Teillä taitaa Suomessa olla yö, mutta vastailkaahan, kun ehditte.
Olen kuullut tapahtumistanne, että EH erotettiin lähetysmiehen tehtävistä. Milloin tämä tarkalleen tapahtui? onko siitä dokumenttia (pöytäkirjoja tms.) olemassa?
Mikä on tämä Turussa EH tapauksen vuoksi eronnut joukko? Onko se järjestäytynyt?
Milloin EH erotettiin?
102
1032
Vastaukset
- teuta
Pöytä kirjoja meinaan , ei tällä lapin vanhimmat järjestöllä voi olla sellaista dokumenttia joka heidät
erottaisi uskostaan , hehän ovat A:I:n jälkelaisiä, Ja kaikenlainen pelottelu kuuluu heidän heidän oppiin.
Sekä omavanhurskas toiminta, Lähinnä he ovat Leeviläisiä . Asioineen , töineen , puheineen, syntilistoineen
Jotka ei ole mistään kotoisin ,jos ajattelemme Raamatun mukaan Uskon asioita .
Ei tietääkseni ole järjestäytynyt , Tai jos on minä en tidä sitä , Minulla on muistikuva -97, tai -98 se oli.
joka tapauksessa , Erittäin suvereeni toimen pide , HEITÄ SANOOTAAN LIEDON LAISIKSI koska siellä oli
seurakunta joka hyväksyi heidät . Nyttemmin olen kuullut, että heissä on ainakin kaksi kielilläpuhujaa .
Ja kovasti on ottaneet selvää muistakin armolahjoista .
On myös Leeviläisten liedon seurakuntaa , mutta he ei ole sitä . Leeviläisten käyttämä Erikoislestaadiolaiset
nimi oli kyllä kerran ESS:ä painovirheellä noin , He käyttää Esikoislestaadiolaisuutta , kuten mekin ja hyvä
niin , sillä paluu joskus on helponpaa. Kun he huomaavat että kukaan ei tule postillan kanssa autuaaksi
vaan Raamattuun on uskottava ja siten JEESUKSEEN JUMALAN POIKAAN silloin pelastuu , tämä on UT:n
lyhin tie taivaaseen , ja evankelium.Niin, Eero H. erotettiin mm. sen takia kun häneltä oltiin kysytty "onko sinulla täysi luottamus lapin vanhimpiin"?
Eero H. vastasi " minä luotan vain raamattuun"
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ !!!!!- teuta
JHag kirjoitti:
Niin, Eero H. erotettiin mm. sen takia kun häneltä oltiin kysytty "onko sinulla täysi luottamus lapin vanhimpiin"?
Eero H. vastasi " minä luotan vain raamattuun"
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ !!!!!Noin minäkin sen olen kuullut . Mutta aikaa kysyttiin.
- sääntö-tavat ja lapp
JHag kirjoitti:
Niin, Eero H. erotettiin mm. sen takia kun häneltä oltiin kysytty "onko sinulla täysi luottamus lapin vanhimpiin"?
Eero H. vastasi " minä luotan vain raamattuun"
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ !!!!!Siellä uskotaan lapinvanhimpiin, Laestadiukseen ja raamattuun siltä osin kun se tukee ensin mainittuja tahoja ja valtapyrkimyksiä. Omavanhurskaus ja lahkolaisuus on es.lestojen moottorina, näitä asioita ei saa ääneen sanoa. Papit ja teologiaa lukevat jotka tuntee raamatun, heitä ei liikkeessä suvaita. Mm Eero ja Olavi sai kokea tämän.
- teuta
sääntö-tavat ja lapp kirjoitti:
Siellä uskotaan lapinvanhimpiin, Laestadiukseen ja raamattuun siltä osin kun se tukee ensin mainittuja tahoja ja valtapyrkimyksiä. Omavanhurskaus ja lahkolaisuus on es.lestojen moottorina, näitä asioita ei saa ääneen sanoa. Papit ja teologiaa lukevat jotka tuntee raamatun, heitä ei liikkeessä suvaita. Mm Eero ja Olavi sai kokea tämän.
Ja kolmas oli RB. joka myös on saanut kärsiä , ja aika yksinään vielä Mikkelistä kotoisin .
Mutta en silti noita kaikki asioita sanoisi noin voimakkaasti , ei siellä yleisesti uskota siihen , että
siellä olisi joku lapinvanhinten ja lestaadiuksen , lahkolaisuus , vaan OSKO joka kestää kaiken kuten
Luther. sen sanoo: Älä kätke minulta kasvojasi ! Älä vihastu , älä torju palvelijaasi . Ps. 27:9.
Miksi Daavid näin rukoilee , vaikka hän juuri edellä on sanonut : "Vaikka sotajoukko saartaisi minut,
sydämeni ei pelkäisi ". Vastaamme : Jumalaa pelkäävä uskova ihminen tuntee aina enemmän syntiä kuin anteeksiantamusta , Jumalan vihaa enemmän kuin Jumalan armoa.
Jumalaton sen sijaan ei näe eikä tunne Jumalan vihaa , vaan elää irstaasti ja suruttomasti , aivan kuin ei olisikaan Jumalaa , joka aikanaan rankaisee synnin. Näin tapahtuu varsinkin niiden keskuudessa , jotka teeskentelevät suurta hurskautta ja pyhyyttä. He eivät myös rukoile vilpittömästi koska elelevät aivan suruttomasti. Kuta enemmän jumalaapelkäävä ihminen sitä vastoin tuntee heikkoutensa ja syntinsä, sitä ahkerammin hän huutaa ja Rukoilee JUMALAA .
Kun näet Synnintunto ja kauhistus ei lakkaa , ei myös lakkaa Rukouksessa Jumalan puoleen huutaminen . Vaikka uskovat ovat jo käsittäneet Jumalan armon , he Rukoilevat armoa juuri siksi , että he ovat saaneet sitä maistaa
ja ymmärtää siitä jotakin . Tämä maistaminen synnyttää heissä vielä enemmän armon nälkää. Kun sydän näet on saanut Hengen Esikoislahjan , se ei hevin siihen tyydy , vaan ikävöi myös hengen täydellisyyttä . - teuta
sääntö-tavat ja lapp kirjoitti:
Siellä uskotaan lapinvanhimpiin, Laestadiukseen ja raamattuun siltä osin kun se tukee ensin mainittuja tahoja ja valtapyrkimyksiä. Omavanhurskaus ja lahkolaisuus on es.lestojen moottorina, näitä asioita ei saa ääneen sanoa. Papit ja teologiaa lukevat jotka tuntee raamatun, heitä ei liikkeessä suvaita. Mm Eero ja Olavi sai kokea tämän.
Että Kristus on muutettu Kristillisyydeksi . jos tarkkoja ollaan ei monta kertaa saarnassa kuule Jeesus
tai Kristus , tai Jeesus Kristus .
Kyllä on niin että LP. oppi on mennyt lähelle Paavin oppia , ei puhettakaan enää LUTHERIN opista.
Hän oli uskon uudistaja , joka johti uudistuksen perille , aikaisempien vahvempi , saanut Jumalalta voimaa
Jo 1290 . oli alettu puhumaan siitä miten menee paavin oppi alamäkeen . - teuta
JHag kirjoitti:
Niin, Eero H. erotettiin mm. sen takia kun häneltä oltiin kysytty "onko sinulla täysi luottamus lapin vanhimpiin"?
Eero H. vastasi " minä luotan vain raamattuun"
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ !!!!!Sanalla, käsittämätöntä. !
Siitä voi ajatella kumpaan suuntaan vain ?
selittäisitkö tarkemmin. - nurmenniska
teuta kirjoitti:
Sanalla, käsittämätöntä. !
Siitä voi ajatella kumpaan suuntaan vain ?
selittäisitkö tarkemmin.Miun silmät ainakin aukenivat kirjan lukemisella ' Jumalan lapseksi '. Kannatta lukea. Koin, että peetä puhuttu 50 vuotta, onneksi heräsin vielä 'vanhoilla' päivillä.
- Jeesus pelastaa
nurmenniska kirjoitti:
Miun silmät ainakin aukenivat kirjan lukemisella ' Jumalan lapseksi '. Kannatta lukea. Koin, että peetä puhuttu 50 vuotta, onneksi heräsin vielä 'vanhoilla' päivillä.
Todellakin, tuo kirja "Jumalan lapseksi" antoi selityksen moneen arvoituksena pysyneeseen asiaan.
On kuitenkin tärkeätä että laata ei heitetä pesuveden mukana. Hylätään vain se mikä on llut Jumalan sanan vastasta, siis väärää Raamatun tulkintaa. Itsessään oikeatkin asiat (kuten kilvoittelu esimerkiksi) muuttuvat helposti vääriksi jos lähtökohta on väärä.
Oikea lähtökohta on, että ihminen on kokonaan syntinen ja kykenemätön täyttämään Jumalan vanhurskasta tahtoa. Ja että pelastava vanhurskaus on Jumalan ja että se on tuotu ihmisille valmiina taivaasta. USKO ilman omia töitä on käsivarsi jolla tuo Jumalan valmiiksi valmistama lahja otetaan vastaan.
Vääräksi lähtökohta tulee heti, kun vanhurskauttamiseen aletaan sotkea mukaan ihmistekoja. Kun vanhurskauttaminen ja USKOSSA KILVOITTELU sekoittuvat toisiinsa sillä tavalla, ettei niitä enää eroteta toisistaan, niin siitä tulee vahva omanvanhurskauden soppa.
Kun piru saa pikkusormen se vie kohta koko käden. Kun piru saa vähänkin ujutettua uskolle ehdoiksi ihmistekoja, niin hyvin nopeasta Jumalan lahjavanhurskaus muuttuukin laiksi. "Jotta tulisit Jumalan edessä vanhurskaaksi, sinun on täytettävä ne ja ne ehdot. Ensin ehdoksi tulee kuuluminen johonkin tiettyyn yhteisöön, jonka ulkopuolella ei ole muka pelastusta. Sitten sinulla pitää olla kritiikitön luottamus tiettyihin yhdistyksessä valtaa pitäviin henkilöihin. Seuraavaksi sinun vaaditaan rakentamaan uskosi yhdistyksen ajan saatossa syntyneeseen traditioon ja ulkoa opittuun jumalanpalvelusmenoon.
Tällä tavoin ihmisestä saadaan hiottua pikku hiljaa pois usko ja luottamus Kristukseen ja Kristuksen kautta Jumalaan, jolta me saamme kaiken lahjana, - myös syntiemme anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.
Yhdityksestä tulee seurakunnaksi kutsuttu instanssi ja sen johtajista seurakunnan herroja, vallankäyttäjiä. Totiasiassa seurakunta on hengellinen sen Herra ja PÄÄ on Kristus ja se koostuu kaikista niistä ihmisistä jotka rakentavat autuutensa toivon yksin Kristukseen. Seurakunnan jäsenet sanapalvelutehtävään setettuja myöten ovat Kristuksen ja toinen toisensa palvelijoita alamaisina toinen toisilleen. Seurakuntalaisten yläpuolelle pyrkivät saarnamiehet pitää välittömästi erottaa tehtävästään, he eivät ole silloin enää tehtäviensä tasalla,
SEURAKUNNAN PALVELIJOITA. teuta kirjoitti:
Sanalla, käsittämätöntä. !
Siitä voi ajatella kumpaan suuntaan vain ?
selittäisitkö tarkemmin.Sorry, tietenkin sitä, että EH erotettiin em. syistä. Mieshän olisi pitänyt ylentää vanhimmaksi tuolla perusteella.
- Jeesus pelastaa
teuta kirjoitti:
Että Kristus on muutettu Kristillisyydeksi . jos tarkkoja ollaan ei monta kertaa saarnassa kuule Jeesus
tai Kristus , tai Jeesus Kristus .
Kyllä on niin että LP. oppi on mennyt lähelle Paavin oppia , ei puhettakaan enää LUTHERIN opista.
Hän oli uskon uudistaja , joka johti uudistuksen perille , aikaisempien vahvempi , saanut Jumalalta voimaa
Jo 1290 . oli alettu puhumaan siitä miten menee paavin oppi alamäkeen .... palaamista uskon alkulähteille, Jerusalemin yläsaliin. On sanomattakin selvää että kun kirkon vastuut siirtyvät isiltä pojille vuosisatojen ajan, ja kirkkoa johtavat erilaiset henkiöt, siihen kerttyy sellaista säännöstöä, jota originaalissa jumalanpalveluksessa ei ole. Siksi kirkko tarvitsee jatkuvasti paluuta alkuperäiseen. Sama koskee paavin kirkkoa, jorinoineen, paaveineen, kardinaaleineen, puujumalineen ja taideteosten suuteluineen. Aivan käsittämätöntä.
- Jeesus pelastaa
JHag kirjoitti:
Sorry, tietenkin sitä, että EH erotettiin em. syistä. Mieshän olisi pitänyt ylentää vanhimmaksi tuolla perusteella.
Eero oli Jumalan lapsi, (nyt jo perillä) sen "vanhimmaksi" ei ketään voi korottaa. Olavi veljen tuntien (Eeron parhaita ystäviä) tiedän varmasti että Jeesuksen sotilaina toimivat saarnaajat eivät missään tapauksessa halua olla mitään vanhimpia, vaan palvelijoita.
Yksi lestadiolaisuuden paha ongelma onkin juuri ihmisten korottaminen vanhimmiksi ja herroiksi seurakunnassa. - nurmenniska
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Eero oli Jumalan lapsi, (nyt jo perillä) sen "vanhimmaksi" ei ketään voi korottaa. Olavi veljen tuntien (Eeron parhaita ystäviä) tiedän varmasti että Jeesuksen sotilaina toimivat saarnaajat eivät missään tapauksessa halua olla mitään vanhimpia, vaan palvelijoita.
