Syön e-pillereitä ja tuossa viikko sitten aloin epäillä, että olisin tullut raskaaksi pillereistä huolimatta (liuskan ensimmäisellä viikolla jäi yksi pilleri välistä, jonka sitten kyllä otin seur. päivänä ja muutoikin en ihan samaan aikaan päivästä ole aina pilleriä ottanut..). Juuri todennäköisimpänä ovulaatiopäivänä on harrastettu seksiä, ja tuosta noin viikon kuluttua alkoi ilmestyä kummallisia oireita.
Alavatsa oli hieman kipeä ja turvoksissa. Kipu oli oikeastaan hetkittäistä, eli vähän sellaista pistelevää, joka kesti hetken ja sitten loppui. Lisäksi iltaisin minua alkoi palelemaan, mikä ei todellakaan ole mulle tyypillistä ollenkaan. Vähän sellainen olo kuin olisi tulossa kuumetta tai jotain. Kaikki nämä oireet oikeastaan ajoittuivat iltaan, päivällä en juuri huomannut mitään. Tosin olen huomannut, että janottaa enemmän kuin normaalisti ja käyn vessassa useammin..
Edellämainittua oloa jatkui vajaan viikon, jonka jälkeen kaksi päivää ennen tyhjennysvuodon alkua illalla tuli taas ihan samanlainen palelu ja flunssainen olo, mutta paljon pahempana kuin aiemmin. Yritin nukahtaa, mutten vaan pystynyt, vatsaa vihloi (vähän kuin kovissa kuukautiskivuissa) ja paleli. Sitten vihdoin kuitenkin nukahdin ja aamulla oli ihan normaali olo taas.
Olin jo melko varma, että olisin raskaana, mutta tyhjennysvuoto alkoi kuitenkin ihan normaalisti samana päivänä kuin sen pitikin alkaa. Saa nyt nähdä tuleeko vuoto ihan "normaalisti" loppuun asti, tänään siis tämä ensimmäinen vuotopäivä menossa.
Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti :) Eli voisinkohan kuitenkin olla raskaana vai oliko nuo oireeni nyt sitten jotain ihan muuta, jonka sitten vain kuvittelin raskaudeksi. Testin aion tehdä ensi viikon alussa joka tapauksessa, mutta kiinnostaisi kuulla, jos jollakin on kokemusta vastaavasta tilanteesta..

Vastaukset 5
Vanhimmat
Minulla oli vastaavia oireita silloin kun lopetin e-pillerit. Kolmen kierron ajan oli tuollaisia oireita ja liittyivät ilmeisesti jotenkin e-pillereistä "vieroittautumiseen". Hormonit heittelivät miten sattuu ja oli kaikenlaisia outoja oireita joita olisi voinut tulkita vaikka raskauden oireiksi, mutta kuukautiset tulivat aina ajallaan. Vasta neljännessä kierrossa oireet hävisivät ja olotila normalisoitui, edelleenkään en ole raskaana vaikka yritys on kova.
ESTÄVÄT ovulaation, joten "Juuri todennäköisimpänä ovulaatiopäivänä on harrastettu seksiä, ja tuosta noin viikon kuluttua alkoi ilmestyä kummallisia oireita."?`??
Kun pilleri unohtuu niin siitä tulee oireita.
Miksi syöt e-pillereitä jos haluat lapsen? (oletan että siksi olet Vauvakuumepalstalla)
Testin voit tehdä vaikka heti aamusella.
En ymmärrä miten saat noista raskausoireita..
Ei e-pillereiden aikaan nainen ovuloi ja jos sulla on kerran tyhjennysvuoto alkanut normaalisti ni miks ihmeessä edes oletat olevasi raskaana? Ei käy nyt mun järkeen! Jos se tyhj.vuoto tullut ni et sä sillo ole raskaana!
Ja mietis nyt uudelleen: oot vauvakuumeilijoiden palstalla..miks? Jos kerran syöt e-pillereitä ni sillonhan sulla on varmasti tarkoitus pysyä ilman raskautta, vai mitä?
Siis jos nyt oot vauvakuumeinen ni jätä sit ne pillerit pois! Mut muista et naisille jotka syö e-pillereitä ei voi tulla ovulaatiota!
Tiedän erittäin hyvin, ettei e-pillereiden aikaan normaalisti tule ovulaatiota. MUTTA nyt olikin kyse siitä, että se yksi pilleri jäi välistä, joka voi edesauttaa sitä, että ovulaatio pääseekin tapahtumaan.
Ja tiedän monta naista, jotka ovat syöneet pillereitä täysin normaalisti, ja ovat silti tulleet raskaaksi. Ja raskaaksihan ei voi tulla ilman, että ovulaatio on tapahtunut. Ja jos ette tienneet, niin vuotoahan voi tulla etenkin alkuraskauden aikana useammankin kerran ihan normaalisti
Ja ei olla erityisemmin lasta tähän nyt suunniteltu, eli raskaaksi ei ollut todellakaan tarkoitus (vielä) tulla. Mutta jos olisin raskaana, ei se mikään katastrofi olisi ollut lainkaan.
Mutta ehkä tämä oli huono paikka sitten tulla kyselemään yhtään mitään, teen joka tapauksessa testin kuitenkin.
Mut tuskinpa tuo nyt yhtään mitään merkkaa noi sun oudot oireet ku kuiteski sul on se tyhjennysvuoto tullu normaalisti. Ja jos nyt pitkään on käyttäny pillereitä ni on se pillerien pettäminen erittäin epätod.näk. mul kans unohtu joskus pilleri ottaa ekalla viikolla mut enpä silti tullu koskaan raskaaks. Että näin. Ja usein en muistanut just samaan aikaan vrk:sta ottaa sitä pilleriä mut siinähän on 12 tunnin varoaika, ota se huomioon. Eli sun ei tartte ottaa sitä aina samaan aikaan vrk:sta jos nyt sattuu unohtumaan..kunhan otat sen 12 tunnin sisällä siitä ku se edellinen vuorokaus on menny umpeen ni hyvä on. :)
Luota vaan siihen mitä sun kroppas sanoo, tuohan on ihan päivänselvä merkki että et ole raskaana ku vuoto tullu normaalisti!
Eikä me sua täällä mitenkään tuomita mut ite kysyit ja me vastattiin, that´s it. :)