Aikamatka texasilaiselle karjatilalle

Ylen ykköseltä lauantaina klo 10.05 alkoi dokumenttisarja: Aikamatka texasilaiselle karjatilalle.
Ensimmäinen osa jäi minulta näkemättä, kun ei yleensä tule lauantai aamusin tv:tä katsottua.
Tosi harvoin yle esittää mitään kiinnostavaa ja mielenkiitoista ohjelmasarjaa ja varsinkaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Itse katson yleensä kaikki lännenelokuvat ja kuukauden Westernit, joita Yle kakkoselta tulee joskus harvoin.
Olisi kyllä mielenkiintoista saada elää tuolloin 1850-1940 luvulla jossakin tuolla lännen miesten asuin alueilla. Ei se elämä siellä siihen aikaan mitään helppoa, eikä nykyajan mukavuuksiakaan ollut.
Olisi ihan mielenkiintoista luopua ja jättää kaikki nykyinen elämä ja kokeilla elää kuten nuo karjapaimenet 1850-1940 luvulla. Ainoa asia, mitä kaipaisi on nykyajan hyvä terveyden huolto, kuten hammaslääkäri, jossa aina välillä joutuu pistäytymään.
Mutta kaikista muista mukavuuksista voisi luopua ainakin joksikin aikaa.
Nykyajan ihminen on tullut riippuvaiseksi näistä nykyajan mukavuuksista, kuten tv, tietokone, netti, kännykkä, auto ja radio.
Niin, kuin ei niitä ilman pärjäisi ollenkaan, vaikka 20 vuotta sitten oli todella harvinaista, jos jollakin oli netti tai kännykkä ja jos olikin, niin ei siellä netissä ollut silloin juuri mitään tietoja.

Ainakin minulle olivat kaikki dokumentissa esitetyt työt tuttuja, paitsi tuo karjanajo ja hevoset.
Nykyäänkin tulee tehtyä vastaavanlasia yksinkertaisia töitä.
Vaihtaisin kyllä asuinpaikkani tuollaiseen ranchiin, jossa on omia maita 4000 hehtaaria ja ympärillä avaraa tilaan silmänkantamattomiin. Siellähän olisi vaikka mitä mahdollisuuksia.
Ei ole täällä suomessa noin komeita maisemia. Jos täällä on vähänkään avointa tilaa, niin ne rakennetaan täyteen rakennuksia tai metsitetään.
1561
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mä katoin, se isäntäperhe siinä on muutenkin jo niin hiton hyveellinen ja uskovainen ettei tossa mitään tuskaa niille syntyny, se äiti paasas hartaushetkenkin ihan innolla läpi.. näitä jenkkien "parempia ihmisiä".. itekin kyllä kiinnostuin ja päätin kattoa mutta tuo rupeskin lähinnä kiehuttamaan hermoja... ei ihan sellasta ku ootin, että ihan kaupunkilaiset joutus tonne, olivat noi cowboytkin osa jo muuten asunu maatiloilla yms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


arokurki kirjoitti:

Ylen ykköseltä lauantaina klo 10.05 alkoi dokumenttisarja: Aikamatka texasilaiselle karjatilalle.
Ensimmäinen osa jäi minulta näkemättä, kun ei yleensä tule lauantai aamusin tv:tä katsottua.
Tosi harvoin yle esittää mitään kiinnostavaa ja mielenkiitoista ohjelmasarjaa ja varsinkaan mitään tavallisuudesta poikkeavaa.
Itse katson yleensä kaikki lännenelokuvat ja kuukauden Westernit, joita Yle kakkoselta tulee joskus harvoin.
Olisi kyllä mielenkiintoista saada elää tuolloin 1850-1940 luvulla jossakin tuolla lännen miesten asuin alueilla. Ei se elämä siellä siihen aikaan mitään helppoa, eikä nykyajan mukavuuksiakaan ollut.
Olisi ihan mielenkiintoista luopua ja jättää kaikki nykyinen elämä ja kokeilla elää kuten nuo karjapaimenet 1850-1940 luvulla. Ainoa asia, mitä kaipaisi on nykyajan hyvä terveyden huolto, kuten hammaslääkäri, jossa aina välillä joutuu pistäytymään.
Mutta kaikista muista mukavuuksista voisi luopua ainakin joksikin aikaa.
Nykyajan ihminen on tullut riippuvaiseksi näistä nykyajan mukavuuksista, kuten tv, tietokone, netti, kännykkä, auto ja radio.
Niin, kuin ei niitä ilman pärjäisi ollenkaan, vaikka 20 vuotta sitten oli todella harvinaista, jos jollakin oli netti tai kännykkä ja jos olikin, niin ei siellä netissä ollut silloin juuri mitään tietoja.

Ainakin minulle olivat kaikki dokumentissa esitetyt työt tuttuja, paitsi tuo karjanajo ja hevoset.
Nykyäänkin tulee tehtyä vastaavanlasia yksinkertaisia töitä.
Vaihtaisin kyllä asuinpaikkani tuollaiseen ranchiin, jossa on omia maita 4000 hehtaaria ja ympärillä avaraa tilaan silmänkantamattomiin. Siellähän olisi vaikka mitä mahdollisuuksia.
Ei ole täällä suomessa noin komeita maisemia. Jos täällä on vähänkään avointa tilaa, niin ne rakennetaan täyteen rakennuksia tai metsitetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu