Onko muita jotka ovat jättämässä kaikki mielialalääkkeet pois?
Yritän päästä eroon ketipinorista, efexorista ja rivatrilista samaan aikaan. Ketipinorin ja rivatrilin kanssa teen kylmät kalkkunat, mutta efeä olen tiputellut hitaasti jo ainakin kuukauden tai enemmänkin, eikä viekkarit ole siltikään kovin mietoja. Välillä tärskyttää niin ettei pysty kävelemäänkään kunnolla. Efe sävärit, onko tuttua?
Psykiatri laittoi heti uudet mömmöt, mutta hävitin respan, enkä aio hakea uutta. Ennen jaksoi olla positiivinen näiden lääkekokeiluiden suhteen, mutta ei enää. Ensin tulee aloitusoireet, sitten "sivuvaikutukset" eli vaikutukset ja lopuksi "lopetusoireet" eli viekkarit. Puhuisivat edes asioista niiden oikeilla nimillä..
Yritän päästä eroon ketipinorista, efexorista ja rivatrilista samaan aikaan. Ketipinorin ja rivatrilin kanssa teen kylmät kalkkunat, mutta efeä olen tiputellut hitaasti jo ainakin kuukauden tai enemmänkin, eikä viekkarit ole siltikään kovin mietoja. Välillä tärskyttää niin ettei pysty kävelemäänkään kunnolla. Efe sävärit, onko tuttua?
Psykiatri laittoi heti uudet mömmöt, mutta hävitin respan, enkä aio hakea uutta. Ennen jaksoi olla positiivinen näiden lääkekokeiluiden suhteen, mutta ei enää. Ensin tulee aloitusoireet, sitten "sivuvaikutukset" eli vaikutukset ja lopuksi "lopetusoireet" eli viekkarit. Puhuisivat edes asioista niiden oikeilla nimillä..
Vastaukset 65
Vanhimmat
Suosittelen käyttämään tukena happoja eliminoivaa ravintohoitoa, mielialaongelmathan johtuvat useimmiten veren liiasta happamuudesta.
Olen itse päässyt kehon puhdistamisessa hapoista siihen, että happojen vapautuessa kudoksista verenkiertoon, tuntuu vähän samalta, kuin ottaisi jotain kamaa suoneen, paitsi, että hapoista tulee pelkästään myrkytysoireita, pahoinvointia, käsien ja jalkojen hikoilua, tinnitusta, ahdistusta, sykkeen ja verenpaineen nousua jne.
Olen huomannut, että jos otan 6mg Diapamia, happo-oireet hellittävät nopeasti ja virtsan happamuus laskee voimakkaasti. Ilman pameja oireet jatkuvat koko päivän ja virtsan happamuus pysyy emäksisellä puolella.
Diapam laskee munuaisten verenpainetta, jolloin ne poistavat oireita aiheuttavia virtsahappoja verestä virtsaan sen sijaan, että työntäisivät ne verenkierron kautta takaisin kehon vesitilaan, jossa ne aiheuttavat kroonisia neuropaattisia kipuja.
http://qmies.blogit.fi/mielenterveyden-tehohoito/
Ooo.. älä jaksa. Kysymykseni oli: Onko muita, jotka ovat jättämässä lääkkeet pois? ..eikä suinkaan mikään happopuhdistuksen abc.. Juo piimää, se on terveellistä
Malice! On tullut monta kertaa mieleen et voisiko sitä paremmin ilman lääkkeitä? Kerrotko miten meni, palasiko huono olo vai tuliko kenties parempi?
suksi kuuseen. Ystävällisesti.
Tällä hetkellä otan vielä efeä ja ketipinoria sillon tällöin pienen pieniä annoksia. Yöunet on kahdesta neljään tuntia ilman ketiä ja tuo efexorin p*ska tärskyttää välillä niin että seinistä pitää ottaa tukea. Sävärit tuntuu poskissa, kielessä, sormissa, päänupissa ja koko helevetin kropassa, laatta lentää välillä. Rivatril taas aiheuttaa perus bentsoviekkarit.
Olen yrittänyt tätä ennenkin kolme tai neljä kertaa. Sillon masis palasi noin kuukauden päästä, mutta tuntuu että luovutin liian pian. Silloin lääkkeenä oli citalopram ja siitä oli kuukausien työ päästä irti. Nyt olen ottanut pieniä annoksia ketiä & efeä jo pidemmän aikaa, ja luulen että rivatril vieksut masentaa minua, eikä niinkän muiden lääkkeiden vähentäminen. Rivatril nimittäin kolahtaa minulle tosi kovaa.
Tällä hetkellä olotila heittelehtii rajusti, masentaa, ahdistaa, itsemurha pyörii mielessä. Lievennän oireita alkoholilla kun en parempaakaan keksi. Ainakaan lenkkeily ja lähdevesi ei tässä auta. Mutta katsotaan miten käy.
Efe on varmaankin yksi voimakkaimmista mömmöistä, tosin itse lopetin Cymbaltan kauan aikaa sitten ja yli kaksi viikkoa kesti viekkareissa. Hirveää touhua sanon!! Mulla toi lenkkeily auttaa, viinan sietokyky on niin kehno ettei siihen voi turvautua. Hah.
on ihan normaali SNRI-lääke, ei mikään "yksi voimakkaimmista mömmöistä".
Välillä irtiottoja ja taas lääkettä,Venlafaksiinia,joka ei sentään tee
etovaa oloa.Nyt kesän tullen olen taas erossa ja mielikin-ja voimat aika hyvät.
Teen puutarhatöitä,joka tuo mieleeni onnellisia lapsuusmuistoja.Otan aurinkoa.
Asutko maalla?Maalla kesällä on helpompi parantua.On jotakin tekemistä,ajatus ei
kierrä yhtä ja samaa.Viime kesä meni sängyssä maatessa,voimat oli ihan loppu.
Pikkuhiljaa pakotin itseni askareisiin.Leivon usein,vaikka siitä paino nouseekin.
Miten pääsitte eroon painonnoususta,jota kai lääkkeet aiheuttavat?
Kokeile ohjeitani.Ryhdy uimaan,hoida itseäsi.
Mulle lääkäri määräsi cipralexit, joiden käytön lopetin jo kolmisen kuukautta sitten kokonaan. Ennen sitä vähensin annostusta. Mitään pahoja viekkareita ei tullut, välillä tosin tuntui sellasia säväreitä päässä, mutta ne ei kuitenkaan olleet niin pahoja, että oisin luovuttanut. Ketipinoria olisi myös pitänyt käyttää säännöllisesti, mutta en käyttänyt. Samoin mulle määrättiin mirtazapiini, jonka jätin myös ottamatta. Lääkäri ei tiedä mitään näistä mun touhuista. Lopetin sen takia, kun ne on kuitenkin aikamoista myrkkyä eikä niistä edes ollut mitään vaikutusta; sama mieliala, söi lääkkeitä tai ei. En halua kokeilla eri nappeja ja kestää haittavaikutuksia, ennenkuin sopiva löytyisi. Jos löytyy...
Asiaa! Kokeilkoot lekurit itse niitä nappeja ennen kuin suosittelevat muille. Ennen en todellakaan ollut näin lääkevastainen. Suomen mielenterveys"hoito" on vain saanut mielipiteen hiukka muuttumaan.
No niinpä! Helppo niitä reseptejä on kirjottaa. Itse tarvitsisin paljon enemmän kannustusta, hyviä kokemuksia, palautetta ja keskusteluapua, kuin lääkkeitä, jotka ei ole ratkaisu ongelmiin, vaikka joillekin niistä voi olla apua.
Pidemmän aikaa jo olen miettinyt et olotila on mitä on nii onko noilla nappuloilla vaikutusta!! Ja osa niistäkin aiheuttaa depistä!
Samaa mieltä. Lääkkeet eivät poista syytä, mikä siellä taustalla on, ellei se syy sitten johdu pelkästään jostain fyysisestä vaivasta. Se on vain jännä että masennus vaikuttaa kaikkeen, myös fyysiseen puoleen. Esim. minulla se on vaikuttanut muistiin, unirytmiin, lihaskuntoon, näköaistiin, ruoansulatukseen.. laittaisin lisääkin, mutta en muista mitä kaikkea on tullut vastaan :D
Toisilla masennus ehkä ilmenee lähinnä psyykkisinä oireina, mutta itse kyllä sanoisin, että se on sekä mielen että kehon sairaus. Lääkkeitä olen syönyt 5-6 vuotta ja terapiassa käynyt vielä pidempään. Pelkillä bentsoilla pärjään hyvin, mutta niitä ei enää anneta koska olen koukussa. Muista lääkkeistä en tunne saaneeni mitään merkittävää hyötyä. Nykyään sitten lääkitsen itseäni tuolla holilla, sitä kun ei lääkärit valvo ja itse en jaksa enää välittää :P Saapahan yhteiskunta yhden väliinputoajan lisää.
Ainut syy miksi itse olen syönyt pari viimeistä vuotta noita nappeja on se, etten jaksa suorittaa opintoja muuten samaan tahtiin kuin muut, enkä jaksa nappien kanssakaan, ne auttavat vain hieman. Minusta se on aika häiriintynyttä. Pitää syödä lääkkeitä sopiakseen muottiin, joka on muodostunut tähän yhteiskuntaan. Alkanut jurppia koko homma jo niin #¤%¤/&(#*?¤€ paljon. Jos yhteiskunta sairastuttaa minut, miksi helvetissä tekisin sen eteen mitään. Voisin tappaa itseni, mutta miksi suotta. Pitää vain tehdä elämä sellaiseksi kuin sen haluan, oli se sitten vaikka ikuinen sossupummin elämä..
Ja onhan tää yhteiskunta niin kiero että! Jos on yhtään herkempi tapaus, niin varmasti tippuu muitten matkasta. Kaikki kun eivät ole sellaisia, että oma napa on tärkein ja elämässä edetään muiden kustannuksella, kyynärpäätaktiikkaa käyttäen. Tuntuu, ettei mikään riitä, vaan aina pitäisi haalia enemmän ja enemmän ja tavoitella jatkuvaa voittoa, olla kaikin tavoin täydellinen ja muottiin sopiva. Kun vaan sais pidettyä ajatukset siinä, että tekee mitä tekee, kunhan vain itse on tyytyväinen ja tykkää. Paskat siitä, mitä muut sanoo.
Valaistunut mies menee aamulla pellolle töihin, tekee päivän työtä, vuodenajan mukaan, kyntää, kitkee, kaskeaa, korjaa satoa, päivittäin, illalla vuodenajan mukaisen työn tehtyään, menee kotiin, rakastelee naisensa kanssa, menee nukkumaan, kunnes aamulla taas herää ja lähtee pellolle.
ei ole muuta
Se on valtavan stressaavaa että kaikilla oletetaan olevan samat voimavarat. Nekin joilla ei ole taustalla mitään tällaisia sairauksia ovat kovilla. Yksilöiden erilaisiin tarpeisiin ei vastata juuri mitenkään. Otetaan esimerkiksi unentarve. Se on jokaisella eri, iästä riippumasta. Seurataan vain laskettua keskiarvoa ja ne jotka eivät sovi muottiin tulkoot toimeen itsekseen.
Olen kans huomannut tuon ettei mikään riitä. Suoriuduit miten hyvin tahansa, se ei riitä. Pitää kehittyä, koska suoritus on hyvä vain pienen hetken. Kilpailua, kilpailua.. Kilpailkoon maailma keskenään, minua se ei kiinnosta..
Minkä vuoksi minä tämän teen?
söit noita mömmöjä? vaikutuksen alkaminen vie viikkoja. jos temppuilet lääkityksen kans ja lääkäri saa tietää ni sairaalassa kyllä viikkojen totuttautumishoito luonnaa parhaiten - valitettavasti
On käynyt mielessä vähentää sertraliinia, mutta ennen sitä aion
käydä endokrinologilla tutkituttamassa kilpirauhasen ja lisämunuaisen. Niiden vajaatoiminta aiheuttaa masennusta.
käydä antioksidanttilääkärillä joka voi todeta,aiheuttaako masiksen esim jonku vitamiinin tms puute
kokeilla useamman kuukauden e-epaa isoina annoksina
ottaa isoja annoksia d-vitamiinia
laihduttaa ja liikkua, jälkimmäisestä saamielihyvähormonia
kirjoittaa ylös tuntemuksiani muttei keskittyä niihin
Mitä aattelet näistä?
Kuullostaa hyviltä keinoilta. Lisämunuaisen toiminnasta tai antioksidanteista ei ole yksikään lääkäri koskaan sanonut minulle koskaan halaistua sanaa :/ Pitääkin lukaista aiheesta jotain. Ruokavalio, riittävä ja hyvä uni sekä liikunta on sitten niitä perusjuttuja mistä kenen vain kannattaisi pitää kiinni jos mielii terveenä pysyä. Olen lisännyt b,c ja d-vitamiinia itselleni ja ehkä se auttaa, ehkä ei. Olo on joka tapauksessa ihan siedettävä ja välillä vahingossa jopa hyvä :) Omien tuntemuksien liiallinen pyörittely on ainakin minulle ongelma, mutta yritän keskittyä pyörittelemään mukavia asioita.
Aloitin lääkkeet joskus 2005, viimeistään 2006 alussa.. Viikkojen totuttamishoitoa sairaalassakin on kokeiltu kahdesti eri lääkkeillä huonoin tuloksin, ja lääkäri tietää temppuilustani kyllä.
Tai siis jätin lääkkeet pari vuotta sitten,muistan kyllä vielä miten vaikeaa se oli.. Ja vaikka vähensin aivan vähän kerrassaan,ehkä puolen vuoden ajan ennenkun lopetin. Tosin olin syönytkin jo 8-vuotta yhteen menoon niitä,elimistöni oli varmasti aivan kyllästetty niillä kemikaaleilla.
Itselläni oli kaksi lääkettä,lopetin ne eri aikaan. En tiedä oliko se välttämättä mitenkään edullisempaa niin,kun sivuoireet tulivat kahteen kertaan sitten. Viimeisen lääkkeen lopetus oli vaikeinta (ssri). Ja sivuoireet jatkuivat aina vaan,otin sitä lääkettä pienen murusen aina jos sivuoireet tulivat sietämättömiksi. Kaikkea mahdollista ja mahdotonta sivuoiretta niistä tuli. Ja kun sivuoireet loppuivat niin huono olo kesti vielä tosi monta kuukautta sen jälkeen,kun aivotoiminta palautui normaalitilaansa. Sinä aikana ajatukset kyllä ovat aikamoisia kun mieli käy ihan pohjalla. Ei se todellakaan helppoa ole,varmasti on samanlaista kuin jostain huumausaineista vierottautuminen. Olkaa varovaisia niitten aineitten kanssa.
Unilääkkeitä kannattaa kyllä hakea, se auttaa tosi paljon kun saa joskus nukkua kunnolla. Niillä on kyllä taas se ihan sama homma,niistä tulee helposti riippuvaiseksi. Ei kannata ottaa niitä joka ilta. Mutta väitänpä että unilääkkeiden vieroitusoireet ei ole mitään verrattuna psyykenlääkkeisiin!
Minäkin hermostuin niitten lääkäreitten valehteluun, ja siihen koko "hoitoon" kun se oli vaan sitä että aina lisätään lääkitystä vaikka sivuoireet oli jo muutenkin aivan kamalat. Muistelen sitä aikaa kauhulla kun olin lääkitty.
Nykyään olen päässyt lääkkeistä eroon ja voin hyvin,paremmin kuin koskaan ennen elämässäni.
http://masennus.nettisivu.org/
Nii no jos lopettaa eri aikaan kestää helvetti pidempään ja jos lopettaa kerralla tulee helvetti x lopetettavien lääkkeiden lukumäärä. En ottaisi kumpaakaan jos voisin valita.
Rasittaa niin nuo termit "sivuoireet" ja "lopetusoireet" >:( miksei voida puhua "ei toivotuista vaikutuksista" tai oikeammin "vaikutuksista" ja "vieroitusoireista"? .. Ai niinhän se olikin! Eihän mielialamömmöihin voi jäädä koukkuun.. paitsi bentsoihin.. juu juu.
Kyllähän noi mömmöt minuakin auttoi alkuun. Silti on todella halpamaista väittää että niistä pääsee eroon helposti.. "syö pari vuotta" .. parin vuoden jälkeen "sinun pitää syödä näitä vielä pari vuotta" .. ja sitten vaihdetaan ja vaihdetaan. Ja sitten psykiatri ihmettelee "huonoa asennettani". Tyrkyttää samoja myrkkyjä, jotka on jo kokeiltu ja ERITTÄIN huonoksi todettu, eikä usko vaikka sanoo että kokeiltu on, kiitos ei enää.
Eihän sitä ottais kumpaakaan jos nyt vois valita..kun tietää mitä ne on..mutta sillon ei tienny. Eikä olis uskonu että mitä se on vaikka joku ois kertonu,ei sitä usko ennenkun ite kokee sen helvetin.
Niinpä, se sana "lopetusoireet" aina nauratti mua.. niin typerää sievistelyä kun voi olla.. ettei niissä mukamas olisi vieroitusoireita. Oikeasti ne on vieroitusoireita ja varmaan ihan yhtä pahoja kuin huumeilla. Niitten pitäs kyllä suoraan sanoa se että jos aloittaa lääkkeet niin niitä pitää syödä todennäköisesti koko loppuelämä, jollei sitten itse niitä tajua lopettaa ja alkaa hoitamaan itseään muilla keinoilla. Koska ne ongelmat ei poistu sillä että kulkee pää huumattuna, kun lääkkeiden alkuvaikutus haihtuu jossain vaiheessa niin ne ongelmat on yhä samat kun niille ei ole tehnyt mitään.
Just kuullostaa tuokin niin tutulta että tarjotaan samoja aineita mitä on jo kokeillut,ehkä ne tahallaan antaa kokeilla jotain tosi huonoa lääkettä että sitten se lääke tuntuiskin kevyeltä minkä sivuoireita aiemmin ei sietänyt.
Ja minullekin lääkäri sanoi että sivuoireeni johtuvat kielteisestä asenteestani lääkkeitä kohtaan.
http://masennus.nettisivu.org
Huumeitakin on niin erilaisia, mutta luulen että vieksut heroiinista esim. ois vielä paljon pahemmat. Enpä rupea kokeilemaan voidakseni todentaa väitteen :D
Vai johtuu sivuoireet kielteisestä asenteesta. HAH! Onhan se totta, että kun oikein itseään psyykkaa niin varmasti saa olonsa huonommaksi, mutta ei se asenne niitä oireita aiheuta. Voi tsiisus. Minullekin kun tultaisiin sanomaan että nuo sun hallusinaatiot, sydänoireet, maitovuoto, päiviä kestävä migreeni ja veren paskominen johtuu huonosta asenteesta, ni repeäisin kyllä liitoksistani. Voihan sitä vaikka väittää että syylä varpaassa johtuu huonosta asenteesta.. Kyllä, lääkärit on idiootteja, psykiatrit pahimmasta päästä. Totuushan on, että useimmat psyket on monin verroin hullumpia kuin yksikään potilas.
lääkekokeiluja kokeilun perään....kauhee lista syödyistä lääkkeistä
sain toisenkin dg:n masiksen lisäks ja eka asia joka mulle kerrottiin et koko elämä on syötävä näitä...
Todella surullista jatkuvasti kuulla että masennukseen pitäisi syödä lääkkeitä lopun ikää ja että on jo kokeiltu tuhat eri mömmöä ja silti vain jatketaan kokeiluja, eikä vaikka kokeilla jotain uutta. Kyllä masennuksesta voi parantua ja lääkkeet lopettaa. Olen nähnyt sen jo melko monesti, enkä usko että se on mahdotonta minullekaan. Terveydenhuollon piirissä ei joko ole keinoja auttaa tai sitten vain halutaan kerätä rahaa.. kuitenkin enimmäkseen tuntuu siltä että masentuneita käytetään hyväksi :/
Mitenhän kauan menee, ennenkuin ne huomaa polilla, etten ole käynyt uusimassa reseptejä? Tänään kävin taas hoitsun kanssa juttelemassa ja tämä kysy, että "onhan nyt reseptiasiat kunnossa". Juu... "Ettei kesällä tarvii olla ilman lääkkeitä.." Juu, kaikki hyvin. :D
Eivät huomaa jos apteekki ei ilmoita asiasta.
Mikset vain sano että olet päättänyt lopettaa lääkkeiden käytön? Tuleeko siitä ongelmia sulle? Osaan kyllä kuvitella millaisia ongelmia, koska joudun itsekin lekureille väittämään syöväni noita mömmöjä. Jos ei syö lääkkeitä, ei katsota masennusta olevankaan. Tai sitten väitetään ettei ole halukas ottamaan vastaan apua, ja niin ollen evätään kaikki muukin apu kuten terapia ja rauhoittavat lääkkeet, joista sentään olisi apua.. Kuullostaako tutulta? Toivottavasti ei..
Saattaahan siitä jonkinlaista sanomista tulla. Moni lääkäri kun on niin lääkemyönteinen, että tuputtaa nappia napin perään. Ehkä mä vaan pelkään sitä, että saan sellasen leiman, että olisin yhteistyökyvytön enkä ole sitoutunut toipumiseeni. Ja se vaikuttaisi sitten hoidon laatuun. Niinkuin sanoit, "jos ei syö lääkkeitä, ei katsota masennusta olevankaan". Ihan kuin lääkkeet olisi jokin mittari.
Mulle on sanottu joskus, että lääkkeitä pitää käyttää säännöllisesti serotoniintason takia. Oonkin sitten miettinyt, että aiheuttaako masennus serotoniinin laskun vai onko serotoniinitaso jo ennestään niin alhaalla, että se ilmenee masennuksena. Huaah, nuppi levii jos liikoja miettii...
hoitopaikassa huomataan jos ei siellä uusi reseptejään! Ei apteekki siihen mitenkään liity, harvapa niitä apteekin kautta uusii...
Itse olen syönyt / kokeillut lähemmäs 20 eri psyykelääkettä 15 vuoden aikana. Mistään ei ollut oikein mitään apua, bentsot auttoi ahdistukseen vähän. Kaikki muut oli ihan huuhaata. Väsyttivät ainoastaan.
Lopetin pikkuhiljaa. Ensin mieliala, sitten bentsot, viimeisenä unilääkkeet. Näin pääpiirteissään.
Meni monta kuukautta saada aivojen kemiat normaalikiksi. Kestin vain urhoollisesti. Ei päihteitä.
Mun mielestä säännöllinen, terveellinen ruokavalio, mielekäs hikiliikunta, ei päihteitä, sosiaalista verkostoa lisää, työ / säännöllinen toiminta, riittävä lepo. Jos on paljon henkistä kuormaa niin sen purkaminen. Itsellä lapsuuden pahat traumat olivat syynä kaikkeen oireiluun. Julkisen puolen psykiatreista ja heidän lääkepurkeistaan ei ollut mitään apua.
Ei ole helppoa tänä päivänäkään. Parempi näin, selvin päin katselen elämää. Tuntuu mille tuntuu. Jos masentaa niin siihenkään en kuole.
