No ensinnäkin ketuttaa kun heräsin postiluukun kolahdukseen kun ovi oli auki. Toisekseen, kerran armeijassa mä jouduin puhutteluun kun aseen puhdistuksen seurauksena olin epähuomiossa laittanut panoksettoman mutta ladatun aseen kaappiin. No miksi samalla periaattella Jussi Halla-aholta ei haeta aseita pois? Halla-aho on internetissä julkaissut kirjoituksen, jossa hän kertoo pohtineensä jonkun ihmisen päähän ampumista. Tämä henkilö oli Halla-ahon käsityksen mukaan ahdistellut häntä seksuaalisesti. Mielestäni tällaisia kirjoittelevalta mieheltä pitäisi poliisin hakea välittömästi kaikki aseet ja patruunat pois.
Halla-ahon aseet
uiuiguig
21202
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
En usko, että halla-aho on uhkaillu ketään ampumisella. Tuommoselle väitteelle pitää olla todisteet. Laita linkki!!!!!
En ole väittänyt, että olisi uhkaillut ketään. Sanoin, että hän kertoi pohtineensa sitä.
Tekstiä ei ole, koska Halla-aho on ilmeisesti editoinut sen pois, sillä hänestä ei ole seisomaan sanomansa takana.
Tässä kuitenkin linkki televisiokeskusteluun, jossa Saska Saarikoksi ottaa asian esille ja Halla-ho myöntää tapahtuneen. Leif Salmen epäilee, että Halla-aho on nähnyt unta siitä että homo ehdotti hänelle suuseksiä.
Kohdasta 3.30 eteenpäin.
http://www.youtube.com/watch?v=jd3JCZpNj9I
”Tehtaanpuiston homon kanssa mietin hetken, että jospa hakisin yläkerrasta pyssyn ja ampuisin päähän. Olisiko siitä seuraava hekuma niin suuri, että se ylittäisi vankilareissusta seuraavan harmituksen? Väkivalta on nykyään aliarvostettu ongelmanratkaisukeino.” (Katuhäirintää käsittelevässä kirjoituksessaan Scriptassa 17. lokakuuta 2003 jouduttuaan itse seksuaalisen häirinnän uhriksi)
Tuo löytyy wikisitaateista:
http://fi.wikiquote.org/wiki/Jussi_Halla-aho
ettei hänen lupiaan ole jo peruttu.
Herkutellut ajatuksella ampua koko Suomen nykyinen hallitus mutta ei sellaisen ajatteleminen ole kuitenkaan mikään rikos. Ei muuten minulla ole asetta enkä aio toteuttaa fantasiaani.
Kukaan ei ole puhunut rikoksesta. Mutta, kuten tuossa videossakin todetaan, Halla-ahon jutut ovat sairaita ja erikoisia. Mielestäni sellaiselta ihmiseltä, jolle tulee mieleen pimeä ajatus ampua toista päähän seksuaalisen ahdistelun takia, pitäisi ottaa aseet pois. Pistooli ei ole mikään lapsen leikkikalu, vaan se on hengenvaarallinen ase.
Vielä pimeämpää on, että ihminen kokee tarvetta internetissä tämän mieleensä tulevan ajatuksen.
Se onkin hyvä, että sinulla ei ole asetta etkä aio toteuttaa, mutta Halla-aholla on ase.
Ja tämä hekumoi sitä julkisesti.
Totta kai puhun asiasta, koska häneltä ei ole otettu aseita pois.
Poliisin toiesta.
luopuu aseistaan, hän ei enää kelpaa soinin ahteria nuolemaan? Outoa sivaritouhua?!
Kateelliset persut vaan panettelevat Halla-ahoa, kun tietävät Muutos 2011 saavan valtavan vaalivoiton ja Halla-ahon loikkaavan jo ennen vaaleja!
Terroristijärjestö Palautus.org, Muutos 2011 ja Homma-foorumi tulevat kaikki samasta sairaasta lähteestä, Suomen Sisu -nimisestä natsijärjestöstä. Tähän järjestöön kuului myös Halla-aho. Ja Halla-aholla on tyypillisen kouluampujan profiili: vihakirjoituksia netissä ja aseharrastusta. Koska Suojelupoliisi herää ja pistää Halla-ahon ja muut Suomen Sisun terroristit tiukkaan kuulusteluun?
Suomen Sisu on isänmaallinen järjestö, johon ei kuulu ainuttakaan natsia. Myöskään Halla-aho ei ole natsi vaan ainoastaan yhteiskunnan tilasta ja kasvavasta maahanmuutosta huolestunut tavallinen kansalainen, yksi meistä. Halla-aho ei kirjoita vihasta muihin vain rakkaudesta omiin, Suomen kansaan ja isänmaahan. Eivätkö ne ole sinulle rakkaita asioita?
Normaalisti Halla-ahoa pidettäisiin vihakirjoitustensa ja aseharrastuksensa perusteella potentiaalisena kouluampujana. Häneltä olisi viety aseet jo aikaa sitten pois. Varsinkin kun tuossa Homma/Muutos 2011 -porukassa on paljon näitä wannabe-terroristeja, nettiuhkailijoita ja ties mitä rikollisia. Miksei poliisi toimi ja hae Halla-aholta pyssyjä pois? Mieshän on täysi aikapommi. Tosin hän joutuisi varmaan ammuskelemaan koulun sijasta yliopistolla, mutta asia on sama. Pidän tätä henkilöä turvallisuusriskinä.
Vaikka he eivät voikaan sitä vallitsevassa mediailmapiirissä paljastaa, monet poliisit ja virkamiehet myöntävät kyllä hiljaisesti, että Halla-ahon puheissa on paljonkin järkeä. Ehkä Halla-ahon nousu eduskuntaan murtaa padot ja saa nämä ihmiset puhumaan avoimesti huolistaan, jotka ovat samat kuin Halla-ahon ja meidän kaikkien isänmaan tulevaisuudesta kiinnostuneiden.
viestejä.
Halla on perussuomalainen ja me perussuomalaiset tulemme voittamaan vaalit ja senjälkeen totuus tulee esiin ja suomalainen suomenkielinen uskaltaa tulla esiin ja puhua suunsa puhtaaksi.
Nyt vielä sensuuri mediassa vääristää faktat samoin kuin muutamat kirjoittajat tässä ketjussa.
tiukkana?!
http://www.mtv3.fi/uutiset/mediait.shtml/arkistot/mediait/2009/02/803708
Tässä on muuten kysytty oikein hyviä kysymyksiä. Pitäisikö viranomaisilta tiedustella heidän kantaansa asiasta? Tulisiko median kiinnittää asiaan enemmän huomiota? Turvallisuusriskit pitäisi aina ottaa huomioon!
Taas ajankohtainen aihe.