Mihin AMK:hon pääsee opiskelemaan helpoiten?

Eli mihin AMK:hon pääsee opiskelemaan pienimillä pohjapisteillä ts. helpoiten sisään. Alasta ei väliä, ainoa kriteeri on, että koulu sijaitsee Helsingissä?
153330
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Helsingin amkeihin ei pääse helposti opiskelemaan.

Pienet pohjapisteet kertovat yleensä siitä että todistuspisteet eivät painotu sisäänpääsyssä kovin paljoa. Pienimmillä pohjapisteillä voit päästä esim. kulttuurialalle, jossa pohjapisteet nollataan ja pääsykoe ratkaisee - mutta ei sisään silti helposti pääse. Esimerkiksi musiikin koulutusohjelmiin on lähes samantekevää minkälaiset pohjapisteet on, mutta paikkoja on jaossa tosi vähän, ja sinne pitää osata soittaa tai laulaa tosi hyvin. Sisäänpääsypisteet voivat joissakin kulttuurialan koulutuksissa olla jopa täydet 100 pistettä. Mutta siis jos osaat todella hyvin soittaa/laulaa/piirtää ...niin tietysti voit päästä helpostikin sisään kulttuurialalle.

Pienillä pohjapisteillä voi päästä myös opiskelemaan esim. tietotekniikkaa Metropoliaan, koska siellä on paljon aloituspaikkoja, mutta sinnekään ei silti pääse helposti, koska pääsykoe on vaikea, eikä vaadittavaa minimiä eli 10 pistettä saa kasaan, jos ei oikeasti osaa laskea hyvin. Tietysti jos olet opiskellut pitkän matikan ja olet siinä hyvä, niin voi olla että pääset helposti tekniikan alalle.

Jos haluat päästä helposti opiskelemaan, mieti ensin mikä ala sinulle sopii. Sen jälkeen voit vilkaista koulutusnetistä sisäänpäääsypisteitä, mutta niitä ei kannata säikähtää - ainahan sinne joku pääseekin. Jos et uskalla edes hakea, niin et ainakaan voi päästä.

Jos Helsinki ei tärppää, niin hae siltä varalta myös vaikka jonnekin lähialueelle Porvooseen, Lohjalle tai Hyvinkäälle. Niihin pääsee vähän helpommin.

Äänestä

Voisi yleistää, että mitä pienempi suhde hakijoiden ja aloituspaikkojen välillä (Helsingin seudulla tuskin niin päin on, että aloituspaikatkaan ei tulisi täyteen? "syrjäkaupunkien" pienissä tämäkin on mahdollista), niin sitä pienemmillä pisteilläkin pääsee.

Alasta ei väliä? Kai sillä nyt jotain väliä on vai pelkän opintotuen ja lorvailun vuoksiko menet?

Äänestä
  • Onhan se noin periaatteessa, mutta riippuu silti ihmisestä mille alalle kenenkin on helpointa päästä. Itse pääsin kulttuurialalle koulutukseen, johon oli 10-kertainen määrä hakijoita aloituspaikkoihin nähden, silti pääsin sisään aika helposti ja opinnot sujuvat hyvin myös.

    Jos olisin hakenut tekniselle alalle tai hoitoalalle, niin tuskin olisin päässyt helposti sisään, vaikka niille on vähemmän hakijoita suhteessa aloituspaikkoihin. Tämmöinen lyhyen matikan lukenut taiteilija ei kerta kaikkiaan pärjäisi insinööriopinnoissa, eikä taiteilijan itsekeskeisyydellä varustetulla ihmisellä ole hoitoalallekaan mitään asiaa.

    Äänestä

Kuules nyt. Miksi ihmeessä kouluttautuisit alalle joka ei sinua kiinnosta.

Mieti: Haluatko tehdä töitä ihmisten kanssa, tehdä hoivatyötä, haluatko olla menestyvä bisnesmies/nainen, haluat tehdä toimistohommia, kiinnostaako talousasiat vai kielet, oletko kiinnostunut tekniikasta ja koneista, entä kauneusala, poliisin työ, laboratoriotyö, kulttuuri, tekstiiliala, kemia..

Mieti että saatat tehdä niitä töitä seuraavat 40 vuotta.

Äänestä
  • Ei kaikilla ole kutsumusammattia, ja joillekin se on siis ihan oikeasti ihan sama mitä töitä tekisis sen 40 vuotta ...

    En halua lorvia pelkkien tukien varassa jne...

    Olen tällä hetkellä töissä palkkani on yli 2000 euroa kuussa, ihan helppoa duunia, mutta haluaisin itselleni korkeakoulututkinnon ja haluaisin opiskella.

    Alalla ei olisi niin väliä vaan tärkeintä olisi, että pääsisi opiskelemaan ammattikorkeakouluun, onhan siinä nelisen vuotta aikaa tutustua ja ihastua vaikka ihan uuteenkin ammattiin.

    Ja jos sellaisia kouluja olisi useampikin mihin voisi päästä helpommin, niin voisihan sitä niistä hakea eniten itselle mieluisimpaan yms.

    Äänestä

  • GkLBMnn kirjoitti:

    Ei kaikilla ole kutsumusammattia, ja joillekin se on siis ihan oikeasti ihan sama mitä töitä tekisis sen 40 vuotta ...

    Musiikin koulutusohjelmaan jää jopa paikkoja täyttämättä \o/

    Äänestä

  • kokeile musaa kirjoitti:

    Musiikin koulutusohjelmaan jää jopa paikkoja täyttämättä \o/

    pitäiskö osata soittaa tai laulaa, ei oikeen luonnistu :D Piirtää osaan paremmin kuin hyvin ;)

    Äänestä

  • GkLBMnn kirjoitti:

    pitäiskö osata soittaa tai laulaa, ei oikeen luonnistu :D Piirtää osaan paremmin kuin hyvin ;)

    Turun ammattikorkeakoulu taideakatemia? Kuvataiteilija? Kuvittelisin että piirustustaidot ovat tärkeämmät kuin todistuksen numerot.

    Helsinki-Turku välillä on aika hyvät bussiyhteydet, virtuaalisuoritusten mahdollisuus, AMK.ssa ei läsnäolopakkoa.

    Äänestä

  • GkLBMnn kirjoitti:

    pitäiskö osata soittaa tai laulaa, ei oikeen luonnistu :D Piirtää osaan paremmin kuin hyvin ;)

    Jos kerran piirtäminen sujuu hyvin, niin hae sellaiseen paikkaan, missä pitää osata piirtää. Ei se kyllä pelkästään riitä, vaan pitää olla motivaatiota myöskin sille alalle mihin hakee. Mitenkäs olisi graafinen ala? Tai muotoilu?

    Äänestä

  • GkLBMnn kirjoitti:

    Ei kaikilla ole kutsumusammattia, ja joillekin se on siis ihan oikeasti ihan sama mitä töitä tekisis sen 40 vuotta ...

    En halua lorvia pelkkien tukien varassa jne...

    Olen tällä hetkellä töissä palkkani on yli 2000 euroa kuussa, ihan helppoa duunia, mutta haluaisin itselleni korkeakoulututkinnon ja haluaisin opiskella.

    Alalla ei olisi niin väliä vaan tärkeintä olisi, että pääsisi opiskelemaan ammattikorkeakouluun, onhan siinä nelisen vuotta aikaa tutustua ja ihastua vaikka ihan uuteenkin ammattiin.

    Ja jos sellaisia kouluja olisi useampikin mihin voisi päästä helpommin, niin voisihan sitä niistä hakea eniten itselle mieluisimpaan yms.

    "Olen tällä hetkellä töissä palkkani on yli 2000 euroa kuussa"
    ja luulet siis pääseväsi amk-tutkinnolla yli tuon...
    höpöhöpö ja huomenna lisää...ei sen takia kannata vaivautua....amk-koulu on vaativaa jso tuolla sun motivaatiolla "ei juuri kiinnosta mikään" sinne aiot...liian kova urakka palkkaan nähden...siis sulle...

    Äänestä

on Helsingissä suhteessa vähän hakijoita. Joten jos toinen kotimainen luonnistuu niin...

Äänestä
  • E luonnistu ollenkaan :D

    Äänestä

  • GkLBMnn kirjoitti:

    E luonnistu ollenkaan :D

    Lahteen muovitekniikkaa lukemaan. Aivan paskaa opetusta, mutta sisäänpääsykin on kyllä helppoa.

    Äänestä

  • GkLBMnn kirjoitti:

    E luonnistu ollenkaan :D

    Kiitän ehdotuksista, mutta painotan ensimmäisen viestin HELSINKI-kohtaa ;)

    Eli mieluiten Helsingistä :)

    Äänestä

  • GkLBMnn kirjoitti:

    Kiitän ehdotuksista, mutta painotan ensimmäisen viestin HELSINKI-kohtaa ;)

    Eli mieluiten Helsingistä :)

    Jos ihan vain Helsinkiin tarkoitit, niin Metropolian Helsingin toimipisteen tuotantotalous, rakennusalan työnjohto ja autoala ovat ne, joihin riittää matalimmat sisäänpääsypisteet. Jos Helsingiksi kelpaa pääkaupunkiseutu, niin amiksen kläynyt pääsee helpoiten opiskelemaan mediatekniikkaa Metropolian Leppävaaran yksikköön ja ylioppilas pääsee helpoiten opiskelemaan laboratorioalaa Metropolian Myyrmäen yksikköön.

    Nämä ovat kaikki tekniikan alan koulutuksia. Tekniikan koulutuksissa on isot ryhmät ja niihin mahtuu paljon. Ihan kuka tahansa ei kuitenkaan pääse, koska pääsykokeesta pitää saada min. 10 pistettä, ja käytännössä matematiikasta monella jää kiinni sisäänpääsy. On tärkeämpää osata laskea kuin että on hyvä todistus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

GkLBMnn kirjoitti:

Eli mihin AMK:hon pääsee opiskelemaan pienimillä pohjapisteillä ts. helpoiten sisään. Alasta ei väliä, ainoa kriteeri on, että koulu sijaitsee Helsingissä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu