Sairastuin epilepsiaan tai se todettiin 1990 ja lääkitys alkoi 1991 toisen kohtauksen tultua. Sitten kohtauksia on ollut vähän: 1994, 1996. Minulla meni polvi sijoiltaan 2008 ja siihen liittyneessä shokissa (?) sain ilmeisesti myös kohtauksen, joka oli lyhyt ja olin osittain tajuissani (kuulin ympärilläni ihmiset ja pystyin keskustelemaan heidän kanssaan).
Edellä mainitusta huomaatte jo ongelmani, elikkä tähän on tultu: polveni meni sijoiltaan 2008, mutta se meni uudestaan sijoiltaan 2010. Syynä tietenkin se, että kunnat eivät huolehdi velvoitteistaan ja hiekoita talvisin.
Mutta syynä on yhtä lailla ylipainoni, joka on aivan varmasti eplepsialääkkeen näläntunteen ja aineenvaihduntasotkun aiheuttamaa, kuin myös minun huonojen ruokailutottumusten ja elämäntapojeni syytä. Ttosin 1990-luvulla liikuin paljon enemmän kuin viimeisten kymmenen vuoden aikana... kun hiljattain katsoin 10-15 vuotta vanhoja valokuvia, en ollut tunnistaa itseäni, kuinka sopusuhtainen olin silloin.
Olen myös lukenut, että lääkkeeni Deprakine 500mg depot aiheuttaa luuston heikkenemistä. Polviluksaatio(i)ssa myös hiukan murtui luuta ja rustoa. Nyt minuun on porattu titaaniruuveja ja siirretty uusi nivelside ja polven "aurauskulmaa" säädetty ja olen kuntoutumisvaiheessa. Sekä ortopedi että fysioterapeutit ovat huolissaan terveestä polvesta ja pelottelevat, että se klonksahtaa seuraavaksi.
Olen syönyt Deprakinea aiemmin Tegretol Retardia ja Neurotol Slowta, en muista missä järjestyksessä nämä ajallisesti menevät, mutta veikkaan, että Neurotol oli ensimmäinen lääke. Kiukuttelemalla sain kolme vuotta sitten lääkemäärää vähennettyä siten, että syön yhden 500 napin ja yhden 300 napin. Jo aiemmin 1990-luvulla olin valittanut lääkityksen aiheuttamaa väsymystä. Ja toisaalta minulle ei vuosiin ollut tullut kohtauksia.
Koska polvileikkauksen jälkeen jouduin syömään verentukkeutumien estämiseksi Pradaxaa ja kovia kipulääkkeitä kuten Panacodia (varokaa tätä lääkettä!) niin eräänä päivänä aloin kusta verta. Paniikki päälle ja tutkimuksiin. Tässä vaiheessa tutkimuksia jo monet lääkärit ja hoitajat ovat sanoneet, ettei mitään hätää, Pradaxa aiheutti kaiken, mutta... tarinan huipentuma tuleekin tässä: ultraäänitutkimittauksessa minulla todettiin rasvamaksa!
Että kiitoksia vaan helvetisti saatanan Deprakine! Ja epilepsiaakin minulla on ollut niin vähän, että voisin ehkä olla kokonaan ilman lääkettä. Esim. tuo 1994 kohtaus johtui omasta tyhmyydestäni / itsepäisyydestäni, eli olin lopettanut lääkkeen syömisen, koska se väsytti.
En uskalla ottaa Deprakinea, mutta toisaalta alan nyt pelätä saavani kohtauksia. Joudun päivittäin ajamaan autolla itseni ja perheenjäsenteni tähden, työ- ja vapaa-ajan ajoa. Hemmetti jos jotain tapahtuu.
Rasvamaksa... juon hyvin harvoin alkoholia. Tämän vahvistavat myös perheenjäseneni ja ystäväni. Päinvastoin 1990-luvulla join paljon enemmän kun tuli rampattua yörafloissa ja kaiken maailman "kierrätyskeskuksissa". Rasvamaksa on aivan varmasti ylipainon, mahdollisen sokeritaudin ja näiden takana olevien Deprakinen ja velttouteni syytä.
