Valmistun vuodenvaihteen jälkeen hoitoalan ammattiin. Olemme mieheni kanssa lykänneet ja lykänneet lapsen "hankkimista" ensin sillä että saa opinnot vähän alulleen, sitten että saa opinnot kunnolla vauhtiin, sitten että saa opinnot loppusuoralle, nyt sitten odotetaan opintojen loppumista... koskaan ei tunnu olevan oikea aika, vaikka kovasti lastan haluamme. Nyt mietityttää tietysti se, että pitäisi vissiin töissäkin olla, että sitten joskus uskaltaa ja pääsee takaisin työelämään? (Olisi pitänyt olla niin fiksu että olisi tehnyt muksut kesken koulun, mutta kun ei ollut!)
Näin etukäteen ajateltuna en usko, että raaskin laittaa lasta heti äippäloman loputtua hoitoon, ja toiveissa olisi kaksi muksua suht lyhyellä ikäerolla, joten JOS luoja meille niitä lapsia suo ja kaikki menee hyvin, niin tiedossa olisi 3-5 vuotta kotona. (Tai siinä hetki töissä välissä, mutta tuskin vuosikausia.) Huuuuuuhh... kuka sen jälkeen enää osaa tai uskaltaa palata työelämään, jos kokemusta on kovin vähän?! Miten työpaikat suhtautuvat, saako töitä...? Toki tässä viimeisen vuoden aikana tulee jo opintojen ja kesätöiden muodossa 7-8kk "töitä", kokemusta sekin, mutta mikähän sitten olisi hoitovapaan jälkeisen työnhaun kannalta järkevä määrä työkokemusta... kukapa sen tietää!! Kuusi kuukautta? Vuosi? Useampi vuosi?! Onko koskaan hyvä aika...? Missä ajassa saa sen verran kokemusta, että osaa jotain useamman vuoden äippäilyn jälkeenkin?
Varmaan vähimmällä pääsisin kun en yrittäisi miettiä kaikkea etukäteen, mutta kaivanko sillä vain omaa hautaani.
Näin etukäteen ajateltuna en usko, että raaskin laittaa lasta heti äippäloman loputtua hoitoon, ja toiveissa olisi kaksi muksua suht lyhyellä ikäerolla, joten JOS luoja meille niitä lapsia suo ja kaikki menee hyvin, niin tiedossa olisi 3-5 vuotta kotona. (Tai siinä hetki töissä välissä, mutta tuskin vuosikausia.) Huuuuuuhh... kuka sen jälkeen enää osaa tai uskaltaa palata työelämään, jos kokemusta on kovin vähän?! Miten työpaikat suhtautuvat, saako töitä...? Toki tässä viimeisen vuoden aikana tulee jo opintojen ja kesätöiden muodossa 7-8kk "töitä", kokemusta sekin, mutta mikähän sitten olisi hoitovapaan jälkeisen työnhaun kannalta järkevä määrä työkokemusta... kukapa sen tietää!! Kuusi kuukautta? Vuosi? Useampi vuosi?! Onko koskaan hyvä aika...? Missä ajassa saa sen verran kokemusta, että osaa jotain useamman vuoden äippäilyn jälkeenkin?
Varmaan vähimmällä pääsisin kun en yrittäisi miettiä kaikkea etukäteen, mutta kaivanko sillä vain omaa hautaani.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ensiksikin olisi hyvä tietää, minkä ikäinen olet. Olet tehnyt mielestäni hyvän päätöksen, etkä tehnyt lasta opiskeluaikana, jos olet vielä alle kolmekymppinen. Opiskelu pienen lapsen kanssa ei ole mitään nannaa, JOS haluaa suorittaa opinnot kunnolla. Sitä huomaa pänttäävänsä lähes päivittäin yli puoleenyöhön, koti on sekaisin ja rahaa ei ole valmisruokiin ym. arjen helpottajiin. Nimimerkillä kokemusta on!
Mikäs sulla nyt on hätänä, hankit vakituisen työpaikan ja pistät lapsen tulemaan ja oot äitiyslomalla niin kauan ku huvittaa! Kyllä sitä sen verran kannattaa odotella, ettei sentään kouluttamattomaksi kotiäidiksi jää. Miksette alun perinkään päättäneet niin tehdä?
Olen 24-vuotias, ja mieheni yli kolmenkymmenen. Viimeiset vuodet ovat olleet sellaista odottamista, että ajatus vielä useamman vuoden odotuksesta on kamala. Vakituista sopparia ei kannata jäädä odottelemaan, se on arpapeliä :) Esimerkiksi tänä vuonna kotikaupungissamme on odotettavissa kaksi vapautuvaa terkkarin virkaa, ja meitä valmistuvia mahtuu vuodelle lähemmäs neljäkymmentä. Eikä sairaanhoitajillekaan virkoja ole tarjottimella, pätkää pätkän perään...
Mutta hoitoalalla riittää töitä. Itse olen sairaanhoitaja ja olin ihan samassa tilanteessa. Valmistuin ja ihan hirveä vauvakuume, sitten mentiin naimisiin ja vauvakuume vaan kasvoi. Samalla ajattelin, että pitää tehdä vähän aikaa töitä ja vakipaikkakin pitäisi olla ennen äitiyslomaa. Olin lopulta töissä 3,5 vuotta valmistumisen jälkeen ennen äitiyslomaa. Ja tällä hetkellä vietän ihanaa äitiyslomaa eikä minulla vieläkään ole vakipaikkaa, mutta minulla on jotain paljon parempaa, se kaikkein tärkein eli oma lapsi. Vuosikaudet ajattelin, että ensin työ ja vakipaikka, vaikka vauva oli koko ajan mielessä. Onneksi vihdoin ja viimein vauvakuume nousi niin korkealle ja erittäin toivottu lapsi sai viimein alkunsa. Ainoa mikä kaduttaa on se, että ei alettu aikaisemmin yrittämään lasta. Tämä aika on todellakin ollut elämäni parasta. Todellakin kannustan sinua tekemään elämässäsi sellaisia valintoja, jotka ovat sinulle tärkeitä. Töitä riittää kyllä. Siitä olen ihan varma, meidän työpaikallakin on jatkuvasti pulaa ja minullekin on aina kirjoitettu pitkiä sopimuksia. Itsekin olen kysellyt töitä äitiysloman jälkeen ja eri paikasta, jossa olin aiemmin,, lupasivat että töitä on heti kun vaan haluan takaisin töihin. Muista, että elämä on liian lyhyt, jos alat miettimään parasta aikaa vauvan saamiselle. Silloin et koskaa löydä sopivaa rakoa. Ja kuten itsekin kirjoitit lasten saaminen ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Tsemppiä! Asioilla on taipumus järjestyä!
luottaisit siihen, että elämä kantaa. Tuhannet äidit ovat olleet kotiäiteinä ja palanneet työelämään. On aivan turhaa stressata tuollaisista asioista kun katsot varmasti kunkin tilanteen silloin kun se on ajankohtainen.
Olen 50 vuotias ja ollut kolme eri kertaa äitiyslomalla ja kaksi pidempää kotiäitikautta. Vaihdoin jopa ammattia ensimmäisen kotiäitiyden jälkeen. Töitä on aina löytynyt. Tosin lasten ollessa pieniä ja alakoululaisia en tehnytkään kuin 6 - 7 kuukautta töitä ja olin aina kesät vapaalla; tiukkaahan se taloudellisesti oli mutta kannatti olla. Nyt on ihania muistoja yhteisistä kesistä ilman hoitohuolia
Työnantajaa kiinnostaa eniten asenteesi työntekoon ja motivaatiosi ko. alalle.
Ite aattelen, et olis tätä lasta voinu vielä lykätä, koska en oo vielä päässyt haluamaani opiskelupaikkaan. Rakkauden huumassa menin kuitenkin tämän lapsen pyöräyttämään. Nyt tajuan, etten olisi menettänyt mitään ,vaikka olisin saanut lapsen pari vuotta myöhemminkin! Pääsykoekirjojen pänttäys öisin on ollut äärimmäisen raskasta, ja olenkin masentunut ja kyllästynyt kaikkeen tällä hetkellä. Muut luki kymmentä tuntia päivässä, itelle 4-5 tuntia päivässä tuntui aivan maksimilta. Sekään ei ollut tehokasta, koska olin tosi väsynyt. Intoa lukemiseen kylläkin riitti... Jos en pääse, motivaation puutetta se ei ainakaan ole.
Noh, tuloksia odotellessa. Ehkä tää vielä iloks muuttuu.
anna elämän viedä.
Minä olin valmistumisen jälkeen 2 vuotta työelämässä ja jäin äitiyslomalle. Olen myös hoitoalalla ja satuin onneksi saamaan toimen juuri ennen raskautumista niin oli helpompaa jäädä äitiyslomalle. Monella ystävälläni, jotka samassa talossa töissä ja jääneet äitiyslomalle, on poltettu kesälomat yms. jäynää keksitty, mutta eiköhän hoitoalalla riitä töitä jatkossakin. Kahdessa vuodessa pääsin hyvin perille oman osastoni toimintaan ja uskon siellä selviäväni vielä palatessanikin.
Koskaan ei ole hyvä aika, jos sitä jäät odottamaan. Toisaalta koskaan ei ole myöskään huono aika. Elämää ei pysty suunnittelemaan etukäteen eikä tulevaisuutta pysty ennustamaan. Jos ja kun lapsihaaveet näyttävät olevan teillä tärkeällä sijalla elämässänne, niin suosittelen laittaa töpinäksi siinä samalla kun yritätte jatkaa muuta elämää. Voihan olla, että raskaus ei ota alkaakseen heti tai sitten alkaa. Voi olla, että et saa töitä heti tai sitten saat. Voi olla, että kaikki järjestyy aivan täydellisesti tai sitten ei. Joka tapauksessa en usko, että odottamalla asiat voivat ainakaan ratkaisevasti parantua, mutta huonontua ne voivat. Elämää teillä on jäljellä vielä niin paljon, että vastaan tulee onnistumisia ja vastaankäymisiä. Odottaminen ja miettiminen on yksi huonoimmista asioista elämässä (silloin kun se kestää pitkään). Lopputuloksena mitään päätöstä ei tule tehtyä, mutta mitään ei myöskään tapahdu. Se on asia, mitä kadutaan varmasti eniten elämässä.
itse ajattelin ennen lasta, että täytyy olla hyvä työ jne. ennen kuin voi tehdä lapsia. Totuus on kuitenkin se, että pieni lapsi ei tarvitse paljon materiaa yms. vaan aivan hyvin opiskelijakin voi tehdä lapsia. Opiskelijaperheessä saadaan enemmän tukia ja opiskelijanahan sitä on muutenkin köyhä, joten siinä se lapsikin menee samalla. Sitten taas jos molemmilla on hyvä työ, paljon lainaa talosta jne. ei saa mitään tukia, mutta menot suuremmat kuin opiskeluaikana, joten on pakko mennä aikasin töihin. Vaatteita voi ostaa kirpparilta ja sukulaisetkin tuovat hirveästi tavaraa ja leluja :-)