Kabulin turvatalo on vaikuttava osoitus naisten yhteisvaikutuksesta islamissa. Lainaan osan uutisesta:
Kabulissa talon karuimpia tarinoita on 19-vuotiaan Haishan elämä. Kun hän oli lapsi, hänen isänsä tappoi miehen. Verikoston välttämiseksi tyttö annettiin hyvityksenä murhatun miehen perheelle. Uudessa perheessä häntä pahoinpideltiin jatkuvasti ja hän yritti paeta. Miehet saivat kuitenkin hänet kiinni ja veivät vuorille. Miehet sitoivat hänen kätensä ja jalkansa ja leikkasivat hänen korvansa ja nenänsä irti. Rauhanturvaajien avulla Haisha pääsi sairaalaan ja turvataloon. Nyt turvataloa pyörittävä järjestö ajaa Haishan asiaa oikeudessa ja yrittää etsiä rahoitusta plastiikkakirurgiseen leikkaukseen. Tyypillisesti järjestön toimintaa vetävät maanpaosta palanneet naiset.
Miehet auttajina mainitaan uutisessa vain rauhanturvaajien kohdalla. Muuten uutisesta löytyy vain naisia auttajina. Naisille tarkoitettuja turvataloja on perustettu muuallekin muslimimaihin. Joskus perustajien joukosta löytyy miehiäkin, mutta uskonoppineista minulla ei ole havaintoa perustajien joukossa. Islamin uskonoppineet saattavat joskus puhua teorettisella tasolla naisten puolesta, mutta käytännössä he eivät ainakaan turvataloja perusta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.