Kahvin juonnin lopetin toukokuussa. Join sitä ihan tolkuttomasti. On jo paljon parempi olo.
Paljon voimia kaikille!
Olen itseasiassa lukenut jostain.. tai sitten se oli joku dokkari, ettei masentuneiden serotoniinitasot ole edes mitenkään poikkeavia terveiden yksilöiden serotoniinitasoista. Jos ajatellaan vaikka sitalopraamivalmisteita, niin eiväthän ne edes auta kuin vasta noin kuukauden kuluttua. Vaikka serotoniinia pumpattaisiin piikillä suoraan aivoihin, ei se poistaisi masennusta. Nykyiset lääkkeet vaikuttavat johonkin, josta ei tiedetä mitään, joka taas vaikuttaa masennuksen oireistoon.. tai on vaikuttamatta. Täyttä hakuammuntaa se on.
Masennuksesta tiedetään edelleenkin niin vähän että nykyinen ajatus.. öh "nesteiden epätasapainosta" on lähinnä arvailua ja oletusta. On vain huomattu että jotkut lääkeaineet lieventävät oireita toisilla. Suoraa yhteyttä itse sairauden ja lääkkeen väliltä ei kuitenkaan löydy, koska aivot eivät toimi niin yksinkertaisesti. Jos otetaan kuvaan vielä ihmiskeho kokonaisuutena, johon masennus vaikuttaa, ja josta seuraa erilaisia uusia ongelmia ja kemiallisia reaktioita.. jotka saattavat vielä vaikuttaa takaisin masennuksen oireistoon, aivotoimintoihin, hormonien erittymiseen jne. jne. Ei masennus ole kovin yksinkertainen juttu hoitaa.
Siinä mielessä ymmärrän lääkäreiden nykyisen kannan. Sairautta jonka toimintaperiaatteita ei tunneta kunnolla on aika hankala lähteä hoitamaan. Vaihtoehtoina on vain kokeilla mikä mömmö ehkä auttaisi. Onhan nykylääkkeet parempi kuin ei mitään.. Kuitenkaan ei kannata unohtaa että mielenterveysongelmat ovat myös suurta bisnestä. Onko ihme että mielialalääkkeet koukuttavat, mutta lääkärit väittävät muuta.
Minä olisin varmaan ihan tyytyväinen jos saisin bentsoja jatkuvalla syötyöllä, eikä tarvitsisi ottaa muuta siihen kylkeen. En ole kuullut että rauhoittavia myönnettäisiin ilman että siinä on kyljessä joku "pitkävaikutteinen" mielialamömmö.
Bentsot tietenkin vievät kyvyn olla onnellinen, luoda tai tehdä yhtään mitään, ellei niitä ota. Varsinkin näin koukahtaneena.
Minä uusin reseptini aina apteekin kautta..
lopetin cipralexin ja kaksi nukahtamis-/unilääkettä melkein puolitoista kuukautta sitten, ja ihan hyvin on mennyt. muutamassa päivässä alkoi pää toimia (unilääkkeet lamautti täysin) ja huomasin, miten sekavassa tilassa olen ollut. ei se paha ole, kun sen nyt tajuaa ja pystyy käsittelemään ja tekemään asioita, mitkä oloa helpottaa. lääkkeiden kanssa olin tunnekuollut itseni ja muiden suhteen, ei kiinnostanut tavata eikä oikeastaan haitannut, ja yksinäisyys kasvatti pahaa oloa, ja lääkkeitä lisää.
meni jotain viikko tai pari, kun viekkarit alkoi. päässä potki jatkuvasti, pienikin liike tai valonmuutos, ja oksetti ja heikotti jatkuvasti. kerroin oireistani hoitajalle myöhemmin, ja kyseli ravitsemuksestani. hikoilin melkeen jalannostosta ja pelkäsin, ettei ne oireet lopu ikinä. mutta sitten ne alkoi kadota, eikä ole ollut moneen viikkoon. univaikeuksia mulla on ollut vuosia, mutta nyt lääkkeiden lopettamisen jälkeen olen osannut nukkua paremmin kuin vuosiin. viime yönä nukuin pari tuntia, mitäs menin hehkuttamaan hyvää untani... lääkkeet eivät kuitenkaan asiaan auta, kyllähän sitä nukkuu, mutta seuraava päivä menee jossain hämärän rajamailla.
mielestäni ihminen pärjää paremmin ilman lääkkeitä. olen aina ollut lääkevastainen ja nyt ihan syystä. voi olla paha olo ja sekavia ajatuksia ja tehdä pimeitä juttuja, mutta ainoa tapa millä lääkkeet auttaa, ne lamauttavat ihmisen toimintakyvyttömäksi. pointti on, ettei ihminen satuta itseään, mutta ei sitä paljoa kivojakaan juttuja saa tehtyä, mitkä voisivat piristää luonnollisesti. "saat vähän etäisyyttä noihin ajatuksiis ja pystyt käsittelemään ne" - joo, vähän liikaakin etäisyyttä eikä pelkkiin ajatuksiin, vaan itseeni ja läheisiini. omasta ruumiistaan ei kuitenkaan pääse pois, ja niinkuin sanoit malice, on masennus fyysistäkin. sitä sitten kärsii jossain ihmetokkurassa eikä tiedä, mitä asialle voisi tehdä. kunto tosiaan on huono, mutta urheilemalla olen omaani kohottanut, ainoa mikä estää, on olematon keskittyminen.
jos lääkkeitä ei olisi, ihmisten päät olisi paljon selvempiä ja tajuaisivat, kuinka itseään voi hoitaa. se nyky-yhteiskunnasta puuttuu, kun moneen vaivaan on ihmepilleri (mitkä vain peittää vaivan tai pahentaa sitä, flunssalääkkeet eri juttu) ja varmaan tulee päivä, kun ihmisrodulta puuttuu itsensä suojelemis- ja selviytymisvietti. olisihan se varmaan kannattavaa, jos kaikkien suorituskyky olisi yhtä hyvää luokkaa, mutta paha maa tämä olisi silti.
onnea sun vieroitusyritykselles:)
ja hyvää juhannusta!!!
Niin mutta apteekki ottaa yhteyttä lääkäriin, joka uusi reseptin ja tekee siitä merkinnän potilastietoihin.
Niinhän se menee, mutta eipä minulle ole ongelmia tullut vaikka olen jättänyt respat uusimatta. Ei ne lekurit perään soittele, ei se niitä niin paljon kiinnosta.. eikä toisaalta aika tai resurssit riittäisi sellaiseen hyysäämiseen, onneksi. Eri juttu jos menee vastaanotolle.. sillon kyllä tentataan ja perusteellisesti..
Kiitos! Kaipa tämä aikaa myöten helpottuu.
Vaikka olen itsekin lääkevastainen, en minä niitä täysin tuomitse. Sain paljon apua sitalopraamista silloin kun sairastuin pahasti. Se auttoi vaikkeimmista ajoista yli, mutta ei kuitenkaan estänyt masennuksen uusiutumista tai poistanut ahdistusta. Jossain vaiheessa vaan kyllästyin lääkevaihdoksiin ja kaikkeen siihen rumbaan mikä siihen liittyy. Lääkärit eivät varmaankaan kantaani ymmärtäisi vaikka kirjottaisin aiheesta tuhat sivuisen esseen.
Hyvää juhannusta minunkin puolestani!
jo lapsena. kait sitä serotoniinin takaisinoton estäjää kannattaa kuitenkin syödä
Tärkee ketju tää. Mua kiinnostais erityisesti, miten te ihmiset ootte päässeet yli viekkareista? Liittyykö se jotenkin ajatustavan muutokseen vai onko vaan kyse pelkästä sitkeydestä? Mä oon bentsokoukussa nyt 14:tta vuotta ja muita lääkkeitä kolme, vierottautumisyritykset aina kaatuneet mahdottomuuteensa. Joku lekuri sanoi että vierotukseen pitäis varata yhtä monta kuukautta kuin miten monta vuotta on käyttänyt. Tiedä häntä sitten. On kai joku nopeemminkin onnistunut.
