Itä-Talainmaan marqiisi tai häntyrinsä on näköjään poistattanut taas palstan keskustelua käsitelleen aloitukseni vastauksineen. Kirjoitukseni, otsikoltaan "Ruotsalaisten kootut vittumaisuudet", sisälsi ilmeisesti kysymyksiä, joita marqiisi ja kohorttinsa eivät suin surminkaan halua nostettavaksi esille. He kun haluavat uskotella, että keskustelun aiheena ja polttoaineena olisi koulujen ruotsinopetus.
Ilmeisesti kiusalliseksi koetaan myös analyysini intokiihkeänsuomalaisuudenhurahuhhaaliiton suunnitellun ja toteutuneen toiminnan välillä. Suurmielenosoitukset eivät toteudu, säätiöitä ei synny, lumipallot eivät vyöry, ääniä vaaleissa ei tule valtionavuista puhumattakaan, kirjajulkaisutkin viipyvät vuodesta toiseen.
Ainoa näkyvä toiminnan muoto on yhdistyksen nyt jo entisen puheenjohtajan vuodesta toiseen jatkuva vakuuttelu siitä, että hän on niin merkittävä tappi, että hänelle olisi palkattu joku (ainakin minut) pitämään seuraa netissä. Siis ikäänkuin maksettu seuralainen :D
Niin ei kuitenkaan ole. Heikki joutuu hakemaan escort-palvelunsa muualta. Uskon, että sitäkin täältä ihmeellisestä internetistä löytyy. Todennäköisemmin kuitenkin joltakin toiselta palstalta.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Keskustelisit Tapio RKP:stä joka on ketjun aihe.
Ketjun aihe on nyt kyllä ihan toinen kuin väität. Miksi tulet sekoilemaan tähän ketjuun?
Kirjoitin liian vaikeaselkoisesti. Pahoitteluni Tapio.
Mikä lie RKP-osio tai -alue tms tämä on. Ehdotan keskustelua RKP:stä.
Et kirjoittanut laisinkaan vaikeaselkoisesti, hyvä ystävä. Kirjoitit ketjun aiheesta, joka ei ole rkp. Palstan aihe on rkp, mutta eivätpä siitä kirjoita monet muutkaan. Toisekseen, aloitukseni liittyy ihan olennaisesti palstan keskusteluun.
Victoria ja Daniel ovat alkaneet opiskella SUOMEA tehokurssilla ....loppukesästä muuttavat SUOMEEN....saamieni tietojen mukaan HALONEN aikoo erota virastaan ja tekee tilaa Victoria ja Danielle. Ensimmäisenä toimenaan he aikovat poistaa Pakkoruotsin / Virkamiesruotsin ja näin SUOMALAISET vapautuvat RUOTSITUKSESTA. Nyt SUOMALAISET ajattelevat RAKKAISTA naapuriestaan ja Riikinruotsalaisia lämmöllä ja heitä tukien.
Nyt Rautalapiokin saatuaan lääkityksen kohdalleen on yhtynyt SUOMALAISTEN rakkauden sanan saattajiin ja huutelee kylillä jees....jees...jees......jotkut kylläkin väittävät että olis piip..piip.
"Nyt Rautalapiokin saatuaan lääkityksen kohdalleen... "
Ei, en vieläkään kirjoita kansallisuuksia kapiteelilla. Jos sinun lääkityksesi tuottaa tuollaista jälkeä niin en tosiaankaan halua kokeilla sitä. Thänx.
"Ilmeisesti kiusalliseksi koetaan myös analyysini intokiihkeänsuomalaisuudenhurahuhhaaliiton suunnitellun ja toteutuneen toiminnan välillä. Suurmielenosoitukset eivät toteudu, säätiöitä ei synny, lumipallot eivät vyöry, ääniä vaaleissa ei tule valtionavuista puhumattakaan, kirjajulkaisutkin viipyvät vuodesta toiseen."
Pääasia on kuitenkin se, että pakkoruotsi poistuu perusopetuksesta muutamassa vuodessa.
En usko laisinkaan, että se olisi pääasia.
Itä-talainmaan marqiisi määritteli taannoin tavoitteekseen kostaa intosuomaisuusliiton menetetyt valtionavut.