Yksi lestadiolaisuuden paha ongelma onkin juuri ihmisten korottaminen vanhimmiksi ja herroiksi seurakunnassa.Herra Jeesus ole kiitetty!
- teuta
JHag kirjoitti:
Sorry, tietenkin sitä, että EH erotettiin em. syistä. Mieshän olisi pitänyt ylentää vanhimmaksi tuolla perusteella.
Mutta kuinka kävikään , he ajoivat ukon kuolemaan .
mutta kuinka kävi Jumalan Pojan , he Juutalaiset tappoivat hänet.
Ja Jumala Herra , herätti hänen kuolleista , ja niin on tapahtuva EH:n kanssa. - teuta
teuta kirjoitti:
Mutta kuinka kävikään , he ajoivat ukon kuolemaan .
mutta kuinka kävi Jumalan Pojan , he Juutalaiset tappoivat hänet.
Ja Jumala Herra , herätti hänen kuolleista , ja niin on tapahtuva EH:n kanssa.Jeesus on lepyttävä hänet kerran vielä ennen taivasta .
- teuta
JHag kirjoitti:
Sorry, tietenkin sitä, että EH erotettiin em. syistä. Mieshän olisi pitänyt ylentää vanhimmaksi tuolla perusteella.
Kaikki melkein tiedämme, miten se kävi , ja miksi ...
Kyllä minustakin hänelle on varattu arvokkaampi sija taivaassa kuin, erottajille .
Niin jos Jumalan lapsi on isoin arvo asteikolla , mikä on Aabraham, tai Mooses .
Taivaassa on 24 Vanhinta , eikä yhtään ainoaa ole lapin vanhinta siinä joukossa
Hyvä on vaan jos kaikki on mukana , ettei ole jääneet pois. - teuta
teuta kirjoitti:
Jeesus on lepyttävä hänet kerran vielä ennen taivasta .
Kun Jeesus saapuu toisen kerran , maanpäälle on hän luvannut herättää kaikki kuoleet ja
pitää Viimeisen tuomion ( sitä ei ole annettu kenenkään ihmisen pitää, sillä ihminen on
inhimmillinen,ja voisi helposti joutua puolueellisiin päätöksiin) . Siksi taivaallinen päätöksentekijä
on jo alussa määrätty . Ja sen on Jumala Määrännyt .
Kuinka se sitten tapahtuu : Ennen tätä toista tulemista, kuolleiden ihmisten sielut on Paratiisissa
odottamassa sitä herätystä jonka kaikki kokevat, heidät herätetään tuomiolle, kaikki tuomitaan
ja se tapahtuu, niin kuin Raamatussa on se kerrottu . On myös ihmisiä jotka elää silloin, kun Jeesus
telee, Raamatussa sanotaan Niistä, että Jeesuksen enkelit tekevät heille saman jaon,( kuin Jeesus
tekee kuolleista herätetyille ) Ja johtaa heidät Isän tykö ! - 11
teuta kirjoitti:
Kaikki melkein tiedämme, miten se kävi , ja miksi ...
Kyllä minustakin hänelle on varattu arvokkaampi sija taivaassa kuin, erottajille .
Niin jos Jumalan lapsi on isoin arvo asteikolla , mikä on Aabraham, tai Mooses .
Taivaassa on 24 Vanhinta , eikä yhtään ainoaa ole lapin vanhinta siinä joukossa
Hyvä on vaan jos kaikki on mukana , ettei ole jääneet pois.Muistan kun EH kävi täällä viimeistä kertaa lähetysmatkalla.
Kovin oli suureksi Eero tullut, ei ollut enää sitä ihanaa Jumalan sanaa mitä oli nuorena totuttu kuulemaan häneltä.
Saarnassa terävin osa oli kun hän ilkein sanoin huomautteli etupenkissä istuneiden lasten aiheuttamista häiriöistä.
Jumalan armo on kuitenkin hänellekin riittänyt, lepää rauhassa rakas sananpalvelija ! - teuta
11 kirjoitti:
Muistan kun EH kävi täällä viimeistä kertaa lähetysmatkalla.
Kovin oli suureksi Eero tullut, ei ollut enää sitä ihanaa Jumalan sanaa mitä oli nuorena totuttu kuulemaan häneltä.
Saarnassa terävin osa oli kun hän ilkein sanoin huomautteli etupenkissä istuneiden lasten aiheuttamista häiriöistä.
Jumalan armo on kuitenkin hänellekin riittänyt, lepää rauhassa rakas sananpalvelija !Saattoi tehdä jotkin , jota sivullinen ei tiennyt , vaan havaitsi jotain .
Minä huonona kristittynä, kävin häntä sairaalassa katsomassa , miten ilonen hän oli
heti soitti vaimolleen , teuta on täällä . Se nosti ja laski samalla , mutta kuitenkin kun tiedän
että hän kävi satojen luona aikaan. tunsin itseni todella pieneksi . - Jeesus pelastaa
11 kirjoitti:
Muistan kun EH kävi täällä viimeistä kertaa lähetysmatkalla.
Kovin oli suureksi Eero tullut, ei ollut enää sitä ihanaa Jumalan sanaa mitä oli nuorena totuttu kuulemaan häneltä.
Saarnassa terävin osa oli kun hän ilkein sanoin huomautteli etupenkissä istuneiden lasten aiheuttamista häiriöistä.
Jumalan armo on kuitenkin hänellekin riittänyt, lepää rauhassa rakas sananpalvelija !Eero teki työtä Kristuksen evankeliumin suuressa voimassa. Vainot jotka sinunlaistesi toimesta käynnistettiin häntä kohtaan, varmasti väsyttivät, enkä ihmettele. Kyllä te sKristuksen evankeliumin todistamisen rinnalla sellaisia tuttipullovänkylöitä olette kaikki, kun vain nuotti on oikea ja tiukassa lakihenkisyydessä pysytään niin olette perin tyytyväisiä. Sinulle on käynyt niin, että Jeesusta et vielä tunne. Mutta rukoillaan että sinäkin saisit kohdata Kristuksen. Silloin edesmenneen veli Eeron saarnatkin vasta kirkastuvat oikeassa valossa.
Meitä on tuhansia tässä liikkeessä, joille Kristuksen evankeliumi kirkastui vasta kirkkaana sen jälkeen, kun Eero alkoi rohkeasti saarnata, kristillisyyden sijasta, Kristusta syntisten autuudeksi. Kiitos Jeesukselle Hänen palvelijastaan joka nyt lepää rauhassa Aabrahamin helmassa miljoonien kaltaistensa kanssa. Hallelujaa kiitos jeesus. - Jeesus pelastaa
teuta kirjoitti:
Saattoi tehdä jotkin , jota sivullinen ei tiennyt , vaan havaitsi jotain .
Minä huonona kristittynä, kävin häntä sairaalassa katsomassa , miten ilonen hän oli
heti soitti vaimolleen , teuta on täällä . Se nosti ja laski samalla , mutta kuitenkin kun tiedän
että hän kävi satojen luona aikaan. tunsin itseni todella pieneksi .Ei sairaus Eeroa suureksi tehnyt. Hän oli Jeesuksen todistaja aina kuolemaansa asti. Tuollaiset puheet saisivat jäädä puhumatta.
- teuta
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Ei sairaus Eeroa suureksi tehnyt. Hän oli Jeesuksen todistaja aina kuolemaansa asti. Tuollaiset puheet saisivat jäädä puhumatta.
Tarkittanut sitä... vaan kun hän käsitteli paljan käsin kaikkia myrkyllisiä kittien raaka aineita
jotka olivat lyijy , sinzkki, elohopea. yms aineita , enpuhunut mitään , en sanallakan suuruudesta ,
enkä pienuudesta, paitsi omasta pienuudesta joka johtui muista asioista . - teuta
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Eero teki työtä Kristuksen evankeliumin suuressa voimassa. Vainot jotka sinunlaistesi toimesta käynnistettiin häntä kohtaan, varmasti väsyttivät, enkä ihmettele. Kyllä te sKristuksen evankeliumin todistamisen rinnalla sellaisia tuttipullovänkylöitä olette kaikki, kun vain nuotti on oikea ja tiukassa lakihenkisyydessä pysytään niin olette perin tyytyväisiä. Sinulle on käynyt niin, että Jeesusta et vielä tunne. Mutta rukoillaan että sinäkin saisit kohdata Kristuksen. Silloin edesmenneen veli Eeron saarnatkin vasta kirkastuvat oikeassa valossa.
Meitä on tuhansia tässä liikkeessä, joille Kristuksen evankeliumi kirkastui vasta kirkkaana sen jälkeen, kun Eero alkoi rohkeasti saarnata, kristillisyyden sijasta, Kristusta syntisten autuudeksi. Kiitos Jeesukselle Hänen palvelijastaan joka nyt lepää rauhassa Aabrahamin helmassa miljoonien kaltaistensa kanssa. Hallelujaa kiitos jeesus.Samaa mieltä , tämä viesti on varmasti tosi .
- 11
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Eero teki työtä Kristuksen evankeliumin suuressa voimassa. Vainot jotka sinunlaistesi toimesta käynnistettiin häntä kohtaan, varmasti väsyttivät, enkä ihmettele. Kyllä te sKristuksen evankeliumin todistamisen rinnalla sellaisia tuttipullovänkylöitä olette kaikki, kun vain nuotti on oikea ja tiukassa lakihenkisyydessä pysytään niin olette perin tyytyväisiä. Sinulle on käynyt niin, että Jeesusta et vielä tunne. Mutta rukoillaan että sinäkin saisit kohdata Kristuksen. Silloin edesmenneen veli Eeron saarnatkin vasta kirkastuvat oikeassa valossa.
Meitä on tuhansia tässä liikkeessä, joille Kristuksen evankeliumi kirkastui vasta kirkkaana sen jälkeen, kun Eero alkoi rohkeasti saarnata, kristillisyyden sijasta, Kristusta syntisten autuudeksi. Kiitos Jeesukselle Hänen palvelijastaan joka nyt lepää rauhassa Aabrahamin helmassa miljoonien kaltaistensa kanssa. Hallelujaa kiitos jeesus.Sinänsä hupaisaa että edesmenneestä Eerosta tehdään täällä Jumalaa ja samaan aikaan syytellään muita lapinvanhimpien ylentämisestä.
Vaan tämähän on vain nettipalsta, tänne ei Pyhä Henki kehota tulemaan kuten se kehottaa seuratilaisuuksiin menemään.
Kenties käväisen taas talvella lukemassa höpinöitänne, saatanpa taas viestin pari heittää jos siltä tuntuu :-)
Jumalan siunausta, juuri Sinulle !!! - Jeesuksen seuraaja
11 kirjoitti:
Sinänsä hupaisaa että edesmenneestä Eerosta tehdään täällä Jumalaa ja samaan aikaan syytellään muita lapinvanhimpien ylentämisestä.
Vaan tämähän on vain nettipalsta, tänne ei Pyhä Henki kehota tulemaan kuten se kehottaa seuratilaisuuksiin menemään.
Kenties käväisen taas talvella lukemassa höpinöitänne, saatanpa taas viestin pari heittää jos siltä tuntuu :-)
Jumalan siunausta, juuri Sinulle !!!Ei itseään. Sinun porukkasi kirkastaa erehtymättömiä ihmisiä ja erityisesti lapinvanhimia Jumalan veroisina.
Ero on kuin yöllä ja päivällä. Eeron saarnat vapauttivat ukksmaan Kristukseen ja Kristuksessa tulimme vapaiksi Jumalan lapsiksi. Lapin oppi sitoo ihmisoppeihin ja tekee ihmisistä muutaman ukon orjia.
Äivan pöljiä kirjoittelet. Ota asioista ensin selvää ja kirjoita vasta sitten. Raamattu kehoittaa meitä yksimielisyyteen Jeesuksessa kristuksessa. Kuinka ihmeessä tähänkin selkeään Jumalan sanaan saadaan ujutettua klausuuli, jonka mukaan yksimielisyys on saavutettava pakolla ja lapin muutaman ukon orjuudessa.
Kristuksessa me vapaiksi tulemme, emme ihmisoppien kautta. Kun Poika tekee teidät vapaiksi, te olette todella vapaat, tämä on Jumalan sana. On aikoihin eletty esikoislestadiolaisuudessa. Tällaista oppia tosin eivät onneksi julista kaikki saarnaajat. Kristillisyys ei tee ketään vapaaksi vaan Kristus. Ja hänen alaisuudessaan on kaikkien seurakuntien johtajienkin toimittava, nöyryydessä ja seurakunnan tarpeita tarkasti kuunnellen. - upowkl1425
Jeesuksen seuraaja kirjoitti:
Ei itseään. Sinun porukkasi kirkastaa erehtymättömiä ihmisiä ja erityisesti lapinvanhimia Jumalan veroisina.
Ero on kuin yöllä ja päivällä. Eeron saarnat vapauttivat ukksmaan Kristukseen ja Kristuksessa tulimme vapaiksi Jumalan lapsiksi. Lapin oppi sitoo ihmisoppeihin ja tekee ihmisistä muutaman ukon orjia.
Äivan pöljiä kirjoittelet. Ota asioista ensin selvää ja kirjoita vasta sitten. Raamattu kehoittaa meitä yksimielisyyteen Jeesuksessa kristuksessa. Kuinka ihmeessä tähänkin selkeään Jumalan sanaan saadaan ujutettua klausuuli, jonka mukaan yksimielisyys on saavutettava pakolla ja lapin muutaman ukon orjuudessa.
Kristuksessa me vapaiksi tulemme, emme ihmisoppien kautta. Kun Poika tekee teidät vapaiksi, te olette todella vapaat, tämä on Jumalan sana. On aikoihin eletty esikoislestadiolaisuudessa. Tällaista oppia tosin eivät onneksi julista kaikki saarnaajat. Kristillisyys ei tee ketään vapaaksi vaan Kristus. Ja hänen alaisuudessaan on kaikkien seurakuntien johtajienkin toimittava, nöyryydessä ja seurakunnan tarpeita tarkasti kuunnellen.nyt vaan sen kuvan saa että Eero on ollut joidenkin "lapin vanhin". On nämä jutut aika hauskoja kaikilla on kuitenkin tausta vaikuttaja joku ihminen. Hullua touhua tämä on. Mutta kun vihollinen on kääntänyt silmät nurin ja järki kolkuttaa ovelle niin tälläiseksi tämä menee. Mutta onneksi Jumalan seurakunta ei koskaan eksy, ja sellainenkin täällä on. Koittakaapa löytää tienne sinne. Täältä koneen äärestä sitä ette löydä.
- Jeesuksen seuraaja
upowkl1425 kirjoitti:
nyt vaan sen kuvan saa että Eero on ollut joidenkin "lapin vanhin". On nämä jutut aika hauskoja kaikilla on kuitenkin tausta vaikuttaja joku ihminen. Hullua touhua tämä on. Mutta kun vihollinen on kääntänyt silmät nurin ja järki kolkuttaa ovelle niin tälläiseksi tämä menee. Mutta onneksi Jumalan seurakunta ei koskaan eksy, ja sellainenkin täällä on. Koittakaapa löytää tienne sinne. Täältä koneen äärestä sitä ette löydä.
Eero ei koskaan saarnannut, luottakaa minuun. Hän saarnasi aina, luottakaa yksin Kristukseen.
Ero lapinvanhimpiin on siis samanlainen kuin yöllä ja päivällä. - moos.
teuta kirjoitti:
Kun Jeesus saapuu toisen kerran , maanpäälle on hän luvannut herättää kaikki kuoleet ja
pitää Viimeisen tuomion ( sitä ei ole annettu kenenkään ihmisen pitää, sillä ihminen on
inhimmillinen,ja voisi helposti joutua puolueellisiin päätöksiin) . Siksi taivaallinen päätöksentekijä
on jo alussa määrätty . Ja sen on Jumala Määrännyt .
Kuinka se sitten tapahtuu : Ennen tätä toista tulemista, kuolleiden ihmisten sielut on Paratiisissa
odottamassa sitä herätystä jonka kaikki kokevat, heidät herätetään tuomiolle, kaikki tuomitaan
ja se tapahtuu, niin kuin Raamatussa on se kerrottu . On myös ihmisiä jotka elää silloin, kun Jeesus
telee, Raamatussa sanotaan Niistä, että Jeesuksen enkelit tekevät heille saman jaon,( kuin Jeesus
tekee kuolleista herätetyille ) Ja johtaa heidät Isän tykö !Nyt sanotaan , esimerkiksi että hän on jo nauttimassa taivaassa .
Siihen ei Raamattu anna aivan tuommoista vastausta, vaan Raamattu sanoo kuolleen ihmisen sielu on
paratiisissa , Se on näkymättömässä muodossa täällä, meiltä havavaitemattomassa muodossa, se kuitenkin
on aivan sama paikka jonne, Jeesus johdatti sen toisen ryövärin, jolle Jeesus sanoi : Totisesti, totisesti
tänä päivänä sinä olet minun kanssa paratiisissa .
Ei hänkään ole vielä taivaassa nauttimassa siitä ilosta kuin, siellä on lupa nauttia . Vaan häkin on ollut
paratiisissa , nämä 1977 vuotta , jotka on kulunut Ristillä riippumisen jälkeen, Ja hänkin on menevä
Viimeiseen tuomioon , Jossa Jeesus sanoo yhden sanan , "TULE", ja hän on tuleva ja vasta silloin taivaaseen menevä. Paljon on niitä jotka kuulevat tuomion , "MENE", eikä me kukaan olla satavarmoja ennen , vaikka
tiedämmekin että olemme uskossa kuoleet . Se joka on kastettu , on kastettu Kristuksen kulemaan, ja se
tietää pääsevänsä Herransa lepoon . - Jeesus pelastaa
moos. kirjoitti:
Nyt sanotaan , esimerkiksi että hän on jo nauttimassa taivaassa .
Siihen ei Raamattu anna aivan tuommoista vastausta, vaan Raamattu sanoo kuolleen ihmisen sielu on
paratiisissa , Se on näkymättömässä muodossa täällä, meiltä havavaitemattomassa muodossa, se kuitenkin
on aivan sama paikka jonne, Jeesus johdatti sen toisen ryövärin, jolle Jeesus sanoi : Totisesti, totisesti
tänä päivänä sinä olet minun kanssa paratiisissa .
Ei hänkään ole vielä taivaassa nauttimassa siitä ilosta kuin, siellä on lupa nauttia . Vaan häkin on ollut
paratiisissa , nämä 1977 vuotta , jotka on kulunut Ristillä riippumisen jälkeen, Ja hänkin on menevä
Viimeiseen tuomioon , Jossa Jeesus sanoo yhden sanan , "TULE", ja hän on tuleva ja vasta silloin taivaaseen menevä. Paljon on niitä jotka kuulevat tuomion , "MENE", eikä me kukaan olla satavarmoja ennen , vaikka
tiedämmekin että olemme uskossa kuoleet . Se joka on kastettu , on kastettu Kristuksen kulemaan, ja se
tietää pääsevänsä Herransa lepoon .Hän on jo siinä tilassa jossa aikaa ei ole, joten sepustuksesi teuta on siltä osin täysin turhia mooseksenakin :-))). Henkilö jonka elämä täällä on päättynyt ei odotustiloja enää tiedä, hänen kohtalonsa on sinetöity kuolinhetkellä.
Kuolema ei muuta enää mitään, eikä ajan kuluminen enää jatku siitä hetkestä eteenpäin. Joten onn täysin oikein sanottu: hän on kaikkien muiden pelastettujen tavoin jo perillä kunnian kirkkaudessa yhdessä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kanssa.
Me jotka uskossa kilvoittelemme olemme vielä tiellä, (ajassa), matkalla samaan päämäärään hänen kanssaan.
Me ODOTAMME, - koska aika kuluu. - moos.
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Hän on jo siinä tilassa jossa aikaa ei ole, joten sepustuksesi teuta on siltä osin täysin turhia mooseksenakin :-))). Henkilö jonka elämä täällä on päättynyt ei odotustiloja enää tiedä, hänen kohtalonsa on sinetöity kuolinhetkellä.
Kuolema ei muuta enää mitään, eikä ajan kuluminen enää jatku siitä hetkestä eteenpäin. Joten onn täysin oikein sanottu: hän on kaikkien muiden pelastettujen tavoin jo perillä kunnian kirkkaudessa yhdessä Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kanssa.
Me jotka uskossa kilvoittelemme olemme vielä tiellä, (ajassa), matkalla samaan päämäärään hänen kanssaan.
Me ODOTAMME, - koska aika kuluu.Herätetään kuolleista .
- Jeesus pelastaa
moos. kirjoitti:
Herätetään kuolleista .
Kuoleman jälkeen ei ole aikaa, niin sanoin. Kun aikaa ei ole, silloin kaikki tapahtuu tässä ja nyt.
Kuoleman uneen nukkunut ei havaitse mitään aikaa kuluneeksi, vaikka hän olisi ollut 4000 vuotta kuolleena.
Kun hän sulkee silmänsä, hän avaa ne samalla hetkellä uuteen elämään kuolleiden ylösnousemuksessa. - moos.
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Kuoleman jälkeen ei ole aikaa, niin sanoin. Kun aikaa ei ole, silloin kaikki tapahtuu tässä ja nyt.
Kuoleman uneen nukkunut ei havaitse mitään aikaa kuluneeksi, vaikka hän olisi ollut 4000 vuotta kuolleena.
Kun hän sulkee silmänsä, hän avaa ne samalla hetkellä uuteen elämään kuolleiden ylösnousemuksessa.Mutta sinä et vastaa , siihen miksi , Herätetään ja pidetään Viimeinen tuomio .
- teuta
upowkl1425 kirjoitti:
nyt vaan sen kuvan saa että Eero on ollut joidenkin "lapin vanhin". On nämä jutut aika hauskoja kaikilla on kuitenkin tausta vaikuttaja joku ihminen. Hullua touhua tämä on. Mutta kun vihollinen on kääntänyt silmät nurin ja järki kolkuttaa ovelle niin tälläiseksi tämä menee. Mutta onneksi Jumalan seurakunta ei koskaan eksy, ja sellainenkin täällä on. Koittakaapa löytää tienne sinne. Täältä koneen äärestä sitä ette löydä.
Miksi sin täällä sitten viihdyt , jos sitä ei täältä löydy, Me jotka olemme kirjoittaneet Jumalan sanaa
tänne , olemme kyllä tietoisia, että sitä lötyy joka paikasta, missä siitä kirjoitetaan ja puhutaan .
Vai niin että onneksi ei Jumalan seurakunta koskaan eksy . Pitää kyllä paikkansa , Siksi kysynkin mikä
sinusta on Jumalan seurakunta?
Kun sanot että saa sen kuvan , että Eero on ollut joidenkin "lapin vanhin", Voitko sanoa että et puhu
Myrkyllisellä' kielellä , tuollaiset puheet voivat tehdä , paljon enemmän pahaa kuin käskyissä sanotut
tosi synnit , kuten Älä varasta, Pyhitä lepopäiväsi , Kunnioita isääsi ja äitiäsi , Älä puhu pahaa toisesta
ihmisestä , Älä himoitse toisen omaa.
Haluan että ymmärrät kaiken minkä kirjoitit ! - kutonenjaviitonen

Haluan että ymmärrät kaiken minkä kirjoitit !mielnkiinoista nimim. teuta ym. monet muut haukkuvat täällä lapin vahimpia. Mutta sitten kun joku mainitsee heidän "lapin vanhimman" niin johan alkaa olla tämän kaltaista juttua: "Voitko sanoa että et puhu
Myrkyllisellä' kielellä , tuollaiset puheet voivat tehdä , paljon enemmän pahaa kuin käskyissä sanotut" Onkohan täällä joku puhunut Myrkyllisellä kielellä lapin vanhimmista!!?? Nyt olette puhuneet itsenne pussiin, taitaa näilläkin olla ihmisoppi -ja palvonta pääasiana. Pitänee lähteä etsimään uutta ja parempaa seurakuntaa jossa uskotaan kristuksen päälle. - Herra auta heitä
kutonenjaviitonen kirjoitti:
mielnkiinoista nimim. teuta ym. monet muut haukkuvat täällä lapin vahimpia. Mutta sitten kun joku mainitsee heidän "lapin vanhimman" niin johan alkaa olla tämän kaltaista juttua: "Voitko sanoa että et puhu
Myrkyllisellä' kielellä , tuollaiset puheet voivat tehdä , paljon enemmän pahaa kuin käskyissä sanotut" Onkohan täällä joku puhunut Myrkyllisellä kielellä lapin vanhimmista!!?? Nyt olette puhuneet itsenne pussiin, taitaa näilläkin olla ihmisoppi -ja palvonta pääasiana. Pitänee lähteä etsimään uutta ja parempaa seurakuntaa jossa uskotaan kristuksen päälle.Miksi valehtelet?
Täällä on useasti käsitelty lestadiolaista teologiaa siltä osin kun se poikkeaa Jumalan sanasta. Puhuja vastaa opetuksestaan ja silloin kun selvästi opettaa väärin, niin siitä pitäisi tehdä parannus. Tyhmistä tyhmin ihminen valehtelee että täällä henkilöitä edes arvosteltaisiin saati haukuttaisiin. Jokainen jukinen opetus kateedereilta on sen sijaan asetettu seurakunnan arvosteltavaksi, niin kuin Raamattu sanoo. Tämä taitaa olla ensimmäinen liike maailmassa jossa seurakuntaa kielletään tutkimasta ulos tuodut profetiat ja nimitellään asiallista esilleottajaa haukkujaksi!! Jo on aikoihin eletty. Ihmiset ovat moninaisissa puuttuvaisia ja erehtyviä, samoin ovat lapinvanhimmatkin. Siksi heidän saarnojaan pitää seurakunnan tarkata ja valvoa että opetus tapahtuu Raamatun mukaisesti. Hyvänä opettajana arvostelutehtävään meillä on edesmennyt veljemme Martti Luther, joka kirjoittamia teoksia on useita ja ne ovat hyvin opettavaisi , niin vanhurskauttamisopin kuin seurakuntaopinkin osalta. Ei meille valvetuneille kristityille voi mitä tahansa syöttaa. - teuta
Herra auta heitä kirjoitti:
Miksi valehtelet?
Täällä on useasti käsitelty lestadiolaista teologiaa siltä osin kun se poikkeaa Jumalan sanasta. Puhuja vastaa opetuksestaan ja silloin kun selvästi opettaa väärin, niin siitä pitäisi tehdä parannus. Tyhmistä tyhmin ihminen valehtelee että täällä henkilöitä edes arvosteltaisiin saati haukuttaisiin. Jokainen jukinen opetus kateedereilta on sen sijaan asetettu seurakunnan arvosteltavaksi, niin kuin Raamattu sanoo. Tämä taitaa olla ensimmäinen liike maailmassa jossa seurakuntaa kielletään tutkimasta ulos tuodut profetiat ja nimitellään asiallista esilleottajaa haukkujaksi!! Jo on aikoihin eletty. Ihmiset ovat moninaisissa puuttuvaisia ja erehtyviä, samoin ovat lapinvanhimmatkin. Siksi heidän saarnojaan pitää seurakunnan tarkata ja valvoa että opetus tapahtuu Raamatun mukaisesti. Hyvänä opettajana arvostelutehtävään meillä on edesmennyt veljemme Martti Luther, joka kirjoittamia teoksia on useita ja ne ovat hyvin opettavaisi , niin vanhurskauttamisopin kuin seurakuntaopinkin osalta. Ei meille valvetuneille kristityille voi mitä tahansa syöttaa.Noin se menee.
- teuta
kutonenjaviitonen kirjoitti:
mielnkiinoista nimim. teuta ym. monet muut haukkuvat täällä lapin vahimpia. Mutta sitten kun joku mainitsee heidän "lapin vanhimman" niin johan alkaa olla tämän kaltaista juttua: "Voitko sanoa että et puhu
Myrkyllisellä' kielellä , tuollaiset puheet voivat tehdä , paljon enemmän pahaa kuin käskyissä sanotut" Onkohan täällä joku puhunut Myrkyllisellä kielellä lapin vanhimmista!!?? Nyt olette puhuneet itsenne pussiin, taitaa näilläkin olla ihmisoppi -ja palvonta pääasiana. Pitänee lähteä etsimään uutta ja parempaa seurakuntaa jossa uskotaan kristuksen päälle.koska silloin kuin sieltä paistaa ihmisoppi , se ei ole Raamatun kanssa yhteinen , ja
tätä vastaan sanoi EH:kin en usko heihin vaan uskon Raamattuun , ja siitä pidämme.
Vieläkin , puheissamme kiinni. Kaikenlainen muu oppi on jotain muuta kuin Jumalan. - 5+7
JHag kirjoitti:
Niin, Eero H. erotettiin mm. sen takia kun häneltä oltiin kysytty "onko sinulla täysi luottamus lapin vanhimpiin"?
Eero H. vastasi " minä luotan vain raamattuun"
KÄSITTÄMÄTÖNTÄ !!!!!Käsittämätöntä oli se, että Eero ei ymmärtänyt tietääkseni Raamatusta juurikaan mitään. Kerrankin se selitti Lahdessa, että koko kirkkohistorian ajan on Raamatun tutkijat tutkineet mikä se pistin paavalin lihassa oli, josta Paavali itse kertoo. Eero selitti, että vastausta ei ole saatu koko kirkkohistorian aikana.
Tämä tietenkin meni Eerolaisiin kuin häkä päähän. Siitä seurasi se, että kaikki matki Eeroa ja kiersi ympäri maata ja selitti asian samoin, ja sanoi kun kysyi, että onko asia todella niin, niin vastaus oli Eero sanoi näin.
Kuitenkin kun lukee Raamattua, niin huomaa että Paavali itse selittää tuon pistimen, ja sanoo sen olevan Saatanan enkeli. Tästäkin voi päätellä millä tasolla asioiden oikea laita todellisuudessa on.
Vastaukset kulkivat aina Eero ja Aaro sanoi noin ja näin. Nyt ne on aivan tuuliajolla kun ei ole enään Eeroa eikä Aaroa, ja pitäisi tuottaa jotain omaa. 5+7 kirjoitti:
Käsittämätöntä oli se, että Eero ei ymmärtänyt tietääkseni Raamatusta juurikaan mitään. Kerrankin se selitti Lahdessa, että koko kirkkohistorian ajan on Raamatun tutkijat tutkineet mikä se pistin paavalin lihassa oli, josta Paavali itse kertoo. Eero selitti, että vastausta ei ole saatu koko kirkkohistorian aikana.
Tämä tietenkin meni Eerolaisiin kuin häkä päähän. Siitä seurasi se, että kaikki matki Eeroa ja kiersi ympäri maata ja selitti asian samoin, ja sanoi kun kysyi, että onko asia todella niin, niin vastaus oli Eero sanoi näin.
Kuitenkin kun lukee Raamattua, niin huomaa että Paavali itse selittää tuon pistimen, ja sanoo sen olevan Saatanan enkeli. Tästäkin voi päätellä millä tasolla asioiden oikea laita todellisuudessa on.
Vastaukset kulkivat aina Eero ja Aaro sanoi noin ja näin. Nyt ne on aivan tuuliajolla kun ei ole enään Eeroa eikä Aaroa, ja pitäisi tuottaa jotain omaa.Pistin oli siis: Saatanan enkeli.
'Voisitko kertoa omin sanoin: Mikä tai kuka se saatanan enkeli oli ja miten Paavali koki sen pistimen?
a. oliko saatanan enkeli joku sairaus, joka pakotti välillä lepäämään.
b. oliko saatanan enkeli joku hänen matkakumppaninsa, joka mätki kepillä selkään välillä.
c. oliko saatanan enkeli ne uskonnolliset johtajat, jotka eivät sietäneet hänen julistustaan ja ruoskittivat välillä.
d. oliko saatanan enkeli, joka muistutti häntä entisestä vainoojan osastaan nyt, kun itse sai maistaa vainoa.
e. oliko saatanan enkeli joku muu asia, jota ei luettelossano ole.- Totuus tekee vapaaks
5+7 kirjoitti:
Käsittämätöntä oli se, että Eero ei ymmärtänyt tietääkseni Raamatusta juurikaan mitään. Kerrankin se selitti Lahdessa, että koko kirkkohistorian ajan on Raamatun tutkijat tutkineet mikä se pistin paavalin lihassa oli, josta Paavali itse kertoo. Eero selitti, että vastausta ei ole saatu koko kirkkohistorian aikana.
Tämä tietenkin meni Eerolaisiin kuin häkä päähän. Siitä seurasi se, että kaikki matki Eeroa ja kiersi ympäri maata ja selitti asian samoin, ja sanoi kun kysyi, että onko asia todella niin, niin vastaus oli Eero sanoi näin.
Kuitenkin kun lukee Raamattua, niin huomaa että Paavali itse selittää tuon pistimen, ja sanoo sen olevan Saatanan enkeli. Tästäkin voi päätellä millä tasolla asioiden oikea laita todellisuudessa on.
Vastaukset kulkivat aina Eero ja Aaro sanoi noin ja näin. Nyt ne on aivan tuuliajolla kun ei ole enään Eeroa eikä Aaroa, ja pitäisi tuottaa jotain omaa.Päinvastoin siis, kun es.lest. maallikot joista monella ei ole hajuakaan kristinuskon perusasioista.
Eero erotettiin siksi koska hän oli uhkana Raamatun vastaiselle perinteelle. Ja uhka myös iisaksonilaisuudelle johon mykyinen johtoryhmä on erittäin vahvasti sitoutunut.
Ensiksikin Eero oli opiskellut ja suorittanut tutkintoja tärkeissä kristinopillisissa kysymyksissä ja pätevöitynyt Raamatun opettaja. Sitten hän toimi raamatunkäännöskomitean maallikkojäsenenä useiden vuosien ajan, jossa väärjäämättä paljastui myös tämä Raamatun vastainen teologia jota esikoilsestadiolaisuudessa on opetettu ainakin hajannuksista asti. - teuta
5+7 kirjoitti:
Käsittämätöntä oli se, että Eero ei ymmärtänyt tietääkseni Raamatusta juurikaan mitään. Kerrankin se selitti Lahdessa, että koko kirkkohistorian ajan on Raamatun tutkijat tutkineet mikä se pistin paavalin lihassa oli, josta Paavali itse kertoo. Eero selitti, että vastausta ei ole saatu koko kirkkohistorian aikana.
Tämä tietenkin meni Eerolaisiin kuin häkä päähän. Siitä seurasi se, että kaikki matki Eeroa ja kiersi ympäri maata ja selitti asian samoin, ja sanoi kun kysyi, että onko asia todella niin, niin vastaus oli Eero sanoi näin.
Kuitenkin kun lukee Raamattua, niin huomaa että Paavali itse selittää tuon pistimen, ja sanoo sen olevan Saatanan enkeli. Tästäkin voi päätellä millä tasolla asioiden oikea laita todellisuudessa on.
Vastaukset kulkivat aina Eero ja Aaro sanoi noin ja näin. Nyt ne on aivan tuuliajolla kun ei ole enään Eeroa eikä Aaroa, ja pitäisi tuottaa jotain omaa.Mielestä on asioita ymmä'rretty oikein , on tämäkin , Siis Eero oli Raamatun ymmärtäjä ,
Viimeisen päälle , hän ei tuommoisdiin lillukan varsiin koskaan kompastunut , päinvastoin
hän toimi rohkeasti raamutun puolesta , ja kaikkea ihmismielen sanomaa vastaan. Joka
selvästi paistaa kirjoituksesi ohesta.
Muistan , Aaron kysyneen "minulta " mitä teuta , olet mieltä miksi niin mionet ovat kuolleet
rukoushuoneen vihkimistilaisuuden jälkeen , vastasin etten voi tietää , mutta yksi syy tulee
mieleen, ja se oli, että niin moni oli rukoillut että eläisi ja näkisi tän Rukoushuoneen valmiina !
Ja unhoiuttivat sitten , pyytää jatkoa rukouksessa ,
Aaro sanoi, sehän se varmaankin oli , terveisiä molemmille EH ja AH. - samaa mieltä
Jeesus pelastaa kirjoitti:
... palaamista uskon alkulähteille, Jerusalemin yläsaliin. On sanomattakin selvää että kun kirkon vastuut siirtyvät isiltä pojille vuosisatojen ajan, ja kirkkoa johtavat erilaiset henkiöt, siihen kerttyy sellaista säännöstöä, jota originaalissa jumalanpalveluksessa ei ole. Siksi kirkko tarvitsee jatkuvasti paluuta alkuperäiseen. Sama koskee paavin kirkkoa, jorinoineen, paaveineen, kardinaaleineen, puujumalineen ja taideteosten suuteluineen. Aivan käsittämätöntä.
Ei voi olla erimieltä kirjoituksestasi. Jäin miettimään pyhän hengen ohjausta ja sen tarkoitusta.
Se tukisi myös tuota kirjoittamaasi.
Jeesuksen jälkeenhän oikea henki eli Pyhähenki ohjaa oikeamielisiä kristityitä.
Samoin oikeamielinen kristitty kuulee oikean paimenen äänen, mutta välttelee väärien puheita.
Muuten kirjoitit aika tyhjentävästi, mutta ajattelin lisätä tuon objektin, joka on kuitenkin aika tärkeä koko asiassa. - Eric Skiner
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Eero oli Jumalan lapsi, (nyt jo perillä) sen "vanhimmaksi" ei ketään voi korottaa. Olavi veljen tuntien (Eeron parhaita ystäviä) tiedän varmasti että Jeesuksen sotilaina toimivat saarnaajat eivät missään tapauksessa halua olla mitään vanhimpia, vaan palvelijoita.
Yksi lestadiolaisuuden paha ongelma onkin juuri ihmisten korottaminen vanhimmiksi ja herroiksi seurakunnassa.Pahinta on se, että lapinvahimmat ovat korottaneet Kiirunan kokouksissa itsensä
kristillisyytemme vanhimmiksi.
Se on selvä harhaopin ja epäterveen hengellisyyden tuntomerkki. - Vanhurskas vapaus
Eric Skiner kirjoitti:
Pahinta on se, että lapinvahimmat ovat korottaneet Kiirunan kokouksissa itsensä
kristillisyytemme vanhimmiksi.
Se on selvä harhaopin ja epäterveen hengellisyyden tuntomerkki.Onkohan tästä nimitysasiasta mustaa valkoisella? Itseäni on ihmetyttänyt G. Jönssonin ja E.Larssonin kanssa Suemn lähetysmatkolla kulkeneen L. Larssonin äkillinen syrjäyttäminen tehtävästään, nykyisten "vanhimpien" noutua valtaan??!! Tällaiset nimitykset kuuluisivat ilman muuta laajemmin eri maiden seurakuntien YHDESSÄ päätettäväksi. Itse epäilen, että nimitysten taustalla on edesmennyt Daavid Björk. Häntä vuosikymmeniä kuunnelleena henki on hykyisin selvästi sama. Räikeimmin erotan yhdennäköisyyden (pakko)- rippiopissa.
Pelkistettynä: Uskolle on asetettu ihmistekoja ehdoksi. Kristinuskossa USKO JA KASTE ovat pelastavia ja TEOT tulevat USKOSTA.
- Usko ei tule siis teoista, vaan teot tulevat USKOSTA, - ILMAN TEKOJA. Kun ihminen uskoo itsensä autuaaksi ilman tekoja, sen seurauksena alkaa tulemaan tekoja. MUTTA ... ne teot tulevat, ei ihmisestä itsestään, vaan Jumalan voimasta uskon kautta. Jumala lukee meille vanhurskauden USKOSTA Kristukseen ilman tekoja.
Tämä on JUmalan sanaa, eikä sitä ole lupa muuttaa vähääkään puoleen eikä toiseen. Jos uskolle asetetaan ehdoksi tekoja silloin ihminen jää lain alle, pelkoon vihaan häpeään, hänestä tulee oman vanhurskauden vanki. Tällaiset ihmiset ovat lakihenkisyytensä vuoksi erittäin suuri rasite koko seurakunnalle. Kokoamisen sijasta he ovat jatkuvasti hajottamassa seurakuntaa "leireihin".
Jumala on sallinut nämä koettelemukset meille. Sen seurauksena moni on palannut terveeseen Kristuksen oppiin, hyljännyt salatiet ja itse valitun vanhurskauden polut. Kiitos Jumalalle myös näistä koettelemuksista.
Nyt meidän ei tarvitse jokaista henkeä uskoa, vaan voimme Raamatun valossa ja Lutherin kirjoituksien rinnalla koetella mikä hyvä on ja saamme hyljätä ristiriitaiset alati muuttuvat, orjuuttavat ihmisopit.Jeesus on pulestamme kaiken tehnyt, hän on meidän vanhurskautemme. - rreinoko se
Jeesuksen seuraaja kirjoitti:
Ei itseään. Sinun porukkasi kirkastaa erehtymättömiä ihmisiä ja erityisesti lapinvanhimia Jumalan veroisina.
Ero on kuin yöllä ja päivällä. Eeron saarnat vapauttivat ukksmaan Kristukseen ja Kristuksessa tulimme vapaiksi Jumalan lapsiksi. Lapin oppi sitoo ihmisoppeihin ja tekee ihmisistä muutaman ukon orjia.
Äivan pöljiä kirjoittelet. Ota asioista ensin selvää ja kirjoita vasta sitten. Raamattu kehoittaa meitä yksimielisyyteen Jeesuksessa kristuksessa. Kuinka ihmeessä tähänkin selkeään Jumalan sanaan saadaan ujutettua klausuuli, jonka mukaan yksimielisyys on saavutettava pakolla ja lapin muutaman ukon orjuudessa.
Kristuksessa me vapaiksi tulemme, emme ihmisoppien kautta. Kun Poika tekee teidät vapaiksi, te olette todella vapaat, tämä on Jumalan sana. On aikoihin eletty esikoislestadiolaisuudessa. Tällaista oppia tosin eivät onneksi julista kaikki saarnaajat. Kristillisyys ei tee ketään vapaaksi vaan Kristus. Ja hänen alaisuudessaan on kaikkien seurakuntien johtajienkin toimittava, nöyryydessä ja seurakunnan tarpeita tarkasti kuunnellen."Eeron saarnat..."
Niinpä niin, Eero sitä ja Eero tätä. Eero oli NIIN oikeassa.
Uskotaan yhdessä että Eero on päässyt Jumalan armosta taivaaseen mutta ei nosteta häntä jalustalle.
Hupaista kun samat kirjoittajat valittavat miten ihmiset ovat "muutaman lapin ukon orjia" ja samassa viestissä yksi edesmennyt ihminen on kaikki kaikessa. - traaddamaa
11 kirjoitti:
Muistan kun EH kävi täällä viimeistä kertaa lähetysmatkalla.
Kovin oli suureksi Eero tullut, ei ollut enää sitä ihanaa Jumalan sanaa mitä oli nuorena totuttu kuulemaan häneltä.
Saarnassa terävin osa oli kun hän ilkein sanoin huomautteli etupenkissä istuneiden lasten aiheuttamista häiriöistä.
Jumalan armo on kuitenkin hänellekin riittänyt, lepää rauhassa rakas sananpalvelija !Olla Eeron ajatuksista samaa mieltä kun noin "kaivat",, ole silti rauhassa.
Eerokin oli jo vanha mies väsynyt. Hän oli sanomisissa selkeä ja piti ramatun pohjana uskonasioille. Lapin lahko alkaa Eeron syrjäyttämisestä, mutta uskova tulee autuaaksi, vilpillinen ei. - teuta
rreinoko se kirjoitti:
"Eeron saarnat..."
Niinpä niin, Eero sitä ja Eero tätä. Eero oli NIIN oikeassa.
Uskotaan yhdessä että Eero on päässyt Jumalan armosta taivaaseen mutta ei nosteta häntä jalustalle.
Hupaista kun samat kirjoittajat valittavat miten ihmiset ovat "muutaman lapin ukon orjia" ja samassa viestissä yksi edesmennyt ihminen on kaikki kaikessa.Tulet vielä tarvitsemaan kaiken tietosi ja taitosi , jotta pelastuisit , kun
sinulla taitaa olla eri usko kun minulla . Minä uskon yhteen Jumalaan ja
yhteen seurakuntaan , ja yhteen Poikaan , ja Pyhään Hengeen .
Mutta en ole varma mihin sinä uskot , jos lapin paaveihin , katso että
kostut perille , sillä he on ihmisiä , minne on saarnoista hävinnyt JEESUS KRISTUS.
Siellä puhutaan vain tämä kallis kristillisyys , se ei pelasta ketään
Vaan Usko JEESUKSEEN KRISTUKSEEN pelastaa. - teuta
traaddamaa kirjoitti:
Olla Eeron ajatuksista samaa mieltä kun noin "kaivat",, ole silti rauhassa.
Eerokin oli jo vanha mies väsynyt. Hän oli sanomisissa selkeä ja piti ramatun pohjana uskonasioille. Lapin lahko alkaa Eeron syrjäyttämisestä, mutta uskova tulee autuaaksi, vilpillinen ei.Älä ala syyttään ketään , koska rehellisyys perii maan ?
- teuta
5+7 kirjoitti:
Käsittämätöntä oli se, että Eero ei ymmärtänyt tietääkseni Raamatusta juurikaan mitään. Kerrankin se selitti Lahdessa, että koko kirkkohistorian ajan on Raamatun tutkijat tutkineet mikä se pistin paavalin lihassa oli, josta Paavali itse kertoo. Eero selitti, että vastausta ei ole saatu koko kirkkohistorian aikana.
Tämä tietenkin meni Eerolaisiin kuin häkä päähän. Siitä seurasi se, että kaikki matki Eeroa ja kiersi ympäri maata ja selitti asian samoin, ja sanoi kun kysyi, että onko asia todella niin, niin vastaus oli Eero sanoi näin.
Kuitenkin kun lukee Raamattua, niin huomaa että Paavali itse selittää tuon pistimen, ja sanoo sen olevan Saatanan enkeli. Tästäkin voi päätellä millä tasolla asioiden oikea laita todellisuudessa on.
Vastaukset kulkivat aina Eero ja Aaro sanoi noin ja näin. Nyt ne on aivan tuuliajolla kun ei ole enään Eeroa eikä Aaroa, ja pitäisi tuottaa jotain omaa.On nimittäin sanottu , että kristityllä ei saa olla mitään omaa, (ei ristillisyyttä joka on eroittanut
jo Kristuksenkin pois uskosta ). Tai ainakaan sitä ei juuri saarnoissa kuule . Vain sanat kristillisyys
ja lapin vanhimmat , jotka on ihmisiä siinä kuin , Jeesus pelastaa , ja minä .
Olen itsekin kuullut tuon Eeron saarnan , ja ymmärtänyt sen puheeksi jota maailman ihmiset ihmettelevät
Eikä ole saaneet koskaan asiaa selville. Jos sinunkin korvasi olisivat olleet avoimet oikeamielisyydelle
olisit , ymmärtänyt heti mikä' oli ajatus , ja kun et tietenkin paljastit omat ajatukset. - teuta
kutonenjaviitonen kirjoitti:
mielnkiinoista nimim. teuta ym. monet muut haukkuvat täällä lapin vahimpia. Mutta sitten kun joku mainitsee heidän "lapin vanhimman" niin johan alkaa olla tämän kaltaista juttua: "Voitko sanoa että et puhu
Myrkyllisellä' kielellä , tuollaiset puheet voivat tehdä , paljon enemmän pahaa kuin käskyissä sanotut" Onkohan täällä joku puhunut Myrkyllisellä kielellä lapin vanhimmista!!?? Nyt olette puhuneet itsenne pussiin, taitaa näilläkin olla ihmisoppi -ja palvonta pääasiana. Pitänee lähteä etsimään uutta ja parempaa seurakuntaa jossa uskotaan kristuksen päälle.Kuinka luulet tulevasi toimeen uuden kanssa ( seurakunnan ),
Pussiin olet kyllä joutunut , joten se siitä .
Sitten se miten minä olen puhunut siitä, ei anna aihetta olen sen aikaisemminkin sanonut
että se ei ole minun mieleinen ( vanhinten asia ) - teuta
11 kirjoitti:
Muistan kun EH kävi täällä viimeistä kertaa lähetysmatkalla.
Kovin oli suureksi Eero tullut, ei ollut enää sitä ihanaa Jumalan sanaa mitä oli nuorena totuttu kuulemaan häneltä.
Saarnassa terävin osa oli kun hän ilkein sanoin huomautteli etupenkissä istuneiden lasten aiheuttamista häiriöistä.
Jumalan armo on kuitenkin hänellekin riittänyt, lepää rauhassa rakas sananpalvelija !Hoitaa lasten vanhempien tasolla , mistä johtuu että ei enää pidetä lapsia kurissa.
- c zdfbdfbz
Eero joka oli hyvä ystäväni annettakoon nukkua jo rauhassa ja
jos nyt keskityttäissiin jo tänäpäivänä vaikuttaviin ongelmiin, kuten
ahneuteen, joka on ainut luvallinen synti!!!! - Kyl niit on
c zdfbdfbz kirjoitti:
Eero joka oli hyvä ystäväni annettakoon nukkua jo rauhassa ja
jos nyt keskityttäissiin jo tänäpäivänä vaikuttaviin ongelmiin, kuten
ahneuteen, joka on ainut luvallinen synti!!!!Esimerkiksi omavanhurskaus perkele saa maata ihmisten sydämissä hyvin rauhassa, ja pröyställä Jeesukseen uskovia vastaan surutta ilman katumusta, ei moni saarnaaja nuhtele siitä synnistä.
- teuta
Kyl niit on kirjoitti:
Esimerkiksi omavanhurskaus perkele saa maata ihmisten sydämissä hyvin rauhassa, ja pröyställä Jeesukseen uskovia vastaan surutta ilman katumusta, ei moni saarnaaja nuhtele siitä synnistä.
Ja siksi kun näin on. Tunnen myös että EH. vain tykkää kun näistä asioista puhutan .
Hän voi levätä silti aivan rahassa , vaikka asioita käsitellään. Ja itseasiassa hän lepää paremmin jos asioita hauhassa ja oiken käsitellää, että se siitä tekopyhyydestä, jota joku tarjosi.
Kohta tuntuu että ei enää ole nuhtelun ääntä kuulumassa, vaan sekin on ilkkumista.
Milloin kenkäkin päälle . EH. saarnasi voimakkaasti omavanhurskauden perkeleen asiasta,
ja toinen tärkeä asia , mistä mieluusti puhui oli ahneus, ja muisti joka kerta sanoa ,
että hän puhuu itselleen myös , ja joka kerta anoi anteeksi nöyrästi.
Moni saarnaja ei puhu näistä enää, niin ja ei sano niitä synnyiksi jotka molemmat on syntiä
ja ahneus ,on vielä epäjumalan palvelua. Jonka rangaistus haetaan 1 käskyn selityksistä. - teuta
teuta kirjoitti:
Ja siksi kun näin on. Tunnen myös että EH. vain tykkää kun näistä asioista puhutan .
Hän voi levätä silti aivan rahassa , vaikka asioita käsitellään. Ja itseasiassa hän lepää paremmin jos asioita hauhassa ja oiken käsitellää, että se siitä tekopyhyydestä, jota joku tarjosi.
Kohta tuntuu että ei enää ole nuhtelun ääntä kuulumassa, vaan sekin on ilkkumista.
Milloin kenkäkin päälle . EH. saarnasi voimakkaasti omavanhurskauden perkeleen asiasta,
ja toinen tärkeä asia , mistä mieluusti puhui oli ahneus, ja muisti joka kerta sanoa ,
että hän puhuu itselleen myös , ja joka kerta anoi anteeksi nöyrästi.
Moni saarnaja ei puhu näistä enää, niin ja ei sano niitä synnyiksi jotka molemmat on syntiä
ja ahneus ,on vielä epäjumalan palvelua. Jonka rangaistus haetaan 1 käskyn selityksistä.Toisita synneistä , ja toisista henkilöistä . että joku oli 80 % vallallunnut pastaa.
Täytyy sanoa että tässä tapauksessa Täällä on 80 % vallunnut jotkut syntiä , ja
tarkemmin sanottuna , vihan ja närkästyksen kautta. Jos ei annettaisi ihmisen
niin paljon puhua pahaa , kuin palstalla tapahtuu voisi asia mennä paremmin .
Kuitenkin kaikkien olisi koeteltava itseänsä, ja sitä kautta koeteltava mikä on hyvä . - teuta
teuta kirjoitti:
Ja siksi kun näin on. Tunnen myös että EH. vain tykkää kun näistä asioista puhutan .
Hän voi levätä silti aivan rahassa , vaikka asioita käsitellään. Ja itseasiassa hän lepää paremmin jos asioita hauhassa ja oiken käsitellää, että se siitä tekopyhyydestä, jota joku tarjosi.
Kohta tuntuu että ei enää ole nuhtelun ääntä kuulumassa, vaan sekin on ilkkumista.
Milloin kenkäkin päälle . EH. saarnasi voimakkaasti omavanhurskauden perkeleen asiasta,
ja toinen tärkeä asia , mistä mieluusti puhui oli ahneus, ja muisti joka kerta sanoa ,
että hän puhuu itselleen myös , ja joka kerta anoi anteeksi nöyrästi.
Moni saarnaja ei puhu näistä enää, niin ja ei sano niitä synnyiksi jotka molemmat on syntiä
ja ahneus ,on vielä epäjumalan palvelua. Jonka rangaistus haetaan 1 käskyn selityksistä.Miksi ahneuden syntiin , haetaan Ensimmäisen käskyn selityksitä ( rangaistusta)
se on siksi , että ahneus lasketaan epäjumalan palveluksi, ja siitä johtuu tämän
synnin vaarallisuus ja pahuus. Että se koskee heti alkuun Herran määräämään
kunnioittamisen , tekemisen synti virhettä. - Jumala on vanhurskas
teuta kirjoitti:
Miksi ahneuden syntiin , haetaan Ensimmäisen käskyn selityksitä ( rangaistusta)
se on siksi , että ahneus lasketaan epäjumalan palveluksi, ja siitä johtuu tämän
synnin vaarallisuus ja pahuus. Että se koskee heti alkuun Herran määräämään
kunnioittamisen , tekemisen synti virhettä..... jos toisissa näkee ahneutta, tai mitä hyvänsä muuta syntiä. Kristinusko lähtee siitä, että parannus tehdään omista synneistä. Vain ne pelastuvat joiden synnit on sovitettu ja jotka ottavat tämän sovituksen vastaan.
Henkilö joka elää toisten synneissä, mutta ei tee parannusta omista synneistään, tulee tuomituksi kadotukseen. Kenekään ei kannattaisi vietellä itseään näin halpamaisella tavalla, elämään valheessa.
Kaikki ihmiset osaavat aivan luonnostaan osoitella toisia sormellaan, siihen ei tarvita uskoa eikä Kristusta, se on syntiinlankeemuksen hedelmää joka kantaa kuolemaan mukanaan. - teuta
Jumala on vanhurskas kirjoitti:
.... jos toisissa näkee ahneutta, tai mitä hyvänsä muuta syntiä. Kristinusko lähtee siitä, että parannus tehdään omista synneistä. Vain ne pelastuvat joiden synnit on sovitettu ja jotka ottavat tämän sovituksen vastaan.
Henkilö joka elää toisten synneissä, mutta ei tee parannusta omista synneistään, tulee tuomituksi kadotukseen. Kenekään ei kannattaisi vietellä itseään näin halpamaisella tavalla, elämään valheessa.
Kaikki ihmiset osaavat aivan luonnostaan osoitella toisia sormellaan, siihen ei tarvita uskoa eikä Kristusta, se on syntiinlankeemuksen hedelmää joka kantaa kuolemaan mukanaan.Luitko niin kuin halusit . Vai luitko niin kuin minä olin kirjoittanut tässä ei varmasti ollut
tarkoitus haukkua sinua , edikä ketään muita , Vaan tässä oli tarkoitus , tuoda esille
kuinka vaarallisesta synnistä on kyse, Se selväti käy aikaisemmin esille mutta kun tosta
vaan töksäytetään , miettimättä mitään kunhan vähän ronkkaistaan samalla . Olisi
paljon viisaampaa kun lukee ja miettii mihin tämä liittyy , ja tekee sitten päätöksiä
jos kykenee ,, ja kyllä minä tiedän että kykenee , mutta periaatteessa on annettava takaisin
- ............
Mä kuulin sen version että hän saarnasi liiankin tiukasti ja hän mm. sanoi turkulaisten uskoa heikoksi koska siellä oli avioeroja ym. kuten on nytkin varmaan siellä on "vapaampi uskonto" tai ainakin mitä nuorten kanssa olen ollut tekemisissä, jatkoille baariin ym. (tietty harva kuuluu tuohon porukkaan).
Hänestä ei ilmeisesti osa pitänyt.
Kaukaista sukua.- Jeesus pelastaa
Tietosi on tuolta osin perätön. Toki jossakin vaiheessa hänkin oli tiukkis, mutta teki julkisen parannuksen -80 luvulla.
- Moos.
Hän oli oikeamielinen saarnaaja , aivan varmasti . Raamattuun tukien hän aina saarnasi , mutta kun se ei sopinut kaikille , vaan toisten piti päästä tienaamaan omavanhurskaudella , hänestä tehtiin syntipukki , hänet tapettiin
henkisesti , kierosti , katketkeruuttaan nämä omavanhurskaat , sen tekivät eikä yhtään hävenneet.
Ilmankos Jeesuskin joutui juutalaisten uhriksi : mutta sitä lohtua ei saaneet juutalaiset , kiejanoppineet .
Vanhimmat , eikä vanhurskaat ( omavanhurskaat ), Vaan syntiset heille Lupasi Jeesus autuuden ja lahja
vanhurskauden . Ja miksi , siksi kun he uskoivat syntisenä itsensä autuaaksi . - teuta
On siinä osa totuutta , että turussa on ero tapahtumia pajon , mm. siellä erosi sellainen pieni tokka
silloin Es/Lesta porukasta Eeron eron yhteydessä , määrää en tiedä tarkasti (arvelen 30-50 ) He on
kokoontuneet Liedon EVL. seurakuntatiloissa .
Nostan hattua heille, koska näin he näyttävät meille esimerkkiä , kuinka olisi kaikkien pitänyt
toimia , ja antaa arvoa Kristukselle ja Uskonuudistajalle .. Tästä porukasta haluaisin tietoa
vähän enemmän , eli mikä on nimi jolla kokoonnutaan , kuka on sen johto ja paljonko
heitä on, en suuresti ihmettelisi, vaikka sieltäkin löytyisi sukulaisia.
tälläisä mietteitä tänä aamuna . - Jeesus pelastaa

tälläisä mietteitä tänä aamuna .Vihne tuntee asian hyvin.
Puheet erosta eivät kuvaa tilannetta oikein. Jos jonkun herätysliikkeen piiristä poistuu, ei silloin mihinkään eroa. Ei ole olemassa kahta Kristusta, niinpä kaikki Jeesukseen Kristukseen autuutensa toivon panevat ihmiset ovat yhtä maailmanlaajuista seurakuntaa, erilaisesta seurakuntaidentiteetistä tai jumalanpalvelusmenista riippumatta. Me lestadiolaiset olemme vakaumukseltamme suurelta osin evankelisluterilaisa kristittyjä.
Ns. vapaisiin suuntii on joitakin mennyt ja he kokevat uuden seurakuntansa hengelliseksi kodikseen. - teuta
Jeesus pelastaa kirjoitti:
Vihne tuntee asian hyvin.
Puheet erosta eivät kuvaa tilannetta oikein. Jos jonkun herätysliikkeen piiristä poistuu, ei silloin mihinkään eroa. Ei ole olemassa kahta Kristusta, niinpä kaikki Jeesukseen Kristukseen autuutensa toivon panevat ihmiset ovat yhtä maailmanlaajuista seurakuntaa, erilaisesta seurakuntaidentiteetistä tai jumalanpalvelusmenista riippumatta. Me lestadiolaiset olemme vakaumukseltamme suurelta osin evankelisluterilaisa kristittyjä.
Ns. vapaisiin suuntii on joitakin mennyt ja he kokevat uuden seurakuntansa hengelliseksi kodikseen.Siitä porukasta , on tavalla tai toisella tavoitettu suurinpiirtein 150 heitä on löytynyt ympäri etelä suomea
Ja heitä on elävässä kristillisyydessä . T:re , Hml., Riihimäki , Pöytyä(heikinsuo ), lahti , sastamala , yms. - Jeesus pelastaa
teuta kirjoitti:
Siitä porukasta , on tavalla tai toisella tavoitettu suurinpiirtein 150 heitä on löytynyt ympäri etelä suomea
Ja heitä on elävässä kristillisyydessä . T:re , Hml., Riihimäki , Pöytyä(heikinsuo ), lahti , sastamala , yms.Jotka silloin lähtivät, köysivät toisen hengellisen kodin jossa nykyisinkin palvelevat Jumalaa ja rakastavat veljiään ja sisariaan.
(Tässä?) Elävässä kristillisyydessä? - Ka niin, tulihan se sieltä jälleen, (huomaamatta kaiketi). Jeesus pelastaa kirjoitti:
Jotka silloin lähtivät, köysivät toisen hengellisen kodin jossa nykyisinkin palvelevat Jumalaa ja rakastavat veljiään ja sisariaan.
(Tässä?) Elävässä kristillisyydessä? - Ka niin, tulihan se sieltä jälleen, (huomaamatta kaiketi).Ilmeisesti on niin, että esimerkiksi kirkon eri piireissä palvelee useita henkilöitä sanan, rukouksen ja musiikin saralla.
Kukin omilla tahoillaan. Ei ole sellaista yhtä homogeenista joukkoa, joka olisi joukkona mennyt jonnekkin. On paljolti yksilöitä, jotka ovat löytäneet paikkansa ja muuttuneet penkin kuluttajista palvelijoikksi.
Joitakin henkilöitä toimii Alfa-kurssihomman puitteissa. Joksus ryhmänvetäjinä ja osa luennoitsijoina.- Tiatua
vihne kirjoitti:
Ilmeisesti on niin, että esimerkiksi kirkon eri piireissä palvelee useita henkilöitä sanan, rukouksen ja musiikin saralla.
Kukin omilla tahoillaan. Ei ole sellaista yhtä homogeenista joukkoa, joka olisi joukkona mennyt jonnekkin. On paljolti yksilöitä, jotka ovat löytäneet paikkansa ja muuttuneet penkin kuluttajista palvelijoikksi.
Joitakin henkilöitä toimii Alfa-kurssihomman puitteissa. Joksus ryhmänvetäjinä ja osa luennoitsijoina.Asia on juuri noin, kun kirjoitit.
Tässä yhteydessä on mielestäni tärkeätä huomioida, etteivät edelleen esikoislestadiolaisissa piireissä kulkevatkaan mitään yhtä ja samaa massaa ole. Tässä on selvänä "vedenjakajana" manitut erottamiset,
sekä R.B. :n kohetelu. Voi hyvällä syyllä sanoa että mikään ei ole enää sillä tavalla homogeenista, kun "ennen" on ollut. Mutta edelleen tunne sydämellistä rakkautta niitäkin esikoislestadiolaisia kohtaan
jotka ajattelevat joistakin opillisista asioista eri tavalla kun minä. Sen sijaan vältän sellaisten saarnojen kuuntelemista joiden sanomana on lapissa asuvien ihmsten palvonta Jumalan veroisina, erehtymättöminä.
Tuollaista oppia ei kukaan voi kuunnella jossa Kristus on alennettu seurakunnan Herran ja pään, Kaikkivaltiaan Jumalan ja syntisten vapahtajan asemesta ontuvan kävelykepiksi. - teuta
Tiatua kirjoitti:
Asia on juuri noin, kun kirjoitit.
Tässä yhteydessä on mielestäni tärkeätä huomioida, etteivät edelleen esikoislestadiolaisissa piireissä kulkevatkaan mitään yhtä ja samaa massaa ole. Tässä on selvänä "vedenjakajana" manitut erottamiset,
sekä R.B. :n kohetelu. Voi hyvällä syyllä sanoa että mikään ei ole enää sillä tavalla homogeenista, kun "ennen" on ollut. Mutta edelleen tunne sydämellistä rakkautta niitäkin esikoislestadiolaisia kohtaan
jotka ajattelevat joistakin opillisista asioista eri tavalla kun minä. Sen sijaan vältän sellaisten saarnojen kuuntelemista joiden sanomana on lapissa asuvien ihmsten palvonta Jumalan veroisina, erehtymättöminä.
Tuollaista oppia ei kukaan voi kuunnella jossa Kristus on alennettu seurakunnan Herran ja pään, Kaikkivaltiaan Jumalan ja syntisten vapahtajan asemesta ontuvan kävelykepiksi.Annoit Vihneelle , ei ole oikeesti vastaus , vaan ympäri pyöree pyöritys . SUOMENNA.
- teuta
vihne kirjoitti:
Ilmeisesti on niin, että esimerkiksi kirkon eri piireissä palvelee useita henkilöitä sanan, rukouksen ja musiikin saralla.
Kukin omilla tahoillaan. Ei ole sellaista yhtä homogeenista joukkoa, joka olisi joukkona mennyt jonnekkin. On paljolti yksilöitä, jotka ovat löytäneet paikkansa ja muuttuneet penkin kuluttajista palvelijoikksi.
Joitakin henkilöitä toimii Alfa-kurssihomman puitteissa. Joksus ryhmänvetäjinä ja osa luennoitsijoina.vihne hiukan , ei ymmärrä.
teuta kirjoitti:
vihne hiukan , ei ymmärrä.
Laitan siitä avauksen, niin tulee asia paremmin esille.
- Tiatua
teuta kirjoitti:
Annoit Vihneelle , ei ole oikeesti vastaus , vaan ympäri pyöree pyöritys . SUOMENNA.
Ja hän ymmärtää kirjoitettua tekstiä.
Lueskele nyt muidenkin viestejä jotka liittyvät tähän, jospa se siitä avautuisi sinullekin. - teuta
Tiatua kirjoitti:
Ja hän ymmärtää kirjoitettua tekstiä.
Lueskele nyt muidenkin viestejä jotka liittyvät tähän, jospa se siitä avautuisi sinullekin.Jos ei halua , niin ei halua . teksti kuitenkin oli suomennosta vaille.
- teuta
Muistan jo -56- 58 . Aina kun pääsimme seuroihin Turkuun : Näin tapahtui , mutta olen itse
ajatellut sen johtuvan (ei kuukiaisesta mielestä ) , siis lupaa ei siihen ollut , tietenkään,
vaan talvella oli kivanpi ostaa kahvi siitä missä silloin sai tupakoida baareissa. Kyllä
sitä harrasti yks sun toinen, ja jos oli ankaran näköinen jono ei miellyttänyt .
Täytyy sanoa kuin serkkuni , ei siellä saa edes anteeksi ilman jonotusta. - Piste iin päälle
teuta kirjoitti:
Jos ei halua , niin ei halua . teksti kuitenkin oli suomennosta vaille.
Ne heittelehtivät hetkestä toiseen ja puolelta toiselle, kuin haavan lehti tuulessa.
Persoonaa haluan rakastaa ja kunnioittaa ystävänä ja Jumalan ainutkertaisena luomuksena, sinussa on omat hyvätkin puolesi, mutta ristiriitaisille mielipiteillesi joita tällä palstalla esität en voi antaa arvoa.
- Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Minua kiinnostavat vain sellaiset ihmiset, joiden seura on jakavaa (antavaa ja ottavaa), tietorikasta, tunteikasta, asiasisällöltään johdonmukaista ja rakentavaa, ja lisäksi toista ihmistä kunnioittavaa sellaisena kun itse kukin olemme.
Toivon että pääsemme eroon keskinäisistä viesteitä kokonaan koska ne ovat menneet pois asiasta. Sinä et puutu minun keskusteluihini toisten kanssa, enkä minä puutu sinun viesteihisi, elleivät ne loukkaa muiden kirjoittajien oikeuksia kertoa täällä omista mielipiteistään. - teuta
Piste iin päälle kirjoitti:
Ne heittelehtivät hetkestä toiseen ja puolelta toiselle, kuin haavan lehti tuulessa.
Persoonaa haluan rakastaa ja kunnioittaa ystävänä ja Jumalan ainutkertaisena luomuksena, sinussa on omat hyvätkin puolesi, mutta ristiriitaisille mielipiteillesi joita tällä palstalla esität en voi antaa arvoa.
- Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Minua kiinnostavat vain sellaiset ihmiset, joiden seura on jakavaa (antavaa ja ottavaa), tietorikasta, tunteikasta, asiasisällöltään johdonmukaista ja rakentavaa, ja lisäksi toista ihmistä kunnioittavaa sellaisena kun itse kukin olemme.
Toivon että pääsemme eroon keskinäisistä viesteitä kokonaan koska ne ovat menneet pois asiasta. Sinä et puutu minun keskusteluihini toisten kanssa, enkä minä puutu sinun viesteihisi, elleivät ne loukkaa muiden kirjoittajien oikeuksia kertoa täällä omista mielipiteistään.meidän kanssamme , me voimme asioista kirjoittaa , mutta jos minä huomaan että jään jotenkin alakynteen
minä en malta olla sanomatta mitä minä olen mieltä , ja jos sen takaa huomataan että toinen on asian jotenkin
leprustunut , sitä jatketaan . kunnes joku myöntää , että en minäkään ole aina nujerrettavissa .
- cinari roponen
ollut eräänlainen es.lestojen uskonpuhdistaja "lapinharhoja" vastaan, hänen hakiessa totuutta raamatusta.
Mutta ei annettu raamatun valaista, vaan lapinluottamus on nyt oppi es-lestan. No saahan seurareissulla ainakin kaffet.- moos.
Niinhän Eero olikin meidän uskonuudistaja , mutta paavit ei antaneet lupiaan , niinkuin niitä nyt tarvittaisiin
Se on varma että Eero on samassa paratiisissa kuin kaikki muutkin odottavat sielut, Kun maailman lopputulee
ja Herätetään kaikki, Jeesus tekee sen, myös Viimeinen Tuomio, on annettu Jeesuksen tehtäväksi, sitä ei
saa kukaan ihminen tehdä .
Kun on Eeron vuoro . hän varmastikuulee sanan "TULE!" .MUISTA SITTEN EI OLEKKAAN NIIN VARMAA.
- Eric Skiner
Se taisi olla 1994 ja OS erotettiin samaan aikaan.
- Sanas suojaa Jumala
... siis syy siihen, MIKSI heidät erotettiin. OS saarnaa kotipaikkakunnallaan sen minkä trveydeltään jaksaa.
Julistus on edelleen rohkeata ja selkeätä Kristuksen oppia. Nuo erottamiset peruttiin suomessa nousseen
aktiivisen vastustuksen tähden. Tosiasiassa tuota (sovintoa) ei käsittääkseni monikaan suomen saarnaajista puinut omalta kohdaltaan loppuun asti.
Seuraava paukku räjähti ruotsinlapin johtoryhmän silmille, kun Risto Blom teki Pro Gradu työn esikoislestadiolaisesta vanhurskauttamisopin käsityksestä. Tutkimusaineistonaan hän käytti yli 400 nauhoitetta seuroissa pidetyistä saarnoista. Nauhoissa oli eri saarnaajien saarnoja, tietyistä Raamatun paikoista. Siinä tutkimuksessa paljastui suuret määrät ristiriitaisuuksia verrattuna Raamatun opetukseen ja Lutherin oppiin. Blom painatti tutkimuksesta myös kirjan "Jumalan Lapseksi". Monet siihen asti nimettömät ahdistrukset saivat nimen, tuon kirjan luettuani. Silloin selkisi mistä on kysymys. Tietoisuus myös vapauttaa turhista huolista ja ihmisten mielipiteiden palvonnasta Jumalan sanana. - teuta
Me muutimme asuntoa -96 syksyllä , milloin on kesälätys ollut syksyllä , tai
jos niitä asioita pantattaattiin ? Sinä vuonna se ei kuitenkaan ollut . Vielä. Jolla on kopio Nilivaaran kirjestä, voi tarkistaa sen kirjoittamispäivän. Se on lähtölaskennan alkupiste.
Siitä ehkä pari-kolme vuotta niin osuu lähelle. Toinen lähde olisi lähetyskuettelo. Milloin E Larsson oli Minden ja Pärseterin kanssa matkalla. Käsittely tapahtui Turussa Suikkilan seurakuntakeskuksessa.- Tiatua
vihne kirjoitti:
Jolla on kopio Nilivaaran kirjestä, voi tarkistaa sen kirjoittamispäivän. Se on lähtölaskennan alkupiste.
Siitä ehkä pari-kolme vuotta niin osuu lähelle. Toinen lähde olisi lähetyskuettelo. Milloin E Larsson oli Minden ja Pärseterin kanssa matkalla. Käsittely tapahtui Turussa Suikkilan seurakuntakeskuksessa.Niilivaara 29.5.1992
Tiatua kirjoitti:
Niilivaara 29.5.1992
Jos jollakin olisi vielä lapin lähetystenvuosiluvut ja lähetysmiehet saatavilla, se auttaisi ajoittamisessa.
Mikäli nyt on tarpeen asiaa tarkentaa.- teuta
vihne kirjoitti:
Jos jollakin olisi vielä lapin lähetystenvuosiluvut ja lähetysmiehet saatavilla, se auttaisi ajoittamisessa.
Mikäli nyt on tarpeen asiaa tarkentaa.Lapin lähetysoli kesällä -96 Supistettu . Olin silloin turussa , ja kaikkitoiminta meni kaitaisten tien
Rukoushuoneella ei Suikkilan seurakuntatalolla . Samana vuonnahan oli LAHTI ,tapparankatu 20 juhla
joten joudumme kuitenkin - 97 vuoteen, teuta kirjoitti:
Lapin lähetysoli kesällä -96 Supistettu . Olin silloin turussa , ja kaikkitoiminta meni kaitaisten tien
Rukoushuoneella ei Suikkilan seurakuntatalolla . Samana vuonnahan oli LAHTI ,tapparankatu 20 juhla
joten joudumme kuitenkin - 97 vuoteen,Vieläkin myöhemmin, koska olin mielestäni Lapissa jouluna -97.
EH oli silloin siellä.- teuta
vihne kirjoitti:
Vieläkin myöhemmin, koska olin mielestäni Lapissa jouluna -97.
EH oli silloin siellä.Se varmaankin oli silloin oli lapinkokouksia suomessa , ja se vuosi kyllätuntuu oikealle , voi
olla että , se on oikea vuosi . Nythän sen voisi tutkia Suikkilan seurakuntatalon vieraskirjasta. - moos.
teuta kirjoitti:
Se varmaankin oli silloin oli lapinkokouksia suomessa , ja se vuosi kyllätuntuu oikealle , voi
olla että , se on oikea vuosi . Nythän sen voisi tutkia Suikkilan seurakuntatalon vieraskirjasta.Eipä tietenkään .. mutta kesällä -98 lapinseuroissa , alkoi rähinä.
moos. kirjoitti:
Eipä tietenkään .. mutta kesällä -98 lapinseuroissa , alkoi rähinä.
Eipä tullut käytyä, mutta muista asioista haarukoimalla se -98 on oikea vuosi.
- teuta
vihne kirjoitti:
Eipä tullut käytyä, mutta muista asioista haarukoimalla se -98 on oikea vuosi.
Siis näihin aikoihin 12 vuotta sitten. Se oli Mara valtakauden loppupuolella .
Mara oli hallinnut 10 v. noin,
Tarkennus.
EH:n hyllytys ei aiheuttanut mitään jopukkopakoa, koska tämä hyllytyspäätös tehtiin myöhemmin.
Kaikki on saattanut vaikuttaa kaikkeen, mutta suoraa yhteyttä hyllytyksellä ja irtautumisella ei ole, koska irtautuminen (kokoontumiskielto) tuli aiemmin.
Tiedän, koska olin paikalla Lapissa, kun Turun asioita puitiin ja EH oli mukana kokouksessa ilmeisesti vielä virallisen delegaation jäsenenä.- teuta
kokoontumiskiellosta, vähän lisää.
teuta kirjoitti:
kokoontumiskiellosta, vähän lisää.
En paljon halua siihen julkisesti palata, mutta jotain voin kertoa. Nyt voisi olla pöly jo sen verran laskeutunut, että tosiasiatkin voisivat tulla esille.
Tähän asiaan liittyviä henkilöitä on jo useampia ajasta poissa, joten puhutaan puolella suulla.
Kysymys oli toiminnasta, joka ei ollut saarnaajien ohjelmoimaa. Ylistimme, opettelimme rukousta vapaasti ilman rukouskirjaa. Luimme sanaa ja tutkimme sitä.
Väki oli kiinnostunut siitä vapauden ilmapiiristä ja kävijöitä oli 40-75 henkilöä niillä kerroilla, kun saimme rukoushuoneen tiloja käyttää.
Olihan se kontrasti kieltämättä vahva, kun virallisissa kanssapuheissa kävi noin kymmenen henkeä Nämä ovat likiarvoja, ei dokumentoitua tietoa.
Seurakunnassa syntyi ahdistusta erityisesti siinä osassa, joka ei osallistunut. Asiaa oli sitten viety lappiin ja siksi asia sai niin suuren hälyn.
Ilmeisesti saarnaajienkokous on käsitellyt Lahdessa juhannuksena -97 ja Turussa kävi kaksi luotettua lähetysmiestä asiaa tuteeraamassa. Ensimmäisellä kerralla piti asiat tulla kuntoon ja luotimme syntyneeseen konsensukseen.
Tämän käynnin lisäksi oli ilmeisesti ollut toinen käynti, jossa oli tehty salainen päätös, jota meille ei kerrottu.
Näiden toimien lisäksi asia oli esillä lapissa jouluna -97. Asiaa käsiteltiin kaksi kertaa. Ensimmäisessä oli esitetty syytteet ja vanhimmat olivat valmiit heti kieltämään koko asian.
Eero H oli sanonut, että pitäisi kuulla vielä henkilöä, joka asiasta tietää toisen puolen. niinpä sain tilaisuuden olla korkeassa raadissa selittämässä asiaa. Huoneeseen astui sellainen uskova mies, joka luotti asian selviämiseen. Pois sieltä tuli henkilö, joka tiesi, että tavallisista ihmisistä oli kyse. Ilmoitin siellä, että tilaisuudet jatkuvat rukoushuoneella tai muualla, jos jatkoa ei sallita.
Asiaa ei sitten lopullisesti lyöty lukkoon ainakaan m inun kuullen, joten yllätys oli melkoinen, kun uudenvuoden seuratilaisuudessa ilmoitettiin, että tilaisuudet lopetetaan.
Silloin jokainen teki oman harkinnan asian suhteen ja asian taakse jäi ehkä parisenkymmentä henkilöä.vihne kirjoitti:

Silloin jokainen teki oman harkinnan asian suhteen ja asian taakse jäi ehkä parisenkymmentä henkilöä.Tähän asiaan liittyy raskas rukoustaistelu katkeruuden voittamiseksi, mutta siinäkin auttaa Herra.
Päivääkään en siitä vaihtaisi pois, se toi ahtaalta avaralle näkemään Herran suuruutta.- teuta
vihne kirjoitti:
En paljon halua siihen julkisesti palata, mutta jotain voin kertoa. Nyt voisi olla pöly jo sen verran laskeutunut, että tosiasiatkin voisivat tulla esille.
Tähän asiaan liittyviä henkilöitä on jo useampia ajasta poissa, joten puhutaan puolella suulla.
Kysymys oli toiminnasta, joka ei ollut saarnaajien ohjelmoimaa. Ylistimme, opettelimme rukousta vapaasti ilman rukouskirjaa. Luimme sanaa ja tutkimme sitä.
Väki oli kiinnostunut siitä vapauden ilmapiiristä ja kävijöitä oli 40-75 henkilöä niillä kerroilla, kun saimme rukoushuoneen tiloja käyttää.
Olihan se kontrasti kieltämättä vahva, kun virallisissa kanssapuheissa kävi noin kymmenen henkeä Nämä ovat likiarvoja, ei dokumentoitua tietoa.
Seurakunnassa syntyi ahdistusta erityisesti siinä osassa, joka ei osallistunut. Asiaa oli sitten viety lappiin ja siksi asia sai niin suuren hälyn.
Ilmeisesti saarnaajienkokous on käsitellyt Lahdessa juhannuksena -97 ja Turussa kävi kaksi luotettua lähetysmiestä asiaa tuteeraamassa. Ensimmäisellä kerralla piti asiat tulla kuntoon ja luotimme syntyneeseen konsensukseen.
Tämän käynnin lisäksi oli ilmeisesti ollut toinen käynti, jossa oli tehty salainen päätös, jota meille ei kerrottu.
Näiden toimien lisäksi asia oli esillä lapissa jouluna -97. Asiaa käsiteltiin kaksi kertaa. Ensimmäisessä oli esitetty syytteet ja vanhimmat olivat valmiit heti kieltämään koko asian.
Eero H oli sanonut, että pitäisi kuulla vielä henkilöä, joka asiasta tietää toisen puolen. niinpä sain tilaisuuden olla korkeassa raadissa selittämässä asiaa. Huoneeseen astui sellainen uskova mies, joka luotti asian selviämiseen. Pois sieltä tuli henkilö, joka tiesi, että tavallisista ihmisistä oli kyse. Ilmoitin siellä, että tilaisuudet jatkuvat rukoushuoneella tai muualla, jos jatkoa ei sallita.
Asiaa ei sitten lopullisesti lyöty lukkoon ainakaan m inun kuullen, joten yllätys oli melkoinen, kun uudenvuoden seuratilaisuudessa ilmoitettiin, että tilaisuudet lopetetaan.
Silloin jokainen teki oman harkinnan asian suhteen ja asian taakse jäi ehkä parisenkymmentä henkilöä.Tätä samaa on ollut vastuksena Lahdessa , kun kaarneen pojat eivät meinanneet saada kokoontua.
Nyt en tiedä miten on , mutta perästä kuuluu sanoi torven tekijä . Sekin on tarua ihmeellisempi
oletko kuullut. ?
Kiitos , sulle ,, ja kiitos Jumalalle ! - teuta
vihne kirjoitti:
Tähän asiaan liittyy raskas rukoustaistelu katkeruuden voittamiseksi, mutta siinäkin auttaa Herra.
Päivääkään en siitä vaihtaisi pois, se toi ahtaalta avaralle näkemään Herran suuruutta.Olen vähänuumoillut Turun tilannetta , kerron toiste. Kiitos vielä .
vihne kirjoitti:
Tähän asiaan liittyy raskas rukoustaistelu katkeruuden voittamiseksi, mutta siinäkin auttaa Herra.
Päivääkään en siitä vaihtaisi pois, se toi ahtaalta avaralle näkemään Herran suuruutta.Tuosta uskovan vapaudesta muutama sana.
Nyt voin mennä kenen kokoukseen haluan tuntematta Jumalan vihaa niskassani. Näkemääni ja kuulemaani voin katsoa neu´traalisti. Jos joku ei vastaa henkeeni, voin ajatella: Tuo ei ole minulle, ilman hoirveää harhaoppikiivautta.
Toisaalta taas, kun kuulen raamatullista opetusta, saan nauttia täysin rinnoin eikä tarvitse kuurnita.- teuta
vihne kirjoitti:
Tuosta uskovan vapaudesta muutama sana.
Nyt voin mennä kenen kokoukseen haluan tuntematta Jumalan vihaa niskassani. Näkemääni ja kuulemaani voin katsoa neu´traalisti. Jos joku ei vastaa henkeeni, voin ajatella: Tuo ei ole minulle, ilman hoirveää harhaoppikiivautta.
Toisaalta taas, kun kuulen raamatullista opetusta, saan nauttia täysin rinnoin eikä tarvitse kuurnita.Olen tietoinen AL: XS. linjoista olen aiemmin kertonut ,,,Juuri tuo kuurnitseminen on heidän tavaramerkki
Mutta saimme ystävältä n. 70 kynnentä kpl OS. netti saarnaa , olemme olleet ihastunneita Kristukseen ja
häneen. Se on pelkkää uskon saarnaa , ja armosta vaan ei ansiosta . en nuorempia tunne paitsi TA. TH. - Jeesus pelastaa
vihne kirjoitti:
Tuosta uskovan vapaudesta muutama sana.
Nyt voin mennä kenen kokoukseen haluan tuntematta Jumalan vihaa niskassani. Näkemääni ja kuulemaani voin katsoa neu´traalisti. Jos joku ei vastaa henkeeni, voin ajatella: Tuo ei ole minulle, ilman hoirveää harhaoppikiivautta.
Toisaalta taas, kun kuulen raamatullista opetusta, saan nauttia täysin rinnoin eikä tarvitse kuurnita.... vapautta synnin kuoleman ja perkeleen vallasta. Synti kuolema ja perkele eivät enää vallitse, niiden valta on murrettu. Synnit on sovitettu ja Jumalan vaatima vanhurskaus on täytetty Jeesuksessa Kristuksessa, minun Vapahtajassani.
Ihmisopeissa on aina enemmän taikka vähemmän ihmisen tekoihin perustuvaa vanhurskautta mukana. Tarkoittaa käytännössä sitä, että sinä saat uskoa vasta sen jälkeen, jos täytät yhteisön asettamat tavoitteet mitat ulkoisessa elämässäsi. Puhutaan kyllä aivan oikein että Jeesuksessa Kristuksessa on syntinne sovitettu ja saatte sen uskoa. Perään tulee kuitenkin sana ”mutta”, ja sen jälkeen pitkä litania ehtoja, jotka täytettyäsi saat uskoa.
Litania vaihtuu puhujasta toiseen, jotkut puhujista toki pysyvät Kristuksen sanassa, USKONVANHURSKAUDESSA.
USKOON perustuvassa VANHURSKAUDESSA KESKEINEN asia on, että Jumala lukee ihmisen vanhurskaaksi ilman omia töitä, - KRISTUKSEN TEON PERUSTEELLA.
Me olemme siis vanhurskaiksi tulleet sen tähden koska KRISTUS ON VANHURSKAS. Ja Kristus lahjoittaa ARMOSTA vanhurskauden meille, joilla ei vanhurskautta ole.
On paljon sellaisia uskovia, jotka eivät tätä usko, että heissä itsessään ei ole Jumalan vaatimaa vanhurskautta lainkaan. Tekosyntejä ja ulkoista statusta siivoamalla heistä tulee kokosyntisen sijasta siivosyntisiä. He ryhtyvät lukemattomin erilaisin konstein vanhurskauttamaan itse itseään, pyhitykseksi naamioidun itsepetoksen voimalla.
Ihminen ei voi itse pyhittää itseään, pyhyys tarkoittaa samaa asiaa kun vanhurskaus, ja se on kokonaan Kristuksen teko.
Pyhitys johon omavanhurskaus on etevästi kääriytynyt tunnistamattomaksi, on OIKEASTI elämänsä erottamista Herran käyttöön.
Se on elämänsä erottamista Jumalan sanan kuulemiseen, tutkimiseen ja uskomiseen. Jumalan sanan uskomisen kautta tulee rakkaus joka johtaa Jumalan kutsumaan palvelutehtävään, Kristuksen seurakunnan (ruumiin) rakentamiseen ja vahvistamiseen, Kristuksen sanalla.
Keskeistä pyhityksessä ei ole siis henkilö ja se mitä hän tekee, vaan Kristus ja mitä hän teki.
Kun pyhitys oikein ymmärretään, Kristuksen teoksi, niin se vapauttaa tekojen orjuudesta Jumalan lasten vapauteen iloon ja rauhaan. Pyhä Henki on tuo voima joka meidät pitää kiinni Jumalan sanassa ja voimassa. Saamastaan lahjasta kiitollisena ihminen saa RAKKAUDEN, hän saa halun voiman tekemään Jumalan tahdon mukaisia tekoja lähimmäistensä ja seurakunnan palvelemiseksi.
Laki (”sinun täytyy ja sinä et saa”) synnyttää vain vihaa. Lain kautta ihminen tulee tuntemaan syntinsä, mutta ei saa voimaa Jumalan tahdon mukaiseen elämään, joka perustuu rakkauteen. - teuta
Jeesus pelastaa kirjoitti:
... vapautta synnin kuoleman ja perkeleen vallasta. Synti kuolema ja perkele eivät enää vallitse, niiden valta on murrettu. Synnit on sovitettu ja Jumalan vaatima vanhurskaus on täytetty Jeesuksessa Kristuksessa, minun Vapahtajassani.
Ihmisopeissa on aina enemmän taikka vähemmän ihmisen tekoihin perustuvaa vanhurskautta mukana. Tarkoittaa käytännössä sitä, että sinä saat uskoa vasta sen jälkeen, jos täytät yhteisön asettamat tavoitteet mitat ulkoisessa elämässäsi. Puhutaan kyllä aivan oikein että Jeesuksessa Kristuksessa on syntinne sovitettu ja saatte sen uskoa. Perään tulee kuitenkin sana ”mutta”, ja sen jälkeen pitkä litania ehtoja, jotka täytettyäsi saat uskoa.
Litania vaihtuu puhujasta toiseen, jotkut puhujista toki pysyvät Kristuksen sanassa, USKONVANHURSKAUDESSA.
USKOON perustuvassa VANHURSKAUDESSA KESKEINEN asia on, että Jumala lukee ihmisen vanhurskaaksi ilman omia töitä, - KRISTUKSEN TEON PERUSTEELLA.
Me olemme siis vanhurskaiksi tulleet sen tähden koska KRISTUS ON VANHURSKAS. Ja Kristus lahjoittaa ARMOSTA vanhurskauden meille, joilla ei vanhurskautta ole.
On paljon sellaisia uskovia, jotka eivät tätä usko, että heissä itsessään ei ole Jumalan vaatimaa vanhurskautta lainkaan. Tekosyntejä ja ulkoista statusta siivoamalla heistä tulee kokosyntisen sijasta siivosyntisiä. He ryhtyvät lukemattomin erilaisin konstein vanhurskauttamaan itse itseään, pyhitykseksi naamioidun itsepetoksen voimalla.
Ihminen ei voi itse pyhittää itseään, pyhyys tarkoittaa samaa asiaa kun vanhurskaus, ja se on kokonaan Kristuksen teko.
Pyhitys johon omavanhurskaus on etevästi kääriytynyt tunnistamattomaksi, on OIKEASTI elämänsä erottamista Herran käyttöön.
Se on elämänsä erottamista Jumalan sanan kuulemiseen, tutkimiseen ja uskomiseen. Jumalan sanan uskomisen kautta tulee rakkaus joka johtaa Jumalan kutsumaan palvelutehtävään, Kristuksen seurakunnan (ruumiin) rakentamiseen ja vahvistamiseen, Kristuksen sanalla.
Keskeistä pyhityksessä ei ole siis henkilö ja se mitä hän tekee, vaan Kristus ja mitä hän teki.
Kun pyhitys oikein ymmärretään, Kristuksen teoksi, niin se vapauttaa tekojen orjuudesta Jumalan lasten vapauteen iloon ja rauhaan. Pyhä Henki on tuo voima joka meidät pitää kiinni Jumalan sanassa ja voimassa. Saamastaan lahjasta kiitollisena ihminen saa RAKKAUDEN, hän saa halun voiman tekemään Jumalan tahdon mukaisia tekoja lähimmäistensä ja seurakunnan palvelemiseksi.
Laki (”sinun täytyy ja sinä et saa”) synnyttää vain vihaa. Lain kautta ihminen tulee tuntemaan syntinsä, mutta ei saa voimaa Jumalan tahdon mukaiseen elämään, joka perustuu rakkauteen.Tekoja olisi näkymässä, Täällä ei paljon ole niitä näkynyt ,
Siis puhumistasi lähimmäisen ja seurakunnan palvelemiseksi.
Mutta jos se oli keskeistä pyhityksessä ei ole mitä hän tekee , vaan mitä Kristus teki
jos tuon oikein ymmärtää , varmaan se sitten auttaa.
- Eric Skiner
tapahtui 1994 ja kesti noin vuoden. Yhtä aikaa erotettiin OS ja myöhemmin todettiin,
että se oli iso virhe. Ihmiset alkoivat lähteä esikoisuudesta pois tuhatmäärin.- teu.
mielipiteet huomioon , täällä olemme tulleet siihen tulokseen että -98 on oikea vuosi.
olemme Vuhneen kanssa haarukoineet aika taulun , ja se pitää . - teuta
Lahden ruokoushune rakennus hanke alkoi 1994 , asiat vielä kunnossa
Lahden rukoushuone vihittiin Juhannuksena 1996 , asiat ok. koska olin lähes kokoaika siellä
Muutimme asuntoa kun kuulin ensi kerran eroista ja se oli 1998, ja tähän vuóyteen pääyimme
Vihneen kassakin, Siitä voi pitää erittäin kiinni , se on varmasti ok, vuosi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen142124- 1091913
Naisten pitäisi lähestyä miehiä enemmän.
Milloin viimeksi lähestyit miestä ja pyysit kahville tai treffeille?1451611Luulin olevani ainoa... Mutta jättääkö muutkin tosiaan lääkärikäynnit sivuun?
Lueskelin netistä uutisia ja iltalehdessä oli juttua, että ihmiset eivät hakeudu hoitoihin. Luulin olevani ainoa, joka t1061182Jos Harris saa naiset liikkeelle,niin kenties.....
Myöskin Nikki Haleyn tukijat lupasivat Harrikselle tukensa.Harris vain 2-3% jäljessä vaikka ei ole edes viellä ehdokas.1571158- 761094
Joonas Rask viettänyt omasta
mielestään kivaa iltaa hyvässä hengessä.. https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000010582941.html2981Yksi syy miksi kaipaan sua
On se että luulen sun ymmärtävän mua hyvin. Ollaan jokseenkin samanlaisia vaikka hyvin erilaisia.59844- 40829
- 67799