monet kristityt av sijaan haluavat yhdistää NAMA Kahdella asiaa. Hän haluavat uskoa Jumalaan, mutta heille on opetettu, Etta evoluutioteoria on todistettu Fakta. Niinpä NAMA Hyvää tarkoittavat teologit sitten pyrkivät sijoittamaan evoluution 1.Mooseksen kirjana tapahtumiin.

    Ensiksi osoitan, Etta evoluutio EI ensinkään ja sovi Raamatun kertomukseen luomisesta. Toiseksi, Etta Tiede ITSE todistaa, ettei maapallo Voi OLLA miljardeja vuosia vanha. Evoluutio EI Ole Fakta Eika Sita voida todistaa. Evoluutio on - kuten siitä sanotaankin - teoria. Teorianakaan se EI Ole Kovin Hyvä. Jopa ITSE Charles Darvin kielsi myöhemmällä iällä OMAT kirjoituksensa "nuoren miehen typerinä mietteinä".

    JOS uskomme Jumalaan, joka kykenee luomaan, pitkä ja Aika JA sattuma ovat tarpeettomia. Seitsemän 24 tunnin vuorokautta ovat täysin riittävät. Maapallon Geologiset kerrostumat eivät tarvitse muodostuakseen miljardeja vuosia, JOS uskotaan Raamatun kertomaan maailmanlaajuiseen tulvaan Nooan AIKANA. Kivikerrostumat, joista löytyy fossiileja, ovat voineet muodostua tulvan kaltaisessa katastrofissa muutamien tuntien AIKANA.

    Tyypillistä kreationisti-sekopää-hapatusta, vastuu sillä joka kaiken uskoo.

    Maapallo alle 10 000 vuotta. Joopa joo, täynnä niin ontuvia väitteitä, suoranaisia valheita(Darwini ns. sitaatti) ja argumentointivirheitä(mm. rinnastaa keskenään rinnastamattomia asioita) täynnä olevaa hölönpölöä ettei mitään järkeä.

    Mutta joo, kyllä ihminen epätoivoissaan uskoo vaikka minkämoista taivaanrannan maalailijaa, sehän on nähty.

    Äänestä

  • just joo kirjoitti:

    Raamattuun uskovat kristityt, jotka ovat tulleet tulokseen, Etta evoluutio on Elämän Perusta, eivät Ole opiskelleet Raamattua, eivätkä myöskään tutustuneet riittävän hyvin evoluutiokäsitykseen. JOS niin tehdään havaitaan, Etta ne ovat yhteen sovittamattomat. Todelliset evolutionistit käsittävät Taman. Hän tietävät ainakin 25 selvää vastakohtaa luomiselle JA siksi Raamatun ilmoitus EI lainkaan ja sovi heidän ajatuksiinsa. Hyvää tarkoittavat kristityt ovat liittäneet 2Piet.3: 8 "... yksi päiv on Herran Edessä niin kuin tuhat VUOTTA JA tuhat VUOTTA niin kuin yksi päiv" väärään yhteyteen puolustellessaan Silla väitettä, Etta Jumala loi luomakunnan pitkän Ajan kuluessa Eika kuuden 24 tunnin vuorokauden AIKANA . KUN teksti luetaan asiayhteydessään se paremminkin tarkoittaa, Etta Jumala Voi tehdä päivässä av, Minka Ihminen SAA aikaan tuhannessa Tai tuhansissa vuosissa. JOS se liitetään maapallon kerrostumien syntymiseen, niin Jumala Voi tehdä vähemmässä kuin 371 päivässä (tulvan Aika) av, mihin evoluutioteoria tarvitsee miljardeja vuosia.

    Lastentarhasta Aina ylempiin koulutusasteisiin koulukirjat ovat evoluutioon uskovien humanistien kirjoittamia. Niissä evoluutio esitetään todistettuna faktana JA lapset joutuvat tehokkaan aivopesun uhreiksi. Teoria esitetään yhtä varmasti totena kuin painovoima. Ne, jotka haluavat pitää Yllà uskon Jumalaan JA Raamattuun, ovat pyrkineet jotenkin liittämään Nama Kahdella asiaa yhteen. Mutta Usko Jumalaan JA evoluutioon eivät yhdisty. Niiden välillä EI Ole mitään yhteyttä av paremmin kuin sodalla JA rauhalla. Kristitty EI Voi OLLA ateisti. Ei Ole olemassa henkilöä, joka voisi kuvata itseään "kristityksi ateistiksi". Evoluutio on ateismin Perusta.

    Heprealainen sana "Päivä" on 1Mooseksen kirjassa "Yom". Joka ainoan Kerran, KUN SANA mainitaan Raamatussa (Yli 200 kertaa), se liitetään tarkoittamaan kirjaimellista 24 tunnin ajanjaksoa, johon kuuluu päiv JA yo. Jotkut ovat esittäneet, ettei Mooseksella ollut Sanaa kuvaamaan pitkää ajanjaksoa. Siksi han käytti turhaan TÄTÄ yhtä Sanaa. Mutta 1.Moos.1: 14 tekee väitteen tyhjäksi, "Ja Jumala sanoi:" Tulkoot Valot taivaanvahvuuteen erottamaan päivää yöstä, JA olkoot ne merkkeinä osoittamassa aikoja, päiviä JA vuosia ... "" Heprealainen sana tarkoittaen aamua Tai iltaa tarkoittaa Aina kirjaimellisesti juuri Sita. Pidemmillä ajoilla JA ajanjaksoilla on OMAT sanansa.

    Kuudennen päivän iltana Jumala katsoi kaikkea luomaansa JA totesi av hyväksi. JOS Kuusi luomisen päivää eivät olleet kirjaimellisia 24 tunnin vuoro-kausia, silloin Jumala olisi kuudennen evoluutiojakson lopulla sanonut tehneensä kaiken hyvin. Jumala olisi nähnyt KAIKKI aiemmat, väkivaltaisen ja kuoleman kärsineet JA fossiileiksi muuttuneet oliot JA pitänyt SITA hyvänä hommana. Täten Han EI olisikaan luomakuntaansa rakastava taivaallinen Isä, joka loi kaiken tarkoituksellisesti JA suunnitelmansa mukaan, Vaan paremminkin Julma kokeilija, joka istuu JA katsoo mitähän tästäkin mahtaa Tulla.

    Juutalaisuudessa päiv alkaa illalla JA sitten seuraa Aamu. 1.Moos.1: 5 "... Ja Tuli ehtoo, JA Tuli Aamu, ensimmäinen päiv. JOS luomisen Aika Oli useita miljoonien vuosien ajanjaksoja, puolet maapallosta olisi ollut päivän valaisemana miljoonien vuosien Ajan yhtäjaksoisesti JA samalla Toinen puoli pelkkää yötä. Kasvit vaativat säännöllistä päivän JA Yön vaihtelua normaalin 24 tunnin vuorokausirytmin mukaan. Ne voivat ELAA muutamia tunteja Ilmanen auringon-Valoa, mutta eivät vuosia, puhumattakaan miljoonista vuosista. KUN asioita tarkastellaan Luonnon kannalta, on selvää, Etta luominen tarkoittaa kirjaimellista Seitsemän päivän jaksoa. Eräät kasvit tarvitsevat mehiläisiä voidakseen lisääntyä. Mehiläiset puolestaan ovat riippuvaisia kasvien tuottamasta nektarista, käsiteltäväksi saadakseen tässä kansallisessa ne valmistavat hunajaksi. Mehiläiset eivät elä Ilmanen hunajaa. Niin siis kasvien elämä riippuu mehiläisistä JA mehiläisten kasveista. Sama Scope Eläin-JA kasvikunnan välillä pätee moneen muuhunkin asiaan. Kasvit luotiin kolmantena päivänä JA hyönteiset kuudentena. Kuinka kasvit saattoivat ELAA miljoonia vuosia före hyönteisten ilmaantumista?

    Muinaiset kirkkoisät JA raamatuntutkijat Aina 1800-luvulle saakka, uskoivat kirjaimellisesti Senin Mita Raamattu Se kertoo luomisesta. Nain ollen ihmeellinen Uusi teoria, joka yhdistää evoluution JA luomisen, Oli heiltä salattu. Vasta Darwinin JA Lyellin teoriat toivat siis järkeä asiaan JA nama aiemmat, vakavasti Raamattua tutkineet oppineet, olivatkin väärässä?

    kaikelle voi keksiä oman selityksen, oman merkityksen ja oman logiikan. Niin hullutkin tekevät.
    Toinen asia uskooko kukaan jäkevä.

    Minäkin voin spekuloida ihan mistä tahansa tekstistä IHAN mitä tahansa jos niin päätän vaivaa nähdä, mutta mitä se todistaa?

    Sitä paitsi evoluutio ei ole ateismin perusta, vaan se on perusta sille minkä jokainen järkevä ihminen tietää muutenkin: raamattua ei voi ottaa kirjaimellisena faktana.
    Vai uskotko todella että Nooa rakensi niin suuren arkin johon kaikista maailman eläimistä saataisiin muutama mukaan, kun niin suurta laivaa ei olla kuunaan rakennettu vielä tänäkään päivänä?

    Ja miksi raamattu tulisi ottaa kirjaimellisesti vaikka uskoisikin jumalaan?
    Minäkin kituuttelen toivetta jostain korkeammasta voimasta, joka ei vain ole koskaan meille manifestoitunut suoraan...kuten ei ole tehnytkään.

    Äänestä

  • Ramon P kirjoitti:

    Selittämätön ilmiö: miks´leivo lennät Suomehen.... selitä se nyt ensiksi. Ei kai ole mikään paranormaali kuitenkaan? ...älä laita sitten mitään "kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää" tyyppistä vastausta.
    Tai sitten toinen kysymys: onko aurinkokuntamme iso vai pieni? Onko miljardi vuotta pitkä, vai lyhyt aika?
    Miksi kannamme huolia ja murheita ja stressaannumme ja sairastumme niistä? Mitä on henkinen hyvinvointi?
    En ole mikään fanaatikko, vaan ihan tavallinen tallaaja, joka viihtyy hyvin itsensä kanssa. Enkä tuputa kenellekään mitään, en raamattuja enkä pornolehtiä.

    En ole sinua fanaatikoksi arvellutkaan.
    Teknisiä kysymyksiä melkein kaikki esittämäsi, ei tarvita jumalaa selittämään noista mitään.
    Tai miksei, mutta raamattu taas ei todista jumalaa, joten..

    Uskonpa että osaat googlettaa itsekin tiedeartikkeleita koskien lintujen suunnistamista, ihmisen psykofysiikkaa, hyvinvoinnin määritelmiä ja tähtitiedettä.

    Onko miljardi vuotta lyhyt vai pitkä aika?
    Ihmisen näkökulmasta pitkä. Onko muulla väliä?

    Onko kuu olemassa kun sitä ei kukaan katso? Todennäköisesti.

    Pystymme esittämään arvioita vain ihmisen näkökulmasta. Olemme osa tätä systeemiä, emmekä voi tarkkailla tätä mitenkään "ulkopuolisena" jolloin voisimme sanoa jotain välimatkoista, ajasta tms. Eräs luontukuvaaja sanoi, että hänen mielestään koko luomakunta on "pedon hampaankolossa" Ja mitä on tämä "pimeä aine" jota on suurin osa (tunnetun)maailmankaikkeuden aineesta? Viisaimmatkaan professorit eivät oikeasti tiedä noista asioista paljoakaan enempää kuin tavalliset mattimeikäläiset. Ihmisen hyvinvoinnista suurin osa on riippuvainen siitä, mitä kunkin korvien välissä tapahtuu, eli tunne-elämä.
    Nuo "avaruusjutut" saavat minun puolestani olla miten vaan, en yritä selvittää niitä edes itselleni sillä se on täysin turhaa. Tämä lyhyt aika, minkä täällä tallustelemme, voidaan käyttää hyödyllisempäänkin, eli vaikkapa torikahvilassa kavereiden kanssa jutusteluun.

    Onko mitään "ulkopuolta" ylipäätänsä mistä tarkastella? Asiaa voi mystifioida, ja mieluista sekin harrastus on, mutta loppupeleissä käteen jää siltikin vain raaka todellisuus, jota havainnoida suoraan tai epäsuoraan...onko jokin joskus pistänyt tämän kaiken alulle? Jos on, niin mistä tämä voima tai henkilöitymä sitten on peräisin? Mistä se ja kaikki on saanut alkunsa?
    Raamattu kun ei kerro muuta kuin mitä sen aikalaisten tietämys ja mielikuvitus sallivat..

    Pimeä aine on jossain määrin menettänyt suosiotaan joidenkin tiedemiesten taholla uusien teorioiden vallatessa alaa, vaikka vielä siitäkin vauhkotaan.
    Kuka tietää käykö sillekin vielä kuten eetterille tai Einsteinin kosmologiselle vakiolle aikanaan ja joutaa lopullisesti romukoppaan?

    Universumistakin tiedämme joka vuosi jatkuvasti lisää uutta, ja uusia kysymyksiä ilmenee samaa tahtia vanhojen vastausten päälle, mutta mikäli fysiikan lait eivät tule rajoittamaan ihmiskuntaa liikaa universumin saloja selvitelläksemme, tulemme lopulta jossain hamassa tulevaisuudessa varmaankin tietämään, kukaties, kaiken. Kyllä kaikille kysymyksille tulee tässä fyysisessä maailmassa päätepiste.

    Olen vuoren varma kyynikko vieläpä siinä suhteessa, että ihmisenkin mekanismit tullaan tulevaisuudessa vielä selvittämään läpikotaisin suurinpiirtein atomitasolta lähtien.
    Ja sano minun sanoneen, luomakunnan kruunuakin tullaan vielä paljon päivittämään paremmaksi versioksi joka suhteessaan.

    Ehkäpä meistä tulee lopulta peräti niitä mittaamattoman mahtavia jumalia jotka pistämme mittaamattoman kaukana tulevaisuudessa kaiken alulle tai sitten luomme jotain uutta ja parempaa?
    Kaukana siitä mikä oli kerran tyhmä ja alkeellisesti ajatteleva ihminen.

    Äänestä

Jeesuksen juutalaiset murhasi ,Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.

Äänestä

  • vaan hänet tuomittiin roomalaisessa oikeudenkäynnissä ja teloitettiin sen säätämän päätöksen mukaan.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    vaan hänet tuomittiin roomalaisessa oikeudenkäynnissä ja teloitettiin sen säätämän päätöksen mukaan.

    VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN VÄÄRIN

    VÄÄRIN MIKSI VALEHTELET? ? MIKSI VALEHTELET? ? MIKSI VALEHTELET? MIKSI VALEH TELET? ?MIKSI

    VALEHTELET? ?MIKSI VALEHTELET? ?MIKSI VALEHTELET? ?MIKSI VALEHTELET? ?MIKSI VMIKSI VALEHTELET? ?

    ALEHTELET? ?MIKSI VALEHTELET? ?MIKSI VALEHTELET? ?MIKSI VALEHTELET? ?MIKSI VALEHTELET? ?

    EI KUKAAN USKO SINUN VALEITA !EI KUKAAN USKO SINUN VALEITA !EI KUKAAN USKO SINUN VALEITA !EI

    KUKAAN USKO SINUN VALEITA !EI KUKAAN USKO SINUN VALEITA !EI KUKAAN USKO SINUN VALEITA !EI

    KUKAAN USKO SINUN VALEITA !EI KUKAAN USKO SINUN VALEITA !EI KUKAAN USKO SINUN VALEITA !

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    vaan hänet tuomittiin roomalaisessa oikeudenkäynnissä ja teloitettiin sen säätämän päätöksen mukaan.

    JA SUURI SELLAINEN !

    20 Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät kansaa anomaan Barabbasta, mutta surmauttamaan Jeesuksen.
    21 Ja maaherra puhui heille ja sanoi: "Kummanko näistä kahdesta tahdotte, että minä teille päästän?" Niin he sanoivat: "Barabbaan".
    22 Pilatus sanoi heille: "Mitä minun sitten on tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" He sanoivat kaikki: "Ristiinnaulittakoon!"
    23 Niin maaherra sanoi: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt?" Mutta he huusivat vielä kovemmin sanoen: "Ristiinnaulittakoon!"
    24 Ja kun Pilatus näki, ettei mikään auttanut, vaan että meteli yhä yltyi, otti hän vettä ja pesi kätensä kansan nähden ja sanoi: "Viaton olen minä tämän miehen vereen. Katsokaa itse eteenne."
    25 Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle".
    26 Silloin hän päästi heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    vaan hänet tuomittiin roomalaisessa oikeudenkäynnissä ja teloitettiin sen säätämän päätöksen mukaan.

    Eikös juutalaiset olleet niitä jotka sitä päätä vaativat vadille, Pilateus olisi armahtanut, mutta kansa huusi Jeeuksen verta, jolloin roomalaiset ristiinnaulitsivat tämän armahdetun murhamiehen sijaan...vai onko tämä vain raamatun versio tapahtuneesta?

    Äänestä

  • Dimpau kirjoitti:

    oikeidessa maata hallitsevan yhteisön lakien mukaan, ei ole kyse murhasta vaikka syytetty tuomittaisiin kuolemaan. Palestiinaa hallitsi tuolloin Rooma ja sen edustajana ollut maaherra tuomitsi Jeesuksen ja Rooman sotilaat panivat tuomion täytäntöön.Rooma oli suurvalta joka ei totellut alistamiensa kansojen mahdollisia huutoäänestyksiä, jos olisi juutalaiset olisivat huutaneet maansa vapaaksi, vähän tuon jälkeenhän Rooma tuhosi suuren osan Palestiinan juutalaisväestöä, tappoi, myi orjiksi ja karkoitti. Pilatus muuten menetti virkansa osoittamansa raakuuden takia. Muutoin juutalaisten keskuudessa tuolloin oli monia erilaisia uskonnollisia ryhmiä, ja suhteet kilpailevien ryhmien välillä olivat toisinaan vihamieliset. Varmaan Jeesuksella oli juutalaisia vihamiehiä aivan samoin kuin hänkin UT:n kirjoitusten mukaan suhtautui vihamielisesti moniin juutalaisryhmiin ryhmiin. Mikään ryhmä juutalaisia ei kuitenkaan murhannut Jeesusta vaikka teko olisi olut helppo tuon ajan olosuhteissa

    Vastasyntynyttä kristinuskoa lähdettiin levittämään juuri Roomaan, ei sitä voitu levittää opettamalla että roomalaiset olisivat olleet syypäitä uuden jumalan kuolemaan, sen sijaan jo lyödyt juutalaiset sopivat syntipukeiksi ja sopivat yhä. Kristinuskon juutalaisviha on endeeminen ja oleellinen osa kristinuskoa, sillä että kristinuskon jumalana palvottu henkilö itse oli juutalainen ei ole merkitystä, vain teologian opetuksilla joihin ei rationaalisesti voi vaikuttaa.

    näättekö mikä pelle hän on ! Taitaa kaverilta jäännyt muutaman päivän taput väliin

    Äänestä

  • pus kiini kirjoitti:

    näättekö mikä pelle hän on ! Taitaa kaverilta jäännyt muutaman päivän taput väliin

    jos sulla on jotain sanottavaa niin sano, viesti ei tule perille vain jotain ihmistä törkeästi haukkumalla vailla mitään perusteita. Teet vain itsestäsi täysi keskiaikaisen idiootin tuolla tavalla. Skarppia.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    oikeidessa maata hallitsevan yhteisön lakien mukaan, ei ole kyse murhasta vaikka syytetty tuomittaisiin kuolemaan. Palestiinaa hallitsi tuolloin Rooma ja sen edustajana ollut maaherra tuomitsi Jeesuksen ja Rooman sotilaat panivat tuomion täytäntöön.Rooma oli suurvalta joka ei totellut alistamiensa kansojen mahdollisia huutoäänestyksiä, jos olisi juutalaiset olisivat huutaneet maansa vapaaksi, vähän tuon jälkeenhän Rooma tuhosi suuren osan Palestiinan juutalaisväestöä, tappoi, myi orjiksi ja karkoitti. Pilatus muuten menetti virkansa osoittamansa raakuuden takia. Muutoin juutalaisten keskuudessa tuolloin oli monia erilaisia uskonnollisia ryhmiä, ja suhteet kilpailevien ryhmien välillä olivat toisinaan vihamieliset. Varmaan Jeesuksella oli juutalaisia vihamiehiä aivan samoin kuin hänkin UT:n kirjoitusten mukaan suhtautui vihamielisesti moniin juutalaisryhmiin ryhmiin. Mikään ryhmä juutalaisia ei kuitenkaan murhannut Jeesusta vaikka teko olisi olut helppo tuon ajan olosuhteissa

    Vastasyntynyttä kristinuskoa lähdettiin levittämään juuri Roomaan, ei sitä voitu levittää opettamalla että roomalaiset olisivat olleet syypäitä uuden jumalan kuolemaan, sen sijaan jo lyödyt juutalaiset sopivat syntipukeiksi ja sopivat yhä. Kristinuskon juutalaisviha on endeeminen ja oleellinen osa kristinuskoa, sillä että kristinuskon jumalana palvottu henkilö itse oli juutalainen ei ole merkitystä, vain teologian opetuksilla joihin ei rationaalisesti voi vaikuttaa.

    et varsinaisesti kumonnut tuolla UT:n Jeesuksen kuolemaan liittyviä syyllisyyksiä niille jotka sitä jostain syystä kaipaavat(vaikka sitten historian tutkimisen merkeissä)..

    Kyse oli siitä kenen oli loppupeleissä tahto saada vanha Jesse hengiltä. Rommalaiset kyllä toteuttivat, mutta jos valinta loppupeleissä oli juutalaisen torikansan, siitä kumpi ennemmin kuolisi ristillä Jeesus vaiko tuomittu murhaaja niin..

    Keskustelu jatkuu..

    Äänestä

  • -Roschark- kirjoitti:

    tahto koska hän tuomitsi ja toimeenpani. Epäilemättä Jeesuksella ei paljon ystäviä juutalaisten keskuudessa ollut, siitä kertoo sekin että vain hänet tuomittiin, ei ketään kannattajia eikä tästä tuomiosta syntynyt mellakoita kuten usein kun miehittäjä tuomitsi kuolemaan jonkun jolla oli kannatusta kansan parissa. Papisto varmaan vastusti Jeesusta joka järjesti mellakan temppelin uhrieläinkauppa-alueella juuri pääsiäisen alla, aikaan jolloin Rooma siirsi sotilasosastonsa rannikolta kaupunkiin valvomaan juhlakansaa.
    UT antaa hyvin ristiriitaisen kuvan Jerusalemin tunnelmista:Jeesus toisessa kertomuksessa otettiin riemuiten vastaan jopa kansanjoukkojen toimesta, mutta muutaman päivän päästä kun hänet teloitettiin, kukaan ei noteerannut tapahtumaa.
    Emme varman koskaan saa selvyyttä tapahtumista , mutta se on varmaa että kristinusko syntyi Jeesuksen kuoleman perusteella ja että syntyvä uskonto on ollut ja osin yhä on juutalaisvihamielinen vaikka sen perusti joukko juutalaismiehiä Rooman vallan alla.Tämä vihamielisyys on sisään rakennettuna kristinuskon perusrakenteissa , historiassa ja teologiassa, joten siitä ei koskaan kokonaan päästä eroon. Eli juutalainen kansa on joutunut elämään sellaisen uskonnon parissa jonka se itse synnytti, mutta jonka tarkoituksena on juutalaisuuden hävittäminen, käännyttäminen olemattomiin, kuten kaikkien muidenkin ei-kristillisten uskontojen, mutta olemme juutalaisina olleet aivan erityisen teologisen ja käytännöllisen vihan kohde.
    Valta ei koskaan ollut torikansalla kun Rooma hallitsi, eikä tunneta tapaa jolla olisi joku vanki vapautettu pääsiäisenä. Tällainen tarina on vain UT:ssa ja todennäköisesti teologisista syistä.Viha oli jo alkanut kun evankeliumit kirjoitettiin.

    olit varmaan paikan päällä näkemässä, vai..

    selitä tämä, koska se on sinulla vielä edessä:

    Ilm. 3:9
    Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.

    Paljonko jää jäljelle ?
    8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
    9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani

    Äänestä

  • kioto....... kirjoitti:

    apokalyptiset kirjoitukset olivat muoti-aihe. Jokaisen ihmisen elämä päättyy kuolemaan ja koko ihmiskuntaa kohtaa tuho viimeistään siinä vaiheessa kun aurinkomme alkaa sammua. Sillä taas mitä ihminen voi pahimmillaan tehdä toiselle joka ei usko kuten hän, kristityn on turha pelotella juutalaista. On nähty.

    Ps korjasin otsikkoon tulleen kirjoitusvirheen, siksi poisto.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    vaan hänet tuomittiin roomalaisessa oikeudenkäynnissä ja teloitettiin sen säätämän päätöksen mukaan.

    Jos vastaan Kaifas
    Introduction Käyttöönotto
    No trial or execution in history has had such a momentous outcome as that of Jesus in Roman-occupied Jerusalem, 2000 years ago. Ei oikeudenkäyntiä tai täytäntöönpanoa historiassa on ollut niin tärkeä tulos kuin Jeesuksen Roman miehittämässä Jerusalem, 2000 vuotta sitten.

    But was it an execution or a judicial murder; and who was responsible? Mutta oliko se suorittamisen tai oikeudellisen murha, ja kuka on vastuussa?

    The story begins when the Galilean rebel Jesus rides into Jerusalem on a donkey, deliberately fulfilling a prophecy in the Hebrew Bible about the coming of the Messiah. Tarina alkaa, kun Galilean kapinallinen Jeesus ratsastaa Jerusalemiin aasilla, tarkoituksella täyttää profetian heprean raamatusta siitä Messiaan tulon. He's mobbed by an adoring crowd. Hän ahdistelu on Adoring joukosta.

    The next day Jesus raids the Temple, the heart of the Jewish religion, and attacks money-changers for defiling a holy place. Seuraavana päivänä Jeesus ratsioita temppelin sydämessä juutalaisen uskonnon ja hyökkäykset raha-vaihtajat ja häpäisyä pyhä paikka.

    The leaders of the Jewish establishment realise that he threatens their power, and so do the Romans, who fear that Jesus has the charisma to lead a guerrilla uprising against Imperial Rome. Johtajat juutalaisten laitos ymmärtää, että hän uhkaa heidän valta, ja niin roomalaiset, jotka pelkäävät, että Jeesus on karismaa johtaa sissien kapina vastaan keisarillisen Rooman.

    Jesus is arrested in the Garden of Gethsemane, tried by Caiaphas and then by the Roman Governor. Jeesus on pidätetty Getsemanen puutarhassa, kokeillaan Kaifas ja sitten Rooman kuvernööri. He's sentenced to death and executed. Hän tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.

    Caiaphas Kaifas
    Caiaphas had a privileged position Kaifas oli etuoikeutettu asema
    Caiaphas was a supreme political operator and one of the most influential men in Jerusalem. Kaifas oli ylin poliittinen toimija ja yksi vaikutusvaltaisimmista miehistä Jerusalemissa. He'd already survived 18 years as High Priest of the Temple (most High Priests only lasted 4), and had built a strong alliance with the occupying Roman power. Hän oli jo selvinnyt 18 vuotta ylipappi Temple (eniten ylipappien kesti vain 4), ja oli rakentanut vahvan liittomme miehitysjoukot Rooman vallan.

    Caiaphas knew everybody who mattered. Kaifas tiesi kaikki, jotka väliä. He was the de-facto ruler of the worldwide Jewish community at that time, and he planned to keep it that way. Hän de-facto-hallitsijaksi maailman juutalaisyhteisön tuolloin, ja hän aikoo pitää sen sellaisena.

    The case against Caiaphas is that he arrested Jesus, tried him in a kangaroo court and convicted him on a religious charge that carried the death penalty. Tapaus vastaan Kaifas että hän pidätettiin Jeesus yritti häntä pikatuomioistuin ja tuomittiin hänen uskonnollinen maksu, joka kantoi kuolemanrangaistus.

    What were Caiaphas' motives? Mikä oli Kaifas motiivit?
    Jesus threatened Caiaphas's authority. Jeesus uhkasi Kaifas auktoriteettia. Caiaphas could not afford to allow any upstart preacher to get away with challenging his authority; especially not at Passover time. Kaifas ei ole varaa antaa mitään nousukas saarnamies päästä eroon haastaa viranomaisen ei varsinkaan pääsiäisen aikaan. This was the biggest Jewish festival and scholars estimate that around two and half million Jews would have been in Jerusalem to take part. Tämä oli suurin juutalainen juhla ja tutkijat arvioivat, että noin kaksi ja puoli miljoonaa juutalaista olisi ollut Jerusalemissa osallistua. Caiaphas did not want to lose face. Kaifas ei halunnut menettää kasvojaan.

    Äänestä

  • herää unestasi kirjoitti:

    Jeesus uhkasi Kaifas "suhde Rooma
    Caiaphas' power base was the Sanhedrin, the supreme council of Jews which controlled civil and religious law. Kaifas "valtansa oli Sanhedrin, korkein neuvosto juutalaiset valvotaan siviili-ja uskonnollisen lain. It had 71 members, mostly chief priests, and Caiaphas presided over its deliberations. Se oli 71 jäsentä, enimmäkseen ylipappien ja Kaifas puheenjohtajana sen käsittelyyn.

    It was hard work but it had big rewards - modern archaeologists have discovered that Caiaphas and his associates lived lives of luxury with large and lavishly decorated houses. Se oli kovaa työtä, mutta se oli iso palkintoja - nykyajan arkeologit ovat havainneet, että Kaifas ja hänen liittolaistensa elivät elämäänsä luksusta suuria ja ylenpalttisen sisustettu talo.

    But, of course, the Sanhedrin only ruled because the Romans allowed them to and the way to keep the Romans happy was to maintain order in society. Mutta tietysti, Sanhedrin vain sulkea koska roomalaiset saa ne ja tapa pitää roomalaiset onnellinen oli ylläpitää järjestystä yhteiskunnassa. Caiaphas himself was a Roman appointment, so he needed to keep cosy with the governor, Pilate, if he wanted to stay in power and preserve his luxurious way of life. Kaifas oli itse roomalainen nimitys, joten hän tarvitsi pitää kodikas kanssa kuvernööri, Pilatuksen, jos hän halusi pysyä vallassa ja säilyttää hänen ylellistä elämää.

    So if Jesus was making trouble, he was making trouble for both Caiaphas and Pilate - and trouble for Pilate was still trouble for Caiaphas. Joten jos Jeesus oli tekemässä ongelmia, hän teki ongelmia sekä Kaifas ja Pilatus - ja pulassa Pilatus edelleen harmia Kaifas.

    Jesus was undoubtedly a threat; the public liked him, indeed they may have been paying more attention to Jesus than to the priests, and the public were listening to his condemnation of what he saw as wrong in the religious establishment. Jeesus oli kiistatta uhka; julkinen pitivät hänestä, jopa ne ovat maksaneet enemmän huomiota Jeesus kuin pappien, ja yleisö oli kuunnellut hänen tuomitsi mitä hän näki väärin uskonnollinen laitos.

    Jesus threatened the Temple's income Jeesus uhkasi Temple tulot
    Jesus was also threatening a useful source of income for the Temple priests. Jeesus oli myös uhkaava hyödyllinen tulonlähde Temple papit.

    The Temple apparatus brought in huge revenues for simple matters like purification and the forgiveness of sins. Temple laitteet tuodaan valtavia tuloja yksinkertaisia asioita kuten puhdistus ja syntien anteeksiantamusta. Archaeologists have discovered 150 mikvehs around the Temple. Arkeologit ovat löytäneet 150 mikvehs ympäri temppelin. Mikvehs are ritual baths which Jews use in order to purify themselves before any act of worship. Mikvehs ovat rituaali kylpyammeet, jotka juutalaiset käyttävät voidakseen puhdistaa itsensä ennen toimia jumalanpalveluksessa.

    Jewish people could only enter the Temple if they were ritually pure and almost everyone arriving in Jerusalem for Passover was deemed ritually unclean. Juutalaiset voivat kirjoittaa vain Temple jos ne rituaalisesti puhdas ja lähes kaikki saapuvat Jerusalemissa pääsiäisen katsottiin rituaalisesti epäpuhdas. They had to use a mikveh before they could fulfil their religious obligations. Niiden piti käyttää mikveh ennen kuin he täyttävät uskonnolliset velvoitteet. The priests controlled the mikvehs and charged people to use them. Papit hallitsivat mikvehs ja veloitetaan ihmisiä käyttämään niitä.

    There were so many regulations requiring ritual purification that control of the mikvehs was a way of making money. Siellä oli niin paljon asetuksia, jotka edellyttävät rituaali puhdistus että valvonta mikvehs oli tapa ansaita rahaa.

    Äänestä

  • sinä jo uneksit kirjoitti:

    Jeesus piti koko juttu oli roskaa. He taught that the elaborate purity rituals were unnecessary - the Kingdom of God was available to everyone and they didn't have to go through these rituals or pay the money in order to get there. Hän opetti, että kehittää puhtaus rituaalit olivat turhia - Jumalan valtakunta on kaikkien saatavilla ja ne eivät tarvitse käydä läpi nämä rituaalit tai maksaa rahaa saadakseen siellä.

    Bad news for the Temple apparatchiks. Huonoja uutisia Temple koneistojyriä. A quick way to raise a revolt was to tell people that they were being ripped off. Nopea tapa nostaa kapinaa kertoa ihmisille, että he olivat huijatuksi. This could cause a riot in the Temple if it got out of hand. Tämä saattaa aiheuttaa mellakan temppelissä jos se käsistä.

    But there was worse. Mutta oli huonompi. Jesus stormed into the Temple and accused the moneychangers and sacrificial dove sellers of extortion and of turning the Temple into a den of thieves. Jeesus hyökkäsi temppeliin ja syytti moneychangers ja uhrautuva kyyhky myyjien kiristys ja kääntämällä Temple tulee den varkaita.

    The ultimate challenge to any religious leaders: What you are doing is against God and God will destroy you and cleanse the whole religious apparatus. Lopullisena haasteena mitään uskonnollisia johtajia: Mitä te teette on Jumalaa vastaan ja Jumala tuhoaa sinut ja puhdistaa koko uskonnollinen laitteet. And God, as every Jew knew, had the power to do it - he'd demonstrated that many times before. Ja Jumala, koska jokainen Juutalainen tiesi, oli valta tehdä sitä - hän oli osoittanut, että monta kertaa ennen.

    Jesus was doing this in the Temple, in front of the crowds and without any fear or respect for Caiaphas and his staff. Jeesus teki tämän temppelin edessä väkijoukkoja ja ilman pelkoa tai kunnioitusta Kaifas ja hänen henkilökuntansa.

    Caiaphas had to do something to show that he was still boss, and he had to do it quickly; Jesus was on a roll, and who knew what he was going to do next. Kaifas oli tehdä jotain osoittaakseen, että hän oli vielä pomo, ja hän joutui tekemään sen pikaisesti; Jeesus oli rulla, ja joka tiesi mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi.

    What Caiaphas did Mitä Kaifas ei
    You don't get to stay High Priest without being able to take the tough decisions and follow them through. Et saa jäädä Ylipappi voimatta tehdä kovia päätöksiä ja toteuttaa niitä.

    Caiaphas decided Jesus had to be stopped and he called a meeting of the chief priests. Kaifas päätti Jeesus oli lopetettava ja hän kutsui kokouksen ylipapit. Matthew's Gospel tells us that Caiaphas told them that Jesus had to be killed. Matteuksen evankeliumi kertoo meille, että Kaifas sanoi heille, että Jeesus oli kuollut.

    The priests weren't at all sure about this. Papit eivät olleet ollenkaan varma tästä. If Jesus was killed, there might be riots. Jos Jeesus kuoli, saattaa olla mellakoissa. But Caiaphas got his decision and put it into effect at once. Mutta Kaifas sai päätöksen ja sen täytäntöönpanemiseksi heti.

    The Temple guards arrested Jesus in the Garden of Gethsemane that night and he was put on trial before the High Court. Temppelin vartijat pidättivät Jeesuksen Getsemanen puutarhassa, että yö ja hänet pantiin syytteeseen High Courtissa.

    We might disapprove of some of the self-interested motives behind Caiaphas' actions: protecting his income and his power-base; but it doesn't amount to a crime of any sort. Voisimme paheksu joidenkin itsekkäiden motiivien taustalla Kaifas toimia: suojella tuloistaan ja hänen voimaansa-base, mutta se ei merkitse rikos mihinkään.

    Jesus was causing trouble in Jerusalem. Jeesus oli aiheuttanut ongelmia Jerusalemissa. He was a known rebel and he was endangering public peace at a time when large and volatile crowds were thronging the city. Hän oli tunnettu kapinallinen ja hän oli uhka yleisen rauhan aikana, jolloin suuri ja epävakaa väkijoukkoja olivat thronging kaupunki. It was entirely reasonable to arrest him. Se oli täysin perusteltua pidättää hänet.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Tekaistun oikeudenkäynnin
    At this point Caiaphas crossed to the wrong side of the law. Tässä vaiheessa Kaifas ylitettyä väärälle puolelle lakia. He rigged the trial. Hän epärehelliset oikeudenkäyntiä.

    Caiaphas took on the usually incompatible roles of chief judge and prosecuting lawyer. Kaifas otti yleensä sovellu roolit ylituomari ja syyttäjäviranomaisten asianajaja.

    Scholars know the rules that applied to Jewish trials at that period and the trial of Jesus broke many of those rules: Tutkijat tietävät säännöt, joita on sovellettu juutalaisten tutkimuksissa siihen aikaan ja oikeudenkäynti Jeesus mursi monet näistä säännöistä:

    •It was at night - Jewish trials had to take place during the day Se oli yöllä - juutalainen tutkimuksissa oli tapahduttava päivän aikana
    •It took place on a feast day - this was not allowed Se tapahtui juhlapäivän - tämä ei ole sallittua
    •It took place in Caiaphas's house - it should have been conducted in the council chamber Se tapahtui Kaifas talossa - se olisi tehty istuntosalin
    The trial went wrong for Caiaphas. Koe meni väärin Kaifas. He needed to prove that Jesus had threatened to destroy the Temple, which would have been both treason and an offence against God. Hän tarvitsi todistaa, että Jeesus oli uhannut tuhota temppelin, joka olisi ollut sekä petoksesta ja rikos Jumalaa vastaan. But the witnesses couldn't agree on what Jesus had said. Mutta todistajat eivät päässeet yksimielisyyteen, mitä Jeesus oli sanonut. So that charge failed. Niin, että maksu ei onnistunut.

    Caiaphas decided to see if he could induce Jesus to utter blasphemy. Kaifas päätti katsoa, voisiko hän saada Jeesuksen täydellinen jumalanpilkasta.

    He asked Jesus, point blank, "Are you the Son of God, the Son of the Blessed? Are you The Messiah?" Hän kysyi Jeesukselta, kohta tyhjä, "Oletko Poika Jumalan Poika Siunattu? Oletko Messias?"

    The Gospels vary a little, and only in Mark's account does Jesus answer that he is. Evankeliumit vaihtelevat hieman, ja vain Mark tilillä ei Jeesus vastaa, että hän on.

    It's enough. Se riittää. Caiaphas announces that Jesus has spoken blasphemy. Kaifas ilmoittaa, että Jeesus on puhunut jumalanpilkasta. The rest of the Court agree. Loput tuomioistuin päättävät. Jesus deserves the death sentence. Jeesus ansaitsee kuolemantuomion.

    Just one problem; the court didn't have the power to execute people. Vain yksi ongelma, tuomioistuin ei ole valtuuksia suorittaa ihmisiä. And that's where the Romans come into the story. Ja siitä roomalaiset tulevat tarina.

    Actually, there are two problems: blasphemy against the God of Jews was not a crime under Roman Law, and unless Caiaphas could think of something better, it might not be enough to persuade the Romans to execute Jesus. Oikeastaan on kaksi ongelmaa: jumalanpilkkaa vastaan Jumalan juutalaisille ei ollut rikos Rooman lain, ja ellei Kaifas voisi ajatella jotain parempaa, se ei ehkä riitä vakuuttamaan roomalaiset toteuttaa Jeesuksen.

    Caiaphas's fate Kaifas kohtalon
    Caiaphas was removed from office soon after the death of Jesus and lived quietly on his farm near Galilee. Kaifas oli erottaa heti Jeesuksen kuoleman ja asui hiljaa hänen maatilalla lähellä Galileaan.

    Top

    Äänestä

  • heränyt kirjoitti:

    Pilatus oli kuvernööri Juudean maakunnassa Rooman valtakunta. He had 6,000 crack troops with him and 30,000 more on call in nearby Syria. Hän oli 6000 crack joukot hänen kanssaan ja 30000 enemmän puhelu lähellä Syyrian.

    Pilate was effectively a dictator; so long as he kept Rome happy, he had absolute power, including power of life and death. Pilatus oli käytännössä diktaattori, niin kauan kuin hän pitää Rooman onnellinen, hän oli ehdoton valta, myös valta elämästä ja kuolemasta.

    The case against Pilate is that he found Jesus not guilty, but had him executed in order to keep the peace. Tapaus vastaan Pilatus on, että hän löysi Jeesuksen syyttömäksi, mutta hänet teloitettiin, jotta rauha.

    The two Pilates Kaksi Pilates
    We don't know what Pilate was like. Emme tiedä, mitä Pilatus oli. The Bible story paints him as a weak but innocent man who didn't want to execute a man he believed innocent, but who gave in to political pressure. Raamatun tarina maalaa häntä heikko, mutta viaton ihminen, joka ei halua suorittaa mies uskoi syytön, mutta jotka antoivat poliittisen painostuksen.

    Some historians disagree. Jotkut historioitsijat ovat eri mieltä. Philo, writing at the time, said that Pilate was calculating, cruel and brutal. Filon, kirjoittaminen tuolloin sanoi, että Pilatus oli laskemista, julma ja raaka. He probably had a typical Roman's disdain for any other culture, thinking the Jews not nearly as civilised as the Romans. Luultavasti hän oli tyypillinen roomalaisen halveksuntaa muuta kulttuuria, ajattelu juutalaiset ole niin sivistynyt kuin roomalaiset.

    Pilate was well known for having executed prisoners even without trial, so it would not be out of character for him to be responsible for killing Jesus. Pilatus oli tunnettu siitä, teloitettujen vankien jopa ilman oikeudenkäyntiä, joten se ei olisi pois merkin hän vastaa tappoivat Jeesuksen.

    What were Pilate's motives? Mikä oli Pilatuksen motiivit?
    Pilate was desperate to keep the peace. Pilatus oli epätoivoinen rauhan säilyttämiseksi. His career in the Roman Empire depended on his running the province smoothly and efficiently. Uransa Rooman valtakunnan riippui hänen jatkuva maakunta sujuvasti ja tehokkaasti.

    He had 6,000 soldiers on hand to keep the peace in a city bulging with 2.5 million Jews. Hän oli 6000 sotilasta valmiina pitämään rauhan kaupunki pullollaan on 2,5 miljoonaa juutalaista. The religious authorities, whose cooperation he needed for a quiet life, wanted him to execute Jesus and there was an angry mob baying for Jesus' blood. Uskonnolliset viranomaiset, joiden yhteistyötä hän tarvitaan hiljaista elämää, halusi hänen toteuttaa Jeesuksen ja oli vihainen väkijoukko baying Jeesuksen veri.

    To release Jesus would have been likely to cause a riot; Pilate could have lost control of the city, and possibly the province. Vapauta Jeesus olisi ollut omiaan aiheuttamaan mellakka, Pilatus olisi menettänyt kaupungin hallinnasta, ja mahdollisesti maakunnassa.

    Pilate sacrificed Jesus to preserve Roman rule and his own career. Pilatus uhrataan Jeesus säilyttää Roman sääntö ja oman uransa.

    Passover Pääsiäinen
    No matter how little he thought of the people of Judea, Pilate could not get out of attending the major festival of Passover . Ei ole väliä kuinka vähän hän ajatteli ihmisten Juudean, Pilatus ei voinut lähteä osallistumisesta suurten festivaali pääsiäinen .

    .

