'Jymy'uutinen: Mr Kiaeriaenen muolimalla
Gutta-Perkka
7304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eihän tuossa mitään ihmeellistä ole. -Normaali kahden maan puolustusministerien tapaaminen.
Eihä Seppo ole ennen ulkomailla käynyt.
torpan multaa ulkomaille - Moskovaan!
Voivoi, tri Kääriäinen on rutinoitunut matkailija ja maailmalla kuin kotonaan. Tavallisesti hän matkustaa "incocnito", eikä vaatimattomattomana miehenä ole kerskunut matkoillaan.
Virallisella valtiovierailuilla ei voi välttää punaista mattoa, kunniakomppaniaa, rumpujen pärinää, torvien toitotusta ja kansallislaulua. Kyllä hän nekin kestää miehekkäästi. -Ryhdikäs puolustusministeri Kääriäinen on uljas näky kunniakomppaniaa tarkastaessaan.
Kaskenpolttajalle tiedoksi: Olemme siirtyneet peltoviljelyyn ainakin täällä länsi-suomessa yli kaksisataa vuotta sitten.
Maamiesseuran tiedotteessa sanotaan, että kaskenpoltto on modernein tapa. Kyllä siihen pitää uskoa.
Tuota kuvaa kun katsoo, ei voi olla tulematta ajatukseen, että kyllä USA laskee Suomen kuuluvan vielä koalitioon.