Niin, minä olen aivan hullu suklaalle. Olen koko elämäni syönyt paljon makeisia ja hassua on, ettei minulla vieläkään ole reikiä hampaissa. Ehkä tuo myös valitettavasti on yllyttänyt minua jatkamaan makeisten mussuttamista.
Mitä minun pitäisi tehdä? Mikä olisi hyvä epilepsialääke? Tuolla alempana viesteissä puhutaan jostain Kepprasta, ja paljon pahaa puhutaankin. Samoin englanninkielisillä palstoilla.
Minä vihaan muutenkin tätä "kaatumatautia", joka tuhosi urasuunnitelmani ja muutenkin on estänyt minua menestymästä. Ne jotka tietävät sairaudestani pitävät minua jotenkin b-luokan kansalaisena, sillä aina jossain välissä, yleensä kesäisin festareilla, he sen itse huomaamattaan paljastavat.
Ja minä vihaan neurologeja: ovat aina tietyn lääkefirman puhuvia päivä. Ihan takuulla minullekin on syötetty näitä kaikkia lääkkeitä noin niinkuin markkinointi- ja tuotetutkimusmusmielessä. Niin-no, minulla on yleensäkin epäluottamus lääkäreitä kohtaan.
Ja yleesäkään epileptikkona minä en tiedä oikeuksiani ja aivan varmasti meitä epileptikkoja syrjitään tässä itäeurooppalaisessa Finlandistanissa. Tässäkään suhteessa emme ole mikään EU-kriteerit täyttävä länsimainen sivistysvaltio.
Muinaisina aikoina me kaikki oltaisiin oltu yhteiskunnan parasta a-ryhmää, shamaaneja, oraakkeleita, taikureita, pappeja, jumalia, piruja...
Edellä mainitusta huomaatte jo ongelmani, elikkä tähän on tultu: polveni meni sijoiltaan 2008, mutta se meni uudestaan sijoiltaan 2010. Syynä tietenkin se, että kunnat eivät huolehdi velvoitteistaan ja hiekoita talvisin.
Mutta syynä on yhtä lailla ylipainoni, joka on aivan varmasti eplepsialääkkeen näläntunteen ja aineenvaihduntasotkun aiheuttamaa, kuin myös minun huonojen ruokailutottumusten ja elämäntapojeni syytä. Ttosin 1990-luvulla liikuin paljon enemmän kuin viimeisten kymmenen vuoden aikana... kun hiljattain katsoin 10-15 vuotta vanhoja valokuvia, en ollut tunnistaa itseäni, kuinka sopusuhtainen olin silloin.
Olen myös lukenut, että lääkkeeni Deprakine 500mg depot aiheuttaa luuston heikkenemistä. Polviluksaatio(i)ssa myös hiukan murtui luuta ja rustoa. Nyt minuun on porattu titaaniruuveja ja siirretty uusi nivelside ja polven "aurauskulmaa" säädetty ja olen kuntoutumisvaiheessa. Sekä ortopedi että fysioterapeutit ovat huolissaan terveestä polvesta ja pelottelevat, että se klonksahtaa seuraavaksi.
Olen syönyt Deprakinea aiemmin Tegretol Retardia ja Neurotol Slowta, en muista missä järjestyksessä nämä ajallisesti menevät, mutta veikkaan, että Neurotol oli ensimmäinen lääke. Kiukuttelemalla sain kolme vuotta sitten lääkemäärää vähennettyä siten, että syön yhden 500 napin ja yhden 300 napin. Jo aiemmin 1990-luvulla olin valittanut lääkityksen aiheuttamaa väsymystä. Ja toisaalta minulle ei vuosiin ollut tullut kohtauksia.
Koska polvileikkauksen jälkeen jouduin syömään verentukkeutumien estämiseksi Pradaxaa ja kovia kipulääkkeitä kuten Panacodia (varokaa tätä lääkettä!) niin eräänä päivänä aloin kusta verta. Paniikki päälle ja tutkimuksiin. Tässä vaiheessa tutkimuksia jo monet lääkärit ja hoitajat ovat sanoneet, ettei mitään hätää, Pradaxa aiheutti kaiken, mutta... tarinan huipentuma tuleekin tässä: ultraäänitutkimittauksessa minulla todettiin rasvamaksa!
Että kiitoksia vaan helvetisti saatanan Deprakine! Ja epilepsiaakin minulla on ollut niin vähän, että voisin ehkä olla kokonaan ilman lääkettä. Esim. tuo 1994 kohtaus johtui omasta tyhmyydestäni / itsepäisyydestäni, eli olin lopettanut lääkkeen syömisen, koska se väsytti.
En uskalla ottaa Deprakinea, mutta toisaalta alan nyt pelätä saavani kohtauksia. Joudun päivittäin ajamaan autolla itseni ja perheenjäsenteni tähden, työ- ja vapaa-ajan ajoa. Hemmetti jos jotain tapahtuu.
Rasvamaksa... juon hyvin harvoin alkoholia. Tämän vahvistavat myös perheenjäseneni ja ystäväni. Päinvastoin 1990-luvulla join paljon enemmän kun tuli rampattua yörafloissa ja kaiken maailman "kierrätyskeskuksissa". Rasvamaksa on aivan varmasti ylipainon, mahdollisen sokeritaudin ja näiden takana olevien Deprakinen ja velttouteni syytä.
Niin, minä olen aivan hullu suklaalle. Olen koko elämäni syönyt paljon makeisia ja hassua on, ettei minulla vieläkään ole reikiä hampaissa. Ehkä tuo myös valitettavasti on yllyttänyt minua jatkamaan makeisten mussuttamista.
Mitä minun pitäisi tehdä? Mikä olisi hyvä epilepsialääke? Tuolla alempana viesteissä puhutaan jostain Kepprasta, ja paljon pahaa puhutaankin. Samoin englanninkielisillä palstoilla.
Minä vihaan muutenkin tätä "kaatumatautia", joka tuhosi urasuunnitelmani ja muutenkin on estänyt minua menestymästä. Ne jotka tietävät sairaudestani pitävät minua jotenkin b-luokan kansalaisena, sillä aina jossain välissä, yleensä kesäisin festareilla, he sen itse huomaamattaan paljastavat.
Ja minä vihaan neurologeja: ovat aina tietyn lääkefirman puhuvia päivä. Ihan takuulla minullekin on syötetty näitä kaikkia lääkkeitä noin niinkuin markkinointi- ja tuotetutkimusmusmielessä. Niin-no, minulla on yleensäkin epäluottamus lääkäreitä kohtaan.
Ja yleesäkään epileptikkona minä en tiedä oikeuksiani ja aivan varmasti meitä epileptikkoja syrjitään tässä itäeurooppalaisessa Finlandistanissa. Tässäkään suhteessa emme ole mikään EU-kriteerit täyttävä länsimainen sivistysvaltio.
Muinaisina aikoina me kaikki oltaisiin oltu yhteiskunnan parasta a-ryhmää, shamaaneja, oraakkeleita, taikureita, pappeja, jumalia, piruja...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Enää en muista Deprakinen vuorokausiannostustani, siitä on yli 20 vuotta. Alhainen natrium ja ruuansulatuskanavan häiriöt olivat ongelmani. Sekä kohtauskalenterini että ruuansulatuskanavani tilanne paranivat, kun Rivatril alkoi.
Ainakin lähes kaikkien, jos ei aivan kaikkien, epilepsialääkkeiden sivuvaikutus on väsymys. Muut sivuvaikutukset ovat valmistekohtaisia.
on bentzo joten se nyt ainakin väsyttää ja siihen syntyy riippuvuus, toleranssin kasvu ym.
Linkki ( http://keskustelu.suomi24.fi/node/1097570 ) näköjään ei mainitse maksavauriosta mitään? Onko sitten pahempi olla riippuvainen ja väsynyt kuin maksapoksahtaneena omia hautajaisia järjestämässä?
En ole vielä joutanut juhannuksen aikaan neurologille, mutta alkavalla viikolla käyn. Saas nähdä mitä ne rosvot sanovat.
Itselläni ollut epilepsia 7 vuotta ja lääkkeet on auttanut eikä ole kohtauksia tullut!
Ensin oli rivatril niminen lääke ja sitten Lyrica.