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    tahto koska hän tuomitsi ja toimeenpani. Epäilemättä Jeesuksella ei paljon ystäviä juutalaisten keskuudessa ollut, siitä kertoo sekin että vain hänet tuomittiin, ei ketään kannattajia eikä tästä tuomiosta syntynyt mellakoita kuten usein kun miehittäjä tuomitsi kuolemaan jonkun jolla oli kannatusta kansan parissa. Papisto varmaan vastusti Jeesusta joka järjesti mellakan temppelin uhrieläinkauppa-alueella juuri pääsiäisen alla, aikaan jolloin Rooma siirsi sotilasosastonsa rannikolta kaupunkiin valvomaan juhlakansaa.
    UT antaa hyvin ristiriitaisen kuvan Jerusalemin tunnelmista:Jeesus toisessa kertomuksessa otettiin riemuiten vastaan jopa kansanjoukkojen toimesta, mutta muutaman päivän päästä kun hänet teloitettiin, kukaan ei noteerannut tapahtumaa.
    Emme varman koskaan saa selvyyttä tapahtumista , mutta se on varmaa että kristinusko syntyi Jeesuksen kuoleman perusteella ja että syntyvä uskonto on ollut ja osin yhä on juutalaisvihamielinen vaikka sen perusti joukko juutalaismiehiä Rooman vallan alla.Tämä vihamielisyys on sisään rakennettuna kristinuskon perusrakenteissa , historiassa ja teologiassa, joten siitä ei koskaan kokonaan päästä eroon. Eli juutalainen kansa on joutunut elämään sellaisen uskonnon parissa jonka se itse synnytti, mutta jonka tarkoituksena on juutalaisuuden hävittäminen, käännyttäminen olemattomiin, kuten kaikkien muidenkin ei-kristillisten uskontojen, mutta olemme juutalaisina olleet aivan erityisen teologisen ja käytännöllisen vihan kohde.
    Valta ei koskaan ollut torikansalla kun Rooma hallitsi, eikä tunneta tapaa jolla olisi joku vanki vapautettu pääsiäisenä. Tällainen tarina on vain UT:ssa ja todennäköisesti teologisista syistä.Viha oli jo alkanut kun evankeliumit kirjoitettiin.

    Aika raskaita väitteitä:

    "Emme varman koskaan saa selvyyttä tapahtumista , mutta se on varmaa että kristinusko syntyi Jeesuksen kuoleman perusteella ja että syntyvä uskonto on ollut ja osin yhä on juutalaisvihamielinen vaikka sen perusti joukko juutalaismiehiä Rooman vallan alla.Tämä vihamielisyys on sisään rakennettuna kristinuskon perusrakenteissa , historiassa ja teologiassa, joten siitä ei koskaan kokonaan päästä eroon. Eli juutalainen kansa on joutunut elämään sellaisen uskonnon parissa jonka se itse synnytti, mutta jonka tarkoituksena on juutalaisuuden hävittäminen, käännyttäminen olemattomiin, kuten kaikkien muidenkin ei-kristillisten uskontojen, mutta olemme juutalaisina olleet aivan erityisen teologisen ja käytännöllisen vihan kohde."

    Miten niin juutalaisvihamielisyys on sisäänrakennettua? Miten ja missä asioissa se käytännössä näkyy?
    Ei ainakaan Jeesus kehoittanut ketään vihaamaan..
    Juutalaisuuden hävittäminen? Missä opeissa se näkyy?
    Vaikka kristinuskoa onkin levitetty miekalla niin eihän sitä nyt missään opeissa ole.

    Kovasti mielenkiintoisia väittämiä kyllä.

    Äänestä

  • kioto....... kirjoitti:

    olit varmaan paikan päällä näkemässä, vai..

    selitä tämä, koska se on sinulla vielä edessä:

    Ilm. 3:9
    Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.

    Paljonko jää jäljelle ?
    8 Ja näin on käyvä koko maassa, sanoo Herra: kaksi osaa siitä hävitetään ja saa surmansa, mutta kolmas osa siitä jää jäljelle.
    9 Ja sen kolmannen osan minä vien tuleen; minä sulatan heidät, niinkuin hopea sulatetaan, ja koettelen heitä, niinkuin kulta koetellaan. He huutavat avuksi minun nimeäni, ja minä vastaan heille. Minä sanon: "Se on minun kansani", ja se sanoo: "Herra, minun Jumalani

    miksi tappaa 2/3? Että jäljelle jääneet voisivat, yhä paskat housuissa tutisten, itseään mahtavaa kiusaajaansa rakastamaan psyykanneina ihmisraunioina tunnustaa tämän ylivoimaisuutta, joka nyt on alusta lähtien täysin selvä asia muutenkin...

    Selitä itse tuo kohta jos osaat..

    Äänestä

  • Särmääjä kirjoitti:

    Aika raskaita väitteitä:

    "Emme varman koskaan saa selvyyttä tapahtumista , mutta se on varmaa että kristinusko syntyi Jeesuksen kuoleman perusteella ja että syntyvä uskonto on ollut ja osin yhä on juutalaisvihamielinen vaikka sen perusti joukko juutalaismiehiä Rooman vallan alla.Tämä vihamielisyys on sisään rakennettuna kristinuskon perusrakenteissa , historiassa ja teologiassa, joten siitä ei koskaan kokonaan päästä eroon. Eli juutalainen kansa on joutunut elämään sellaisen uskonnon parissa jonka se itse synnytti, mutta jonka tarkoituksena on juutalaisuuden hävittäminen, käännyttäminen olemattomiin, kuten kaikkien muidenkin ei-kristillisten uskontojen, mutta olemme juutalaisina olleet aivan erityisen teologisen ja käytännöllisen vihan kohde."

    Miten niin juutalaisvihamielisyys on sisäänrakennettua? Miten ja missä asioissa se käytännössä näkyy?
    Ei ainakaan Jeesus kehoittanut ketään vihaamaan..
    Juutalaisuuden hävittäminen? Missä opeissa se näkyy?
    Vaikka kristinuskoa onkin levitetty miekalla niin eihän sitä nyt missään opeissa ole.

    Kovasti mielenkiintoisia väittämiä kyllä.

    poikkeaa siinä kaikista muista yhä olemassa olevista uskonnoista, että sen Jumala ei ole henkiolento joka asuu tuolla jossain "tavaissa " vaan hän inkarnoitui ihmiseksi, eli Palestiinassa ja kuoli väkivaltaisesti. Tästä kuolemasta kristityt ovat syyttäneet ja yhä syyttävät juutalaisia, kaikkia ja kaikkina aikoina. Jumalaa ei kukaan voi murhata, mutta jos puhumme ihminen Jeesuksen elämän lopusta, siitä tiedämme vain että Palestiinaa hallinnut ja miehittänyt Rooma järjesti Jeesuksen oikeudenistunnon, antoi tuomion ja toimenpani sen. Maaherra ei ollut kenenkään miehitetyn alamainen tai palvelija, hän voi tehdä ja teki mitä itse halusi. Ei Jeesuksen tuomio ollut tuohon aikaan mitenkään ainutlaatuinen, juutalaisia tapettiin ilman oikeudenkäyntiäkin suurin joukoin. Osa oli kohtalonsa kapinoimalla "ansainnut", osa ei. Kyse oli pienen kansan yrityksestä säilyä.
    Emme saa tietää miten paljon papisto tai osa siitä vaikutti siihen että Jeesus joutui tuomittavaksi ,mutta sillä on varmaan ollut osansa. Muuta osaa kansasta Jeesus ei kiinnostanut, jos hän yritti saada seuraajia toiminnallaan temppelissä, hän epäonnistui, kansa ei noussut puolustamaan häntä. Tätä on varmaan kristittyjen vaikea ymmärtää, teille kun Jeesus on jumala.
    Kristinuskon vihamielisyys on näkynyt sen tominnassa kaikkialla missä kristinusko on ollut vallassa. Kirkot, papit, piispat ja muut prelaatit ovat olleet etunenässä kun juutalaisia on sorrettu ja vainottu ja oikeuden siihen ne ovat ottaneet UT:n teksteistä. Suomessakin pappissääty oli se joka viimeiseen asti vastusti sitä että juutalaisille olisi annettu normaalit ihmisoikudet, sama kaikkialla muualla.
    Teologisesti kristinusko opettaa yhä, että se on tullut juutalaisuuden tilalle, juutalaisuus on menettänyt oikeutensa elää, kristinusko on korvanut sen ja juutalaisten velvollisuus on jossain vaiheessa ottaa kaste ja muuttua kristityiksi, kumartaa juutalaisnaisen synnyttämää miestä jumalana.

    Äänestä

  • !!!!!!!!!!!!!! kirjoitti:

    Pilatus oli kuvernööri Juudean maakunnassa Rooman valtakunta. He had 6,000 crack troops with him and 30,000 more on call in nearby Syria. Hän oli 6000 crack joukot hänen kanssaan ja 30000 enemmän puhelu lähellä Syyrian.

    Pilate was effectively a dictator; so long as he kept Rome happy, he had absolute power, including power of life and death. Pilatus oli käytännössä diktaattori, niin kauan kuin hän pitää Rooman onnellinen, hän oli ehdoton valta, myös valta elämästä ja kuolemasta.

    The case against Pilate is that he found Jesus not guilty, but had him executed in order to keep the peace. Tapaus vastaan Pilatus on, että hän löysi Jeesuksen syyttömäksi, mutta hänet teloitettiin, jotta rauha.

    The two Pilates Kaksi Pilates
    We don't know what Pilate was like. Emme tiedä, mitä Pilatus oli. The Bible story paints him as a weak but innocent man who didn't want to execute a man he believed innocent, but who gave in to political pressure. Raamatun tarina maalaa häntä heikko, mutta viaton ihminen, joka ei halua suorittaa mies uskoi syytön, mutta jotka antoivat poliittisen painostuksen.

    Some historians disagree. Jotkut historioitsijat ovat eri mieltä. Philo, writing at the time, said that Pilate was calculating, cruel and brutal. Filon, kirjoittaminen tuolloin sanoi, että Pilatus oli laskemista, julma ja raaka. He probably had a typical Roman's disdain for any other culture, thinking the Jews not nearly as civilised as the Romans. Luultavasti hän oli tyypillinen roomalaisen halveksuntaa muuta kulttuuria, ajattelu juutalaiset ole niin sivistynyt kuin roomalaiset.

    Pilate was well known for having executed prisoners even without trial, so it would not be out of character for him to be responsible for killing Jesus. Pilatus oli tunnettu siitä, teloitettujen vankien jopa ilman oikeudenkäyntiä, joten se ei olisi pois merkin hän vastaa tappoivat Jeesuksen.

    What were Pilate's motives? Mikä oli Pilatuksen motiivit?
    Pilate was desperate to keep the peace. Pilatus oli epätoivoinen rauhan säilyttämiseksi. His career in the Roman Empire depended on his running the province smoothly and efficiently. Uransa Rooman valtakunnan riippui hänen jatkuva maakunta sujuvasti ja tehokkaasti.

    He had 6,000 soldiers on hand to keep the peace in a city bulging with 2.5 million Jews. Hän oli 6000 sotilasta valmiina pitämään rauhan kaupunki pullollaan on 2,5 miljoonaa juutalaista. The religious authorities, whose cooperation he needed for a quiet life, wanted him to execute Jesus and there was an angry mob baying for Jesus' blood. Uskonnolliset viranomaiset, joiden yhteistyötä hän tarvitaan hiljaista elämää, halusi hänen toteuttaa Jeesuksen ja oli vihainen väkijoukko baying Jeesuksen veri.

    To release Jesus would have been likely to cause a riot; Pilate could have lost control of the city, and possibly the province. Vapauta Jeesus olisi ollut omiaan aiheuttamaan mellakka, Pilatus olisi menettänyt kaupungin hallinnasta, ja mahdollisesti maakunnassa.

    Pilate sacrificed Jesus to preserve Roman rule and his own career. Pilatus uhrataan Jeesus säilyttää Roman sääntö ja oman uransa.

    Passover Pääsiäinen
    No matter how little he thought of the people of Judea, Pilate could not get out of attending the major festival of Passover . Ei ole väliä kuinka vähän hän ajatteli ihmisten Juudean, Pilatus ei voinut lähteä osallistumisesta suurten festivaali pääsiäinen .

    .

    tekstiä joka ei tuo esiin mitään uutta, seuraa vain vanhaa kaavaa tarinan muodossa. Asiavirheitäkin tekstiin on päässyt. Uutta ei kukaan voikaan tuoda enää esiin, eikä kukaan pääse käsiksi siihen mitä Rooman maaherra ajatteli tuomitessaan Jeesuksen. Se on selvää miksi kristityt eivät voineet syyttää Roomaa, jos nyt ylipäänsä on syyllinen haettavissa. Sekin on tunnettua mitä syytöksestä juutalaisille myöhemmin seurasi.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    poikkeaa siinä kaikista muista yhä olemassa olevista uskonnoista, että sen Jumala ei ole henkiolento joka asuu tuolla jossain "tavaissa " vaan hän inkarnoitui ihmiseksi, eli Palestiinassa ja kuoli väkivaltaisesti. Tästä kuolemasta kristityt ovat syyttäneet ja yhä syyttävät juutalaisia, kaikkia ja kaikkina aikoina. Jumalaa ei kukaan voi murhata, mutta jos puhumme ihminen Jeesuksen elämän lopusta, siitä tiedämme vain että Palestiinaa hallinnut ja miehittänyt Rooma järjesti Jeesuksen oikeudenistunnon, antoi tuomion ja toimenpani sen. Maaherra ei ollut kenenkään miehitetyn alamainen tai palvelija, hän voi tehdä ja teki mitä itse halusi. Ei Jeesuksen tuomio ollut tuohon aikaan mitenkään ainutlaatuinen, juutalaisia tapettiin ilman oikeudenkäyntiäkin suurin joukoin. Osa oli kohtalonsa kapinoimalla "ansainnut", osa ei. Kyse oli pienen kansan yrityksestä säilyä.
    Emme saa tietää miten paljon papisto tai osa siitä vaikutti siihen että Jeesus joutui tuomittavaksi ,mutta sillä on varmaan ollut osansa. Muuta osaa kansasta Jeesus ei kiinnostanut, jos hän yritti saada seuraajia toiminnallaan temppelissä, hän epäonnistui, kansa ei noussut puolustamaan häntä. Tätä on varmaan kristittyjen vaikea ymmärtää, teille kun Jeesus on jumala.
    Kristinuskon vihamielisyys on näkynyt sen tominnassa kaikkialla missä kristinusko on ollut vallassa. Kirkot, papit, piispat ja muut prelaatit ovat olleet etunenässä kun juutalaisia on sorrettu ja vainottu ja oikeuden siihen ne ovat ottaneet UT:n teksteistä. Suomessakin pappissääty oli se joka viimeiseen asti vastusti sitä että juutalaisille olisi annettu normaalit ihmisoikudet, sama kaikkialla muualla.
    Teologisesti kristinusko opettaa yhä, että se on tullut juutalaisuuden tilalle, juutalaisuus on menettänyt oikeutensa elää, kristinusko on korvanut sen ja juutalaisten velvollisuus on jossain vaiheessa ottaa kaste ja muuttua kristityiksi, kumartaa juutalaisnaisen synnyttämää miestä jumalana.

    Olet oikiasti sairas, ja hyvin vakavasti. TÄMÄ EI OLE SINUN HAUKKUMISTA, VAAN TOSI ASIOIDEN TOTEAMISTA.

    Sinäkin teet vielä näin novvoi:
    AMEN

    6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
    7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
    8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
    9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
    10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
    11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

    6 Niin israelilaiset riisuivat koristuksensa ja olivat Hoorebin vuoren luota lähtien ilman niitä.
    7 Mutta Mooses otti majan ja pystytti sen leirin ulkopuolelle, jonkun matkan päähän leiristä, ja kutsui sen ilmestysmajaksi; ja jokaisen, jolla oli kysyttävää Herralta, oli mentävä ilmestysmajalle, leirin ulkopuolelle.
    8 Ja kun Mooses lähti majalle, nousi koko kansa, ja kukin asettui majansa ovelle ja katseli Mooseksen jälkeen, kunnes hän oli mennyt majaan.
    9 Ja aina kun Mooses meni majaan, laskeutui pilvenpatsas ja seisahtui majan ovelle; ja Herra puhutteli Moosesta.
    10 Ja kaikki kansa näki pilvenpatsaan seisovan majan ovella; niin kaikki kansa nousi, ja he kumartuivat itsekukin majansa ovella.
    11 Ja Herra puhutteli Moosesta kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee toista. Sitten Mooses palasi takaisin leiriin; mutta Joosua, Nuunin poika, hänen apumiehensä ja palvelijansa, ei poistunut majasta.
    17 Herra vastasi Moosekselle: "Mitä sinä nyt pyydät, sen minä myös teen; sillä sinä olet saanut armon minun silmieni edessä, ja minä tunnen sinut nimeltäsi".
    18 Silloin hän sanoi: "Anna siis minun nähdä sinun kirkkautesi".
    19 Hän vastasi: "Minä annan kaiken ihanuuteni käydä sinun ohitsesi ja huudan nimen 'Herra' sinun edessäsi. Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan".
    20 Ja hän sanoi vielä: "Sinä et voi nähdä minun kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon".
    21 Sitten Herra sanoi: "Katso, tässä on paikka minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle.
    22 Ja kun minun kirkkauteni kulkee ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes olen kulkenut ohi.
    23 Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa."

    Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei hänelle anneta taivaasta.
    1. Kor. 2:11
    Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
    1. Kor. 2:14
    Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
    1. Kor. 2:15
    Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
    Gal. 6:7
    Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.
    1. Tim. 2:5
    Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    poikkeaa siinä kaikista muista yhä olemassa olevista uskonnoista, että sen Jumala ei ole henkiolento joka asuu tuolla jossain "tavaissa " vaan hän inkarnoitui ihmiseksi, eli Palestiinassa ja kuoli väkivaltaisesti. Tästä kuolemasta kristityt ovat syyttäneet ja yhä syyttävät juutalaisia, kaikkia ja kaikkina aikoina. Jumalaa ei kukaan voi murhata, mutta jos puhumme ihminen Jeesuksen elämän lopusta, siitä tiedämme vain että Palestiinaa hallinnut ja miehittänyt Rooma järjesti Jeesuksen oikeudenistunnon, antoi tuomion ja toimenpani sen. Maaherra ei ollut kenenkään miehitetyn alamainen tai palvelija, hän voi tehdä ja teki mitä itse halusi. Ei Jeesuksen tuomio ollut tuohon aikaan mitenkään ainutlaatuinen, juutalaisia tapettiin ilman oikeudenkäyntiäkin suurin joukoin. Osa oli kohtalonsa kapinoimalla "ansainnut", osa ei. Kyse oli pienen kansan yrityksestä säilyä.
    Emme saa tietää miten paljon papisto tai osa siitä vaikutti siihen että Jeesus joutui tuomittavaksi ,mutta sillä on varmaan ollut osansa. Muuta osaa kansasta Jeesus ei kiinnostanut, jos hän yritti saada seuraajia toiminnallaan temppelissä, hän epäonnistui, kansa ei noussut puolustamaan häntä. Tätä on varmaan kristittyjen vaikea ymmärtää, teille kun Jeesus on jumala.
    Kristinuskon vihamielisyys on näkynyt sen tominnassa kaikkialla missä kristinusko on ollut vallassa. Kirkot, papit, piispat ja muut prelaatit ovat olleet etunenässä kun juutalaisia on sorrettu ja vainottu ja oikeuden siihen ne ovat ottaneet UT:n teksteistä. Suomessakin pappissääty oli se joka viimeiseen asti vastusti sitä että juutalaisille olisi annettu normaalit ihmisoikudet, sama kaikkialla muualla.
    Teologisesti kristinusko opettaa yhä, että se on tullut juutalaisuuden tilalle, juutalaisuus on menettänyt oikeutensa elää, kristinusko on korvanut sen ja juutalaisten velvollisuus on jossain vaiheessa ottaa kaste ja muuttua kristityiksi, kumartaa juutalaisnaisen synnyttämää miestä jumalana.

    Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
    Herra kirkastakoon kasvonsa teille ja olkoon
    teille armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa
    teidän puoleenne ja antakoon teille rauhan.
    Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen.
    Aamen.
    (4. Moos.6:24–26)
    Elämme joka päivä Jumalan siunauksen varassa. Hänen hyvyytensä ja armonsa ympäröi meidät. Herra varjelee elämämme, vaikka emme hänen rakkautensa teitä aina tunnekaan. Hän antaa meille sisäisen rauhan, joka kantaa elämän rikkinäisyydenkin keskellä. Jumalan siunauksen turvissa voimme kerran myös kuolla.

    Kun siunaamme toisiamme tai pyydämme siunausta itsellemme, voimme luottaa siihen, että kolmiyhteinen Jumala kääntyy meidän puoleemme ja on meidän kanssamme.

    Tulkoon teidän kaikkien osaksi Herran Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen yhteys!

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    poikkeaa siinä kaikista muista yhä olemassa olevista uskonnoista, että sen Jumala ei ole henkiolento joka asuu tuolla jossain "tavaissa " vaan hän inkarnoitui ihmiseksi, eli Palestiinassa ja kuoli väkivaltaisesti. Tästä kuolemasta kristityt ovat syyttäneet ja yhä syyttävät juutalaisia, kaikkia ja kaikkina aikoina. Jumalaa ei kukaan voi murhata, mutta jos puhumme ihminen Jeesuksen elämän lopusta, siitä tiedämme vain että Palestiinaa hallinnut ja miehittänyt Rooma järjesti Jeesuksen oikeudenistunnon, antoi tuomion ja toimenpani sen. Maaherra ei ollut kenenkään miehitetyn alamainen tai palvelija, hän voi tehdä ja teki mitä itse halusi. Ei Jeesuksen tuomio ollut tuohon aikaan mitenkään ainutlaatuinen, juutalaisia tapettiin ilman oikeudenkäyntiäkin suurin joukoin. Osa oli kohtalonsa kapinoimalla "ansainnut", osa ei. Kyse oli pienen kansan yrityksestä säilyä.
    Emme saa tietää miten paljon papisto tai osa siitä vaikutti siihen että Jeesus joutui tuomittavaksi ,mutta sillä on varmaan ollut osansa. Muuta osaa kansasta Jeesus ei kiinnostanut, jos hän yritti saada seuraajia toiminnallaan temppelissä, hän epäonnistui, kansa ei noussut puolustamaan häntä. Tätä on varmaan kristittyjen vaikea ymmärtää, teille kun Jeesus on jumala.
    Kristinuskon vihamielisyys on näkynyt sen tominnassa kaikkialla missä kristinusko on ollut vallassa. Kirkot, papit, piispat ja muut prelaatit ovat olleet etunenässä kun juutalaisia on sorrettu ja vainottu ja oikeuden siihen ne ovat ottaneet UT:n teksteistä. Suomessakin pappissääty oli se joka viimeiseen asti vastusti sitä että juutalaisille olisi annettu normaalit ihmisoikudet, sama kaikkialla muualla.
    Teologisesti kristinusko opettaa yhä, että se on tullut juutalaisuuden tilalle, juutalaisuus on menettänyt oikeutensa elää, kristinusko on korvanut sen ja juutalaisten velvollisuus on jossain vaiheessa ottaa kaste ja muuttua kristityiksi, kumartaa juutalaisnaisen synnyttämää miestä jumalana.

    Tahdon Sinulle sanoa, että Jeesus ei ole Jumala, vaan Jumalan poika. Tämmöiset kommentit pitäisi jättää pois, vai oletko sen näin oppinut? Minulla ei ole tuttuja kristinuskoisia jotka vihaavat juutalaisia. Se mitä poliitikot ja ne muut viisaat kuten Hitlerin poppoolla, ei ole/ollut kristinuskon kanssa mitään tekemistä. Puhutaanko omenista ja päärynöistä. Kummatkin hedelmät maistuvat hyville. Jokainen maallinen valitsee iste oman vapaan tiensä (die freie Wille). Vasemmalle, suoraan tai oikealle. Tämän lahjan saimme kaikki Jumalaltamme. Niin Sinun kuin minunkin.

    Hyvää illanjatkoa Sinulle

    Äänestä

  • Vaalea Sveitsistä kirjoitti:

    Jumalan poika tarkoita että on jumala? Käsittääkseni Jeesus kristinuskossa ei ole ihminen vaan nimenomaan Jumala?
    Ajat ovat muuttuneet, mutta kyllä kirkot vielä varsin vähän aikaa sitten olivat se tekijä joita juutalaiset joutuivat pelkäämään. Kaikki suuret juutalaisvainot ovat tapahtuneet kristinuskoissa maissa. Uskontojen vaikutusvalta on vähentynyt länsimaissa ja itse ainakin pidän sitä hyvänä. Ne jotka uskovat -kukin omaan omaan uskontoonsa mihin hyvänsä niistä - voivat edelleen elää niiden opetusten mukaan, mutta ne jotka eivät halua, ovat vapaita elämään omalla tavallaan eikä ketään voi sortaa tai kenenkään elämää enää rajoittaa uskonnollisin perustein.
    Jokainen saa siis ilman muuta olla mitä on, mutta minulle täällä koko ajan tyrkytetään tekstejä Uudesta testamentista joihin minun ilmeisesti pitäisi uskoa vaikka ne ovat minulle yhtä vieraita kuin teille Koraani. Onko kukaan koskaan olettanut että sinun kantasi jossain asiassa pitäisi ilman muuta olla se mitä joku sinulle vieras uskonto opettaa?
    Hyvät yöt!

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    poikkeaa siinä kaikista muista yhä olemassa olevista uskonnoista, että sen Jumala ei ole henkiolento joka asuu tuolla jossain "tavaissa " vaan hän inkarnoitui ihmiseksi, eli Palestiinassa ja kuoli väkivaltaisesti. Tästä kuolemasta kristityt ovat syyttäneet ja yhä syyttävät juutalaisia, kaikkia ja kaikkina aikoina. Jumalaa ei kukaan voi murhata, mutta jos puhumme ihminen Jeesuksen elämän lopusta, siitä tiedämme vain että Palestiinaa hallinnut ja miehittänyt Rooma järjesti Jeesuksen oikeudenistunnon, antoi tuomion ja toimenpani sen. Maaherra ei ollut kenenkään miehitetyn alamainen tai palvelija, hän voi tehdä ja teki mitä itse halusi. Ei Jeesuksen tuomio ollut tuohon aikaan mitenkään ainutlaatuinen, juutalaisia tapettiin ilman oikeudenkäyntiäkin suurin joukoin. Osa oli kohtalonsa kapinoimalla "ansainnut", osa ei. Kyse oli pienen kansan yrityksestä säilyä.
    Emme saa tietää miten paljon papisto tai osa siitä vaikutti siihen että Jeesus joutui tuomittavaksi ,mutta sillä on varmaan ollut osansa. Muuta osaa kansasta Jeesus ei kiinnostanut, jos hän yritti saada seuraajia toiminnallaan temppelissä, hän epäonnistui, kansa ei noussut puolustamaan häntä. Tätä on varmaan kristittyjen vaikea ymmärtää, teille kun Jeesus on jumala.
    Kristinuskon vihamielisyys on näkynyt sen tominnassa kaikkialla missä kristinusko on ollut vallassa. Kirkot, papit, piispat ja muut prelaatit ovat olleet etunenässä kun juutalaisia on sorrettu ja vainottu ja oikeuden siihen ne ovat ottaneet UT:n teksteistä. Suomessakin pappissääty oli se joka viimeiseen asti vastusti sitä että juutalaisille olisi annettu normaalit ihmisoikudet, sama kaikkialla muualla.
    Teologisesti kristinusko opettaa yhä, että se on tullut juutalaisuuden tilalle, juutalaisuus on menettänyt oikeutensa elää, kristinusko on korvanut sen ja juutalaisten velvollisuus on jossain vaiheessa ottaa kaste ja muuttua kristityiksi, kumartaa juutalaisnaisen synnyttämää miestä jumalana.

    tuo mitään. Islamhan taas sisällyttää kaikki maailman uskonnot alkeellisina versioina itsestään ;0-)
    Ja toisaalta kristinuskohan on kieltänyt samalla olettamuksella muutkin maailman uskonnot jos sen niin haluaa ottaa?

    Mutta mitä ovat kristinuskon opit ja Jeesuksen, miehen joka kehoitti kääntämään toista poskeaan, sanoma juutalaisia koskien?
    Huolimatta puoskaroivista hengenmiehistä.

    Jumalan voi sitä paitsi murhata jos hän niin haluaa. Eihän ole edes alkeellisen metafyysisesti ajatellen mitenkään ristiriitaista että jumala voi olla elossa samaan aikaan. Tai missä ja miten vain, hän voi olla vaikka sinä siinä juuri nyt, etkä tietäisi sitä ;-)
    Ei kaikkivaltiaaseen kannata edes yrittää soveltaa meidän luonnonlakejamme ja kapeita katsomuksiamme asioiden olemuksesta. :-)
    Siinä vaiheessa mennään metsään ja syvälle.

    Jeesus Kristus

    I. Kristuksen esikuvia

    1.Henkilöitä. Aadam, Room. 5:14, 1Kor. 15:45. Aabel, Hebr. 11:4, 12:24. Melkisedek, 1Moos. 14:18-20, Hebr. 7:1-7. Iisak, 1Moos. 22, Hebr. 11:17. Jaakob, 1Moos. 32:28. Mooses, 4Moos. 12:7, Hebr. 3:1,2. Aaron, 2Moos. 28:1, Hebr. 5:4,5, 3Moos. 16:15, Hebr. 9:7,24. Daavid, 2Sam. 8:15, Hes. 37:24, Ps. 89:4,5, 20.

    2. Muita esikuvia. Nooan arkki, 1Moos. 6,7, 1Piet. 3:20. Tikapuut taivaaseen, 1Moos. 28:12, Joh. 1:51. Vaskikäärme, 4Moos. 21:9, Joh. 3:14. Pääsiäislammas, 2Moos. 12:3-6, 1Kor. 5:7. Syntiuhri, 3Moos. 16:11-22, Hebr. 9:11-16, 13:12. Hoorebin kallio, 2Moos. 17:6, 1Kor. 10:4. Manna, 2Moos. 16:11-15, Joh. 6:32-35. Turvakaupungit (pakopaikat), 2Moos. 21:13, 4Moos. 35:6, Room. 81. Armoistuin, 2Moos. 25:16-22, Room. 3:25.

    II. Kristuksen nimityksiä.

    Jaakobin tähti, 4Moos. 24:17. Lunastaja, Job 19:25, Jes. 59:20, Room. 11:26. Hurskas, Ps. 16:10, vrt. Ap. t. 2:29-31. Immanuel, Jes. 7:14, vrt. Matt. 1:23. Ihmeellinen neuvonantaja, Jes. 9:5. Väkevä Jumala, Jes. 9:5. Iankaikkinen isä, Jes. 9:5. Rauhanruhtinas, Jes. 9:5. Iisain Juurivesa, Jes. 11:1. Tuomari, Jes. 33:22. Herran palvelija, Jes. 42:1, 52:13. Herran valittu, Jes. 42:1. Kansojen ruhtinas ja käskijä, Jes. 55:4. Herra on meidän vanhurskautemme, Jer. 23:4 Vesa, Jer. 23:5, Sak. 3:8, 6:12. Kaikkeinpyhin, Dan. 9:24. Voideltu (Messias), Dan. 9:25, Joh. 1:41. Ruhtinas, Dan. 9:25. Israelin tuomari, Miika 5:1. Kuningas, Sak. 9:9, Matt. 21:5, 25:34. Herran paimen, Sak. 13:7. Herra, Mal. 3:1, Matt. 7:21, Ilm. 22:6. Liiton enkeli, Mal. 3:1. Vanhurskauden aurinko, Mal. 4:2, vrt. Luuk. 1:78. Jeesus pelastaja, Matt. 1:21, 1Tess. 1:10. Juutalaisten kuningas, Matt. 2:2, Joh. 19:19. Nasaretilainen, Matt. 2:23. Daavidin poika, Matt. 9:27. Jumalan Pyhä, Mark. 1:24. Ylistetyn Poika, Mark. 14:61. Korkeimman Poika, Luuk. 1:32. Jumalan Poika. Luuk. 1:35. Joh. 1:49. Pelastuksen sarvi, Luuk. 1:69. Israelin lohdutus, Luuk. 2:25. Jumalan Kristus, Luuk. 9:20. Profeetta, Luuk. 24:19, Joh. 7:40. Sana, Joh. 1:1. Totinen valkeus, Joh. 1:9. Ainokainen Poika, Joh. 1:14. Jumalan Karitsa, Joh. 1:29,36. Israelin kuningas, Joh. 1:49. Messias, Kristus, Joh. 4:25. Ihmisen Poika, Joh. 5:27, 6:27. Elämän leipä, Joh. 6:35,48. Maailman valkeus, Joh. 8:12. Ovi, Joh. 10:7. Hyvä paimen, Joh. 10:14. Ylösnousemus ja elämä, Joh. 11:25. Tie, Joh. 14:6. Totuus, Joh. 14:6. Elämä, Joh. 14:6, 1Joh. 1:2. Totinen viinipuu, Joh. 15:1. Elämän ruhtinas, Ap. t. 3:15. Vanhurskas, Ap. t. 7:52. Kaikkien Herra, Ap. t. 10:36. Esikoinen monien veljien joukossa, Room. 8:29. Jumala, yli kaiken, Room. 9:5. Kirkkauden Herra, 1Kor. 2:8. Pääsiäislammas, 1Kor. 5:7. Kallio, 1Kor. 10:4. Viimeinen Aadam, 1Kor. 15:45. Kulmakivi, Ef. 2:20, 1Piet. 2:6. Seurakunnan pää, Ef. 5:23, Kol. 1:18. Esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa, Kol. 1:15. Meidän elämämme, Kol. 3:4. Välimies, 1Tim. 2:5, Hebr. 9:15. Kaiken perillinen, Hebr. 1:2. Pelastuksen päämies, Hebr. 2:10. Apostoli, Hebr. 3:1. Ylimmäinen pappi, Hebr. 3:1, 4:14, 8:1. Edelläjuoksija, Hebr. 6:20. Takaaja, Hebr. 7:22. Uskon alkaja ja täyttäjä, Hebr. 12:2. Ylipaimen, 1Piet. 5:4. Vapahtaja, 2Piet. 2:20, 3:18. Elämän sana, 1Joh. 1:1. Iankaikkinen elämä, 1Joh. 1:2, 5:20. Puolustaja, 1Joh. 2:1. Totinen, 1Joh. 5:20. Totinen Jumala, 1Joh. 5:20. Uskollinen todistaja, Ilm. 1:5, 3:14. Kuolleitten esikoinen, Ilm. 1:5. Maan kuningasten hallitsija, Ilm. 1:5. A ja O, Ilm. 1:8, 22:13. Ensimmäinen ja viimeinen, Ilm. 1:17, 2:8. Pyhä, Ilm. 3:7. Totinen, Ilm. 3:7. Amen, Ilm. 3:14. Uskollinen ja totinen todistaja, Ilm. 3:14. Karitsa, Ilm. 13:8, 21:22, 22:3. Herrain herra, Ilm. 17:14. Kuningasten kuningas, Ilm. 7:14. Jumalan Sana, Ilm. 19:13. Herra, profeettain henkien Jumala, Ilm. 22:6. Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, Ilm. 22:16. Kirkas kointähti, Ilm. 22:16.

    III. Kristuksen persoona.

    A. Tosi Jumala. 1) Iankaikkisista ajoista, Miika 5:2, Joh. 1:1, Kol. 1:17, 1Joh. 1:1. 2) Luomisen välikappale, Joh. 1:3, Kol. 1:16, Hebr. 1:2,10. 3) Jumalana kunnioitettu, Matt. 2:11, 14:33, Luuk. 24:52, Ap. t. 7:59,60, 2Kor. 12:8,9, Gal. 1:5. 4) Jumalalliset ominaisuudet omaava: a. Kaikkitietävä, Mark. 2:8, Luuk. 5:22, 9:47, Joh. 2:24,25, vrt. 1Kun. 8:39, Matt. 11:27. b. Kaikkivaltias: sairauteen nähden, Luuk. 4:39, kuolemaan nähden, 7:14-15, 8:54-55, Joh. 11:43,44, luontoon nähden, Matt. 8:26,27, pahoihin henkiin nähden, Luuk. 4:35, vrt. Ef. 1:20-23, Matt. 28:18. c. Kaikkialla läsnäoleva, Matt. 18:20, Joh. 14:20, vrt. Joh. 3:13. d. Muuttumaton, Hebr. 13:8, 1:12. e. Hänellä on valta antaa syntejä anteeksi, Mark. 2:5-12, Kol. 3:13. f. Hänellä on valta tuomita eläviä ja kuolleita, Joh. 5:22,27, 2Tim. 4:1. 5) Hänellä on jumalallisia nimiä: Jumalan Poika, Matt. 3:17, Room. 1:4. Ainokainen Poika, Joh. 1:18. Ensimmäinen ja viimeinen, Ilm. 1:17, 22:13. Herra, Mal. 3:1, Luuk. 2:11, Ap. t. 9:17. Jumala, Joh. 20:28.

    Äänestä

  • eräs joka heräs kirjoitti:

    B. Tosi ihminen. 1) Polveutui ihmisestä, Luuk. 2:7, Ap. t. 13:23, Gal. 4:4. 2) Ihmisen kaltainen, Joh. 1:14, Hebr. 2:14, 1Tim. 2:5. 3) Ihmisen rajoittuneisuus: Hän väsyi, Joh. 4:6, tuli nälkäiseksi, Matt. 21:18, janoiseksi, Joh. 19:28, uniseksi, Matt. 8:24. Häntä kiusattiin, Matt. 4:1 ss. Hän oli riippuvainen rukouksesta, Matt. 14:23, Mark. 1:35, Luuk. 22:41-45. Hän kuoli, Matt. 27:50. 4) Hänellä on ihmisen ruumis, Fil. 2:7,8, myös ylösnousemuksen jälkeen, Luuk. 24:39.

    C. Jumala ja ihminen. Totinen Jumala ja totinen ihminen, Joh. 1:14, Room. 1:3,4, 8:3. 9:5, Gal. 4:4, Fil. 2:11, 1Joh. 4:3, Matt. 1:23, Luuk. 1:31,32.

    IV. Kristuksen ominaisuudet.

    Anteeksiantava, Luuk. 23:34. Hiljainen (sävyisä), Jes. 53:7, Matt. 11:29. Hyvä, Matt. 4:23, Ap. t. 10:38. Itsensä kieltävä, Matt. 8:20, 2Kor. 8:9, Fil. 2:8. Itseään puolustamaton, Matt. 27:14. Jumalalle antautunut, Luuk. 22:42. Kuuliainen Isälle, Ps. 40:9, Joh. 4:34, 15:10, ja vanhemmilleen, Luuk. 2:51. Laupias, Hebr. 2:17. Luja, Matt. 4:1-10. Nöyrä, Sak. 9:9, Matt. 11:29. Palveleva, Luuk. 22:27, Joh. 13:1-20. Pitkämielinen, 1Tim. 1:16. Pyhä, Luuk. 1:35, Ap. t. 4:27, Ilm. 3:7. Rakkaudellinen, Joh. 13:1, 15:13. Synnitön, Joh. 8:46, 2Kor. 5:21 Säälivä, Jes. 40:11, Luuk. 19:41. Totuudessa pysyvä, Jes. 11:5, Joh. 1:14, 7:18, 1Joh. 5:20. Uskollinen, 1Tess. 5:24. Vanhurskas, Jes. 53:11, Hebr. 1:19, Sak. 9:9, Ap. t. 22:14. Viaton, Matt. 27:4, Hebr. 7:26. Vilpitön, Jes. 53:9, 1Piet. 2:22. Virheetön, 1Piet. 1:19.

    V. Jeesuksen toiminta.

    1. Opettajana: a) Hänellä oli sanoma kaikille: väsyneille, Matt. 11:28-30, etsiville, Joh. 7:37-39, sidotuille, Mark. 10:21, sureville, Luuk. 7:12,13, itsevanhurskaille, Matt. 23:1-33, epäileville, Luuk. 24:25-27. b) Hän puhui usein vertauksilla. Taivasten valtakunnasta: kylväjä, Matt. 13:3-8, rikkaruoho pellossa, 13:24-30, sinapin siemen, 13:31,32, hapatus, 13:33, kätketty aarre, 13:44, kallisarvoinen helmi, 13:45-46, nuotta, 13:47-48, viinitarhan työmiehet, 20:1-6, kuninkaanpojan häät, 22:1-14, suuret illalliset, Luuk. 14:16-24. - Rakkaudesta kadotettuihin: kadonnut lammas, Luuk. 15:3-7, kadotettu raha, 15:8-10, tuhlaajapoika, 15:11-32. - Rukouksesta: ystävä yöllä, Luuk. 11:5-8, väärä tuomari, 18:1-8, fariseus ja publikaani, 18:9-14. - Kristillisestä elämästä: tornin rakentaja, Luuk. 14:28-30, sotaakäyvä kuningas, 14:31-33, viikunapuu, 13:6-9, laupias samarialainen, 10:30-37, armoton palvelija, Matt. 18:23-35, viinipuu ja oksat, Joh. 15:1-6, uskotut leiviskät, Matt. 25:14-30, kymmenen neitsyttä, 25:1-13.

    2. Lääkärinä: Hän paransi kaikenlaisia sairaita: halvaantuneita, Matt. 4:24, 8:5-13, 9:2-8, riivattuja, Matt. 4:24, 17:14-18, pitalisia, 8:1-3, Luuk. 17:11-14, sokeita, Matt. 9:27-30, kuuromykkiä, 9:32-33, 12:22, Mark. 7:32-35, rampoja, Matt. 11:5, 21:14, kuumesairaita, 8:14-15, vesitautisia, Luuk. 14:1-4, miehen, jonka käsi oli kuivettunut, Matt. 12:10-13.

    3. Ihmeitten tekijänä: Hän kulki veden päällä, Matt. 14:25. Ravitsi kansan, Matt. 14:15-21, 15:32-38. Tyynnytti myrskyn järvellä, Mark. 4:35-41. Kirosi viikunapuun, Matt. 21:18,19. Muutti veden viiniksi, Joh. 2:1-11. Herätti Jairuksen tyttären kuolleista, Mark. 5:41,42, lesken pojan Nainissa, Luuk. 7:14,15, Lasaruksen, Joh. 11:43,44.

    VI. Jeesuksen kuolema.

    Hän tuli osalliseksi lihasta ja verestä, että Hän kuoleman kautta kukistaisi perkeleen, Hebr. 2:14. Hänen kuolemansa oli ennalta määrätty, Luuk. 9:30,31, 1Piet. 1:11,12. Hänen kuolemansa on Raamatun keskeinen totuus, 1Kor. 15:1,3, 4. Hän kuoli sovittaakseen ihmiset, Jes. 53:5, Matt. 20:28, Room. 3:25, Gal. 1:4, Hebr. 9:28. Hän kuoli sijaiskuoleman, 2Kor. 5:2 1, 1Piet. 3:18. Hän kuoli kaikkien edestä, 1Tim. 2:6, Hebr. 2:9, 1Joh. 2:2. Hänen kuolemaansa on tärkeätä muistella, 1Kor. 11:26.

    Hänen kuolemansa merkitsi tavattoman paljon: Se tapahtui synnin poispyyhkimiseksi, Hebr. 9:26, lunastukseksi lain kirouksesta, Gal. 3:13, syytöskirjoituksen poisottamiseksi, Kol. 2:14, jotta me voisimme päästä Jumalan perheen jäseniksi, Ef. 2:11-13,19, meidän sovittamiseksemme Jumalan kanssa, Room. 5:10, rauhan valmistamiseksi, Kol. 1:20-22, vanhurskauttamiseksi, Room. 8:33,34, pyhitykseksi, Hebr. 10:10.

    VII. Jeesuksen ylösnousemus.

    1. Ennustettu: Vanhassa Testamentissa, Ps. 16:10. Jeesus itse oli sen ennustanut, Matt. 12:40, 16:21, 17:22,23, Luuk. 9:22.