Olis kyllä huippujuttu päästä eroon lääkkeistä. Mulla on epävakaa persoonallisuus johon ei kuulemma edes suositella hirveesti pillereitä, onnekseni vaan mua on hoidettu väärällä diagnoosilla tähän asti ja tietenkin kilttinä tyttönä oon popsinut kaikki yli tusina erilaista mömmöä mitä lääkärit milloinkin on keksineet. Huh. Olis niin iso kaipuu voida elää taas ja jättää taakse tää h-vetin turtumus. Hoitohenkilökunnan mukaan lääkkeet "ei turruta", mutta sanokoot sitten mitä tää on kun silmät lasittuneina vaan tuijottaa päivät pitkät seinää eikä mikään kiinnosta. Sekö sitten on jotenkin tavoiteltavaa.
Hesarissa oli muuten aikoinaan hyvä juttusarja missä keski-ikäinen nainen, nimimerkki Doria Malm, lopetti lääkkeet, löytyy Digilehtiarkistosta (nykysin kai maksullinen) hakusanalla.
Nyt tunnen olevani vähän pätevämpi vastaamaan näihin kysymyksiin: "Mua kiinnostais erityisesti, miten te ihmiset ootte päässeet yli viekkareista? Liittyykö se jotenkin ajatustavan muutokseen vai onko vaan kyse pelkästä sitkeydestä?"
Ajatustavan muutos ja sitkeys ovat tärkeitä, mutta vielä tärkeämpi minusta on muiden tuki. En voi liikaa korostaa sitä miten paljon avopuolisoni on minua auttanut tänä aikana. Se että joku puhuu järkeä kalloon epätoivon hetkellä tai raahaa ulos kämpästä on todella tärkeää, koska se auttaa myöskin omien ajatusten muutokseen ja sitä kautta elämäntapojen muutokseen. Yksin tämä koettelemus olisi ollut paljon paljon raskaampi.
En sanoisi että olen selvinnyt tämän ajan sitkeydellä, koska nytkin sortuisin heti jos joku antaisi minulle bentsoja. Oikeastaan se että olen ollut monta viikkoa kyvytön soittamaan ahdistukseltani lääkärille on pitänyt minut erossa lääkkeistä.
Ajattelutapojen muutos on ollut käynnissä koko tämän ajan ja se on todella hidas prosessi. Silloin kun olen täysin maassa, en voi vaikuttaa ajatteluuni mitenkään, enkä ala sanomaan että silloin pitäisi yrittää enemmän, koska se saisi minut tuntemaan itseni vain epäonnistuneeksi. Vaikeina hetkinä läheisten tuki on ensiarvoisen tärkeää ja yritän muistaa aina kiittää avusta jota olen saanut. Parempina hetkinä olen sitten kiinnittänyt enemmän huomiota ajatuksiini ja saanut niitä käännettyä positiivisemmiksi, mistä on muuten ollut tosi suuri apu.
Olen lisäksi alkanut tehdä muutoksia elämäntapoihini. Kiinnitän huomiota syömisiini. Olen karsinut makupalat pois, lisännyt ruokavalioon tuoreita kasviksia ja teen nyt useammin salaattiruokia. Tärkeää on kuitenkin että ruoka on hyvää ja sitä on mukava tehdä. Olen myöskin alkanut liikkua enemmän, jumppaan ja lenkkeilen ainakin pari kertaa viikossa. Teen näitä muutoksia melko hitaasti ja varovasti koska haluan niiden olevan pysyviä. En edellytä että liikunnan pitäisi olla mitään hikijumppaa tai että ruokavaliota olisi orjallisesti noudatettava, koska mitä miellyttävämmäksi nuo asiat koen, sitä varmemmin voin pitää niistä kiinni.
"Joku lekuri sanoi että vierotukseen pitäis varata yhtä monta kuukautta kuin miten monta vuotta on käyttänyt. Tiedä häntä sitten. On kai joku nopeemminkin onnistunut."
Tuo väite vieroitukseen käytettävästä ajasta on totta varmaan siinä mielessä jos haluaa välttää vieroitusoireita mahdollisimman paljon. Luulen myös että olisi vaarallista lopettaa bentsojen käyttö 14 vuoden jälkeen liian nopeasti, mahdotonta en usko sen olevan. Luin ennen vieroittautumista sellaisen kirjan kuin "Eroon uni-ja rauhoittavista lääkkeistä".. muistaakseni sen nimisen. Yritän etsiä sen kirjan käsiini. Siinä oli henkilöitä jotka olivat olleet koukussa rauhoittaviin 17 tai 19 vuotta ja olivat päässeet eroon.
Itsehän en kuluttanut lääkeannoksen laskemiseen niin montaa kuukautta kuin suositellaan.. tai en kuluttanut siihen päivääkään ja sen sitten tunsi nahoissaan ja tuntee edelleen, mutta kyllä tämän kestää kun ajattelee vain ettei ole vaihtoehtoja. Ja mikäli en jossain vaiheessa kestä enää, voin aina kipittää lääkärin luo ja aloittaa lääkkeet uudelleen. En kylläkään usko että teen niin.
Voimia sinulle ja toivottavasti pääset eroon rauhoittavista. Kuullostaa siltä ettet ole tilanteeseen mitenkään tyytyväinen tällä hetkellä.
Efexorista ja rivatrilista on nyt päästy. Efexor tosin muistuttaa itsestään vieläkin, iskee kipinää päässä välillä. Enää ei nuo sävärit onneksi tunnu enää koko kehossa niinkuin alkuun. Viekkarit efessä oli paljon rajummat kuin odotin parin kuukauden käytön jälkeen, mutta onneksi näihin ei jää sentään koukkuun.
Rivatril meni suht odotetusti. Itsehoitona pari siideriä päivässä niin pitkään kuin pahimmat viekkarit kestää. Enää ei hikoiluta, lihassäryt tiessään kuten muutkin ikävät jutut. Ahdistus on tosin palannut myös, kuten arvelinkin, levottomuus on kanssa samaa luokkaa kuin ennen lääkkeitä. Avopuoliso sanoo hyperaktiiviseksi, kun ei ole nähnyt minua ilman lääkitystä, mikä tuntuu aika oudolta näin useamman vuoden tuntemisen jälkeen.
Ketipinorista en ole päässyt vielä eroon. Yritystä on ollut, mutta unettomuus on kamalaa. Yksikin pakollinen meno ja illalla on pakko ottaa jos haluaa unen päästä kiinni. Vuorokauden valvomisen jälkeen uni tulee kyllä itsestään, mutta sitten on taas seuraava valvominen edessä.
Tähän mennessä olen tyytyväinen lähinnä efexorista luopumiseen. Se lääke pisti niin solmuun ettei voinut paljon muuta kuin istua sohvalla ja tuijottaa eteensä.
Ahdistuneisuus toivottavasti hellittää, ainakin olen saanut mielikuvitustani takaisin (rivatrilista johtuva möllähtäminen). Rivatrilin jättämisen jälkeen on myös alkanut normaalit hyvät olot takaisin. Helpotus huomata ettei tarvitse lääkettä tunteakseen nautintoa. Voin vain toivoa että olo rauhoittuu tästä jossain vaiheessa, muuten olen takuuvarmasti lääkkeissä kiinni taas koulun alettua.
lääkkeistäkö munkin vetämättömyys johtuu? ei luovaa toimintaa...makuuasento pääasiallisin olomuoto
Siinä onkin vieroittautumista kerrakseen kun on noin monta lääkettä kerralla joista pitää päästä eroon. En tiedä olisiko sitten helpompaa jättää ne yksi kerrallaan kuin kaikki kerralla, vaikeetahan se on kuitenkin. Mutta sitten joskus kunhan olet niistä päässyt eroon niin voit muistella lääkittyä aikaasi/vieroitusoireita kauhulla ja sanoa "ei enää koskaan"..
Huomasin että monella on sama ongelma lääkkeiden kanssa,nimittäin se että miten niistä pääsee eroon.
Tein uuden sivun jossa on neuvoja lääkkeiden jättämiseen:
http://masennus.nettisivu.org/mietittavaa/laakevieroitus/
Kerralla kumoon vain, taitaa olla helpompi vaihtoehto minulle. Hiukka harmittaa että ketipinoria vielä otan, mutta ehkä ei pidä olla liian kunnianhimoinen kun on oma pää kyseessä. Efexorin viekkarit ovat kyllä olleet yllättävän rajuja. Tänään tuli taas sävärit takaisin ja koko kroppaan. Fyysinen rasitus tuntuu saavan ne oikein viilliintymään. Nousin vain portaat ylös ja sitten se taas iski. Eräs kaverini kysyi että miten erotan lääkkeiden vieroitusoireet toisistaan. Kyllä sen vaan kummasti erottaa kun jokin iskee sähkövirtaa takaraivoon.
Pitää vilkaista mitä olet kirjoittanut tällä kertaa. Kävin tuossa aikaisemmin lukemassakin mitä kaikkea sieltä löytyy. On hyvä että jaksat pitää semmoisia sivuja yllä :)
Vaikea on kenenkään sanoa mistä se johtuu. Omaa tilannetta ei kannata hirveästi verrata toisiin kun aina on niin paljon eroja. Masentuneena on varmasti vetämätön, eli voi johtua ihan siitäkin. Vetämättömyys voi kestää hyvinkin pitkään, vaikka olot seilaisivat ees sun taas. Mikäli pahin masennusjakso on mennyt jo ohi ja vetämättömyys vain jatkuu ja jatkuu (ehkä jo useampaa vuotta), kannattaa kyllä miettiä lääkkeidenkin osuutta asiaan.
Omalla kohdallani olennaista on se että mikään lääke ei ole pitänyt masennusjaksoja poissa ja että "pahin masennus" oli päällä joskus 2003-2006 välisenä aikana. Siitä on siis jo aikaa. Lisäksi minulla on diagnosoitu ahdistuneisuushäiriö ja epäillään kaksisuuntaista mielihäröä sekä epävakaata persoonallisuushäiriötä. Jos pitää valita tuosta termien helinästä jotain, veikkaisin viimeistä vaihtoehtoa.. tai ei edes tarvitse veikata, sen kyllä tuntee nahoissaan.
Näinpä ei ole helppoa ruveta neuvomaan ketään lääkeasioissa
Seitsemän viikkoa ilman masennuslääkettä ja ilman bentsoja sekä muutamia päiviä ilman ketipinoria :) Pitää vähän ynnäillä mitä tässä on tapahtunut.
Ahdistus on ollut pinnalla jatkuvasti ja vastaan on tullut lukemattomia kertoja kun en ole uskonut jaksavani enää minuuttiakaan. Siitä huolimatta tunnen voivani nyt paremmin kuin lääkkeitä syödessäni. En ole tainnut viiltää itseäni tämän vieroituksen aikana kertaakaan, enkä ole ottanut enää lääkkeitä sekaisin tai liikaa. Pelko että tekisin jotain on silti ollut läsnä melkeinpä päivittäin. Välillä on ollut hyvin voimakkaita ahdistustiloja ja olen tuntenut että ahdistus rikkoo pään sisältä jotain ja tulen hulluksi tai kuolen. Itsemurha-ajatuksia on ollut paljon.
Pelottavinta on ollut miettiä tulevaisuutta, näkemättä siellä mitään muuta kuin mahdottomuuden selvitä. Myöskin hyvin vaikeaksi olen kokenut nämä itsessäni tapahtuneet muutokset, jotka nyt lääkkeiden lopettamisen jälkeen näen paljon selkeämmin. Olen hyvin flegmaattinen, muisti toimii surkeasti, minun on vaikea ajatella ja tehdä päätöksiä, mielikuvitus joka aikaisemmin oli valtava voimavara tuntuu nyt hyvin etäiseltä niinkuin se ei olisi koskaan ollut osa minua, minun on vaikea kiinnostua mistään tai nauttia mistään. Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä että minulta puuttuu persoonallisuus.
Tätä aihetta on hirveän vaikea käsitellä, koska siihen liittyy niin paljon häpeää, mutta nyt näen myös riippuvuuden rivatriliin paljon selkeämmin. Minua harmittaa että annoin sen riistäytyä hallinnasta ja on inhottavaa huomata että vieläkin yritän mielessäni oikeuttaa sen käytöksen mitä varsinkin avopuolisoni joutui todistamaan. Tappelen itseni ja tämän aiheen kanssa vielä pitkään.
Sitten jotain fyysisistä oireista. Ei mene päivääkään etteikö johonkin koskisi. Sormien ja varpaiden nivelet vihlovat, samoin sääriluut ja käsivarret. Päänsärky on ollut kuvioissa ainakin viikon, niska ja selkäsäryt pidempäänkin. Venyttelen useita kertoja päivässä ja käytän iltaisin kylmäkäärettä mutta se ei näytä vaikuttavan mihinkään. Silmät ovat valoherkät mikä tuntuu pahentava päänsärkyä.
Mutta ei niin paljon pahaa etteikö olisi hyvääkin. Mahakipuja ei ole enää ollut pitkään aikaan, uni on alkanut tulla ilman lääkettä, hikoilu on vähentynyt, efexor tärskyt ovat hävinneet ja tasapaino on parantunut. Henkinen muutos ketipinoria kohtaan on lisäksi ollut huomattava. Minulla on enää 1½ tablettia jäljellä enkä mene paniikkiin sen johdosta. Otan enää neljäsosan tabletista jos otan. On ollut hämmentävää miten suuri vaikutus tuolla murusella on, koska olin varma ettei niin pieni määrä enää vaikuta. Kuitenkin ilman murusta on aamulla on hyvin uupunut olo ja panikoin helpommin koko päivän ajan.
Tämä seitsemän viikkoa on tuntunut ikuisuudelta, mutta en kadu yhään että ryhdyin tähän. Tunnen itseni henkisesti vahvemmaksi ja terveemmäksi. Usko siihen etten tarvitse ylimääräisiä aineita mielenterveyttäni ylläpitämään, kasvaa joka viikko.
Itse lopetin Cipralexin (10 mg) ihan kertalaakista, kun alkoi ahdistaa se lääkitys. Pari viikkoa oli ihan outoa aikaa, huimasi, nukutti eikä oikein ollut tässä todellisuudessa, mutta sitten olo alkoi normalisoitua.
Nyt masennus on välillä pahempaa ja välillä taas elämä tuntuu helpommalta, mutta en usko sen mistään lääkkeistä johtuvan. Olen hyvin lääkevastainen ihminen, elän mieluummin omana itsenäni. Niin kauan kuin jaksan.
Lopetin Cipralexin noin kahden-kolmen viikon aikana...Oikeastaan muuta oiretta en ole kokenut kun ihmeellisiä "sähköiskuja"...sellaisiksi ne kuvailisin.. Olin jo meneossa ensiapuun koska pelkäsin että minullaon rytmihäiriöitä tai vastaavaa koska ne tuntuivat tulevan sydämestä. Juttelin psykani kanssa ja hän sanoi niiden varmaankin olevan Cipralexin vieroitusoireita....Niinpä päätin jäädä odottelemaan...Edelleen niitä on mutta vähentyneet. Kauankohan noita kestänee? Söin lääkettä reilun vuoden. Onko jollain ollut vastaavaa? KOSKAAN en aio ottaa enää masennuslääkitystä...TÄSTÄ lääkkeestä ei ollut mitään apua. Nyt voin erittäin hyvin. Paremmin kuin koskaan. En suko/luota enää lääkkeisiin...koskaan niistä ei ole HYVÄÄ oloa saanut! Pikemminkin olin masentuneempi niiden kanssa. Hyvää syksyn jatkoa; kynttilöitä palamaan!!!
Minulla tuli aikamoiset tärskyt efexorista.. tai venlafaksiinista, noh sama asia. Sähköiskut tuntui koko kropassa ja tuntuivat alkavan takaraivosta. Tasapaino kärsi siitä jonkun verran, pelkäsin portaita kiivetä ylös sun muuta kun tuntui vaan, että kaatuu joka suuntaan koko ajan. Sitä kesti itse asiassa aika pitkään, yli kuukauden muistaakseni. Nyt ei ole kuitenkaan enää ollut mitään :) Voimia sinulle! Kyllä ne oireet jossain vaiheessa helpottaa.
Kesäloman aikana oli paljon aikaa omille ajatuksille. Oivalsin paljon asioita ja opettelin uutta asennetta elämään. Hokasin että suuri syy masennukseen on viha. Olen uskovana ihmisena aina puhunut anteeksiannon puolesta ja siitä kuinka viha tuhoaa ihmistä sisältä päin, mutta en koskaan tajunnut kuinka paljon itseäni vihasin. En ole vielä pystynyt antamaan anteeksi kaikkea, onhan vuosien aikana opitusta toimintamallista vaikea päästä eroon. Olen muutenkin päättänyt kuunnella itseäni enemmän ja antaa vähän armoa, aina ei tarvitse vetää täysillä ja joskus asiat vaan menee päin honkia. Se mihin en enää anna itselleni lupaa on itsesäälissä rypeminen. Tämän kanssa on saanut tehdä töitä ihan tosissaan, siihen on niin helppo vajota; "Kukaan ei välitä musta, mä on ihan paska, kaikki vaan vihaa mua, olis parempi jos olisin vaan kuollut" jne.
Nyt loman jälkeen tunsin olevani valmis vähentämään lääkkeiden käyttöä. Olin jo valmistautunut siihen, että lääkäri kehottaa jatkamaan vielä ainakin pari kuukautta, mutta sainkin yllättyä. Tämä joulupukin näköinen ja oloinen setä kirjoitti saman tein reseptin puolikkaalle kapselille (tai siis vahvuudeltaan, tiedätte kyllä). Sitä on nyt tarkoitus syödä kolme kk, jonka jälkeen lopetetaan viikon aikana koko homma. Tämän lisäksi lääkäri kirjoitti ravitsemusreseptin, eli 1,2 g kalaöljyä eli tätä E-Epaa, 50 mikrogrammaa D-vitamiinia ja varmuuden vuoksi vielä vähän monivitaa.
Nyt on neljäs päivä menossa, eikä mitään viekkareita ole tullut. Mullakin siis käytössä Efexor 150 mg ja yleensä yhden päivän unohduksesta on seurannut kahden päivän migreeni. Nyt voin kuitenkin paremmin kuin pitkään aikaan. Kai siinä vähän jotain placeboakin on, kun olen niin tyytyväinen, mutta pääasia että homma toimii. Elättelen toiveita siitä, että puolen vuoden päästä voisin todeta parantuneeni masennuksesta.
Voimia kaikille sairauden kanssa taisteleville, älkää antako periksi!
Haluaisin vielä korjata edellistä kirjoitusta. Ensimmäisessä kappaleessa tarkoitin että viha on iso tekijä minun sairaudessani, muttei kuitenkaan mikään patenttiratkaisu jokaiseen tapaukseen.
Oletko löytänyt syitä siihen miksi vihaat itseäsi? Tarkoitan siis mistä koko homma on alunperin lähtenyt kehittymään.. itseinho kun tuskin on mikään synnynnäinen piirre. Minulla on myös ongelmia itseen kohdistuvan vihan kanssa ja kierrettä on vaikea lähteä purkamaan jo siitä syystä että positiiviset ajatukset omasta itsestä, varsinkin persoonallisuuteen liittyen, tuntuvat täysin kielletyiltä. Olen asiaa päässäni pyöritellyt ja luultavasti löytänytkin vastauksen siihen miten tilanne on tällaiseksi mennyt, muuutta nyt ei kyllä ole intoa muisteloida niitä juttuja, ahdistaa turhan paljon.
On todella mukava kuulla että olosi on ollut hyvä :) Toivottavasti ei viekkareita tulekaan. Älä kuitenkaan lannistu jos masennusoireita ilmenee jossain vaiheessa vieroitusta. Olen itse pari kertaa aikaisemmin lopettanut lääkelakkoni sen takia. Nytkin tänä aikana on tullut ihan rajujakin oireita, mutta ne ovat lievittyneet parissa päivässä. Jos sellaista tulee vastaan, paras neuvo varmasti on: älä jää yksin sen kanssa. Kaunista syksyn alkua ja jaksamista sinulle! :)
Viidennen päivän kohdalla alkoi ahdistaa ja itku tuli milloin mistäkin syystä. Pää täyttyi ilkeistä ajatuksista jotka rynnivät eteenpäin kuin villiintynyt antilooppilauma. Pyysin pari päivää sairaslomaa, että ehtii pahin olo mennä ohi. Lääkärin kanssa myös sovittiin että syön joka toinen päivä 75 mg ja joka toinen 150 mg ja siitä sitten parin viikon päästä vähentäen. Onneksi on hoitosuhde mielenterveystoimistoon, sieltä saa apua aika nopeasti. Hoitaja jolla käyn sanoo aina ettei saa jäädä tuleen makaamaan ja sitä noudatin nytkin. En yritä ponnistella töissä itku kurkussa vaan pidän suosiolla sairasloman ja hoidan itseäni mm. lenkkeilemällä. Ensi viikolla sitten uusin voimin takaisin
En tiedä mistä itseviha on lähtöisin, olen vain aina tehnyt niin, ihan lapsesta asti. Epäilen että se on äiditä opittu käyttäytymismalli. Jotenkin ei ole tarvinnut ajatella asioita enempää eikä reagoida kun on voinut vaan tehdä itsestään syntipukin.
Vaan kyllä tästä vielä noustaan, mulla on kaikki edellytykset parantua ja se ajaa eteenpäin. Toivottavasti sullakin asiat kulkee siihen parempaan suuntaan ja valo kajastaa tunnelin päässä. Se että pystyt pyörittelemään ja miettimään asiaa mielessäsi lupaa hyvää, koska siellä se suurin työ kuitenkin tehdään.
>tarkoitus syödä kolme kk, jonka jälkeen lopetetaan viikon aikana koko homma. Tämän lisäksi lääkäri kirjoitti ravitsemusreseptin, eli 1,2 g kalaöljyä eli tätä E-Epaa, 50 mikrogrammaa D-vitamiinia ja varmuuden vuoksi vielä vähän monivitaa. >
Siis uskomattoman hieno lääkäri sinulla! En tiennyt että tuollaisiakin on olemassa, kunpa ne kaikki olisivatkin tuollaisia. Varmaan se on yksityinen lääkäri?
-
http://masennus.nettisivu.org/
aloittamaan, niin kyllä ne pystyy lopettamaankin. Ite oon lopettanut neljä lääkettä ja enää en niihin lääkkeisiin rahojani laita/tuhlaa. Niitä psykiatrit kirjoittavat aina erilaisia ja lisää, mutta milloinkohan sitä kuulis psykiatrin suusta; KYLLÄ SINÄ PÄRJÄÄT ILMAN LÄÄKKEITÄKIN, JOTEN ALOITETAAN ENSI VIIKOLLA VIEROITUS. Haittavaikutukset on niin karseita, että en niitten haittojen takia syö enää pillerin pilleriä ja samoin kun ne eivät todellisuudessa auta niin paljon, mitä nyt luulisi lääkkeiden auttavan. LÄÄKKEET EIVÄT PARANNA, MUTTA SAATTAVAT JOISSAKIN TAPAUKSISSA HELPOTTAA OIREILUA.
laittoi uudet mömmöt, jotta saa pidettyä sinut potilaanaan. Niin kauan maksat psykiatrille, kun siellä käytkin ja maksat myöskin lääkkeesi. Olet siis lääkärin, lääketehtaan sekä apteekin rahoittaja niin kauan , kun popsit pilereitä. Kun lopetat, niin olet vapaa näistä sidoksista ja riippumaton lääkkeistä ja rahasikin saat ihan itse omalla luvallasi käyttää just miten tahdot. Mene vaikkapa muutaman kerran vuodessa jonnekin ulkomaille viikoksi tai kahdeksi lomalle. Niin paljon siinä nimittäin menee rahaa, kun popsii kolmeakin lääkettä ja käy psykiatrilla. Ei se mitään, mutta maksa tuhoutuu ja munuaiset menee ja mahalaukun limakalvo ärtyy ym.
No ei tuokaan kovin "sidoksista vapaalta" kommentilta ainakaan kuulostanut. Anteeksi nyt vaan. Miksi lääkkeet on täällä monille niin hitonmoinen ongelma, että ne nähdään suunnilleen jonakin syvimmän pahuuden materialisoitumana ja sitten julistetaan sellaista uskoa muillekin? Tajuavatkohan ollenkaan, että joillekin ihmisille lääkkeet on hyvin tärkeitä sairauksien ja niiden oireiden hoitoon? Myös psyykenlääkkeet. Tunnen monia ihmisiä (mm. itseni), jotka ovat käyttäneet niitä ilman sen suurempaa dramatiikkaa, käyttäneet ja lopettaneet, kun ei ole enää ollut tarvetta. Hämmästelen kerta toisensa jälkeen niitä kauhutarinoita, joita ihmiset täällä lääkkeistä kirjoittavat. Jos joku ottaa pelottelut vakavasti ja sotkee siksi oman lääkityksensä pahoin seurauksin, niin kenen on vastuu?
No siinähän tuli hyvin kaksi yleisintä lähestymistapaa tähän aiheeseen :) Toisen mukaan psyykelääkkeitä syövät ovat täysin markkinatalouden uhreja ja toisen mukaan mitään ongelmaa ei ole muuta kuin ihmisten omassa mielikuvituksessa.
Minusta taas kummassakin suhtautumistavassa on totuuden murunen. On totta, että lääkebisneskin on bisnestä kylmimmillään, mutta totta on sekin, että kyllä lääkkeillä halutaan ihan vilpittömästi myös auttaa. Itselleni tuo draama juuri syntyykin siitä, ettei asioista olla tarpeeksi avoimia. Lääkärit eivät tosiaan paljon siitä puhu, että elämä jatkuu ilman lääkkeitäkin. Minua on ihan tosissaan yritetty jopa pelotella, etten lopettaisi lääkitystäni. Tuossa viime kevättalvella oli sanaharkkaa erään psykiatrin kanssa, kun en halunnut enää syödä lääkkeitä. Hän huudahti, että "Miten muuten minä voin muka sinua auttaa?" Teki mieli sanoa, että josko alottaisi vaikka siitä, että kohtelee minua kuin ihmistä. Eräs toinen psykiatri sanoi, että saattaisin sairastua skitsofreniaan tai kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön jos lopettaisin lääkkeet. Nyt kun sitten viimein olen lopettanut, olen helkutan paljon paremmassa kunnossa.
Minusta ei ole oikein, että lääkkeet ovat se paras keino, ja ainut keino, hoitaa näitä ongelmia, koska ainakin minun kohdallani se on osottautunut todella huonoksi keinoksi. Tottakai toisille se on hyvä, mutta vaihtoehtoja pitäisi olla.
Sitten sekin, että lääkkeitä pidetään turvallisina. Sen verran on kokemuspohjaa, että voin kyllä sanoa että eivät ne ole. Kerron vaikka tässä yhden tapauksen. Minulla kokeiltiin Seroquelia ahdistuksen hoitoon. Lääkärin mielestä annosta pystyi nostamaan nopeasti, taisi olla 50mg/per päivä. Sitten kun annos oli 150mg illassa aloin saada outoja yöllisiä paniikkikohtauksia tai jotain. Niihin ei tosin liittynyt vain pelkkä paniikki vaan koko elimistöni vaikutti olevan kaaoksessa kun aina yllättäen heräsin. Se siis tapahtui sillä lailla, että silmäni vain aukesivat yhtäkkiä yöllä. En tuntenut herääväni vaan ennemmin käynnistyin kuin tietokone, ja sitten jossain vaiheessa minulta lähti tajut tai ainakin valot sammuivat yhtä nopeasti kuin olivat syttyneetkin.
Ensimmäisellä kerralla kun se tapahtui säikähdin aivan saatanasti, mutta en kai osannut yhdistää sitä lääkkeeseen. Ja sitten tuli se pahin yö. Heräsin kovaan rintakipuun ja paniikkiin. En pystynyt liikkumaan lainkaan, koska se säikäytti niin pahasti, että sydän tuntui repeävän. En pystynyt räpäyttämään silmiäni, koska se ääni ja se liike sai minut säikähtämään todella voimakkaasti. En voinut juuri hengittää, tai tehdä mitään muutakaan. Sydän ei enää lyönyt, vaan se tärisi.. siis todellakin tärisi ja se sattui. Tuon tapauksen jälkeen en suostunut enää nostamaan annosta ja minut otettiin osastolle. Leposyke mitattiin ja se oli yli 130, ja kuitenkin minusta tuntui silloin ettei sydän edes lyö siihen verrattuna mitä se yöllinen oli. Silloin yöllä olin aivan varma, että kuolen. Ja en todellakaan sano tätä lisätäkseni dramaattisuutta, vaan todellakin ymmärsin, että ruumiini löydetään aamulla siitä sängystä. Eikä yhtään helpottanut se, että en voinut edes pottuvarvasta liikuttaa. Olisin soittanut silloin ambulanssin heti jos olisin kyennyt. Voin sanoa että on aika karmaisevaa tietää kuolevansa, voimatta hakea apua mitenkään. Eikä tämä ole mikään kauhutarina vaan totisinta totta, ja vain yksi esimerkki niistä asioista joita olen tämän lääkehoidon myötä saanut kokea.
Ja noh, minusta psyykelääkkeet ovat hyvin arveluttavia. En ole ollut tätä mieltä tosin aina, mutta mielipide muuttuu kokemusten ja kerätyn tiedon myötä. Tiedän että lääkkeet voivat olla haitallisia siinä missä ne voivat olla hyödyllisiäkin. Ja tiedän senkin, että tässä kulttuurissa on melkoinen tabu sanoa asioita suoraan ja kritisoida mielenterveyshuollon kurjaa tilaa. Kaikenlainen keskustelu aiheesta on silti hyvästä ja eriävät mielipiteet ovat plussaa eivät miinusta.
yli viikon ollut syömättä remeron 45 mg ja aion sisukkaasti päästä niistä lopullisesti eroon.söin niitä n.10 vuotta ja tän viikon aikana on ollut yhtä helvettiä,en saa nukuttua,sekä muutenkin olo ollut heikko,mutta perkele kestän tän,vaikka mitä tulis eteen,sillä en halua syödä varsinkaan mielialalääkkeitä,vaikka mulla on paniikkihäiriö,mutta pärjään ilmankin,sen oon päättänyt.Toivon,että pääsette lääkkeistä eroon,jos sevaan on mahdollista.
Pidä pintasi. Alku aina vaikea :)
masennuksesta ja lääkkeistä ynnä muuta.
http://www.verkkoklinikka.fi/keskustelut/&f=6968964&c=3608453