Olen 20 vuotias nuori nainen ja kärsin ahdistuksesta, sosiaalistentilanteidenpelosta ja masennuksesta. Olen syönyt päälle pari vuotta xanor debot 0,5mg 1/pv, cipralex 15mg 1/pv ja opamox:n 15mg tarvittaessa. En ole kulkenut lääkitykseni aikana terapiassa, koska oloni on ollut todella hyvä. Olen pystynyt hoitamaan opiskeluni, ystävä suhteeni ja käsittelemään asioitani yksin. Olen aikaisemmin käynyt pari kertaa terapiassa puolen vuoden jaksoissa, mutta tunsin ettei niistä ollut minulle apua.
Mutta nyt viimeisen kolmen kuukauden aikana olen tuntenut väsymystä, toivottomuutta ja ahdistukseni ovat alkaneet ilmetä voimakkaammin. Pelkään lähteä käymään kaupassa, baarissa ja yleisillä paikoilla, sillä tunnen, että ihmiset katsovat minua kokoajan. Olen huolissani siitä kuinka tämä kaikki vaikuttaa opiskeluihini. Enää minulla on vuosi opintoja jäljellä, enkä halua keskeyttää niitä, jotta pääsisin työelämään hyvissä ajoin. En halua nostaa lääkkeitteni määrää, enkä jättää niitä pois, sillä ilman niitä en pärjää.
Miten te ihmiset olette käsitelleet teidän ahdistuksia ja pelkojanne? Onko terapiasta ollut apua? Pelkään mennä terapiaan, koska pelkään kuulostavani siellä jotenkin "hullulta" ja pelkään sitä myös että lääkkeitäni aletaan vaihtamaan. Olen vaihtanut lääkkeitäni lääkärini kanssa pari kertaa ja nämä tuntuvat sopivan parhaiten.
Mutta nyt viimeisen kolmen kuukauden aikana olen tuntenut väsymystä, toivottomuutta ja ahdistukseni ovat alkaneet ilmetä voimakkaammin. Pelkään lähteä käymään kaupassa, baarissa ja yleisillä paikoilla, sillä tunnen, että ihmiset katsovat minua kokoajan. Olen huolissani siitä kuinka tämä kaikki vaikuttaa opiskeluihini. Enää minulla on vuosi opintoja jäljellä, enkä halua keskeyttää niitä, jotta pääsisin työelämään hyvissä ajoin. En halua nostaa lääkkeitteni määrää, enkä jättää niitä pois, sillä ilman niitä en pärjää.
Miten te ihmiset olette käsitelleet teidän ahdistuksia ja pelkojanne? Onko terapiasta ollut apua? Pelkään mennä terapiaan, koska pelkään kuulostavani siellä jotenkin "hullulta" ja pelkään sitä myös että lääkkeitäni aletaan vaihtamaan. Olen vaihtanut lääkkeitäni lääkärini kanssa pari kertaa ja nämä tuntuvat sopivan parhaiten.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kaikkea hyvää sinulle!!
Luulen, että noin harvoista terapiakäynneistä ei ole hyötyä. Pitäisi saada tiivis ja luottamuksellinen potilassuhde. Itse käyn vastaavanlaisista syistä psykoterapiassa 2krt/vko, ja apu alkaa pikkuhiljaa näkymään nyt neljän kuukauden jälkeen. Toipuminen ei siis käy sormia napsauttamalla, kärsivällisyyttä siis vaaditaaan. Siihen olen saanutkin totutella....
Olen tosiaan käynyt yksityisellä psykiatrilla lääkkeideni suhteen ja pitäisi varmaan myös varata aikaa terapiaankin. Kiitos sinulle vastauksesta minäkin-
Olen ollut masentunut 12-vuotiaasta asti. Siitä lähtien olen käynyt monta kertaa ties missä koulukuraattoreilla ja psykiatreilla. Vasta 16-vuotiaana itsemurhayrityksen takia jouduttuani sairaalaan minut "pakotettiin" päihdepsykiatrille. kävin hänen luonaan n.2 krt viikossa suunnilleen vuoden. sitä ennen olin tietenkin käynyt monta kertaa tällaisissa "pari kertaa riitti kiitos" käynneillä, mutta olin aina tuntenut oloni hyvin epämukavaksi.
Vaikka aluksi inhosin käydä päihdepsykiatrilla, muodostui meidän välillemme suuri luottamus.
Tuntui niin hyvältä saada purkaa sitä kaikkea mitä oli jo monta vuotta ollut sisälläni, ja joka oli purkautunut valitettavasti itsemurhayritykseen.
Vuoden jälkeen suostuin viimein mielialalääkitykseen, ja terapia käyntejäni harvennettiin. kävin silti noin kerran viikossa/kahdessa, n. vuoden ajan...nyt 19vuotiaana koen että psykiatrikäynnit olivat parasta mitä minulle on tapahtunut tähän asti.
Ne auttoivat minua löytämään itseni. Vaikka oli raskasta käydä läpi asioita, joita oli miettinyt niin monesti päässään, se todellakin auttoi sanoa ne ääneen...Kuulla jonkun toisen näkökulmia ja ajatuksia, sellaisia joita itse ei olisi havainnutkaan.
Henkilökohtaisesti löysin sen kadottaman itseni, ja opin taas rakastamaan juuri minua.
Jos on mahdollista päästä esim. terapiaan, suosittelen sitä sydämmeni pohjasta.
Mutta se ei toimi jos ei ole täysin rehellinen ja paljasta kaikki ajatuksensa. Ei saa pelätä mitään, ja pitää antautua tähän "hoitoon". Kyseessä on sinun elämäsi, ja vain sinä voit antaa toisten auttaa sinua. Jos pelkäät kuulostavasi hullulta, terapiassa ei ole järkeä. Antaudu ammattilaisten käsiin, anna heille kontrolli ja anna heidän auttaa.
Toivon että oma kokemukseni auttoi edes hieman, suosittelen silti terapiaa. Vaikka aluksi tuntuisi oudolta ja hankalalta...älä luovuta!
Kiitoksia ihmisille, jotka vaivautuvat kertomaan omia kokemuksiaan. Se todella auttaa ja näen hieman jo toivon pilkahdusta elämässäni. Hienoa, että teille on ollut terapiasta apua. Tunnen, että minäkin tarvitsen jonkun ulkopuolisen, joka auttaa minua ymmärtämään ajatuksiani ja kokemuksiani. Ehkei ole hyvä käsitellä asioita sittenkään yksinään :)
Kiitos kaikille, tämä auttaa jaksamaan eteenpäin. :)
Moikka, mullakin ihan sama juttu, pelkään mennä mihin tahansa kun tuntuu että koko ajan "tarkkaillaan". mulla on ainakin auttanut ahdistukseen joka aamuinen syvävenyttely, ja hengitys harjotukset. sillon kun on ahdistunut ja niin yleensä lihakset on jännittyneenä vaikkei sitä välttämättä itse huomaakkaan. sitten ku menee ulos ja sosiaaliseen paikkaan ni tuntee heti miten lihakset alkaa jännittää ja sydän puskuttaa, sillon kannattaa keskittyä hengitykseen ja koittaa rentouttaa lihakset.
Kaikista pahin mitä voi tehdä on että rupee etu käteen miettimään että "mitä jos, mitä jos". Jos miettii etukäteen että nyt varmasti ku meen tohon kassalle, punastun, panikoin jne ni varmasti niin tulee tapahtumaan. Ite pelkään aina että saan jonku paniikki kohtauksen jossain yleisellä paikalla, nyt oon ruvennu miettimään että " okei noniin, alahan tulla se paniikki kohtaus", ikään kun toivois sitä ja ei ottais sitä niin vakavasti.
itsellensä "puihuminen" auttaa kans, sanoo ittellensä vaikka "olenpa rento, että on rauhallinen ja hyvä olo. Ei saa sanoa kuulemma näin " minä en pelkää" koska maailma kuulee vain sanan pelkää. pitää sanoa kaikki positiivisen sävyyn: olen rento, huoleton,iloinen, rauhallinen..
Hei ja tekohymy auttaa kanssa! siinä jotain millä oon ite jotenki pärjänny mutta vaikeeta tää silti on.. lisää vinkkejä tännekkin!
Alpratsolaami pitkään ja toistuvasti käytettynä kääntyy jonkin mekanismin vuoksi itseään vastaan. (Keho taistelee vierasta ainetta vastaan.)
Alussa saatu ahdistuksen poistuminen vaihtuukin ahdistukseen.
Vaihtoehtoina yleensä ehdotetaan annoksen nostoa (korkeampi annos myös jossain kohtaa, luultavasti aiemmin kuin aloitusannos, kääntyy taas käyttäjäänsä vastaan) tai lääkkeen lopetusta.
Alpratsolaami on myös aika nopeavaikutteinen bentsodiatsepiini. Se tarkoittaa sitä, että sen pitoisuus plasmassa nousee ensin nopeasti ja sitten laskee yhtä nopeasti. Tästä syystä se soveltuu paremmin akuuttien paniikkikohtausten hoitoon. Jos vannot alpratsolaamin nimeen, on vaihtoehtona myös Xanor Depot.
Se vapauttaa lääkettä tasaisesti 24h niin, että lääkeaineen pitoisuus pysyy samana koko päivän ja näin olo on helpompi.
Itse olen saanut paljon apua psykoterapiasta, sitä suisittelen lämpimästi myös sinulle! Ahdistuslääke lamaa aivojasi piilottaen OIREEN vähäksi aikaa, kun taas psykoterapia etsii syyn, mistä oire johtuu, ja HOITAA SYYN. Jos panostat terapiaan kaikkesi, avaudut, puhut juuri niistä asioista joista mieluiten vaikenisit, ajan myötä olo helpottaa =)! Toki lääkkeitä voi käyttää terapian tukena, niin itsekin teen.
Minä syön Lyrica 300mg x2/vrk ja Efexor depot 75mg x1/vrk. Tarvittassa otan Alproksia (Xanorin rinnakkaisvalmiste) 0.5mg-1mg kerralla.
Voimia sinulle, toivottavasti pääset hyvään terapiasuhteeseen ja ahdistuksesi helpottaa =)!