    2. Tapahtui: Ensimmäisenä viikonpäivänä, Mark. 16:9. Kolmantena päivänä Hänen kuolemansa jälkeen, Luuk. 24:46, Ap. t. 10:40, 1Kor. 15:4. Jumalan voimasta, Ap. t. 2:24, 3:15, Room. 8:11, Ef. 1:20, Kol. 2:12. Hänen oman voimansa kautta, Joh. 2:19, 10:18. Pyhän Hengen voimassa, 1Piet. 3:18.

    3. Siitä todistivat: Maria Magdaleena, Mark. 16:9, Joh. 20:18. Toinen Maria, Matt. 28:1-10. Simon Pietari, Luuk. 24:34. Kaksi opetuslapsista, Luuk. 24:13,31. Opetuslapset, paitsi Tuomas, Joh. 20:19,24. Opetuslapset Tiberiaan järven rannalla, Joh. 21:1. Yksitoista opetuslasta Galileassa, Matt. 28:16,17. Kaikki opetuslapset, myös Tuomas, Joh. 20:26-29. Enemmän kuin viisisataa veljeä yhdellä kertaa, 1Kor. 15:6. Jaakob, 1Kor. 15:7. Kaikki apostolit, Luuk. 24:36-51, Ap. t. 1:4-9, 1Kor. 15:7. Paavali, 1Kor. 15:8.

    4. Todistus siitä, että Hän on Jumalan Poika, Room. 1:4.

    5. Merkitys uskoville: Uskon perusta, 1Kor. 15:17, 1Piet. 1:21. Uudestisyntymä, 1Piet. 1:3. Vanhurskauttaminen, Room. 4:25. Meidän ylösnousemuksemme, 2Kor. 4:14, 1Kor. 6:14, 15:21-23. Tekee eläväksi, Room. 8:11, ja tuottaa hedelmää, 7:4.

    VIII. Jeesuksen taivaaseen astuminen.

    1. Ennustettu: Vanhassa Testamentissa, Ps. 68:19, 110:1, vrt. Ap. t. 2:33,34. Jeesuksen itsensä ennustama, Joh. 6:62, 7:33, 14:28, 16:5, 20:17.

    2. Sen vahvistivat: Stefanus, Ap. t. 7:55,56. Johannes, Ilm. 1:13. Toiset Uuden testamentin kirjoittajat, Mark. 16:19, Luuk. 24:51, Ap. t. 1:9-11, Ef. 4:8-10, Hebr. 8:1, 10:12.

    3. Tapahtui: Öljymäeltä, Luuk. 24:50, Ap. t. 1:9-12. Neljäkymmentä päivää ylösnousemuksen jälkeen, Ap. t. 1:3. Näkyvällä tavalla, Ap. t. 1:9-11, Luuk. 24:51. Hän astui kaikkia taivaita ylemmäksi, Ef. 4:10, Hebr. 4:14, 7:26. Tuli kansansa edelläjuoksijaksi, Hebr. 6:19,20. Istui Jumalan oikealle puolelle, Ef. 1:20, Kol. 3:1.

    4. Hänen toimintansa taivaassa: Hän lähettää Pyhän Hengen, Joh. 16:7, Ap. t. 2:33. On esirukoilijana, Room. 8:34, Hebr. 7:25, 4:14-16. Jakaa armolahjoja, 1Kor. 12, Ef. 4:8,11. Johtaa seurakuntaansa, Ef. 1:22. Valmistaa sijaa omilleen, Joh. 14:2.

    IX. Kristus ylipappina.

    1. Asema. Hän on tehtäväänsä Jumalan asettama, Hebr. 3:1,2, 5:4,5. Tehtävään vihitty valalla vahvistaen, Hebr. 7:20,21. Melkisedekin järjestyksen mukaan, Ps. 110:4, Hebr. 5:6, 6:20., 7:15-17. On korkeampi kuin Aaron ja leeviläiset papit, Hebr. 7:11,16,22, 8:1,2,6. Istuu Isän oikealla puolella, Hebr. 8:1,2. Hänellä on katoamaton pappeus, Hebr. 7:24,28.

    2. Ominaisuudet. Hän on pyhä, Hebr. 7:26. Uskollinen, Hebr. 2:17. Laupias, Hebr. 2:17,18, 4:15.

    3. Uhripalvelus. Jumalan edessä, Hebr. 2:17. Oikeassa majassa, taivaallisessa pyhäkössä, Hebr. 8:2, 9:24. Lahjoin ja uhrein, Hebr. 7:27, 8:3. Ilman uhria itsensä edestä, Hebr. 7:27. Uhrasi itsensä, Hebr. 9:14,26. Suoritti uhrin kerta kaikkiaan, Hebr. 7:27, 9:25,26. Toi sovituksen, Hebr. 2:17. Sai aikaan iankaikkisen lunastuksen, Hebr. 9:12.

    X. Kristus - meidän paimenemme.

    1. Mainittu Vanhan Testamentin profetioissa, Jes. 40:11, Hes. 34:23, 37:24.

    2. Nimitetään: Hyväksi paimeneksi, Joh. 10:11,14. Suureksi Paimeneksi, Hebr. 13:20. Ylipaimeneksi, 1Piet. 5:4.

    3. Suhde lampaisiin. Hän antoi henkensä lampaitten edestä, Joh. 10:11,15, Matt. 26:31, Ap. t. 20:28. Hän tuntee heidät, Joh. 10:14,27. Kutsuu heitä nimeltä, Joh. 10:3. Kokoaa heidät syliinsä, Jes. 40:11. Johtaa heitä, Joh. 10:4,10, vrt. Ps. 23:3. Hoivaa heitä, Jes. 40:11, Hes. 34:23, Ruokkii heitä, Joh. 10:9. Vrt. Ps. 23:1,2. Turvaa ja suojelee heitä, Sak. 9:16, Joh. 10:28. Antaa heille iankaikkisen elämän, Joh. 10:28.

    XI. Kristus - meidän kuninkaamme.

    1. Hänen kuninkaanarvonsa. Ennustettu, 4Moos. 24:17, Ps. 2:6, Jes. 9:5,6, Jer. 23:5, Miika 5:1. Sen vahvistivat: tietäjät, Matt. 2:1-2, Natanael, Joh. 1:49, opetuslapset, Luuk. 19:38, vrt. Joh 12:13, Pilatus, Joh. 19:19, Jeesus itse, Joh. 18:37.

    2. Hänen kuningaskuntansa. Täynnä vanhurskautta, Ps. 45:5. Vrt. Hebr. 1:8,9, Jes. 32:1, Jer. 23:5,6. Iankaikkinen, Dan. 2:44, 7:14, Luuk. 1:33, Hebr. 1:8. Kaiken käsittävä, Ps. 2:8, 72:8, Ilm. 11:15. Ei tästä maailmasta, Joh. 18:36. Hengellinen, Luuk. 17:21, Room. 14:17, Kol. 1:13.

    Kristus on kunnian kuningas, Ps. 24:7-10. Maan kuninkaitten hallitsija, Ilm. 1:5, 19:16. Hän istuu Daavidin valtaistuimella, Jes. 9:6, Hes. 37:24,25, Luuk. 1:32, Ap. t. 2:30,31, Jumalan valtaistuimella, Ilm. 3:21. Hän on kansojen kuningas, Ilm. 15:3, Siionin kuningas, Ps. 2:6, Jes. 52:7, Matt. 21:5, Joh. 12:12-15. Uskovat ovat Hänen alamaisiaan, Kol. 1:13, ja heillä on osa Hänen valtakunnassaan, Luuk. 22:29,30.

    Hän on kuningas, jota on kunnioitettava, Ps. 24:7-10. Kuninkaat tulevat kunnioittamaan Häntä, Ps. 72:10,11, Jes. 49:7. Uskovat saavat nähdä Hänet, Jes. 33:17, Ilm. 22:3,4. Israel on etsivä Häntä, Hoos. 3:5. Hän on voittava kaikki viholliset, Ps. 110:1, Mark. 12:36, 1Kor. 15:25, Ilm. 17:14, ja kaikkien pitää lopuksi kumartua Hänen edessään, Ps. 72:11, Jes. 49:7, Fil. 2:9-11.

    XII. Jeesuksen Kristuksen saapuminen
    1. Ennustettu. Hän itse sanoi tulevansa takaisin, Matt. 24:30, Joh. 14:1-3, Ilm. 1:7, 3:11. Enkelien julistama, Ap. t. 1:10,11. Apostolien julistama: Paavalin, Fil. 3:20,21, 1Tess. 2:19, 3:13, 4:16, 5:2,23, 2Tess. 1:10, 2:1, Pietarin, Ap. t. 3:11-21, 1Piet. 1:13, 4:13, 5:4, 2Piet. 3:10, Johanneksen, 1Joh. 2:28, 32, Jaakobin, Jaak. 5:7,8, Juudaan, Juud. 1:14,15. Profeettojen ennustama, Dan. 7:13.

    2. Hänen tulemuksensa nimitykset. Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivä, 1Kor. 1:8. Jeesuksen Kristuksen ilmestyminen, 1Piet. 1:7,13, 1Tim. 6:14. Suuren Jumalan ja Vapahtajamme, Kristuksen Jeesuksen, kirkkauden ilmestyminen, Tit. 2:13. Jumalan päivän tulemus, 2Piet. 3:12. Herran kasvoista tulevat virvoituksen ajat, Ap. t. 3:20. Ne ajat, jolloin kaikki jälleen kohdallensa asetetaan, Ap. t. 3:21, vrt. Room. 8:21. Viimeinen aika, 1Piet. 1:5.

    3. Kuinka Hän tulee. Samalla tavalla kuin Hän meni taivaaseen, Ap. t. 1:9,11. Henkilökohtaisesti, Joh. 14:3, 1Tess. 4:16, 1Joh. 32, Ilm. 3:11. Kaikkien nähden, Ilm. 1:7. Odottamatta, Matt. 24:37-44, Mark. 13:36, Luuk. 12:40. Taivaan pilvissä, Matt. 24:30, 26:64, Ilm. 1:7. Isänsä kirkkaudessa, Matt. 16:27. Kirkkaudessaan, Matt. 25:31. Tulenliekissä, 2Tess. 1:8. Suurella voimalla ja kirkkaudella, Matt. 24:30. Käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kaikuessa, 1Tess. 4:16. Kaikkine pyhineen, 1Tess. 3:13, Juud. 1:14. Enkeleineen, Matt. 16:27, 25:31, Mark. 8:38, 2Tess. 1:7.

    Hänen tulemustaan verrataan: varkaaseen yöllä, 1Tess. 52, 2Piet. 3:10, Ilm. 16:15, salamaan, Matt. 24:27.

    4. Miksi Hän tulee. Hän tulee saattamaan kaiken valoon, 1Kor. 4:5. Tekemään tilin palvelijoittensa kanssa, Matt. 25:19. Antamaan kullekin hänen tekojensa mukaan, Ilm. 22:12. Tuomitsemaan, Joh. 5:22, 2Tim. 4:1, Juud. 1:15, Ilm. 20:11-13. Kirkastuakseen pyhissään, 2Tess. 1:10. Ollakseen ihmeteltävä kaikissa uskovissa, 2Tess. 1:10. Saattamaan päätökseen omiensa pelastuksen, Hebr. 9:28, 1Piet. 1:5. Muuttamaan heidän alennustilansa ruumiin, Fil. 3:20,21. Tekemään tyhjäksi kuoleman vallan, 1Kor. 15:25,26. Noutamaan omansa, Joh. 14:3, 17:24, 1Tess. 4:16,17. Perustamaan kukistumattoman valtakunnan, Hebr. 12:28, Dan. 2:44, 7:14.

    5. Mitä tapahtuu Hänen tullessaan. Kristuksessa kuolleet nousevat ylös, 1Tess. 4:16. Vielä elossa olevat uskovat muuttuvat, 1Kor. 15:51,52. Ylösnousseet ja muuttuneet temmataan pois, 1Tess. 4:17.

    6. Milloin Hän tulee. a) Päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, Matt. 24:36,42. Mark. 13:32, Ap. t. 1:7. b) Hän tulee odottamatta, Matt. 24:44, 1Tess. 5:1-3. c) Aikana jolle on ominaista materialismi, Luuk. 17:26-30, Matt. 24:37-39. d) Pahana aikana, Dan. 12:10, 2Tim. 3:1-5. e) Hänen tulemuksensa merkkejä: väärät profeetat ja opettajat, Matt. 24:4,5, 1Tim. 4:1, siveellinen rappiotila, 2Tim. 3:1-5, hengellinen uneliaisuus, Matt. 25:1-5, nälänhätä ja maanjäristykset, Matt. 24:7, sotien melske ja sanomat sodista, Matt. 24:6,7, Juudan kansan kokoontuminen maahansa, Luuk. 21:20,24, Room. 11:15, Dan. 12:6,7.

    7. Uskovat Hänen saapuessaan. a) He ovat: odottavia, Fil. 3:20, Tit. 2:13, 1Kor. 1:7, 2Piet. 3:12, rukoilevia, Ilm. 22:20. b) Heidän pitää olla: valmiita, Matt. 24:44, Luuk. 12:40, valvovia, Matt. 24:42, Mark. 13:35-37, Luuk. 21:36, kärsivällisiä, Room. 12:12, Jaak. 5:7,8, nuhteettomia, 1Kor. 1:8, 1Tess. 3:13, 5:23, Juud. 1:24; heidän tulee jouduttaa Hänen tulemustaan pyhällä vaelluksella ja jumalisuudella, 2Piet. 3:11,12. c) Heidät varjellaan, 1Piet. 1:5, Juud. 1:24, 2Tim. 4:18, heitä ei häpeällä karkoteta, kunhan he vain pysyvät Hänessä, 1Joh. 2:28, 4:17, uskonsa kautta he kestävät koetukset, 1Piet. 1:7, saavat kirkkauden kuihtumattoman seppeleen, 5:4, 2Tim. 4:8, hallitsevat Hänen kanssaan, Dan. 7:27, 2Tim. 2:12, Ilm. 20:6, 22:5, tulevat Hänen kaltaisikseen, Fil. 3:21, 1Joh. 32.

    Katse Jeesukseen
    1) Katso Häneen ristiinnaulittuna, Joh. 19:35. 2) Katso Häneen kruunattuna, Hebr. 2:9. 3) Katso Häneen, sillä Hänen tulemuksensa on lähellä, Ilm. 1:7.

    Jeesuksen täydellisyys
    1) »Hänessä ei ole syntiä», 1Joh. 3:5. 2) Hän »ei synnistä tiennyt», 2Kor. 5:21. 3) Hän »ei syntiä tehnyt», 1Piet. 2:22. 4) Hän oli »ilman syntiä», Hebr. 4:15. 5) Hän »kantoi meidän syntimme ruumiissansa ristinpuuhun», 1Piet. 2:24.

    Jeesus »kivenä»
    1) Loukkauskivi Israelille, Jes. 8:14, Room. 9:33. 2) Seurakunnan kulmakivi, 1Piet. 2:6, Ef. 2:20. 3) Vuoresta irtautuva kivi, Dan. 2:45.

    Elävä
    1) Elävä kivi, jolle rakennamme, 1Piet. 2:4. 2) Elävä leipä, ravintomme, Joh. 6:51. 3) Elävä tie, jota myöten voimme päästä Jumalan luo, Hebr. 10:20. 4) Aina elävä pappi, esirukoilijamme, Hebr. 7:25.

    Jeesus Kristus maailman puolesta
    1) Ristillä, 2Kor. 5:19 - sijaiskärsijämme. 2) Taivaassa, Hebr. 9:24 - edustajamme. 3) Sydämessä, Ef. 3:17 - voimamme.

    Jeesus Kristus taivaassa
    1) Täydellinen uhri, Hebr. 10:12. 2) Kansansa Vapahtaja, Fil. 3:20. 3) Ylimmäinen pappimme, Hebr. 4:14. 4) Palvelijoittensa Herra, Kol. 4:1. 5) Seurakunnan pää, Ef. 1:20,22. 6) Edelläjuoksijamme, Hebr. 6:19,20.7) Ihmisen Poika, Ap. t. 7:56.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    tekstiä joka ei tuo esiin mitään uutta, seuraa vain vanhaa kaavaa tarinan muodossa. Asiavirheitäkin tekstiin on päässyt. Uutta ei kukaan voikaan tuoda enää esiin, eikä kukaan pääse käsiksi siihen mitä Rooman maaherra ajatteli tuomitessaan Jeesuksen. Se on selvää miksi kristityt eivät voineet syyttää Roomaa, jos nyt ylipäänsä on syyllinen haettavissa. Sekin on tunnettua mitä syytöksestä juutalaisille myöhemmin seurasi.

    Mutta, itse hän juutalaiset halusivat niin, vai eikö ? Tästä se selviää;

    20 Mutta ylipapit ja vanhimmat yllyttivät kansaa anomaan Barabbasta, mutta surmauttamaan Jeesuksen.

    21 Ja maaherra puhui heille ja sanoi: "Kummanko näistä kahdesta tahdotte, että minä teille päästän?" Niin he sanoivat: "Barabbaan".

    22 Pilatus sanoi heille: "Mitä minun sitten on tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi?" He sanoivat kaikki: "Ristiinnaulittakoon!"

    23 Niin maaherra sanoi: "Mitä pahaa hän sitten on tehnyt?" Mutta he huusivat vielä kovemmin sanoen: "Ristiinnaulittakoon!"

    24 Ja kun Pilatus näki, ettei mikään auttanut, vaan että meteli yhä yltyi, otti hän vettä ja pesi kätensä kansan nähden ja sanoi: "Viaton olen minä tämän miehen vereen. Katsokaa itse eteenne."

    25 Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle".

    Tuossa se oli, Se tuli sitten, koska sitä halusivat

    26 Silloin hän päästi heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.

    Mutta se oli tosiasiassa noin jo Jumala päättänyt aikojen alussa
    Jos Jeesusta ei olisi ristiin naulittu, ei olisi mitään pelastusta, Hän kuoli koko maailman puolesta.

    näkemys. En juutalaisena usko kristinuskon teologiaan ja olen eri mieltä myös historiallisesta tapahtumien kulusta.
    Ei monikaan juutalainen tuohon aikaan edes tuntenut Jeesusta saati että olisi ollut hänestä millään tavoin kiinnostunut, diasporassa tuskin kukaan ja harva Palestiinassakaan, eli on väärin puhua että juutalaiset halusivat Jeesuksen teloitettavaksi ja jopa hänen verensä lastensa päälle. Papeilla on silti hyvin voinut olla osa hänen vangitsemisessaan.
    Verta on kyllä huudettu päällemme, jos kristinuskolla on rakastava puoli ei sitä ole juutalaisille erityisemmin näytetty. Nyt olisi tilaisuus: kristityt voisivat ulkopuolisina monin tavoin toimia lähi-idän rauhan hyväksi, myös palestiinalaisten elämän parantamisen, dialogit uskontojen välillä ovat myös hyvästä.

    Äänestä

  • Samma kund kirjoitti:

    tuo mitään. Islamhan taas sisällyttää kaikki maailman uskonnot alkeellisina versioina itsestään ;0-)
    Ja toisaalta kristinuskohan on kieltänyt samalla olettamuksella muutkin maailman uskonnot jos sen niin haluaa ottaa?

    Mutta mitä ovat kristinuskon opit ja Jeesuksen, miehen joka kehoitti kääntämään toista poskeaan, sanoma juutalaisia koskien?
    Huolimatta puoskaroivista hengenmiehistä.

    Jumalan voi sitä paitsi murhata jos hän niin haluaa. Eihän ole edes alkeellisen metafyysisesti ajatellen mitenkään ristiriitaista että jumala voi olla elossa samaan aikaan. Tai missä ja miten vain, hän voi olla vaikka sinä siinä juuri nyt, etkä tietäisi sitä ;-)
    Ei kaikkivaltiaaseen kannata edes yrittää soveltaa meidän luonnonlakejamme ja kapeita katsomuksiamme asioiden olemuksesta. :-)
    Siinä vaiheessa mennään metsään ja syvälle.

    määritellä mitä tarkoitetaan käsitteellä "jumala" . Mikään käsitehän ei voi sisältää toisensa poissulkevia määreitä, esim kuollut ei voi olla samaan aikaan elävä, jos on, käsitteet elävä/kuollut eivät enää tarkoita mitään ja niitä on turha edes käyttää koska niiden informaatiosisältö on nolla.

    Jos mikä tahansa voi olla mitä hyvänsä, mihin voimme pohjata tämänkään keskustelun ja ne argumentit joihin voimme viitata, itse asiassa emme voi viitata mihinkään koska jokaisen väitteen sisältämä informaatio voi olla mitä hyvänsä tai ei mitään.

    Äänestä

  • eräs joka heräs kirjoitti:

    Jeesus Kristus taivaassa
    1) Täydellinen uhri, Hebr. 10:12. 2) Kansansa Vapahtaja, Fil. 3:20. 3) Ylimmäinen pappimme, Hebr. 4:14. 4) Palvelijoittensa Herra, Kol. 4:1. 5) Seurakunnan pää, Ef. 1:20,22. 6) Edelläjuoksijamme, Hebr. 6:19,20.7) Ihmisen Poika, Ap. t. 7:56.

    ei voi keskustella, enkä minä ole kristitty, et voi todistaa minulle mitään kopioimalla tänne kristinuskon opinkohtia.

    Äänestä

  • Novvoi kirjoitti:

    määritellä mitä tarkoitetaan käsitteellä "jumala" . Mikään käsitehän ei voi sisältää toisensa poissulkevia määreitä, esim kuollut ei voi olla samaan aikaan elävä, jos on, käsitteet elävä/kuollut eivät enää tarkoita mitään ja niitä on turha edes käyttää koska niiden informaatiosisältö on nolla.

    Jos mikä tahansa voi olla mitä hyvänsä, mihin voimme pohjata tämänkään keskustelun ja ne argumentit joihin voimme viitata, itse asiassa emme voi viitata mihinkään koska jokaisen väitteen sisältämä informaatio voi olla mitä hyvänsä tai ei mitään.

    elävä voi vaikka päätyä katsomaan omaa ruumistaan. Tai katsoa itseään lapsena ollessaan aikuinen jne.
    Etkö sä oo kattonu 2001:stä? Juutalaista laatutuotantoa.. :-)
    Mystiikassa/hengellisessä ajattelussa yms. yleisesti ottaen kuollut ja elävä ovat hyvin liukuvia käsitteitä, ja raamatussakin kuolleita herätetään tämän tästä eläviksi, joten sielläkään mm. nämä kaksi absoluuttista ääripäätä eivät selvästikään toimi meidän yleisen maailmanymmärryksemme puitteissa...eli vähän siinä mennään että mikä tahansa voi viime kädessä olla vähän mitä tahansa itse kunkin ymmärryksen puitteissa.

    Uskon että ajattelumme on kuitenkin kaikilla suunnilleen yhtä arkkityyppistä ja näitäkin asioita voi kuka tahansa metafyysisesti ymmärtää laajemminkin kuin mitä pystyyn kuolleet kristinuskon yms. valtauskontojen tulkinnat mahdollisesti tekevät.

    Sorry jos meni hörhöilyksi.

    Äänestä

Juutalaiset tappoivat Jeesuksen ,romanit ryöstivät ruumiin

Äänestä
  • aiheet pelkästään uskon historiallisia?
    Vanha ja Uusi testamentti ja muut Toorat ovat pyhiksi nimitettyjä kirjoituksia, jota sitten ovat olleet ja ovat edelleen, pyhien ja uskovaisien alituisien selityksien ja tulkinnan kohteina ja loppumattomien saarnojen lähteinä.
    Kaikki tuo kuitenkin on Heleenisen historia-ajan sisällä, ja tulisi verrata tuon ajan yleiseen historiaan, jonka nimi ei ole Raamattu.
    Ja loppujen lopuksi - eikö kysymyksesä ole kuitenkin yksinomainen pyrkimys saada teologisella tavalla ihmisen olemiselle tarkoitus.

    Äänestä

......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Jumala vihaa vääryyt kirjoitti:

Suomi korjaa saastaista kesäsatoa
Jumala vihaa vääryyt

Kaikkivaltiaan Jumalan ja Kristuksen sekä samalla Jumalan Pyhän Tahdon, Sanan ja Lain noudattamisen pilkkaaminen, halveksuminen ja väheksyminen sen kun yltyy Suomenmaassa kuten yleisesti läntisen kristillisyyden alueella.
Viime vuonna kiellettiin julkisten liikennevälineiden kyljissä Jumalan olemassaoloa, tänä vuonna pilkataan, halveksutaan ja väheksytään julkisesti Jumalan Pyhästä Hengestä lähtöisin olevaa Pyhää Sanaa ja Lakia eli Jumalan Pyhiä Ilmoituksia vaihtamalla niitä synninorjien saastaisiin tuotteisiin. Sekä hyljeksitään ja vainotaan Kristukseen liittyvää.
Ateistiseen, antikristilliseen, sosialistiseen/kommunistiseen/fasistiseen EU-petovaltaan ei kuulu Kristus eikä Jumala eikä näin muodoin Heistä opettaminenkaan. Se olisikin aika outoa Kristuksen ja Jumalan verivihollisilta.

Sen sijaan, että virkamiehet olisivat vihdoinkin ryhtyneet tutkimaan vanhaan ja uuteen ns. EU-valhejäsenyyteen liittyvää, omaa ja toistensa mahdollista, monien jopa ilmeistä syyllistymistä valtio- ja maanpetokseen, sotilas-, virka- ja tuomarinvalan rikkomisiin lukuisten Jumalan Sanan ja Lain rikkomusten lisäksi, nämä haluavat pitää tiukasti kiinni uskottomien väärintekijöiden väärämielisistä laeista ja karkottaa puolustuskyvyttömiä ITÄISEN KRISTILLISYYDEN kristittyjä mummoja maasta ulos vaikka henkitoreissaan. Tukenaan heillä on joukko samanlaisia raukkamaisia pelkureita, tämän päivän nimikristittyjä ja muita "amalekialaisia", jotka uskaltavat käydä yleensä vain heikompiensa kimppuun ja jotka kiljuvat nyt suu vaahdossa mummoja ulos, kun ovat saaneet siihen "ylhäältä" suorastaan luvan.
Vaan kuka heistä nousi aikanaan vastustamaan syntistä EU-jäsenyyttä sinne heitettyine miljardeine euroineen, joka on jo tuhonnut sen entisen Suomen ja ajanut sen hajaannuksen tilaan? Tai vastustivatko he yhtä innolla Haitiin woodoota harjoittaville lahjoitettuja miljoonia euroja (EU lupasi lahjoittaa 100 miljoonaa euroa) kuin kristityille mummoille annettavaa paljon pienempää hätäapua vastaan?

Suomen kansalaisten olisi syytä olla paljon enemmän huolissaan siitä, saavatko he pysyä syntiensä tähden enää tässä maassa vai karkottaako Jumala heidät täältä pois kuin vanhojen kristittyjen mummojen ulosheittämisestä. Mistä tiedätte, ettei täältä lähdekin vielä jotkut muut ulos? Venäjällä näitä karkottajia tuskin rakastetaan sen jälkeen, kun venäläinen kristitty mummo on Suomessa julkisesti osoitettu ulos heitettäväksi saastaksi. Sitä saa, mitä kylvää. Ja aika hullu on se, joka lähtee kaivelemaan verta karhun nenästä.

Viime viikkojen aikana EU-virallinen Suomen valtio tukijoineen on osoittanut kerrassaan hienoa kristillistä vieraanvaraisuutta! EU-petovallan antikristillisyys suorastaan oksentaa Kristusta ja kaikkea Kristuksesta muistuttavaa ulos. Suomessa Kristus-vihamielisyys näyttää saavuttaneen Jumalan Sanan vaihtokampanjoineen ja kristittyjen mummojen karkottamisineen jo jonkinlaisen eurooppalaisen huipentuman, kun vasta muiden eurooppalaisten väliintulo estää törkeimmät alistamiset.

Sen sijaan, että haluttaisiin miellyttää Jumalaa ja Kristusta, koko maanpiirin kuningasta, läntisessä Euroopassa osoitetaan ylitsepursuavaa ystävällisyyttä ja myötämielisyyttä Jumalan Sanaa ja Lakia ylpeästi rikkovia seksuaalisia vähemmistöjä kohtaan ja suodaan heille lupa järjestää ylpeilyparaateja ikäänkuin kesän kohokohtana.

Lännen irstailijoilla on lisäksi hillitön hinku työntää keinolla millä hyvänsä saastaisia juhliaan myös Venäjälle, mutta siellä heillä on ollut vähän huonompi menestys, kun ne idän mummot yhdessä paikallisten uskovien miesten - mukana on ehkä kasakoitakin - ovat ajaneet heidät pakosalle mätine tomaatteineen ja nyrkkeineen.

Olemme nyt ajassa, jota seuraava Ilmestyskirjan kohta luontevasti kuvaa:

"Vääryyden tekijä tehköön edelleen vääryyttä, ja joka on saastainen, saastukoon edelleen, ja joka on oikeamielinen (vanhurskas), tehköön edelleen oikeamielisyyttä (vanhurskautta), ja joka on pyhä, pyhittyköön (erottautukoon) edelleen." (Ilm.22:11)

Toivottavasti sinä, joka pidät itseäsi Jumalan ja Kristuksen palvelijana, et palvele työlläsi tai muullakaan tavalla saatanalle antautunutta EU-Suomea. Sinulle oli nimittäin varattu se toinen vaihtoehto, Kristuksen maanpäällinen ruumis eli seurakunta, Ekklesia, jolle annettiin valta hallita Kristuksen kuningaskuntaa ja alistaa uskottomat väärintekijät alleen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu