stressiä varsinkaan töistä, se on valitettavan monella pääkopassa. No entäs ne ihmiset joille moraalisesti tämä ajatusmaailma ei toimi. Jonkun ne TYÖT ON TEHTÄVÄ! Ja ne työt kerääntyy ahkeralle työntekijälle niin kauan kunnes ahkera työntekijä uupuu ja uupuu.. Itse olen meinannut monta kertaa töihin mennessä päättää päiväni, pahoimpina aikoina. Eikä parempia aikoja ole luvassa, mutta osaan nyt säästellä itseäni edes jonkun verran.
Älä ota
----
1550
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Stressillä ei ole mitään tekemistä työn määrään. Jotkut stressaavat ihan turhista ja toiset ei. Osittain se on itseluottamuksen puutetta osittain luonteesta kiinni. Jos töissä tulisi vaikka suuri virhe, miksi stressata koko päivää se tapahtui jo ja virheistä oppii. Kaikein tyhmintä on ottaa asiakkaiden sanomiset liian henkilökohtaiset. Ei ne sinua hauku vaan yritystä! joten miksi stressata liikaa.
Stressaaminen vain lisää työn onnistumisen vaikeutta. :D että näin