Vankeus tervehdyttää ?

Kommarit ja muut hörhöt myös vankilaan niin ne tervehtyvät vai tervehtyvätkö ?
Neukkukomuthan yritti kans tervehdyttää kansaa laittamalla niitä vankilaan, kuten muistamme.


TS: Häkkikanan munat terveellisempiä kuin vapaan?

Häkkikanojen munat voivat olla terveellisempiä kuin vapaan kanan munat.

Tätä mieltä ovat ainakin tutkijat, jotka ovat analysoineet dioksiinipitoisuuksia taiwanilaisilta maatiloilta ja marketeilta hankituista munista.

Turun Sanomien mukaan tutkijat ovat havainneet, että Taiwanissa vapaan kanan munissa on ainakin viisinkertainen määrä epäpuhtauksia kuin häkkikanaloiden munissa.

Dioksiinit ovat ympäristömyrkkyjä, jotka ovat syntyneet jätteenpolton sivutuotteina. Ne voivat aiheuttaa ihmisille esimerkiksi syöpää sekä lisääntymiseen ja kehitykseen liittyviä ongelmia.

Vapaan kanan munien on oletettu olevan terveysarvoltaan häkkikanaloista tulevia munia parempia. Ne myös maksavat enemmän.

Kananmunien dioksiinipitoisuuksia on tutkittu myös EU-maissa. Kahdeksassa maassa toteutetun tutkimuksen mukaan pitoisuudet olivat suuremmat vapaan kanan kuin häkkikanojen munissa. Suomessa dioksiinipitoisuudet ovat verrattain pieniä.

Tutkimustulokset julkaistiin kesäkuun puolivälissä ilmestyneessä American Chemical Societyn julkaisussa Journal of Agricultural and Food Chemistry.

(MTV3)
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ex-kommari. kirjoitti:

Kommarit ja muut hörhöt myös vankilaan niin ne tervehtyvät vai tervehtyvätkö ?
Neukkukomuthan yritti kans tervehdyttää kansaa laittamalla niitä vankilaan, kuten muistamme.


TS: Häkkikanan munat terveellisempiä kuin vapaan?

Häkkikanojen munat voivat olla terveellisempiä kuin vapaan kanan munat.

Tätä mieltä ovat ainakin tutkijat, jotka ovat analysoineet dioksiinipitoisuuksia taiwanilaisilta maatiloilta ja marketeilta hankituista munista.

Turun Sanomien mukaan tutkijat ovat havainneet, että Taiwanissa vapaan kanan munissa on ainakin viisinkertainen määrä epäpuhtauksia kuin häkkikanaloiden munissa.

Dioksiinit ovat ympäristömyrkkyjä, jotka ovat syntyneet jätteenpolton sivutuotteina. Ne voivat aiheuttaa ihmisille esimerkiksi syöpää sekä lisääntymiseen ja kehitykseen liittyviä ongelmia.

Vapaan kanan munien on oletettu olevan terveysarvoltaan häkkikanaloista tulevia munia parempia. Ne myös maksavat enemmän.

Kananmunien dioksiinipitoisuuksia on tutkittu myös EU-maissa. Kahdeksassa maassa toteutetun tutkimuksen mukaan pitoisuudet olivat suuremmat vapaan kanan kuin häkkikanojen munissa. Suomessa dioksiinipitoisuudet ovat verrattain pieniä.

Tutkimustulokset julkaistiin kesäkuun puolivälissä ilmestyneessä American Chemical Societyn julkaisussa Journal of Agricultural and Food Chemistry.

(MTV3)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu