Vanhasen perinö

Suomi putosi jyrkästi maailman korruptio listalla.

Suomi täynnä hämäriä vaalirahoittajia.

Suomi täynnä elintasopakolaisia.

Suomi täynnä vaalirahalla ostettuja kansanedustajia, jotka äänestävät mitä Matti ja Matin kaverit käskee.

Suomi täynnä ateisteja.

Suomi täynnä rikosliigoja.

Suomi lamassa ja velassa.

Suomen syyttäjä- ja oikeuslaitos rappiolla., esim. Jonkka / TaistoTurusen tapaus Fennovoiman ydinvoimala lobbaajan-jääväämisasia.
378
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Vanhanen oli se joka oli kahden pimpsikkään välissä pääministerinä.

Äänestä

Sellainenhan oli tarkoituskin. Ei sillä ole v'äliä mitä siitä' seuraa kunhan Keskustan puheenjohtajaa jaa vainota.

Ihan asama Suomen maineelle.

Ehkä tuo pitäisi pikkansakin mutta nyt tuo asia on tuotu esiin aikalailla epäreilulla tavalla. Keskusta on hankkinut vaalirahansa ihan normaalilla tavalla, niin kuin nuo Rikospoliisin rikostutkinnatkin osoittavat. Siitä huolimatta sillä "korruptiolla" on lyöty Vanhasta ja Keksustaa kuin vierasta sikaa.

Tuota korruptiorahaa pitäisi kuitenkin etsiä Demarien ja ammattiyhdistyliikeen välisestä suhteesta. Siihen ajatukseen tulin jo 1990-luvun alussa kun Eduskunnassa Järjestettiin >Yleislakkouhkailuja Edustuksellisen demokratian toimimisen estämiseksi. Siis yksi taho painosti yleilakolla muuta eduskuntaa omien tautajoukkojensa etujen vuoksi. Siihenhän ei voi syynä muu kuin RAHA: Eli kun tuolaiset seuraukset ovat vaali- ja muusta puoluerahoiutksesta johtuvia se raha todella haisee.

Esitti Urpilainen yhden yleislakkouhkauksen myös Tässä nykyisessä eduskunnassakin.

Siis siihen todelliseen "korruptioon" ei ole kiinnitetty mitään huomiota. Sitten vielä se korruptio on salattu, Hesari ja Yle nielivät selityksen täysin vaikka faktat osoittivat täysin muuta. Urpilainen sanoi ettäå SAK:lta on ollut muutama "soppatykki ja muutama talkoolainen vaalitlisuuksissa". Kuitenkin faktat osoittavat että SAK on antanut Demareille yli 400 000 euroa suoraa vaalitukea. Kyllä tuolla rahalla pitääkin jo eduskunnassa olla masinoimassa SAK:lle yleislakkoa.

Se miksi tuo "korruptiolistan" tulos putosi johtuu Täysin tämän tason mediasta tällä hallituskaudella.

Äänestä
  • Tällä kertaa se pääsia.

    Iltasanomat 4.6.2008

    "....Iltasanomien mukaan Vanhanen pysyi tiedotustilaisuudessa aiemmassa kannassaan, jonka mukaan hänen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä Forsiukselle pyytämänsä rahat viittasivat ilmastoseminaariin.

    Merikukka Forsius kiisti asian tämän päivän Ilta-Sanomissa.

    Vanhasen mukaan Forsius oli puhunut hänelle vaalibudjettinsa niukkuudesta.

    – Forsius ei varsinaisesti pyytänyt rahaa, vaan kertoi, ettei hänen rahansa riitä vaalikampanjaan. Sen pohjalta mainitsin hänestä Tapani Yli-Saunamäelle. Mistään summista ei ollut puhetta, Vanhanen kommentoi. ...."



    hesari 14.4.2010

    Tähän asti Vanhanen on kiistänyt olleensa tekemisissä Forsiuksen Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistyksen jakaman vaalituen kanssa.

    Vanhasen on ollut vaikea sanoa mitään Forsiuksen tukirahoista, koska tuohon aikaan Forsius edusti vihreitä. Myöhemmin hän loikkasi kokoomukseen.

    Tukirahoja jaettaessa Vanhanen ja Forsius nähtiin yhdessä myös muissa kuin vaaleihin liittyvissä tilaisuuksissa. Heidän arveltiin jopa seurustelevan,

    Huomioi. Iltiksen juttu 2008. hesarin juttu 2010. Siis Hesari oli vähän myöhässä. Eli valehteli tahallaan.

    Vanhanen. 4.6.2008 Forsiuksen pyytämät rahat viittasivat ilmastoseminaariin. Hesari. 14.4.2010 Tukirahoja jaettaessa Vanhanen ja Forsius nähtiin yhdessä myös muissa kuin vaaleihin liittyvissä tilaisuuksissa. Heidän arveltiin jopa seurustelevan,


    Eli täyttä potaskaa tuo Hesarin 2010 juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1mmmm kirjoitti:

Suomi putosi jyrkästi maailman korruptio listalla.

Suomi täynnä hämäriä vaalirahoittajia.

Suomi täynnä elintasopakolaisia.

Suomi täynnä vaalirahalla ostettuja kansanedustajia, jotka äänestävät mitä Matti ja Matin kaverit käskee.

Suomi täynnä ateisteja.

Suomi täynnä rikosliigoja.

Suomi lamassa ja velassa.

Suomen syyttäjä- ja oikeuslaitos rappiolla., esim. Jonkka / TaistoTurusen tapaus Fennovoiman ydinvoimala lobbaajan-jääväämisasia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu