Mikä mukavuusabortti? Mitä mukavaa on abortissa, olkoon syy mikä tahansa?
Mukavuusabortti?
En ymmärrä
1561666
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 78 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 156
Vanhimmat
Mikäkö mukavuusabortti, no mielestäni abortti, joka tehdään sosiaalisin syin, ilman terveydellisiä syitä.
Mielestäni yksikään abortti ei ole mukavuusabortti. Sana 'mukavuus' pitää sisällään että asiassa on jotain hauskaa tai kivaa.
Abortti ei syistä huolimatta koskaan ole 'hauska'. Oli kysymys sitten sosialisista tai muista syistä.
Mukavuuabortti tarkoittaa lapsen surmauttamista äitinsä kohdussa ilman, että siihen on pakottavaa lääketieteellistä syytä. Yleensä tällainen toimenpide tehdään heikon harkinnan, ideologian, ulkopuolisen painostuksen, puutteellisen elämänkokemuksen tms. paniikin vallassa. Samalla väkivalta kohdistuu myös abortin teettävään naiseen. Abortööri asettaa häneen kohdistetut ulkoiset vaatimukset tai kuvitellut etunsa - jopa oman mukavuutensa - lapsen elämän edelle, ja ryhtyy toimeen.
Mukavuusabortissa ei todellakaan ole mitään mukavaa. Termi on paradoksaalinen. Kyse on murhenäytelmästä ja julmata väkivallasta naista ja lasta kohtaan.
että vain vastustajien useimmat viestit ovat asiattomia. Sisältävät haukkumista, solvaamista, syyttelyä. Miksi poistaa puolustajien asiattomia viestejä, kun vastustajien asiattomia on helvetisti.
palstalla senkun on ja kukoistaa abortinsuosijoiden aiheeseen täysin liittymättömät, törkeimmätkin solvaukset, siinä missä vastustajien TÄYSIN asialliset mutta ilmeisen kiusallisia totuuksia kertovat viestit lähtee!!
linkittää esimerkkiä?
parikin ketjua (jokaista törkyä ei jaksa edes erikseen linkittää), ihan vaan esimerkiks!
http://keskustelu.suomi24.fi/node/569294
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9135804
Ja noiden ketjujen henkilöön kohdistuva, pelkkiä aiheettomuuksia solvaava ajojahti on siis pysyny palstalla useita päiviä!!
Eikö abortinvastustajat kestä sitä totuutta, että abortti ei ole murha?
tässä näköjään ei kestä sitä että ON! :D ja se pystytään lisäksi perustelemaankin ihan loogisesti, mikä on tietty kaikessa kipeydessään vinguttava mitä pikimmiten pois traumaisista silmistä ;DD
perusteles sitten, miks se on murha
Eihän sitä saa täällä julkistaa :DDD
Todetaan siis jälleen kerran (vaikka huomenna tää vingutaan taas poistoon ;D) että ihmisen suunnitelmallinen tappamien = murha. Että silleen :) ei se sen mutkikkaampaa oo.
Voi tsiisus -.-
ilmottautuun murhaajaks? Tulee tehtyä noita raskauden keskeyttäviä joogaliikkeitä joka päivä.
sä ilmottauduit.
Tosin ethän sä varmaks voi tietää oliko uhriakaan?
tietäminen muuttaa sitä murhaamista ja sitä että on murhaaja? Ei mitenkään. Jos ammut konekiväärillä ihmisjoukkoon, mutta et jää katsomaan kuinka moneen osui niin olet silti murhaaja jos johonkin osuit. Tiesit siitä tai et.
nyt sit kun on ilmottautunu?
mitenkään verrattavissa siihen jollei tiedä onko edes ketään ihmistä siinä ampumisen tiellä! Ihmisjoukkoon ampuessa on lähes mahdottomuus ettei kehenkään osuis, kun taas on hyvinkin todennäköstä ettei kohdussa oo alkioo tai että se kuolis juuri joogaliikkeisiin.
"ihmisen suunnitelmallinen tappamien = murha."
Käsität toki, että kyseessä on sinun mielipiteesi, ei fakta?
on tästä "mielipiteestä" ihan samoilla linjoilla..
sinun sanakirjasi sanoo abortin kohdalla?
http://fi.wiktionary.org/wiki/murha
>murha (10)
1. tahallinen, suunniteltu hengen riisto toiselta ihmiseltä> .
sinun sanakirjasi sanoo abortin kohdalla?
Aborteissa tapetaan suunnitelmallisesti ihmisiä.
Osoita ettei.
sinun sanakirjasi määritelmän sieltä kohdasta abortti, mitä se sanoo?
päähäsi syytellä minua tuollaisesta? Mihin perustat nämä mutuilusi? Vastaus on en.
Miksi sanoit, että viemäriakka on asiaton ilmaisu? Eihän se ole.
etkä sallisi abortteja sosiaalisialla tai muillakaan syillä, terveydellisiä lukuunottamatta.
Yleensä muut kuin mukavuusabortinsuosijat ei ala pakonomaista jankkausta minua vastaan.
Ja nyt voitkin kertoa mihin sun mutuolettelu-syytöksesi perustuu.
"Miksi sanoit, että viemäriakka on asiaton ilmaisu? Eihän se ole."
Ei niin, sillon kun se on kohdistettu perustellusti oikeisiin henkilöihin.
moneen kertaan ennenkin. Josko lukisit ensin vaikka koko ketjun ennen väliin tunkemista.
Sinäkin voit muuten vastata, millä todisteilla abortti ei ole suunnitelmallista ihmisen tappamista.
sen 'perustelusi'.
Sinähän et ole muuta sanonut kuin sanakirjan määritelmän murhasta ja alkanut huutamaan "MITEN NIIN EI OLE MURHA TODISTA ETTEI OLE!!!!"
olen HUUTANUT sellasia ja missä viipyy ne todisteet jotka kumois sanakirjan murha-määritelmän??
Todista nyt vihdoin ettei aborteissa tapeta suunnitellusti ihmisiä!!
Odotellaan siis edelleen.... ettei vaan ois nyt niin että sitä joudutaan odotteleen ikuisesti, ja ois paljo helpompaa myöntää että se tosiaan sopii täydellisesti siihen murhan yleismääritelmään.. ;)
seikat noissa tarkalleen ottaen koet asiattomina? Viemäritermistöstä et luonnollisestikaan voi pahastua, koska olet sen käytön käsittääkseni ihan itse lanseerannut. Muutoin en huomannut mitään sen kummaisempaa porua kuin millaisen joko itsesi tai jonkun abortin vastustajan kirjoittamana katsot täysin asialliseksi. Esimerkiksi joukossa oli sinusta esitettyjä psyykeeseesi ja luonteeseesi perustuvia analyyseja. Näistähän et tietenkään voi olla loukkaantunut, koska olet kovin innokas itsekin tekemään vastaavia analyyseja muista. Joten mikä oli nyt sitä "paskaryöppyä"? Vai etkö vain siedä, että sinua kohdellaan kuten itse muita kohtelet?
= tappamista.
http://en.wikipedia.org/wiki/Abortion
>Abortion is the termination of a pregnancy by the removal or expulsion from the uterus of a fetus or embryo, resulting in or caused by its death.>
Että siinä sulle määritelmää.
wikisanakirja on mielestäsi luotettavampi tietolähe kuin wikipedia?
Mikä sanakirja muuten sanoo abortin olevan murha?
väliin siten, että perustelen millä perusteella abortti ei mielestäni ole murha:
Murha on rikosoikeudellinen termi, eikä kaikkea ihmisen suunnitelmallista tappamista katsota murhaksi, sen enempää lainsäädännössä kuin maallikkokielenkäytössäkään. Mm. Suomen lainsäädännössä abortti ei ole murha.
"Mukavuusabortissa ei todellakaan ole mitään mukavaa. Termi on paradoksaalinen."
Miksi itsekin sitten niin mieluusti käytät ko. termiä, jos se ei edes omasta mielestäsi olekaan hyvä ja asiaa oikein kuvaava?
olihan se tietysti arvattavissakin ettet sinä niiltä umpipuolueellisilta lapuiltasi kykene oman sakkisi törkyissä kerrassaan mitään asiattomuutta näkemään :D
On jo osoitettu ettei juridinen ole murhan ainoa määritelmä.
Yleisesti murha tarkoittaa ihmisen suunnitelmallista tappamista, josta siis aborttiakaan ei saada millään saivarteluilla poissuljettua vaikka miten päin kiemurtelette :)
kestä totuutta siitä, että "mukavuusaborteista" ja "aborttiväestä" horisevat ovat provoilijoita ja/tai mielenterveyspotilaita.
Täysipäinen abortinvastustaja ei houraile "mukavuusaborteista".
"Abortti on ihmisen suunitelmallinen tappaminen (murha). Siitä saa kuka tahansa sanoa mielipiteensä, oli kokemusta tai ei. Pahantekijöitä ei tarvi silitellä silkkihansikkain. "
Kerroit muutama päivä sitten, että mielipiteensä saa julkaista ja pahan tekijöitä ei tarvitse kohdella silkkihanskoin.
Kuten olet huomannut, monet pitävät sinua erittäin pahana ihmisenä, eli toivottelet ihmisille pahoja asioita ja sanot paljon sellaista jota kenelläkään muulla ei tulisi mieleenkään sanoa toiselle ihmiselle. Tottakai se on vain mielipide, mutta senhän saa julkaista. Miksi kuitenkin vaadit että sinua kohdeltaisiin silkkihanskoin?
Siihen tasoon nähden, mitä itse omilla viesteilläsi tällä palstalla viljelet, en tosiaan käsitä, mikä noissa antamissasi esimerkeissä oli niin asiatonta ja törkeää sinun mielestäsi. Minun nähdäkseni pahimmillaankin ne vain noudattelivat sitä asiallisuuden tasoa, jota sinä itsekin peräänkuulutat ja kirjoittelet.
Sinustahan viemäritermistön käyttö ei ole asiatonta, sinusta myöskään ei ole asiatonta tehdä mutu-analyyseja tuntemattomista kirjoittajista heidän viestiensä pohjalta, joten tietenkään et voi loukkaantuakaan sellaisesta. Joten vastaisitko ystävällisesti esittämääni kysymykseen: Mitkä seikat noissa tarkalleen ottaen koet asiattomina?
Miten niin turha sekaantuminen? Sinähän itse halusit tietää, millä perusteella abortti ei olisi murha, sanoithan oikein odottelevasi perusteluja. Minä sinulle kerroin näkemykseni ja perustelin sen. Mutta nyt siten et näemmä ollutkaan enää niitä vailla... Miksi sinä pyydät perusteita ja erikseen mainitset oikein odottelevasi sellaisia, jos kuitenkaan et sellaisia tarpeellisina pidä?
"On jo osoitettu ettei juridinen ole murhan ainoa määritelmä."
Niin?? Sehän on kuitenkin yksi murhan määritelmistä ja määrittelijöistä. Eikös se ole ihan yhtä oikea ja pätevä määritelmä kuin se toinenkin?
"Yleisesti murha tarkoittaa ihmisen suunnitelmallista tappamista, josta siis aborttiakaan ei saada millään saivarteluilla poissuljettua vaikka miten päin kiemurtelette :)"
Niin?? Ja käsitätkö sinä siis kuitenkin, että se onko abortti murha vai ei, onko ihan kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen murha vai ei, on mielipidekysymys?? Käsitätkö, että sinun mielipiteesi ei ole absoluuttinen fakta, van yksi näkemys monien joukossa??
Yleisesti murha tarkoittaa ihmisen suunnitelmallista tappamista, josta siis aborttiakaan ei saada millään saivarteluilla poissuljettua vaikka miten päin kiemurtelette :)
trarkoituksella nämä omat törkysi:
"sun on saatava kai jotain kautta parannella niitä sairaan kieromieliseks tekeviä abortin syyllisyytraumojas ja hekumoida kuinka jotkut muut muka hoitaa huonosti lapsiaan kun eräs ei antanu omansa EDES ELÄÄ! Kaikki näkee kyllä kuka tässä sitä hoitoo kaipais noilta 24/7 pakkomielteiltään!
olet siis...12.6.2010 23:56
paitsi traumatisoitunut abortista, myös pakkosynnytyksistä ja ompa tullut loisittua sunkin niillä yhteiskunnan varoilla lapsilisien yms. mudossa :DDD tulipa sekin tekopyhyys lopulta taas ilmi!!
lapsenmurha-asiamiehelle on tärkeintä, se että lapsi saadaan pois päiviltä mukavuuksien ja itsekkyyksien tähden."
Nämä kaikki "totuudet ja asiallisuudet" kerroit ihmiselle, joka kertoi sinulle, ettei ole tehnyt aborttia koskaan.
Nolasit taas kerran itsesi ja toit tekopyhyytesi esiin... Tuliko mieleen, että koska itsekin vastasit samalla tasolla, niin ylläpidolla ei ole enää mitään syytä poistaa sinuunkaan kohdistuvia? Sait jo tasoituksen vastaamalla itse samalla tavalla. Ja monta kertaahan sinä itse aloitat haukkumisen ja kun sinulle vastataan samalla tavalla jatkat ja esität marttyyria unohtamalla että olitkin itse aloittanut loanheiton.
vihdoinkin, että on asiatonta haukkua ja nimitellä muita ihmisiä? Kiitos :)
sitä mitenkään, jankutat vaan sitä samaa juridiikka-höttöä mikä on nähty jo niin monesti ennenkin..
"Käsitätkö, että sinun mielipiteesi ei ole absoluuttinen fakta, van yksi näkemys monien joukossa?? "
Millä tavoin murhan yleismääritelmä on pelkkää mun mielipidettä? Tai se, että tosiaan, aborteissa tapetaan suunnitelmallisesti ihmisiä?
siellä muuallakin ittes nolannu kun SINÄ ALOITAT laukoon niitä mutuoletuksias ym. törkyjäs :DDD ja nyt taas alotat tän nyyhkimisen kun niihin vastataan samalla mitalla! Ja sitten jatkat aina vaan uudelleen niitä pakkosynnytys ja huostaanotto jne. pakonomaisia kuvitelmias vaikka ois miten monesti kerrottu ettei sellasia oo tapahtunu! :D
itsekästä ja mukavuudenhaluista tappamista itselleen ne jotka haluaa lievitystä raakalaismaisten julmuuksien aiheuttamille tunnontuskille ja oikeutusta jatkossakin omanapaisuudelle toisten hengen kustannuksella.
"ethän
sä perustellu
sitä mitenkään, jankutat vaan sitä samaa juridiikka-höttöä mikä on nähty jo niin monesti ennenkin.."
Miten niin en perustellut?? Minähän kerroin, miksi minusta abortti ei ole murha. Taaskaan sinä et näemmä edes tajua saaneesi perustelua vain siksi, että et itse ole samaa mieltä.
Mutta sinä et siis tajua sitä, että sinun mielipiteesi ei ole absoluuttinen fakta, vaan näkemys monien joukossa?
ei kumoa mitenkään murhan yleismerkitystä, joka on laajempi kuin juridinen.
"Mutta sinä et siis tajua sitä, että sinun mielipiteesi ei ole absoluuttinen fakta, vaan näkemys monien joukossa?"
Ja perustelu oli? Mikset vastannut äskeisiin kysymyksiin vaan jankutat yhtä ja samaa?
"Millä tavoin murhan yleismääritelmä on pelkkää mun mielipidettä? Tai se, että tosiaan, aborteissa tapetaan suunnitelmallisesti ihmisiä?"
Vastauksia odotellaan.
muukin taho sitten sitä mieltä, että abortti on murha, paitsi pro-life hihhulit?
"tämä sun
perustelushan
ei kumoa mitenkään murhan yleismerkitystä, joka on laajempi kuin juridinen."
Ei niin. Pitäisikö en kumota? Miksi? Olenko väittänyt sen kumoavan?
Minähän vain perustelin oman näkemykseni, en siis pyrkinyt millään tavoin kumoamaan tai ikäänkuin tekemään tyhjiksi sinun näkemyksiäsi.
""Mutta sinä et siis tajua sitä, että sinun mielipiteesi ei ole absoluuttinen fakta, vaan näkemys monien joukossa?"
Ja perustelu oli?"
Tuo lause oli oletukseeni perustuva kysymys. Oletukseni olen tehnyt siksi, että olen esittämistäsi vastakysymyksistä saanut tuollaisen mielikuvan. Suoraanhan et kertakaan kysymykseeni ole vastannut, joten silloinhan minun täytynee turvautuakin omin oletuksiini, eikö? Jos olen olettanut väärin, niin nythän sinulla on elämäsi tilaisuus korjata erheeni ja vaikka vastata ihan suoraan suoriin kysymyksiini.
"Mikset vastannut äskeisiin kysymyksiin vaan jankutat yhtä ja samaa?"
Koska odotan sinun ensin vastaavan minun kysymyksiini. Mikset sinä ole vastannut niihin muutoin kuin esittämällä näitä vastakysymyksiäsi?
""Millä tavoin murhan yleismääritelmä on pelkkää mun mielipidettä? Tai se, että tosiaan, aborteissa tapetaan suunnitelmallisesti ihmisiä?"
Vastauksia odotellaan."
Kuten myös minä odotan edelleen vastausta omiin kysymyksiini. Ja mitä noihin sinun kysymyksiisi tulee, niin olen jo niihin vastannut.
"Millä tavoin murhan yleismääritelmä on pelkkää mun mielipidettä?"
Se ei olekaan, mutta se, onko kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen aina murha vaiko ei, on. Kuten myös se, mihin rajat vedetään. Jos nyt oikein muistan, niin et sinäkään tainnut olla halukas nimittämään vaikkapa sotiemme veteraaneja murhaajiksi siitäkään huolimatta, että sodissa tapetaan suunnitelmallisesti toisia ihmisiä...
Kävisitkö vastaamassa muuten tähänkin:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149092/44628001
pro-life -järjestöön kuuluvat tajuaa, että aborteissa tapetaan suunnitellusti ihmisiä.
asettelusi on taas tätä sarjaa mahdottomia vastata (sisältää väärän oletuksen), tyyliin 'Miksi musta on valkoinen??'.
Vastaus kysymykseesi (joka sulle ei tietenkään kelpaa ja on väännettävä ratakiskosta) on, ettei abortin määrittelystä murhana ole kyse vain minun mielipiteestäni.
""Millä tavoin murhan yleismääritelmä on pelkkää mun mielipidettä?"
Se ei olekaan, mutta se, onko kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen aina murha vaiko ei, on."
Mikä sitten ei olisi murhaksi määriteltävissä jos se kerran sopii siihen yleismääritelmään?? Tajuatko miten ristiriitasia nyt väität?
"Jos nyt oikein muistan, niin et sinäkään tainnut olla halukas nimittämään vaikkapa sotiemme veteraaneja murhaajiksi siitäkään huolimatta, että sodissa tapetaan suunnitelmallisesti toisia ihmisiä... "
Tähän olen jo vastannut miksei siinä tilanteessa voi yleisesti puhua murhista (vinkki; itsepuolustus, tappo..).
Ja mitä toiseen kysymykseen tulee, en ole tainnut sellasia väittääkään.
miten selvästi sinusta näkee, kuinka peilaat muihin omia vikojasi:
"olihan se tietysti arvattavissakin ettet sinä niiltä umpipuolueellisilta lapuiltasi kykene oman sakkisi törkyissä kerrassaan mitään asiattomuutta näkemään"
Juuri näinhän sinä itse toimit, josta nyt syytät ihan asiallista nimimerkkiä (virheellisesti). Henkilö x:hän on tunnettu objektiivisuudesta kirjoituksissaan. Hänhän yritti taannoin jopa puolustaa sinua ja nähdä asiat sinun kannaltasi katsottuna, mutta silloinkin vaan kilesit kaiken ja purit auttavaa kättä.
En ole kirjoittanut palstalle yhtää'n viestiä pitkään aikaan ennen tätä päivää, joten tässä taas näkee, että mutuilet ihan yhtä paljon ja mielelläsi itse kuin mitä syytät muita ihmisiä mutuilusta. Ja silti kehtaat valittaa siitä kuinka ihmiset mutuilevat sinun suhteesi ja se on nyyh, ihan epistä. Ehkä ihmisiä vaan kyllästyttää ne omat mutuilusi heistä, kun kohtelet kaikkia vastakeskustelijoita yhtenä ja ainoana ihmisenä ja syyttelet milloin mistäkin.
MURHA on ihmisen suunnitelmallista tappamista. Abortti ei ole murha, koska ihmistä ei vielä ole olemassa fyysisesti kehittyneenä taikka persoonana.
murhan kohteena on aina fyysinen henkilö eli persoona.
"noinhan seliselittelee21.6.2010 15:39
itsekästä ja mukavuudenhaluista tappamista itselleen ne jotka haluaa lievitystä raakalaismaisten julmuuksien aiheuttamille tunnontuskille ja oikeutusta jatkossakin omanapaisuudelle toisten hengen kustannuksella. "
Eikö ne tunnontuskat yleensä tule vasta teon jälkeen? Eli teoriasi ei nyt ihan toimi... Mutta onhan se huomattu, että alkioasiamiesten maailma ei toimi ihan normaalien luonnonlakien mukaan. Talot on olemassa jo ennen kuin ne on rakennettu jne. ;D
yhtä sokee lappusilmä!! On juu, "todella" objektiivinen.. XDD tottakai pitäs ryhtyä mielisteleen jos jossain sattuu oleen samaakin mieltä..
määrittää? Sinä?! ;D Yleismääritelmässä kun riittää ihan se IHMINEN.
Voi reppanaa nimimerkki kirjoittaa aivan asiaa. Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä. Lukiessani näitä abortti palstoja olen huomannut että abortin vastustajat ne vasta osaavat ihmisiä haukkua. Ei niin järjen hiventäkään koko kirjottelussa. Olen ymmärtänyt että jotkut vastustajat ovat uskovaisia ja nythän on niin vaikka uskovaisten pitäs olla suvaitsevaisia ja anteeksi antavia niin kyllä muu mieliala on vallalla. Niin kuin veljenikin aina sanoo: uskovaiset on kaikkein kovimpia tuomitsijoita oli asia mikä hyvänsä. Jos ei heidän mielipiteeseensä yhdy niin on vaikka minkälainen rikollinen vaikkei asiassa ole edes rikosta tapahtunnu. Ja sosiaalisin syin tehty abortti on hyväksytty abortti laissa joten se ei ole mikään ns. mukavuusabotti vaikka sitä yritetään kovasti siksi vääntää. Että tätä mieltä tällä kertaa.Kyllähän tähän taas joku abortin vastustaja tarttuu sehän on selvä tai sitten jos ei tartu niin on maailman kirjat sekaisin.
jo niitä todisteita ettei alkiot/sikiöt oo ihmisiä!!! Etpä vaan taida oikein pystyä, voi REPPANAA ;DDD
oli tässä kysymyksenasettelussani:
Ja käsitätkö sinä siis kuitenkin, että se onko abortti murha vai ei, onko ihan kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen murha vai ei, on mielipidekysymys?? Käsitätkö, että sinun mielipiteesi ei ole absoluuttinen fakta, van yksi näkemys monien joukossa??
"Vastaus kysymykseesi (joka sulle ei tietenkään kelpaa ja on väännettävä ratakiskosta) on, ettei abortin määrittelystä murhana ole kyse vain minun mielipiteestäni."
Toki tiedän, että kyse ei ole vain juuri sinun mielipiteestäsi, että kansasi samaa mieltä olevia on ueampiakin. En kysynyt tuollaista, vaan halusin tietää, että käsitätkö sinä kuitenkin, että kyseessä on mielipidekysymys. Jokohan vihdoin vastaisit siis ihan siihen kysymykseen, jonka olen kysynyt?
"Mikä sitten ei olisi murhaksi määriteltävissä jos se kerran sopii siihen yleismääritelmään?? Tajuatko miten ristiriitasia nyt väität?"
Juuri tämän takia tarkemman murhan määrittelyn määrittelee lainsäädäntö. Koska tosiaan täytyyhän yhteisesti sopia jokin tietty taho, joka monenlaisten mielipiteiden joukosta tekee tarkennukset. Esimerkiksi monissa maissa laki on määritellyt, että esim. raskauden keskeyttäminen tai eutanasia tai kuolemanrangaistus eivät ole murhia siitäkään huolimatta, että jokaisessa tapetaan suunnitelmallisesti toinen ihminen.
""Jos nyt oikein muistan, niin et sinäkään tainnut olla halukas nimittämään vaikkapa sotiemme veteraaneja murhaajiksi siitäkään huolimatta, että sodissa tapetaan suunnitelmallisesti toisia ihmisiä... "
Tähän olen jo vastannut miksei siinä tilanteessa voi yleisesti puhua murhista (vinkki; itsepuolustus, tappo..)."
Muistaakseni sinä et kuitenkaan oikein osannut perustella että miksi etukäteen laaditun suunnitelman hyökätä vihollisjoukkojen kimppuun toteuttaminen ei olisi ihmisten suunnitelmallista tappamista.
"Ja mitä toiseen kysymykseen tulee, en ole tainnut sellasia väittääkään."
Pidät siis Wikipediaa yhtä luotettavana faktojen tarjoajana kuin Wikisanakirjaakin?
sanakirjan määritykset on ihan vaan joidenkin pelkkiä 'mielipiteitä'?? Just. :D Eikös se enemmistön yleisesti hyväksytty/myönnetty/todennettu "mielipide" muodostanu myös faktan?
"Juuri tämän takia tarkemman murhan määrittelyn määrittelee lainsäädäntö. "
Juridiikka määrittää sen vaan yhdeltä suppealta osa-alueelta. Ei se edelleenkään määritä sitä etteikö mikä tahansa ihmisen tappaminen suunnitellusti ois yleisesti murha.
"Tähän olen jo vastannut miksei siinä tilanteessa voi yleisesti puhua murhista (vinkki; itsepuolustus, tappo..)."
Muistaakseni sinä et kuitenkaan oikein osannut perustella että miksi etukäteen laaditun suunnitelman hyökätä vihollisjoukkojen kimppuun toteuttaminen ei olisi ihmisten suunnitelmallista tappamista. "
Ensinnäkin sanoin että _yleisesti_ ei voi puhua. Ja kysehän on edelleen itsepuolustuksesta. Eihän niitä muuten oltas tappamassa jollei ne ois hyökkäämässä tänne.
"Pidät siis Wikipediaa yhtä luotettavana faktojen tarjoajana kuin Wikisanakirjaakin? "
Riippuu onko asia tarkistettavissa jostain muistakin lähteistä. Miksei sanakirja ois luotettava? Ei siinä pahemmin jää kirjottajan omin sanoin muokattavaa, toisin kun wikipediassa voi käydä. Jos sinne on kuitenkin kopioitu sanasta sanaan esim. joku laki finlexistä, niin miksei se ois luotettava? Eihän siinä oo sillon mitään kirjottajan omia tulkintoja tms. Jos joku asia ois erittäin väärin, niin eikö joku muu korjais sitä sillon.
on mielestäsi luotettava, kerrotko mitä sinun sanakirjassasi sanotaan kohdassa Abortti? Katsotaan siitä mikä se totuus on.
annettu selvitys.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149092/44627835
mitä joku sana tarkoittaa. sanakirjan mukaan abortti on raskaudenkeskeytys, ei murha. Se murhajuttu on siis sinun mielipiteesi.
abortin murhaksi? Sinä vai sanakirja?
vaan osatotuuden, eikä vähennä mitenkään murhan määritelmän todenmukaisuutta, eikä sitä että aborttikin sopii täydellisesti siihen määritelmään.
että murha on ihmisen suunnitelmallista tappamista. Ja mm. biologia ja lääketiede taasen määrittää mitä abortti on, ja mitä siinä tapahtuu.
määrittele mitä abortti on ja lääketiede määrittelee sen olevan raskauden keskeytys.
Kuka määrittelee että abortti on murha? Sinä, sanakirja vaiko lääketiede?
kuten jo todettiin.
Yritä nyt vaan väkerrellä ja kiemurrella se abortti pois murhan yleismääritelmästä, eli todistella ettei aborteissa tapeta suunnitellusti ihmisiä! Meille normaaliälyisille kun ne biologiset ja lääketieteelliset tosiseikat kertovat kaiken ilman mitään epäselvyyksiä ;)
että sinun lisäksesi myöskin sanakirja ja jopa lääketiedekin määrittelevät abortin murhaksi. Tämän osoitat nyt linkein. Odotan sinulta linkkiä sanakirjaan jossa abortin määritelmäksi kerrotaan murha. Laitat myöskin linkin johonkin lääketieteelliseen julkaisuun, jossa abortti määritellään lääketieteellisesti murhaksi.
sanoja muiden suuhun. Biologian, kieli- ja lääketieteen seikoista voimme päätellä ihan loogisesti että aborttikin sisältyy murhan yleismääritelmään. Mikähän tässä onkaan eräille niiiin ylivoimasen vaikeeta nieleksiä? :D
Osoita sinä nyt että kaikki tieteet on väärässä, eikä aborteissa tapeta suunnitellusti ihmisiä!
"turha
laittaa 24.6.2010 23:35
sanoja muiden suuhun."
Mitä sitten tarkoitit sanoessasi, että sinun kanssasi myöskin sanakirja ja lääketiede määrittelevät abortin murhaksi, jollet juuri sitä???
"Osoita sinä nyt että kaikki tieteet on väärässä, eikä aborteissa tapeta suunnitellusti ihmisiä!"
Jospa sinä ensin kykenisit osoittamaan edes yhden oikean tieteenlajin, joka virallisesti määrittelee abortin murhaksi. Minä en ole löytänyt vielä ensimmäistäkään.
kun en ole edes väittäny sellasia, vaan että erilaisilla tieteellisillä tosiseikoilla (alkiot on ihmisiä/biologia, abortti on kuoleman aiheuttamista
siis määrittelee abortin murhaksi? Etkö osaa vastata vai?
"Osoita sinä nyt että kaikki tieteet on väärässä, eikä aborteissa tapeta suunnitellusti ihmisiä!"
Miksi osoittaisin? Missä väitin, että abortissa ei tapettaisi ihmislajin edustajia???
Tiesit kai, että kaikkea ihmisen tappamista ei aina luokitella murhaksi?
yhdessä. Mutta ethän sinä sitä vajavaisella käsityskyvylläsi näytä tajuavan.
"Tiesit kai, että kaikkea ihmisen tappamista ei aina luokitella murhaksi? "
Ei niin, mutta suunnitelmallisena (kuten esim. abortissa) luokitellaan ;)
tiedejuttuja yhteen mieleiseksesi, ei tee siitä kuitenkaan virallista perustetta.
Sanot, että useakin tiede on sinun mielipiteesi takana, mutta yhtäkään linkkiä en minä ole nähnyt.
Olen muuten eri tyyppi kuin keskustelukumppanisi.
että sinä (te?) et osaa yhdistellä asioita loogisiksi kokonaisuuksiksi, mutta turha siitä muille on kitistä. Kaikki nuo tieteet sanoo samaa mitä minäkin.
Anna tulla nyt ne tieteesi jotka sanoo ettei alkiot/siköt ole ihmisiä, eikä niitä tapeta suunnitellusti aborteissa ja ettei suunnitelmallinen ihmisen tappaminen ole murha. Jäämme odottelemaan....
lakitiede ja lääketiede ei määrittele aborttia murhaksi. Kerro nyt mikä oikea tiede niin määrittelee? Ja laita nyt linkkejä tieteellisiin julkaisuihin, joissa abortti määritellään murhaksi. Odotellaan...
niitä edellisiä vastauksia kun ei jaksa jankuttaa enää..
Ja anna tulla nyt vaan mikä tiede määrittelee alkiot/sikiöt epäihmisiksi ja abortin ei-tappamiseksi!! Kerro nyt väittääkö ne laki- ja lääketiede ettei abortti oo ihmisen suunnitelmallista tappamista!
Odotellaan siis edelleen.....
linkkejä laittamaan väitteidensä tueksi!!
"Ja anna tulla nyt vaan mikä tiede määrittelee alkiot/sikiöt epäihmisiksi ja abortin ei-tappamiseksi!!"
Olenko minä väittänyt tuollaista?? Olenko??
"Kerro nyt väittääkö ne laki- ja lääketiede ettei abortti oo ihmisen suunnitelmallista tappamista!"
En tiedä, mutta murhaksi ei kumpikaan aborttia väitä.
Joten sinä osoitat linkein nyt, että laki- ja lääketiede määrittelevät abortin murhaksi. Jollei linkkejä ala kuulumaan, voimme todeta, että olet pelkkä mutuilija.
niin mututivaaja kertoo sitten jo MILLÄ logiikalla abortti EI ois yleismääritelmältään murhaamista????
Minun ei tarvi edelleenkään mutuilla mitään kun biologiset faktat ja sanakirja on niin mainiosti puolellani :) jollet siis kykene osoittamaan ettei aborteissa tapeta suunnitellusti ihmisiä, olet pelkkä epälooginen tyhjäntivaaja.
millä tappamisasiamiehen logiikalla teosta ei voi kokea tunnontuskia jo etukäteen? Vai oliko liian vaikee kysymys kun piti vinkasta poistoon? ;D Se inhimillinen omatunto ja etukäteissyyllisyys kun useimmiten taitaa estää luonnottoman julmat valinnat..
ettei se joidenkin mielestä voisi olla murhaamista?
Odotetaan edelleen niitä sinun tieteellisiä linkkejäsi, joilla osoitat että abortti on tieteellisen määritelmän mukaan murha.
ettei kyse ole pelkistä mielipiteistä.
Odotellaan siis edelleen tieteellisloogiset tosiseikat kumoavia todisteitasi, ettei aborteissa tapeta suunnitellusti ihmisiä.
laittamaan yhtään ainutta tietellistä linkkiä, joka osoittaisi tieteelliseksi faktaksi sellaista, että abortti on murha. Olet siis pelkkä mutuilija, joka ei pysty edes omia mutujaan perustelemaan.
"sanakirjan määritykset on ihan vaan joidenkin pelkkiä 'mielipiteitä'?? Just. :D"
No mikä sanakirja sitten määrittelikään abortin murhaksi?
"Eikös se enemmistön yleisesti hyväksytty/myönnetty/todennettu "mielipide" muodostanu myös faktan?"
Ai muodostaako? Eli voimmeko siis sanoa, että jokin jumala ihan faktasti on olemassa, koska enemmistö maailman ihmisistä on sitä mieltä? Oliko maailma ihan faktasti litteä ennekuin keksittiin ettei se olekaan? Kiersikö aurinko maata ennen Kopernikusta?
Entä miten tämä tekisi abortista murhan? Pystytkö ehkä osoittamaan, että enemmistön mielestä se olisi murha ja että tuo olisi yleisesti hyväksytty mielipide?
"Juridiikka määrittää sen vaan yhdeltä suppealta osa-alueelta. Ei se edelleenkään määritä sitä etteikö mikä tahansa ihmisen tappaminen suunnitellusti ois yleisesti murha."
Niin? No miksi se sinun mielipiteesi sitten on fakta mutta lakitieteellinen ei?
"Ensinnäkin sanoin että _yleisesti_ ei voi puhua."
Siis sodissako ei mielestäsi yleisesti laadita sotasuunnitelmia ja sijoitella joukkoja strategisesti parhaisiin asemiin, jotta saataisiin etulyöntiasema viholliseen nähden? Siis satunnaisesti ja suunnittelemattomasti puskista kiviä viskelemälläkö sinä kuvittelet että Suomenkin sotaveteraanit yleisesti maataan puolustivat??
"Ja kysehän on edelleen itsepuolustuksesta."
Ja silloinko kyse ei ole enää suunnitelmallisesta tappamisesta? Siis etukäteen laaditun hyökkäyssuunnitelman toteuttaminen ei ole sinusta suunnitelmallista tappamista?
Koita nyt edes jotenkin perustella että miksi ei!
"Eihän niitä muuten oltas tappamassa jollei ne ois hyökkäämässä tänne."
No minusta kyllä jos rehellisiä ollaan, voitaisiin sanoa, että Suomen toimet olivat varsin sotaan provosoivia. Suomihan mm. ennen jatkosotaa solmi Saksan kanssa sopimuksen, jossa se antoi Saksalle luvan käyttää Suomen maa-alueita ja ilmatilaa, kuten myös suomalaisia joukkoja hyökkäyksessä Neuvostoliittoon. Suomen hallitus teki ennen jatkosodan alkua tietoisen päätöksen liittymisestä Saksan mukaan hyökkäykseen ja julisti yleisen liikekannallepanon. Adolf Hitler myöskin julkisesti julisti Suomen olevan Saksan liittolainen ja taistelevan Saksan kanssa. Pian tämän jälkeen Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon käyttänen Suomen alueita ja ilmatilaa Suomen suostumuksella. Saksalaiset pommikoneet kävivät jopa tankkaamassa Suomessa.
Ehkä haluat perustella nyt, että miten ihmeessä tällainen ei ole suunnitelmallista toimintaa??
Mietitäänkö vaikka toista maailmansotaa yleisestikin? Tuskin pidät englantilaisia ja ranskalaisia joukkoja murhaajina, siitäkään huolimatta, että ne julistivat sodan Saksaa vastaan?
Odotan edelleen perusteluita sille, miten suunnitelmallinen hyökkääminen ei ole suunnitelmallista tappamista.
määrittelee ettei abortti oo ihmisen suunnitelmallista tappamista? Mikä sanakirja määrittää ettei ihmisen suunnitelmallinen tappaminen ole murha??
Faktat on myös kyetty ihan loogisen tieteellisesti todistamaan. Kuten että aborteissa tapettavat on ihmisiä.
""Juridiikka määrittää sen vaan yhdeltä suppealta osa-alueelta. Ei se edelleenkään määritä sitä etteikö mikä tahansa ihmisen tappaminen suunnitellusti ois yleisesti murha."
Niin? No miksi se sinun mielipiteesi sitten on fakta mutta lakitieteellinen ei? "
Enhän minä ole väittänyt ettei se ois lakitieteellisesti tietyllä tavoin määritelty ja juridiikan kannalta faktaa.
""Ja kysehän on edelleen itsepuolustuksesta."
Ja silloinko kyse ei ole enää suunnitelmallisesta tappamisesta? Siis etukäteen laaditun hyökkäyssuunnitelman toteuttaminen ei ole sinusta suunnitelmallista tappamista?
Koita nyt edes jotenkin perustella että miksi ei! "
No itsehän ne viholliset tulee tapettavaksi?? On pakko tehdä sotasuunnotelmat ja torjua ne ettei tule itse tapetuksi. Kyse on siis edelleen pakottavien syiden itsepuolustusmurhista. Vähän niinkun sillonkin se on hyvin ymmärrettävää, jos nainen on muuten kuolemassa raskauteen. Jompi kumpi (tai naisen tapauksessa yleensä molemmat jollei mitään tehdä) kuolee joka tapauksessa.
Siis sunko mielestä Neuvostoliiton provosoituminen Suomen (kuvitellusta?) liittolaisuudesta oikeutti hyökkäykseen ja yritykseen vallottaa koko maa itselle?? Nehän itse alkoi alunperin väittää että täältä puolen ois ammuttu jotain (vaikka ilmeisesti ampuivat itse senkin).. ja se oli riittävä (teko)syy alottaa hyökkäys! Sodan alkua ei voi todellakaan pitää Suomen syynä.
Olinko väittäny että joku tieteellinen sivu sanoo sen SUORAAN??? Koita nyt painaa se siihen vajavaiseen ymmärryksees että usea tieteellisesti määritelty seikka _yhdessä_ tekee siitä loogisesti murhan!
Mutta siis osoitat jälleen kerran ettet kykene edes mutuiluun, kun pitäisi perustellusti kumota ne annetut tieteelliset faktat siitä, että aborteissa tapetaan suunnitellusti ihmisiä...
sanoja sieltä täältä saadakseen itseään miellyttävän lauseen.
Edelleen, se, että sinä yhdistelet tiettyjä juttuja eri tieteellisiltä sivuilta saadaksesi itseäsi miellyttävän kokonaisuuden, ei tee siitä virallista perustetta mihinkään.
"mikä
tietokirja..
määrittelee ettei abortti oo ihmisen suunnitelmallista tappamista?"
Niin, mikä tietokirja siis määrittelee sen murhaksi tai edes ihmisen suunnitelmalliseksi tappamiseksi?
"Mikä sanakirja määrittää ettei ihmisen suunnitelmallinen tappaminen ole murha??"
Esim. Wikipedia kertoo, että kaikkea ihmisen suunnitelmallista tappamista ei katsota murhaksi ja että tarkempi murhan määrittely riippuu lainsäädännöstä.
"Enhän minä ole väittänyt ettei se ois lakitieteellisesti tietyllä tavoin määritelty ja juridiikan kannalta faktaa."
Eli siis sekin on faktaa, että abortti ei ole murha? Sinusta siis on mahdollista että faktaa on kaksi asiaa, jotka kumoavat toinen toisensa? Miten se on mahdollista, selitätkö? Minusta juuri tämä ristiriita todistaa sen, että kyseessä ei ole asia, jolla olisi mitään yhtä oikeaa faktaa, vaan kyse on näkemyksistä ja näkökulmista.
"No itsehän ne viholliset tulee tapettavaksi?? On pakko tehdä sotasuunnotelmat ja torjua ne ettei tule itse tapetuksi. Kyse on siis edelleen pakottavien syiden itsepuolustusmurhista."
On pakko tehdä sotaSUUNNITELMAT!! Juuri näin! Eli perusteletko nyt, miten ihmeessä suunnitelmien tekeminen ei ole suunnitelmallista toimintaa??
"Vähän niinkun sillonkin se on hyvin ymmärrettävää, jos nainen on muuten kuolemassa raskauteen."
Ja miten raskauden keskeyttäminen tuollaisessa tilanteessa ei ole suunniteltu? Luuletko tosiaan, että tuollaisessa tilanteessa nainen ei lääkäreidensä kanssa suunnittele lainkaan aborttia??
"Siis sunko mielestä Neuvostoliiton provosoituminen Suomen (kuvitellusta?) liittolaisuudesta oikeutti hyökkäykseen ja yritykseen vallottaa koko maa itselle??"
Enhän minä sitä sanonut. Minusta silloin sekä Suomi että Neuvostoliitto tekivät pahoja virheitä suunnitelmissaan. Pointti on nyt siinä, että Suomikan ei lähtenyt sotaan vain puolustaakseen omaa henkiriepuaan mitään etukäteen suunnittelematta, vaan suunnitelmia tehtiin ja niitä myös toteutettiin.
Ja liittolaisuudesta on keskusteltu Suomessa aika runsaasti. Käsittääkseni suurin osa Suomen historian tutkijoista on sitä mieltä, että Suomi oli natsi-Saksan liittolainen ainakin tietyssä määrin. Faktaahan on mm. se että Suomi salli Saksan käyttää omia maa-alueitaan ja ilmatilaansa sotilaallisiin tarkoituksiin ja Suomi kävi kovasti neuvotteluja sotilaallisesta yhteistyöstä Saksan kanssa ennen jatkosodan syttymistä. Suomen pääasiallinen tarkoitus jatkosodalle myöskään ei ihan ollut puolustaa vain omaa henkeään, vaan vallata takaisin talvisodassa menetetyt alueet.
"Nehän itse alkoi alunperin väittää että täältä puolen ois ammuttu jotain (vaikka ilmeisesti ampuivat itse senkin).. ja se oli riittävä (teko)syy alottaa hyökkäys!"
Puhuin jatkosodasta ystävä hyvä.
"Sodan alkua ei voi todellakaan pitää Suomen syynä."
En toki Suomea siitä syyttelekään. Pointti on nyt edelleen siinä, että kyseessä oli kuitenkin sota, jota SUUNNITELTIIN ja jota sodittiin SUUNNITELMALLISESTI. Koska sinä väität, että ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on aina murha, niin tällöin joudut loogisesti pitämään myös sotaveteraaneja ja hengenvaarallisistakin syistä abortin tehneitä murhaajina. Oli tappamiselle miten ymmärrettävät ja inhimillisesti kestävät syyt tahansa, niin suunnitelmallista tappamista se silti on. Joten joudut siis toteamaan että sinun mielestäsi abortti millä tahansa syyllä on murha ja sinusta sotaveteraanit ovat murhaajia.
"Koita nyt painaa se siihen vajavaiseen ymmärryksees että usea tieteellisesti määritelty seikka _yhdessä_ tekee siitä loogisesti murhan!"
Miksi sitten nämä samat seikat eivät päde sodan kohdalla? Etkö tajua, että ihan tuolla sinun logiikallasi myös sotiemme sankarit ovat murhaajia ja Suomenkin sodat yhtä suurta murhien sarjaa?
"Mutta siis osoitat jälleen kerran ettet kykene edes mutuiluun, kun pitäisi perustellusti kumota ne annetut tieteelliset faktat siitä, että aborteissa tapetaan suunnitellusti ihmisiä..."
Tajuatko sinä, että myös sodissa tapetaan suunnitellusti ihmisiä? Tajuatko, että jos ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on aina murha, kuten sinä väität, niin silloin myös sotilaat ovat murhaajia? Joten kehtaatko sinä ääneen tunnustaa että pidät sotiemme sankareita, isänmaamme pelastajia murhaajina, vai joudutko myöntämään, että sinustakaan ihan aina ihmisen suunnitelmallinen tappaminen ei ole murhaamista?
"Niin, mikä tietokirja siis määrittelee sen murhaksi tai edes ihmisen suunnitelmalliseksi tappamiseksi? "
useankin tieteen 'tietokirja' (sivusto) määrittää seikkoja jotka tekee siitä sellaisen. Koita osoittaa nyt vaan ettei aborteissa tapeta suunnitelmallisesti ihmisiä.
"Miten se on mahdollista, selitätkö?"
No katsos se riippuu ihan määritelläänkö sitä yleismerkityksellisesti vaiko pelkästään juridiikan näkökulmasta.
"On pakko tehdä sotaSUUNNITELMAT!! Juuri näin! Eli perusteletko nyt, miten ihmeessä suunnitelmien tekeminen ei ole suunnitelmallista toimintaa?? "
"Ja miten raskauden keskeyttäminen tuollaisessa tilanteessa ei ole suunniteltu? Luuletko tosiaan, että tuollaisessa tilanteessa nainen ei lääkäreidensä kanssa suunnittele lainkaan aborttia?? "
Olinko väittäny niin???
""Nehän itse alkoi alunperin väittää että täältä puolen ois ammuttu jotain (vaikka ilmeisesti ampuivat itse senkin).. ja se oli riittävä (teko)syy alottaa hyökkäys!"
Puhuin jatkosodasta ystävä hyvä. "
Niin ja minä siitä miksi sota alunperin alkoi. Ei kai mitään alueita ois tarvinnu yrittää vallottaa takasin jollei niitä ois ensin viety?
Ja pkkohan on tosiaan suunnitella, miten vihollista vastaan puolustaudutaan! Johan sanoin että sodassa (tappotilanteiden lisäksi) ja hengenhätä-aborteissa on kyse itsepuolustusmurhista.
ei ole yhtikäs mitään tieteellisiä seikkoja 'yhdisteltävänä' mikä kumoaisi niitä kerrottuja faktoja :D mahtaa jankkaaja-akkaa harmittaa..
luehan vastaus ylempää.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149092/44719617
"useankin tieteen 'tietokirja' (sivusto) määrittää seikkoja jotka tekee siitä sellaisen."
Siis mitkä kaikki tietokirjat määrittelevät abortin murhaksi? Mitkä tietokirjat määrittelevät, että kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on aina yleiskielessä käsitetty murhaksi??
"Koita osoittaa nyt vaan ettei aborteissa tapeta suunnitelmallisesti ihmisiä."
Miksi?
"No katsos se riippuu ihan määritelläänkö sitä yleismerkityksellisesti vaiko pelkästään juridiikan näkökulmasta."
Väität siis, että se, että abortti on murha, on mielipiteiastä ja näkemyksistä riippumaton tosiasia, ja väität että se että abortti ei ole murha on myöskin mielipiteistä ja näkemyksistä riippumaton tosiasia? Miten kaksi toisensa kumoavaa väitettä voivat yhtäläisesti olla mielipiteistä riippumattomia tosiasioita??
"Olinko väittäny niin???"
No kun kerran myönnät, että sodissakin tappaminen on suunnitelmallista, niin silloinhan mielestäsi kyse on murhaamisesta. Miksi ihmeessä sitten olet oikein vastaan vängännyt? Miksi et voi vain suoraan sitten myöntää, että mielestäsi maamme sotaveteraanit ovat murhaajia?
"Ja pkkohan on tosiaan suunnitella, miten vihollista vastaan puolustaudutaan!"
Ja sinusta ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on faktasti murha, joten silloin sinusta myös sotaveteraanit ovat faktasti murhaajia.
"Johan sanoin että sodassa (tappotilanteiden lisäksi) ja hengenhätä-aborteissa on kyse itsepuolustusmurhista."
Missä olet muka käyttänyt termiä itsepuolustusMURHA?? Sinähän nimenomaan sanoit, että sodan suhteen ei voi yleisesti puhua murhasta! Koitahan nyt päättää onko se sota mielestäsi murhaamista vaiko ei...
sait jo vastauksen. Sinulta odottelen nyt vastausta esittämääni kysymykseen:
kehtaatko sinä ääneen tunnustaa että pidät sotiemme sankareita, isänmaamme pelastajia murhaajina, vai joudutko myöntämään, että sinustakaan ihan aina ihmisen suunnitelmallinen tappaminen ei ole murhaamista?
OSOITA ettei murha tarkoita kielitieteellisesti ihmisen suunnitelmallista tappamista.
OSOITA ettei abortti ole kliinisen lääketieteellisesti kuoleman aiheuttamista eli (kielitieteellisesti) tappamista.
OSOITA ettei alkiot/sikiöt ole biologisen faktasti ihmisiä.
Ole hyvä.
""Koita osoittaa nyt vaan ettei aborteissa tapeta suunnitelmallisesti ihmisiä."
Miksi? "
Ai miksikö?? Kun jatkat vaan tätä turhaa jankkaamista ja samojen tivaamista.. jollet olekaan eri mieltä niin miksi aloitkaan vänkkäämään vastaan?
"Miten kaksi toisensa kumoavaa väitettä voivat yhtäläisesti olla mielipiteistä riippumattomia tosiasioita?? "
Voi herranjesta :DD joko unohtui se mitä jo vastattiin??
"No katsos se riippuu ihan määritelläänkö sitä yleismerkityksellisesti vaiko pelkästään juridiikan näkökulmasta."
"Miksi ihmeessä sitten olet oikein vastaan vängännyt? Miksi et voi vain suoraan sitten myöntää, että mielestäsi maamme sotaveteraanit ovat murhaajia? "
Olenko?? Olen sanonut että siellä on kyse myös tapoista itsepuolustusmurhien lisäksi. Ei minulla ole mitään tarvetta muistutella niitä murhista, jotka on niin äärimmäisin ja ymmärrettävin keinoin joutuneet henkeään puolustamaan.
"Missä olet muka käyttänyt termiä itsepuolustusMURHA?? "
No niinkun vaikka tässä
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149092/44710195
"On pakko tehdä sotasuunnotelmat ja torjua ne ettei tule itse tapetuksi. Kyse on siis edelleen pakottavien syiden _itsepuolustusmurhista_. Vähän niinkun sillonkin se on hyvin ymmärrettävää, jos nainen on muuten kuolemassa raskauteen. "
vastaus sieltä toisen ketjun päästä.
OSOITA sinä että kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen tilanteesta riippumatta on kielitieteellisesti murha.
"Ai miksikö?? Kun jatkat vaan tätä turhaa jankkaamista ja samojen tivaamista.. jollet olekaan eri mieltä niin miksi aloitkaan vänkkäämään vastaan?"
Olen halunnut sinun vain perustelevan, että abortti ihan faktasti on murha ja että kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on täysin faktasti murha. Et vieläkään näytä kyenneen siihen.
"No katsos se riippuu ihan määritelläänkö sitä yleismerkityksellisesti vaiko pelkästään juridiikan näkökulmasta."
Mutta rakas ystävä kun fakta on niistä eri näkökulmista riippumaton tosiasia! Se on "yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Se on todellisuudessa olemassa oleva vastine todelle väittämälle, ja sen olemassaolo tekee väittämästä toden. Tosiasia on näin asioiden todellinen tila, asiaintila joka vallitsee."
Joten miten abortti voi olla yhtäaikaa sekä murha että olla olematta sitä sellaisena tosiasiana, joka ei riipu tulkinnoista tai näkemyksistä ja sellaisena asiantilana joka vallitsee? Kerro nyt, miten todennettu tosiasia voi olla kaksi toisensa kumoavaa asiaa!
""Miksi ihmeessä sitten olet oikein vastaan vängännyt? Miksi et voi vain suoraan sitten myöntää, että mielestäsi maamme sotaveteraanit ovat murhaajia? "
Olenko??"
Etkö ole? Miksi sitten olet vängännyt, että yleisesti sodissa ei voida puhua murhista?
"No niinkun vaikka tässä
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149092/44710195
"On pakko tehdä sotasuunnotelmat ja torjua ne ettei tule itse tapetuksi. Kyse on siis edelleen pakottavien syiden _itsepuolustusmurhista_. Vähän niinkun sillonkin se on hyvin ymmärrettävää, jos nainen on muuten kuolemassa raskauteen. ""
Tuo jäi minulta huomaamatta. Mutta muutit siis mielesi tuossa vaiheessa koska sitä ennenhän vänkäsit, että sodissa ei voida puhua murhista...
Mutta eipä se mitään. Nyt kun olet siis myöntänyt, että pidät sotiemme veteraaneja murhaajina, niin kerropa kuinka monen kanssaihmisesi luulisit yhtyvän tähän näkemykseesi? Kuinka yleisesti luulisit ihmisten pitävän sotiemme sankareita ja isänmaamme pelastajia murhaajina?
vaan ettei ole ja että sanakirja on väärässä!!
"Olen halunnut sinun vain perustelevan, että abortti ihan faktasti on murha ja että kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on täysin faktasti murha. Et vieläkään näytä kyenneen siihen. "
Ja sinä et kykene tajuamaan niitä tieteellis-loogisia perusteita jotka on jo miljoonasti annettu. Etkä mitenkään kumoamaan niitä.
"Mutta rakas ystävä kun fakta on niistä eri näkökulmista riippumaton tosiasia! Se on "yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Se on todellisuudessa olemassa oleva vastine todelle väittämälle, ja sen olemassaolo tekee väittämästä toden. Tosiasia on näin asioiden todellinen tila, asiaintila joka vallitsee." "
Mutta katsos kun ne murhan eri merkitykset/näkökulmat on eri asioita kun pelkät mielipiteet ja näkemykset.
"Tuo jäi minulta huomaamatta. Mutta muutit siis mielesi tuossa vaiheessa koska sitä ennenhän vänkäsit, että sodissa ei voida puhua murhista..."
Niin, katsos kun luulisin että useimmat tilanteet (etenkin puolustautuvien kannalta) sodissa on kuitenkin tappoja eikä suunniteltuja tappamisia..
"Nyt kun olet siis myöntänyt, että pidät sotiemme veteraaneja murhaajina, niin kerropa kuinka monen kanssaihmisesi luulisit yhtyvän tähän näkemykseesi?"
Miksi sellasia alkaisin edes arvioimaan? Sehän olisi kuitenkin pelkkää hyödytöntä mutuarvuuttelua.
"OSOITA
sinä nyt
vaan ettei ole ja että sanakirja on väärässä!!"
Voin toki osoittaa sinulle, että kaikkea ihmisen suunnitelmallista tappamista ei määritellä aina murhaksi. Tosin sellaista, että sanakirja olisi väärässä, en osoita, koska sehän on ilmeisetikin samaa mieltä kanssani. Sinulle jo kerroinkin, mitä Wikipedia sanoo murhasta. Mitä sanakirjaan taas tulee, niin ainakaan wikisanakirja ei missään vaiheessa sano, että kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen aina olisi murha. Lisäksi se ei määrittele murhaksi mm. aborttia, eutanasiaa ja sotaa. Jos sanakirjan mukaan kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen olisi aina murha, se kai myös määrittelisi kaiken sellaisen sellaiseksi. Mutta ei määrittele.
http://fi.wiktionary.org/wiki/eutanasia
http://fi.wiktionary.org/wiki/abortti
http://fi.wiktionary.org/wiki/raskaudenkeskeytys
http://fi.wiktionary.org/wiki/sota
http://fi.wikipedia.org/wiki/Murha
No niin, nyt sinä sitten OSOITAT että sanakirja ja tietosanakirja ovat väärässä, ja kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen aina, tilanteesta riippumatta on aina murha.
"Ja sinä et kykene tajuamaan niitä tieteellis-loogisia perusteita jotka on jo miljoonasti annettu. Etkä mitenkään kumoamaan niitä."
Annahan nyt sitten edes yksi ainoa tieteellis-looginen lähde, jossa kerrotaan, että ihan kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen tilanteesta riippumatta on aina murha, eikä muuta voi olla. Tähänhän et siis tosiaan ole vielä kyennyt.
"Mutta katsos kun ne murhan eri merkitykset/näkökulmat on eri asioita kun pelkät mielipiteet ja näkemykset."
Mitä muuta ne ovat? Mitä muuta kuin näkemys on se, että ihan kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on aina ja tilanteesta riippumatta MURHA?? Faktaksikaan kun et vielä ole kyennyt sitä osoittamaan.
"Niin, katsos kun luulisin että useimmat tilanteet (etenkin puolustautuvien kannalta) sodissa on kuitenkin tappoja eikä suunniteltuja tappamisia.."
Niinkö luulisit? Millähän perusteella? Miten sinä oikeasti luulet että sotia käydään, jos ne eivät useimmiten mielestäsi perustu minkäänlaiseen suunnitelmallisuuteen?? Tutustu nyt vaikka edes vähän vaikka Suomen sotien historiaan, hyvänen aika! :D
""Nyt kun olet siis myöntänyt, että pidät sotiemme veteraaneja murhaajina, niin kerropa kuinka monen kanssaihmisesi luulisit yhtyvän tähän näkemykseesi?"
Miksi sellasia alkaisin edes arvioimaan? Sehän olisi kuitenkin pelkkää hyödytöntä mutuarvuuttelua."
Toki sinun sitä tulisi arvioida, koska sinustahan yleisen kielen mukaan sotaveteraanitkin ovat murhaajia. Toki silloin arvioit kuinka yleinen kansan ja kielenkäytön kesken tuollainen ajatus on. Koska sinusta oikein yleismerkitys heillekin on murhaaja, niin toki sinä silloin annat selkeät ja perustellut arviot siitä, että mielestäsi yleisesti ihmiset pitävät oman maansa sotasankareita murhaajina. Muutoinhan et voi yleiskielen merkityksestäkään mitään väittää, jos kerran et kykene termin tarkoitusta yleiseksi käsitykseksi osoittamaan.
Koska sinusta ihan kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on aina murha yleiskielisesti, silloin joudut todistamaan, että suuri yleisö on samaa mieltä kanssasi. Voit hyvin aloittaa siitä, että osoitat suurimman osan suomalaisista yleisesti määrittelevän sotiemme sankarit murhaajiksi. Jollet tähän kykene, voimme pitää todennäköisenä sitä, että yleisesti heitä ei pidetä murhaajina, eikä täten yleisesti kaikkea ihmisen suunnitelmallista tappamista pidetä murhana.
Odotamme nyt siis sinun osoituksiasi.
erikseen todetakin että joo, tosiaankin KAIKKI ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on murhaa, vai ihan pelkästään määrittää se noin? :D Kai se nyt olettaa että normaaliälynen tajuaa sen ihan ilman tollasia tarkennuksiakin! Ja tietysti noissa erillismäärityksissä puhutaan lähinnä siltä juridiselta kannalta. Sille kun minä en voi mitään jollet tajua missä tilanteissa termeistä huolimatta tapetaan suunnitellusti ihmisiä.
"Tähänhän et siis tosiaan ole vielä kyennyt. "
Älä valehtele! Sanakirjan yleismääritys murhasta on annettu. Piste.
"Mitä muuta kuin näkemys on se, että ihan kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on aina ja tilanteesta riippumatta MURHA??"
Oletko kyennyt osoittamaan ettei ole??!! Eipä ole näkynyt. Joudut vain kiemurtelemaan tuskissasi sen annetun yleimääritelmän kanssa :D On yleismääritelmä, ja sitten on niitä lainopillisia määritelmiä joiden mukaan kaikki ei ole _juridisesti_ murhia. Yleismääritelmällisesti ne ovat siis laillisia murhia.
"Miten sinä oikeasti luulet että sotia käydään, jos ne eivät useimmiten mielestäsi perustu minkäänlaiseen suunnitelmallisuuteen??"
No kuinkahan niissä on voitu suunnitella yksittäisten ihmisten murhia jos vihollinen hyppää esiin mättään takaa kivääri ojossa?? Sillon on pakko tappaa pikaisesti ja lähestulkoon refleksinomaisesti, ei siinä vaiheessa mitään kerkiä suunnitteleen! :D
"Toki sinun sitä tulisi arvioida, koska sinustahan yleisen kielen mukaan sotaveteraanitkin ovat murhaajia."
Ei minua kiinnosta alkaa arvoimaan jotain aiheeseen mitenkään liittymättömiä, mutta toki sinä voit jatkaa niitä ihan keskenäsi. Ei minua kiinnosta alkaa muistuttelemaan sotaan ja tappamisen suunnitteluun ja mahdollisesti toteutukseenkin pakosta joutuneita veteraaneja jo muutenkin rankoista kokemuksistaan.
"Koska sinusta ihan kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on aina murha yleiskielisesti, silloin joudut todistamaan, että suuri yleisö on samaa mieltä kanssasi."
Sille en voi mitään jollei sanakirjan määritys kelpaa sulle. Osoita sinä jotenkin ettei enin osa määritä murhaksi ihmisen suunnitelmallista tappamista. Enin osa kanssani varmasti myös ymmärtää että on täysin eri asia murhata joku hengenvaarallisen pakon edessä kuin ihan vaan itsekkäästä mukavuudenhalusta..
"no pitäskö
sen oikein
erikseen todetakin että joo, tosiaankin KAIKKI ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on murhaa, vai ihan pelkästään määrittää se noin? :D"
Kyllähän tuollainen tarkennus hyvä olisi tehdä, mikäli sellaista tarkoitetaan. Semminkin kun se samainen sanakirja ei kaikkea ihmisen suunnitelmallista tappamistakaan murhaksi määrittele.
"Sanakirjan yleismääritys murhasta on annettu. Piste."
Siinä vain ei sanota, että tuo määritelmä pätee ihan kaikkeen ihmisen suunnitelmalliseen tappamiseen aina ja tilanteesta riippumatta. Se sinulta tosiaan on vielä osoittamatta.
""Mitä muuta kuin näkemys on se, että ihan kaikki ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on aina ja tilanteesta riippumatta MURHA??"
Oletko kyennyt osoittamaan ettei ole??!!"
Olen. Juuri edellisessä viestissäni.
"On yleismääritelmä, ja sitten on niitä lainopillisia määritelmiä joiden mukaan kaikki ei ole _juridisesti_ murhia. Yleismääritelmällisesti ne ovat siis laillisia murhia."
Joten siis miten KAIKKI ihmisen suunnitelmallinen tappaminen voi olla AINA murha, kun todistettavasti ne eivät aina ole? Miksi muuten abortti ei ole murha muidenkaan tieteenalojen kuin lakitieteen mukaan? Sanakirjan määritelmä abortista oli lääketieteen määritelmä. Miten eutanasian määritelmä liittyy Suomen lainsäädäntöön, joka ei erikseen eutanasiaa edes mainitse? Miten se sanakirjan sodan määritelmä oli pelkästään juridinen?
"No kuinkahan niissä on voitu suunnitella yksittäisten ihmisten murhia jos vihollinen hyppää esiin mättään takaa kivääri ojossa?? Sillon on pakko tappaa pikaisesti ja lähestulkoon refleksinomaisesti, ei siinä vaiheessa mitään kerkiä suunnitteleen! :D"
Ai jestas sentään =D Tosiaanko sinä olet sitä mieltä, että Suomen sodat YLEISESTI sujuivat noin; sotilaiden lähinnä vain hätääntyneinä tykittäessä umpimähkään pensaisiin, koska vihollinen vaan jatkuvasti pääsee ihan täydellisesti yllättämään Suomen koko armeijan? Oletko tosissasi vai provoiletko nyt?
Suosittelen lämpimästi että opiskelet edes perusasiat oman maasi sotahistoriasta, ennenkuin yhtään enempää nolaat itseäsi. Tässä muutama linkki opiskelujesi tueksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Talvisota
http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/sotilaat/frame/soti_FR_4.htm
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosota
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Saksan_lähentyminen_1940–1941
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_ja_Saksan_sotilasyhteistyö_1940–1941
http://fi.wikipedia.org/wiki/Jatkosodan_hyökkäysvaihe
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suur-Suomi-aate
http://www.veteraanienperinto.fi/suomi/sotilaat/frame/soti_FR_6.htm
"Osoita sinä jotenkin ettei enin osa määritä murhaksi ihmisen suunnitelmallista tappamista."
Niin, siis todistustaakan mukaan SINUN tulee osoittaa, että yle4iskielessä yleisesti ihmiset määrittävät ihan kaiken ihmisen suunnitelmallisen tappamisen aina ja tilanteesta riippumatta murhaksi. Minä voin vain sanoa, että olen valmis vaikka lyömään vetoa siitä, että tämä ei pidä paikkaansa. Ilman osoituksiakin olen varma siitä, että esim. suurin osa suomalaisista ei todellakaan pidä sotiemme sankareita ja isänmaamme pelastajia murhaajina. Mutta sinun tulee linkein osoittaa faktaksi että pitää, koska sinusta yleisjkielessä ja yleisesti näin ihmiset murhan määrittelevät.
Omasta puolestani tämä turha jaagaaminen olkoon nyt tässä. Sinä olet esittänyt väitteen, edelleen odottelemme että sinä osoitat väitteesi tosiksi. Palataan asiaan sitten, kun sinä olet tieteellisesti pätevin linkein osoittanut faktaksi sen, että tilanteesta riippumatta aivan kaikenlainen ihmisen suunnitelmallinen tappaminen on murha.
"Kyllähän tuollainen tarkennus hyvä olisi tehdä, mikäli sellaista tarkoitetaan. "
Ja tietysti kaikki mahdolliset tilanteet mitkä niitä voi olla pitäs luetella siinä sanakirjassa.. :D
"Semminkin kun se samainen sanakirja ei kaikkea ihmisen suunnitelmallista tappamistakaan murhaksi määrittele. "
Niin, koska merkityksiä oli myös juridinenkin.
"Siinä vain ei sanota, että tuo määritelmä pätee ihan kaikkeen ihmisen suunnitelmalliseen tappamiseen aina ja tilanteesta riippumatta. Se sinulta tosiaan on vielä osoittamatta. "
Osoitettu on mutta ei voi mitään jollei sanakirjan sana riitä. Sinulta on osoittamatta ettei yleismääritelmä päde kaikkeen ihmisen suunnitelamlliseen tappamiseen, aivan kuten siellä todetaan.
"Olen. Juuri edellisessä viestissäni. "
Höpö höpö! Et ole kumonnut missään sanakirjan yleismääritelmää.
"Joten siis miten KAIKKI ihmisen suunnitelmallinen tappaminen voi olla AINA murha, kun todistettavasti ne eivät aina ole?"
Jos on kyse yleismääritelmästä, niin kyllä. Lakitieteellisesti on eri juttu.
"Tosiaanko sinä olet sitä mieltä, että Suomen sodat YLEISESTI sujuivat noin; sotilaiden lähinnä vain hätääntyneinä tykittäessä umpimähkään pensaisiin, koska vihollinen vaan jatkuvasti pääsee ihan täydellisesti yllättämään Suomen koko armeijan? Oletko tosissasi vai provoiletko nyt?"
Eh, kyse oli ihan vaan esimerkistä, että läheskään kaikki tappamiset sodassakaan ei ole murhaa.
"Niin, siis todistustaakan mukaan SINUN tulee osoittaa, että yle4iskielessä yleisesti ihmiset määrittävät ihan kaiken ihmisen suunnitelmallisen tappamisen aina ja tilanteesta riippumatta murhaksi."
Ja olen sen osoittanut sillä keinoin miten se on mahdollista. Miten sinä osoitat ettei enin osa määritä murhaa siten (sanakirjan yleismääritelmän mukaan)?
"Omasta puolestani tämä turha jaagaaminen olkoon nyt tässä. Sinä olet esittänyt väitteen, edelleen odottelemme että sinä osoitat väitteesi tosiksi. "
Lopettaaan vaan kun ne ilmiselvät sanakirjan määritelmät ei kelpaa. Odotellaan siis edelleen että sinä osoitat jotain muuta.
Ymmärrän hyvin abortin vastustajien mielipiteen, mutta hekin voisivat kuvitella itsensä hetkeksi abortin tekijän asemaan. Mutta ensinnäkään miesten ei tulisi avata suutansa asian suhteen ollenkaan.
Kuvitelkaa hetki: olet 19-vuotias naimaton opiskelija ilman tuloja... hyvä että saat ruoat,laskut ja vuokran maksettua. Sitten tajuat että olet raskaana. Mitä teet??
Pidät lapsen? Lapsi saa huonot elin olosuhteet, huonon alun elämälle jos ei ole varoja tarjota lapselle hyvä koti.'
Teet abortin? Saatat kärsiä koko elämäsi henkisesti, kuukausittain painajaisia ja itsesyytöksiä(eivät kaikki tietenkään kärsi näistä),
Minä päätin että teen abortin. Itsekästä kuvittelette varmaan? Moni ajattelee varmasti että jos itse mokailee niin on otettava vastuu. Niinhän se onkin.
Mutta abortin tekokin voi olla tavallaan vastuunotto sinänsä, itse ainakin ajattelin lapsen tulevaisuutta mikä olisi tullut olemaan karu. Ihmisarvoisen elontarjoaminen olisi ollu mahdotonta.
Jos tilanne olisi ollut toinen, olisin 25v-30v työllistynyt ja opiskeluni jo päättänyt en olisi edes harkinnut aborttia.Tällöin lapsi olisi saanut hyvän kodin.
En kadu päätöstäni mutta kannan siitä aiheutuvaa mielipahaa varmasti koko elämäni, siinä on varmasti rangaistusta kerrakseen.
Mutta joskus on (lapsen kannalta) epäitsekkäintä tehdä abortti, ei vain ole muuta vaihtoehtoa.
vaikka enemmänkin ehkä sanoisin että en kadu aborttia, mutta kadun sitä että jouduin siihen tilanteeseeen että oli pakko tehdä valinta...
Minä päätin että teen abortin. Itsekästä kuvittelette varmaan? Moni ajattelee varmasti että jos itse mokailee niin on otettava vastuu. Niinhän se onkin.
- Vastuu aikuisten teoista siirrettiin 100% lapselle, joka sai vastata niistä hengellään ja elämällään. Abortööri ei kantanut mitään vastuuta vaan oli täydelleen vastuuton ja edesvastuuton.
Mutta abortin tekokin voi olla tavallaan vastuunotto sinänsä, itse ainakin ajattelin lapsen tulevaisuutta mikä olisi tullut olemaan karu. Ihmisarvoisen elontarjoaminen olisi ollu mahdotonta.
- Järjetöntä puhetta. Rikkaassa ja hyvinvoivassa maassa selviävät kaikki ja lapset elävät hyvän elämän vailla aineellisia huolia. Aborttiväki haluaa synkistellä ja vääristellä elämän ja sen edellytykset tuntemattomaksi torsoksi.
Jos tilanne olisi ollut toinen, olisin 25v-30v työllistynyt ja opiskeluni jo päättänyt en olisi edes harkinnut aborttia.Tällöin lapsi olisi saanut hyvän kodin.
- Lapsi olisi saanut hyvän kodin syntyessään. Yhden lapsen kanssa selviää aikuinen (tai kaksi aikuista) mainosti. Se on luonnollisinta elämää.
En kadu päätöstäni mutta kannan siitä aiheutuvaa mielipahaa varmasti koko elämäni, siinä on varmasti rangaistusta kerrakseen.
- Abortista jää usein elämänikäinen kuolemansuru. Jo sen tähden on järjetöntä ja tuhoisaa ryhtyä lapsen surmauttamiseen mukavuusabortissa.
Mutta joskus on (lapsen kannalta) epäitsekkäintä tehdä abortti, ei vain ole muuta vaihtoehtoa.
- Tämä on palstan järjettömin ja pelkurimaisin väite. Abortööri yrittää paeta tekoaan ja vastuutaan "lapsen edun" taakse ja väittää tekosiaan vaihtoehdottomiksi. Yök... yök!
Aborttiväki haluaa esittää lapsen hengen riistämisen mukavuusabortissa "valintana". Kyllä se on vain omanvoitonpyyntöistä ja raakaa väkivaltaa viatonta elämää kohtaan.
ja tekopyhyyttä taas yrittää selitellä väkivaltaista kuolemaa ja itsekästä tappamista millään muotoa uhrin 'parhaaksi'!! Vastuunkantoa olisi se että lapsen annetaan jatkaa elämää syntymän jälkeen muualla, jos se elämä nyt todellakin jopa kuolemaa hirveämpää olisi aborttia hautovan luona. Ihmetellä täytyy, kuinka koskaan myöhemminkään yksikään lapsi vois saada hyvää elämää tällästen luona jotka ei viitsi sitä aiemminkaan järjestää, vaikka se nykyajan hyvinvoinnin keskellä ois täysin mahdollista..
Nimim. järjettömyyttä sinulle sanoisin ettet tiedä edellisen kirjoittajan tilanteesta yhtikäs mitään. Silloin en menisi todellakaan arvostelemaan ja neuvomaan toisen tekemisiä???
Itse en ole tehnyt aborttia, enkä kannata aborttia. Mutta se on totta ettei joskus ole muuta vaihtoehtoa. Muumuassa tässä mistä edellinenkin kirjoitti tai esim raiskaustapauksissa joka johtaa raskauteen.
Nimim. Järjettömyyttö, olet varmasti ällöttävä jsa inhottava ihminen jos sinut tapaisi. Toivon että joku kaunis päivä osaat miettiä itsesi toisten asemaan. Et varmasti tiedä mitä empatia edes tarkoittaa vaikka se sinulle rautalangasta väännettäisiin. Yök,yök!!
(Sitä paitsi noilla tietämättömillä väitteilläsi ei ole merkitystä, aborttilaki on onneksi se mikä se on.)
ois muuta vaihtoehtoo? Eihän se automaattisesti hengenvaaraa aiheuta.
Oletan että olet nainen. Hengenvaaraa??? Jos sinut olisi raiskattu ja siitä aiheutuisi raskaus, ei sinuakaan varmasti hirveästi kiinniostaisi pitää lasta joka on alkunsa sillä tavalla saanut. Voisit jopa alkaa vihata lastasi koska hän muistuttaisi tapauksesta joka päivä. Eihän se oikein ole mutta ihmismieli on sellainen. Ei se ole hyväksi lapselle, syntyä ei haluttuna.
On tietysti vaihtoehtona antaa lapsi adoptoitavaksi. Mutta kuka lapseton haluaa lapsen joka on raiskauksen seurauksena syntynyt? Ei kukaan.
huvittaisi siinäkään tapauksessa tappaa lasta, eihän se oo tehny mitään väärää! Lapsen vois antaa joillekin jotka on häntä vuosikausia odottaneet. Kelle adoptoivalle on väliä missä olosuhteissa lapsi on siitetty?? Normaali ihminen tajuaa kyllä ettei lapsella ole alkunsa saamisen oloihin osaa eikä arpaa! Lapsi on viaton isänsä rikokseen!
synnyttämään raiskaajansa lapsen, vai sallisitko hänelle abortin?
sitten? Tämänkään perusteella et voi yleistää ketään pakkosynnytysväeksi. Niitä eettisiä (insesti, raiskaus) syitä kun on edelleen se 0,1% aborteista...
Miksi sanot, että vastuun takia pakottaisit muut synnyttämään, kun selvästi kyse ei ole mielestäsi kuitenkaan vastuusta? Raiskattuhan ei ole vastuussa raskautensa alkamisesta.
"Tämänkään perusteella et voi yleistää ketään pakkosynnytysväeksi. Niitä eettisiä (insesti, raiskaus) syitä kun on edelleen se 0,1% aborteista..."
Millä perusteella sinä sitten nimittelet muita lapsenmurhaajiksi? Montako prosenttia tämän palstan kirjoittajista on murhannut syntyneen lapsensa?
Millä perusteella muuten vain raiskattujen pakottaminen johonkin vastoin heidän tahtoaan on pakottamista? Laitatko jonkin virallisen määritelmän sille, mitä pakottaminen tarkoittaa, josta käy ilmi, että jollei naista ole raiskattu hänen pakottaminen synnyttämään ei olisi pakottamista?
Muista että kielitieteellinen fakta sanoo seuraavaa:
"pakottaa
1. panna toinen henkilö tekemään jotain väkisin"
Joten kerrotko siis minkä faktan mukaan synnytyshaluttoman naisen laittaminen synnyttäömään väkisin ei ole pakottamista? Koitahan nyt vaan kumota tämä kielitieteellinen fakta! =DDD
että raiskattu on siitä vastuussa??
Sinulle on perusteltu jo kymmenet kerrat minkälainen vastuu syntyy vapaaehtoisen seksin seurauksena. Ei voi mitään jollet sitä vieläkään tajua. Onko vapaaehtoisen seksin seurauksena raskaaksi tulleen ja riskit tietäneen naisen synnyttämään velvoittaminen väkisin panemista? :D
http://fi.wikipedia.org/wiki/Velvollisuus_(filosofia)
Pakoketaanko niitäkin joita estetään murhaamasta muita vankeudella?
"Millä perusteella sinä sitten nimittelet muita lapsenmurhaajiksi? Montako prosenttia tämän palstan kirjoittajista on murhannut syntyneen lapsensa? "
Ihan kuule sillä perusteella mitä kukakin ITSE kertoo tehneensä, ja koska sitä lasten murhaamista tapahtuu perustellusti juridiikan määrittelemän termin ulkopuolellakin.
että vastuun takia et sallisi mukavuusaborttia. Mutta vastuustahan ei voi olla kyse, koska et sallisi aborttia raiskatullekaan. Miksi siis haluat pakottaa synnyttämään?
"Onko vapaaehtoisen seksin seurauksena raskaaksi tulleen ja riskit tietäneen naisen synnyttämään velvoittaminen väkisin panemista? :D"
Miten ei muka ole? Miten ihmeessä toisen pakottaminen ei ole pakottamista aina??
"Pakoketaanko niitäkin joita estetään murhaamasta muita vankeudella?"
Tottakai. Heidäthän on pakotettu vankilaankin vastoin heidän tahtoaan. Vai eikö sinusta vapauden riistäminen ole pakottamista vankeuteen? Vapaaehtoisestiko kuvittelit monenkin murhaajan vankilaan kävelleen? =DDDD
Sinä sanot, että velvollisuuteen ja vastuunkantoon pakottaminen ei ole pakottamista. Miksi sitten olet räyhännyt palstalla pakkoadoptiosta sen "urhean pikkutytön" kohdalla? Häneltähän vain vaadittiin täyttämään velvollisuutensa ja kantamaan vastuunsa ja sinustahan silloin ei voida puhua pakottamisesta.
Jos vapaaehtoisesti päättää synnyttää lapsen josta ei itse pysty huolehtimaan, ainoa oikea tapa kantaa vastuunsa on antaa lapsi sellaiselle perheelle, jossa hänestä huolehditaan. Tuo "urhea tyttö" valitsi vapaaehtoisesti tilansa, hän valitsi vapaaehtoisesti synnyttää lapsen olosuhteissa, joissa ei voinut hänestä huolehtia. Hän valitsi vapaaehtoisesti jatkaa narkkaamista ja alkoholin käyttöä sen sijaan että olisi ottanut vastuun lapsestaan. Hän valitsi vapaaehtoisesti olla huolehtimatta lapsestaan itse. Joten sinun mukaasi häntä ei ole pakotettu adoptioon, kun häntä vain vaadittiin tekemään velvollisuutensa.
""Millä perusteella sinä sitten nimittelet muita lapsenmurhaajiksi? Montako prosenttia tämän palstan kirjoittajista on murhannut syntyneen lapsensa? "
Ihan kuule sillä perusteella mitä kukakin ITSE kertoo tehneensä"
Laitapas linkkejä niihin kirjoituksiin, joissa joku kertoo tappanen syntyneen lapsensa.
että raiskatulla on joku vastuu??
"Tottakai. Heidäthän on pakotettu vankilaankin vastoin heidän tahtoaan. Vai eikö sinusta vapauden riistäminen ole pakottamista vankeuteen? Vapaaehtoisestiko kuvittelit monenkin murhaajan vankilaan kävelleen? =DDDD "
Sun mielestä siis niidenkin pakottaminen on väärin?
Ja sun mielestä alaikäinenkin voidaan velvoittaa ilman aikuisen apua vastuullistamaan elintapansa lasta varten?
"Laitapas linkkejä niihin kirjoituksiin, joissa joku kertoo tappanen syntyneen lapsensa."
Tällä palstalla monikin on kertonut murhanneensa syntymättömän lapsensa.
väittänyt, että VASTUUN TAKIA et sallisi aborttia. Tämähän ei pidä paikkaansa, koska et saalisi aborttia muutenkaan. Puheesi vastuusta perusteena abortin saalimat5tomuudellesi ovat siis osoittautuneet höpölöpöksi. Jos tosiaan et aborttia sallisi sen vastuun takia, sinulla ei olisi syytä olla sallimatta sitä raiskatuille. Jokohan nyt alkaisi vähän siellä sunkin lappuaivoissasi raksuttamaan??
"Sun mielestä siis niidenkin pakottaminen on väärin?"
Missäs muka niin sanoin??
"Ja sun mielestä alaikäinenkin voidaan velvoittaa ilman aikuisen apua vastuullistamaan elintapansa lasta varten?"
Missäs muka niin sanoin??
""Laitapas linkkejä niihin kirjoituksiin, joissa joku kertoo tappanen syntyneen lapsensa."
Tällä palstalla monikin on kertonut murhanneensa syntymättömän lapsensa."
Koitahan nyt koittaa osata lukea edes yksi lause kokonaisuudessaan, vai onko tosiaan liian vaikea homma sinulle? Pyysin linkkejä niihin kirjoituksiin, joissa joku kertoo tappanen SYNTYNEEN lapsensa. Joten anna nyt tulla niitä, kun kerran moni on sanojesi mukaan itse kertonut syyllistyneensä lapsenmurhaan!
olet vängännyt höpölöpöjäsi pakkosynnytyksistä yleistäen ne kaikkiin vastustajiin :DD tätä sullekin on yritetty kertoa miksei tavallisesti voida puhua pakkosynnytyksistä, mutta ei näytä vieläkään menneen perille.
"Missäs muka niin sanoin?? "
Jos sun mielestä on väärin pakottaa olemaan tappamatta muita millon huvittaa, niin tokihan se loogisesti koskee sitten kaikkia..? :)
"Pyysin linkkejä niihin kirjoituksiin, joissa joku kertoo tappanen SYNTYNEEN lapsensa. "
Missäs mä muka niin oon väittäny että ois kertonu?? :D Toistetaanko TAAS kerran että moni on kertonut syyllistyneensä _syntymättömän_ lapsensa murhaan....(LUE HUOLELLA: SYNTYMÄTTÖMÄN.. ;D)
lukea jostain mitä lapsenmurha tarkoittaa...
ole kyennyt kumoamaan kielitieteellistä faktaa. Etkä ole kyennyt perustelemaan, miksi ihmisen laittaminen tekemään jotain vastoin tahtoaan, ei olisi pakottamista.
"tätä sullekin on yritetty kertoa miksei tavallisesti voida puhua pakkosynnytyksistä, mutta ei näytä vieläkään menneen perille."
Tuo sun teoriasihan on kumottu mm. sillä kielitieteellisellä faktalla. Ei saman asian jaagaus sitten enää auta, kun se on jo osoitettu epäloogiseksi ja perusteettomaksi ;) Sähän et vielä ole pystynyt loogisesti perusteleman, että miksi pakottaminen ei olisi pakottamista.
"Jos sun mielestä on väärin pakottaa olemaan tappamatta muita millon huvittaa, niin tokihan se loogisesti koskee sitten kaikkia..? :)"
Missähän kohtaa olen sanonut, että minusta olisi väärin pakottaa olemaan tappamatta muita millon huvittaa?? Laitahan linkki siihenkin kohtaan.
Koita nyt edes sen verran koittaa ymmärtää, että edes tajuaisit mistä tässä keskustellaan. Keskustelu koskee sitä, mikä on pakottamista, ei sitä onko pakottaminen oikein vai väärin ja milloin se on oikein ja milloin väärin.
Fakta on se, että pakottaminen on sitä, kun laittaa toisen tekemään jotain, mitä tämä ei haluaisi tehdä. Se vaikka tuo pakottaminen olisi miten oikein ja hyvää ja perusteltua, ei muuta muuksi sitä faktaa, että KYSE ON SILTI PAKOTTAMISESTA!! Minusta on oikein pakottaa monessakin suhteessa. Olen jopa suoraan sulle sanonut, että kannatan pakkosynnytystäkin tietyissä tilanteissa! Myönnän suoraan että viimeksi pari tuntia sitten pakotin teini-ikäiseni tyhjentämään ja täyttämään tiskarin. Sinä olet nyt se ainoa täällä, joka ei suostu myöntämään, että pakottaminen on pakottamista, vaikka kuinka kannatettavaakin. Sinä änkyröit vastaan selvissä asioissa, vaikka tiedät itsekin, että myös synnytyshaluttoman pakottaminen synnyttämään on pakottamista. Sinä et jotenkin halua myöntää pakottamista, koska olet lukkiutunut siihen virheelliseen käsitykseen, että pakottaminen olisi aina väärin. Näinhän ei ole. Jokainen ihminen varmasti kannattaa joissain, ehkä monissakin tilanteissa pakottamista. Sinä vain nolaat itsesi kieltäytymällä tajuamasta sitä ;DD
""Pyysin linkkejä niihin kirjoituksiin, joissa joku kertoo tappanen SYNTYNEEN lapsensa. "
Missäs mä muka niin oon väittäny että ois kertonu?? :D"
Tässä:
""Millä perusteella sinä sitten nimittelet muita lapsenmurhaajiksi? Montako prosenttia tämän palstan kirjoittajista on murhannut syntyneen lapsensa? "
Ihan kuule sillä perusteella mitä kukakin ITSE kertoo tehneensä"
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149092/44710427
"Toistetaanko TAAS kerran että moni on kertonut syyllistyneensä _syntymättömän_ lapsensa murhaan....(LUE HUOLELLA: SYNTYMÄTTÖMÄN.. ;D)"
Niin mutta laita nyt niitä linkkejä, joissa kerrotaan syyllistyneen siihen lapsenmurhaan, eli syntyneen lapsen tappamiseen! Sinähän tiedät, että lapsenmurha tarkoittaa nimenomaan syntyneen lapsen tappamista ja koska väitit joidenkin itse sellaisesta täällä kertoneen, osoitat siis nyt niistä SYNTYNEIDEN lasten tappamisista.
perustelemaan miksi vastustajat olisivat pakkosynnytysväkeä. Mutta ethän sä tietenkään muuta enää voikaan kun jankuttaa omia 'faktojasi' kun et niitä perusteluja etkä vastuun merkitystä tajua. Ilmeisesti et tajua myöskään mikä yhteys on seksillä ja raskaaksitulolla ;)
"Missähän kohtaa olen sanonut, että minusta olisi väärin pakottaa olemaan tappamatta muita millon huvittaa??"
Ja nyt taas se logiikkasi ei pädekään :D sillon vaan millon sulle sopii!
Koita perustella nyt jotenkin järjellisesti kuinka ITSE luonnolliseen tilaansa hankkiutuneen sitä jatkamaan velvoittaminen olisi PAKOTTAMISTA??!
"Olen jopa suoraan sulle sanonut, että kannatan pakkosynnytystäkin tietyissä tilanteissa! "
Niin minäkin joissain tilanteissa. Mutta miksi vain minä olisin pakkosynnytysväkeä?
"""Millä perusteella sinä sitten nimittelet muita lapsenmurhaajiksi? Montako prosenttia tämän palstan kirjoittajista on murhannut syntyneen lapsensa? "
Ihan kuule sillä perusteella mitä kukakin ITSE kertoo tehneensä" "
Ja missä kohtaa sanoin että ne kertoi murhannensa SYNTYNEEN lapsen?? Vai tulitko taas syytelleeksi turhia?
"Niin mutta laita nyt niitä linkkejä, joissa kerrotaan syyllistyneen siihen lapsenmurhaan, eli syntyneen lapsen tappamiseen! "
Sulle perusteltiin jo että se termi voi tarkottaa ihan yleisessä merkityksessään muutakin kuin juridiikan määritelmiä :D mutta tuollaisten tyhjänsaivartelijoiden kanssa on kai sitten käytettävä teosta erillistermejä lapsen ____ murha ;DD
"sinä et ole kyennyt perustelemaan miksi vastustajat olisivat pakkosynnytysväkeä."
Koska oletan vastustajien kannattavan synnyttämään pakottamista. Etkö sinä edes tämän vertaa tosiaan osaa päätellä? Silloinhan on aborttioikeuden kannattaja jos ei pakottaisi synnyttämään vaan sallisi sen vaihtoehdonkin, eli abortin!
"Mutta ethän sä tietenkään muuta enää voikaan kun jankuttaa omia 'faktojasi' kun et niitä perusteluja etkä vastuun merkitystä tajua."
Aijaa, eli kun sinä käytät wikisanakirjaa, niin se antaa kielitieteellisiä faktoja, mutta onkin ihan huuhaata kun joku muu sitä käyttää ;DDD Niinpä niin, olet tosiaan säälittävä...
Ja se vastuu-juttuhan on osoitettu vain sun mielipiteeksi. Sehän on ihan yhtä pätevä kuin muidenkin mielipide. Eikä se siltikään kumoa sitä kielitieteellistä faktaa, Vaikka nykyisin siis wikisanakirja ei enää kai sulle kelpaakaan??
"Ilmeisesti et tajua myöskään mikä yhteys on seksillä ja raskaaksitulolla ;)"
Mistäs tuollaista päättelet??
"Ja nyt taas se logiikkasi ei pädekään :D"
Miten niin?? Etkö sinä vieläkään tajunnut, mistä tässä on kyse, vaikka sen selitin sulle?? Luehan nyt tuosta uudemman kerran ja ajatuksella:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149092/44725663
"Koita perustella nyt jotenkin järjellisesti kuinka ITSE luonnolliseen tilaansa hankkiutuneen sitä jatkamaan velvoittaminen olisi PAKOTTAMISTA??!"
Miten se ei ole pakottamista, jollei hän halua sitä jatkaa, vaan haluaa käyttää olemassaolevaa vaihtoehtoa?? Mutta ai niin, enäähän ei sanakirjakaan päde, kun et pysty itse kumoamaan sen tarjoamaa faktaa...
""Olen jopa suoraan sulle sanonut, että kannatan pakkosynnytystäkin tietyissä tilanteissa! "
Niin minäkin joissain tilanteissa."
No mitä ihmettä sitten kiukuttelet termistä pakkosynnytysväki? Sehän on siis tosiaan täysin neutraali ja totuudenmukainen termi!
"Mutta miksi vain minä olisin pakkosynnytysväkeä?"
Taas näitä sun outoja kysymyksiäs. Ihan kuin minä muka olisin edes väittänyt että vain sinä olisit pakkosynnytysväkeä...
"Ja missä kohtaa sanoin että ne kertoi murhannensa SYNTYNEEN lapsen??"
????????????????????????? Juuri sitähän lapsenmurha tarkoittaa!!!! ja siitä sinä olet syytellyt muita!
"Vai tulitko taas syytelleeksi turhia?"
Nytkö sitten valehtelet jo ettet ole syytellyt muita lapsenmurhasta?!?! Etkö muuhun enää pysty kuin valheteluun, kun olet jäänyt kiinni törkeistä panetteluista??
"Sulle perusteltiin jo että se termi voi tarkottaa ihan yleisessä merkityksessään muutakin kuin juridiikan määritelmiä :D"
Et sinä sellaista ole mitenkään perustellut ja osoittanut lapsenmurhalle muitakin virallisia merkityksiä kuin syntyneen lapsen murhaaminen. Se että susta nyt vaan tuntuu siltä, että se voisi tarkoittaa muutakin, ei oikein kelpaa. Mutta sinusta on siis näemmä täysin hyväksyttävää syytellä toisia ihmisiä rikoksesta kykenemättä osoittamaan väitteitään todeksi. Sinuakin siis saa vapaasti jatkossa syytellä rikoksista ja sinä et voi pitää sitä asiattomana. Muista nyt se sitten jatkossa!
"mutta tuollaisten tyhjänsaivartelijoiden kanssa on kai sitten käytettävä teosta erillistermejä lapsen ____ murha ;DD"
Todellakin kannattaisi, koska lapsenmurhasta syyttäminen on rikoksesta syyttämistä.
Mutta hienoa tietää, että sinä hyväksyt perusteettoman rikoksista syyttelyn.
miksi pakkosynnytysväki on valheellinen termi. Mutta jos aiot käyttää sitä mielivaltaisesti vastaisuudessakin, on sinun hyväksyttävä lasten viemäreihin pakottajista ja suunnitelmallisesti tappajista termi lapsen(_)murhaväki.
"Aijaa, eli kun sinä käytät wikisanakirjaa, niin se antaa kielitieteellisiä faktoja, mutta onkin ihan huuhaata kun joku muu sitä käyttää ;DDD Niinpä niin, olet tosiaan säälittävä... "
MIssä sitä olen huuhaaksi väittänyt? Sinä et säälittävyydessäsi kykene tajuamaan sanojen useita merkityksiä :D
""Ilmeisesti et tajua myöskään mikä yhteys on seksillä ja raskaaksitulolla ;)"
Mistäs tuollaista päättelet?? "
No sitähän sä jatkuvasti vänkkäät ettei teoista seuraa vastuuta ja sen jälkeenkin kaikki on pakottamista :D
""Ja nyt taas se logiikkasi ei pädekään :D"
Miten niin?? Etkö sinä vieläkään tajunnut, mistä tässä on kyse, vaikka sen selitin sulle?? Luehan nyt tuosta uudemman kerran ja ajatuksella: "
Niin, eli muilla sama logiikka ei päde mutta sulla taas päteekin!?
""Koita perustella nyt jotenkin järjellisesti kuinka ITSE luonnolliseen tilaansa hankkiutuneen sitä jatkamaan velvoittaminen olisi PAKOTTAMISTA??!"
Miten se ei ole pakottamista, jollei hän halua sitä jatkaa, vaan haluaa käyttää olemassaolevaa vaihtoehtoa?? "
Sulle on selitetty nyt ehkä noin kymmenisen kertaa miksei sama pakotusperiaate päde siihen, mutta eihän sille muut mitään voi että jankkaat omia 'totuuksias' ne ummikkolaput silmillä. Ja sitäpaitsi lakimuutoksen jälkeenhän mitään sellasta (vastuun pakenemis) vaihtoehtoo ei oiskaan.. Omanapa-akan on syytä miettiä 'pakotuksia' siinä vaiheessa kun siihen seksiin ryhtyy!!
"No mitä ihmettä sitten kiukuttelet termistä pakkosynnytysväki? Sehän on siis tosiaan täysin neutraali ja totuudenmukainen termi! "
Ei herranjesta :DD LUE niitä aiempia vastauksia kun ei jaksa jankuttaa enää viidettätoista kertaa!!
"Taas näitä sun outoja kysymyksiäs. Ihan kuin minä muka olisin edes väittänyt että vain sinä olisit pakkosynnytysväkeä..."
Voimme siis käyttää yhtä hyvin sinustakin tätä termiä?
"Juuri sitähän lapsenmurha tarkoittaa!!!! ja siitä sinä olet syytellyt muita! "
Sulle on perusteltu täsyin loogisesti miksi sitä voidaan käyttää myös syntymättömien tappamisesta!
""Vai tulitko taas syytelleeksi turhia?"
Nytkö sitten valehtelet jo ettet ole syytellyt muita lapsenmurhasta?!?! Etkö muuhun enää pysty kuin valheteluun, kun olet jäänyt kiinni törkeistä panetteluista?? "
Minähän kysyin oletko SINÄ syytellyt taas turhia. Missä sanoin etten oo syytelly muita?
"Et sinä sellaista ole mitenkään perustellut ja osoittanut lapsenmurhalle muitakin virallisia merkityksiä kuin syntyneen lapsen murhaaminen."
Millonkas sä sen myöntäsitkään ;DDD On LAPSI (alkio/sikiö) ja sitten sen MURHA (abortti, joka on suunnitelmallista tappamista). OSOITA mikä kohta ei pitäny paikkansa!!!
"Mutta hienoa tietää, että sinä hyväksyt perusteettoman rikoksista syyttelyn. "
Termi on perusteltu. Mutta sinäkin kai sitten sallit jankkaavan ja typerän saivartelun viesteistäsi.
tarkoittaa. Siihen ei kuulu alkiot/sikiöt.
että sinä et ole loogisen pätevästi ja tieteellisesti mitään perustellut. Et ole muuta kuin mutuillut ja ne on todistetusti kumottu.
"Mutta jos aiot käyttää sitä mielivaltaisesti vastaisuudessakin, on sinun hyväksyttävä lasten viemäreihin pakottajista ja suunnitelmallisesti tappajista termi lapsen(_)murhaväki."
No mullehan on, kuten sanottua, ihan sama mitä sä sanot. Odotan vaan että kestät itse samanlaisen kielenkäytön muiltakin. Joten jatkossa hyväksyt siis iloissasi naistenalistajaväen ja raiskattujen lasten kiduttajaväenkin. Mukava tietää.
"Aijaa, eli kun sinä käytät wikisanakirjaa, niin se antaa kielitieteellisiä faktoja, mutta onkin ihan huuhaata kun joku muu sitä käyttää ;DDD Niinpä niin, olet tosiaan säälittävä...
"MIssä sitä olen huuhaaksi väittänyt?"
Eli antaako wikisanakirja nyt KIELITIETEELLISET FAKTAT vaiko ei?
"No sitähän sä jatkuvasti vänkkäät ettei teoista seuraa vastuuta ja sen jälkeenkin kaikki on pakottamista :D"
Et ole pystynyt tieteellisesti todistamaan että raskaudesta seuraisi vastuu juuri synnyttää. Tuo vastuu on vain sinun oma pieni mielipiteesi, jolla on tasan yhtä suuri arvo kuin muidenkin mielipiteillä. Fakta nyt on se, että ihmisen laittaminen tekemään jotain väkisin on pakottamista. Siitä nyt et vain pääse mihinkään vaikka kovin epätoivoisesti yritätkin mutuilla =DDDD
"Niin, eli muilla sama logiikka ei päde mutta sulla taas päteekin!?"
Miten niin?????? Perustelet nyt kunnolla tällaset huuhaasyytökset? Missä vaiheessa minä olen kertaakaan yrittänyt väittää, että pakottaminen ei olisi pakottamista?? Osoitat linkein sen nyt!! Annat tulla vaan ja osoitat missä mun logiikkani muka on mennyt pieleen!!!!!
"Sulle on selitetty nyt ehkä noin kymmenisen kertaa miksei sama pakotusperiaate päde siihen, mutta eihän sille muut mitään voi että jankkaat omia 'totuuksias' ne ummikkolaput silmillä."
Niin siis sinähän tosiaan et muuta ole tehnyt kuin selitellyt, miksi se SUN MIELESTÄSI ei päde. Samaa selitystä, vaikka se on kumottu jo! Minä vetoan KIELITIETEELLISEEN FAKTAAN sinä tosiaankin vaan niihin omiin muka-totuuksiisi, joita et ole pystynyt mitenkään osoittamaan miksikään muuksi kuin omaksi pikkumutuiluksesi =DDDDDD Mutta sillehän ei tietenkään mitään mahda, jos et sokkolapuiltasi pysty edes erottamaan omaa mutuasi selvästä faktasta =DDD
"Ja sitäpaitsi lakimuutoksen jälkeenhän mitään sellasta (vastuun pakenemis) vaihtoehtoo ei oiskaan.."
Miten niin?? Miten abortti katoaisi maailmasta sillä, että Suomen aborttilakia muutettaisiin?? =DDD
Tajua nyt, että tykkäsit sinä siitä toisesta vaihtoehdosta taikka et, niin se nyt vaan on olemassa! Sitä vaihtoehtoa käyttää maailmassa vuosittain 45 miljoonaa naista. Heistä melkein puolet käyttää sitä vaihtoehtoa siitä huolimatta, että heidän maansa lainsäädäntö ei sitä heille tarjoa. Tämä todistaa sen, että abortti-vaihtoehto on olemassa, halusit tai et.
Mutta sun mielestäkö lainsäädäntö määrittää sen, milloin kyse on pakottamisesta ja milloin ei? Että jos laki ei salli vaihtoehtoa, niin silloin väkisinkin laittaminen tekeen jotain, ei ole pakottamista?
""Taas näitä sun outoja kysymyksiäs. Ihan kuin minä muka olisin edes väittänyt että vain sinä olisit pakkosynnytysväkeä..."
Voimme siis käyttää yhtä hyvin sinustakin tätä termiä?"
Mitä ihmettä oikein iniset?? Tottakai voi käyttää! Johan itsekin myönsin, että kannatan pakkosynnytystä tietyissä tilanteissa, joten? Katsos kun minua ei hävetä myöntää, että minusta on oikein tietyissä tilanteissa pakottaa. Sinähän täällä olet se, joka ei kehtaa myöntää että pakottaminen on pakottamista riippumatta siitä, miten oikein tai väärin se on! Siis etkö sinä tosiaan vieläkään ymmärtänyt tässä kirjoittamaani asiaa???
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149092/44725663
""Juuri sitähän lapsenmurha tarkoittaa!!!! ja siitä sinä olet syytellyt muita! "
Sulle on perusteltu täsyin loogisesti miksi sitä voidaan käyttää myös syntymättömien tappamisesta!"
Siis mutuperustelut riittävät selvän faktan kumoamiseen? Sinuakin siis saa syyttää rikoksesta ja selitellä vain että kun käytin sitä termiä muussa kuin juridisessa tarkoituksessa??
"Minähän kysyin oletko SINÄ syytellyt taas turhia.
Tietenkään en ole syytellyt turhia. Sinähän olet syytellyt toisia lapsenmurhasta eli siis syntyneiden lastensa tappamisesta. Sehän on täyttä totta!
"Millonkas sä sen myöntäsitkään ;DDD On LAPSI (alkio/sikiö) ja sitten sen MURHA (abortti, joka on suunnitelmallista tappamista). OSOITA mikä kohta ei pitäny paikkansa!!!"
Osoitatko virallisin linkein asian. Vai kelpuutatko muiltakin mutuperustelut?
"Mutta hienoa tietää, että sinä hyväksyt perusteettoman rikoksista syyttelyn. "
"Termi on perusteltu."
No niin, kuten on perusteltu pakkosynnytys-termikin. Joten mikä on ongelmasi? Jos sinun perusteeksi riittää pelkät omat mutusi, niin tietenkin loogisesti hyväksyt senkin, että muut perustelevat asiaansa myös virallisin linkein.
alkiot/sikiöt ovat syntymättömiä LAPSIA ja abortti heidän suunnitelmallista tappamista.
yhtään mitään.
"Odotan vaan että kestät itse samanlaisen kielenkäytön muiltakin."
Eli kun sun sakista käytetään nimitystä aborttiväki, niin meidän on kestettävä PAKKOsynnytysväki?? :DD Etkö todellakaan näe mitään eroja noiden termien neutraaliudessa? Kerro nyt miksei se pelkkä yksinkertanen synnytysväki kelpaa!
"Joten jatkossa hyväksyt siis iloissasi naistenalistajaväen ja raiskattujen lasten kiduttajaväenkin. Mukava tietää. "
Nämä termithän vois sopia omaankin porukkaasi. Tappamisviekoittelijaväelle ja murhatraumoihin pakottajaväelle.
"Fakta nyt on se, että ihmisen laittaminen tekemään jotain väkisin on pakottamista. Siitä nyt et vain pääse mihinkään vaikka kovin epätoivoisesti yritätkin mutuilla"
Et vaan tajua että se on sitten myös ihan sun mielipitees ettei vapaaehtosesta toiminnasta seuraa mitään vastuuta jonka kantaminen on pakottamista :DDDD
"Niin siis sinähän tosiaan et muuta ole tehnyt kuin selitellyt, miksi se SUN MIELESTÄSI ei päde. Samaa selitystä, vaikka se on kumottu jo!"
Sun kumoamiset on pelkkää mutumutumielipidettäsi!!! :DDD
"Miten niin?? Miten abortti katoaisi maailmasta sillä, että Suomen aborttilakia muutettaisiin?? "
Niin, kun kuitenkin murhia tapahtuu (vaikkei ihan terveiden ihmisten toimesta) niin eihän niitä nyt sovi pakottaa olemaan murhaamatta :DD Ainiin, mutta eihän se sun logiikkas pätenykään taas tässä kohtaa...
Ja niin kauan kun abortteja tehädään, miitä tullaan myös vastustamaan. Halusit tai et.
"Sinähän täällä olet se, joka ei kehtaa myöntää että pakottaminen on pakottamista riippumatta siitä, miten oikein tai väärin se on! Siis etkö sinä tosiaan vieläkään ymmärtänyt tässä kirjoittamaani asiaa??? "
??? Olen kehdannut myöntää että pakottaisin monissakin tilanteissa ja taas tätä samaa jankutusta! :D
"Siis mutuperustelut riittävät selvän faktan kumoamiseen?"
Ei voi mitään jollet kykene tajuaan että syntymättömätkin on lapsia ja abortti heidän suunnitelamllista tappamista. Mutta tietenkään et näe selviä loogisuuksia niiden lappujesi takaa.
"Tietenkään en ole syytellyt turhia. Sinähän olet syytellyt toisia lapsenmurhasta eli siis syntyneiden lastensa tappamisesta. Sehän on täyttä totta!"
Ja sinäkin olet tainnut syytellä jotakin synnyttämiseen pakottamisesta.. lasten murhaamiset aborteissa on täyttä totta ja loogisen tieteellisesti perusteltu.
""Millonkas sä sen myöntäsitkään ;DDD On LAPSI (alkio/sikiö) ja sitten sen MURHA (abortti, joka on suunnitelmallista tappamista). OSOITA mikä kohta ei pitäny paikkansa!!!"
Osoitatko virallisin linkein asian. Vai kelpuutatko muiltakin mutuperustelut? "
Eli et pysty mitenkään kippuroimaan niitä vääriksikään ;D
"No niin, kuten on perusteltu pakkosynnytys-termikin. Joten mikä on ongelmasi? Jos sinun perusteeksi riittää pelkät omat mutusi, niin tietenkin loogisesti hyväksyt senkin, että muut perustelevat asiaansa myös virallisin linkein. "
Niin, eli turha sitten kitistä kun sun sakkisi alottaa ne pakkosynnytysväki sitä ja tätä -höpinät, niin me otamme käyttöön lapsenmurhaväen.
mitä lapsenmurha tarkoittaa?
vieläkään ole onnistunut kumoamaan kielitieteellistä faktaa. Mutta sullehan ei sanakirjan määritelmät kelpaa näemmä.
"Eli kun sun sakista käytetään nimitystä aborttiväki, niin meidän on kestettävä PAKKOsynnytysväki?? :DD Etkö todellakaan näe mitään eroja noiden termien neutraaliudessa?"
Tottakai teidän on kestettävä samanlainen kielenkäyttö muilta, kuin mitä itse harjoitatte! Ja kuten sanottu moneen kertaan, pakkosynnytysväki on aivan yhtä neutraali termi kuin aborttiväkikin. Kumpikin ilmaisee sen, mitä kannatetaan. Jollette te kannata synnyttämään pakottamista, olette aborttiväkeä, koska silloin hyväksytte abortin synnyttämisen asemesta.
"Kerro nyt miksei se pelkkä yksinkertanen synnytysväki kelpaa!"
Kyllä se mulle kelpaa ja voin ruveta käyttämään sitä heti kun tekin rupeatte kutsumaan meitä synnytysväeksi. Se termihän kuvaa meitä ihan yhtä paljon kuin teitäkin. Kerrohan sä, miksi te ette kutsu meitä synnytysväeksi? Miksi se ei kelpaa??
"Tappamisviekoittelijaväelle ja murhatraumoihin pakottajaväelle."
Ja nämä termit voisivat sopia hyvin omaan porukkaasi.
"Fakta nyt on se, että ihmisen laittaminen tekemään jotain väkisin on pakottamista. Siitä nyt et vain pääse mihinkään vaikka kovin epätoivoisesti yritätkin mutuilla"
Et vaan tajua että se on sitten myös ihan sun mielipitees ettei vapaaehtosesta toiminnasta seuraa mitään vastuuta jonka kantaminen on pakottamista :DDDD
"Sun kumoamiset on pelkkää mutumutumielipidettäsi!!! :DDD"
Miksi se sanakirja ei nyt sulle kelpaa? Miksi väität sanakirjan sanomista nyt mun mutumielipiteekseni?? Miksi sä itse käytät ihan sitä samaa sanakirjaa vaikket sitä kerran kelpuuta?????
"Niin, kun kuitenkin murhia tapahtuu (vaikkei ihan terveiden ihmisten toimesta) niin eihän niitä nyt sovi pakottaa olemaan murhaamatta :DD"
Eikö sun mielestä sovi vai?? Kyllä minusta sopii ihan hyvin pakottaa olemaan murhaamatta.
"Ainiin, mutta eihän se sun logiikkas pätenykään taas tässä kohtaa..."
Ja TAAS!!! Nyt kuule sä alat PERUSTELEMAAN että miksi sä tollasta väität! ANNA NYT TULLA PERUSTELUITA!!!!!!!!
"Ja niin kauan kun abortteja tehädään, miitä tullaan myös vastustamaan. Halusit tai et."
Niin? Olenko muuta väittänyt?
""Siis mutuperustelut riittävät selvän faktan kumoamiseen?"
Ei voi mitään jollet kykene tajuaan että syntymättömätkin on lapsia ja abortti heidän suunnitelamllista tappamista. Mutta tietenkään et näe selviä loogisuuksia niiden lappujesi takaa."
Ei herrajestas sentään! Mikä siinä on, että sä et todistettuja faktoja pysty käsittämään??? Oletko sä oikeasti niin daiju, ettet vieläkään tajua että lapsenmurha ei tarkoita aborttia?????
Mutta sinusta siis mutuilu riittää kumoamaan faktan, joten vastaavasti hyväksyt tulevaisuudessa senkin, että jokaikinen sunkin esittämäsi fakta kumoutuu mutulla.
"Ja sinäkin olet tainnut syytellä jotakin synnyttämiseen pakottamisesta."
No sehän pitää paikkansa! Vai sallitteko te vastustajat sitten synnytyshaluttomalle naiselle abortin?? Jos ette halua pakottaa synnyttämään, niin sittenhän te sallitte abortin!! Joten sittenhän te ootte itse aborttiväkeä!
"Osoitatko virallisin linkein asian. Vai kelpuutatko muiltakin mutuperustelut? "
Eli et pysty mitenkään kippuroimaan niitä vääriksikään ;D"
?????????????????????????????????????? Edelleen lapsenmurha ei tarkoita aborttia! Se on FAKTA!!
http://suomisanakirja.fi/Lapsenmurha
Osoita nyt herranjestas virallisin linkein että lapsenmurha tarkoittaa aborttia! Pystytkö siihen?? Annahan nyt tulla niitä linkkejä vaan. Ilman niitähän sulla on vain omat mutusi.
Ja vastaa nyt, että kelpuutatko muiltakin mutuperustelut? Saako sinuakin syytellä rikoksesta mutuperusteilla??? VASTAAT NYT KYSYMYKSEEN!!!!!
"Niin, eli turha sitten kitistä kun sun sakkisi alottaa ne pakkosynnytysväki sitä ja tätä -höpinät, niin me otamme käyttöön lapsenmurhaväen."
Senkun otat vaan, kunhan muistat että samalla hyväksyt sen, että sinuakin saa halutessaan syytellä rikoksesta. Jos sinä syytät toisia rikoksesta, hyväksyt silloin, että sinuakin syytetään. Oletko valmis kestämään rikoksesta syyttelyt itseesi kohdistuneena??
viestissä kysyin kysymyksiä. Nyt toista ne ja sä vastaat niihin suoraan:
"antaako wikisanakirja nyt KIELITIETEELLISET FAKTAT vaiko ei?"
"Missä vaiheessa minä olen kertaakaan yrittänyt väittää, että pakottaminen ei olisi pakottamista?? Osoitat linkein sen nyt!! Annat tulla vaan ja osoitat missä mun logiikkani muka on mennyt pieleen!!!!!"
"Mutta sun mielestäkö lainsäädäntö määrittää sen, milloin kyse on pakottamisesta ja milloin ei? Että jos laki ei salli vaihtoehtoa, niin silloin väkisinkin laittaminen tekeen jotain, ei ole pakottamista?"
Ethän sä ole pystynyt kumoamaan sitä, etteikö syntymättömät ois lapsia tai etteikö abortti ois niiden suunniteltua tappamista!
"Ja kuten sanottu moneen kertaan, pakkosynnytysväki on aivan yhtä neutraali termi kuin aborttiväkikin."
Ja HÖPÖHÖPÖ!! :DDD Sillon jos alatte lässyttää pakkosynnytysväestä, on teidänkin kestettävä lapsenmurhaväki-nimitys itsestänne.
"Kyllä se mulle kelpaa ja voin ruveta käyttämään sitä heti kun tekin rupeatte kutsumaan meitä synnytysväeksi."
Ja milläs tavoin sen jälkeen erotellaankaan ne jotka hyväksyy syntymättömien tappamisen??
""Tappamisviekoittelijaväelle ja murhatraumoihin pakottajaväelle."
Ja nämä termit voisivat sopia hyvin omaan porukkaasi. "
Ai millähän tavoin???? Katsos kun me emme kuiskuttele kellekään mukavuustappamisen "paremmuudesta" kaikille, emmekä pakota "väärän ikäisiä" tyttöjä surmaamaan lapsiaan..
"Miksi se sanakirja ei nyt sulle kelpaa? Miksi väität sanakirjan sanomista nyt mun mutumielipiteekseni?? Miksi sä itse käytät ihan sitä samaa sanakirjaa vaikket sitä kerran kelpuuta????? "
Kyllä kelpaa. Mutta sinä vaan koitat epätoivolla tehdä jostain juridisesta määritteestä koko yleisen faktan.
"Eikö sun mielestä sovi vai?? Kyllä minusta sopii ihan hyvin pakottaa olemaan murhaamatta.
"Ainiin, mutta eihän se sun logiikkas pätenykään taas tässä kohtaa..."
Ja TAAS!!! Nyt kuule sä alat PERUSTELEMAAN että miksi sä tollasta väität! ANNA NYT TULLA PERUSTELUITA!!!!!!!! "
Etkö itse todellakaan huomaa sitä??? :DD Siis toiset saa pakottaa, joitain muita ei, vaikka 'pakotus' johtuisi vieläpä ihan omista valinnoista ja siitä seuranneesta vastuunkantamisen velvollisuudesta.. :D
""Ei voi mitään jollet kykene tajuaan että syntymättömätkin on lapsia ja abortti heidän suunnitelamllista tappamista. Mutta tietenkään et näe selviä loogisuuksia niiden lappujesi takaa."
Ei herrajestas sentään! Mikä siinä on, että sä et todistettuja faktoja pysty käsittämään??? Oletko sä oikeasti niin daiju, ettet vieläkään tajua että lapsenmurha ei tarkoita aborttia????? "
Tajuan oikein hyvin että juridinen näkökulma on vain osa termin määritystä. Sinähän tätä et näytä tajuavan.
""Ja sinäkin olet tainnut syytellä jotakin synnyttämiseen pakottamisesta."
No sehän pitää paikkansa! Vai sallitteko te vastustajat sitten synnytyshaluttomalle naiselle abortin??"
No todistele sitten että joku on pakottanu jonkun synnyttään.
Enimmässä osaa (>99,9%) aborttitapauksia kyse olisi VASTUUsynnytyksestä.
"Edelleen lapsenmurha ei tarkoita aborttia! Se on FAKTA!! "
Lue mitä sanoista 'lapsi' ja 'murha' sanotaan. Osoita sitten ettei niitä voida kumpaakaan liittää aborttiin.
Osoita siis vääräksi että aborteissa tapetaan suunnitellusti syntymättömiä lapsia. Aborttiin liitettynä termi 'lapsen murha' tarkoittaa muuta kuin juridista merkitystä. Joten ketään ei ole syytelty (oikeusopillisesta) rikoksesta.
"antaako wikisanakirja nyt KIELITIETEELLISET FAKTAT vaiko ei?"
väittäny ettei? Tajuatko sinä ettei ne juridiset määritteet ykisnään muodosta faktoja??
"Missä vaiheessa minä olen kertaakaan yrittänyt väittää, että pakottaminen ei olisi pakottamista?? Osoitat linkein sen nyt!! Annat tulla vaan ja osoitat missä mun logiikkani muka on mennyt pieleen!!!!!"
Niin, sun mielestähän on täysin sama asia pakottaa joku tekeen ilman omaa syytään jotain, kuin että joku ottaa sen riskin pakosta ihan itse ja vapaaehtosesti...
"Mutta sun mielestäkö lainsäädäntö määrittää sen, milloin kyse on pakottamisesta ja milloin ei? Että jos laki ei salli vaihtoehtoa, niin silloin väkisinkin laittaminen tekeen jotain, ei ole pakottamista?"
????? Häh?
kiinan abortteja pakkoaborteiksi? Nehän ottaa sen riskin ihan tietosesti itse ja vapaaehtosesti seksiä harrastaessaan.
"Ethän sä ole pystynyt kumoamaan sitä, etteikö syntymättömät ois lapsia tai etteikö abortti ois niiden suunniteltua tappamista!"
Täh??? Olenko yrittänyt kumotakkaan??? Mitä oikein meinaat??? Mitä tää liittyy tähän asiaan?
"Sillon jos alatte lässyttää pakkosynnytysväestä, on teidänkin kestettävä lapsenmurhaväki-nimitys itsestänne."
Paitsi että lapsenmurha on rikos ja et ole vielä kyennyt osoittamaan, että joku täällä olisi siihen syyllistynyt.
"Ja milläs tavoin sen jälkeen erotellaankaan ne jotka hyväksyy syntymättömien tappamisen??"
Mä olen ehdottanut sitä aborttiväkeä ja pakkosynnytsväkeä. Sullahan se ongelma nyt on. Joten miten itse erottelisit synnytyksen kannattajista ne jotka mielummin pakottaisivat siihen kuin antaisivat käyttää olemassaolevaa vaihtoehtoa? Olisiko sitten parempia termiä vaikkapa alkioväki ja lapsiväki? ne eivät kuvailisi enää kannatusta, vaan sitä mille annetaan ihmisoikeudet.
"Ai millähän tavoin????"
No onhan teidän porukkaa nekin jotka kannattaa tappamista. esim. abortti lääkärin tappamista. Onhan teidän porukka myös kirjoittanut että abortin tehneetkin pitäisi jättää vain verilammikkoihinsa kuolemaan. Sehän on myös tappamista, jos jättää tahallaan kuolemaan jonkun vaikka voisi auttaakkin! Ja kun tehän suositte murhiakin, niin murhistahan voi tulla syyllisyydentunteita.
""Miksi se sanakirja ei nyt sulle kelpaa? Miksi väität sanakirjan sanomista nyt mun mutumielipiteekseni?? Miksi sä itse käytät ihan sitä samaa sanakirjaa vaikket sitä kerran kelpuuta????? "
Kyllä kelpaa."
No miksi sitten ei kelpaa se, mitä se pakottamisesta sanoo??
"Mutta sinä vaan koitat epätoivolla tehdä jostain juridisesta määritteestä koko yleisen faktan."
Miten niin juridisesta määritteestä??? Missä kohtaa se sanakirja pakottamista määritellessään sanoo, että se olisi juuri juridinen määritelmä???
Siis Wikisanakirja sanoo, että pakottaminen tarkoittaa "panna toinen henkilö tekemään jotain väkisin". Missä se siinä sanoo että se olisi muka juridinen määritelmä??
Eikös tuo ole ihan se yleiskielen määritelmä ja juridiikka sitten määrittelee sitä, mikä pakottaminen on laillista ja mikä ei??? Niinhän se laki katsoo, että synnyttämään ei ole laillista pakottaa, jos lääkärit katsovat lainmukaisten abortin perusteiden täyttyvän. Ja synnyttämään pakottaminen on laillista mikäli nuo perusteet eivät täyty. Ja se katsoo, että kenen tahansa vankeuteen pakottaminen ei ole laillista, mutta oikeuslaitoksessa rikoksesta vankeustuomion saaneen pakottaminen vankeuteen on laillista.
"Siis toiset saa pakottaa, joitain muita ei, vaikka 'pakotus' johtuisi vieläpä ihan omista valinnoista ja siitä seuranneesta vastuunkantamisen velvollisuudesta.. :D"
??????????????????????? Siis HÄH??? Etkö vieläkään tajua että kyseessä on KAKSI ERI ASIAA???
ENSIMMÄINEN ASIA: mikä on pakottamista? Sekä minä, että kielitieteellinen fakta, sanomme että pakottamista on se, että laittaa toisen ihmisen tekemään jotain vasten tahtoaan.
TOINEN ASIA: Onko pakottaminen oikein vai väärin ja mihin pakottaminen milloinkin on oikein tai väärin.
Siis ensimmäinen asia on fakta, toinen asia on arvokysymys. Siis mikä ihme tässä nyt voi olla noin älyttämän vaikeaa tajuta??
"No todistele sitten että joku on pakottanu jonkun synnyttään."
???????????????? Ai siis pakkosynnytysväen pitäisi kuvata vain tehtyjä tekoja? No miksi tekin sitten kutsutte aborttiväeksi niitäkin, jotka eivät ole aborttia tehneet?
"Lue mitä sanoista 'lapsi' ja 'murha' sanotaan. Osoita sitten ettei niitä voida kumpaakaan liittää aborttiin."
Luepas sinä, mitä sanotaan lapsenmurhasta. Osoita että se ei tarkoita syntyneiden lasten tappamista. Osoitat nyt virallisella linkillä, että termi 'lapsenmurha' tarkoittaa aborttia.
Osoita, että 'lapsenmurhasta' syyttely ei tarkoita rikoksesta syyttelyä.
antaa kielitieteellisen faktan, niin sittenhän tämä on fakta:
"pakottaa
1. panna toinen henkilö tekemään jotain väkisin"
Joten miksi väität, että se olisi vain minun mutumielipidettäni?????
"Niin, sun mielestähän on täysin sama asia pakottaa joku tekeen ilman omaa syytään jotain, kuin että joku ottaa sen riskin pakosta ihan itse ja vapaaehtosesti..."
Niin, pakottaminen on aina pakottamista. Syyllisyys/syyttömyys, vastuullisuus/vastuuttomuus yms. antavat vain suuntaviittaa niille arvokysymyksille, missä päätetään milloin pakottaminen on oikein tai ei ole. Kyse on silti pakottamisesta, oli se oikein tai ei. Laki määrittelee sen, milloin pakottaminen on laillista, me jokainen määrittelemme sen, milloin pakottaminen on mielestämme hyväksyttävää. Vieläkö jotain meni yli hilseen?? Vai haenko ja ratakiskojen jälkeen veturinkuljettajatkin apuun???
""Mutta sun mielestäkö lainsäädäntö määrittää sen, milloin kyse on pakottamisesta ja milloin ei? Että jos laki ei salli vaihtoehtoa, niin silloin väkisinkin laittaminen tekeen jotain, ei ole pakottamista?"
????? Häh?"
No sinähän se sanoit, että jos laissa abortti kielletään, e4i enää vaihtoehtoja ole... Lue se asiayhteys tuolta:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9149092/44731927
Ja vastaa toki kysymykseen suoraan!!!
""Sillon jos alatte lässyttää pakkosynnytysväestä, on teidänkin kestettävä lapsenmurhaväki-nimitys itsestänne."
Paitsi että lapsenmurha on rikos ja et ole vielä kyennyt osoittamaan, että joku täällä olisi siihen syyllistynyt. "
..perusteleen miksei sitä vois käyttää aborttiin liittyen sanojen yleismerkityksessä.
"Mä olen ehdottanut sitä aborttiväkeä ja pakkosynnytsväkeä. Sullahan se ongelma nyt on."
Ei, vaan sulla. Sulle ei kelpaa ne neutralimmat termit 'aborttiväki' ja 'synnytysväki', eikä ne vähemmän neutraalit 'pakkosynnytysväki' ja lapsenmurhaväki'. Joten?
Ja ton sun perustelus mukaanhan yhtä lailla sun sakistas voitas käyttää nimitystä pakkosynnytysväki, jos vaan jossain tilanteessa aborttia ei sallita.
"Olisiko sitten parempia termiä vaikkapa alkioväki ja lapsiväki? "
Se 'alkioväkihän' antaa ihmiseoikeudet kaikille lapsille. Ja alkiot ei oo eri asia kun lapset :)
Miten lääkärien murhat ja murhaajien lammikkokuolemat liittyy tappamisviekoitteluun ja murhatraumoihin pakottamisen? Ihan itsehän ne osansa valitsi.
"No miksi sitten ei kelpaa se, mitä se pakottamisesta sanoo?? "
Mitähän se mahtaa sanoa vastuusta ja velvollisuudesta?
"mikä on pakottamista? Sekä minä, että kielitieteellinen fakta, sanomme että pakottamista on se, että laittaa toisen ihmisen tekemään jotain vasten tahtoaan. "
Eli sun mielestä ei ole yhtikäs mitään väliä eikä eroa onko joku ehkä ihan itse ottanut tietosen ja vapaaehtoisen riskin siitä että joutuu pakottautumaan johonkin?? Eikö silloin juuri ole kyse vastuusta? Ei vastuun kantaminen ole aina mukavaa, mutta siihen on pakottauduttava.
"No miksi tekin sitten kutsutte aborttiväeksi niitäkin, jotka eivät ole aborttia tehneet? "
Onhan se kerrottu ennenkin, että siihen lasketaan myös ne jotka täällä aktiivisesti edistää ja kannattaa mukavuusabortteja.
"Luepas sinä, mitä sanotaan lapsenmurhasta. Osoita että se ei tarkoita syntyneiden lasten tappamista. Osoitat nyt virallisella linkillä, että termi 'lapsenmurha' tarkoittaa aborttia.
Osoita, että 'lapsenmurhasta' syyttely ei tarkoita rikoksesta syyttelyä."
Miksi?? En ole väittänyt etteikö sillä juridisesti tarkotettas myös syntyneen tappamista!! Osoita siis ettei samaa termiä voida käyttää perustellusti yleismerkityksessään abortista.
Ja miksei sulle oo kelvannu edes lapsen murhaväki tai lastenmurhaväki? Nehän on eri termejä kuin lapsenmurhaväki.
Sitäpaitsi ihan virallinen termi syntyneen lapsen murhalle on lapsensurma, joten siinä viimeistään kaatuu sun perättömät syytökses rikoksesta syyttämisestä ;D
mitään vastuun kantamista (joka useinkaan ei ole kivaa ja siihen on jopa pakottauduttava) ei enää olekaan koska se on täysin sama asia pakottamisen kanssa..
"No sinähän se sanoit, että jos laissa abortti kielletään, e4i enää vaihtoehtoja ole..."
No eihän sitä nytkään oo.. normaaleille ihmisille jotka ei halua paeta vastuustaan lapsensa hengen kustannuksella.
Pakkoabortit ovat luonnottomia ja ihmisoikeuksien vastaisia.
MIKSI sanot pakkoabortteja pakottamiseksi, kun valinta harrastaa seksiä on tehty täysin vapaaehtoisesti ja tietoisena seurauksista? Pakottaminenhan ei ole pakottamista, jos tekoon on ryhdytty vapaaehtoisesti ja tietäen mitkä seuraukset siitä joutuu kantamaan.
naisista on harrastanu seksiä vapaaehtosesti..? Ehkä Kiinassa raiskataankin "vähän" useemmin.
Mutta eihän (pakko)aborttia voida pitää vastuuna tai velvollisuutenakaan, se on ihmisoikeusrikkomusta monin tavoin!! Sen seurauksena on lapsen kuolema ja naisen ruumiiseen kajoaminen väkisin. Vastuusynnytyksessä itsekäs nainen ei saa hinkuamaansa (ihmisoikeusrikkomusta) läpi ja kenties pahoittaa mielensä, mutta lapsi saa kuitenkin pitää koko elämänsä!
Mikä muu olisi parempi nimitys kuin pakkoabortti? Ihmisoikeusrikkomuksellisen väestönkasvupolitiikan abortti??
pakottaminen on ainakin YK:n mielestä ihmisoikeusrikkomus.
Ja edelleen toisen laittaminen tekemään jotain vasten tahtoisesti, on pakottamista. Sille et nyt vaan mahda mitään, että kielitieteellinen fakta ja sun mutusi ovat eri asioita.
ovat kaksi eri asiaa. Joskus vastuunkin kantaminen on pakollista.
""No sinähän se sanoit, että jos laissa abortti kielletään, e4i enää vaihtoehtoja ole..."
No eihän sitä nytkään oo.. normaaleille ihmisille jotka ei halua paeta vastuustaan lapsensa hengen kustannuksella."
Siis sellainen asia kuin abortti on edelleen olemassa. Se että sinä muuta yrität mutuilla ei muuta sitä asiaa, että abortti on olemassa.
se niin sanoo ja miten tämä sopii yhteen sen kanssa että syntymättömilläkin on tärkein ihmisoikeus elää??
Väität siis että ympäri maailman tapahtuu jatkuvasti näitä 'pakkosynnytysten ihmisoikeusrikkomuksia' kun raskauksia velvoitetaan jatkamaan loppuun määrätyillä perusteilla ja tietyistä viikoista lähtien? :D
Sen sijaan Kiinan pakkoabortteja on kritisoitu useiltakin korkeilta tahoilta ja ovat yleisesti paheksuttuja kautta maailman.
Sinä voit toki jatkossakin mutujankkailla kaikkea vastuuta ja velvollisuuksiakin pakottamiseksi.
ettei aborttia ole olemassa? Normaaleille ihmisille se vaan ei ole mikään mukavuudenhalun maksimoiva vaihtoehto!
"miksei sitä vois käyttää aborttiin liittyen sanojen yleismerkityksessä."
lapsenmurha on yksi sana, joka tarkoittaa syntyneen lapsen tappamista. Jos väität, että tämä yksi sana tarkoittaa yleismerkityksessään myös aborttia, osoitat sen virallisin linkein. Muussa tapauksessa kyse on vain sinun mutustasi.
"Sulle ei kelpaa ne neutralimmat termit 'aborttiväki' ja 'synnytysväki', eikä ne vähemmän neutraalit 'pakkosynnytysväki' ja lapsenmurhaväki'. Joten?"
Kuten miljoonasti sanottu, pakkosynnytysväki on minusta yhtä neutraali termi kuin aborttiväkikin.
Nythän muuten palstalla on uudet säännöt tuota aborttiväkeä koskien. Vastustajien mukaanhan sitä ei enää sovi täällä käyttää, koska vastustajien mukaan se ei liity palstan aiheeseen, eikä siitä sallita muiden edes esittää kysymyksiä. Parasta siis olla enää käyttämättä sitä, jollei halua viestiään palstan aiheeseen kuulumattomana poistettavan. Koska vastustajat nyt päättivät, että tuota termiä eivät kaikki saa käyttää, ei sitä tarvitse enää käyttää vastaisuudessa kenenkään.
"Ja ton sun perustelus mukaanhan yhtä lailla sun sakistas voitas käyttää nimitystä pakkosynnytysväki, jos vaan jossain tilanteessa aborttia ei sallita."
Niin voisi. Sinun logiikalla taas ei voisi.
"Miten lääkärien murhat ja murhaajien lammikkokuolemat liittyy tappamisviekoitteluun ja murhatraumoihin pakottamisen? Ihan itsehän ne osansa valitsi."
No miten aborttioikeuden kannatus liittyy sitten niihin?
""No miksi sitten ei kelpaa se, mitä se pakottamisesta sanoo?? "
Mitähän se mahtaa sanoa vastuusta ja velvollisuudesta?"
http://fi.wiktionary.org/wiki/vastuu
http://fi.wiktionary.org/w/index.php?title=Toiminnot:Haku&search=velvollisuus&go=Siirry
Luulisi että olisit nuo osannut itsekin katsoa... kerropas sitten nyt, että miksi et kelpuuta kielitieteelliseksi faktaksi sitä mitä wikisanakirja pakottamisesta sanoo??
"Eli sun mielestä ei ole yhtikäs mitään väliä eikä eroa onko joku ehkä ihan itse ottanut tietosen ja vapaaehtoisen riskin siitä että joutuu pakottautumaan johonkin?? Eikö silloin juuri ole kyse vastuusta?"
Mikähän siinä nyt on, että et vain kykene tajuamaan sitä, mistä tässä nyt on keskusteltu? Mikä siinä on että edes rautalangan vääntäminen ei näytä tehoavan?? Etkö kunnolla edes lue näitä viestejä, vai onko tämä juttu nyt tosiaan liian korkealentoista sinun kapasiteetillesi?
Vielä kerran: Kyse on siitä, mikä on pakottamista, ei siitä milloin pakottaminen on oikein, milloin se on vastuullista. Vastuu ja pakottaminen on kaksi eri asiaa. ja tottakai sillä on merkitystä, milloin on kyse vastuusta, koska se on olellisessa asemassa siinä, kun ratkotaan sitä, onko pakottaminen oikeutettua vaiko ei. pakottaminen on silti aina pakottamista, vaikka se olisi oikeutettuakin. Vastuuseenkin voi pakottaa.
Ajatellaan nyt esimerkiksi sitä "urheaa pikkutyttöä" joka pakotettiin adoptioon. Toki kyse oli pakottamisesta, koska hän ei ilmeisesti sitä ihan vapaasta halustaankaan tehnyt. Ja toki pakottaminen tuossa tapauksessa oli vastuuseen pakottamista, pakottamista kantamaan vastuunsa ja tekemään velvollisuutensa. Eli pakottaminen oli mielestäni oikeutettua, mutta pakottamista se silti oli.
Sinun mukaasihan kyse ei ollut edes pakottamisesta, sillä tuo "urhea pikkutyttö" vapaaehtoisesti valitsi tietoisen riksin siitä, että joutuu pakottautumaan johonkin. Jostain syystä juuri sä olet tainnut palstalla eniten höyrytä pakkoadoptiosta vaikka logiikkasi mukaan kyse ei sellaisesta ole voinut olla...
"Onhan se kerrottu ennenkin, että siihen lasketaan myös ne jotka täällä aktiivisesti edistää ja kannattaa mukavuusabortteja."
Niin. ja ihan samalla tavalla pakkosynnytysväkeen lasketaan ne, jotka täällä aktiivisesti edistävät ja kannattavat synnyttämään pakottamista.
"En ole väittänyt etteikö sillä juridisesti tarkotettas myös syntyneen tappamista!! Osoita siis ettei samaa termiä voida käyttää perustellusti yleismerkityksessään abortista."
Sinunhan se pitää osoittaa, että termillä sellainen yleismerkitys on, kun kerran väität olevan!! Heti kun pystyt edes semiviralliselta taholta osoittamaan tuollaisen yleismerkityksen, niin asia on selvä.
"Sitäpaitsi ihan virallinen termi syntyneen lapsen murhalle on lapsensurma, joten siinä viimeistään kaatuu sun perättömät syytökses rikoksesta syyttämisestä ;D"
Lapsenmurha tarkoittaa edelleen samaa asiaa:
"_Lapsenmurhana_ pidetään rikosta, jossa äiti surmaa lapsensa synnytyksen yhteydessä tai heti sen jälkeen."
http://www.vhkk.fi/ukh/9232.htm
"Tietosanakirja: _Lapsenmurha_
Lapsensurma on lainopillinen nimitys henkirikokselle, jossa Suomen rikoslain 21. luvun määritelmän mukaan nainen "synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa"."
http://suomisanakirja.fi/Lapsenmurha
"Henkirikoksiin kuuluvat muun muassa murha, tappo ja _lapsenmurha_."
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/EU-vertailu Britannia on Euroopan väkivaltaisin maa/1135247425512
"lapsenmurha on yksi sana, joka tarkoittaa syntyneen lapsen tappamista. Jos väität, että tämä yksi sana tarkoittaa yleismerkityksessään myös aborttia, osoitat sen virallisin linkein."
Ettei vaan ois nyt ihan oma mutusi asiasta, se virallinen lakitermi kun on lapsensurma :D mutta lapsen ja murhan merkityksethän sulle onkin jo osoitettu, joten me muut emme voi sille mitään jollet niiden merkitystä yhteenkirjoitettuna enää tajua.
"Kuten miljoonasti sanottu, pakkosynnytysväki on minusta yhtä neutraali termi kuin aborttiväkikin. "
Ai sitä termiä pitää saada käyttää siks kun se on SUSTA ihan neutraali :DDDD no sittenhän samalla syyllä voidaan käyttää lapsenmurhaväkee.
"Nythän muuten palstalla on uudet säännöt tuota aborttiväkeä koskien. Vastustajien mukaanhan sitä ei enää sovi täällä käyttää, koska vastustajien mukaan se ei liity palstan aiheeseen, eikä siitä sallita muiden edes esittää kysymyksiä"
Höpöhöpö! Sinä olet kääntänyt asian näin ihan omassa päässäsi. Täällä on todettu ettei palstan kirjottajat ja pelkkä heidän analysointinsa ole aiheena. Se ei tarkoita sitä, etteikö abortin vastustajista/edistäjistä voisi käyttää muitakin termejä kuin näitä.
""Miten lääkärien murhat ja murhaajien lammikkokuolemat liittyy tappamisviekoitteluun ja murhatraumoihin pakottamisen? Ihan itsehän ne osansa valitsi."
No miten aborttioikeuden kannatus liittyy sitten niihin? "
Minä kysyin nyt sulta. Siis aktiivi kannatusko ei ole millään muotoa viekoittelua tappamiseen eikä esim. nuoren tytön pakotus iän takia aborttiin ole traumaattista?
"Luulisi että olisit nuo osannut itsekin katsoa... kerropas sitten nyt, että miksi et kelpuuta kielitieteelliseksi faktaksi sitä mitä wikisanakirja pakottamisesta sanoo??"
MIten niin en hyväksy? Sillon vaan ei oo kyse täysin samanlaisesta pakotuksesta kun siihen on hankkiuduttu ihan omilla valinnoilla, vapaaehtosesti. Toisin kun sun mielestä. Tässähän sä et suostu yhtikäs mitään eroa näkemään :D
"Vielä kerran: Kyse on siitä, mikä on pakottamista, ei siitä milloin pakottaminen on oikein, milloin se on vastuullista."
Sinähän tässä nyt et tämän saman jankkaamises kanssa näytä tajuavan ettei tässä ole mitenkään kyse siitä mikä pakotus on oikein tai väärin, vaan onko siihen tianteeseen ajautuminen ihan OMAA SYYTÄ, ja kun on, ei kyse olekaan enää pakottamisesta vaan pikemminkin pakottautumisesta eli vastuun myötä syntyneestä velvollisuudesta!! :D Tämähän ei ole edes mielipiteistä riippuvaista, toisin kuin pakotuksen oikeus tai vääryys! Joko tilanteeseen on hankkiduttu omista valinnoista, tai sitten sitä on edeltäny pakko, jollonka se on todellista pakotusta ilman vastuuta.
"Ajatellaan nyt esimerkiksi sitä "urheaa pikkutyttöä" joka pakotettiin adoptioon. Toki kyse oli pakottamisesta, koska hän ei ilmeisesti sitä ihan vapaasta halustaankaan tehnyt. "
Hohhoijaa.. ja taas tätä samaa. Olen jo kertonut ettei minusta alaikäistä voi velvoittaaa vastuuseen lapsestaan. Ja toisekseen mahtoiko tyttö tietää että viranomaiset pakkoadoptoisivat lapsen?? Jokainen seksiin ryhtyvä tietää kyllä että siitä voi tulla raskaaksi!
"Niin. ja ihan samalla tavalla pakkosynnytysväkeen lasketaan ne, jotka täällä aktiivisesti edistävät ja kannattavat synnyttämään pakottamista. "
Ja on kerrottu myös että niitä pakkosynnytyksiä ois 0,1% kaikista aborttitapauksista, ja tuskin kaikki vastustajat vastustaa raiskausabortteja.
"Sinunhan se pitää osoittaa, että termillä sellainen yleismerkitys on, kun kerran väität olevan!! Heti kun pystyt edes semiviralliselta taholta osoittamaan tuollaisen yleismerkityksen, niin asia on selvä. "
Lue uudelleen viestin ensimmäinen vastaus.
Osoita ettei lapsenmurha-termiä voida käyttää muussa kuin juridisessa tarkoituksessa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/1995/19950578
>4 §
Lapsensurma
Nainen, joka synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa, on tuomittava lapsensurmasta vankeuteen vähintään neljäksi kuukaudeksi ja enintään neljäksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.>
"_Lapsensurma_ on lainopillinen nimitys henkirikokselle, jossa Suomen rikoslain 21. luvun määritelmän mukaan nainen "synnytyksestä johtuvassa uupumuksessa tai ahdistuksessa surmaa lapsensa"." "
Niin, nimenomaan lapsenSURMA on se lainopillinen nimitys :)
HS:n linkki oli vain yhden toimittajan kirjoitusta, ei minkään virallisen tahon tekstiä :D
Osoita, että olen syytellyt täällä jotain rikoksesta (lapsenSURMASTA) etkä ole taas kerran syyllistynyt perättömään syyttelyyn...
"Ettei vaan ois nyt ihan oma mutusi asiasta, se virallinen lakitermi kun on lapsensurma :D"
Ja kuten jokainen saamasi linkki selvästi osoittaa, lapsenmurha tarkoittaa syntyneen lapsen tappamista. Sinä et ole vieläkään kyennyt osoittamaan, että se tarkoittaisi muutakaan.
"Ai sitä termiä pitää saada käyttää siks kun se on SUSTA ihan neutraali :DDDD"
Minkä takia pitää saada käyttää termiä aborttiväki? Siksikö kun se sinusta on ihan neutraali?
"Höpöhöpö! Sinä olet kääntänyt asian näin ihan omassa päässäsi. Täällä on todettu ettei palstan kirjottajat ja pelkkä heidän analysointinsa ole aiheena. Se ei tarkoita sitä, etteikö abortin vastustajista/edistäjistä voisi käyttää muitakin termejä kuin näitä."
Palstalla kysyttiin yksinkertaiesti, että mitä tarkoittaa aborttiväki. Kysymys poistettiin, koska se abortin vastustajan mukaan ei kuulu palstan aiheeseen. Siinä ei puhuttu kenestäkään kirjoittajasta, eikä analysoitu ketään. Siinä kysyttiin kysymys. Tätä kysymystä ei vastustajat salli, joten mitään syytä ei ole saman termin käyttöä sallia enää heillekään.
ja kiitos kun nyt kerroit, että palstan kirjoittajien analysointi ei ole täällä aiheena. Tästä lähtioen myöskään siis sun ei ole aiheellista analysoida ketään. Muistat sen sitten kun seuraavaksi alat harjoittamaan kyökkipsykologiaa. Ei tarvitse sinunkaan enää sitten ihmetellä että omia viestejäsi alkaa häviämään. pelatkaamme nyt näillä teidän vinkusäännöillänne sitten.
"Siis aktiivi kannatusko ei ole millään muotoa viekoittelua tappamiseen eikä esim. nuoren tytön pakotus iän takia aborttiin ole traumaattista?"
Siis aborttilääkäreiden murhaamisten aktiivikannatusko ei ole millään muotoa tappamiseen viekoittelua?
"Sillon vaan ei oo kyse täysin samanlaisesta pakotuksesta kun siihen on hankkiuduttu ihan omilla valinnoilla, vapaaehtosesti."
Oli samanlaista tai erilaista pakotusta, niin pakottamista yhtäkaikki. Se nyt on vain se kielitieteellinen fakta, jolle et mahda mitään.
"Sinähän tässä nyt et tämän saman jankkaamises kanssa näytä tajuavan ettei tässä ole mitenkään kyse siitä mikä pakotus on oikein tai väärin, vaan onko siihen tianteeseen ajautuminen ihan OMAA SYYTÄ, ja kun on, ei kyse olekaan enää pakottamisesta vaan pikemminkin pakottautumisesta eli vastuun myötä syntyneestä velvollisuudesta!! :D"
Kyse on siitä, mikä on pakottamista. Kielitieteellinen fakta on sooitettu, sinä et ole muuta kuin mutuillut.
"Tämähän ei ole edes mielipiteistä riippuvaista, toisin kuin pakotuksen oikeus tai vääryys"
Osoitat virallisin linkein, että synnytyshaluttomalla naisella on virallinen vastuu ja velvollisuus synnyttää. Sääli että esim. laki nyt vain on eri mieltä kanssasi, mutta sinä et taaskaan pysty erottamaan omaa mielipidettäsi faktoista.
"Olen jo kertonut ettei minusta alaikäistä voi velvoittaaa vastuuseen lapsestaan."
Niin, sinun mielstäsi. Sinun mielipiteelläsi on tismalleen sama arvo kuin muidenkin mielipiteillä.
"Ja toisekseen mahtoiko tyttö tietää että viranomaiset pakkoadoptoisivat lapsen??"
kaipa tuo ntyt kolmen vuoden aikana jotain tajusi? Viimeistään siinä vaiheessa kai, kun ihan itse otti kynän käteensä ja ihan itse allekirjoitti adoptiopaperit.
"Jokainen seksiin ryhtyvä tietää kyllä että siitä voi tulla raskaaksi!"
Kuten tiesi tämäkin tyttö. Toisaalta on aika jännä, että sinusta ei voida vapaaehtoisesti seksiin ryhtynyttä ja vapaaehtoisesti lapsen synnyttänyttä alaikäistä velvoittaa kantamaan vastuutaan vapaaehtoisten tekojensa seurauksista. Kun kuitenkin sinusta seksiin pakotetun alaikäisen voi velvoittaa kantamaan vastuu raiskaajansa teon seurauksista.
"Ja on kerrottu myös että niitä pakkosynnytyksiä ois 0,1% kaikista aborttitapauksista, ja tuskin kaikki vastustajat vastustaa raiskausabortteja."
Niin mutta toihan on vain sun mielipiteesi. Miksi meidän pitäisi kaikkien olla samaa mieltä?
""Sinunhan se pitää osoittaa, että termillä sellainen yleismerkitys on, kun kerran väität olevan!! Heti kun pystyt edes semiviralliselta taholta osoittamaan tuollaisen yleismerkityksen, niin asia on selvä. "
Lue uudelleen viestin ensimmäinen vastaus."
Missä siinä osoitit, että lapsenmurha tarkoittaa aborttia???
"Osoita ettei lapsenmurha-termiä voida käyttää muussa kuin juridisessa tarkoituksessa."
Ei minun tarvitse. Sinulla on todistusvelvollisuus osoittaa, että sen yleismerkitys on abortti.
"HS:n linkki oli vain yhden toimittajan kirjoitusta, ei minkään virallisen tahon tekstiä :D"
Eipäs ollutkaan. Se nyt sattui olemaan Euroopan komission alaisen Eurostat-tilastokeskuksen tekstiä.
Tässä vielä ko. tahon virallinen raportti aiheesta:
http://epp.eurostat.ec.europa.eu/cache/ITY_OFFPUB/KS-SF-09-036/EN/KS-SF-09-036-EN.PDF
Huomaa erityisesti seuraava kohta:
"Table 2 Crimes recorded by the police: Homicide
This is defined as intentional killing of a person, including murder, manslaughter, euthanasia and _infanticide_."
ettei lapsenmurhaa saa käyttää muusta kuin syntyneen lapsen murhasta ja etenkin että olisin syytelly jotain rikoksesta, eli lapsensurmasta!!
"Minkä takia pitää saada käyttää termiä aborttiväki? Siksikö kun se sinusta on ihan neutraali? "
Mitä ei-neutraalia on sanassa abortti? Entä millä perustein pakkosynnytys on yhtä neutraali kuin synnytys?
"Tätä kysymystä ei vastustajat salli, joten mitään syytä ei ole saman termin käyttöä sallia enää heillekään. "
Mistä sä tiedät kuka sitä ei sallinu?? Ehkä joku omasta väestäsi poistatti sen kun koko termi oli taas niin sietämätön.. Mun mielestä keskustelu oli kääntyny juuri oikein kiintoisaksi kun se hävisi :) Turha sitä aina muhun on syyttäviä sormia osotella!
"ja kiitos kun nyt kerroit, että palstan kirjoittajien analysointi ei ole täällä aiheena. Tästä lähtioen myöskään siis sun ei ole aiheellista analysoida ketään."
Nähtävästi sellasesta PELKÄSTÄÄN jauhavat aloitukset poistetaan.
"Siis aborttilääkäreiden murhaamisten aktiivikannatusko ei ole millään muotoa tappamiseen viekoittelua? "
MIssä täällä sellasta on kannatettu aktiivisesti? Eli jos on kysytty hyväksyntää tähän, niin ei voi vastata kuin kieltävästi tai muuten syyliistyy aktiivikannatukseen :D kai varmaan vielä tappamisyllytykseenkin? :D
"Oli samanlaista tai erilaista pakotusta, niin pakottamista yhtäkaikki. Se nyt on vain se kielitieteellinen fakta, jolle et mahda mitään. "
Eli et kykene näkemään mitään eroja pakotuksella ja vastuusta johtuvilla velvollisuuksilla. Jankkaat vain kielitieteellistä faktaasi mitä kukaan ei edes ole kieltänytkään.
"Kielitieteellinen fakta on sooitettu, sinä et ole muuta kuin mutuillut. "
Sinä et pysty muuta kuin mutuileman että vastuusta johtuva velvollisuus olisi täysin yks ja sama kuin mitkä tahansa pakot.
"Osoitat virallisin linkein, että synnytyshaluttomalla naisella on virallinen vastuu ja velvollisuus synnyttää."
Se on lukuisat kerrat osoitettu jo aivan loogisesti ja abortti on sen vastuun pakenemista. Sinähän et kykene ymmärtämään _valittujen_ tekojen yhteyttä siitä seuraaviin tapahtumiin, vaan väität velvollisuuttakin pakoksi.
Laki ei ole varsinaisesti mitään 'mieltä' vaan sanelee mikä on rangaistavaa, mikä ei. Ja kertoo siitä minkä 40 vuotta sitten katsottiin tulevan halvemmaksi yhteiskunnalle..
""Jokainen seksiin ryhtyvä tietää kyllä että siitä voi tulla raskaaksi!"
Kuten tiesi tämäkin tyttö."
Muttei tiennyt että lapsi voitaisiin pakkoadoptoida!
"Kun kuitenkin sinusta seksiin pakotetun alaikäisen voi velvoittaa kantamaan vastuu raiskaajansa teon seurauksista. "
Missä olen sanonut että raiskauksen jälkeen kannetaan vastuuta ja kyse on velvollisuudesta?? Eri asia on sitten onko pakottaminen silti oikein siinä tapauksessa..
""Ja on kerrottu myös että niitä pakkosynnytyksiä ois 0,1% kaikista aborttitapauksista, ja tuskin kaikki vastustajat vastustaa raiskausabortteja."
Niin mutta toihan on vain sun mielipiteesi. Miksi meidän pitäisi kaikkien olla samaa mieltä? "
Ai mikä?? Luvun voit kyllä tarkistaa staksista jollet mua usko ;D Ja sitähän sä et kyennykään tajuaan mitä eroa on pakolla ja itse valitulla riskillä ja siitä seuranneella tilalla.. eli aiheutuneella velvollisuudella.
"Missä siinä osoitit, että lapsenmurha tarkoittaa aborttia??? "
Missä sinä osoitit ettei syntymättömät ole lapsia/ihmisiä ja ettei heitä tapeta suunnitellusti aborteissa?
"Sinulla on todistusvelvollisuus osoittaa, että sen yleismerkitys on abortti. "
Ei todellakaan ole kun en ole sellasia edes väittäny :D nythän on jo paljastunut että sinäkin olet mutuillut mm. syytöksiäsi ihan pelkän epävirallisen termin varassa!!
""Table 2 Crimes recorded by the police: Homicide
This is defined as intentional killing of a person, including murder, manslaughter, euthanasia and _infanticide_." "
Niin, ja suomeksi käännettynä se virallinen termi on lapsensurma, ei -murha :)
Sinun tulee osoittaa, että lapsenmurha viralliselta yleismerkitykseltään tarkoittaa laillista aborttia. Minun ei tarvitse sinun mokiasi ruveta korjailemaan. Sinulla on todistustaakka. Minä olen sinulle osoittanut, mitä lapsenmurha tarkoittaa monin eri linkein. Jokaikisestä on käynyt ilmi, että asiayhteydestä huolimatta, sillä tarkoitetaan syntyneen lapsen tappamista.
"etenkin että olisin syytelly jotain rikoksesta, eli lapsensurmasta!!"
Niin kauan kuin sinä et kykene osoittamaan, että lapsenmurha tarkoittaa laillista aborttia, olet syytellyt toisia rikoksesta. Syntyneen lapsen tappaminen on rikos, oli rikosnimike mikä hyvänsä.
Toistan kysymykseni, odotan suoraa vastausta:
"Minkä takia pitää saada käyttää termiä aborttiväki? Siksikö kun se sinusta on ihan neutraali? "
Kykenetkö siis osoittamaan, että termi aborttiväki olisi jotenkin virallisesti määritelty neutraaliksi, vai onko se neutraali sinun mielestäsi.
"Jankkaat vain kielitieteellistä faktaasi mitä kukaan ei edes ole kieltänytkään."
Jos et ole sitä kieltänyt, niin miksi et hyväksy termiä pakkosynnytysväki? Pakkohan on kielitietellisesti faktaksi osoitettu, joten miksi pullikoit vastaan?
""Osoitat virallisin linkein, että synnytyshaluttomalla naisella on virallinen vastuu ja velvollisuus synnyttää."
Se on lukuisat kerrat osoitettu jo aivan loogisesti ja abortti on sen vastuun pakenemista."
Koska väitit, että tämä vastuu ja velvollisuus synnyttää ei ole mielipiteestä kiinni, niin osoitat tämän velvollisuuden virallisuuden virallisin ja faktallisin linkein. Tähän mennessä et ole muuta kertonut kuin mielipiteitäsi. Nyt annat viralliset linkit. odotamme niitäkin, varmaankin turhaan. Mistään muustakaanhan et vielä ole kyennyt linkkejä antamaan...
"Niin mutta toihan on vain sun mielipiteesi. Miksi meidän pitäisi kaikkien olla samaa mieltä? "
Ai mikä?? Luvun voit kyllä tarkistaa staksista jollet mua usko ;D"
Se, että ainoastaan raiskattujen synnytyshaluttomien pakottaminen on pakottamista, on vain sinun mielipiteesi. Kielitieteellistä faktaahan et vielä ole onnistunut kuomamaan
""Sinulla on todistusvelvollisuus osoittaa, että sen yleismerkitys on abortti. "
Ei todellakaan ole kun en ole sellasia edes väittäny :D"
Todellakin sinä olet velvollinen osoitamaan, että lapsenmurha tarkoittaa laillista aborttia, koska olet väittänyt että et muka ole syytellyt ketään rikoksesta. Vaikka virallinen rikosnimike olisikin lapsensurma, niin lapsenmurhalla tarkoitetaan silti todistetusti nimenomaan syntyneen lapsen tappamista. ja se on rikos. Olet siis syytellyt toisia syntynen lapsen tappamisesta, eli rikoksesta.
"Niin, ja suomeksi käännettynä se virallinen termi on lapsensurma, ei -murha :)"
Suomeksi käännettynä infanticide:
"lapsenmurha
1. An infanticide"
http://en.wiktionary.org/wiki/lapsenmurha
"lapsenmurha (Suomi - Englanti)
* infanticide (s)"
http://www.suomienglantisanakirja.fi/lapsenmurha
"Tulokset haulle infanticide (englanti-suomi)
Käännös
Substantiivit
1. lapsenmurha"
http://www.sanakirja.org/search.php?q=infanticide&l=3&l2=17
Osoitahan sinä nyt vihdoin ja viimein, että lapsenmurha tarkoittaa syntymättömän lapsen laillista tappamista abortissa. Muutoinhan olet syytellyt toisia rikoksesta.
Olet nyt saanut lukuisia linkkejä, joista käy ilmi, mitä lapsenmurha tarkoittaa. Sinulta vain ei löydy ensimmäistäkään omien väitteidesi tueksi.
"Sinun tulee osoittaa, että lapsenmurha viralliselta yleismerkitykseltään tarkoittaa laillista aborttia."
Ei tarvi osottaa mitään sellasta mitä en oo väittänykään, mutta osoitappa sinä vaan ettei termiä voida käyttää myös abortista ja että se (sanat lapsi ja murha) on virheellinen siihen liittyen! Lisäksi sinun tulee osoittaa että olen syyttänyt rikoksesta joitain tai muuten voimme todeta että olet syyllistynyt perättömään syyttelyyn.
"Niin kauan kuin sinä et kykene osoittamaan, että lapsenmurha tarkoittaa laillista aborttia, olet syytellyt toisia rikoksesta. Syntyneen lapsen tappaminen on rikos, oli rikosnimike mikä hyvänsä. "
Niin kauan kun et kykene osoittamaan että rikosnimike on virallisesti lapsenmurha, olet laukonut syytöksesi pelkkien valheellisten mutujen perusteella. Kaiken lisäksi olen tainnut puhua vain yleisesti lapsenmurha_väestä_, enkä ole kohdistanut syytöksiä tästä kehenkään yksittäiseen henkilöön.
"Kykenetkö siis osoittamaan, että termi aborttiväki olisi jotenkin virallisesti määritelty neutraaliksi, vai onko se neutraali sinun mielestäsi. "
Osoita sinä vain että se pakkosynnytysväki on ihan yhtä neutraali kuin aborttiväki tai synnytysväki!
"Pakkohan on kielitietellisesti faktaksi osoitettu, joten miksi pullikoit vastaan? "
Se 'pakko' on ihan omaa mutumielipidettäsi. Sulle on osoitettu miksi itse valituista tilaan hankkitumisista seuraa vastuu ja velvollisuus, mikä ei ole sama asia kuin pakko, vaikka kuinka pullikoit.
"Koska väitit, että tämä vastuu ja velvollisuus synnyttää ei ole mielipiteestä kiinni, niin osoitat tämän velvollisuuden virallisuuden virallisin ja faktallisin linkein."
Kerroppa nyt, onko ne raskaanaolijat (raiskattuja lukuunottamatta) hankkiutuneet siihen tilaansa ihan ITSE valiten ja riskit tietäen vaiko ei???!! Eli onko se pelkkää mielipidettä että ne on siinä tilassaan vapaaehtoisen teon surauksena??
"Se, että ainoastaan raiskattujen synnytyshaluttomien pakottaminen on pakottamista, on vain sinun mielipiteesi. Kielitieteellistä faktaahan et vielä ole onnistunut kuomamaan "
Sinä et ole onnistunut kumoamaan valinnossa otettua vastuuta ja seurauksista aiheutunutta velvollisuutta.
"Todellakin sinä olet velvollinen osoitamaan, että lapsenmurha tarkoittaa laillista aborttia, koska olet väittänyt että et muka ole syytellyt ketään rikoksesta. Vaikka virallinen rikosnimike olisikin lapsensurma, niin lapsenmurhalla tarkoitetaan silti todistetusti nimenomaan syntyneen lapsen tappamista. ja se on rikos. Olet siis syytellyt toisia syntynen lapsen tappamisesta, eli rikoksesta. "
Tämähän on osoitettu jo virallisin linkein pelkäksi mutumutuksesi :DDD turha sinun on enää kippuroida valheellisten ja perättömien syytöstesi nolossa sopassa! :D Osoita nyt vaan että on rikollista käyttää lapsenmurha-nimikettä aborttiin liittyen!!
Löytyyhän noita linkkejä missä englannin termi on yhdistetty myös lapsensurmaan.. mikä on suomeksi se lainopillinen termi ja jota ei ole täällä käytetty, siitä vaan et pääse nyt mihinkään luikerteleen :D
https://jyx.jyu.fi/dspace/bitstream/handle/123456789/10948/730.pdf?sequence=1
http://www.terkko.helsinki.fi/termix/?start=24&c=G07.700.320.374.750&hakusanat=lapsen&lang2=en
http://www.optula.om.fi/uploads/b0fgjlfzg.pdf
>Englanniksi lapsen surmaamisen yleistermi on infanticide, vastasyntyneen surmaamista kuvaava
termi sen sijaan neonaticide. Joskus käytetään myös termiä filicide kuvaamaan oman lapsen surmaamista,
jolloin tarkastelun ulkopuolella on (suhteellisen harvinainen) tilanne, jossa ulkopuolinen
henkilö tai toinen lapsi surmaa lapsen.>
Joten sinun tulee nyt osoittaa väitteesi todeksi että olisin syytellyt joitain rikoksesta ja että lapsenmurha-termin käyttö aborttiin liittyen olisi sellaista.. yhtikäs mitään et vaan mutujesi tueksi näytä löytävän!
tähän lapsenmurha-keskusteluun nyt siten, että lapsenmurha on ollut rikos. Käytännössä se on vanha rikosnimike sille, mikä nykyisin tunnetaan lapsensurmana. Ero näiden kahden rikoksen välillä on naisen siviilisäädyn määrittelyssä, ei siinä, onko surmattu lapsi syntynyt vaiko ei. Molemmat tarkoittavat syntyneen lapsen tappamista.
Siltä pohjalta abortin tehneen lapsenmurhasta syyttäminen on asiatonta, ja käytännössä siinä syytetään rikoksesta, sillä lapsenmurha tarkoittaa nimenomaan syntyneen, ei syntymättömän lapsen tappamista. Kyse on sanan merkityksestä, siitä mitä se tarkoittaa. Ei siitä, millaista nimeä lainsäädäntö asiasta kulloinkin käyttää. Minä olen samaa mieltä kanssakeskustelijasi kanssa siitä, että sinun tulisi kyetä osoittamaan jotenkin, että lapsenmurhalla yleiskielessä tarkoitetaan myöskin raskauden keskeytystä, jos aijot moista termiä abortin tehneistä käyttää.
Lapsenmurharikosten historiasta teen oman aloituksensa, sillä aihe on minusta varsin mielenkiintoinen ja ansaitsisi tulla pohdituksi omana kokonaisuutenaan.
se termi virallisena käytössä aikoihin, joten ketään ei ole syytelty rikoksesta :) Onko muuten yleisesti jostain VÄESTÄ puhuminen jonkun syyttelyä teosta?
Olen perustellut lapsi ja murha -termein miksi sitä voidaan käyttää myös abortista. Teidän olisi nyt osoitettava ettei se ole siinä yhteydessä pätevä ja todenmukainen.
Teidän tulisi myös osoittaa että abortin vastustajia yleisesti voidaan syyttää synnytyksiin pakottamisista, ja että itse vapaaehtoisesti valitusta riskistä/tilasta ja vastuun ottamisesta seuraa varsinaista pakkoa eikä pikemminkin omaehtoista pakottautumista eli velvollisuutta.
Termistä mukavuusabortti tulee väkisinkin mieleen abortti, joka tehdään täysin huvin vuoksi -siksi että se olisi todella mukavaa.
En ole koskaan kuullut että kukaan tekisi aborttia siksi että se olisi mukavaa. Jossain päin ulkomailla joku nainen hankkiutui jatkuvasti raskaaksi "päästäkseen" tekemään abortin, mutta motiivina ei hänelläkään ollut mukavuus vaan itsensä "rankaiseminen". Sanomattakin on selvää ettei kyseinen nainen ihan terve ollut.
Tiedänhän toki mitä tällä mukavuusabortilla tarkoitetaan, mutta niin kuten lapsi termiäkin käyttäessä, on pakko viilata pilkkua pyöreämmäksi, vaikkei pilkun oikein käyttö ole minunkaan vahvempia puolia.