Pienestä pitäen ujohko isäni on sanonut, että hänen on helpointa olla puheliaiden kanssa. En muista mitä hän sanoi syyksi, mutta ehkä siksi, koska he kertovat avoimesti omista asioistaan ja heihin on helppo tutustua, joten sitten osaa paremmin itsekin avautua.
Minä taas olen huomannut, että menen lukkoon oikein puheliaan ihmisen seurassa. Ihailen sosiaalisia, rohkean oloisia, puheliaita ja sanavalmiita tyyppejä, haluaisin itsekin olla sellainen, mutta heidän seurassaan minusta tuntuu, että oma kömpelyyteni sosiaalisissa tilanteissa korostuu. Jännitän heidän seurassaan ehkä aluksi enemmän ja kun toinen kertoo jännittäviä tarinoita elämästään, minusta tuntuu, että itse vaikutan tylsältä, koska minulle ei ole tapahtunut paljon mitään kovin ihmeellistä. Tai ainakaan en osaa kertoa niistä tapahtumista yhtä kiinnostavasti ja hauskasti. Olen myös joskus kiusallani ajatellut: "Okei, olet erittäin sosiaalinen ja luulet, että tutustut helposti ihmisiin ja tulet monien ihmisten kanssa toimeen... no, minäpä olenkin vähän haasteellisempi tapaus tutustua! Katsotaan, pystytkö siihen!" Toki enää en ajattele näin, mutta tätäkin tapahtui silloin, kun kärsin vielä tätäkin huonommasta itsetunnosta.
Helpointa on olla vähän ujompien ihmisten kanssa. Jostain syystä rohkenen mennä puhumaan sellaisille ihmisille paremmin ja ystävystyn paremmin heidän kanssaan. Uudesta joukosta bongaan mieluiten ujommat tyypit, koska tunnen, että minulla ja heillä on jotain yhteistä. Jostain syystä muiden ujojen seurassa en jännitä niin paljon, kuin sosiaalisten, eivätkä ujot tunnu olettavan, että koko ajan pitäisi jonkun olla äänessä, vaan välillä voi olla hiljaakin. Hiljaiset hetket eivät välttämättä ole vaivaannuttavia!
Minä taas olen huomannut, että menen lukkoon oikein puheliaan ihmisen seurassa. Ihailen sosiaalisia, rohkean oloisia, puheliaita ja sanavalmiita tyyppejä, haluaisin itsekin olla sellainen, mutta heidän seurassaan minusta tuntuu, että oma kömpelyyteni sosiaalisissa tilanteissa korostuu. Jännitän heidän seurassaan ehkä aluksi enemmän ja kun toinen kertoo jännittäviä tarinoita elämästään, minusta tuntuu, että itse vaikutan tylsältä, koska minulle ei ole tapahtunut paljon mitään kovin ihmeellistä. Tai ainakaan en osaa kertoa niistä tapahtumista yhtä kiinnostavasti ja hauskasti. Olen myös joskus kiusallani ajatellut: "Okei, olet erittäin sosiaalinen ja luulet, että tutustut helposti ihmisiin ja tulet monien ihmisten kanssa toimeen... no, minäpä olenkin vähän haasteellisempi tapaus tutustua! Katsotaan, pystytkö siihen!" Toki enää en ajattele näin, mutta tätäkin tapahtui silloin, kun kärsin vielä tätäkin huonommasta itsetunnosta.
Helpointa on olla vähän ujompien ihmisten kanssa. Jostain syystä rohkenen mennä puhumaan sellaisille ihmisille paremmin ja ystävystyn paremmin heidän kanssaan. Uudesta joukosta bongaan mieluiten ujommat tyypit, koska tunnen, että minulla ja heillä on jotain yhteistä. Jostain syystä muiden ujojen seurassa en jännitä niin paljon, kuin sosiaalisten, eivätkä ujot tunnu olettavan, että koko ajan pitäisi jonkun olla äänessä, vaan välillä voi olla hiljaakin. Hiljaiset hetket eivät välttämättä ole vaivaannuttavia!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Mulla on lähes sama ongelma, hieman eri muodossa. Mä olen mielestäni sosiaalinen, mutta jos joudun suureen porukkaan, jossa on myös minulle tuttu henkilö, en osaa olla normaalisti. Silloin olen vain hiljaa ja vaikutan varmasti ujolta... mutta sitten taas jos en tunne porukasta ketään, minun on helpompi avautua heille.
aivan sama ongelma, mutta kyllä hyvien ystävien kanssa voin olla täysin normaali, mutta hetikun tapaan uusia tai olen uudessa porukassa olen täysin hiljaa ja kuuntelen vain muita. Ei tule edes mieleen puhua koska omat juttuni ovat niin tylsiä... oikeestaan mitään järkevää ei tule päähän silloin ja se harmittaa toooodella paljon etten vain pysty olemaan sosiaalinen.