Miten seoli?

Täällä on väitetty että työttömyys on noussut ropinalla.

Olin kuulevinani uutisista jotakin sellaista että työttömyys on pienempi kuin vuosi sitten. Lamasta huolimatta työttömyys on pinentynyt.
995
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Kolmesataatuhatta myönnettyä työtöntä ja vähintään saman verran kursseille ja tilastoihin piiloitettua työtöntä. Ja sinä olet tyytyväinen!? Voi elämän kevättä!

Äänestä
  • Olen tyytyväinen siihen että työttömyys on Vähentynyt siitä mitä oli vuosi sitten.

    Muuten 300 000 noista työttömistä on Lipposen työttömiksi ja työkyvyttämiksi leikaamia työttömiä. On tipahtaneet oysyvästi työmarkkinoiden ulkopuolelle. Syy siihen on se että ovat olleet yli 15 vuotta työttöminä. Eli siitä asti kun Lipponen sai loistoidean Laikata kaikkia mahdollista joka koski työttömiä.'

    Lipposen ideologian mukaan antooi "piiskaa" että "työ alkavat maistua". Tuo "piiska" toimi vain niin päin että noista työttömistä työkyvytöntä työvoimaa. Kun on nälkä on vaikea kuvitella että siinä tiulassa jaksaisi hakea työtä. Sen lisäksi Lipponen järjesti työtä ainoastaan muutamaan kasvukeskukseen. Ne jotka eivät voineet lähteä niihin kasvukeskuksiin joutuivat pitkäaikasityöttömyys putkeen joka ei ole katkennut vieäkään.

    Eli syy siihen työttömien armeijaan on kaskijakoinen. Lipposen leikkaukset ja Kasvukeskuspolitiikka.

    Kaksi Emätöppiä yhdeltä mieheltä on liikaa.

    Äänestä

  • Tällä hetkellä 570 000. Tuo määrä on vähentynyt nopeammin kuin todellinen työttömyys on vähentynyt.

    Tuosta tilastosta voi olla vieläkin ylpeämpi. Siis työttömyys on vähentynyt ja Todellinen työllisyys on parantunut sitäkin noppeammin.

    "Hätäaputöissä", kursseilla, lomautettuna ja "Talkootyössä" olevien määrän väheneminen on lisänä noissa työllistyneissä. Näistä on työllistynyt vuoden aikana 10 000 sen lisäksi mitä kortistossa olevia on työllistynyt. .

    Muuten tuo Todellinen työttömyys on pienetynyt ensimmäisen kerran siiten 1980-luvun.

    Vanhanen on tehnyt hyvää työtä Pääministerinä.

    Äänestä

Se riippuu siitä, ketkä lasketaan työttömiksi.
Onhan sillä työtä, joka tekee sitä vaikka kahden euron tuntipalkalla.
Mutta onko hänellä toimeentuloa tuolla palkalla?
Hassut kurssitukset olivat myös ainakin jokunen vuosi sitten yksi tapa kaunistella tilastoja.
Itse en onneksi ole joutunut eräälle naurettavimmista, jollaiseksi kai lukeutuu työnhakukurssi, jossa aikuiset ihmiset pantiin kuulema leikkimään kuin ennen vanhaan penskoja leikitettiin Vesaisissa.

Äänestä
  • pantiin jotain stoppia noiden kurssien järjestäjille, kun jopa Vanhasen hallitus huomasi niistä hyötyvän ainoastaan nämä järjestäjät, jotka o(li)vat verrattavissa näihin kepun vaalirahoittajiin, jotka ovat nyt poliisille selittelemässä tekemisiään...

    Äänestä

lomautettu 4500, irtisanottu 5000 ja YT-neuvottelujen alaisina 30 000 palkansaajaa.
Siinä sitä on kehumisen aihetta!

Äänestä
  • nykyisessä tilanteessa merkitystä että työpaikat kuitenkin lisääntyvät. Noilla irtisanotuilla ja lomautetuillakin on prempi mahdollisuus työllistyä uudelleen kun suunta oikea.

    Vanhnen on thenyt hyvää työtä.

    Äänestä

  • hurraa hurraa kirjoitti:

    nykyisessä tilanteessa merkitystä että työpaikat kuitenkin lisääntyvät. Noilla irtisanotuilla ja lomautetuillakin on prempi mahdollisuus työllistyä uudelleen kun suunta oikea.

    Vanhnen on thenyt hyvää työtä.

    On se vaan suuri harmi, että Rotu-Tatun poika jätti leikin kesken.
    Tuo järjen jättiläinen, politiikan ammattilainen, joka ei edes kykene muistamaan, kuinka paljon hän ihan issekseen ja yksinään onkaan hyvää maamme eteen tehnyt.

    Äänestä

  • hurraa hurraa kirjoitti:

    nykyisessä tilanteessa merkitystä että työpaikat kuitenkin lisääntyvät. Noilla irtisanotuilla ja lomautetuillakin on prempi mahdollisuus työllistyä uudelleen kun suunta oikea.

    Vanhnen on thenyt hyvää työtä.

    työttömien määrään silloin kun Vanhasen 1. hallitus aloitti... Jos työttömien määrä on vuosikausia vuotta lisääntynyt ja nyt alkaa vähän laskea, niin saldo on silti raskaasti miinuksella.
    "Irtisanottujen määrä kaksinkertaistui viime vuonna":
    http://www.talouselama.fi/stt/article362482.ece
    Ja itseasiassa irtisanottujanja lomautettuja onkin enemmän:
    http://www.sak.fi/suomi/ServiceServlet?type=attachment&source=SAKAttachments&id=1152

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


???????????????????? kirjoitti:

Täällä on väitetty että työttömyys on noussut ropinalla.

Olin kuulevinani uutisista jotakin sellaista että työttömyys on pienempi kuin vuosi sitten. Lamasta huolimatta työttömyys on pinentynyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu