Taas viedään satojatuhansia euroja veronmaksajien rahaa jonnekin kirgiiseille. Justiinsa päättivät
päiviltä naapuriheimon jäseniä, ja taas on Suomella kiire heitä avustamaan. Sanomattakin on selvää
että avustukset joutuvat kirgiiseille, eikä uzbekeille, jotka joutuivat murhien kohteiksi.
Oikein hirvittää kuunnella uutisia nykyään, aina kun on jossain sattunut luonnonkatastrofi tai ihmisten
aiheuttama tuho, se tarkoittaa lisää ulkomaanvelkaa suomalaisille. Jos ei tämä menoautomaatti lopu,
ollaan kohta konkurssissa kuten Kreikka.
Suomen olisi syytä siirtyä jenkkityyliseen uutisointiin, turha laittaa ihmisiä murehtimaan kaikista
ulkomaan onnettomuksiista. Antaa heidän nistiä toisiaan niin paljon kuin ehtivät. Kuitenkin kun
tilastot julkaistaan, huomataan että maapallon väestö on taas lisääntynyt miljoonilla joka vuosi.
Linkolan opit kunniaan ja uutisiin esimerkiksi kalastusvinkkejä ja kotipuutarhureille ohjeita sadon
maksimointiin. Kohta tulee kuitenkin nälkä, jos poliitikkomme jatkavat rahojen ööskäämistä ulkomaille.

Vastaukset 1
Vanhimmat
täytyy elättää koko eurooppa ja puoli aasiaa! Afrikasta puhumattakaan!